Kaupassa, tekniikassa, tieteessä ja monella muulla alalla on tärkeää ilmaista asioita täsmällisesti, käyttäen tarkkoja lukumääriä tai suureita. Tällöin luvut käytännön syistä useimmiten kirjoitetaan numeroin (esimerkiksi ”45”) eikä sanoin (”neljäkymmentäviisi”). Mitä isompi luku, sen helpompaa ja havainnollisempaa on kirjoittaa se numeroin.
Numeroiden käyttöön liittyy kuitenkin monia ongelmia, joiden välttämistä ja ratkaisemista tarkastellaan jäljempänä. Miten esimerkiksi kirjoitetaan numeroita käyttäen sana ”neljännenkymmenennenviidennen”? Sananakin se on hankala, mutta numeroin kirjoittaminen tuo vielä omat ongelmansa.
Numeroita käytetään myös monissa muissa ilmauksissa kuin lukujen kirjoittamisessa, esimerkiksi puhelinnumeroissa ja henkilötunnuksissa. Näitä asioita tarkastellaan seuraavassa luvussa, Sovinnaiset merkinnät. Siinä käsitellään myös lukujen esittämistä taulukoissa.
Luku voidaan ilmaista sanoilla (kirjaimilla) tai numeroilla. Tavan valinnalle on suuntaviivoja, joita selostetaan jäljempänä. Ehdottomia ohjeita on asiasta kuitenkin vain vähän. Viralliset säännötkin kehottavat ottamaan huomioon asiayhteyden ja tekstin kokonaisuuden, kun valitaan lukujen esitystapaa.
Teknisessä, tieteellisessä ja usein hallinnollisessakin esityksessä suositaan yleensä lukujen kirjoittamista numeroin, kaunokirjallisessa esityksessä taas sanoin. Esitteissä, julisteissa, laskuissa yms. kirjoitetaan usein numeroin sellaisetkin pienet luvut, jotka perussääntöjen mukaan kirjoitettaisiin sanoin. Vertaa myös tyylivaikutelmaa:
Seuraavassa esitettävät ohjeet luvun ilmaisemisesta numeroin tai sanoin koskevat lähinnä tilanteita, joissa luku esiintyy taivuttamattomana ja peruslukuna, ei järjestyslukuna. Jos luku kirjoitetaan numeroin, aiheuttavat taivutusmuodot ja järjestysluvut usein ongelmia; näitä ongelmia ja niiden kiertämistä tarkastellaan jäljempänä erikseen.
Harvinainen luvun ilmaisemisen tapa on kirjoittaa sen numeroiden nimet sanoina, esimerkiksi ”neljä yksi yksi seitsemän”. Puheessa vastaava ilmaisutapa on tavallinen etenkin koodinomaisia numerosarjoja mainittaessa. Kirjoituksessa käytetään tällöin numeroita: 4117. Kaunokirjallisessa esityksessä saatetaan kuitenkin haluta käyttää sanoja. Isosta suomen kieliopista ( § 791) voidaan päätellä, että normaali kirjoitusasu on tällöin edellä mainittu: kunkin numeron nimi erillisenä sanana.
Suurehkot luvut esitetään usein sekamuotoisesti, siis osittain sanoin ja osittain numeroin, vaikka tällaista mahdollisuutta ei yleensä mainita kielenkäytön ohjeissa.
Kielitoimiston ohjepankin sivu Luvut ja numerot: numeroina vai kirjoitettuina sanoina? väittää, että sellaiset tuhansia tarkoittavat ilmaisut kuin ”20 tuhatta” ovat epäselviä, ja sanoo, että ne ”eivät ole suositusten mukaisia”. Mitään epäselvyyttä niissä ei ole. Tyyli on eri asia. Tällainen merkintä ei säästä tilaa verrattuna kokonaan numeroin kirjoittamiseen, mutta sen käytölle voi joskus olla hyvä syy.
Käytäntö on hyvin tavallinen ja yleensä ymmärrettävin vaihtoehto silloin, kun kyse on täysistä miljoonista tai miljardeista. Ehkä hiukan arkikielisemmän tuntuinen se on silloin, kun kyse on täysistä tuhansista. Ilmaisutapojen suhteita voisi arvioida seuraavasti:
Koska tuhansia esittävä luku kirjoitetaan yhdeksi sanaksi, voitaisiin perustella myös ajatusta, että vastaavasti kirjoitetaan sekamuotoinen ilmaus yhdyssanaksi, esimerkiksi ”145-tuhatta”. Sellaista esitystapaa ei kuitenkaan juuri käytetä.
Sekamuotoisissa ilmauksissa voi noudattaa EU:n tekstinlaadinnan ohjeiden kohdan Välit ja välimerkit numeroissa periaatetta, jonka mukaan kirjaimin kirjoitettava lukusana valitaan niin, että numeroin kirjoitettavaan osaan tulee enintään kolme desimaalia.
Kyseisen ohjeen mukaan toisaalta ”1,326 miljardia” on suositeltavampi kuin ”1 326 miljoonaa”. Tämä on kyseenalaisempaa. Miljardi-sanaa kannattaa käyttää yleensä vain silloin, kun miljoona-sanan käyttö johtaisi selvästi kömpelömpään ilmaukseen (kuten 15 000 miljoonaa).
Sanoin (kirjaimin) kirjoitetaan yleensä
Kirjaimin kirjoitettavissa luvuissa on vaihtelua seuraavasti:
Kaikki luvut kirjoitetaan havainnollisuuden vuoksi numeroilla ns. selkokielessä. Selkokieli tarkoittaa kieltä, joka on suunniteltu niidenkin ymmärrettäväksi, joille tavallinen yleiskieli on liian vaikeatajuista. Ks. Selkokeskuksen selkokieliaineistoa ja opasta Tee se helpoksi.
Verkkosivuille suosittelee tunnettu käytettävyysasiantuntija Jakob Nielsen linjaa, jonka mukaan lähes kaikki luvut kirjoitetaan numeroin. Perusteena on etenkin se, että verkkosivuja luetaan silmäilemällä ja usein täsmällisiä tietoja etsien. Tällöin luvuin esitetyt tiedot löydetään helposti, kun numerot erottuvat tekstin joukosta. (Ks. Show Numbers as Numerals When Writing for Online Readers.)
Ilmauksissa, joissa on paljon lukuja ja numerokoodeja, kannattaa usein ilmaista pienet lukumäärät (kappalemäärät) sanoina. Tämä on käytännössä välttämätöntä silloin, kun muuten joutuisi kaksi numeroin kirjoitettua lukua peräkkäin (esimerkiksi 2 50).
Tieteellisessä ja teknisessä tekstissä kirjoitetaan yleensä kaikki luvut numeroilla, myös pienet kokonaisluvut. Tämä tekee luvut lukijalle helpommin huomattaviksi ja korostaa niiden merkitystä lukumäärän tai muun suureen ilmaisemisessa. Teoksessa Scientific Style and Format on (kohdassa 12.1.2.1 Cardinal Numbers) on tästä ohjeita, jotka suomen kieleen sovellettuina voidaan tiivistää seuraavasti:
On syytä kirjoittaa keskenään rinnasteiset luvut samalla menetelmällä, vaikka lukujen suuruuksien takia niissä muutoin käytettäisiin eri kirjoitustapoja. Ei siis esimerkiksi ”Liisalla on viisi euroa ja Matilla 42 euroa”, vaan molemmat luvut numeroilla tai molemmat sanoilla. Numeroin kirjoittaminen on tällaisessa tapauksessa tavallista, paitsi kaunokirjallisuudessa.
Joissakin yhteyksissä käytetään ilmaisuja, joissa luku sekä numeroin että sanoin. Niitä esiintyy sekeissä, vekseleissä, velkakirjoissa ja muissa sopimusteksteissä. Perusteeksi on esitetty lähinnä asiakirjan myöhemmän väärentämisen vaikeuttaminen. Menettely on muodollisesti virheetön ja sitä saatetaan pitää jopa pakollisena pankkimaailmassa. Se on kuitenkin yleensä tarpeeton, jopa epäselvyyksiä aiheuttava.
Jos näin menetellään, on luontevinta kirjoittaa sanallinen ilmaus sulkeisiin numeroilmauksen jälkeen. Päinvastainen tapa, esimerkiksi ”satakaksikymmentä (120)”, on tietysti mahdollinen, mutta ei luonteva. Siinähän on pantu normaali kirjoitusasu sulkeisiin epänormaalin jälkeen eikä toisinpäin. Sekeissä tämä esitystapa on kuitenkin perusteltu niitä koskevan säädöksen takia.
Kevyessä tyylissä kirjoitetaan joskus luku sekä sanoin että numeroin sen korostamiseksi: ”Haluan esittää yhden (1) huomautuksen.” Ilmaisukeinona tämä on pikemminkin kömpelö ja naiivi kuin hauska.
Yleensä luvun kirjoittaminen sekä numeroin että sanoin ei muutenkaan selvennä mitään. Lukija katsoo numeroin kirjoitetun ilmauksen ja yrittää ohittaa sanallisen ilmauksen mahdollisimman sujuvasti.
Usein ajatellaan, että velkakirjoissa ja sekeissä (ja sopimuksissa yms.) pitää ehdottomasti kirjoittaa summa sekä numeroin että kirjaimin. Ajatellaan jopa, että tämä olisi lain vaatimus. Velkakirjalaissa ei asiasta kuitenkaan ole mitään. Vekselilaissakaan ei ole tällaista vaatimusta eikä ole koskaan ollutkaan. Vekselilaissa vain sanotaan, että jos summa on ilmaistu sekä numeroin että kirjaimin ja ne tarkoittavat eri summia, niin kirjaimin merkitty summa on pätevä. Tästä muuten seuraa yksi hyvä syy kirjoittaa summa vain numeroin. Kirjaimin kirjoitettaessa nimittäin tulee helpommin kirjoittaneeksi summan väärin (siis toiseksi kuin tarkoitetaan), koska ilmaisu on silloin silmälle vähemmän havainnollinen ja selkeä.
Numeroin kirjoitettua lukua ei pitäisi jakaa eri riveille. Kielikellon 2/2006 ohjeessa Numeroilmausten ryhmittely sanotaan: ”Selvyyssyistä pitkätkin luvut tulisi tekstissä pysyttää samalla rivillä. Tähän voi käyttää sitovaa välilyöntiä tms.” Seuraavassa on vasemmalla esimerkki huonosta rivityksestä, oikealla paremmasta, vaikka siinä onkin hiukan häiritsevästi yksi rivi muita selvästi lyhyempi:
Esityksen mukaan kokonaisavustus
olisi vuonna 2017 yhteensä 219
570 €. Yhdistyksen yleisavustus (110
000 €) ja valmennustoimintaan
osoitettu erityinen avustus (60 000
€) jatkuisivat entisellä tasolla.Esityksen mukaan kokonaisavustus
olisi vuonna 2017 yhteensä
219 570 €. Yhdistyksen yleisavustus
(110 000 €) ja valmennustoimintaan
osoitettu erityinen avustus (60 000 €)
jatkuisivat entisellä tasolla.
EU:n toimielinten tekstinlaadinnan ohjeissa on
kuitenkin suomen kieltä käsittelevässä osassa
(kohdassa 10.5 Tavutus)
huomautus, jonka mukaan numeroin merkityn
luvun voisi
jakaa eri riveille välilyönnin kohdalta ja rivin loppuun tulisi
yhdysmerkki. Esimerkiksi luku 100 000 siis voisi jakautua näin:
100-
000.
Tällaista ei mitenkään voi pitää hyvänä, eikä ohjeisto
siis vaadi tällaista lukujen jakamista, vaan vain sallii.
Tällaista ei myöskään esitetä kyseisen ohjeiston muita kieliä
koskevissa osuuksissa.
Joskus lukusanoista käytetään lyhenteitä. Käytännössä kyseeseen tulevat lähinnä lyhenteet milj. = miljoona ja mrd. = miljardi. Ne eivät juurikaan lyhennä ilmaisua, ja niiden järkevä käyttö rajoittuukin oikeastaan otsikoihin, taulukoihin ja muihin tilanteisiin, joissa tilan säästöön on erityinen tarve.
Sanalle ”tuhat” ei ole määritelty virallista lyhennettä. Lyhenne ”tuh.” on periaatteessa mahdollinen, mutta ei lyhennä juuri mitään. Lehti-ilmoituksissa ja muissa yhteyksissä, joissa tilaa halutaan säästää ymmärrettävyyden kustannuksellakin, käytetään usein lyhennettä ”t.”, jota ei voi pitää varsinaisesti virheellisenä, vaikka lukija joutuukin päättelemään sen merkityksen asiayhteydestä. Sen sijaan lyhennettä ”tkm”, jota mm. autonmyynti-ilmoituksissa käytetään yleisesti, on pidettävä sääntöjen vastaisena.
Fysikaalista suuretta ilmaistaessa voidaan yleensä välttää suuret luvut käyttämällä sopivia SI-järjestelmän etuliitteitä. Tällaisissa ilmauksissa ei tulisi käyttää lukusanoja eikä niiden lyhenteitä. Järjestelmän periaatteisiin kuuluu, että suureen lukuarvo kirjoitetaan numeroin.
SI-järjestelmän etuliitteitä, kuten ”kilo” ja ”mega”, tai vastaavia tunnuksia, kuten ”k” ja ”M”, ei tulisi käyttää muissa yhteyksissä kuin SI-järjestelmän yksiköiden tunnuksissa ja nimissä edellä mainitulla tavalla. Kuitenkin on melko tavallista ja osittain hyväksyttyäkin käyttää rahasummia ilmaistaessa käyttää lyhennettä ”M€”. Lisäksi arkikielessä käytetään yleisesti etuliitteitä sanoina, jolloin ne ovat lyhentymiä pidemmistä ilmauksista, esim. kilo = kilogramma (tai kilovoltti tms.), milli = millimetri, sentti = senttimetri, mega = megatavu t. megabitti jne. Vakiintuneena on pidettävä myös sanaa ”megapikseli” (miljoona pikseliä eli kuvapistettä) kameran erottelukykyä ilmaistaessa. Tällaista kielenkäyttöä ei kuitenkaan kannata ruveta laajentamaan.
Arkikielessä on jo melko tavallista käyttää tunnusta k tai K merkityksessä ’tuhat’. Esimerkiksi 4k tai 4K voi tarkoittaa neljäätuhatta euroa, pikseliä, ihmistä ym. Osittain näiden ilmausten yleistyminen johtuu siitä, että niitä esiintyy tietokoneohjelmien esittämissä tiedoissa silloin, kun tilan säästämisen tarve tai halu on suuri. Tällaiset ilmaukset ovat asiatyylissä paha tyylirikko.
Ks. myös kohtaa Suureet taulukoissa.
Sellaiset sanat kuin ”ykkönen” ja ”kakkonen” voidaan kokea liian arkikielisiksi asiateksteihin. Osittain tämä pitääkin paikkansa, mutta sanoina ne ovat hyvää yleiskieltä, kun niitä käytetään numeromerkkien ”1”, ”2” jne. niminä. Kielikello 2/2006 esittää kohdassa Numeroin vai kirjaimin?:
Numeroilmausta käytetään myös substantiivina. Neutraalin yleiskielisiä ovat numeroa tarkoittavat substantiivit sinänsä:
ykkönen, kakkonen, kolmonen, nelonen, viitonen, kuutonen, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, satanen
Lausuma on kuitenkin epälooginen. Mainituista sanoista vain yhdeksän ensimmäistä tarkoittavat numeroita numeromerkin (1–9) merkityksessä. Niistä taas vain kuusi ensimmäistä eli numeroita 1–6 tarkoittavat ovat lukusanoista poikkeavia substantiiveja, joita voisi kutsua nimellä numerosubstantiivi. (Kieliopeissa näillä sanoilla ei ole mitään erityistä nimitystä.)
Lausuman mukaan mainitut sanat ovat hyvää yleiskieltä ja sopivat kaikkiin tyylilajeihin.
Esimerkkitapauksessa voisi kai sanoa myös ”on kuusi, ei viisi”, mutta se voisi tuntua jotenkin teennäiseltä.
Tiukimmassa asiatyylissä, kuten lakitekstissä tai tieteellisessä raportissa, lienee kuitenkin parasta käyttää sellaisia ilmauksia kuin ”numero 8”.
Kielitoimiston ohjepankin sivu Luvut ja numerot: 100 metrin juoksu vai satasen juoksu? onkin varauksellisempi kuin edellä mainittu Kielikellon artikkeli. Sen mukaan sanoja ykkönen, kakkonen käytetään ”joskus”, ja se jatkaa
Muodollisessa asiatyylissä tällaiset numeroilmaukset voi muotoilla esimerkiksi seuraavalla tavalla:Tyttäremme sai liikunnasta arvosanan yhdeksän.
HSL:n bussilinja 23 liikennöi väliä Rautatientori–Ruskeasuo.
Raitiovaunu 7A (∼ 7A-raitiovaunu) kulkee poikkeusreittiä huomenna.
Numeroiden 8 ja 9 niminä käytetään yleisesti sanoja ”kahdeksikko” ja ”yhdeksikkö”, joita siis myös voidaan pitää numerosubstantiiveina. Niitä on tuskin ollut tarkoitus tuomita yleiskieleen sopimattomiksi, vaan Kielikellon kirjoittajalle on sattunut ajatusvirhe.
Kielikello 2/2006 mainitsee myös arkikielisiksi luonnehtimiaan numerosubstantiiveja: ”Tyyliarvoltaan arkisempia ovat sanat vitonen, kutonen, seiska, kasi, ysi ja kymppi.” Tämä on kuitenkin aika sekalainen joukko. Useimmat sanoista ovat vastaavien yleiskielisten numerosubstantiivien arkiasuja, mutta sanoista ”seiska” ja ”kymppi” ei voi sanoa samaa. Sikäli kuin lukuja 7 ja 10 vastaavia numerosubstantiiveja ylipäänsä käytetään, ei tarjolla ole mitään kirjakielisempää. Kielikellon mainitsemat ”seitsemän” ja ”kymmenen” ovat yksinkertaisesti lukusanoja.
Tiukimmassa tyylissä kaikkiin numeromerkkeihin on parasta viitata sellaisilla ilmauksilla kuin ”numero 7”. Seuraava taulukko kuvaa vähemmän muodollisia nimityksiä muun muassa Kielitoimiston sanakirjan mukaan.
Luku | Numerosana | Arkikielisempiä vaihtoehtoja |
---|---|---|
0 | nolla | |
1 | ykkönen | |
2 | kakkonen | |
3 | kolmonen | |
4 | nelonen | nelkku |
5 | viitonen | vitonen |
6 | kuutonen | kutonen |
7 | seitsikko, seitsemäinen | seiska |
8 | kahdeksikko, kahdeksainen | kasi |
9 | yhdeksikkö, yhdeksäinen | ysi |
Numerosubstantiivia käytetään myös tarkoittamaan jotakin, johon vastaava lukusana jotenkin soveltuu. Numerosubstantiivi voi tarkoittaa esimerkiksi korttipakan korttia, jonka arvoa lukusana kuvaa, tai rahaa, jonka arvo on lukusanan ilmaisema määrä euroja tai muita rahayksiköitä. Jälkimmäistä käyttöä eivät varmaankaan kaikki pidä aivan kirjakielisenä.
Tällaisessa käytössä voi olla myös sana ”satanen”. On kuitenkin vaikea nähdä, miten se olisi neutraalia yleiskieltä, jos ”kymppi” ilmeisestikään ei ole. Lukua tuhat tarkoittava ”tonni” on selvästi arkikielinen.
Kielikello 2/2006 mainitsee myös seuraavat esimerkit: ”A4 luetaan aa-nelonen ja E4 tai Eurooppa-nelonen”. Tällaiset lukutavat edellyttävät kuitenkin ilmausten käyttöä itsenäisesti substantiivin tavoin, vaikka ne huolitellussa kielessä esiintyvät vain yhdyssanan alkuosina. Ilmauksissa ”A4-arkki” ja ”E4-tie” luvut tietysti luetaan peruslukuina (aa neljä, ee neljä).
Kielikello 2/2006 hämmentää lisää: ”Monikollisia sanoja kolmoset, neloset, viitoset, kuutoset, seitoset taas käytetään ilmaisemaan samasta raskaudesta syntyneitä.” Todellisuudessa tällaiset sanat muodostavat oman ryhmänsä, vaikka muutamat niistä ovatkin numerosubstantiivien monikkomuotoja. Listassa viimeisenä mainittu seitoset sen sijaan on toisentyyppinen, samoin listan alusta pois jätetty, tällaisista sanoista tavallisin kaksoset.
Samaan sarjaan kuuluu sana yksönen, joka on kielitoimiston suosittama nimitys henkilölle, joka on ainoana (yhdestä raskaudesta) syntynyt eli ei ole kaksonen, kolmonen tms.
Numerosubstantiivien käytön moninaisuudesta antaa kuvaa seuraava kokoava, mutta varmaankin puutteellinen luettelo. Numerosubstantiivia käytetään
Vältä virkkeen aloittamista numerolla. Numerolla voi kuitenkin aloittaa, jos muunlainen muotoilu johtaisi kömpelyyteen, epäselvyyteen, väärään painotukseen tms.
Usein esitetään sellainen periaate, että virkettä ei pitäisi aloittaa numerolla. Perusteluksi sanotaan, että virkkeen alku on silloin vaikeampi hahmottaa. Virkkeen lopettava pistehän on melko huomaamaton merkki, ja virkerakenteen nopeassa hahmotuksessa on apua siitä, että virke alkaa normaalilla tavalla eli versaalikirjaimella (isolla kirjaimella).
Numerolla aloittamisen kielto on aiemmin sisältynyt standardiinkin. Yleiset suomen kielen säännöt eivät kuitenkaan nykyisin sisällä sellaista kieltoa. Ohjeissa saatetaan jopa sanoa, että numerolla aloittaminen on ”aivan hyväksyttävää”. Tämä on kuitenkin liioittelua.
Oikeusministeriön tuottama Lainkirjoittajan opas antaa asiasta ehdottoman ohjeen kohdassa 24.4.7 Virkettä ei koskaan aloiteta numerolla.
Usein on helppo välttää numerolla aloittaminen muuttamalla sanajärjestystä tai esimerkiksi lisäämällä alkuun sana ”Vuonna” tai lyhenne ”V.”, jos virke alkaa vuosiluvulla.
Jos virkkeen varsinaisena aiheena ja ensimmäiseksi mainittavana asiana on sellainen, joka normaalisti kirjoitetaan numeroin, jouduttaisiin usein epäluontevaan ilmaisuun, jos pyrittäisiin ehdottomasti välttämään virkkeen numeroalkuisuutta. Sanajärjestyksen muuttaminen voisi muuttaa lauseen painotusta ja vivahteita tavalla, joka ei vastaa kirjoittajan tarkoituksia.
Otsikot ja vastaavat aloitetaan usein numerolla. Tällöin ei tietenkään ole virkkeiden toisistaan erottamisen ongelmaa. Muutenkin käytäntö on hyväksyttävä, koska luvun ilmaiseminen on usein olennaista uutisen sisällön takia.
Tekstissä numeroalkuisuus ei ole yhtä luonnollista. Lukumäärä on yleensä uusi asia, joten hyvin rakennetussa esityksessä se mainitaan lauseen lopussa tai keskellä.
Parissa tapauksessa on erityisesti syytä välttää virkkeen aloittamista numerolla. Jos virke aloittaa numeroidun luetelman kohdan, niin itse kohdan aloittaminen numerolla olisi hämmentävää (esimerkiksi ”1) 10 euron – –” tai vielä hämmentävämpi ”1. 10 euron – –”). Jos virke päättyy numeroon ja seuraava virke alkaa numerolla, syntyy myös outo, joskus jopa vaikeaselkoinen tilanne.
Erilaisia mahdollisia yhdistelmiä on 32 768. 128 niistä on käytössä.
Erilaisia mahdollisia yhdistelmiä on 32 768. Vain 128 niistä on käytössä.
Vastauksia saapui yli 100. 50 niistä oli puutteellisia.
Vastauksia saapui yli 100, mutta niistä 50 oli puutteellisia.
Vanhaa sääntöä, jonka mukaan virkettä ei pitäisi aloittaa numerolla, on opetettu kouluissa ja muualla, joskin säännön sävy ja ehdottomuus on vaihdellut. Taustalla on osittain edellä mainittu virkkeiden hahmotettavuus, osittain se, että numeroiden käyttöä ei ole pidetty kovin tyylikkäänä – ja tämä on korostunut virkkeen alussa. Kaunokirjallisessa tyylissä luvut esitetään mieluiten sanoin; ks. kohtaa Lukujen ilmaisemisen tavat. Lisäksi numerolla tai yleensä luvulla aloittaminen korostaa määrällistä ilmausta, joka tulee usein tavallaan liian aikaisin: ennen kuin ilmenee, mikä määrä ilmaistaan.
Yleensä lauseessa sijoitetaan tutut asiat eli teema alkuun ja se, mitä niistä sanotaan (reema), jonnekin myöhemmäksi. Esimerkiksi tarkalla ajan määritteellä, kuten ”1.1.1998”, aloittaminen viittaisi siihen, että kyseisestä ajankohdasta on ollut puhetta aiemmin ja nyt sanotaan jotain uutta siitä, mitä silloin tapahtui. Siksi luontevampi järjestys on yleensä toinen.
Vielä selvempää on, että määrälliset ilmaukset, kuten ”500 euroa”, ovat useimmiten yksityiskohtaista uutta tietoa, joka kuuluu muualle kuin virkkeen alkuun. Joskus ne kuitenkin ovat osa teemaa, kuten puhuttaessa 500 euron setelien ongelmista tai 5 000 metrin juoksukilpailusta. Silloin voi yleensä hyvin aloittaa virkkeen numerolla.
Valitettavasti kielenhuolto on liiaksikin suhteellistanut vanhan säännön, osittain jopa luopunut siitä. Kielikello 2/2006 (s. 50) aloittaa aiheen ”Virkkeen aloittaminen numeroilmauksella” käsittelyn lauseella, joka antaa väärän viestin: ”Virkkeen voi aloittaa numerolla”. Tämä lause painottuu liiaksi, kun se on alussa. Lisäksi rajoitus on liian lievä: ”jos se on asioiden esittämisjärjestyksen kannalta luontevaa”. Kirjoituksen esimerkeistäkin vain ensimmäinen on sopiva: siinä numeroalkuisuuden korvaaminen todennäköisesti johtaisi kiertelyihin, jotka häiritsisivät enemmän kuin numeroalkuisuus:
Kyseisen kuvauksen toinen esimerkki on ”2000-luvulle tultaessa yhdistyksen toiminta laajeni entisestään”. Se olisi kuitenkin yhtä luonteva ja tyylikäs muodossa ”Yhdistyksen toiminta laajeni edelleen 2000-luvun alussa.” (Ehkä edelleen-sanaa ei edes tarvittaisi, sillä kenties ei edes tarkoiteta mitään uutta laajenemista tai lisälaajenemista aiemmin mainitun lisäksi.).
Kielenhuollon käsikirjassa on seuraava esimerkkinä siitä, että ”virkkeen ja lauseen voi aloittaa numerolla, jos se on asiajärjestyksen kannalta luontevaa”:
Kokouksessa päätettiin pitää jäsenmaksu ennallaan. 30 euroa jäseneltä riittää kattamaan 2/3 talousarvion mukaisista menoista.
Kirjassa esimerkki on ladottu niin, että ensimmäisen pisteen jälkeen on rivinvaihto. Tällöin on kahdeksi virkkeeksi hahmottaminen hiukan helpompaa, etenkin kun ”30” on sekä kursivoitu että lihavoitu!
Nopeasti luettaessa tuollaisen tekstin voi kuitenkin helposti lukea alkavaksi ”Kokouksessa päätettiin pitää jäsenmaksu ennallaan 30 eurona”, etenkin kun se olisi järkevää asioiden esittämistä: jos mainitaan, että jäsenmaksu pidettiin ennallaan, ja etenkin jos sen suuruus erikseen mainitaan, olisi tietysti mitä luonnollisinta sanoa nämä yhdessä! Lukija sitten ehkä verbin ”riittää” kohdalla tajuaa jäsentäneensä väärin ja huomaa pisteenkin jne. Tämä olisi voitu sujuvasti välttää:
Jos virke alkaa numerolla, katsotaan numeroilmauksen edustavan virkkeen ensimmäistä sanaa. Vaikka tällöin virkkeen alku jääkin osoittamatta versaalin käytöllä, ei tätä ole syytä yrittää korjata kirjoittamalla numeroilmausta seuraava kirjain versaalilla. Ks. kohtaa Numeroalkuinen sana virkkeen alussa.
Numeroin merkittyjä lukuja ei kannata kirjoittaa peräkkäin, koska silloin lukijan on vaikea hahmottaa, että kyse on kahdesta eri luvusta. Standardi SFS 4175 esittää tämän ehdottomana sääntönä:
Numeroin kirjoitettuja lukuja ja numerosarjoja ei pidä kirjoittaa peräkkäin, ellei niitä ole luettelomaisesti rinnastettu toisiinsa (2 000, 2 500, 3 200 jne.).
Useimmiten ongelman voi korjata muuttamalla sanajärjestystä tai lisäämällä sanan.
Kokonaistuotto oli v. 2000 200 000 euroa.
[vaikeasti luettava ilmaisu]
Kokonaistuotto vuonna 2000 oli 200 000
euroa. [parempi ilmaisu]
Silloin meillä oli 28 486-tietokonetta. [erittäin
epäselvä ilmaisu]
Silloin meillä oli 28 IBM 486 -tietokonetta. [selvempi
ilmaisu]
Silloin meillä oli 28 kappaletta IBM 486 -tietokoneita.
[kömpelö, mutta selvä ilmaisu]
Jaamme 10 500 euron palkintoa.
[huono ilmaisu]
Jaamme 10 kpl 500 euron palkintoja.
Jaamme kymmenen 500 euron palkintoa.
Seuraavassa esimerkissä lukujen peräkkäisyys on erityisen häiritsevää, koska ensimmäisen luvun edessä ei ole sanaa ”vuosi” tai sen lyhennettä ohjaamassa oikeaan hahmotukseen. Jos ilmausta ei muuten voi korjata (jostain syystä on noudatettava määrättyä lauseenjäsenten järjestystä), pitäisi siis ainakin lisätä selventävä lyhenne.
Sellaista ilmausta kuin ”viisi sadasta” ei siis voi kirjoittaa numeroin ilman muutoksia, koska ”5 100:sta” rikkoisi sääntöä ja olisi epäselvä – kirjoitusasuhan olisi jopa sama kuin ilmauksen ”viidestätuhannesta sadasta”. Jos numeroiden käyttöön on aihetta, pitää lause siis muotoilla hiukan toisin.
Joissakin tilanteissa, esimerkiksi taulukkoesityksessä, voi ehkä käyttää sellaista rakennetta kuin ”42/176”. Ks. kohtaa Vinoviiva osuutta ilmaistaessa.
Lukuja voi säännön mukaan kuitenkin olla peräkkäin, jos ne muodostavat luettelon ja lukujen välissä on välimerkki tai sidesana. Usein kuitenkin tulos on vaikeasti hahmotettava, jolloin kannattaa harkita muita vaihtoehtoja. Jos lukuja on paljon, voisi olla parempi esittää ne taulukkona. Jos mukana on lukuja, joissa on desimaalipilkku, ilmaisusta tulee yleensä vaikeasti hahmotettava. Joissakin tapauksissa auttaa, että kaikkiin lukuihin liitetään yksikkö.
Vuosiluku on paras kirjoittaa kokonaisena, siis yleensä nelinumeroisena. Tällöin se helpommin hahmottuu vuosiluvuksi, ja lisäksi vältetään epäselvyyksiä. Kielitoimiston ohjepankin sivu Ajanilmaukset: päiväys ja vuosiluku ottaa samanlaisen kannan: ”Virallisissa yhteyksissä ja muutenkin tyyliltään neutraaliksi tarkoitetussa asiatekstissä kannattaa vuosiluku merkitä kokonaan”.
Jos kuitenkin vuosisadan osoittavat numerot jätetään pois, niin usein on ollut tapana kirjoittaa yhdysmerkki tai heittomerkki pois jätetyn osan tilalle, esim. -60 tai ’60. Kielitoimiston ohjeen ja standardin SFS 4175 mukaan tällöin ei kuitenkaan käytetä yhdysmerkkiä eikä muutakaan merkkiä niiden tilalla, vaan kirjoitetaan esimerkiksi vuonna 60 ja 60-luvulla.
Ks. myös kohtia Aikavälin ilmaisut ja Vuosiluvut ja vuosi-sana.
Etenkin lyhyistä nimenkaltaisista merkinnöistä jätetään usein pois vuosisadat. Tämä voi aiheuttaa epäselvyyksiä. Esimerkiksi tapahtuman nimen lyhenne ITK 05 on hämärä, ja suositusten vastainen ITK ’05 on tavallaan ymmärrettävämpi. Ehdottomasti selvintä on kirjoittaa vuosiluku täydellisenä, esimerkiksi ITK 2005. Tämä koskee myös vuosilukujen mainitsemista rinnakkain esimerkiksi aikaväliä ilmoitettaessa.
Jos tarkoitetaan ensimmäisen vuosisadan vuotta, on usein parasta käyttää tarkennusta ”jKr.” (tai ”jaa.”).
Vuosiluvut ovat poikkeus yleisestä numeroiden ryhmittelyn säännöstä: vuosiluvun numerot kirjoitetaan peräkkäin ilman välejä.
Lukujen ilmaisemisen tarkkuus kannattaa valita asiayhteyden, lukijakunnan ja tekstin tarkoituksen mukaan. Esimerkiksi ilmaisu ”6 216 181 161” on vähemmän havainnollinen kuin ”6 200 000 000” saati ”6,2 miljardia”. Jos ilmaisu luetaan ääneen, havainnollisuuden ero korostuu voimakkaasti. Toisaalta pyöreän luvun käyttö merkitsee epätarkkuutta. Tärkeää on, mitä luvulla halutaan sanoa. Aina ei tarvitse kertoa asiaa niin tarkasti kuin se tiedetään. Lisäksi isoissa luvuissa on usein epätarkkuutta, joten liian tarkka ilmaisu voi johtaa harhaan.
Tieteelliseen esitykseen kuuluu yleensä mahdollisimman suuri täsmällisyys niin, että suureen arvoon liitetään arvio siitä, miten tarkasti suure on mitattu tai laskettu, esimerkiksi ”nopeus oli 5,67(2) m/s”. (Ks. kohtaa Tarkkuusarviot.) Yleistajuisessa esityksessä sellainen täsmällisyys tarkkuus ei yleensä ole tarpeen, vaan se saattaa päinvastoin vaikeuttaa sanoman perillemenoa. Ilmaisu ”nopeus oli 6 m/s” voi olla sopiva.
Toisaalta mitä yleistajuisemmaksi esitys pyritään tekemään, sitä enemmän kannattaa lukujen ohella tai jopa tilalla käyttää sanallisia, kuvailevia ilmaisuja. Lisäksi kannattaa harkita, millaiset yksiköt ja ilmaisutavat ovat lukijalle tuttuja. Esimerkiksi ”nopeus oli noin 7 km/h” on useimmille selvempi kuin tieteessä käytetty nopeuden ilmaisu 2 m/s (metriä sekunnissa). Mutta asian luonteesta riippuu, onko sekin tarpeettoman epähavainnollista. Ilmaisu ”nopeus oli reipasta pyöräilyvauhtia” olisi ainakin kaunokirjalliseen esitykseen sopivampi, jos on tarkoitus kuvata jotakin liikkumisvauhtia havainnollisesti, mutta niin, että tarkalla vauhdilla ei ole merkitystä.
Useimmat ihmiset tuntevat lukusanat ”miljoona” ja ”miljardi”. Siitä ylöspäin tilanne muuttuukin. Sanaa ”biljoona” kannattaa kokonaan välttää, sillä käännösvirheiden takia se esiintyy melko usein miljardin merkityksessä amerikanenglannin billion-sanan mukaan. Vaikka kirjoittaja tietäisikin, että biljoona tarkoittaa tuhatta miljardia, lukija ei ehkä tiedä – tai ei voi olla varma siitä, onko kirjoittaja tiennyt! Vielä suuremmalla syyllä tämä koskee suurempia lukusanoja, kuten triljoonaa.
42 tuhatta miljardia [= 42 000 000 000 000 = 42 biljoonaa]
Lisäksi kannattaa muistaa, että suuret luvut hämmentävät ihmisiä usein suuresti. On jopa väitetty, että ihminen ei oikeastaan pysty kunnolla ymmärtämään rahasummia, jotka ovat suurempia kuin hänen kuukausipalkkansa.
Asioita voi havainnollistaa esimerkiksi vertaamalla niitä sellaisiin asioihin, jotka ovat ihmisten edes jollain tavoin hahmotettavissa. Usein ei varsinaista suurta lukua tällöin edes tarvitse sanoa, ainakaan yleistajuisessa tekstissä.
Aika ajoin syntyy julkista keskustelua, kun joku väittää, että sentapaista ilmaisua kuin ”kaksi kertaa suurempi kuin” on käytetty väärin. Sellaista paheksuntaa on esitetty lehdistössä ainakin 1950-luvulta alkaen. Väitteen mukaan ilmaisu tarkoittaa kolminkertaista eikä kaksinkertaista. Koskaan ei kuitenkaan ole esitetty esimerkkiä todellisesta kielenkäytöstä, jossa merkitys olisi sellainen.
Käytännössä kaikki tietävät, että jos Matilla on 100 euroa rahaa ja Liisalla kaksi kertaa enemmän, niin Liisalla on 200 eikä 300 euroa. Tämä tulkinta on vahvistettu kielitoimiston kannanotossa vuonna 1974.
Jos kuitenkin haluaa välttää edellä mainitut teoreettiset vastaväitteet, voi kirjoittaa ”kaksi kertaa niin paljon kuin” eikä ”kaksi kertaa suurempi kuin”. Toisaalta usein tällainen ongelman kiertäminen vaatii lauseen uudelleenmuotoilun.
Kielitoimiston sanakirjan mukaan ”kaksi kertaa suurempi kuin” ei kuulu täsmälliseen kielenkäyttöön (kannanotto hakusanan kerta selityksessä). Sen sijaan ilmauksen ”viisi kertaa pienempi kuin” kohdalla ei vastaavaa huomautusta ole, vaikka aiemman Suomen kielen perussanakirjan mukaan se sopii vain arkikieleen.
Vaikka siis mitään todellisen väärinkäsityksen vaaraa ei ole, varovainen kirjoittaja voi välttää kyseisiä ilmaisuja sen takia, että ainakin pieni osa lukijoista paheksuu niitä virheellisinä.
Aihetta käsittelee laajasti Jukka Kohosen kirjoitus Kaksi kertaa suurempi – yleisimmät harhaluulot.
Myös ilmaus ”puolta suurempi” tai ”puolet suurempi” tarkoittaa vanhastaan ja sanakirjojen mukaan ’kaksi kertaa niin suuri kuin’, siis samaa kuin ”kaksi kertaa suurempi kuin”. (Ks. esim. Tuomo Jämsän kirjoitusta Paljonko on puolta enemmän?) Sen osalta kuitenkin toinen merkitys, ’puolitoista kertaa niin suuri kuin’, on nykyisin aika paljon käytössä eikä vain teoreettisiin rakennelmiin perustuva ajatus.
Esimerkiksi erään professorin lausuntona esitetyssä tekstissä (25.6.2021) sanotaan: ”Delta-variantti on noin kaksi kertaa alkuperäistä koronamuunnosta tarttuvampi ja puolet brittimuunnosta tarttuvampi.” Tarkoitus on kuitenkin sanoa, että variantti on 100 % alkuperäistä tarttuvampi ja 50 % brittimuunnosta tarttuvampi, eli tarttuvuussuhteet ovat 2:1 ja 1,5:1.
Kirjassa Hauskaa kielenhuoltoa! (WSOY 2006) jopa väitetään (s. 388), että uusi merkitys olisi oikea ja ainoa merkitys:
HUOMAA! Ilmaukset puolet suurempi ja puolet enemmän eivät tarkoita alkuperäistä määrää kaksinkertaisena: esim. jos 50:stä tulee puolet suurempi, on lopputulos 75 eikä 100, tai jos joku saa 30 €:oon verrattuna puolet enemmän rahaa, tuo joku ei saa 60 €:a vaan 45 €.
Siksi on parasta kokonaan olla käyttämättä sellaisia ilmaisuja kuin ”puolta suurempi”. Ainakin osa lukijoista jäisi epätietoisiksi siitä, tarkoitetaanko kaksinkertaista vai puolitoistakertaista. Yksiselitteinen vaihtoehto on ”50 % suurempi kuin”, mutta se ei useinkaan ole kovin tyylikäs. Jos esimerkiksi joidenkin hankkeiden määrä oli puolitoista kertaa niin suuri kuin edellisenä vuonna, ei pidä kirjoittaa ”Hankkeiden määrä oli puolta suurempi kuin edellisenä vuonna”, vaan vaikkapa jokin seuraavista:
Useinkin itse lukujen esittäminen on sekä havainnollisempaa että täsmällisempää kuin erilaiset suhdevertailut. Syynä on etenkin se, että suhdevertailuissa joudutaan käyttämään prosentteja, koska kansankielinen ”puolta enemmän” on käynyt epäselväksi.
Ongelmia ei ole sellaisissa ilmauksissa kuin ”puolta pienempi” ja ”puolet vähemmän”. Niille ei voi edes viisastellen esittää muuta tulkintaa kuin se, että viitataan puoleen alkuperäisestä määrästä.
Kun hintaa on korotettu puolella, se on Nykysuomen sanakirjan mukaan kaksinkertaistunut. Tosin sen mukaan tällainen ilmaus esiintyy ”varsinkin puhekielessä”. Uudemmissa sanakirjoissa otetaan kantaa vahvemmin: selityksen jälkeen on lisäys ”täsmällisessä kielenkäytössä: hinta on kaksinkertaistettu”.
Kyse ei kuitenkaan ole täsmällisyydestä, vaan siitä, että ilmaustyyppi hintaa on korotettu puolella, hinta on noussut puolella tms. on hämärtynyt merkitykseltään: se esiintyy sekä vanhassa käytössä tarkoittamassa kaksinkertaistumista että tarkoittamassa nousua 50 %:lla eli puolitoistakertaistumista. Usein on mahdotonta päätellä, kumpaa tarkoitetaan, ellei itse lukuja ole tiedossa.
Näin ollen on syytä olla kokonaan käyttämättä sellaisia ilmauksia kuin nousee puolella tai kasvoi puolella.
Vanhan, vielä Kielitoimiston sanakirjassa kuvatun merkityksen voi selittää johtuvan ajatuksesta, että tällaisissa ilmauksissapuoli tarkoittaa puolta uudesta hinnasta.
Numeroilla tarkoitetaan tietenkin yleensä merkkejä 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9 ja 0, joita käytetään muun muassa lukujen ilmaisemiseen. Näitä on tapana kutsua arabialaisiksi numeroiksi, jos ne halutaan erottaa roomalaisista numeroista, mutta parempi nimitys on ”tavalliset numerot”. (Arabian kielessä käytetään numeroita, jotka ovat aivan erinäköisiä, joskin samaa alkuperää.)
Sana ”numero” voi kuitenkin tarkoittaa myös numerosarjaa, esim. koodinumeroa tai puhelinnumeroa, tai jopa tunnistetta, joka voi sisältää myös muita merkkejä kuin numeroita, ainakin ryhmittely- ja tarkistusmerkkeinä.
Yleensä sanan ”numero” kaksimerkityksisyys ei aiheuta ongelmia. Mutta joskus se tarkoittaa jopa sellaista koodia, jossa on muitakin merkkejä kuin numeroita. Jos asiakasta kehotetaan ilmoittamaan tilausnumeronsa ja hänen saamissaan tiedoissa on tilausnumeron kohdalla E1917317, lukija ei aina ymmärrä esimerkiksi alkukirjaimen kuuluvan koodiin. Eikä se aina kuulukaan. Jos nimitykset ovat kirjoittajan valittavissa, kannattaa siis välttää numero-sanaa tällaisissa tilanteissa ja käyttää nimitystä ”tilauskoodi”, ”asiakastunnus” tms. Usein virallinen nimityskin on tunnuksen kannalla. Esimerkiksi auton rekisterinumero on virallisesti ”ajoneuvon rekisteritunnus”.
Lähinnä tietotekniikassa käytetään heksadesimaalista eli 16-kantaista lukujärjestelmää (lukujen esittämisen järjestelmää). Siinä numeroina käytetään tavallisten numeroiden 0–9 lisäksi kirjaimia A:sta F:ään, jotka edustavat lukuja 10–15. Usein luvun esityksen eteen kirjoitetaan 0x (nolla ja x-kirjain) osoitukseksi heksadesimaalisuudesta, esimerkiksi 0x80 tai 0xA0.
Typografiassa erotetaan versaalinumerot, jotka ovat samantyyppisiä kuin versaalikirjaimet eli ”isot kirjaimet” (keskenään samankorkuisia ja kokonaan rivin perusviivan yläpuolella) ja gemenanumerot, joiden korkeus vaihtelee. Niitä ei merkistöstandardeissa pidetä eri merkkeinä, vaan kyse on samojen merkkien eri esitystavoista.
Seuraava kuva esittää Cambria-fontin versaalinumerot (ylempänä)
ja gemenanumerot sekä esimerkin kumpienkin käyttöyhteydestä.
Gemenanumeroista käytetään englannissa nimitystä old style numbers. Tämän takia ne saattavat esiintyä esimerkiksi taitto-ohjelman valikossa nimellä ”vanha tyyli”.
Tietokoneissa käytetään yleensä sellaisia fontteja, joissa numerot ovat versaalinumeroita. Esimerkiksi Times New Roman -fontissa on seuraavanlaiset versaalinumerot (sikäli kuin selaimesi voi käyttää tätä fonttia): 0123456789. Tavallisin poikkeus on ollut Georgia-fontti, jossa on seuraavanlaiset gemenanumerot (sikäli kuin selaimesi voi käyttää Georgiaa): 0123456789. Tosin muun muassa Windowsin niin sanotuissa C-fonteissa Candara, Constantia ja Corbel on oletusarvoisesti gemenanumerot.
Vanhemmassa typografiassa suosittiin gemenanumeroita muun muassa siksi, että ne eivät liiaksi nosta lukuja esille tekstistä. Lisäksi gemenanumerot antavat luvuille ulkoasuhahmoja samaan tapaan kuin gemenakirjainten korkeuden vaihtelu luo sanahahmoja.
Myöhemmin versaalinumerot yleistyvät, mutta gemenanumerot palasivat käyttöön 1990-luvulla monissa yhteyksissä. Kuitenkin esimerkiksi Helsingin Sanomat, joka oli palannut gemenanumeroiden käyttöön leipätekstissä, luopui niistä taas ulkoasu-uudistuksessaan vuonna 2009.
Suomen kielen normit eivät ota mitään kantaa valintaan versaali- ja gemenanumeroiden välillä, kuten eivät yleensäkään fonttiasioihin ja vastaaviin.
Typografian käsikirja ottaa kantaa seuraavasti:
Tähän voi lisätä vielä pari huomiota:
Sama fontti voi sisältää sekä gemena- että versaalinumerot: tällaisia fontteja ovat muun muassa Aptos, Calibri, Cambria, Candara, Constantia ja Corbel. Kehittyneessä typografiassa voidaan tämän ansiosta usein käyttää molempia ilman fontin vaihtamista. Tämä tulee kuitenkin yleensä kyseeseen vain taitto-ohjelmissa. p>Tekstinkäsittelyssä, verkkojulkaisemisessa yms. on tavallisesti valittava fontti sellaiseksi, että siinä numeroiden asu sopii aiottuihin käyttötarkoituksiin. Nykyisin on kuitenkin mahdollista valita fontin ehkä tarjoamista vaihtoehdoista versaali- tai gemenannumerot myös Wordissa ja verkkosivuilla.
Word 365:ssä voidaan valita teksti ja sitten mennä fonttiasetuksiin Ctrl-D:llä ja valita Lisäasetukset-välilehdeltä Numeromuodot-kohdan pudotusvalikosta Vanha tyyli (gemenanumerot) tai Linjassa (versaalinumerot). Verkkosivuilla voidaan käyttää CSS-ominaisuutta font-variant-numeric.
Erikoistilanteissa käytetään myös roomalaisia numeroita I = 1, V = 5, X = 10, L = 50, C = 100, D = 500 ja M = 1000. Numeroina käytetään siis tiettyjä kirjaimia, jotka yleensä kirjoitetaan versaalilla. Luku kirjoitetaan tällaisin numeroin siten, että luku on numeroiden arvojen summa. Numerot kirjoitetaan järjestyksessä suurimmasta pienimpään, esimerkiksi MMCCCVII = 1000 + 1000 + 100 + 100 + 100 + 5 + 1 + 1 = 2307.
Lisäksi noudatetaan nykyisin lähes aina sopimusta, jonka mukaan eräät roomalaisten numeroiden yhdistelmät kirjoitetaan lyhennettyinä niin, että isomman numeron edessä on pienempi, jonka arvo on vähennettävä isommasta. Nämä yhdistelmät ovat: IV = 4 (ei IIII, kuten joskus vanhoissa kellotauluissa), IX = 9 (ei VIIII), XL = 40, XC = 90, CD = 400 ja CM = 900.
Käytännössä roomalaisin numeroin kirjoitetaan yleensä vain pienehköjä lukuja. Tähän on pari poikkeusta:
Roomalaisia numeroita on aiemmin käytetty melko laajastikin, mutta suuntaus on ollut kohti tavallisten numeroiden käyttöä, jota myös kielenhuolto on suosittanut. Toisaalta englannin kielen ja EU-asiakirjojen kieliasun vaikutus on jossain määrin lisännyt roomalaisten numeroiden käyttöä.
Yleiskielessä ei yleensä tarvita roomalaisia numeroita muuhun kuin hallitsijoiden ja paavien järjestyslukujen ilmoittamiseen, johon tämä tapa on täysin vakiintunut. Roomalaisiin numeroihin ei tällöin liitetä järjestyslukuun muutoin kuuluvaa pistettä, koska ne itsessään tarkoittavat järjestyslukuja.
Jos jostain syystä halutaan kirjoittaa tällainen järjestysluku kirjaimin, niin Uuden kielioppaan mukaan käytetään gemenaa: Kaarle V = Kaarle viides (ei: Viides). Tämä on loogista, koska kyseessä on järjestysluku, ei lisänimi. Tämä on myös SKS:n koittaaielivaliokunnan vuonna 1929 ottaman kannan mukaista.
Jossain määrin roomalaisia numeroita käytetään Yhdysvalloissa henkilönnimissä erottamaan muuten samannimisiä, samaan sukuun kuuluvia ihmisiä.
Vieraissa nimissäkin numero on luonnollista ja tavanomaista lukea suomenkielisenä (esim. III = kolmas, ei the third), vaikka se periaatteessa on osa itse vieraskielistä nimeä. Lukutapa vaikuttaa numeron taivutuspäätteen merkintään.
Henry Ford III
Häntä on verrattu Henry Ford III:een [= kolmanteen].
Kirjojen ja muiden julkaisujen rakenteessa on roomalaisia numeroita käytetty ja käytetään mm. englannin vaikutuksesta joskus edelleenkin joihinkin erityistehtäviin:
Roomalaisia numeroita käytetään joskus lakiviittauksissa, esimerkiksi ”tekijänoikeuslain II luku”. Tämä on kuitenkin perusteetonta, koska itse laeissa luvut on numeroitu tavallisilla numeroilla.
Roomalaisia numeroita on tapana käyttää kuukausien numeroina mm. kasvi- ja lintukirjoissa. Esimerkiksi kasvin kuvauksessa merkintä ”V–VI” tarkoittaa, että kasvi kukkii touko- ja kesäkuussa.
Jonkin verran roomalaisia numeroita esiintyy erilaisten luokitusten ilmaisemisessa, esimerkiksi ”III veroluokka”, ”kilpailun luokka IV”. Ellei sellainen kirjoitustapa ole johonkin yhteyteen vakiintunut, on parempi käyttää tavallisia numeroita. Nykyisin käytetään tavallisia numeroita usein sielläkin, missä aiemmin käytettiin roomalaisia.
Vaikka roomalaiset numerot siis normaalisti ilmaisevat järjestyslukuja, tästä on käytännössä poikettu usein etenkin hiukan arkisissa ilmauksissa, kuten ”III-olut”. Vaikka oluiden jako veroluokkiin on nykyisin poistettu, käyttävät valmistajat edelleen vanhan veroluokituksen mukaisia luokkia: I-olut (ykkösolut), III-olut (kolmosolut), IV A -olut (neljä aa olut) ja IV B -olut (neljä bee olut) sekä kahden viimeksi mainitun yhteisnimitys IV-olut (nelosolut).
Suomen kielen lautakunta hyväksyi v. 2005 käytännön, jossa roomalaiset numerot edustavat substantiivia, käytännössä usein sellaista sanaa kuin ”kolmonen” tai sen yhdyssanamuotoa ”kolmos-”. Ks. kuvausta numerosubstantiiveista. Lautakunta kuitenkin korostaa, että tällöin substantiivisuus on otettava huomioon kirjoitusasussa. Usein sekä adjektiivina että substantiivina lukeminen on mahdollista.
Esimerkiksi koululuokkien numeroinnissa on yleensä siirrytty tavallisiin numeroihin; tosin Kielikellon 2/2006 kohta Koodinumeroita mainitsee vielä roomalaisten numeroidenkin käytön. Usein luokan numeroon liittyy kirjain, joka erottaa luokan rinnakkaisluokista, esimerkiksi ”4B” (ennen ”IV B”). Ilmaisu olisi johdonmukaista lukea ”neljäs bee”, mutta koodinomaisuutensa takia se yleensä kirjoitetaan ilman välilyöntiä ja järjestyslukuun yleensä kuuluvaa pistettä. Tosin kielitoimiston eräs vanhahko suositus ja Kielenhuollon käsikirja käyttävät ilmaisutapaa ”4.B-luokka”, mutta sitä tuskin käytännössä juurikaan esiintyy. Ilmaisu ”4B-luokka” on sekin hankala: miten se on ajateltu luettavaksi? Lukutapa ”neljäs bee-luokka” olisi epälooginen, koska kyseessä ei ole B-luokista neljäs. Ongelmasta selvitään kirjoittamalla numero-kirjainkoodi sanan ”luokka” jälkeen ja lukemalla sen luku peruslukuna. Arkikielessä voi pelkkää luokan tunnusta käyttää substantiivin tavoin.
Kielikellossa 2/2006 tarjotaan häkellyttävä määrä erilaisia vaihtoehtoja: 4.B-luokka, 4. B -luokka, IV B -luokka, 4B-luokka ja 4b-luokka. Sujuvin vaihtoehto (luokka 4B) siis puuttuu, mutta tuskin sitä voi sääntöjen vastaisena pitää.
Luokka-asteiden nimityksistä johdetuissa adjektiiveissa alkuosa on järjestysluku ja erotetaan jälkiosasta ”luokkalainen” yhdysmerkillä. Ilmaisun kirjoittaminen kokonaan sanoin on yleensä tyylikkäintä.
Jos luokan nimessä on kirjain, on Kielikellon mukaan myös adjektiivin muodostuksessa tarjolla kirjava kokoelma vaihtoehtoja: 4.B-luokkalainen, 4. B -luokkalainen, IV B -luokkalainen, 4B-luokkalainen ja 4b-luokkalainen. Näistä 4B-luokkalainen on yksinkertaisin ja siten sopivin. Kannattaa huomata, että ongelma on usein kierrettävissä toisenlaisella ilmaisulla.
Armeijakunnat numeroidaan roomalaisin numeroin. Sen sijaan sekä armeijakuntaa ylemmän yksikön (armeijan) että sitä alemman yksikön (divisioonan tai prikaatin) numerointi tehdään tavallisilla numeroilla.
Esimerkissä on ”LI” siis luettava ”viidenteenkymmenenteenensimmäiseen”. Kirjoitusasusta ks. Sotilasyksiköiden nimet.
Asemakaavoissa käytetään roomalaisia numeroita kerroslukujen eli talojen kerrosten lukumäärien merkitsemiseen. Syynä on, että tällöin ne erottuvat kaavoissa olevista muista numeromerkinnöistä. Joskus tällainen merkintätapa pääsee karkuun ja sitä käytetään myös tekstissä, esimerkiksi sanassa ”XII-kerroksinen” (po. ”12-kerroksinen”).
Desimaaliluvuissa käytetään kokonaisosan ja desimaaliosan välissä pilkkua (esim. 2,52) eikä pistettä kuten englannissa (2.52). Näiden merkintätapojen sekaantuminen voi joskus aiheuttaa suuriakin ongelmia, koska esimerkiksi ilmaisu ”1,005” tarkoittaa suomen kielessä hiukan yli yhtä, ilmaisu ”1.005” taas tuhattaviittä ja englannissa asia on täsmälleen päinvastoin. Pisteen käyttö ilmauksessa ”1.005” (tuhat viisi) ei nykyisin ole suositeltavaa, mutta se on edelleen varsin yleistä, ja siksi sekaantumisen vaara on todellinen.
Pilkun jälkeisten numeroiden ryhmittelystä ks. Desimaaliosan ryhmittely.
Käytännössä voidaan joutua tilanteisiin, joissa asiakirjaan on liitettävä laaja tietokoneella tuotettu tietoaineisto, jonka luvuissa on desimaalipisteet. Jos aineiston muuntaminen on hankalaa tai riskialtista ja siksi päädytään säilyttämään pisteet, on asiasta syytä mainita selityksissä.
Englannin kielessä ja ohjelmointikielissä yms. on tapana jättää usein etunolla pois desimaaliluvun esityksestä, jos luvun kokonaisosa on tasan nolla, esimerkiksi ”.123”. Tämä voi tuntua erityisen luonnolliselta esimerkiksi taulukon sarakkeessa, jossa kaikki luvut ovat tätä tyyppiä (esimerkiksi korrelaatiokertoimia, jotka ovat välillä 0:sta 1:een eikä 1:tä käytännössä esiinny). Tämä ei ole suomen sääntöjen mukaista, ei vaikka desimaalipiste vaihdettaisiin pilkkuun.
Jos kuitenkin äärimmäisessä tiiviyden tavoittelussa mennään etunollan pois jättämiseen, aiheuttanee vähiten hämminkiä se, että käytetään englannin mukaista pisteellistä merkintätapaa (.123) kauttaaltaan koko aineistossa.
Suomen kielen käytäntöön ei kuulu myöskään desimaalierottimen kirjoittaminen luvun perään silloin, kun sitä ei seuraa yhtään desimaalia. Englannin kielessä sellaista käytäntöä esiintyy, ja ohjelmointikielissä se on tavallinenkin silloin, kun on tarvetta erottaa desimaaliluku (esimerkiksi ”12.”) kokonaisluvusta (esimerkiksi ”12”).
Aseen kaliiperin ilmaisemisessa käytetään kuitenkin usein amerikkalaisia kaliiperi-ilmauksia sellaisinaan. Ne ilmaisevat kaliiperin tuumina ja ilman nollaa desimaalierottimena käytetyn pisteen edessä. Tällöin esimerkiksi puhe .30:n aseesta tai luodista tarkoittaa 0,30 tuuman kaliiperia.
Jos luvun viimeisen desimaalin jälkeen kirjoitetaan ellipsimerkki tai kolme pistettä, se tarkoittaa, että luvussa on lisää desimaaleja, mutta niitä ei ole kirjoitettu näkyviin.
Tämä on erotettava pyöristämisestä, jossa viimeistä mukaan otettavaa numeroa tarvittaessa kasvetaan yhdellä, jos ensimmäinen pois jätetty numero on 5 tai isompi. Pyöristetyn arvon ja tarkan arvon välissä ei saa käyttää yhtäläisyysmerkkiä, vaan on käytettävä noin-merkkiä.
Ellipsimerkkiä voidaan käyttää silloinkin, kun luvun desimaaliesitys on jaksollinen eli jostakin kohdasta alkaen siinä esiintyy vain tietty numerojono (ehkä yksi numero) toistuvasti.
Valitettavasti desimaaliluvun jaksollisuuden esittämiseen ei ole standardoitua eikä vakiintunutta merkintätapaa, vaan käytössä on useita erilaisia tapoja, joilla on kullakin omat huonot puolensa. Usein on käytetty tapaa, jossa toistuva numerojono eli jakso kirjoitetaan sulkeisiin eikä ellipsimerkkiä käytetä, esimerkiksi 0,6(6). Tällöin kuitenkin käytetään merkintää, jolle on määritelty aivan muunlainen merkitys tarkkuusarvioiden esittämisessä.
Jos jotain tapaa on käytettävä, ylleviivaus lienee sopivin: jakson yläpuolelle vedetään vaakaviiva. Sen toteuttaminen on kuitenkin vaikeaa. Siihen voidaan käyttää tekstinkäsittelyohjelman muotoilukeinoja tai verkkosivulla tyyliohjeella. Pelkässä tekstissä sen voi tehdä käyttäen yhdistyvää yläviivaa, U+0305 combining overline, mutta tämä tuottaa usein huonon, jopa epäselvän tuloksen.
Jos yläpuolisen viivan tuottaminen on teknisesti mahdotonta, lienee parasta käyttää ellipsimerkkiä ja ottaa mukaan sen verran desimaaleja, että lukija voi helposti päätellä, että kyseessä on ilmeisesti jaksollinen esitys (esimerkiksi 0,333 333…).
Hyvin suurten ja hyvin lähellä nollaa olevien lukujen esittämiseen käytetään tieteessä ja tekniikassa usein eksponenttiesitystä. Tällöin luku esitetään kahden luvun tulona niin, että jälkimmäinen luku on 10:n potenssi. Kertomerkkinä voi tällöin olla kertomerkki-niminen merkki ”×” tai kertopiste ”⋅”.
Eksponenttien kirjoittamisesta sekä eksponenttiesityksen vaihtoehdoista fysiikan suureita ilmaistaessa (esim. 3,1 MN = 3,1 × 106 N) ks. kohtaa Eksponentit ja ylä- ja alaindeksit.
Murtoluvut kirjoitetaan nykyisin yleensä tyyliin 2/3, siis käyttäen tavallisia numeroita ja vinoviivaa. Jos murtoluku liittyy sitä edeltävään kokonaislukuun eli kyseessä on sekaluku, on muistettava kirjoittaa välilyönti niiden väliin.
Unicode-standardissa on erityinen murtoluvun vinoviiva -niminen merkki (U+2044), joka saattaa tuottaa typografisesti paremman tuloksen kuin tavallinen vinoviiva. Se kuuluu kuitenkin melko harvoihin fontteihin, ja vain harvat ohjelmat osaavat käsitellä sen laadukkaasti.
Typografisesti ehkä parempi, perinteistä kirjapainoasua muistuttava tulos voidaan kuitenkin usein saada aikaan taitto-ohjelmien välineillä. Tämä on osittain mahdollista verkkosivuillakin (ks. kirjaa CSS3 – uudet mahdollisuudet). Seuraava esimerkki sisältää näin muotoillun murtoluvun, jos käytettävissä on Constantia-fontti ja jos käytettävä selain tukee fontin OpenType-piirteiden käyttöä.
Jos murtoluvun osoittaja tai nimittäjä on yli kolminumeroinen luku, on luonnollista soveltaa siihen lukujen ryhmittelysääntöä. Ovathan osoittaja ja nimittäjä kokonaislukuja.
Ulkoasu on tällöin melko epähavainnollinen, suorastaan sekava. Asiaa auttaisi, jos vinoviivan ympärille kirjoitettaisiin välilyönnit. Tosin tällöin ilmaus periaatteessa muuttuu murtolukumerkinnästä merkityksi jakolaskuksi.
Toisaalta jos murtoluvussa on nelinumeroinen luku, mutta ei pitempää, voisi soveltaa nelinumeroisia lukuja koskevaa poikkeusta ja kirjoittaa murtoluvun kokonaan ilman välejä.
Muutamat tavallisimmat, sanamuodossa lyhyet murtoluvut kirjoitetaan joskus sanoin.
Aiemmin kirjoitettiin usein ”kolmas osa”, ”sadas osa” jne., mutta kielenhuollon nykyistä kantaa lienee tulkittava niin, että tällaiset ilmaukset on kirjoitettava yhdyssanoiksi.
Sellainen merkintä kuin 1/5 vastaa sanaa ”viidesosa” (tai ”viidennes”), joten siihen ei saa enää lisätä sanaa ”osa”, vaikka niin aika usein tehdään. Ei saa kirjoittaa ”1/5-osa” (joka luettaisiin ”viidesosaosa” tai ”viidennesosa”). Tämä koskee taivutustakin: kirjoitetaan esimerkiksi ”1/5:lla” (ei ”1/5-osalla”).
Koska murtolukujen sanallisia ilmauksia käytetään melko harvoin, ne sekaantuvat joskus järjestyslukuihin etenkin taivutettaessa.
Jos sanoin kirjoitettavan murtoluvun osoittaja ei ole yksi, kirjoitetaan osoittaja eri sanaksi.
Jos osoittaja on yksi, se voidaan jättää mainitsematta sanoin kirjoitettaessa.
Jos osa-loppuista murtoluvun nimeä taivutetaan, jätetään alkuosa yleensä taivuttamatta. Edelleen on sallittua taivuttaa alkuosaakin. (Tämä ilmenee Kielitoimiston sanakirjasta.)
Jos osa-loppuisen murtoluvun nimen alkuosa on sanana pitkä, voitaneen käyttää sellaisia ilmauksia kuin ”30:s-osa”, vaikka tällaista ei kielenhuollon ohjeissa erikseen mainitakaan. Ilmaustyyppi ”30:s osa” on yleisempi, mutta sitä lienee pidettävä nykyisten ohjeiden vastaisena.
Kolmelle tavalliselle murtoluvulle on erityiset merkit yleisesti käytettävissä olevassa merkistössä (Latin-1): ¼, ½ ja ¾. Niistä tosin yleensä vain puolikkaan merkki ½ voidaan kirjoittaa suoraan näppäimistöltä, mutta muut voidaan tuottaa melko helposti (ks. kohtaa Merkkien kirjoittaminen). Näiden merkkien käyttö tuottaa yleensä typografisesti hyvän tuloksen.
Unicode-merkistö sisältää erillisiä merkkejä myös mm. sellaisille murtoluvuille kuin 1/8. Niiden käyttökelpoisuus on suppeampi, koska ne sisältyvät melko harvoihin fontteihin.
Jos kaikki tekstissä tarvittavat murtoluvut voidaan esittää erillisinä merkkeinä, kuten ¼, sellaista esitystä kannattaa käyttää. Muutoin on paras käyttää yhtenäisesti kaikille murtoluvuille merkintätapaa 1/4.
Jos tekstissä esiintyy sekaisin esimerkiksi ¼ ja 1/5, lukija voi jopa epäillä, että erilaisiin merkintätapoihin sisältyy merkitysero. Lisäksi typografinen vaikutus on kielteinen.
Word-ohjelma yleensä muuntaa esimerkiksi näppäilyn ”3/4” automaattisesti merkiksi ”¾”, joten tämä on siis joskus erikseen estettävä tai kumottava (esim. Ctrl+Z:lla).
Luku voi sisältää sekä kokonais- että murto-osan, esimerkiksi 6½. Jos tällainen niin sanottu sekaluku kirjoitetaan käyttäen murto-osalle erillistä merkkiä (tai typografista murtolukua), siinä ei käytetä tyhjää väliä, vaikka ilmaisun osat luetaankin erikseen (kuusi ja puoli). Jos taas murto-osa kirjoitetaan kahtena lukuna, joiden välissä on vinoviiva, se on ymmärrettävästikin erotettava kokonaisosasta (sitovalla) välilyönnillä, koska esimerkiksi 21/2 tarkoittaisi kahtakymmentäyhtä kahdesosaa.
Murtolukuja sisältävät ilmaisut teksteissä ovat nykyisin hiukan vanhahtavia, ja niitä käytetään lähinnä arvosanoissa ja vastaavissa, joskus myös keittiömitoissa. Muutoin käytetään kirjoituksessa yleensä desimaalilukuja (esimerkiksi 6,5) silloinkin, kun luku luetaan tyyliin ”kuusi ja puoli” eikä ”kuusi pilkku viisi”. Rahasummien esityksessä taas käytetään sellaisia ilmaisuja kuin ”6,50 euroa”. Kaavoissa ja laskutoimituksissa toki esiintyy murtolukuja, mutta laskun tulosta käytetään yleensä desimaaliluvuksi pyöristettynä.
Tekstiä muokattaessa tai käännettäessä ei kuitenkaan pidä muitta mutkitta korvata murtolukuja desimaaliluvuilla. Korvaaminen voi johtaa epäkäytännöllisiin merkintöihin (esimerkiksi 1/16 = 0,0625), päättymättömiin desimaalilukuihin (1/3 = 0,33333…) tai väärään tietoon tarkkuudesta. Jos tekstissä mainitaan luku 2¾, ilmaus on epätarkempi kuin 2,75. Ellei tarkkuudesta sanota mitään, 2¾ sisältää arvion, että todellinen arvo on lähempänä 2¾:aa kuin 2½:ta tai 3:a, kun taas 2,75 sisältää sen, että todellinen arvo on välillä 2,745…2,755.
Kahden fysikaalisen suureen suhde ilmaistaan standardien mukaan siten, että lukua seuraa suureiden yksiköiden osamäärä. Ks. kohtaa Suureiden suhteet.
Käytännössä kuitenkin käytetään tämän sijasta hyvin yleisesti seuraavassa kuvattavia suhdelukuja.
Kahden luvun suhde on luku, ja se voidaan ilmaista eri tavoin.
Käytännössä näin käsitellään yleisesti myös kahden samanlaatuisen suureen suhdetta. Periaatteessa tällöin jää ilmoittamatta, tarkoitetaanko esimerkiksi massojen suhdetta vai tilavuuksien suhdetta; se saatetaan ilmaista erikseen sanallisesti.
Edellisessä esimerkissä voi lukija olettaa, että tarkoitetaan massojen suhdetta. Jos suureet ovat erilaatuiset, niiden suhde ei ole pelkkä luku eikä sitä pitäisi sellaisena ilmaista.
Yksinkertaistetusti sanottuna prosentti tarkoittaa sadasosaa. Tarkemmin sanoen prosentti on luvun 0,01 eli 1/100 erityisnimi, jota käytetään suhteita ilmaistaessa. Täten esimerkiksi 0,2 % tarkoittaa samaa kuin 0,002. Tämän mukaisesti prosenttikäsitettä ja merkintää tulisi käyttää vain tilanteissa, joissa ilmaistaan luvulla kahden samanlaatuisen suureen suhde.
Prosenttimerkkiä % käytetään vain luvun yhteydessä.
Koska prosentti on siis luku, ei periaatteessa tulisi puhua painoprosentista eikä tilavuusprosentista. Mittayksikköstandardissa sanotaan:
Koska yksiköt prosentti ja promille ovat lukuja, ei ole mielekästä puhua esimerkiksi painoprosentista tai tilavuusprosentista. Siksi yksikön tunnukseen % ei saa liittää lisätietoja, kuten % (m/m) tai % (V/V). – – Esimerkiksi massaosuus on suositeltavaa ilmaista seuraavasti: "B:n massaosuus on wB = 0,78" tai "B:n massaosuus on wB = 78 %". Termiä prosentti ei myöskään saa käyttää suureen nimessä, koska se on harhaanjohtavaa. Jos massaosuus on 0,78 = 78 %, onko prosenttimäärä 78 vai onko 78 % = 0,78? Sen sijaan on käytettävä yksiselitteistä termiä osuus. Massan ja tilavuuden osuudet voidaan myös ilmaista yksiköinä, kuten μg/g = 10−6 tai ml/m3 = 10−9.
EU:n teksteissä esiintyy sellaisia ilmaisutapoja kuin ”rasvapitoisuus on vähintään 3,50 prosenttia (m/m)”. Tässä m on massan tunnus, ja m/m siis ilmaisee, että kyseessä on massojen suhde. Merkintä on yksiselitteinen, mutta sitä ei voi olettaa yleisesti tunnetuksi.
Käytännössä paino- ja tilavuusprosentista puhuminen on kuitenkin tavallista. Yleisesti käytetään myös sellaisia lyhenteitä kuin ”til.-%” (tilavuusprosentti) tai vastaava englanninkielinen lyhenne ”Vol. %”. Jos tilavuusprosentista puhutaan, lyhenne ”til.pros.” on hyväksyttävämpi kuin ”til.-%”.
Standardin suosittamaa käytäntöä kannattaa kuitenkin noudattaa täsmällisyyteen pyrkivissä tieteellisissä ja teknisissä esityksissä. Esimerkiksi ilmauksen ”Valmisteessa on 21 painoprosenttia rasvaa” sijasta voidaan käyttää seuraavia:
Vastaavasti esimerkiksi ilmaus ”Juomassa on alkoholia 8 tilavuusprosenttia” voidaan hyväksyttävämmin ilmaista seuraavilla tavoilla:
Jos aiemmin esitetyssä suola- ja kaliumpitoisuusesimerkissä on kyse painosuhteista, olisi tarkka ilmaisu seuraavanlainen:
Maidon ”rasvaprosentit” ovat rasvan massaosuuksia maidossa.
Muutoinkaan ei tarkassa kielenkäytössä käytetä prosentti-sanaa yhdyssanan jälkiosana. Loogisesti ei ole olemassa esimerkiksi äänestys-, vero-, työttömyys- tai virheprosentteja. Koska prosentti on luvun nimi, ei ole olemassa erilaisia prosentteja sen enempää kuin on olemassa erilaisia lukuja 1/100. Ilmaukset, joissa puhutaan erilaisista prosenteista, olisi siis korjattava niin, että kerrotaan, mitä suhdetta tarkoitetaan, ja suhteen arvo sitten ilmaistaan luvulla, tavallisemmin prosenttikäsitettä käyttäen.
Jopa viralliseen kielenkäyttöön on levinnyt sana ”energiaprosentti” ja sitä tarkoittavia merkintöjä, kuten ”E%”. Merkinnöistä suositeltava on Kielikellon 2/2014 kirjoituksen Energiaprosentti mukaan ”E-%”. Koko ilmaus kuitenkin rikkoo niitä periaatteita vastaan, joiden mukaan prosenttikäsitettä tulisi käyttää. Sen sijasta tulisi ilmaista asia toisin.
Sana ”veroprosentti” esiintyy lainsäädännössäkin, joten sitä on pidettävä oikeana terminä. Esimerkiksi sanalle ”kunnallisveroprosentti” ei ole hyväksyttävää vaihtoehtoa; joskus käytetty ”kunnallisveroaste” on kaksitulkintainen.
Usein prosentti on suuruudeltaan epäkäytännöllinen pienten pitoisuuksien ilmaisemiseen, eikä promillen käyttö yleensä auta paljoakaan. Sen takia käytetään usein sellaisia lyhenteitä kuin ”ppm”, joka tarkoittaa miljoonasosaa. Kansainvälisen mittayksikköjärjestelmän mukaan niitä ei kuitenkaan tulisi käyttää. Standardi SFS-ISO 80000-1 ottaa vahvasti kantaa: ”Lyhenteet, kuten ppm, pphm, ppb tai ppt, ovat kielisidonnaisia ja monitulkintaisia, eikä niitä saa käyttää. Niiden sijaan on suositeltavaa käyttää kymmenen potensseja.”
Lyh. | Englanninkielinen ilmaus | Suomennos | Lukuna |
---|---|---|---|
ppm | parts per million | miljoonasosa | 10−6 |
pphm | parts per hundred million | sadasmiljoonasosa | 10−8 |
ppb | parts per billion | miljardisosa | 10−9 |
ppt | parts per trillion | biljoonasosa | 10−12 |
ppq | parts per quadrillion | tuhannesbiljoonasosa | 10−15 |
Vaikka lyhenteitä ppm ym. pidettäisiinkin johonkin käyttöön sopivina, olisi muistettava, että ne vastaavat lukuja. Olisi siis täsmennettävä, tarkoitetaanko massojen suhdetta, tilavuuksien suhdetta vai ehkä jotain muuta.
Erityisen tulkinnanvarainen on lyhenne ”ppm”, koska se voi tarkoittaa tilavuusosuutta, massaosuutta tai ainemääräosuutta. Viimeksi mainitussa merkityksessä se usein selitetään ilmauksella ”particles per million”.
Ilmaus ”Ilman hiilidioksidipitoisuus on 425 ppm” olisi oikeammin esitettynä seuraava (koska käytännössä ppm-lyhenne tässä yhteydessä tarkoittaa tilavuuksien suhteita):
Mittayksikköjärjestelmään liittyy massaosuuden käsite, joka tarkoittaa tietyn aineen osuutta jossakin kokonaisuudessa massan mukaan lausuttuna. Massaosuus voidaan esittää esimerkiksi sellaisella ilmauksella kuin 3 µg/kg tai 3 × 10−9.
Tällaisen suureen voi siis ilmaista pelkällä luvullakin, koska suureen nimi kertoo, että kyse on massojen suhteesta.
Vastaavasti voidaan käyttää tilavuusosuuden käsitettä. Se saattaa olla kätevä silloin, kun tekstiyhteyteen halutaan esimerkiksi otsikko sarakkeelle, joka sisältää ”tilavuusprosentteja”. Luvut voidaan tällöin hyvin esittää prosentteina.
Täten voisi käyttää myös seuraavanlaisia ilmauksia:
Standardi SFS 4508 (Prosentti ja promille. Käsitteet ja käyttö) suosittaa edellä kuvatun laisia ilmauksia ja mainitsee esimerkkeinä yksiköt g/t ja µg/g (”miljoonasosia” massaosuutena), cm³/m³ ja mm³/dm³ (”miljoonasosia” tilavuusosuutena) sekä mg/t (”miljardisosia” massaosuutena). Parhaiten mittayksikköjärjestelmän perusajatuksiin sopii se, että yksikössä jakajana on etuliitteetön perusyksikkö, m³ tai kg.
Standardi SFS 4508 kuitenkin sallii sellaiset ilmaukset kuin ”% painosta” ja ”% tilavuudesta”. Lisäksi se esittää myönnytyksenä yleisen käytännön suuntaan seuraavan: ”Tiivistetty merkintä esim. etiketissä voi olla ’31 % til.’” Tämä vastaa englanninkielissä etiketeissä melko tavallista tyyliä ”31% vol.” Sopiva lukutapa on ”kolmekymmentäyksi prosenttia tilavuudesta”.
Prosenttiyksikkö-sanaa tulisi käyttää vain verrattaessa prosenttilukuja keskenään. Tosin vertailtavia lukuja ei välttämättä mainita, ainakaan molempia. Voidaan esimerkiksi sanoa ”korko nousi kaksi prosenttiyksikköä”. Tämä tarkoittaa, että jos korko on ollut vaikkapa 4 %, niin se on nyt 6 %. Aiheesta kertoo lisää kielitoimiston verkkosivu Prosentti ja prosenttiyksikkö. Se kuitenkin käyttää sellaisia sanoja kuin ”kannatusprosentti”, jotka eivät sovi yhteen edellä kuvatun prosenttikäsitteen kanssa.
Sanaa ”prosenttiyksikköä” ei voi sääntöjen mukaan kirjoittaa %-merkkiä käyttäen. Lyhenne ”pros.yks.” on ajateltavissa, mutta tuskin tarpeellinen.
Promille tarkoittaa tuhannesosaa, joten esimerkiksi 2 ‰ tarkoittaa samaa kuin 0,002. Tämän mukaisesti promillen käsitettä tulisi käyttää vain tilanteissa, joissa voi käyttää lukua. Promillemerkkiä ‰ käytetään hyvässä tyylissä vain luvun yhteydessä.
Standardin ISO 31-0 mukaan promillemerkkiä tulisi välttää. Nykyinen mittayksikköstandardi ei sisällä sellaista ajatusta; se antaa tarkat ohjeet merkin käytöstä.
Veren alkoholipitoisuudesta puhuttaessa jopa rikoslaki käyttää promille-sanaa. Pitoisuuksia ilmaistaessa pitäisi kuitenkin aina kertoa, minkä suureiden suhteesta on kyse, massojen vai tilavuuksien. Veren ”promillet” eivät kuitenkaan ole ”painopromilleja” eivätkä ”tilavuuspromilleja”, vaan kyseessä on massan ja tilavuuden suhde, josta ei pitäisi puhua promilleina.
Esimerkiksi se, että veren alkoholipitoisuus on ”0,6 promillea”, tarkoittaa, että veressä on alkoholia 0,6 grammaa litrassa. Asia tulisi siis ilmaista sillä tavoin tai lyhyemmin yksiköiden tunnuksia käyttäen:
Jos tekstissä on sekä prosentteja että promilleja, on tyylin takia ja väärinlukemisen välttämiseksi parempi käyttää yhtenäistä merkintätapaa. Jos siis promillemerkkiä ‰ ei voi käyttää, on tällöin paras kirjoittaa molemmat merkit samaa tapaa noudattaen, siis o/o ja o/oo. Tämä on toisaalta melko harvinainen tilanne, koska yleensä on parempi välttää prosenttien ja promillejen käyttämistä samassa yhteydessä. Seuraavat vaihtoehdot ovat kaikki muodollisesti oikeita, mutta viimeinen on selkein:
Lukujen tai suureiden suhteet ilmaistaan usein käyttämällä merkintää, jossa lukujen välissä on kaksoispiste.
Esimerkki tarkoittaa, että mehun ja veden määrät suhtautuvat toisiinsa kuten luvut 1 ja 4 toisiinsa eli veden määrä on neljä kertaa niin suuri kuin mehun määrä. Ks. kohtaa Kaksoispiste suhteen merkkinä.
Joskus käytetään suhteen ilmaisemiseen vinoviivaa, esimerkiksi 1/4, mutta se voi aiheuttaa väärinkäsityksiäkin. Jos sekoitussuhde on 1:4, niin silloin mehun määrä on 1/5 kokonaismäärästä, mutta merkintä 1/4 voisi johtaa ajatukset harhaan.
Vinoviivan käyttö on varsin tavallista yhdessä erikoistapauksessa, nimittäin ilmaistaessa jonkin asian esiintyvyyttä eli yleisyyttä. Tällöin kyse on suhdeilmauksesta, jossa ensimmäinen luku on yleensä 1 ja joka ilmoittaa esiintyvyyden suhteessa jonkin väestön tai muun populaation kokonaismäärään. Tämän takia murtolukumerkintä on ymmärrettävissä myös luvuksi, joka ilmaisee esiintymien osuuden tai esiintymistodennäköisyyden. Vastaavasta syystä myös desimaaliluvun, prosenttiluvun tai promilleluvun käyttö on mahdollista.
Voidaan siis käyttää monia vaihtoehtoisia ilmaisutapoja. Valinta niiden välillä voidaan perustaa siihen, mikä on oletettavasti tutuin tekstin kohderyhmälle.
Tieteessä tavallisimmat merkintätavat ovat 1:500 ja 1/500, joista jälkimmäinen lienee yleisempi. Yleistajuiseksi tarkoitettuun esitykseen sopii yleensä jokin näitä pidempi ja selittävämpi ilmaus.
Sellainen ilmaus kuin ”A on 60 % B:stä” tai ”A on 3/5 B:stä” tarkoittaa useimmiten suuruuksien suhteita ilman, että A olisi B:n osa. Joskus harvoin voi syntyä epäselvyyksiä. Jos esimerkiksi sanotaan, että jokin alue on 60 % Texasista, se voitaisiin joskus tulkita niin, että kyseinen alue on Texasin osa, eikä pelkästään pinta-alojen suhteen ilmaisuksi.
Julkisen sanan neuvosto on pariin otteeseen antanut langettavan päätöksen sentyyppisestä ilmauksesta kuin ”julkiset menot ovat 60 prosenttia bruttokansantuotteesta”. Tämä on pakottanut viestimet muuttamaan ilmaisujaan kömpelömmiksi, esimerkiksi ”julkiset menot ovat 60 % suhteessa prosenttia bruttokansantuotteeseen”. Näiden erikoisten kannanottojen (mm. JSN:n langettava päätös 5618/SL/14) taustalla näyttää olevan ajatus, että kyseisenlaisen ilmauksen voisi todella ymmärtää väärin niin, että julkiset menot ovat BKT:n osa eli olisivat kansantalouden tuottoa (eivätkä menoja). Olennaisempi ongelma on kuitenkin se, että ilmaus voidaan ymmärtää niin, että BKT:sta menee 60 % julkisen talouden ylläpitämiseen; tämä ei pidä paikkaansa. Siinä on kuitenkin kyse eri asiasta (ks. esim. artikkelia Miten mitata julkisen sektorin kokoa), eikä väärinkäsitys poistune ilmaisutapaa muuttamalla.
Jos tekstiltä vaaditaan erityistä muodollistakin tarkkuutta, on siis parempi välttää sanojen osa ja osuus käyttöä silloin, kun kyse on suuruuksien vertailusta eikä myös siitä, että jokin on toisen osa. Silloin on parempi puhua suoraan kahden suureen suhteesta kuin jostakin ”suhteessa” johonkin:
Luvun käytössä yhdyssanan osana voidaan erottaa seuraavat tapaukset:
Säännöt ovat siis melko mutkikkaat ja epäjohdonmukaisetkin. Etenkin sekalukuja sisältävät yhdyssanat kirjoitetaan usein sääntöjen vastaisesti, kuten ”kaksi ja puoli vuotias”, ”kaksi ja puolivuotias”, ”kaksi- ja puoli vuotias”, ja ohjeiden mukaiset asut ovat harvinaisia. Tämänkin takia on parempi välttää sekalukuja ja käyttää desimaalilukuja (esimerkiksi ”2,5-vuotias”) tai ilmaista asia niin, että sekaluku ei ole yhdyssanan osa:
Luku erotetaan tyhjällä välillä sitä seuraavasta mittayksiköstä eli yksiköstä, jolla mitataan jotakin suuretta, kuten pituutta, aikaa tai massaa. Sama koskee rahasummien ilmaisemista. Näin tehdään silloinkin, kun yksikkö ilmaistaan lyhenteellä tai tunnuksella. Poikkeuksen muodostavat vain erikoissymbolit °, ′ ja ″; ks. kohtaa Asteet, asteminuutit ja astesekunnit.
5 metriä | 5 m |
60 watin lamppu | 60 W:n lamppu |
10 prosenttia | 10 % |
42 euroa | 42 € |
5 celsiusastetta | 5 °C |
5 astetta | 5° |
21 asteminuuttia | 21″ |
Edellä esitettyä sääntöä rikotaan hyvin yleisesti. Tekniikan alalla on tavallista kirjoittaa ”5m”, ja arkikielessä moni kirjoittaa ”10%” ja ”42€”. Juuri koskaan tähän ei sisälly väärinymmärtämisen vaaraa. Kyse on enemmänkin siitä, että sääntöjen mukainen kirjoitusasu näyttää huolitellummalta ja on hiukan helpompi hahmottaa.
Erityisesti litramääriä ilmaistaessa voi luvun ja tunnuksen yhteen kirjoittaminen, esim. ”50l”, olla todella hämmentävää. Erikseen kirjoittaminen, esim. ”50 l”, auttaa paljon. Vielä enemmän auttaa, jos lisäksi käytetään litran tunnuksena versaali-L:ää, esim. ”50 L”, mikä on standardien sallimaa ja mm. Yhdysvalloissa suositeltu käytäntö. Tavallisessa tekstissä on kaikkein selvintä ja sujuvinta ilmoittaa yksikkö sanallisesti, esim. ”50 litraa”.
Yhteen kirjoittamisen yksi syy on, että halutaan estää luvun ja yksikön joutuminen eri riveille. Tietokoneohjelman tekemä ladonta saattaa jakaa esimerkiksi ilmaisun ”5 m” siten, että ”5” jää rivin loppuun ja ”m” tulee seuraavan rivin alkuun. Sellaisen estäminen on hyvä tavoite, mutta yhteen kirjoittaminen on väärä tavoite.
Standardi SFS 4175 sanoo, että lukua ja siihen liittyvää yksikön tunnusta ei saa erottaa toisistaan rivinvaihdolla. Siinä on tästä seuraava esimerkki:
Liikevaihto oli 1 723 800 €.
[Ei:Liikevaihto oli 1 723 800
€.]
Kapeassa palstassa saattaa joskus olla aiheellista harkitusti rikkoa sääntöä, jos yksikön merkintä ja koko ilmaus on pitkähkö, esimerkiksi 15 000 km/h.
Standardi lisää, että jos luvun ja yksikön yhdistelmä pitää jakaa yksikön edeltä, on yksikön tunnus vaihdettava nimeksi:
Liikevaihto oli 1 723 800
euroa.
Tällaisesta tunnuksen vaihtamisesta sanaan rivityksen muuttuessa eivät tietokoneohjelmat kuitenkaan yleensä pysty huolehtimaan. Lisäksi tällöin voisi syntyä häiritsevää kirjavuutta, jos tekstissä on muutoin käytetty yksikön tunnusta eikä nimeä.
Rivinvaihtojen estämiseen on käytettävissä monia tapoja. Yksi kätevimmistä on sitova välilyönti, joka on useimmiten käytettävissä. Onkin hyvä totutella käyttämään sitä aina, kun kirjoittaa luvun ja yksikön muodostamia ilmaisuja. Esimerkiksi MS Word -ohjelmassa tämä tarkoittaa vain sitä, että pidetään Shift- ja Ctrl-näppäintä alas painettuina, kun näpäytetään välilyöntinäppäintä.
Jos yksikkö ilmaistaan sanalla, on sääntöjen mukaan sallittua jakaa eri riveille luvun ja yksikön välistä. Hyvänä sellaista jakoa ei kuitenkaan voi pitää muun muassa siksi, että vasta yksikön sijamuoto kertoo, miten luku pitää lukea. Esimerkiksi ”6 volttia” luetaan ”kuusi volttia”, mutta ”6 voltin” luetaan ”kuuden voltin”.
Numeroin kirjoitetut nelinumeroiset ja sitä suuremmat luvut ryhmitetään yleensä kolmen numeron ryhmiin, aloittaen lopusta (ykkösistä). Tarkoituksena on helpottaa lukujen hahmottamista ja lukemista. Ryhmittämiseen käytetään suomen kielessä nykyisin tyhjää väliä, mieluiten sitovaa tyhjää väliä.
Jos esteettisistä syistä pidetään tavallista välilyöntiä häiritsevän erottavana, voidaan useissa yhteyksissä säätää se kapeammaksi. Tähän käytettävät tekniikat vaihtelevat mm. käytetyn ohjelman mukaan. Ks. kohtaa Välilyönti.
Ryhmittely on vanha ja aiheellinen tapa. Se on sitä tärkeämpää, mitä pitemmistä luvuista on kyse. Sen käyttö on vähentynyt mm. siksi, että tietokoneohjelmien tulosteissa ja tietokonekielissä ryhmittelyä ei yleensä ole.
Ryhmittelysääntöön on eräitä poikkeuksia: vuosiluvut, koodimaiset numerosarjat sekä sivunumerot ja pykälien numerot. Lisäksi on eräissä tilanteissa sallittua jättää nelinumeroinen luku ryhmittämättä.
Vanhentuneena on pidettävä Suomessa aiemmin joskus käytettyä menetelmää, jossa numeroryhmien välissä eli tuhaterottimena on heittomerkki, esim. 55’555. Tietenkään ei suomen kielessä pidä käyttää myöskään englannin kielen käytäntöä, jossa kolmen numeron ryhmien välissä on pilkut. Esimerkiksi 1,500 tarkoittaa suomessa puoltatoista, englannissa tuhattaviittäsataa.
Aiemmin on kolmen numeron ryhmien välissä usein käytetty pistettä (esimerkiksi 55.555), ja tapaa käytetään edelleenkin. Virallisten suositusten mukaan se oli aiemmin sallittua muutamissa erikoistapauksissa. Standardin SFS 4175 aiempi versio sanoi: ”Jos on vaarana, että tyhjä väli täytetään numerolla (esimerkiksi sekeissä ja vekseleissä), numeroryhmät voidaan erottaa pisteellä.” Käytännössä aika on ajanut tämän ohitse, eikä sillä ole tosiasiallista merkitystä väärennysten estämisessä. Ohje onkin poistettu standardin nykyisestä versiosta. Menettelyä ei voi suositella senkään takia, että se saattaa sekaantua englannin kielen käytäntöön, jossa piste erottaa kokonaisosan desimaaleista ja joka on yleistynyt suomenkielisissäkin teksteissä. Voi olla hyvin vakavaa, jos kirjoittaja tarkoittaa ilmaisulla 1.005 tuhattaviittä, mutta lukija ymmärtää sen yhdeksi kokonaiseksi ja viideksi tuhannesosaksi (1,005).
On vaikea ymmärtää, miksi väärentäjän olisi vaikeampaa piirtää lukuun 10.400 vaikkapa ykkönen pisteen tilalle kuin kirjoittaa lukuun 10 400 lisänumero välilyönnin paikalle. Sitä paitsi jos väärentämään rupeaa, kannattaa tietysti kirjoittaa yhdeksikkö luvun eteen. Sellaiset sekaannukset, joissa 10.400 luetaan 10,400, ovat ihan todellisia vaikkakin onneksi harvinaisia. Sen sijaan väärennysten torjuminen pisteillä on täysin kuvitteellista. Ajatus pisteen käytön tarpeellisuudesta on ehkä saanut alkunsa konekirjoituksen aikakaudella: Jos asiakirja on kirjoitettu koneella tasalevyistä fonttia käyttäen, vie välilyönti saman verran tilaa kuin numero. Silloin sen tilalle voi lyödä numeron, jos saa paperin asetelluksi koneeseen sopivasti. Jos taas oli käytetty pistettä, saattoi väärennyksen ehkä havaita. Kysehän oli kirjasimen iskuun perustuvasta kirjoituksesta, joten pisteen jäljen saattoi nähdä ja tuntea, vaikka päälle oli lyöty muu merkki.
Jos lainaus sisältää vieraskielistä tekstiä, siinä säilytetään kirjoitusasu alkuperäisenä, myös lukujen esitysmuodot. Jos taas tekstiä käännetään, muutetaan lukujen esitys kohdekielen mukaiseksi.
Raportissa sanotaan: ”1.3 homicides committed per 100,000 inhabitants”.Raportin mukaan Suomessa tehtiin 1,3 henkirikosta 100 000:ta asukasta kohti.
Rajatapauksen muodostaa mm. sellainen numerointi, jossa numero voitaisiin tulkita myös nimen luonteiseksi. Esimerkiksi yhdysvaltalaisten patenttien eli patenttikielessä ”US-patenttien” numeroita kuitenkin käsitellään suomen kielessä melko vakiintuneesti lukuina, joiden kirjoitusasu muutetaan suomen mukaiseksi.
Kirjaimin kirjoitettaessa luku ryhmitellään samoin kuin numeroin merkittäessä, mutta tyhjän välin ei tarvitse eikä yleensä kannatakaan olla sitova. Esimerkiksi luvun kolmea viimeistä numeroa vastaava osuus (sadat, kymmenet ja ykköset) ilmaistaan siis yhteen kirjoitetulla sanalla. Kuten edellä mainittiin, pitkien lukujen kirjoittamista sanoin on yleensä syytä välttää.
Kielitoimiston sanakirjassa on kuitenkin sanan tuhat kuvauksessa esimerkin tuhat kaksisataa yhteydessä maininta, että se kirjoitetaan myös yhteen. Sellainen asu, tuhatkaksisataa, siis kuitenkin poikkeaisi säännöistä. Sanakirjassa on sanan satatuhatta (mutta ei sanan kymmenentuhatta) kohdalla maininta, että se voidaan kirjoittaa myös erikseen, ja Kielitoimiston ohjepankin sivulla ryhmittelystä on erikoistapausten joukossa ”satoja tuhansia ~ satojatuhansia ihmisiä”.
Ryhmittely koskee myös järjestyslukuja. Tätä ei ohjeissa sanota erikseen, mutta se voidaan päätellä niiden esimerkeistä. Moniosaisia järjestyslukuja kirjoitetaan sanoin vain hyvin harvoin.
Edellä esitetty kirjoitussääntö on sovinnainen ja perustuu numeroiden ryhmittelyn sääntöihin. Se on kompromissi kahden äärimmäisyyden välillä.
Ääntämisen mukaista olisi kirjoittaa ykköset, kymmenet, sadat jne. omiksi sanoikseen, esimerkiksi kaksisataa kaksikymmentä viisi, tai jopa kukin yhdistämätön lukusana eri sanaksi, esimerkiksi kaksi sataa kaksi kymmentä viisi. Esimerkiksi 23 221 lausutaan yleensä ”kaksikymmentä kolme tuhatta kaksisataa kaksikymmentä yksi”. (Yhdistettyjen lukusanojen ääntämyksessä on vaihtelua; ks. Iso suomen kielioppi, § 13.)
Lauserakenteen kannalta taas voisi perustella täyttä yhteen kirjoittamista. Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan mukaan ”yhdysluku on yhdyssana” ja voitaisiin kirjoittaa kokonaan yhteenkin. Opas kuitenkin esittää edellä kuvatun ryhmittelyn vakiintuneena tapana. Myös Kielitoimiston ohjepankin sivu ryhmittelystä kuvaa, että ryhmittelyä käytetään ”yleensä” ja ”tavallisesti”. Sen sijaan standardi SFS 4175 esittää yksiselitteisen säännön, johon on vain erikseen määritellyt poikkeukset.
Sanat miljoona ja miljardi voidaan kirjoittaa myös erikseen. Näin on tapana tehdä etenkin silloin, kun on kyse kokonaisista miljoonista ja miljardeista.
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan mukaan tällainen on tavallista ”erityisesti kun miljoonia tai miljardeja on yli kymmenen”.
Yleisen ryhmittelysäännön mukaiset ilmaukset kuten kuusimiljoonaa ja kaksimiljardia ovat myös mahdollisia.
Sellaiset melko yleiset sääntöjen vastaiset kirjoitusasut kuin ”viisi tuhatta” voidaan rinnastaa sellaisiin lukusanan ja substantiivin yhdistelmiin kuin ”viisi hevosta”. Mitä selvemmin sana kymmenen, sata, tuhat, miljoona tms. on substantiivin asemassa, sitä luontevammalta erilleen kirjoittaminen voi tuntua. Etenkin kun sellaista sanaa painotetaan suuruusluokan korostamiseksi, tekisi mieli kirjoittaa erilleen, esimerkiksi ”Siellä oli kaksi tuhatta osallistujaa, ei kahta sataa.”
Viralliset ohjeet eivät kuitenkaan salli erilleen kirjoittamista, kun kyse on varsinaisesta lukusanasta, joka esittää tiettyä lukua (vaikkakin ehkä epätarkkana tietona), esimerkiksi kaksikymmentä, kolmesataa, neljätuhatta. Epätarkkojen määränilmausten osalta tilanne on osittain toinen.
Vanhojen ohjeiden mukaan sana pari rinnastuu lukusanoihin, kun sitä seuraa kymmentä, sataa, tuhatta tai sataatuhatta, joten ilmaus kirjoitetaan yhteen. Nykyisin myös erikseen kirjoittaminen on osittain sallittua. Miljoonan ja suurempien lukujen edellä pari kirjoitetaan erilleen kuten lukusanatkin.
Nykyisin ohjeissa mainitaan ”erikoistapauksina”, ilman selityksiä, seuraavat: ”pari sataa ∼ parisataa”, ”toista tuhatta ∼ toistatuhatta”, ”satoja tuhansia ∼ satojatuhansia”. (Kielitoimiston ohjepankin sivu Luvut ja numerot: numeroiden ryhmittely.) Avoimeksi jää, olisiko myös ”pari kymmentä” mahdollinen; kuvaileva Iso suomen kielioppi käyttää tätä asua (§ 786. Miljoona-sanan kirjoittamiseen erilleen pari-sanasta eivät ohjeet ota kantaa.
Erikseen kirjoitetut asut mainitaan ohjeessa ensin, mutta tätä ei voi tulkita lieväksikään kannanotoksi. Esimerkiksi Kotuksen teksteissä parisataa on yleisempi kuin pari sataa, kun taas pari tuhatta on yleisempi kuin parituhatta. Toisaalta esimerkiksi Uusi kieliopas esittää vain asut parikymmentä, parisataa ja parituhatta ilman vaihtoehtoja; Nykysuomen sanakirjassa on muuten samoin, mutta pari tuhatta mainitaan mahdolliseksi.
Ohje Luvut ja numerot: numeroiden ryhmittely mainitsee ilman selityksiä, että sekä ”toista tuhatta” että ”toistatuhatta” ovat mahdollisia.
Nykysuomen sanakirjassa on hakusanoina toistakymmentä, toistakymmentätuhatta, toistasataa, toistasataatuhatta, toistatuhatta, mutta niihin liittyy hiukan tulkinnanvaraisesti maininta, että erikseen kirjoittaminenkin on mahdollista, pisimpien ilmausten osalta tavallisempaakin.
Tällaiseen ilmaisutyyppiin voitaneen rinnastaa muutkin sellaiset ilmaukset, joissa esitetään samaan tapaan epätarkka lukumäärä, joka ylittää jonkin kymmenluvun, sataluvun tms.
Silloin harvoin, kun tällainen ilmaus esiintyy taivutetussa muodossa (muussa sijassa kuin partitiivissa), lienee parasta noudattaa Nykysuomen sanakirjan ohjetta: silloin kirjoitetaan yhteen, esimerkiksi ei toiseenkymmeneen vuoteen.
Jos toista-sanaa tai muuta järjestyslukusanaa seuraava sana ei ole lukusana vaan substantiivi, kirjoitetaan sanat aina erikseen.
Tällaisen ilmauksen adjektiivijohdos on kuitenkin yhdyssana.
Ilmaukset puolikymmentä, puolisataa ja puolituhatta kirjoitetaan sanakirjojen ja ohjeiden mukaan yhdyssanoiksi. (Sama koskee sanoja puolenkymmentä, mutta niitä pidetään arkikielisinä.)
Myös puolisenkymmentä yms. kirjoitetaan yhdyssanaksi, vaikka kyse on epätarkoista määrän ilmaisuista. Sama koskee sellaisia ilmauksia kuin viitisentoista ja kolmisenkymmentä.
Sen sijaan miljoonista eteenpäin käytetään sanaliittoja: puoli miljoonaa, viitisen miljardia.
Joskus sanan kymmentä, sataa edellä on sekaluku eli kokonaisluvun ja murtoluvun yhdistelmä. Sellainen ilmaus on parasta kirjoittaa sanaliitoksi, esimerkiksi neljä ja puoli miljoonaa. Tosin ohjeet sallivat myös asun neljä- ja puolimiljoonaa, mutta se on teennäinen ja kömpelö.
Tässä ei ole kyse epätarkasta ilmauksesta, mutta ilmaus poikkeaa lukusanojen tavallisesta muodosta (neljämiljoonaa viisisataatuhatta).
Desimaaliluvun desimaaliosaa ei yleensä ole ollut tapana ryhmitellä. Pitkät desimaaliosat voidaan kuitenkin ryhmitellä kolmen numeron ryhmiin vasemmalta oikealle. Asiaa koskevat SFS-standardit ovat olleet osittain ristiriidassa keskenään. Ristiriita on sikäli poistunut, että standardin SFS 4175 vuoden 2006 painos sallii ryhmittelyn. Lisäksi standardi SFS-ISO 80000-1 erityisesti suosittaa ryhmittelyä.
On esitetty vastakkaisia mielipiteitä siitä, edistääkö ryhmittely havainnollisuutta ja selkeyttä. Sen on arveltu mm. herättävän epäilyksiä kirjoitusvirheistä: koska yleensä kirjoitetaan tyyliin 8,1631, saattaa kirjoitusasu 8,163 1 herättää epäilyn siitä, että tekstiin on tullut ylimääräinen merkki tai siitä puuttuu jotain.
Yleensä desimaaliosa kannattaa ryhmitellä:
Toisaalta esimerkiksi taulukossa, joka sisältää suuren määrän nelidesimaalisia lukuja, ryhmittely pikemminkin vaikeuttaisi kuin helpottaisi lukemista.
Fysiikan suureita ilmaistaessa voidaan lähes aina käyttää mittayksiköiden etuliitteitä niin, että pitkiä desimaaliosia ei esiinny. SI-järjestelmässä on laaja valikoima etuliitteitä.
Ryhmityssäännöstä poikkeavat monet koodinluonteiset tunnusluvut, jotka useinkaan eivät ole varsinaisesti lukuja, vaan vain tunnisteina toimivia numerosarjoja. Usein niiden ryhmittelystä on erillisiä sääntöjä eri aloilla. Ne saatetaan jättää ryhmittelemättä tai ryhmitellä esimerkiksi neljän tai viiden numeron ryhmiin.
Kohdassa Yhteys- ja yksilöintijärjestelmät tarkemmin kuvataan eräitä koodijärjestelmiä ja niiden ryhmittelykäytäntöjä.
Ryhmityssäännöstä poikkeavat myös vuosiluvut: ne kirjoitetaan ilman välejä.
Tätä poikkeussääntöä on syytä soveltaa myös viisinumeroisiin ja pidempiin vuosilukuihin, kun niitä joskus esiintyy esihistoriallisissa viittauksissa tai tulevaisuuskuvitelmissa.
Kun sen sijaan ei esitetä vuosilukua, vaan vuosien määrä (ajan kesto), sovelletaan normaalia ryhmittelysääntöä.
Usein jätetään myös muut nelinumeroiset luvut kuin vuosiluvut ryhmittelemättä, siis kirjoitetaan esimerkiksi 2500 ja 5000 ilman tyhjää väliä. Näin tehdään etenkin silloin, kun sellaisia lukuja on tekstissä vain vähän eikä siinä ole isompia lukuja.
Nykyisin standardi SFS 4175 sallii tämän melko väljästi: ”Erityisestä syystä nelinumeroinen luku voidaan jättää ryhmittelemättä.” Esimerkkinä siinä on ilmaisu, jossa välien käyttö aiheuttaisi melko oudon ulkoasun:
Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas kuvaa jäljempänä esitettävät erikoistapaukset, mutta ei esitä yleistä mahdollisuutta jättää nelinumeroinen luku ryhmittelemättä. Kielitoimiston ohjepankin sivu numeroiden ryhmittelystä on samoilla linjoilla. Toisaalta Kielikellon 2/2006 ohjeiden mukaan ”nelinumeroiset ja suuremmat luvut ryhmitellään yleensä kolmen numeron ryhmiin”, ja yleensä-sanan voi ajatella sisältävän poikkeusten mahdollisuuden.
Esimerkiksi kirjojen sivunumeroissa ei ole tapana käyttää välejä, vaikka asiasta ei yleensä mitään erillistä sääntöä olekaan. Tällainen käytäntö sopii hyvin edellä mainitun ohjeen rajoihin. Lisäksi Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas sanoo erikseen: ”Myös neli- ja useampinumeroinen sivunumero esitetään ryhmittelemättömänä, esim. ks. s. 1125.”
Erityisenä syynä voidaan pitää sitäkin, että samassa yhteydessä esiintyy sekä nelinumeroisia vuosilukuja että nelinumeroisia lukuja, jotka ilmoittavat ajan pituuden vuosina. Tällöin on luontevaa kirjoittaa jälkimmäisetkin ilman välejä.
Myös pykälien numerot jätetään ryhmittelemättä. Ne ovat harvoin nelinumeroisia, mutta esimerkiksi Iso suomen kielioppi käyttää ryhmittämättömiä numeroita, kuten ”§ 1738”.
Perusteltu syy voi olla sekin, että luku on osa pitkää murtolukua.
Ilmeisesti monet kirjoittavat kokevat, että nelinumeroisissa luvuissa ryhmittely on yleisesti tarpeetonta, jopa häiritsevää. Etenkin jos luvun ensimmäinen numero on 1, se kapeutensa takia ehkä näyttää olevan liian erillään muusta luvusta: 1 878 voi näyttää siltä kuin siinä olisi selvästi kaksi eri lukua. Mutta häiritsevää voi olla myös se, että samassa tekstissä on esimerkiksi neli- ja viisinumeroiset luvut kirjoitettu eri tyylillä, esim. ”Yli 4000 termiä määritelmineen, noin 30 000 hakusanaa”. Tärkeintä onkin käyttää yhtenäistä tyyliä: nelinumeroisia lukuja ei pidä jättää ryhmittelemättä, jos tekstissä on niihin rinnastuvia viisi- tai useampinumeroisia lukuja, jotka on tietysti ryhmiteltävä.
Yleisesti luku tai muu numerojono erotetaan muusta tekstistä (mutta ei seuraavasta välimerkistä) tyhjällä välillä kuten sanat toisistaan. Tämä pätee myös silloin, kun numerojono on koodinluonteinen. Yksinkertaiset pelkkiä numeroita taikka numeroita ja välimerkkejä sisältävät koodit eivät yleensä ole kirjoitusasultaan ongelmallisia.
Erilaisissa koodimerkinnöissä erotetaan numero-osa kirjainosasta yleensä välilyönnillä. Usein on hyvä tällöin sitovalla välilyönnillä tai muulla tavoin huolehtia siitä, että osat eivät joudu eri riveille. Monista koodimerkinnöistä on erityinen standardi tai suositus, joka erikseen edellyttää välilyönnin käyttöä.
Edellä esitettyyn sääntöön on kuitenkin paljon poikkeuksia: monet kirjaimista ja numeroista koostuvat koodit kirjoitetaan ilman tyhjää väliä. Yleensä tällaiset koodit ovat lyhyitä, ja usein niiden asusta on erityinen standardi tai suositus. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas ottaa kantaa yleisesti:
Lyhyet kirjain-numerokoodit kirjoitetaan tavallisesti yhteen ilman välilyöntejä, sillä suppea kokonaisuus on helppo hahmottaa yhteenkin kirjoitettuna.
Monet tapaukset ovat kuitenkin vain käytännön varassa, eikä käytäntö aina ole yhtenäinen. Tulkinnanvarainen on esimerkiksi ilmaisu ”TV1”, joka tavallisesti kirjoitetaan ilman väliä. TV-kanavien nimet lienee parasta kirjoittaa TV-yhtiön käyttämällä tavalla.
Lentojen tunnukset ilmoitetaan useimmiten välilyönnillisinä (esim. KF 555, AY 811), mutta esimerkiksi Finnairin aikatauluissa käytetään välilyönnitöntä asua (esim. AY811), ja käytössä saattaa olla vielä kolmannen lainen asu, etunollan sisältävä (esim. AY 0811).
Junavuorojen numerot VR kirjoittaa välilyönnillisinä, mutta eräät junatyyppien tunnukset välilyönnittöminä (IC2, InterCity2; ks. kohtaa junien nimistä).
Lehtien sivunumerointi saattaa sisältää numeron lisäksi osaa ilmaisevan kirjaimen. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa on sivut numeroitu niin, että osan tunnuskirjaimen ja sivun numeron välissä on välilyönti. Lehden omaa numerointitapaa on hyvä käyttää lehden sivuihin viitattaessa.
E-koodit eli elintarvikkeissa käytettävien lisäaineiden koodit kirjoitetaan usein ilman väliä, esimerkiksi E330. Tätä voi pitää käytännöllisenä, koska koodeissa on useimmiten vain kolme numeroa, joskus neljä. Joskus käytetään kuitenkin väliä E-kirjaimen jäljessä, esimerkiksi E 330. Koodeista on tietoa Ruokaviraston sivulla E-koodit
Merkinnän EU 15 ohella käytetään merkintöjä EU15 ja EU-15 tarkoittamassa viidentoista ns. vanhan EU-maan muodostamaa joukkoa, joskus myös EU:ta ennen vuoden 2004 laajenemista. Kielitoimiston vanha sivu EU15 tai EU 15 kuvaa asun EU 15 ”suomen kielessä tavallisimpaan tapaan” kirjoitetuksi, mutta hyväksyy myös asun EU15. Sivu EU-lyhenteen uusi elämä esittää nämä vaihtoehdot samanarvoisina, mutta toisaalta se viittaa asuun EU-15 käytössä olevana. Tätä asua EU-15 eräs virkakielipalstan kirjoitus luonnehtii ”tilastolyhenteeksi”.
Tämäntapaisissa tilanteissa on ehkä parasta asettaa kokonaan yhteen kirjoitettu asu EU15 etusijalle. Tämä johtuu mm. sitä, että usein sitä käytetään yhdyssanan alkuosana. Jos nimittäin kirjoitettaisiin ”EU 15”, olisi kirjoitettava ”EU 15 -maat”, joka on hiukan kömpelöä.
Kuvaohjelmille asetettujen ikärajojen merkinnöissä esiintyy sekä yhteen kirjoittamista (K15 ’kielletty alle 15-vuotiailta’) että yhdysmerkin käyttöä (K-15), joskus välilyöntiäkin (K 15). Koska yhdysmerkistä tai välilyönnistä ei ole mitään erityistä hyötyä, on parempi jättää ne pois (esimerkiksi K15). Näin menetteli mm. Valtion elokuvatarkastamo verkkosivuillaan. Tallenteiden tarkastusmerkinnöissä on pelkkä numero (esimerkiksi 15), ja elokuvatarkastamon seuraaja MEKU käyttää numerokuvakkeita. Virallisimmissa asiateksteissä on parempi käyttää pitkiä ilmauksia, kuten ”alle 15-vuotiailta kielletty elokuva”.
Välilyönnittöminä on tapana kirjoittaa eräät koodinluonteiset merkintätavat, joissa numeroon tai kirjaimeen liittyy erikoismerkki, joka edustaa sanaa. Tällaisia ovat mm. korttipelien yhteydessä käytetyt merkinnät, joissa on korttipakan maiden merkkejä ♣ (risti), ♦ (ruutu), ♥ (hertta) ja ♠ (pata).
Välilyöntiä käytetään pykälän numeron ja kirjaimen välissä (ks. ohjeita pykälämerkin käytöstä).
Jos koodi on yhdyssanan osa, noudatetaan yhdysmerkin käyttöä koskevia sääntöjä. Yhdysmerkin edelle tulee siis tyhjä väli vain, jos myös koodissa on tyhjä väli.
formula 1 -ajot
ISO 9000 -laatujärjestelmä
Yhdysmerkin edelle ei siis tule tyhjää väliä esimerkiksi seuraavissa kirjain-numerokoodin sisältävissä ilmauksissa, koska koodissakaan ei ole tyhjää väliä.
F1-ajot
A4-kokoinen paperi
E79-tie
G8-maat
MP3-soitin
Monien koodien kirjoitusasusta on erityisiä standardeja tai muita normeja tai suosituksia, jotka voivat merkitä poikkeuksia edellä esitettyihin yleisiin sääntöihin.
Mittayksikköstandardien mukaan suureväli ilmaistaan kirjoittamalla välin alaraja ja yläraja täydellisinä, mittayksikkö mukana, ja käyttämällä niiden välissä ellipsiä ”…”, jonka ympärillä on välilyönnit.
Vaihtoehdoksi standardit mainitsevat merkinnän, jossa on lukuvälin ilmaus sulkeissa ja sen jälkeen yksikkö. Tätä tapaa käytetään vain harvoin. Se voi kuitenkin olla sopiva silloin, kun yksikön merkintä on pitkä.
Kielitoimiston ohjeissa ellipsin käyttöä on pidetty vain tieteeseen ja tekniikkaan kuuluvana, ja yleiskieleen on suositettu sen sijaan ajatusviivaa.
Lukuväliä ilmaistaessa kirjoitetaan sekä alaraja että yläraja yleensä täydellisenä, ei lyhentäen kuten usein englannissa. Englannin kielessä ”116–9” voi tarkoittaa samaa kuin ”116–119”, ja tämä onkin yleensä ainoa järkevä tulkinta, mutta ilmaus on hankala hahmottaa, eikä se kuulu suomalaiseen perinteeseen.
Poikkeuksen muodostavat vain vuosilukuvälit, jotka suomessakin kirjoitetaan usein lyhennettyinä.
Erityisen vältettäviä ovat sellaiset ilmaukset kuin ”20–30 000”, jos tarkoitetaan merkitystä ’kahdestakymmenestätuhannesta kolmeenkymmeneentuhanteen’.
Tämäntapaiset ilmaukset saatetaan kyllä lukea lyhennettyinä. Esimerkiksi ”1992–1995” voidaan lukea ”tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentäkaksi yhdeksänkymmentäviisi”, ja ”5 000 – 6 000” voidaan lukea ”viisi kuusi tuhatta”. Puheessa lyhentämisen tarve on paljon suurempi kuin kirjoituksessa (silloin, kun luvut kirjoitetaan numeroin).
Jos vaihteluväliä osoittavat luvut ovat pieniä tai pyöreitä, voidaan koko ilmaus kirjoittaa sanoin. (Ks. kohtaa Lukujen ilmaisemisen tavat.) Ala- ja yläraja kirjoitetaan suomen kielen järjestelmän mukaisiin sijamuotoihin.
Etenkin jos luvut ovat isoja, ne halutaan yleensä kirjoittaa numeroin. Yksi vaihtoehto on ilmaista asia kuten lukusanoja käytettäessä, mutta kirjoittaen luvut numeroin. Tällöin joudutaan merkitsemään jäljempänä kuvattavien sääntöjen mukaan taivutuspäätteet numeroin ilmaistuun lukuun.
Kuulijoita oli 5:stä 8:aan.
Kuulijoita oli 30:stä 40:een. [= Kuulijoita oli kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen.]
Lukujen kirjoittaminen taivutettuina on hankalaa sekä kirjoittajalle että lukijalle. Tämän takia käytetään usein ilmaisua, jossa on vain luvut tai suureet perusmuodossa ja niiden välissä erityinen symboli, joka osoittaa vaihteluväliä. Symbolina on yleensä jokin seuraavista:
Tavallisinta ja yleensä suositeltavinta on käyttää tällaisissa yhteyksissä symbolina ajatusviivaa (ensin mainittu vaihtoehto edellä). Jos joudutaan käyttämään yhdysmerkkiä ajatusviivan korvikkeena, tulisi käyttää yhdysmerkkiä siten, että sen kummallakin puolella on tyhjä väli, esim. ”30 - 40”. Tämä on kuitenkin monien mielestä hankalaa ja vähän outoakin, joten sentapaiset virheelliset ilmaisut kuin ”30-40” ovat varsin tavallisia.
Kielenhuollon vanhojen sääntöjen mukaan ei vaihteluväliä ilmaistaessa pitäisi käyttää välilyöntejä ajatusviivan eikä ellipsin ympärillä. Jos rajakohdat esitetään ilmauksilla, jotka sisältävät välilyöntejä, tulos on kuitenkin usein varsin sekavan näköinen. Esimerkiksi ilmauksessa 7 m–8 m ajatusviiva näyttää yhdistävän ilmauksia ”m” ja ”8” eikä isompia kokonaisuuksia. Niinpä nykyisen standardin mukaan ajatusviivan ympärillä käytetään välilyöntejä tällaisissa tapauksissa, kuten ajatusviivan kuvauksessa esitettiin. Ellipsistä ei vastaavaa ole sanottu, mutta siihen on luonnollista soveltaa samaa periaatetta, ja mittayksikköstandardeissa on noudatettu sitä.
Ks. myös kohtaa Tarkkuusarviot.
Matematiikassa voidaan lukuväli ilmaista myös sellaisilla merkinnöillä kuin [0,8, 0,9], joka tarkoittaa niiden lukujen joukkoa, jotka ovat vähintään yhtä suuria kuin 0,8 ja enintään yhtä suuria kuin 0,9. Jos ala- tai yläraja ei kuulu joukkoon, käytetään hakasulkeen sijasta kaarisuljetta. Esimerkiksi [0,8, 0,9) tarkoittaa, että yläraja 0,9 ei kuulu joukkoon. Toinen tapa on hakasulkeen kääntäminen niin, että se osoittaa ”poispäin”, esimerkiksi [0,8, 0,9[. Vaikka tällaiset ilmaukset ovat tiiviitä ja täsmällisiä, monet eivät tunne niitä, eikä niitä yleensä kannata käyttää matematiikan ulkopuolella.
Vaikka luku- tai suureväli on yleensä kätevintä ilmaista ajatusviivaa käyttäen, tästä saattaa olla syytä poiketa lukemisongelmien takia. Ajatusviiva on tällaisissa yhteyksissä vahvasti ”kirjallinen”: ilmaus on kirjoitettu silmää varten, ei korvaa ajatellen. Jos teksti on tarkoitettu ääneen luettavaksi, on hyvä välttää sitä, että puhe kuulostaa paperista luetulta. Lisäksi ilmaus saattaa luettuna olla vaikeasti hahmottuva tai jopa moniselitteinen.
Ilmaisu ”30–40” pitäisi vanhojen sääntöjen mukaan lukea ”kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen” tai ”kolmekymmentä neljäkymmentä”. Hyvin tavallista on lukea se kirjoitusasun mukaan ”kolmekymmentä viiva neljäkymmentä”.
Nykyisin ajatusviivan lukeminen sanaksi ”viiva” on osittain hyväksyttyäkin, sillä Kielikello 2/2006 sanoo:
Miten rajakohtailmaus luetaan ääneen?Rajakohtaa osoittavat luvut voi lukea taivuttamatta tai taivuttaen. Etenkin pitkien lukusanojen yhteydessä on usein kätevintä ja selvintä jättää lukusanat taivuttamatta ja lukea myös ajatusviiva sanaksi viiva.
5–10 asukasta (luetaan viidestä kymmeneen asukasta tai viisi kymmenen asukasta)Osallistujia on 2 500–3 500. (luetaan kahdestatuhannestaviidestäsadasta kolmeentuhanteenviiteensataan tai kaksituhattaviisisataa kolmetuhattaviisisataa tai kaksituhattaviisisataa viiva kolmetuhattaviisisataa.)
Tästä normin muuttumisesta huolimatta kuulijoiden joukossa voi silti olla sellaisia, joiden kielikorvaa ”viiva” raastaa. Muutos voidaan kokea jopa antautumiseksi huonon kielenkäytön edessä.
Lisäksi Kielitoimiston ohjepankin sivu ajatusviivasta rajakohtailmauksista pitää ajatusviivan lukemista viiva-sanaksi arkityylisenä.
Varsinkin jos välin ilmaisu esiintyy taivutettuna, syntyy ongelmia. Esimerkiksi ilmaisussa ”4–6 omenaa” on ”4–6” sanan ”omenaa” määritteenä samassa mielessä kuin luku ”4” ilmaisussa ”4 omenaa”. Tässä tapauksessa ilmaisu on luettavissa sujuvasti ”neljästä kuuteen omenaa”, eikä tarvitse turvautua paperinmakuiseen (paperista lukemiselta kuulostavaan) lukutapaan ”neljä viiva kuusi omenaa”. Mutta jos pääsana esiintyy taivutettuna, tilanne on paljon ongelmallisempi.
Voiko ilmaisun ”4–6 omenasta” lukea ”neljästä kuuteen omenasta”? Luultavasti moni päätyy pitämään pienempänä pahana lukutapaa ”neljästä viiva kuudesta omenasta”. Vanha lukutapa ”neljästä kuudesta omenasta” ei ehkä sovi nykykieleen, ja lisäksi se johtaa väärinkäsityksiin sellaisissa tapauksessa kuin ”4–10 omenasta”.
Vaikka ajatusviivan lukeminen sanaksi ”viiva” on yleistä ja nykyisin sallittua, ei kirjoittajan kannata luottaa siihen, että se aina luetaan niin. Tilanteissa, joissa teksti todennäköisesti tullaan lukemaan ääneen, etenkin puhetta kirjoitettaessa, kannattaa ottaa huomioon, että rajakohtailmaus, kuten ”8–10”, voidaan lukea kahdella muullakin tavalla.
Miten luettaisiin esimerkiksi ”korko nousi 8–10 prosenttiin”? Lukutapa ”kahdeksasta kymmeneen prosenttiin” antaisi sen aivan väärän käsityksen, että korko oli ennen 8 % ja on nyt 10 %. Tässähän tarkoitetaan, että korko on nyt 8 %:n ja 10 %:n välillä ja oli aiemmin pienempi. Lukutapa ”kahdeksaan kymmeneen prosenttiin” lienee sääntöjen mukainen, mutta sekin on varsin epäselvä, koska se ei kunnolla erotu ilmaisusta ”kahdeksaankymmeneen prosenttiin”. Ääneen luettaessa olisi ilmeisesti kömpelö ”kahdeksaan viiva kymmeneen prosenttiin” ainoa toimiva mahdollisuus. Mutta kirjoittajan kannattaa yrittää muotoilla lauseet niin, että ongelmat vältetään.
Suureen vaihtelua ja muutosta voidaan ilmaista samanlaisin sanoin, esimerkiksi ”kahdeksasta kymmeneen”. Vaihtelu voidaan kirjoituksessa esittää esimerkiksi ajatusviivaa käyttäen, muutosta ei. Muutoshan on yhdenlaista vaihtelua, mutta vaihtelu ja muutos on silti syytä pitää erillään. Usein lauseyhteys, esimerkiksi lauseen predikaattiverbi, riittää selventämään asian.
Vaihteluväli voidaan ilmaista monin tavoin, vaikka ei otettaisikaan huomioon mahdollisuutta kirjoittaa luvut sanoin eikä numeroin. Seuraavassa on tärkeimmät vaihtoehtoiset ilmaisutyypit, joista ensimmäinen, lyhin, on yleensä sopivin asiatekstiin.
Hylättäviä epäloogisia sekamuodosteita ovat sen sijaan ”Lämpötila vaihtelee 8–10 °C:n välillä” ja ”Lämpötila vaihtelee 8–10 °C:seen.”
Muutosta ilmaistaessa on syytä käyttää kuvaavaa verbiä, kuten nousee tai vähenee. Kuitenkin ilmaus ”Lämpötila nousee 8:sta 10 asteeseen” (tai ”Lämpötila nousee 8–10 asteeseen”) on usein liian epäselvä, koska se voidaan tulkita myös ’lämpötila nousee arvoon, joka on välillä 8:sta 10 asteeseen’. Tätä väärintulkinnan riskiä ei ole, jos asiayhteys selvästi ilmaisee nykytilan:
Välin ilmaisun taivuttamisen tuomia hankaluuksia voi usein välttää lauseiden uudelleenmuotoilulla. Tällöin myös tekstin lukeminen ääneen helpottuu huomattavasti.
Yksi tapa välttää joitakin ajatusviivailmauksen lukemisen ongelmia on ajatusviivan tilalla ranskan à-prepositiota. Tällöin ei käytännössä ole kuin yksi lukutapa.
Koska à on itsenäinen sana, sen ympärille kirjoitetaan välilyönnit.
Monien mielestä à-prepositio kuitenkin tekee hiukan hienostelevan vaikutelman. Lisäksi kielenoppaat eivät tätä ilmaisutapaa yleensä mainitse. Nykysuomen sanakirjassa se kuvataan, uudemmat sanakirjat eivät kuvaa. Toisaalta tällainen käyttö voi sekaantua tämän preposition käyttöön yksikköhinnan ilmoittamisessa eli merkityksessä ’kukin’, esim. ”30 kg à 40 €”. Joka tapauksessa oikea kirjoitusasu on ”à”, ei ”á”, joka on varsin tavallinen.
Vielä yksi mahdollisuus ilmaista vaihteluväli on käyttää ellipsiä, esim. ”30…40”. Kielitoimiston vanhojen ohjeiden mukaan tämä menettely sopii vain tekniikan ja luonnontieteen ilmauksiin. Kuitenkin standardin SFS 4175 mukaan ellipsiä (kolmea pistettä) voidaan käyttää yleiskielessäkin, jos rajakohtamerkinnässä esiintyy etumerkillinen luku.
Ellipsin etuna ajatusviivan käyttöön verrattuna on myös se, että ajatusviiva voi sekaantua miinusmerkkiin. Kielikello 2/2006 suhtautuukin ellipsin käyttöön sallivasti, tosin kierrellen: ”Jos jälkimmäistä rajaa osoittava ilmaus alkaa plus- tai miinusmerkillä, merkitään ajatusviivan molemmin puolin selvyyden vuoksi välilyönti. Etenkin teknis-tieteellisissä teksteissä tällaisissa tapauksissa käytetään usein kolmea pistettä. Muunlaisissa teksteissä voi harkita muitakin ilmaustapoja.” Valitettavasti lehden tässä yhteydessä esittämät muut ilmaustavat, kuten ”4–6 plusastetta”, ovat epäloogisuutensa takia huonoja; ks. mm. huomautusta sanasta plusaste.
Ellipsiä käyttävän ilmauksen lukemisessa on samat ongelmat kuin ajatusviivaa käytettäessä – ja lisäksi se ongelma, ettei sen lukeminen merkin nimellä (”ellipsi” tai ”kolme pistettä”) tunnu ollenkaan yhtä luontevalta kuin ajatusviivan lukeminen sanaksi ”viiva”.
Standardi SFS 4175 lisää, että jos tällaisessa tapauksessa (jossa rajakohtamerkintä sisältää etumerkin) kuitenkin käytetään ajatusviivaa, tulee sen kummallekin puolelle välilyönti.
Jos päädytään käyttämään ellipsiä jonkin suurevälin ilmaisemisessa, on parasta ilmaista kaikki suurevälit samalla tavalla koko asiakirjassa, vaikka niissä ei esiintyisikään miinusmerkkejä. Erilaisten tapojen käyttö sekaisin olisi häiritsevää ja aiheuttaisi epätietoisuutta siitä, onko esimerkiksi ilmauksilla 1–5 ja 1…5 jokin merkitysero.
Kielenhuollon käsikirja mainitsee esimerkin ”Viiden vuorokauden keskilämpötila on +1 °C…−1 °C”, mutta suosittelee yleiskieleen sellaisia ilmaisuja kuin ”+1 °C:sta −1 °C:seen” ja ”+1 °C:n ja −1 °C:n välillä”. Niistä ensimmäinen on hankala yksikön tunnuksen taivutuksen takia, mutta jälkimmäinen sopii tekstissä käytettäväksi. Tiiviissä esityksessä ellipsin käyttö on varmaankin selvintä.
Jos määritteenä oleva lukuväli viittaa järjestysnumeroihin, on usein käytännöllisintä käyttää ilmaisutyyppiä, jossa lukuilmaisu on pääsanan jäljessä (ks. 5. kohta vai kohta 5?). Muussa tapauksessa (esim. ”5.–8. luokalla”) ääneen lukeminen on kömpelöä (”viidennestä kahdeksanteen luokalla” vai ”viidellä viiva kahdeksannella luokalla”?).
Vastaava menettely auttaa välttämään sellaisia ilmauksia, joita suositellaan seuraavassa Kielikellon 2/2006 (s. 66) ohjeessa, mutta joiden lukeminen ääneen on hankalaa:
Kun luokkia osoittavat järjestysluvut esiintyvät rajakohtailmauksissa, ne merkitään ja luetaan seuraavasti:
1.–2. luokan oppilaille [luetaan: ensimmäisestä toiseen luokan oppilaille tai ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille] ∼ 1. ja 2. luokan oppilaille1.–3. luokan oppilaille [luetaan: ensimmäisestä kolmanteen luokan oppilaille]
Jos kyse on kahdesta peräkkäisestä luokasta, on ja-sanalla muodostetun ilmauksen käyttö usein sujuvinta. Muissa tapauksissa lienee parasta käyttää luokka-sanalla alkavaa ilmausta. (Välin lukemista viiva-sanaa käyttäen käsitellään kohdassa Lukutavan vaikutus ilmaisutavan valintaan.)
Hankalampi tilanne syntyy, kun järjestyslukujen väli on yhdyssanan määriteosana. Kielikello 2/2006 antaa tästä seuraavan ohjeen:
1.–2.-luokkalaisille (luetaan: ensi- ja toisluokkalaisille tai ensimmäisestä toiseen -luokkalaisille)1.–3.-luokkalaisille (luetaan: ensimmäisestä kolmanteen -luokkalaisille)
Tällaisetkin kömpelösti luettavat ilmaukset voidaan yleensä välttää toisenlaisilla muotoiluilla:
Koulujen yhdysluokat muodostavat oman ongelmansa. Ilmaus ”yhdistetty 1. ja 2. luokka” olisi selkeä, mutta sitä ei koulumaailmassa käytetä, vaan puhutaan yhdysluokasta. Silloin eräs ilmaisutapa olisi ”1. ja 2. luokan yhdysluokka”, ja sitä jonkin verran käytetään. Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa (10. painos) esitetään kuitenkin vain seuraavat vaihtoehdot:
Näistä hankalasti luettavista ja kömpelöistä ilmauksista viimeksi mainittu lienee vähiten hankala.
Lakikielessä, joka muutenkin noudattaa omia merkintätapojaan, kirjoitetaan esimerkiksi ”lain 4–6 §:ssä”. Miten se voidaan lukea? Juristit lukevat kai yleensä ”lain neljä viiva kuusi pykälässä”, mutta tämä on merkkien konemaista lukemista paperista eikä sujuvaa kieltä. Yleiskielessä kannattaakin käyttää toisen tyyppistä ilmausta:
Lukuväli voidaan ilmaista myös sentapaisilla ilmaisuilla kuin ”15 ja 20 metrin välillä”, kunhan lauseyhteys on sopiva. Tällöin ilmaisusta tulee usein pitempi, mutta varsinkin ääneen luettaessa sujuvampi.
Kun lukua seuraa yksikön ilmaisu, kuten ”metrin”, ei numeroin ilmaistuun lukuun liitetä sijapäätettä. Luku luetaan samassa sijassa kuin yksikön ilmaisu, siis esim. ”viidentoista ja kahdenkymmenen metrin välillä”. (Ks. jäljempää kohtaa Luvun taipuminen seuraavan sanan mukaan). Jos kuitenkin kyse on pelkästä luvusta, on genetiivin pääte merkittävä eli luvun perään kirjoitetaan ”:n”.
Paprikan kilohinta on ollut 3–7
euroa.
Paprikan kilohinta on vaihdellut 3 ja 7 euron
välillä.
Kuulijoiden määrä vaihteli 5:n ja 8:n välillä.
Usein horjunta eri vaihtoehtojen välillä johtaa sekamuodostelmiin kuten ”3–7 euron välillä” tai ”1.6.–30.8. välisenä aikana”. Sellaisia kielenhuolto suosittelee välttämään. Näissä tapauksissa välttämiseen onkin aihetta, koska ilmaisut ovat luettuina outoja, esimerkiksi ”kolmesta seitsemään euron välillä”. Sen sijaan ilmaisu ”osuus vaihtelee välillä 12–15 prosenttia”, joka myös mainitaan vältettäväksi, ei ole mitenkään kummallinen: siinä välillä-sana on luontevasti luettavissa osaksi lauseen rakennetta.
On myös muunlaisia tapoja ilmaista vaihteluväli. Laissa ei säädetä, että jostakin rikoksesta tuomitaan ”1–9 vuodeksi vankeuteen”, vaan että on tuomittava ”vähintään yhdeksi ja enintään yhdeksäksi vuodeksi”.
Vuosilukujen yhteydessä on ajatusviivan (tai sen korvikkeen yhdysmerkin) käyttö tavallisin ja sopivin ratkaisu. Aiemmin jätettiin yleisesti vuosisadat pois jälkimmäisestä luvusta, jos kyse oli saman vuosisadan vuosista, esim. 1960–70. Nykyisin on parempi kirjoittaa luvut kokonaan havainnollisuuden ja selvyyden vuoksi (ks. kohtaa Aikavälin ilmaisut).
Jos ilmoitettavana on suureen (kuten pituuden tai massan) vaihteluväli eikä vain lukujen väli, niin SI-järjestelmän periaatteiden mukaan pitäisi oikeastaan liittää aina yksikkö kumpaankin lukuun. Käytännössä yksikkö yleensä ilmaistaan vain kerran, lopussa.
Jos yksikkö liitetään vain ylärajaan, voi joskus syntyä pahojakin epäselvyyksiä. Esimerkiksi ilmaisu ”16…22 000 Hz” on sekä kirjoitettuna että ääneen luettuna helppo ymmärtää väärin: ”kuudestatoista (tuhannesta) kahteenkymmeneenkahteen tuhanteen hertsiin”. Yksikön liittäminen myös alarajaan selventää asian. Ongelma vältetään myös käyttämällä yksikön kerrannaista, tässä tapauksessa kilohertsiä (kHz = 1 000 Hz), mikä on muutenkin suositeltavaa, kun luku on iso. Tällöin tietysti on pakko liittää yksikkö myös alarajaan.
Hankaliin tilanteisiin joudutaan, kun välin ilmaisua pitäisi käyttää jonkin sanan määritteenä, etenkin jos tämä sana esiintyy taivutettuna. Kirjoittaminen on suhteellisen helppoa, mutta tällöin voi syntyä tekstiä, jonka lukeminen ääneen tuottaa vaikeuksia – tai väärinkäsityksiä. Siksi onkin ehkä hyvä ajatella, onko ilmaus luettavissa sujuvasti, ja tarvittaessa valita toinen ilmaisutapa. Esimerkiksi ”8–10” euroon voidaan lukea ”kahdeksasta kymmeneen euroon” tai ”kahdeksaan kymmeneen euroon”, jolloin seuraavan esimerkin merkitys muuttuu. Emme voi luottaa siihen, että lukija huomaa lukea sen ”kahdeksaan viiva kymmeneen euroon”, joten on parempi muotoilla lause toisin.
Aihetta käsitellään tarkemmin kohdassa Lukutavan vaikutus ilmaisutavan valintaan.
Eräänlaisesta vaihteluvälistä on kyse myös tarkkuuden ilmaisemisessa. Esitettäessä mittauksen tulos tarkoittaa esimerkiksi ”15,5 mm ± 0,2 mm” sitä, että pituuden arvioidaan olevan noin 15,5 mm siten, että virhe on jollakin todennäköisyydellä enintään 0,2 mm. Toisin sanoen pituuden arvioidaan olevan välillä 15,3 mm … 15,7 mm.
Käytännössä on tavallista käyttää lyhyempää ilmaisutapaa, kuten ”15,5 ± 0,2 mm”.
Toisaalta tällaisia ilmauksia ei tulisi nykyisten standardien mukaan lainkaan käyttää. Ks. kohtaa Tarkkuusarviot.
Äärettömiä välejä ovat sellaiset, joilla on vain alaraja tai vain yläraja. Yleiskielessä ne on parasta ilmaista sellaisilla ilmaisuilla kuin ”vähintään 10”, ”enintään 0” tai ”enintään –18 °C”.
Matematiikan merkinnöissä käytetään usein äärettömän merkkiä ∞, esimerkiksi ”10…∞” ja ”–∞…0”. Merkintä on yksikäsitteinen, mutta ei yleistajuinen. Jos ellipsin tilalla on ajatusviiva, esimerkiksi ”10–∞” tai ”–∞–0”, on sekaantuminen miinusmerkkiin lähellä.
Vielä ongelmallisempia ovat sellaiset tavallisissa teksteissä aika usein käytetyt merkinnät kuin ”10–”, joissa siis yläraja jätetään merkitsemättä. Sellainen voi sekaantua kouluarvosanojen merkintään, kuten sellaiseen, joka tarkoittaa kymppi miinusta eli hiukan alle kympin. Sellaisten merkintöjen käyttö on syytä rajoittaa harvoihin asiayhteyksiin, joissa se on yleinen tapa. Yksi tällainen yhteys on viittaaminen kirjan sivuihin: merkintä ”s. 10–” tarkoittaa ’sivulta 10 alkaen’. Usein on selvempää ilmoittaa tarkka sivujen joukko, kuten ”s. 10–17”. Kannattaa huomata sekin, että sellaiset merkinnät kuin ”10–” ovat hankalia, jos teksti pitää lukea ääneen.
Ajatusviivaa on syytä välttää etenkin silloin, kun se voitaisiin tulkita miinusmerkiksi. Tämän sekaantumisvaaran takia ei toisaalta pidä käyttää sellaisia ilmauksia kuin ”100−” merkityksessä ’100 tai vähemmän’.
Sen sijaan plusmerkin käyttö luvun jäljessä, esimerkiksi 100+, saattaa olla kätevä tapa lyhentää ilmausta, vaikka se ei huoliteltuun asiatyyliin kuulukaan. Ks. plusmerkin kuvausta.
Kun luku kirjoitetaan kirjaimin (sanoin), on luvun taivuttaminen yleensä ongelmatonta. Tosin pitkien lukujen taivutusmuodot ovat kömpelöitä; ks. kohtaa lukusanojen taivutus.
Kun luku kirjoitetaan numeroin, merkitään taivutuspääte kirjaimin, jos lauseyhteys vaatii luvun taivutettuun muotoon. Pääte erotetaan numeroista kaksoispisteellä. Periaate on yksinkertainen, mutta vaikeuksia syntyy, kun pitää tunnistaa, mikä osa taivutettua lukusanaa on päätettä. Tätä käsitellään jäljempänä kohdassa Mikä kirjoitetaan näkyviin taivutuspäätteeksi?
Joskus numeroin merkitty luku luetaan vieraan kielen mukaan, kun se on osa vierasta nimeä, esimerkiksi ”Air Force 1” ja ”Blue1”. Ks. kohtaa Vieraskielisen merkinnän taivutus.
Sanoissa ”yksinkertainen”, ”kaksinkertainen”, …, ”kuusinkertainen” alkuosa on monikon instruktiivissa. Numeroita käytettäessä tämä vaatisi periaatteessa kirjoittamaan yhdysmerkkiä käyttäen ja pääte merkiten ”1:in-kertainen”, ”2:in-kertainen” jne. Niin ei kuitenkaan menetellä, vaan kirjoitetaan esimerkiksi ”6-kertainen”, yhdenmukaisesti sen kanssa, että kirjoitetaan 7-kertainen, 8-kertainen jne. (joissa alkuosa on nominatiivissa tai yhdyssanamuodossa). Yleensä on parempi kirjoittaa luku kirjaimin tällaisissa yhteyksissä, mutta esimerkiksi mainosteksteissä halutaan usein korostaa lukua kirjoittamalla se numerolla.
Numeroin ilmaistu luku yksinään tarkoittaa yleensä perusluvun perusmuotoa. Tämä on yksinkertainen ja ongelmaton tapaus.
Tässä asiassa harvoin tehdään virheitä. Joskus kuitenkin huomaa, että kirjoittaja on pitänyt tarpeellisena liittää -toista-loppuista lukusanaa tarkoittavaan ilmaisuun osan tästä lopusta, esimerkiksi ”16:sta”, kun tarkoitettu sana on ”kuusitoista”. Tästä voi seurata sekaannuksia, koska virallisten sääntöjen mukaan ”16:sta” tarkoittaa sanaa ”kuudestatoista”.
Suomen kieleen on otettu seuraava sääntö: jos lukua heti seuraa samassa sijamuodossa taipuva sana, luvunkin sijamuoto ilmenee tästä. Lukuun ei siis tällöin merkitä sijapäätettä.
Sääntö poikkeaa kielen yleisistä periaatteista, mutta se tekee monet hyvin tavalliset ilmaisut lyhyemmiksi ja siistimmän näköisiksi. Lukijan edellytetään katsovan, millainen ilmaisu seuraa lukua, ja ajattelevan, että lukusana on samassa sijamuodossa. Ääneen luettaessa tämä tietysti hiukan hidastaa lukemista. Asiaa auttaa, jos sitovalla välillä estetään tekstin jakautuminen eri riveille luvun ja sitä seuraavan sanan välistä tällaisissa tapauksissa.
Pääte jätetään merkitsemättä silloinkin, kun luvun ja sen pääsanan välissä on adjektiivi, joka on samassa sijassa kuin pääsana. Tällöinkinhän luvun sijamuoto ilmenee sitä seuraavasta sanasta.
Sääntöön on tärkeä poikkeus: partitiivin päätettä ei jätetä pois perusluvusta Tätä käsitellään tarkemmin jäljempänä kohdassa Partitiivin pääte merkitään aina peruslukuun.
Päätteen saa jättää merkitsemättä silloinkin, kun sanan edessä on useita rinnasteisia lukuja, joiden välissä on pilkku tai konjunktio. Tällöin siis molemmat tai kaikki luvut luetaan seuraavan sanan sijamuodon mukaisesti. Menettelyä yleensä myös sovelletaan, muun muassa siksi, että sellaiset ilmaisut kuin ”4:ssä tai 5 tapauksessa” näyttäisivät tasapainottomilta.
Lisäksi voidaan luvun sijamuoto jättää merkitsemättä, jos on vain yksi lyhyt sana luvun ja sen sanan välissä, johon se liittyy. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas esittää tämän poikkeuksen suppeana: välissä olevan sanan on oltava taipumaton. Kyseeseen tulee lähinnä sana ”eri”.
Näissä tapauksissa taivutuspäätteen merkitseminen on kuitenkin sallittua ja ehkä selvempää. Joskus taas voidaan välissä oleva sana jättää pois.
Poikkeussääntöä venyttäen voitaisiin kirjoittaa myös ”500 Ruotsin kruunulla”, jolloin sana ”Ruotsin” tulkittaisiin lyhyeksi. Selvempää on kuitenkin noudattaa yleistä sääntöä, jos välissä oleva sana on itsessään taivutettu muoto.
Vaikka sääntö päätteen kirjoittamatta jättämisestä muotoillaan yleensä niin, että se koskee lukua, joka on samassa sijassa kuin seuraava sana, sitä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi silloin, kun samasijaisuus johtuu sattumasta. Toisin sanoen säännössä tarkoitetaan vain tilanteita, joissa luku ja sana liittyvät toisiinsa ja sen takia taipuvat samassa sijassa (ns. kongruenssi). Seuraavassa esimerkissä on kyse ”satunnaisesta samasijaisuudesta” (ilmaisu ”kolmanneksi suurin” sattuu olemaan translatiivissa) ja siksi lukuun tulee merkitä pääte. Tällaisissa tapauksissa on lähes aina parempi muotoilla lause toisin.
Satunnaiseksi samasijaisuudeksi lienee syytä tulkita myös seuraavanlaiset tilanteet, joissa lukusana on genetiivissä ja substantiivilla on genetiivimäärite:
Esimerkki on uutisotsikosta, johon on ehkä haluttu luku alkuun vaikuttavuuden lisäämiseksi. Kuitenkin luku pitäisi lukea genetiivissä (kuudenkymmenenneljäntuhannen), joten pääte olisi merkittävä, sillä luku liittyy vasta kauempana olevaan sanaan (työntekijän) eikä seuraavaan sanaan (Ohion). Sujuvampaa on kuitenkin vaihtaa sanajärjestystä niin, että luku tulee sen sanan eteen, johon se liittyy.
Kielitoimiston ohjepankin kohta Milloin taivutuspääte merkitään peruslukuun? esittää seuraavat esimerkit, joissa on kyse satunnaisesta samasijaisuudesta, vaikka ilmiötä ei siinä kuvata kuin näillä esimerkeillä:
Huom. Numero ja sitä seuraava sana ovat seuraavassa tapauksessa molemmat samassa -n-loppuisessa genetiivimuodossa, mutta pääte merkitään numeroon selvyyden vuoksi:Mikä on bussilinja 112:n päätepysäkin osoite?Kuka on As.oy Kirkkokatu 11:n hallituksen puheenjohtaja?
Säännöt ovat epäselviä silloin, kun lukua seuraava sana on kyllä periaatteessa taivutetussa muodossa, mutta ilman taivutuspäätettä. Suomen kielessähän sijapääte voi jäädä pois ns. omistusliitteen edeltä, joten esimerkiksi sananmuotojen ”jäsen” ja ”jäsenen” ero häviää, jos sanaan liitetään omistusliite. Esimerkiksi ”jäsenemme” voi toimia sekä nominatiivina että genetiivinä.
Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas esittää tulkinnanvaraisesti:
- Sijapäätettä ei yleensä merkitä numerolla ilmaistuun lukuun, jos luku on samassa sijassa kuin seuraava sana. Numeron lukutapa käy ilmi tuon seuraavan sanan sijapäätteestä – –
- Sijapääte merkitään näkyviin silloin, kun numerolla ilmaistun luvun lukutapa ei ilmene seuraavasta, samassa sijassa olevasta sanasta.
Sopivimmalta tuntuu tulkinta, jonka mukaan jälkimmäinen kohta on varsinainen sääntö ja toinen selittää sitä toiselta kannalta tavallisimmassa tilanteessa – huomaa sana ”yleensä”. Niinpä ilmaus ”600 jäsenemme joukko” ei olisi oikein, koska luvun sijamuoto ja siten lukutapa ei ilmene seuraavasta sanasta, koska siinä ei ole sijapäätettä. Vain lauseopillisesta rakenteesta voi päätellä, että sijamuodon on tulkittava olevan genetiivi.
Sääntö siitä, milloin päätettä ei merkitä, esitetään yksinkertaisena ja ehdottomana. Jotkin muotoilut taas ovat sellaisia, että päätettä vain ei tarvitse merkitä. Joissakin tilanteissa voi sääntöä kuitenkin hallitusti rikkoa, kun sen noudattaminen merkitsisi ilmauksen symmetrian rikkoutumisen. Tyypillisiä tilanteita ovat muutoksia kuvaavat ilmaukset, joissa on kaksi lukua eri sijassa.
Periaate päätteen jättämisestä merkitsemättä koskee vain tilanteita, joissa luku on merkitty numeroin. Niinpä sitä ei ole syytä laajentaa koskemaan tapauksia, joissa käytetään lukumäärän kirjainsymbolia (esim. ”n tapauksessa”) tai lukumäärän paikalla on matemaattinen lauseke.
Kuitenkin jos lukumäärää ilmaiseva matemaattinen lauseke on mutkikas, ei useinkaan ole luontevaa tapaa lukea sitä ääneen niin, että se olisi lauseyhteyden vaatimassa sijamuodossa. Tällöin voitaneen hiukan rikkoa sääntöjä ja jättää pääte merkitsemättä. (Esimerkissä huutomerkki tarkoittaa kertomaa.)
Tällainen ongelma voidaan usein kiertää muotoilemalla virke niin, että lauseke määrittää perusmuodossa (nominatiivissa) olevaa sanaa.
Muissa kuin edellä mainituissa tapauksissa ilmoitetaan lukusanan taivutus kirjoittamalla luvun perään kaksoispiste ja sijapääte. Sijapääte otetaan luvun viimeisestä taipuvasta osasta. Esimerkiksi sanassa ”kahdessakymmenessä” on kaksi sijapäätettä, ”-ssa” ja ”-ssä”. Niistä jälkimmäinen kirjoitetaan näkyviin, jos luku ilmaistaan numeroin: ”20:ssä”. Lukijan oletetaan osaavan liittää luvun muihin osiin vastaavat sijapäätteet. Sanoissa, jotka ovat -toista-loppuisia, kyseistä loppua ei taivuteta, vaan viimeinen taipuva osa on sitä edeltävä osa (esimerkiksi viidellätoista, viidestätoista).
Hämmennystä aiheuttavat usein sellaiset lukusanat kuin ”kahtakymmentä” ja ”viittäsataa”. Numeroita käytettäessä ne kirjoitetaan ”20:tä” ja ”500:aa”, koska sanan loppuosa taipuu. Tässä hämmentää se, että sanojen perusmuodossakin on lopussa partitiivin pääte: ”kaksikymmentä”, ”viisisataa”. Loppuosaa käsitellään kuitenkin taipuvana, koska koko sanan muissa sijamuodoissa kuin perusmuodossa se taipuu normaalisti: ”kahteenkymmeneen”, ”viidessäsadassa” jne.
Miten sijapääte sitten saadaan selville? Periaatteessa tarvitaan sanan kieliopillinen (tarkemmin sanoen muoto-opillinen eli morfologinen) erittely. Tämä on yksi niitä tilanteita, joissa olisi todellista hyötyä koulussa opitusta sanojen jäsentämisestä. Mutta käytännössä voidaan soveltaa seuraavaa taulukkoa. Siinä on lukusanojen vartalot, joista monista on erikseen ”vahva” ja ”heikko” muoto, useista myös erityinen partitiivissa esiintyvä muoto. Päätettä on se osa taivutetusta sanasta, joka seuraa vartaloa.
luvun perusmuoto | ”vahva” vartalo | ”heikko” vartalo | partitiivin vartalo | |
---|---|---|---|---|
1 | yksi | yhte- | yhde- | yh- |
2 | kaksi | kahte- | kahde- | kah- |
3 | kolme | kolme- | kolme- | kolme- |
4 | neljä | neljä- | neljä- | neljä- |
5 | viisi | viite- | viide- | viit- |
6 | kuusi | kuute- | kuude- | kuut- |
7 | seitsemän | seitsemä- | seitsemä- | seitsemä- |
8 | kahdeksan | kahdeksa- | kahdeksa- | kahdeksa- |
9 | yhdeksän | yhdeksä- | yhdeksä- | yhdeksä- |
10 | kymmenen | kymmene- | kymmene- | kymmen- |
100 | sata | sata- | sada- | sata- |
1000 | tuhat | tuhante- | tuhanne- | tuhat- |
Partitiivimuodoissa ”yhtä”, ”kahta”, ”viittä”, ”kuutta”, ”kymmentä” ja ”tuhatta” on vartalo siis lyhempi kuin muissa muodoissa ja loppuu konsonanttiin. Niissä päätettä on ”-tä” tai ”-ta”. Kirjoitusasut ovat siis ”1:tä”, ”2:ta”, ”5:tä”, ”6:ta”, ”10:tä” (ja ”20:tä” jne.) ja ”1 000:ta” (ja ”2 000:ta” jne.). Muiden lukusanojen partitiivissa on sama vartalo kuin muissa taivutusmuodoissa.
Muodot ”yhtä” ja ”kahta” voitaisiin tulkita myös niin, että ”t” kuuluu vartaloon. Kieliopeissa on kuitenkin tulkittu, että yksikön partitiivin päätteenä voi olla ”a” tai ”ä” vain vokaalin jäljessä (esim. ISK § 87).
Jos taivutuspäätteeseen sisältyy vokaalin pidentymä, kirjoitetaan pitkä vokaali kokonaan näkyviin, siis kaksi vokaalimerkkiä. Esimerkiksi sanassa ”viiteen” on vartalona ”viite-” ja päätettä oikeastaan vain ”-en”. Mutta koska vartalon loppuvokaali ja päätteen alkuvokaali kuuluvat yhteen, muodostaen pitkän vokaalin, kirjoitetaan tämä vokaali kokonaan näkyviin, esimerkiksi ”5:een” (ei ”5:en”). Sama sääntö pätee lyhenteitä ja tunnuksia taivutettaessa.
Peruslukua tarkoittavissa lukusanoissa, joiden perusmuoto on n-loppuinen (seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen), ei loppu-n:n katsota kuuluvan sanan vartaloon. Vaikka näiden sanojen yksikön genetiivi on samanmuotoinen kuin nominatiivi, merkitään genetiivin pääte näkyviin. Esimerkiksi sana ”kahdeksan” kirjoitetaan siis numeroita käytettäessä joko ”8” tai ”8:n” sen mukaan, onko se nominatiivi vai genetiivi (sen perusteella, mikä on sen asema lauseessa). Kuitenkin tässäkin noudatetaan periaatetta, jonka mukaan päätettä ei merkitä, jos lukusana on samassa sijassa kuin seuraava sana.
Edellä sanottuja periaatteita sovelletaan silloinkin, kun lukusana ei ole n-loppuinen, mutta sen viimeinen taipuva osa loppuu n:ään. Päätehän merkitään näkyviin viimeisen taipuvan osan mukaan.
Joskus voisi olla tarpeen osoittaa, että numeroin merkittyä lukua ei lueta seuraavan sanan mukaisessa muodossa. Esimerkiksi ilmaus ”30 tapauksesta” luetaan normaalisti ”kolmestakymmenestä tapauksesta”, mutta näin ei tietenkään pidä tehdä lauseessa ”Hän luki 30 tapauksesta kirjoitettua artikkelia.”
Ei kuitenkaan ole mitään tapaa osoittaa ”nollataivutusta” eli esimerkiksi sitä, että ”30 tapauksesta” pitää lukea ”kolmekymmentä tapauksesta”. Ongelman jättämistä huomiotta voisi perustella sillä, että mitään kielen virallista sääntöä ei rikota. Yleensä kannattaa kuitenkin miettiä, voisiko ongelman välttää esimerkiksi sanajärjestystä tai sanontaa muuttamalla tai kirjoittamalla luvun sanoin.
Järjestyslukujen osalta ongelman voi kuitenkin välttää sillä, että järjestysluvun merkkinä ei käytetä pistettä, vaan luvun jälkeen kirjoitetaan kaksoispiste ja pääte. Tässä tapauksessa pääte osoittaa myös sijamuodon, koska järjestysluvulla on perusmuodossa eri pääte (yleensä -s) kuin muissa sijamuodoissa.
Jos kirjoitettaisiin ”Hän oli 17. jonossa”, ilmaus olisi kaksitulkintainen: se voitaisiin lukea myös ”Hän oli seitsemännessätoista jonossa” (joka voitaisiin kirjoittaa yksiselitteisesti, joskin kömpelösti ”Hän oli 17:nnessä jonossa”).
Suomen kielen erikoisuuksiin kuuluu, että sanotaan esimerkiksi ”viisi poikaa”, jolloin siis luvun jälkeinen sana on -a- tai -ä-loppuisessa taivutusmuodossa, yksikön partitiivissa. Monissa muissa kielissähän käytetään monikon perusmuotoa (five boys, fem pojkar). Numeroita käytettäessä kirjoitetaan ”5 poikaa”. Tällöin lukusana luetaan perusmuotoisena, ”viisi”. Tämä on poikkeus siihen, että jos lukua seuraa taivutusmuodossa oleva sana, niin lukusana on vastaavassa taivutusmuodossa, esimerkiksi ”viidellä pojalla”.
Loppusumma on 50 euroa. [viisikymmentä euroa]
Hän myi 12 arpaa. [kaksitoista arpaa]
Tästä erikoisuudesta seuraa ongelma: miten erotetaan toisistaan ilmaisut ”viisi poikaa” ja ”viittä poikaa” silloin, kun luku kirjoitetaan numeroin? Ratkaisuksi on sovittu, että ne kirjoitetaan ”5 poikaa” ja ”5:tä poikaa”. Toisin sanoen jos numeroin ilmaistu perusluku on partitiivissa, niin sen pääte merkitään aina näkyviin.
Lasku on 50:tä euroa suurempi. [viittäkymmentä euroa]
Hän myi 12:ta arpaa. [kahtatoista arpaa]
Sääntö ei koske järjestyslukuja. Esimerkiksi ilmaus ”kahdettatoista arpaa” voidaan kirjoittaa ”12. arpaa”.
Sääntö koskee myös tilannetta, jossa sanaan liittyy omistusliite tai muu liite. Liitehän ei vaikuta siihen, mikä sijamuoto on kyseessä. Seuraavassa on oikeassa muodossa lause, joka on esiintynyt väärässä muodossa (”80” ilman päätettä) niinkin laadukkaassa julkaisussa kuin Suomen Kuvalehti.
Tällaiset ilmaisut ovat hankalia niin lukijalle kuin kirjoittajallekin. Siksi niitä kannattaa välttää, jos se suinkin onnistuu. Jos lauserakennetta saa hiukan muokata, tämä yleensä onnistuu aika helposti.
Lasku on yli 50 euroa.
Hänellä oli myytävänä 12 arpaa.
Lakitekstissä esiintyy sellaisia virheellisiä kirjoitusasuja kuin ”16 vuotta nuorempi lapsi”. Sehän tarkoittaisi kielen sääntöjen mukaan lasta, joka on kuusitoista vuotta nuorempi (kuin joku muu), vaikka tarkoitettu merkitys onkin ’alle 16-vuotias’. Uusissa säädöksissä ongelmaa ei näytä olevan, koska niissä kirjoitetaan luku sanoin tällaisissa tapauksissa.
Erityisen hankala on ilmaus, jossa lukusanaa seuraa lyhenne tai tunnus ja ilmaisu on partitiivissa. Kirjoitusasu ”50:tä euroa” (luetaan: viittäkymmentä euroa) on melko ongelmaton, mutta jos käytetään rahayksikön tunnusta, pitäisikin nykyisten virallisten sääntöjen mukaan liittää pääte siihen eikä lukuun, esimerkiksi ”50 €:a”. Onneksi tällaiset tilanteet voitaneen aina välttää käyttämällä lyhenteen tai tunnuksen tilalla sanaa taikka muotoilemalla lause toisin.
Nykyisin on sallittua merkitä taivutuspääte edellä kuvatun laisissa tapauksissa sekä luvun että yksikön ilmaukseen, esimerkiksi ”50:tä €:a”. Kielikellon 2/2006 kohta Perusluvut ja sijapäätteiden merkitseminen esittää tämän hiukan oudosti, nimittäin ikään kuin se olisi aina ollut sallittua:
Periaatteessa on toki mahdollista myös merkitä pääte sekä numeroon että lyhenteeseen: Työttömyys hipoo 12:ta %:a. Tämä merkintätapa ei ole tavallinen.
Kielitoimiston ohjepankin sivu Luvut ja numerot: 200:aa autoa vai 200 autoa? ei mainitse tällaista mahdollisuutta. Sen sijaan se mainitsee: ”Tekstin voi usein muotoilla niin, ettei partitiivin merkintää tarvita”. Edellä esimerkkinä mainitun lauseen voisi muuttaa muotoon ”Työttömyys on lähes 12 %.”
Vielä yhden vaihtoehdon esittää Pirkko Leino taas kirjassaan Pilkulleen! (Otava, 2006). Kirjan mukaan ”voidaan valita, kumpaan osaan pääte merkitään, numeroon vai sitä seuraavaan lyhenteeseen tai merkkiin”. Esimerkkinä on 15:tä % = 15 %:a ja 14:ää srk = 14 srk:aa. (Toinen esimerkki on sikäli huono, että seurakunta-sanan lyhentämiseen on tekstissä harvoin tarvetta.) Päätteen merkitseminen vain numeroon ei ole virallisten ohjeiden mukaista, vaikka sitä voisikin pitää loogisimpana vaihtoehtona paristakin syystä.
Ensinnäkin kyse on lukusanaan eikä sen jälkeiseen sanaan kuuluvan partitiivin päätteen merkitsemisestä, joten on omituista liittää pääte jälkimmäiseen. Kun olennaisesti halutaan osoittaa, että esimerkiksi numero ”5” on luettava ”viittä” eikä ”viisi”, niin miksi kummassa tämä tehdään liittämällä partitiivin pääte ”-a” %-merkkiin? Toiseksi periaate on tällöin toinen kuin ilmaisussa, joka koostuu numeroin ilmaistusta luvusta ja sanasta, esimerkiksi ”5 prosenttia”. Jos siitä halutaan käyttää partitiivia, niin pääte merkitään lukuun: ”5:tä prosenttia”.
Lukusanojen monikkomuotoja, kuten ”yhdet”, ”kahdet” jne., tarvitaan vain harvoin, nimittäin monikkosanojen yhteydessä. Monikkosana on substantiivi, josta käytetään monikkomuotoa, vaikka merkitys on yksiköllinen, esimerkiksi ”häät” tai ”housut”. Vielä harvemmin on tarvetta käyttää tällaisessa yhteydessä numeroin kirjoittua lukua.
Tällaisessa tapauksessa ei monikon perusmuodossa (nominatiivissa) olevaan ilmaukseen kirjoiteta monikon tunnusta ”-t” näkyviin, jos monikollisuus ilmenee seuraavasta sanasta. Käytäntö on siis sama kuin sijamuodon osoittamisessa.
Vaikka asiaa ei säännöissä mainitakaan, on loogista menetellä niin, että monikollisiin taivutusmuotoihin suhtaudutaan kuten yksiköllisiin. Päätettä (monikon tunnusta ”-i” ja sijapäätettä) ei siis merkitä näkyviin, jos muoto ilmenee seuraavasta sanasta, mutta muussa tapauksessa ne liitetään lukuun kaksoispisteen avulla.
Tällaiset ilmaukset ovat kuitenkin hämmentäviä, joten niitä kannattaa välttää muotoilemalla lauseet toisin. Kielikellossa 2/2006 on tästä seuraava esimerkki (jossa on ensin hankala ilmaus, sitten sujuvampi vaihtoehto):
Esimerkkitapauksessa on tosin lauseen sisältöä muutettu (supistettu). Ilmaus ”15:issä” on tarkoitettu luettavaksi ”viisissätoista”, jälkimmäisen lauseen ilmaus ”15” taas ”viidessätoista”.
Kielikellossa 2/2006 on seuraava esimerkki monikollisesta taivutetusta järjestysluvusta, jota seuraa samassa sijassa oleva sana. Lukuun siis merkitään vain järjestyslukua osoittava piste, ei monikon tunnusta eikä sijapäätettä. Ilmaus ”134.” on tässä tarkoitettu luettavaksi ”sadansiakolmansiakymmenensiäneljänsiä”.
Mainitussa lehdessä on myös seuraava esimerkki, joka osoittaa, että monikolliseen järjestyslukuun merkitään sekä monikon tunnus ”-i” että sijapääte, jos lukusanan muoto ei ilmene seuraavasta sanasta.
Lukua seuraava mittayksikön, rahayksikön tms. lyhenne tai tunnus ajatellaan luettavaksi sanana, ja koko ilmaus kirjoitetaan tämän mukaisesti. Lyhenteen tai tunnuksen jälkeen on merkittävä lauserakenteen vaatima sijapääte.
Ostin takin 50 eurolla.
Ostin takin 50 €:lla [viidelläkymmenellä eurolla].
Takin hinta ei saa ylittää 50:tä €:a [viittäkymmentä euroa].
Viimeksi mainittu esimerkki on standardissa SFS 4175 asussa, jossa lukuun ei ole liitetty sijapäätettä, siis ”Takin hinta ei saa ylittää 50 €:a”. Tämä on kuitenkin ristiriidassa lukujen merkitsemistä koskevien yleisten periaatteiden kanssa. Mutta tämä ongelma osoittaa osaltaan sen, että tämäntapaisia ilmaisuja kannattaa välttää.
Joissakin mittayksiköiden käyttöä koskevissa ohjeissa on periaate, jonka mukaan mittayksikköjen tunnuksia, kuten ”km” ja ”s”, pitäisi käyttää sellaisinaan, ilman sijapäätettä. Tämä on ymmärrettävää siksi, että näiden tunnusten on tarkoitus olla kansainvälisiä ja kaikkialla samanlaisia, ja taivutuksen merkitseminen koetaan sen takia häiritseväksi. Toisaalta kirjoittamista koskevat säännöt vaativat taivutuksen merkitsemistä, ja näille säännöille on yleensä annettava etusija. Mutta hyvin usein ongelman voi välttää muotoilemalla ilmaisun niin, että yksikkö on perusmuodossa.
Aita on 250 m:n pituinen.
Aita on 250 m pitkä.
Aidan pituus on 250 m.
Murtolukujen taivuttamista on syytä välttää, koska taivuttaminen on kirjoittajalle hankalaa ja taivutettujen muotojen tulkitseminen lukijalle ehkä vielä hankalampaa.
Jos murtolukua joudutaan taivuttamaan, on parasta ajatella se luettavaksi tyyliin ”kolme neljäsosaa”. Tällöin taivutuspäätteeksi otetaan se osa ilmaisun lopusta, joka on sanan ”-osa” jäljessä. Kielitoimiston ohjeet kyllä sallivat myös lukutavan ”kolme neljännestä” mutta sitä ei yleensä käytetä. Ajateltu lukutapa voi vaikuttaa siihen, mikä pääte kirjoitetaan näkyviin.
Tällöin kuitenkin otetaan huomioon se yleinen periaate, että päätteeseen otetaan mukaan pitkä vokaali kokonaisuudessaan. Täten jos taivutettu murtoluku loppuu ”-osaa” tai ”-osaan”, niin taivutuspäätteeksi merkitään vastaavasti ”:aa” tai ”:aan”.
Murtoluku ½ muodostaa poikkeuksen, koska se luetaan ”puoli”.
Jos luku sisältää sekä kokonaisosan että murto-osan, niin taivutetun muodon kirjoitusasu määräytyy lopun eli murto-osan mukaan.
Desimaalilukujenkin taivutus on hankalaa ja toisaalta usein vältettävissä ainakin kirjoituksessa.
Jos desimaalilukua joudutaan taivuttamaan, on parasta ajatella se luettavaksi yksinkertaisesti numeroittain, esimerkiksi ”seitsemän pilkku yhdeksän”. Kirjoitettava taivutuspääte määräytyy tällöin viimeistä numeroa vastaavan lukusanan mukaan, siis esimerkiksi ”7,9:ään”, koska ”yhdeksään” kirjoitetaan ”9:ään”.
Säännöt eivät ota kantaa siihen, taivutetaanko puheessa myös luvun kokonaisosaa. Taivuttaminen tuntuu ehkä huolitellummalta.
Jos desimaalilukua ei taivuteta, se voidaan ääneen luettaessa lausua vapaasti eri tavoilla. Esimerkiksi ”2,5” voidaan lukea ”kaksi pilkku viisi” tai ”kaksi (kokonaista) ja viisi kymmenesosaa” tai ”kaksi ja puoli” tai jopa vanhanaikaisesti ”puolenkolmatta”. Tämä joustavuus on yksi lisäsyy välttää desimaalilukujen taivutusta.
Käytännössä lukutapa ”kaksi pilkku viisi” on yleisin yksinkertaisuutensa ansiosta. Se sopii kaikenlaisten desimaalilukujen lukemiseen, myös sellaisten, joissa on monia desimaaleja (esimerkiksi 3,1416).
Jos desimaaliluku esittää rahasummaa, on yleensä luontevaa lukea desimaalit niin, että käytetään rahayksikön jako-osan nimeä. Esimerkiksi ”2,60 €” voidaan lukea ”kaksi euroa (ja) kuusikymmentä senttiä”. Taivutustapauksissa täytyy kuitenkin ajatella lukutavaksi sellainen kuin ”kaksi pilkku kuusikymmentä euroa”.
Jos kyseessä on lukuja sisältävä merkintä, joka ei koostu vain yhdestä luvusta, on syytä erityisesti välttää merkinnän taivuttamista. Yleensä tämä onnistuu muuttamalla lauserakennetta.
Esimerkiksi sellaisesta ilmauksesta kuin ”1:1”, esittää Kielikello 2/2006 seuraavan:
Myös suhdelukuja ym. numeromerkintöjä voi taivuttaa, mutta useimmiten on selvempää muotoilla lause niin, että ne voi esittää perusmuotoisina.Yhtiön vaihtosuhteen pitäisi olla lähellä 1:1:tä.Yhtiön vaihtosuhteen pitäisi olla suunnilleen 1:1.
Mitenkähän ilmaus ”1:1:tä” on ajateltu luettavaksi? Koska ”1:1:tä” luetaan lähinnä ”yhden suhde yhteen”, niin sen partitiivi on ”yhden suhdetta yhteen”, mikä edellyttäisi kirjoitusasua ”1:1:tta”, koska näkyviin merkitään taipuvan osan taivutuspääte. Jos taas lukutavaksi on ajateltu ”yhden suhde yhtä”, pääte olisi merkitty oikein, mutta ilmauksen rakenne on muodoton; Kielitoimiston ohjepankin ohje murtoluvuista kuitenkin esittää sellaisen lukutavan! Tämä hankaluus osoittaa, että välttämiseen on todella syytä. Ellei luontevampaa tapaa keksitä, voidaan ottaa apusubstantiiviksi sopiva yleisnimi, kuten ”suhde”, jota sitten voidaan taivuttaa.
Kellonaikojen taivutuksen välttäminen ei aina onnistu kovin helposti. Niiden taivutettujen muotojen lukeminen on suhteellisen luontevaa, mutta ne täytyy tällöin käytännössä ajatella luettaviksi mekaanisesti numeroina (esimerkiksi ”kaksitoista viisitoista”) eikä vanhojen tapojen mukaan (esimerkiksi ”neljännestä yli puolenpäivän”), ei myöskään arkikielisesti (esimerkiksi ”varttia yli kakstoista”). Tällaisenkin taivutuksen välttäminen on usein viisasta. Tosin esimerkiksi seuraavassa taivutuksen välttävä muutos muuttaa hiukan ilmaisun sävyä.
Kuten kohdassa Päätteen jättäminen pois kellonajan ilmaisusta kuvataan, edellä olevan esimerkin toisessa kohdassa olisi sallittua kirjoittaa ”kello 12.15 mennessä”.
Kun numeroin kirjoitetun luvun perään kirjoitetaan piste, se tarkoittaa järjestyslukua perusmuodossa tai seuraavan sanan mukaisessa taivutusmuodossa. Ks. lisätietoja kohdasta Piste osoittamassa järjestyslukua.
Tämä on yrityksen 25. toimintavuosi [kahdeskymmenesviides].
3. sija [kolmas sija]
3. sijaa [kolmatta sijaa]
3. sijalla [kolmannella sijalla]
Tietyntyyppisissä päivämäärämerkinnöissä tällainen merkintä kuitenkin esittää järjestysluvun taivutettua muotoa tavalla. Tämä kuvataan kohdassa Ajan ilmaisujen taivutus.
1. syyskuuta [ensimmäisenä]
viimeistään 31. elokuuta [kolmantenakymmenentenäensimmäisenä]
3. elokuuta [kolmannesta]
Edellä kuvattua menettelyä ei voi soveltaa seuraavissa tapauksissa:
Tällöin on usein syytä muuttaa lauserakennetta tai kirjoittaa luku kirjaimin. Jos se ei ole mahdollista, kirjoitetaan luvun perään kaksoispiste ja järjestysluvun pääte ja tarvittaessa myös sijapääte. Kirjoitettava pääteaines saadaan selville jäljempänä esitettävän taivutustaulukon avulla.
Useimpien järjestyslukujen perusmuodossa (yksikön nominatiivissa) päätteenä on ”‑s”. Esimerkiksi järjestysluvussa ”viides” vartaloa on ”viide-”. Järjestysluvuissa ”ensimmäinen” ja ”toinen” järjestysluvun tunnukseksi tulkitaan ”-nen”. Toisaalta niiden sijasta voi käyttää myös sanoja ”yhdes” ja ”kahdes”.
Tätä tapaa, siis kaksoispistettä ja päätettä pisteen sijasta, on hyvä käyttää myös silloin, kun järjestysluku on tarkoitus lukea perusmuodossa (nominatiivissa), mutta sitä seuraa toisessa sijamuodossa oleva sana. Esimerkiksi ”4. joukkueen” voitaisiin lukea ”neljännen joukkueen”, joten jos tarkoitetaan lukutapaa ”neljäs joukkueen”, on syytä kirjoittaa ”4:s joukkueen”. Vertaa kohtaan Taipumattomuutta ei voi merkitä. Myös luvun kirjoittaminen sanoin saattaa olla sopiva ratkaisu. Yksi vaihtoehto on tietysti lauseen muotoileminen uudelleen niin, että ongelmaa ei synny.
Joissakin tapauksissa mitään todellista väärinkäsityksen vaaraa ei ole, mutta tahatonta koomisuutta on silti hyvä välttää.
Erään vanhan ohjeen (Kielikello 1/1978) mukaan merkitään pääte näkyviin myös silloin, kun järjestysluku liittyy joka-sanaan.
Järjestyslukujen taivuttamista kannattaa yleensä välttää, varsinkin jos luku on merkitty numeroin tai se on iso.
Jos järjestysluku kirjoitetaan numeroin eikä sen sijamuoto ilmene seuraavasta sanasta, täytyy sijapääte kirjoittaa näkyviin: kaksoispisteen jälkeen merkitään ensin järjestysluvun tunnus ja sen jälkeen sijapääte. Tätä varten on osattava tunnistaa, mikä sanassa on lukusanan vartaloa ja mikä jotain muuta. Seuraavassa kohdassa esitettävä järjestyslukujen taivutustaulukko auttaa tässä.
Koska tällaisten ilmaisujen lukeminenkin on hyvin hankalaa, on yleensä aiheellista muotoilla lause toisella tavalla. Järjestyslukujen korvaaminen perusluvuilla ei tällöin aina ole kovin tyylikästä, mutta se voi parantaa ilmaisun luettavuutta suuresti.
Hanke on kiireellisyysjärjestyksessä
23:ntena.
Hanke on kiireellisyysjärjestyksessä
23:s.
Hanke on kiireellisyysjärjestyksessä
sijalla 23.
Kävelin 31:sestä 35. kerrokseen.
Kävelin 31. kerroksesta 35. kerrokseen.
Seuraava taulukko auttaa erottamaan sanasta järjestysluvun tunnuksen ja sijapäätteen. Sen avulla voidaan esimerkiksi sana ”viidettä” jakaa vartaloon ”viide-” ja pääteainekseen ”-ttä”. Pääteaineksen jakaminen osiin (järjestysluvun tunnus ja sijapääte) ei tässä ole tarpeen, koska molemmat kuitenkin kirjoitetaan näkyviin (”5:ttä”).
Järjestysluvun perusmuoto | Vartalo | Taivutusesimerkki | |
---|---|---|---|
1. | ensimmäinen |
ensimmäi- |
1:senä = ensimmäisenä |
1. | yhdes |
yhde- |
11:nnessä = yhdennessätoista |
2. | toinen |
toi- |
102:sella = sadannellatoisella |
2. | kahdes |
kahde- |
102:nnella = sadannellakahdennella |
3. | kolmas |
kolma- |
3:nnelle = kolmannelle |
4. | neljäs |
neljä- |
4:ttä = neljättä |
5. | viides |
viide- |
5:nteen = viidenteen |
6. | kuudes |
kuude- |
6;nsien = kuudensien |
7. | seitsemäs |
seitsemä- |
7:nnestä = seitsemännestä |
8. | kahdeksas |
kahdeksa- |
8:nnelta = kahdeksannelta |
9. | yhdeksäs |
yhdeksä- |
9:nnen = yhdeksännen |
10. | kymmenes |
kymmene- |
10:nnelle = kymmenennelle |
100. | sadas |
sada- |
100:tta = sadatta |
1 000. | tuhannes |
tuha- |
1 000:nneksi = tuhannenneksi |
1 000 000. | miljoonas |
miljoona- |
1 000 000:nnelle = miljoonannelle |
Taulukossa kuvattu menettely on osittain täysin sopimuksenvarainen. On sovittu, että sanoissa ”ensimmäinen” ja ”toinen” tulkitaan loppu ”-nen” järjestysluvun tunnukseksi, vaikka todellisuudessa ne osoittaa järjestysluvuiksi se, että käytetään kokonaan eri sanaa kuin perusluvuista (”yksi” ja ”kaksi”).
Vaihtoehtoiset muodot ”-yhdes” ja ”-kahdes” esiintyvät yleensä vain moniosaisissa lukusanoissa (esim. ”sadasyhdes” = ”sadasensimmäinen”). Ne ovat sääntöjen mukaisia, ja ”-yhdes” on selvästi lyhyempi kuin ”-ensimmäinen”, mutta osa kielenkäyttäjistä vierastaa niitä.
Sellaisia ilmaisuja kuin ”kolmanneksi paras” ei juuri ole mielekästä kirjoittaa numeroita käyttäen, sillä lukuun tulisi sääntöjen mukaan merkitä sekä järjestysluvun tunnus että sijapääte, esimerkiksi ”3:nneksi paras”.
Järjestysluvun -ksi-muoto saattaa kuitenkin olla kirjoitettuna kohtuuttoman pitkä ja hankala, kuten ”kahdenneksikymmenenneksiensimmäiseksi”. Ilmaus ”21. paras” ei ole sääntöjen mukainen, koska se merkitsisi ’kahdeskymmenesyhdes paras’. Tosin sellaisia ilmauksia on esiintynyt jopa Kielikello-lehdessä (”suomen 21. yleisin sana”). Kielitoimiston ohjepankin sivulla Luvut ja numerot: järjestyslukujen taivuttaminen on kuitenkin esimerkeissä yleisten sääntöjen mukaisesti ”12:nneksi parhaan”.
Käytännössä ilmaisutyyppi ”21. paras” on yleisessä käytössä, paljon tavallisempi kuin sääntöjen mukainen ”21:seksi paras” (tai ”21:nneksi paras”, jos tarkoitetaan lukutapaa ”kahdenneksikymmenenenneksiyhdenneksi”). Sitä ei kuitenkaan voi suositella, sillä yleensä löytyy jokin tapa kiertää ongelma.
Jos luku on kirjoitettu roomalaisin numeroin ja tällaista merkintää taivutetaan, kirjoitetaan näkyviin vain sijapääte, ei järjestysluvun tunnusta. Tämä johtuu siitä, että roomalaisten numeroiden katsotaan itsessään merkitsevän järjestyslukua. (Ks. poikkeuksia tähän kohdasta Roomalaiset numerot.) Kun siis lukusanasta tai sen viimeisestä taipuvasta osasta on ensin erotettu vartalo (esimerkiksi jaettu sana ”kolmannen” osiin ”kolma-” ja ”-nnen”), niin päätteestä vielä otetaan pois järjestysluvun tunnus, joka on ”-nne-” tai ”-nte-” tai (partitiivissa, esim. ”kolmatta”) ”-t”. Jäljelle jäävä osa on sijapääte, joka siis tällöin kirjoitetaan näkyviin kaksoispisteen jälkeen, kuitenkin niin, että tässäkin pitkä vokaali kirjoitetaan kokonaan.
Taivutuksen merkitseminen roomalaisiin numeroihin on hankalaa, ja siinä tehdään virheitä muuten huolitellussakin kielessä. Seuraavaan taulukkoon on koottu tieto siitä, mitä sanavartaloita roomalaiset numerot edustavat. Kirjoitettava pääte saadaan siis selville ajattelemalla, miten taivutettu sana luetaan ja erottamalla siitä alusta pois taulukon mukainen osa. Esimerkiksi ilmaus, joka luetaan ”Kaarle viidettä”, on kirjoitettava ”Kaarle V:tä”, koska ”V” edustaa järjestysluvun vartaloa ”viidet-”.
luvun perusmuoto | ”vahva” vartalo | ”heikko” vartalo | partit. vartalo | |
---|---|---|---|---|
I | ensimmäinen | ensimmäise- | ensimmäise- | ensimmäis- |
II | toinen | toise- | toise- | tois- |
III | kolmas | kolmante- | kolmanne- | kolmat- |
IV | neljäs | neljänte- | neljänne- | neljät- |
V | viides | viidente- | viidenne- | viidet- |
VI | kuudes | kuudente- | kuudenne- | kuudet- |
VII | seitsemäs | seitsemänte- | seitsemänne- | seitsemät- |
VIII | kahdeksas | kahdeksante- | kahdeksanne- | kahdeksat- |
IX | yhdeksäs | yhdeksänte- | yhdeksänne- | yhdeksät- |
X | kymmenes | kymmenente- | kymmenenne- | kymmenet- |
XI | yhdestoista | yhdente-(toista) | yhdenne-(toista) | yhdet-(toista) |
XII | kahdestoista | kahdente-(toista) | kahdenne-(toista) | kahdet-(toista) |
Luvuissa XI–XIX on taipumaton loppuosa ”-toista”. Päätteeksi kirjoitetaan sitä edeltävän osan pääte, esimerkiksi kolmanteentoista = XIII:een, koska alkuosasta ”kolmanteen” erotetaan taulukon mukaisesti ”kolmante-” ja loppuosa on päätettä. Taivutuksen merkitsemisen yleisten sääntöjen mukaisesti päätteeksi merkitään kuitenkin ”een”, koska pitkä vokaali kirjoitetaan kokonaan (kahdella vokaalimerkillä).
Joissakin ilmauksissa roomalaisin numeroin ilmaistua lukua ei kuitenkaan lueta järjestyslukuna (esimerkiksi ”toinen”) vaan peruslukuna (esimerkiksi ”kaksi”) tai numerosubstantiivina (esimerkiksi ”kakkonen”). Tällöin on luonnollista merkitä taivutuspääte lukutavan mukaan. Esimerkiksi ilmaisu ”Kehä III” luetaan yleensä ”kehä kolmonen”, joten taivutuksessa pidetään vartalona kolmonen-sanan taivutusvartaloa ”kolmose-” tai (jos -e- puuttuu) ”kolmos-”. Monet tämäntapaiset ilmaisut taivutetaan (ja on käytännöllisintä taivuttaa) niin, että niissä taipuu substantiivi, ei luku, siis esimerkiksi ”luokka kuusi”, ”luokkaan kuusi” jne.
Vertaapa tätä Kehä
III:een! [Kehä kolmoseen]
Tuote kuuluu luokkaan VI. [luokkaan kuusi]
Tällaiset ilmaukset ovat lukijoillekin hankalia, koska kirjoitusasusta ei suoraan näy, onko roomalaiset numerot luettava järjestys- vai peruslukuna. Eri lukutavat voivat johtaa eri kirjoitusasuihin, esimerkiksi IV:een (= neljänteen t. neloseen) tai IV:ään (= neljään).
Suomen kieleen sopii yksinkertaisissa tapauksissa paremmin ilmaisutyyppi ”viides kohta” (eli ”5. kohta”) kuin ”kohta viisi” (eli ”kohta 5”). Jälkimmäinen on epäloogisempi, koska siinä on asiallisesti kyse järjestysluvusta, mutta kuitenkin kirjoitetaan ja lausutaan perusluku. Tämä voidaan selittää niin, että luku toimii ikään kuin nimenä, nimilappuna, kuten ilmaisussa ”kohta A”.
Ilmaisutyyppi ”kohta viisi” (eli ”kohta 5”) on kuitenkin usein käytännöllisempi, kun
Talojen kerroksiin on suomessa vanhastaan viitattu niin, että maan tasossa oleva on 1. (ensimmäinen) kerros. Siihen saatetaan viitata myös sanalla pohjakerros, jonka merkitys saattaa kuitenkin olla (ja on Kielitoimiston sanakirjan mukaan) ’alin kerros’, ja se voi olla myös maan alla. Maantasokerrokseen saatetaan viitata U-kerroksena (ulosmenokerroksena) taikka kirjaimella P, joka toisaalta saattaa viitata myös pysäköintikerrokseen, joka on yleensä maan alla. Sen alla olevaa kerrosta, kellarikerrosta, merkitään usein kirjaimella K.
Nykyisin maanalaisia kerroksia saattaa olla useita. Niihin saatetaan viitata esimerkiksi (ylhäältä alas) kerroksina 0, −1, −2 jne. tai muunlaisilla tunnuksilla, esimerkiksi kirjaimilla tai kirjaimen ja numeron yhdistelmillä. Esiintyy myös käytäntöä, jossa maantasokerroksen alla on kerros 0 ja sen alla kerros 00.
Muualla maailmassa käytäntö on usein (mm. useimmissa Euroopan maissa) sellainen, että maantasokerrokselle (englanniksi ground floor) ei käytetä numeroa tai käytetään 0:aa, ja sen yläpuolella oleva kerros on 1. kerros jne.
Rakennuksessa saattaa olla eräänlaisia välikerroksia eli tasoja, jotka ovat kahden varsinaisen kerroksen välissä, yleensä puolivälissä. Niihin viitataan sellaisilla ilmauksilla kuin 3½ (luetaan ”kolme ja puoli”).
Teksteissä on syytä käyttää samanlaisia viittauksia kerroksiin kuin rakennuksen hisseissä, opasteissa, kartoissa yms., vaikka numerointi ei tuntuisikaan järkevästi tehdyltä. Kerroksiin 0, −1, −2 jne. ei voi luontevasti viitata järjestysluvuilla, vaan tyyliin kerros 0 (tai 0-kerros), kerros −1 (luetaan ”kerros miinus yksi”). Vastaava koskee sellaisia kuin kerros 3½.