Kuka oikeastaan päättää siitä, mikä on ”oikeaa suomea” tai ”hyvää suomea”? Kielelle asettavat sääntöjä monet eri tahot. Keskeisimmässä asemassa on kielitoimisto, joka on nykyisin Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) osa (kielenhuolto-osasto). Kielitoimisto hoitaa lähinnä yleiskieltä. Yleisesti, ja myös tässä oppaassa, puhutaan kielitoimiston suosituksista, vaikka todellisuudessa kyse on virallisuudeltaan ja voimakkuudeltaan vaihtelevista kannanotoista. Osa kannanotoista on itse asiassa Kotuksen yhteydessä toimivan suomen kielen lautakunnan suosituksia.
Kielitoimiston kannanottoja on julkaistu lähinnä Kielikello-lehdessä. Lehden aineisto on saatavilla Internetissä, osoitteessa www.kielikello.fi, ja vuodesta 2018 alkaen lehti on ilmestynyt vain verkossa. Lehden verkkoversiosta on jätetty kokonaan pois pienehkö osa sisällöstä eri perusteilla.
Kielikello-lehti on Kotuksen julkaisema, ja siitä käytetään nimitystä ”kielenhuollon tiedotuslehti”. Sitä voi siis pitää arvovaltaisena, mutta kaikissa tapauksissa ei ole selvää, esittääkö lehden artikkeli kielenhuollon virallisen kannan vai artikkelin kirjoittajan asiantuntijamielipiteen.
Suhteellisen tuoreita kokoavia esityksiä ovat Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas (1. painos 2007, 13. painos 2017) ja Kielitoimiston nimiopas (2008). Ne sisältävät suurelta osin sellaista aineistoa, joka on kerätty Kielikello-lehden artikkeleista, mutta myös uutta aineistoa. Valitettavasti nämä oppaat sisältävät paljon virheitä (kirjoitus-, taitto- ja asiavirheitä).
Kielitoimiston kielioppiopas – Ohjeita kieliopillisen vaihtelun hallitsemiseen käsittelee etenkin taivutusmuotojen muodostusta ja käyttöä, mutta myös pronominien, omistusliitteiden ja konjunktioiden käyttöä, vertailun tapoja, ajanilmauksia, toistoa, sanajärjestystä ja kohteliaisuuden ilmaisemista.
Vuonna 2015 Kotus julkisti Kielitoimiston ohjepankin, joka ”sisältää keskeisimmät kieli- ja nimiohjeet muun muassa Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta, Kielitoimiston nimioppaasta ja Kielitoimiston kielioppioppaasta”, Sitä on päivitetty melko tiheään.
Suomen kielestä on julkaistu monia kielioppeja. Niistä ehdottomasti laajin (1698 sivua) on Iso suomen kielioppi, joka julkaistiin painettuna vuonna 2004. Se on kuvaileva, ei normatiivinen kielioppi, eli se selostaa tosiasiallista kielenkäyttöä eikä anna ohjeita siitä, mikä on suositeltavaa kieltä. Tosin siinä on muutamia mainintoja normeistakin.
Laajuudestaan huolimatta Iso suomen kielioppi ei ole kattava ja yhtenäinen kuvaus suomen kieliopista. Pikemminkin se on kokoelma kielitieteellisiä kirjoituksia suomen kielen ilmiöistä. Kuvaavaa on, että vanhoista kieliopeista poiketen se ei lainkaan käsittele suomen kielen kirjoitusjärjestelmää. Vuonna 2008 julkaistiin Ison suomen kieliopin (ISK) verkkoversio VISK, joka on vapaasti käytettävissä.
Normatiivisia kielioppeja ovat lähinnä vanhat kouluissa käytetyt suomen kieliopin kirjat, kuten klassikon aseman saanut, useina muutettuina laitoksina julkaistu E. N. Setälän Suomen kielioppi. Nykyisin kun oppikirjojen ennakkotarkastuksesta on luovuttu, koulujen äidinkielen kirjat voivat olla eri linjoilla. Ne voivat sisältää selviä virheitä: kielenhuollon ohjeiden vastaista käytäntöä, jopa niiden vastaisia ohjeita.
Sanaa ”standardi käytetään monessa merkityksessä. Virallisimmassa merkityksessä se tarkoittaa kansallisen tai kansainvälisen standardointijärjestön vahvistamaa standardia.
Suomen kansallinen standardointijärjestö SFS Suomen Standardit ry (ent. Suomen Standardisoimisliitto SFS) on julkaissut suuren määrän standardeja, joissa käsitellään myös eri alojen termejä ja merkintätapoja. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että standardien mukaiset termit (ja periaatteet) eivät suinkaan aina ole levinneet alan yleiseen käyttöön.
SFS on julkaissut myös eräitä standardeja, jotka käsittelevät kirjoittamisen yleisiä sääntöjä, mm. standardin SFS 4175, Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen. Käytännössä sen ohjeet ovat paljolti tiivistelmä kielitoimiston aihetta koskevista ohjeista sekä eräitä merkintätapoja (esim. puhelinnumeroita) koskevista eri tahojen ohjeista. Standardin voimassaoleva painos on vuodelta 2006. Sen ohjeita on selitetty laajasti Kielikello-lehden teemanumerossa 2/2006.
SFS on julkaissut myös asiakirjastandardin SFS 2487. Sen nimi oli aiemmin Asiakirjan tekstin asettelu, mutta vuoden 2007 painos oli nimeltään, Asiakirjan tekstin asettelu ja tunnistetiedot ja vuoden 2024 laajasti muutettu painos on Asiakirjan asettelu ja metatiedot.
Eri ammattialojen, harrastusalojen ja muiden erikoisalojen kielessä tarvitaan paljon erikoissanastoa, jota pyrkivät kehittämään ja yhtenäistämään erilaiset järjestöt, toimikunnat, yritykset ja yksityiset asianharrastajatkin. Osa sanastoista julkaistaan Internetissä, mutta on hyvä huomata, että Internetissä olevat erikoissanastot ovat tasoltaan erittäin vaihtelevia.
Erikoisasemassa ovat suomen kielen sanakirjat:
Tarkkaan ottaen painoksissa on se ero, että ensimmäisen painoksen kunkin osan lopussa on Oikaisuja-osasto ja viimeisen osan lopussa lisäksi Täydennyksiä-osasto, ja muissa painoksissa oikaisut on tehty tekstiin ja siihen on lisätty merkit, jotka osoittavat, mihin kohtiin on täydennyksiä. Verkkoversio on skannattu ensimmäisestä painoksesta.
Uusimpia sanakirjoja huomattavasti vanhempi Nykysuomen sanakirja on siis edelleen hyödyllinen. Tähän vaikuttaa ensinnäkin sanamäärä ja sanojen selitysten laajuus. Lisäksi Nykysuomen sanakirja esittää paljon useammin normikannanottoja, koska se on kirjoitettu aikana, jolloin kielenhuollon tehtävä nähtiin osittain toisin kuin nykyisin. Kirjoittajille on käytännössä tärkeää, että Nykysuomen sanakirjan mukaiset oikeakielisyyskannat ovat monille – etenkin iäkkäille – lukijoille edelleenkin kielen oikeellisuuden mittareita.
Ohjeellisena pidetään laajasti myös kielitoimiston julkaisemaa Kielikello-lehteä. Sen kirjoituksista ei kuitenkaan aina ilmene, ovatko ne ohjeellisia kannanottoja vai vain kirjoittajiensa näkemyksiä.
Suomessa on julkaistu varsin paljon kielenhuoltoa koskevaa kirjallisuutta. Yleensä lähtökohtana ovat kielitoimiston suositukset, mutta mukana on myös kunkin kirjoittajan omia näkemyksiä tai sellaisia kielitoimiston kannanottoja, joita kielitoimisto on myöhemmin muuttanut. Mitään varsinaisesti virallista kielenopasta ei ole olemassa, mutta Yrityskirjat Oy:n julkaisema Kielenhuollon käsikirja (useita painoksia vuosina 1997–2012) mainitaan joskus puoliviralliseksi mm. siksi, että sen tekijät (Iisa, Oittinen ja Piehl) ovat hankkineet kielenhuollon asiantuntemuksensa kielitoimistossa. Kaikki sen kannanotot eivät kuitenkaan ole virallisten suositusten mukaisia.
Tarkemmin kielenhuollon virallista linjaa seurailee Terho Itkosen Kieliopas ja siitä Sari Maamiehen tarkistama ja uudistama Uusi kieliopas (v. 2000, uusitut painokset v. 2007 ja 2011). Siinä on yleistä kielenhuolto-ohjeistoa vajaat sata sivua sekä aakkosellinen sanasto, jossa on ohjeita yli 20 000 sanan käytöstä.
Koululaiselle tai opiskelijalle ovat hänen opettajiensa ja kielentarkistajien kannanotot yleensä tärkeimpiä kielenkäyttösääntöjä. Monissa oppilaitoksissa on julkaistu laajojakin ohjeistoja muun muassa opinnäytetöiden kielestä. Tällaiset säännöt saattavat joskus poiketa kielitoimiston linjasta. Itse asiassa monet ihmisten käsitykset oikeakielisyydestä perustuvat koulun äidinkielenopettajan kannanottoihin, jotka saattoivat osittain olla jopa hänen itsensä keksimiä periaatteita tai väärin tulkittuja kielitoimiston vanhoja kannanottoja.
Esimerkiksi sana allekkain on saatettu koulussa tuomita ilmoittaen, että pitää sanoa alakkain. Kuitenkaan esimerkiksi Nykysuomen sanakirja ei tällaista tuomiota sisällä. Tosin siinä alakkain on päähakusanana, allekkain vain viittauksena siihen, mutta tämä tarkoittaa vain, että muoto alakkain jostain syystä esitetään ensisijaisena. Sitä paitsi Suomen kielen perussanakirjassa muotojen osat ovat vaihtuneet, ja tämä vastaa yleistä käytäntöä: allekkain on paljon yleisempi.
Netissä on nykyisin opetusaineistoa, joka tarjoaa paljon luotettavamman ohjeen kuin yksittäisten opettajien ehkä hyvinkin erikoiset näkemykset. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita verkko-oppimissivusto Kirjoittajan ABC-kortti, joka tosin on projektissa luotu eli ilmeisesti ylläpitämätön.
Yrityksissä ja virastoissa voi olla sisäisiä kielenkäyttöä koskevia ohjeita. Niissä voi myös olla tiedotusosasto tai muu yksikkö, joka pyrkii ohjailemaan kielenkäyttöä ainakin ulospäin suuntautuvassa tiedotuksessa. Työntekijän kannalta merkittäviä ovat myös hänen esimiehensä mielipiteet kielenkäytöstä, jos niitä on ja jos esimies tuo niitä esiin esimerkiksi samalla, kun ottaa kantaa jonkin luonnoksen asiasisältöön.
Kustantamoilla ja lehdillä on omia ohjeitaan. Niistä yleensä kerrotaan vain julkaisuihin kirjoittaville, osittain ehkä vain toimittajille ja kielentarkastajille. Poikkeuksen muodostaa lähinnä kirjanen Tammen ohjeet kirjoittajille, suomentajille ja oikolukijoille (toinen, täydennetty painos v. 2005). Lisäksi mainittakoon Microsoftin lokalisoinnin tyyliohjeet, Style Guides, eri kielille (myös suomelle). Tällaisissa ohjeistoissa otetaan usein kantaa sellaisiin merkintätapoihin, sananvalintoihin tms., joissa yleiskielen ohjeet sallivat useita vaihtoehtoja, mutta joissa organisaatio haluaa noudattaa yhtenäistä käytäntöä.
Kiinnostava on myös STT:n tyylikirja, joka sisältää etenkin journalistisia neuvoja, mutta myös kieliohjeita Suomen tietotoimiston toimittajille.
Viranomaisten asiakirjat, kuten direktiivit, lait, asetukset ja tuomioistuinten päätökset, luovat käytännössä kielelle sääntöjä. Ne sanat ja ilmaisutavat, joita niissä käytetään, ohjailevat ainakin viranomaisten kielenkäyttöä. Tätä suuntausta on voimistanut se, että esimerkiksi lakikieli on jonkin verran lähestynyt yleiskieltä, joten lakikielen sanonnat sopivat aiempaa paremmin myös tavalliseen kielenkäyttöön.
Valtioneuvoston kanslian kielipalvelu on laatinut sanastoja ja ohjeita hallinnon kielestä, esimerkiksi virastojen nimistä englanniksi käännettäessä.
EU:n toimielinten tekstinlaadinnan ohjeet on tarkoitettu EU:n hallinnon sisäiseen käyttöön, mutta ne luonnollisesti vaikuttavat direktiivien ym. kielen kautta muuhunkin kielenkäyttöön varsinkin hallinnossa. Lisäksi ohjeista voi ottaa mallia monissa tilanteissa, koska ne ovat osittain varsin yksityiskohtaisia ja ottavat kantaa asioihin, joista ei ole virallista suomalaista suositusta. Ohjeita kannattaa kuitenkin lukea kriittisesti. Niissä on jopa ohjeita, jotka ovat kansallisten standardien vastaisia.
Kyseiset ohjeet jakautuvat kaikille kielille yhteisiin käytäntöihin ja kielikohtaisiin ohjeisiin melko sekavasti. Ohjeiston luonteeseen kuuluu, että ohjeet ovat osittain ristiriidassa eri kielten omien normien kanssa.
EU:n hallinnon suomen kielen asiantuntijoiden ohjeista on koottu dokumentti Suomen kielen käyttöohjeita (PDF). Se käsittelee erityisesti kääntämisessä, varsinkin englannista ja ranskasta käännettäessä tärkeitä kielikysymyksiä.
EU:n sivustossa on myös muita, vähemmän muodollisia kirjoitusohjeita, kuten naseva Kirjoita selkeästi (PDF, 16 sivua), joka on julkaistu kaikilla EU:n virallisilla kielillä.
Äärimmäinen esimerkki kielen säännön virallisuudesta on mittayksikön ”watti” nimen kirjoitusasu. Vaikka nimi on mukautunut suomen kieleen ja lausutaan ”vatti”, sen kirjoitusasussa on säilytetty w-kirjain. Kirjoitusasua ”watti” käytetään Kielitoimiston sanakirjassa, se mainitaan tehon yksikön nimeksi SFS:n vahvistamissa kansallisissa standardeissa ja se esiintyy myös mittayksikköasetuksessa. Voisiko sanan asun virallisuus enää suurempi olla?
Vastakkainen esimerkki on pisteiden käyttö lyhenteissä. Usein on esitetty, että pisteet joutaisivat pois lähes kaikista lyhenteistä, niin että kirjoitettaisiin vain ”jne” eikä ”jne.”. Ajatus on saanut laajaa kannatusta, ja jotkin kielenoppaatkin ovat suositelleet sitä, mutta toistaiseksi kielitoimisto ei ole ajatusta hyväksynyt. Kuitenkin esimerkiksi puolustusvoimien kielessä kuuluu käyttää pisteettöminä monia sellaisia lyhenteitä, joihin yleiskielessä kuuluu piste (esimerkiksi ”kapt” merkityksessä ’kapteeni’, yleiskielinen lyhenne ”kapt.”).
Erilaisissa säännöissä voi olla myös kuolleita kirjaimia eli kohtia, jotka on joskus päätetty, mutta jotka ovat käytännössä unohtuneet. Erilaiset sisäiset kirjoittamisohjeet saattavat olla pahastikin vanhentuneita. Kenties niitä ei ole noudatettu vuosikausiin eivätkä useimmat edes tiedä niistä, mutta niitä vain ei ole tullut kumotuksi. Jopa suomen kielen lautakunnan ohjeista löytyy tällaisia asioita. Vuonna 1992 lautakunta suositteli nimitystä ”Euroopan liitto”, mutta käytännössä ”Euroopan unioni” aika pian syrjäytti sen myös kielenhuoltajien kielenkäytössä. Suositusta ei kuitenkaan ole kumottu.
Vielä yhden esimerkin ottaaksemme: kirjoitetaanko ”sairasloma” vai ”sairausloma”? Luultavasti useimpien mielestä ”sairasloma” on tutumpi sana. Kumpikin sana varmaan ymmärretään yhtä hyvin. Virallisimmissa yhteyksissä on ”sairausloma” oikein, koska Kielitoimiston sanakirja mainitsee sen paremmaksi kuin ”sairasloma” ja koska se esiintyy myös lakitekstissä. Kielitoimiston verkkosivulla vielä selitetään, että sairas-alkuista sanaa käytetään viitattaessa sairaaseen ihmiseen, kun taas sairaus-alkuista käytetään puhuttaessa yleisemmin sairauteen liittyvästä asiasta. Tässä on itse asiassa normi muuttunut, koska Nykysuomen sanakirja asettaa pikemminkin sanan ”sairasloma” etusijalle.
Suomen kieltä koskeva ohjeisto on siis melko hajanainen. Se on myös puutteellinen, koska monestakaan asiasta ei ole annettu ohjetta. Syynä ei niinkään ole se, että olisi harkitusti jätetty asioita kirjoittajien omaan harkintaan, vaan siitä, asioita ei ole ryhdytty käsittelemään missään virallisessa elimessä tai edes epävirallisessa työryhmässä.
Lisäksi suomen kielen huollossa on menty ns. sallivampaan suuntaan, ja ohjeita annetaan usein ehdollisessa ja varovaisessa muodossa, jopa kuin anteeksi pyydellen. Suurin osa viime vuosina tehdyistä normien muutoksista onkin sellaisia, joissa aiemmin puhekielisenä tai huoliteltuun kieleen kuulumattomana pidetty ilmaus, kuten alkaa tekemään tai pärjätä, on hyväksytty yleiskieliseksi. Kooste Suomen kielen normien muutoksia kuvaa lähinnä vuoden 2000 jälkeen tehtyjä muutoksia.
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu, että kielenhuoltajat avoimesti puuttuisivat ohjeiden rikkomiseen konkreettisissa tapauksissa. Pakinoissa ja vastaavissa on yleisesti kommentoitu huonoa kielenkäyttöä, mutta kohteena on ollut pikemminkin esimerkiksi nuoriso yleisesti kuin arvovaltainen kustantamo.
Tilanne on toinen esimerkiksi ranskan kielen osalta: Ranskan akatemia, l’Académie Française, on perinteisesti ohjaillut ja valvonut kieltä. Tämä on liittynyt sen tehtävään puhdaskielisyyden vaalijana, nykyisin etenkin englannin liiallisen vaikutuksen torjujana.
Vuonna 1990 ranskan kielen korkein neuvosto (Conseil supérieure de la langue française) hyväksyi ranskan oikeinkirjoituksen uudistuksen. Vaikka Ranskan akatemiakin hyväksyi sen, se kohtasi laajaa vastusta. Tästä on johtunut horjuvuutta ja sekavuutta: suurin osa kielen käyttäjistä pitäisi vanhassa oikeinkirjoituksessa, mutta merkittävä vähemmistö siirtyi uuteen – ainakin osittain.
Muutokset koskevat muun muassa tarkkeiden käyttöä. Esimerkiksi vanha kirjoitusasu fraîche on uudistetussa muodossaan tarkkeeton fraiche. Asialla on merkitystä suomen kielen kannalta sikäli, että ranskasta otetuissa sitaattilainoissa esiintyy tarkkeita, jotka uudistuksessa poistettiin. Kielitoimiston sanakirjassa sanat ovat kuitenkin vanhassa asussa, esimerkiksi brûlée eikä brulée.
Tietoja uudistuksesta on (ranskaksi) sivustossa orthographe-recommandee.info ja (PDF-muotoisessa) dokumentissa L’Essentiel de la nouvelle orthographe, joka sisältää luettelon 800 tavallisimmasta sanasta, joihin uudistus vaikuttaa.
Englanninkielisessä maailmassa perinteinen ajattelutapa on, että kieli muotoutuu käytössä ja kieliyhteisö ratkaisee, mikä on oikein. Näin asia ainakin esitetään. Kuitenkin englannin kielen käyttö on erittäin tarkoin säädeltyä. Laki ei aseta rajoja, mutta noudattamalla huolitellun kielen sääntöjä tai rikkomalla niitä kirjoittaja määrää tekstinsä sosiaalisen aseman ja arvostuksen. Säätelijöinä eivät siis ole viranomaiset ja julkiset laitokset vaan arvostetut julkaisut ja julkaisijat.
Esimerkiksi massiivinen The Chicago Manual of Style ottaa kantaa hyvin täsmällisesti niin sanojen merkityksiin kuin kirjoittamisen pienimpiin yksityiskohtiinkin, jopa pilkkujen kursivointiin. Kirjan merkitys on huomattava, koska suuret amerikkalaiset julkaisijat noudattavat sitä. Koska se kuvaa myös monia eri alojen, kuten matematiikan ja biologian, erikoismerkintöjä, jotka ovat kielestä riippumattomia, sitä voi harkinnan mukaan käyttää apuna myös suomenkielisiä tekstejä kirjoitettaessa. Käsikirjasta on myös (maksullinen) verkkoversio. Vastaava brittienglannin käsikirja on ollut Oxford Style Manual, josta on kehitetty New Oxford Style Manual. Netissä on maksuttomassa käytössä U.S. Government Publishing Office Style Manual.
Sanomalehdissä noudatetaan yleisesti AP Stylebookia, jossa on alan perinteistä johtuvia erikoisuuksia muun muassa välimerkkien käytössä.
Espanjan kieltä puhutaan eri muodoissa ympäri maailmaa. Espanjan kielen akatemiat ovat kuitenkin laatineet yhteisen oikeinkirjoitusnormiston, Ortografía de la lengua española.
Saksan kielen oikeinkirjoituksen sääntöjä kuvaa laajasti Dudenin sivuston osio Rechtschreibregeln.
Saksan kielessä tehtiin vuonna 1996 oikeinkirjoituksen uudistus, joka muun muassa yhtenäisti kaksois-s:n ß käyttöä ja lisäksi jonkin verran versaalin käyttöä substantiivien alussa. Sen pääkohtia kuvailee Kielikellon 4/1996 artikkeli Saksan kielen oikeinkirjoitus uudistuu.
Uudistus on aiheuttanut myös voimakasta vastustusta ja sekavuutta, kun monet arvovaltaisetkin tahot ovat pysyttäytyneet vanhemmassa oikeinkirjoituksessa. Uudistukseen on toisaalta myöhemmin tehty joitakin muutoksia kiistanalaisiin kohtiin.
Ruotsin kielen ohjailussa on painottunut viranomaisten käyttämän kielen säätely. Koko kieliyhteisölle tarkoitettujen ohjeiden, kuten Språkriktighetsboken (2005) ja Svenska skrivregler (2017), lisäksi on annettu ohjeita hallintoelimille, tuomioistuimille ja muille viranomaisille. Keskeisessä asemassa on ohje Myndigheternas skrivregler, josta on julkaistu jo useita versioita. Se poikkeaa joissakin asioissa yleiskieltä koskevista ohjeista.
Suomessa Kotimaisten kielten keskus antaa ohjeita ja neuvoja suomenruotsin käytöstä (verkkosivuston osio Språkhjälp).