Tässä käsitellään sanojen kirjoittamista yhteen (yhdyssanaksi) tai erikseen (sanaliitoksi). Useissa tapauksissa on yhteen kirjoitettavassa ilmauksessa käytettävä osien välissä yhdysmerkkiä (esimerkiksi ”kuu-ukko”), mutta tätä käsiteltiin yhdysmerkin käytön säännöissä.
Jos et kirjoita selviä yhdys sanoja yhteen, tulet kertoneeksi, että kirjoittamisen mallinasi ovat lähinnä mainos tekstien isku lauseet ja asian tuntemattomat käännökset englannista. Silloin monet lukijat suhtautuvat tekstiin epä luuloisesti ja jopa jättävät sen lukematta huonon oikein kirjoituksen vuoksi.
Edellisessä kappaleessa on kuusi kohtaa, joissa on virheellisesti kirjoitettu yhdyssana kahdeksi eri sanaksi. Ne ovat kaikki melko pahoja virheitä. Jos siis et tunnista niitä kaikkia, niin seuraavassa esitettävät perusasiat yhdyssanoista kannattaa lukea erityisen huolellisesti.
On myös monia aika vähäpätöisiä yhdyssanakysymyksiä, kuten se, kirjoitetaanko ”sen jälkeen” vai ”senjälkeen”. Mutta nekin voivat häiritä joitakin lukijoita, ja lisäksi ne on yleensä helppo välttää tai korjata oikolukuohjelmilla. Oikolukuohjelmat eivät kuitenkaan tunnista sellaisia virheitä kuin ”isku lause”, koska molemmat sanat ovat ihan oikein kirjoitettuja.
Monet osaavat kyllä välttää sellaisia kirjoitusvirheitä kuin ”tarjous jauhe liha”, mutta kirjoittavat esimerkiksi ”Bambi elokuva” tai ”Word ohjelma”, joissa on kyse pohjimmiltaan yhtä pahasta virheestä. Monet vain ovat oppineet kirjoittamaan englannin tai muun kielen esikuvan mukaan eikä suomen sääntöjen mukaisesti ”Bambi-elokuva” ja ”Word-ohjelma”. Katso myös juttua Kielipoliisi pamputtaa Unix tietokonetta, joka kertoo, miksi ”Unix tietokone” on pahempi kielivirhe kuin ”tarjous jauhe liha”.
Suomen kielessä ei juuri koskaan ole perusmuotoista substantiivia toisen sanan määritteenä muuten kuin yhdyssanassa; esimerkiksi ei kirjoiteta kivi talo, vaan kivitalo. Jos muistaa tämän, välttää yleensä häiritsevimmät yhdyssanavirheet.
Sanojen yhteen ja erikseen kirjoittamista on käsitelty laajasti Kielikellon 4/1996 artikkelissa Yhdyssanat. Siinä esitetään myös näkemys, joka osittain kuvastaa sitä, miksi kielenhuolto on tehnyt asiasta ongelman:
Sanojen yhteen ja erilleen kirjoittaminen ei kuitenkaan ole ”pelkkä oikeinkirjoitusasia”, vaan se on syvälle kielen olemukseen kuuluva sanarakennekysymys. Pohjimmiltaan on kyse käsitteenmuodostuksesta, joka kuvastuu kirjoituksessa yhdeksi sanaksi tiivistymisenä ja erillisiksi sanoiksi jakautumisena. Yhdyssanojen avulla hahmotamme maailmaa, jäsennämme ympäristöä, luokittelemme sitä kielen keinoin.
Yhdyssana on ilmaisu, jossa yksi sana sisältää osinaan kaksi sanaa. Puhutussa kielessä tätä vastaa yleensä se, että yhdyssanan osista vain ensimmäisen alkutavulla on pääpaino, muilla sivupaino. Tämä johtuu siitä, että suomen kielen rakenne on siinä suhteessa hyvin yksinkertainen, että sanassa on vain yksi pääpaino, ensimmäisellä tavulla.
Vertaa esimerkiksi ilmaisuja työntekijä ja työn tekijä, joista jälkimmäinen tarkoittaa jonkin tietyn työn tekijää. Ensimmäinen on ”yksihuippuinen” eli pääpaino on vain alkutavulla ”työn”. Jälkimmäinen on selvästi ”kaksihuippuinen” eli osien alkutavut ovat yhtä painokkaita, mitä voidaan kuvata näin: työn tekijä.
Yleensä kun ajattelet, miten sanat puheessa lausutaan, voit siis päätellä, kirjoitetaanko yhteen vai erikseen. Jos korva ei sano mitään, kyseessä on luultavasti rajatapaus, jossa virheen tekeminen ei ole kovin vakavaa.
Rinnasteisissa yhdyssanoissa, kuten parturi-kampaaja, on molempien (tai kaikkien) yhdysosien alkutavulla pääpaino. Kirjoitussääntöjen mukaan ne kuitenkin kirjoitetaan yhteen, yhdysmerkkiä käyttäen.
Monet pikkusanojen yhdistelmät, kuten niin kuin, kirjoitetaan sääntöjen mukaan erilleen, vaikka niissä on ääntämyksessä vain yksi pääpaino. Jälkiosalla ei niissä yleensä ole edes sivupainoa, ja se saattaa puhekielessä ääntyä lyhentyneenä, esimerkiksi niinku.
Sellaisissa tapauksissa kuin ”Bambi-elokuva” ei yksihuippuisuus aina ole aivan ilmeistä. Osittain onkin vain sopimuksenvarainen asia, että tällainen erisnimen ja yleisnimen yhdistelmä käsitetään yhdyssanaksi ja yhdistelmä ”elokuva Bambi” sanaliitoksi.
Tällaiset tapaukset käsitettiin aiemmin usein sanaliitoiksi. E. A. Saarimaa kirjoitti vielä Kielenoppaan 6. painoksessa vuonna 1964: ”Ennen noudatettiin yleisesti sitä tapaa, että käsitettiin sanaliitoiksi sellaiset yhtymät kuin Rein virta, Trasimenus järvi, Kaarle kuningas – –, Nykyään kieliopit esittävät tällaiset yhtymät yhdyssanoina, joissa on käytettävä yhdysmerkkiä: Rein-virta. Erilleen kirjoittamista ei kuitenkaan ole pidettävä virheenä.” Nykyisin kielenhuollon kanta on toinen: erilleen kirjoittaminen on tällaisissa tapauksissa virhe.
Mitä selvemmin ilmaisun alkuosa tarkoittaa jotakin asiaa yleisesti käsitteenä eikä yksilöityä kohdetta, sitä todennäköisemmin kyseessä on yhdyssana. Tälläkin perusteella on kirjoitettava yhteen työntekijä, kun tarkoitetaan työntekijää yleensä, mutta työn tekijä, kun puhutaan siitä, kuka on tehnyt tai tekee jonkin erityisen työn, tietyn homman.
Vastaavasti kirjaston hoitaja tarkoittaa ihmistä, joka hoitaa kirjastoa, ehkäpä aivan tilapäisesti. Sen sijaan kirjastonhoitaja on ammatti- ja tehtävänimike.
Esimerkiksi ilmaisussa huoneenlämpötila ei alkuosa tarkoita mitään erityistä huonetta, vaan mitä tahansa huonetta, asuintilaa yleensä. Kokonaisuutena tämä ilmaisu tarkoittaa asuinhuoneissa tyypillistä lämpötilaa. Myös ilmaisu huoneen lämpötila on täysin mahdollinen, mutta se tarkoittaa jonkin erityisen huoneen lämpötilaa.
Ohjeissa on melko lailla tulkinnanvaraa. Lisäksi on paljon tapauksia, joissa sekä yhteen että erikseen kirjoittaminen on mahdollista, osittain ilmauksen merkityksen mukaan. Kielitoimiston sanakirjassa on satoja sanaliittoja, joihin liittyy merkintä ”myös →←” (voidaan kirjoittaa myös yhteen), ja yli tuhat yhdyssanaa, joihin liittyy merkintä ”myös ←→” (voidaan kirjoittaa myös erikseen). Useimmiten kyseessä on ilmaus, jonka alkuosa on genetiivissä, esimerkiksi aallon harja ∼ aallonharja. Kyseessä ei ole täysin vapaa vaihtelu, vaan esimerkiksi ilmauksessa tuon aallon harja erikseen kirjoittaminen on ainoa mahdollisuus.
Usein esitetään, että jos sanaparin ensimmäiseen sanaan ei voi ajatella lisättävän kin-liitettä, sanat kirjoitetaan yhteen. Tämä toki toimii usein; esimerkiksi sanat kesä ja loma kirjoitetaan sen mukaan yhteen, koska ei voi sanoa kesäkin loma. Toisaalta esimerkiksi kin-säännön mukaan olisi kirjoitettava mullinmallin, mutta ohjeiden ja painosäännön mukaan se kirjoitetaan erilleen.
Niinpä kin-sääntö auttaa lähinnä vain tapauksissa, jotka ovat muutenkin helpoimpia. Se ei auta tavallisimmissa ongelmatapauksissa: sanapareissa, joissa ensimmäinen sana on adjektiivi tai genetiivissä oleva substantiivi. Esimerkiksi työnkin tekijä on täysin mahdollinen, mutta siitä ei seuraa, ettei voisi kirjoittaa työntekijä, kuten edellä kuvattiin,.
Suomen kielessä on paljon pitkiä sanoja, jotka ovat vaikeita hahmottaa ja lukea. Sanojen yhdistäminen yhdyssanoiksi pahentaa tätä ongelmaa. Myös vieraiden kielten vaikutus tuntuu. Englannin kielessä on usein sanaliitto (esim. ”fish restaurant”) silloin, kun suomessa on yhdyssana (esim. ”kalaravintola”).
Lisäksi osa yhdyssanoja koskevista säännöistä on melko mielivaltaisia. Osittain on menty yhteen kirjoittamisen suuntaan kummallisuuksiin asti varsinkin sanoissa, joita halutaan käsitellä termeinä, kuten ”harmaanorjanhirvikoira” (aiemmin ”harmaa Norjan hirvikoira”). Myös monet tavalliset sanayhdistelmät, jotka mielletään kiinteiksi ilmaisuiksi ja usein lausutaan yhdyssanojen tapaan ja vanhojen sääntöjen mukaan kirjoitettiin yhdyssanoiksi, pitäisi nykysääntöjen mukaan kirjoittaa erilleen. Esimerkiksi ikäänkuin pitäisi kirjoittaa ikään kuin, mutta toisaalta jotenkuten on nykysääntöjen mukaan oikein, vaikka moni sanoo sen (varsinkin ilmausta painottaessaan) kahtena sanana joten kuten. Tämä on omiaan luomaan epävarmuutta ja kenties myös hälläväliä-asennetta. Kielenhuollon käsikirjassa ilmaistaan tilanteen mielivaltaisuus oikeastaan aika selvästi (kohdassa 8.4.9 Erikseen muistettavat):
Suomen kielessä on suuri joukko suhteita osoittavia sanoja, joiden yhteen tai erilleen kirjoittaminen ei ole selvää. Osa näistä on aikaisemmin ollutkin yhdyssanoja, mutta muuttunut myöhemmin sanaliitoiksi, koska pitkien sanojen määrää on haluttu vähentää. Painon kuulosteleminen ei auta näissä tapauksissa: sanaliitossa ikään kuin on vain yksi pääpaino. Liitteiden sijoittamisesta ei ole myöskään hyötyä: uloskinpäin on täysin mahdollinen muoto, vaikka sana kirjoitetaankin yhteen.
Nyttemmin normeja on muutettu niin, että voidaan kirjoittaa myös ulos päin.
Kielitoimiston ohjeessa Yhdyssana vai ei? luetellaan joukko yleisiä sääntöjä ja niiden poikkeuksia. Mitään yleistä periaatetta ei esitetä, vaan vain luetelmanomaisesti tyyppi- ja jopa tapauskohtaisia ohjeita. Toisaalta luettelo on hyvä tarkistuslista niille, jotka jo tuntevat periaatteet.
Joskus yhteen ja erikseen kirjoittamisen välillä on vain sävyero tai eron tekeminen on muutoin vaikeaa. Kokeneellekin kirjoittajalle tuottavat usein vaikeuksia monet sellaiset ilmaukset, joissa alkuosa on genetiivissä. Pitääkö kirjoittaa ”tämänkaltainen” vai ”tämän kaltainen”? Entä ”lehmän maito” vai ”lehmänmaito”? Puhutun kielen ilmaukset voidaan usein käsittää joko yhdyssanoiksi tai sanaliitoiksi. Joskus tähän sisältyy selvä merkitysero, joskus vivahde-ero, joskus ei mitään muuta eroa kuin kirjoitusasun ero. Useinkaan tällaista asiaa ei edes kannattaisi pysähtyä miettimään, mutta pysähdytään kumminkin.
Vaikeuksia ovat aiheuttaneet myös sellaiset säännöt, joilla on pyritty auttamaan vaikeuksissa. Monet tuntevat säännön, joka neuvoo kokeilemaan, voiko ensimmäisen sanan perään lisätä -kin-lopun. Jos voi, kyseessä on säännön mukaan sanaliitto, muutoin yhdyssana. Tämä sääntö luultavasti tuottaa enemmän harmia kuin hyötyä, koska se antaa liian usein väärän vastauksen.
Teknisillä syillä on niilläkin nykyisin jonkin verran vaikutusta kirjoitusasuihin. Oikolukuohjelmat eivät yleensä osaa ilmoittaa virheestä, jos yhdyssana kirjoitetaan erikseen. Tekstiviestiä laadittaessa on usein helpompi kirjoittaa yhdyssanan osat erikseen, koska käytettävä ohjelma tunnistaa osina olevat sanat, mutta ei kokonaisuutta.
Oikolukuohjelmat auttavat myös yhteen tai erikseen kirjoittamisen pulmissa. Yleensä ne kuitenkin osaavat vain huomauttaa siitä, että ilmaisua ei kirjoiteta yhteen. Tämä johtuu niiden toimintatavasta, joka perustuu ensisijaisesti tekstin käsittelemiseen sana kerrallaan. Tosin ne osaavat tunnistaa myös jotkin tavalliset tilanteet, joissa sanaparin tilalla pitäisi olla yhdyssana.
Niinpä jos on epävarma siitä, kirjoitetaanko ilmaisu yhteen vai erikseen, kannattaa kokeilla kirjoittaa se yhteen. Jos esimerkiksi kirjoitan ”aniharva” ja Wordin kielentarkistus on käytössä, niin Word huomauttaa sanasta ja antaa pyydettäessä vihjeen siitä, että ”ani harva” olisi oikein. Jos taas kirjoitan ”pois päin”, niin Word kyseisessä toimintatilassa automaattisesti korjaa sen sanaksi ”poispäin”. (Tässä Word noudattaa vanhoja sääntöjä. Nykysääntöjen mukaan myös ”pois päin” on oikein.) Sen sijaan se ei ehkä huomauta mitään ilmaisusta ”viime aikainen”, koska ”viime” ja ”aikainen” ovat oikein kirjoitettuja suomen sanoja, eikä Wordin kielentarkistusta ole ohjelmoitu tunnistamaan tätä yhdistelmää ja huomauttamaan, että oikea asu on ”viimeaikainen”. Tosin riittävän uusi Wordin versio osaa huomauttaa tällaisestakin tapauksesta. Jäljempänä kerrotaan erikseen Wordin oikoluvusta.
Aina ei kielentarkistusohjelmia ole käytettävissä. Lisäksi niissä on joskus virheitä. Silloin voi olla hyötyä seuraavasta listasta, joka vastaa tavallisimpiin kiinteiden sanontojen yhteen tai erikseen kirjoittamisen kysymyksiin. Lyhenne ”(konkr.)” tarkoittaa ilmaisua konkreettisessa merkityksessä, ”(kuv.)” kuvaannollisessa, sanonnan omaisessa merkityksessä. Merkki ”∼” vaihtoehtojen välissä tarkoittaa, että molemmat ovat hyväksyttäviä.
aamunkoi ∼ aamun koi, aika ajoin, aikaansaada, aikaansaava, aikaansaamaton, aikaavievä ∼ aikaa vievä, aika lailla, aikamoinen, aika tavalla, aimo annos, aina kun, aivan kuin, ajan mittaan, ajan myötä, ajan oloon, ajan tasalla, alaspäin ∼ alas päin, alinomaa, alla mainittu, alla oleva, allapäin ∼ alla päin (kuitenkin vain alla päin mielialasta puhuttaessa), allekirjoittanut, alleviivattu, alun alkaen, alun perin, alun pitäen, ani harva, ani harvinainen, ani harvoin, ani varhain, ani varhainen, anteeksiannettava, anteeksiantamaton, arvossa pidetty, arvossapito, asiaankuulumaton ∼ asiaan kuulumaton, asiaankuuluva ∼ asiaan kuuluva, asianmukainen, asiantunteva, avojaloin, avokäsin, avopäin, avosylin;
edellä mainittu, edellä oleva, edeltä käsin, edeltäpäin ∼ edeltä päin, edespäin, edessäpäin ∼ edessä päin, edestakaisin, eespäin, ehdoin tahdoin, eloon jäänyt, ennalta arvattava, ennalta-arvattavuus, ennalta ehkäisevä, ennaltaehkäisy, ennen aikaan, ennenaikainen, ennen kaikkea, ennenkokematon ∼ ennen kokematon, ennen kuin, ennenkuulumaton ∼ ennen kuulumaton, ennen mainitsematon, ennen muinoin, ennennäkemätön ∼ ennen näkemätön, ennen pitkää, ennen vanhaan, ensi alkuun, ensiapu, ensi askel, ensiasunto, ensiesiintyminen, ensiesiintymä, ensiesittää, ensiesitys, ensihoitaja, ensihoito, ensi hätään, ensi-ilta, ensi-isku, ensi kerralla, ensi kerran, ensi kerta, ensi kertaa, ensikertainen, ensikieli, ensikonsertti, ensikoti, ensikymmen, ensikymmenluku, ensi käden, ensi kädessä, ensikäyttö¨, ensi lumi (∼ ensi lumi), ensi luokan, ensi luokka, ensiluokkainen, ensimaito, ensin mainittu, ensi näkemältä, ensi oire (∼ ensioire), ensi osat, ensipainos, ensi parvi, ensipäivänkuori, ensipäivänleima, ensirakastaja, ensirakkaus, ensireaktio, ensisijainen, ensi sijassa, ensi silmäyksellä, ensisuoja, ensisynnyttäjä, ensitanssija, ensitanssijatar, ensi tavu, ensitieto, ensi tilassa, ensi työkseen, ensi töikseen, ensi vaikutelma (∼ ensivaikutelma), ensivaste, ensivierailu, ensi viikolla, ensi viikko, ensiviulu, ensi vuonna, ensi vuosi, eri aikaan, eriaikainen, eriarvoinen, eri asia, eriasteinen, erihintainen, erikokoinen, eri lailla, erilainen, erimielinen, eri mieltä, erimuotoinen, erioikeus, eripainos (’kausijulkaisun tms. kirjoitus erilliseksi vihkoksi painettuna’), eri painos (’muu painos’), eri paria, eriparinen, eripura, eri suuri, erisuuruus, eri tapaus, eri tavalla, eri tavoin, eritoten, erityyppinen, erivapaus, eronteko ∼ eron teko, esiin tullut, eteenpäin ∼ eteen päin;
harhaanjohtava (kuv.), harhaan johtava (konkr.), hela hoito, henkeäsalpaava ∼ henkeä salpaava, heti kohta, heti kun, hailakanpunainen ∼ hailakan punainen, hiki hatussa, hipihiljaa, hissun kissun, huiskin haiskin, hujan hajan, huomioon ottaen, huomioon ottamatta, huomiota herättävä, huostaan otettu, huostaanotto, hyväksi käyttäminen, hyväksikäyttö, hyväntahtoinen, hädin tuskin, hällä väliä;
ikihyväksi, iki-ihana, ikimaailmassa, ikivanha, ikään kuin, ilkialasti ∼ ilki alasti, ilkialaston ∼ ilki alaston, ilman muuta, ilmi elävä ∼ ilmielävä, ilmiriita ∼ ilmi riita, ilmiselvä ∼ ilmi selvä, ilmiselvästi ∼ ilmi selvästi, itse asiassa, itse kukin, itsestään selvä ∼ itsestäänselvä, itsestäänselvyys, itse tehty, itse teosta;
joka ainoa, joka ikinen, jokamies, jokamiehenoikeus, jokapaikanhöylä ∼ joka paikan höylä, joka päivä, jokapäiväinen, joka tapauksessa, jollain tavoin, jommankumman, jompikumpi, jonka jälkeen, jonkin aikaa, jonkin verran, joron jäljillä, jotakuinkin, jota paitsi, jotenkuten, julkihuuto, julki jumalaton ∼ julkijumalaton, julki juovuksissa, julkilausua, julkipanna, julkipano, julkitulo, juopon tuuri, juurta jaksaen, juurta jaksain, jälkeenjäänyt ∼ jälkeen jäänyt (merkityksissä ’älyllisesti kehitysvammainen’ ja ’epäajanmukainen’ aina yhteen), jälkeenpäin ∼ jälkeen päin, jälkikäteen, järkeenkäypä ∼ järkeen käypä;
kahden kesken, kahdenkeskinen, kahdenistuttava ∼ kahden istuttava, kahden kesken, kahdenkeskinen, kahdenmaattava ∼ kahden maattava, kahdenvälinen, kahtiajakautuneisuus, kahtia jakautunut, kahtiajako, kaikenikäinen ∼ kaiken ikäinen, kaiken kaikkiaan, kaikenkaltainen ∼ kaiken kaltainen, kaikenkarvainen ∼ kaiken karvainen, kaiken kattava ∼ kaikenkattava, kaikenkattavasti, kaikenkattavuus, kaikenkirjava, kaikenkokoinen ∼ kaiken kokoinen, kaikenlainen, kaikenmoinen, kaikennäköinen ∼ kaiken näköinen, kaikensuuruinen ∼ kaiken suuruinen, kaikentyyppinen ∼ kaiken tyyppinen, kaikenvärinen ∼ kaiken värinen, kaikin mokomin, kaikin puolin, kaikinpuolinen, kaksi kertaa, kaksin kerroin, kaksin käsin, kaksinkertainen, kaksin verroin, kalmankalpea ∼ kalman kalpea, kantaa ottava, kasvojenkohotus ∼ kasvojen kohotus, kaupaksi käymätön, kaupan päälle, kaupanpäällinen, kautta aikojen, kerta kaikkiaan, kertakaikkinen, kesken jäänyt, kesken kaiken, kiikun kaakun, kiinni otettu ∼ kiinniotettu, kiinniotto, kipin kapin, kiusanpäiten, kiven kovaan ∼ kivenkovaan, koko ajan, kokoaskel (musiikkitermi) ∼ koko askel, kokoillan (elokuva) ∼ koko illan, koko lailla, kokoliha ’jauhamaton liha’, kokomaito (par. täysmaito), kokonelson, kokonuotti (musiikkitermi), kokoonpantava ∼ kokoon pantava, kokopaikat (eräänlainen housujen vahvike), kokoparta ’täysparta’, kokoperunat, kokopuku, kokopullo ’¾ litran pullo r. sen sisältö’ ∼ koko pullo, kokosivu (esim. kokosivun ilmoitus) ∼ koko sivu, kokosukeltaja (sorsalintujen yksi tyyppi), kokosävelaskel, kokotauko (musiikkitermi), kokoveri (lääketieteen termi), korviavihlova ∼ korvia vihlova, kotiinpäin ∼ kotiin päin, kotoapäin ∼ kotoa päin, kotonapäin ∼ kotona päin, kouluakäymätön, koulunkäymätön, kouraantuntuva, kouriintuntuva, kovaksikeitetty ∼ kovaksi keitetty (konkr. merkityksessä aina erikseen), kummin päin ∼ kumminpäin, kuolemaantuomittu ∼ kuolemaan tuomittu, kutakuinkin, kuudestilaukeava, kymmenentuhatta, käden jatko ∼ kädenjatko, , käsi kädessä, käsin kirjoitettu, käsin kosketeltava, käsin tehty, käänteentekevä;
lainkohta ∼ lain kohta, leikinpäiten, loppujen lopuksi, lukuun ottamatta, luoksepääsemätön, luotaantyöntävä, läpiajo, läpikotaisin, läpikulku, läpikuultava, läpikäydä. läpikäynti, läpikäyvä, läpilyönti, läpimeno, läpimätä, läpinäkyvä, läpipääsy, läpitunkematon, läpitunkeva, läsnä oleva, läsnä ollessa, läsnäolija, läsnäolo;
maailmankuulu, maankuulu, maanmainio ∼ maan mainio, maanosa (esim. Eurooppa, Aasia), maan osa (osa jotain maata), melko lailla, merkille pantava, mieleen jäävä, mielin kielin, mielin määrin, minkälainen, minkä takia, minkä tähden, minkä vuoksi, minnepäin ∼ minne päin, missäpäin ∼ missä päin, mistäpäin ∼ mistä päin, mitenkuten, mitenpäin ∼ miten päin, mitä varten, mitäänsanomaton, monenvälinen ∼ monen välinen, monin kerroin, moninkertainen, monin verroin, moukan tuuri, muitta mutkitta, mukaan lukien, mukaan luettuna, mukaansatempaava, mukkelis makkelis, mullin mallin, muunlainen, muun muassa;
naistenmies ∼ naisten mies, neuvoa-antava ∼ neuvoa antava, niinpäin ∼ niin päin, niin ikään, niin kauan kuin, niin kuin, niin kutsuttu, niin ollen, niin pian kuin, niinpäin ∼ niin päin, niin sanottu, niin sanotusti, nimenomaan, nipin napin, nurin kurin, nurinkurinen, nurin käännetty, nurin niskoin, nurin perin, nurinpäin ∼ nurin päin, näin ollen, näinpäin ∼ näin päin;
ohi menevä (konkr.), ohimenevä (kuv.), ohimennen, oikeinpäin ∼ oikein päin, olemassa oleva, olemassaolo, omin luvin, omin päin, omin neuvoin, omin päin, omin voimin, onnenkantamoinen, onnen maa ∼ onnenmaa, osaa ottava (’osallistuva’), osaaottava (’myötätuntoinen’), osanottaja, osanotto;
pahaa-aavistamaton ∼ pahaa aavistamaton, pahnanpohjimmainen, paikan päällä, paikka paikoin, paikkansapitämätön ∼ paikkansa pitämätön, paikkansapitävä ∼ paikkansa pitävä, palanpainike ∼ palan painike, palavakivi ∼ palava kivi, parisataa ∼ pari sataa, periksiantamaton, peräänantamaton, perin juurin, perinpohjainen, perin pohjin, perä perää(n), perästäpäin ∼ perästä päin, pienen pieni (∼ pienenpieni?), pikapikaa (ark.), pikkuaivot, pikkuhiljaa ∼ pikku hiljaa, Pikku Huopalahti, pikkujuttu ∼ pikku juttu, Pikku-Keimola, pikku kulta, pikkutyttö ∼ pikku tyttö, pikku Ville ∼ pikku-Ville, pilanpäiten ∼ pilan päiten, pilkkopimeä, piripintaan, poikkipuolin, poikkipäin, poikkiteloin, pois lukien, poispäin ∼ pois päin, poissa oleva (konkr.), poissaoleva (’ajatuksiinsa vaipunut’), poissaolo, pois sulkien, puheena oleva, puolelta päivin, puolenpäivän ~ puolen päivän, puolikymmentä, puolipäivä, puolisataa, puolituhatta, puoli tuntia, puoli tusinaa, puoli vuotta, putipuhdas, päinvastainen, päinvastoin ∼ päin vastoin, päivän jatkoa ∼ päivänjatkoa, päällekäyvä, päällepantava, päälläpäin ∼ päällä päin, päältäpäin ∼ päältä päin, päätä pahkaa;
rahanarvoinen ∼ rahan arvoinen, ratki hauska, ratki riemukas ∼ ratkiriemukas, ripirinnan, ristiin rastiin, ritirinnan, rutikuiva;
salassa pidettävä, samalla lailla, samamerkityksinen, samanaikainen ∼ saman aikainen, saman alan, samanarvoinen ∼ saman arvoinen, samanhenkinen ∼ saman henkinen, samanhetkinen ∼ saman hetkinen, samanhintainen ∼ saman hintainen, samanikäinen ∼ saman ikäinen, samankaltainen ∼ saman kaltainen, samankeskinen, samankokoinen ∼ saman kokoinen, samankorkuinen ∼ saman korkuinen, samanlaatuinen ∼ saman laatuinen, samanlainen, samanmallinen ∼ saman mallinen, samanmerkityksinen ∼ saman merkityksinen, samanmerkkinen ∼ saman merkkinen, samanniminen ∼ saman niminen, samannäköinen ∼ saman näköinen, samanpituinen ∼ saman pituinen, samanpäiväinen ∼ saman päiväinen, samansisältöinen ∼ saman sisältöinen, samantekevä, saman tien, saman verran, sanoin kuvaamaton, satatuhatta, selvin päin, sen johdosta, sen jälkeen, senkaltainen ∼ sen kaltainen, sen sijaan, sen takia, sentapainen ∼ sen tapainen, sentyyppinen ∼ sen tyyppinen, sen tähden, sen verran, sen vuoksi, sielläpäin ∼ siellä päin, siellä täällä, sieltäpäin ∼ sieltä päin, sieltä täältä, sikin sokin, silloin kun, silloin tällöin, sillä aikaa kun, sillä lailla, sillä puolella, sillä puolen, sillä tavoin, sillä välin, silmiinpistävä, silminnähden ∼ silmin nähden, silminnähtävä, silmälläpidettävä, silmälläpito, silmällä pitäen, silmänkantama, silmänkantamaton, silmäntäysi ∼ silmän täysi, silmäänpistävä, sinnepäin ∼ sinne päin, sinne tänne, sisäänpäin ∼ sisään päin, sitten kun, sitä kautta, sitä mukaa, sitä paitsi, sitä varten, sitä vastoin, sivumennen, suin päin, suomen kieli, suomenkielinen, suoraa päätä, suora kulma ’90°:n kulma’, suorakulma ’tietynlainen väline’, superkallis, supisuomalainen, suuhunpantava (ruoka), suuntaa antava, suuren suuri (∼ suurensuuri?), suurin osa, suurin piirtein, suussasulava ∼ suussa sulava, sydäntä särkevä, sävy sävyyn, säälinsekainen ∼ säälin sekainen;
taaksepäin ∼ taakse päin, takanapäin ∼ takana päin, tavanmukainen, tavanomainen, tavan takaa, tervanjuonti ∼ tervan juonti, tervemenoa ∼ terve menoa, tervetuloa, tervetullut, tieten tahtoen, tipotiessään, toden teolla, todentuntuinen ∼ toden tuntuinen, toimeenpaneva, toimeenpano, toisin kuin, toisinpäin ∼ toisin päin, toisin sanoen, toisin sanottuna, toissapäiväinen, toissa päivänä, toissa talvena, toissa vuonna, toista sataa ∼ toistasataa, tosi aiheellinen, tosiaikainen ’ajantasainen’, tosi aikainen ’todella varhainen’, tosiasia, tosielämä, tosijuttu, tosikertomus, tosimielessä, tosimies ∼ tosi mies, tosiolot, tosipaikka, tosipohja, tosiseikka, tositapahtuma, tositapaus, tositarina, tositarkoitus, tositarpeeseen ∼ tosi tarpeeseen, tositilanne, tositoimi, tosi-tv, totta kai, tuiki tarpeellinen, tuiki tarpeeton, tuiki tavallinen, tuiki tärkeä, tulkinnanvarainen ∼ tulkinnan varainen, tummanharmaa ∼ tumman harmaa, tuolla puolella, tuolla puolen, tuonnepäin ∼ tuonne päin, tuota pikaa, turhanpäiten ∼ turhan päiten, tuskanhiki ∼ tuskan hiki, tyhjän panttina, tyhjänpuhuja ∼ tyhjän puhuja, tyhjänpäiten, typötyhjä, työn alla, työssäkäynti, työssä käyvä, tähän asti, tähänastinen, tällä hetkellä, tällä kertaa, tällä lailla, tällä puolella, tällä puolen, tällä tavoin, tämän jälkeen, tämän vuoksi, tänne asti, tännepäin ∼ tänne päin, tänä kesänä, tänä päivänä, täpötäysi, tätä nykyä, täysikuu ∼ täysi kuu, täysinpalvellut ∼ täysin palvellut, täälläpäin ∼ täällä päin, töin tuskin;
ulkoapäin ∼ ulkoa päin, ulospäin ∼ ulos päin, umpikiero, umpimähkään, upouusi, uppo-outo, upporikas, uraauurtava, uudenaikainen, uudenkarhea, uudenlainen, uudenmallinen, uudentyyppinen, uuden uutukainen, uudenvuodenaatto ∼ uudenvuoden aatto, uudenvuodenlupaus, uudenvuodenpäivä, uusikuu ∼ uusi kuu, uusivuosi (vuodenvaihde t. uudenvuodenpäivä), uusi vuosi (vastakohtana vanhalle vuodelle);
vaaleanvihreä ∼ vaalean vihreä, valantehnyt ∼ valan tehnyt, vanhanaikainen, vanhojenpäivä ∼ vanhojen päivä, vanhojentanssit ∼ vanhojen tanssit, varta vasten, vartavastinen, varteenotettava ∼ varteen otettava, varteenotto, vastaan paneminen ∼ vastaanpaneminen, vastaanpano, vastaansanomaton, vastaan sanominen, vastaantuleva ∼ vastaan tuleva, vastainen: yl. erilleen, mutta esim. hallituksenvastainen ∼ hallituksen vastainen, vastaleivottu (konkr. merkityksessä myös: vasta leivottu), vastanainut, vastasyntynyt, vastavalittu, vastavalmistunut, vastedes, vastikään, ventovieras, veronluonteinen ∼ veron luonteinen, vettähylkivä ∼ vettä hylkivä, vettä läpäisemätön, vettäläpäisevä ∼ vettä läpäisevä, vieri vieressä, vihdoin viimein, vihonviimein, vihonviimeinen, vihoviimein, vihoviimeinen, viimeaikainen, viime aikoina, viime hetkellä, viime kerralla, viimekertainen, viimeksi mainittu, viime kuussa, viime kädessä, viime näkemän, viime tinkaan, viimeviikkoinen, viime viikolla, viime vuodet, viime vuonna, viimevuotinen, viinaan menevä, vinksin vonksin, virkaa toimittava, voimaan tuleva, voimaan tullut, voimaantulo, voimassa oleva, voimassaolo, vuoden mittaan, vuoron perään, väen väkisin, vähän väliä, väärin päin ∼ väärinpäin;
yhdentekevä, yhtaikaa, yhteen kuuluva (∼ yhteenkuuluva?), yhteen menoon, yhteensopiva ∼ yhteen sopiva, yhteensopivuus, yhteensopimaton ∼ yhteen sopimaton, yhteensopimattomuus, yhtaikaa, yhtä aikaa, yhtäaikainen, yhtä hyvin, yhtä kaikki, yhtäkkiä, yhtä kuin, yhtä lailla, yhtä mittaa, yhtäpitävä, yhtä päätä, yhtä suuri, yksinasuja, yksin asuva, yksinomaan, yleisesti ottaen, ylen määrin, ylhäältäpäin ∼ ylhäältä päin, ylikäymätön, ylipääsemätön, ylitse jäänyt, ylitsepääsemätön, ylitsevuotava, yllin kyllin, yllä mainittu, yllä oleva, yltympäri, yltympäriinsä, yltympärillä, yltä päältä, ylösalaisin, ylös alas, ylöspäin ∼ ylös päin, ympäripäissään ∼ ympäri päissään, ynnä muut, ypöyksin, yötä päivää;
äsken leivottu ∼ äsken leivottu, äsken mainittu ∼ äskenmainittu, äsken satanut ∼ äskensatanut,, äsken syntynyt ∼ äskensyntynyt.
Aiemmin ilmaus ”päinvastoin” suositeltiin yksiselitteisesti kirjoitettavaksi yhteen. STT:n ohje on yhä tällä kannalla. Nykyisen kannanoton mukaan myös ”päin vastoin” on sallittu. Saman kannanoton mukaan myös ”pikku hiljaa” on sallittu. Yhteen kirjoittaminen on edelleen mahdollista ja käytännössä järkevääkin, etenkin kun kyseessä ovat kiinteät, merkitykseltään erikoistuneet ilmaukset. Kannanotossa on myös toisensuuntainen muutos normeihin: aiemmin piti kirjoittaa erikseen ”itsestään selvä”, nyt myös ”itsestäänselvä” on sallittu.
Wordin kielentarkastus saattaa huomauttaa joistakin yhteen kirjoitetuista muodoista, jotka ovat normien mukaan sallittuja tai jopa ainoita mahdollisia. Se ei siis ole erehtymätön, vaikka tunteekin tavallisimmat tapaukset.
Tässä ja seuraavissa kohdissa käsitellään ilmauksia, joiden jälkiosana on verbin muoto tai johdos ja alkuosana siihen liittyvä paikallissijainen sana. (Jos alkuosana on perusmuotoinen substantiivi, ilmaus kirjoitetaan yhteen, esimerkiksi asuntosäästäminen.)
Sääntöihin on kuitenkin paljon poikkeuksia, ja monet tapaukset ovat tulkinnanvaraisia.
Kielitoimiston ohjeen Yhdyssana vai ei: maastamuutto vai maasta muutto? lyhyt versio on:
Kun sanajonon ensimmäinen osa on ns. paikallissijassa (maasta, maahan) ja jälkiosa on verbistä muodostettu sana (muutto), kokonaisuus kirjoitetaan usein yhteen. Tällöin kyseessä on vakiintunut ilmaus tai erikoisalan termi:maastamuuttoVerbistä muodostetut -minen-loppuiset sanat kirjoitetaan kuitenkin tavallisesti erilleen:
maahanmuuttajamaasta muuttaminenJonkin verran on myös yhdyssanoiksi kirjoitettavia -minen-loppuisia termejä, kuten työssäoppiminen.
osastolta poistuminen
Ohjeen aiemmassa versiossa oli sanojen ”kirjoitetaan usein” paikalla ”voidaan kirjoittaa” ja toinen virke oli ”Tällöin kyseessä on usein jonkin erikoisalan vakiintunut ilmaus, termi.” Ohjetta on siis muutettu tiukemmaksi: vain termit ja vakiintuneet ilmaukset kirjoitetaan yhteen.
Esimerkkinä mainittu työssäoppiminen on koulutusalan termi, joka ei tarkoita työssä oppimista yleisesti, vaan määrätyn laista ammatilliseen koulutukseen kuuluvaa opiskelun osaa. Sana esiintyy hakusanana Kielitoimiston sanakirjassa, jota muutenkin voi käyttää sen ratkaisemiseen, kirjoitetaanko -minen-loppuinen sana yhteen edeltävän sanan kanssa.
Ohjeiden soveltaminen vaatii sen tietämistä, että infinitiivejä ja partisiippeja ei tässä yhteydessä pidetä verbinjohdoksina, vaan verbinmuotoina, jolloin niihin sovelletaan seuraavan kohdan sääntöjä. Seuraava esimerkki havainnollistaa sitä, että olennaisesti samaa tarkoittavista ilmauksista pitää usein toinen kirjoittaa erikseen, toinen yhteen, koska kieliopillinen rakenne tulkitaan erilaiseksi.
Ohjeet ovat melko epämääräiset, ja ne ovat osittain muuttuneetkin. Se, että yhdyssanoiksi kirjoitetaan ”termejä”, voidaan tulkita niin, että kyseessä on ilmaus, jolle on jollakin erikoisalalla annettu oma merkityksensä, joka ei johdu suoraan osien merkityksestä. Kuitenkin esimerkiksi biologiassa käytetty sana solunjakautuminen tarkoittaa vain sitä, että solu jakautuu, mutta se on silti Kielitoimiston sanakirjassa hakusanana (ja se on siksi parasta kirjoittaa yleensä yhteen).
Yhdysverbien johdoksia ei tulkita yhdyssanoiksi, vaan ne kirjoitetaan yhteen, myös -minen-johdokset. Joissakin tapauksissa ilmauksen voi tulkita (ja lausua) kahdella tavalla, jotka johtavat eri kirjoitusasuihin.
Tosin on esitetty (ks. Lisähuomautuksia tulkinnanvaraisuudesta), että vain yhteen kirjoittaminen tulee kyseeseen silloin, kun sanaliiton ohella on käytössä vastaava yhdyssana. Siis koska on olemassa verbi toimeenpanna, tulisi toimeenpaneminen tämän mukaan aina kirjoittaa yhteen. Toisaalta tällaiset ilmaukset ovat harvinaisehkoja; on tavallisempaa kirjoittaa toimeenpano.
Verbien infinitiiveistä ovat yhdyssanasääntöjen kannalta olennaisia lähinnä sentyyppiset kuin tehden, tehdessä ja tekemättä. Muiden infinitiivien, kuten tehdä ja tekemällä, kirjoittaminen erilleen on yleensä selvää, paitsi joidenkin yhdysverbien osalta.
Suomen kielen infinitiivien luetteloissa saatetaan mainita -minen-loppuisia muotoja, mutta tällöin kyse on sellaisista tapauksista kuin sinun on tekeminen. Yleisesti tekeminen-tyyppiset sanat tulkitaan verbin johdoksiksi, ei taivutusmuodoiksi, ja niitä koskevat edellisessä kohdassa kuvatut säännöt.
Verbin tehdä partisiippeja ovat tekevä, tehnyt, tehtävä, tehty ja tekemätön. (Niin sanotut agenttipartisiipit, kuten tekemäni, ovat ongelmattomia: ne kirjoitetaan aina erilleen.)
Kielitoimiston ohjeessa Yhdyssana vai ei: poissa oleva vai poissaoleva? tarkoitetaan ilmauksia, joiden jälkiosa on infinitiivi tai partisiippi. Ohjeen lyhyt versio on:
Sellaiset sanaparin jälkimmäiset osat kuin oleva, mainittu, ollessa, ottaen, ottamatta kirjoitetaan edeltävästä sanaparin osasta yleensä erilleen:läsnä oleva, läsnä ollessa, edellä mainittu, lukuun ottamatta
Partikkeli vasta ’äskettäin’ on kuitenkin selvintä kirjoittaa yhteen sitä seuraavan partisiipin kanssa. Kielenhuollon ohjeet ovat epäselviä ja tulkinnanvaraisia, mutta Kielitoimiston sanakirjassa on muutamia tällaisia yhteen kirjoitettuja ilmauksia hakusanoina: vastaleivottu, vastanainut, vastasyntynyt, vastavihitty.
Toisaalta sanakirjassa on vasta-sanan kuvauksessa esimerkit vasta satanut (lumi), vasta leivottu, vasta maalattu ja vasta tehty.
Sanasta vastaleivottu sanakirja esittää, että se voidaan kirjoittaa myös erikseen, mutta vain konkreettisessa merkityksessä, ei kuvaannollisessa (kuten vastaleivottu ylioppilas). Tällaisten erojen tekeminen on turhan hankalaa. (STT:n ohje esittää vain yhteen kirjoitetun asun, merkitykseen puuttumatta.)
Sana äsken, joka on merkitykseltään lähellä sanaa vasta, voidaan Kielitoimiston sanakirjan mukaan kirjoittaa yhteen seuraavan partisiipin kanssa seuraavissa tapauksissa: äskenmainittu, äskenleivottu, äskensatanut, äskensyntynyt.
Edellä mainitun ohjeen pitempi versio lisää seuraavan:
Kun kokonaisuuden merkitys on erikoistunut tai muuttunut kuvalliseksi, sanat kirjoitetaan yleensä yhteen:silmäänpistävä yksityiskohta
asiantunteva henkilöstö
päällekäyvä puhetapa
poissaoleva katse
kuolemaantuomittu
asiaankuulumaton ja paikkansapitämätön väite
On jossain määrin erikoinen tulkinta, että kuolemaantuomittu olisi erikoistunut tai kuvallinen. Kielitoimiston sanakirjan mukaan ilmaus voidaan kirjoittaa myös kahdeksi sanaksi. Sen mukaan myös asiaankuulumaton voidaan kirjoittaa erikseen. Muutoinkaan ohjetta ei pidä ottaa liian vakavasti. Kielitoimiston sanakirjassa on esimerkiksi sana aikaansaamaton, vieläpä ilman mainintaa erikseen kirjoittamisen mahdollisuudesta; merkitys on kuitenkin yksinkertaisesti ’joka ei saa aikaan’ ilman mitään kuvaannollisuutta tai erikoistuneisuutta. Sanakirjassa myös periksiantamaton on vain yhteen kirjoitettuna, mutta kielitoimiston ohjeen Yhdyssana vai ei: nurin päin vai nurinpäin? mukaan se voidaan kirjoittaa myös erikseen. Sama koskee sanaa ylitsepääsemätön.
Jos ilmauksen jälkiosa on infinitiivi tai partisiippi, se kirjoitetaan aina yhteen, jos kokonaisuuden merkitys on selvästi kuvaannollinen tai erikoistunut (termimäinen). Lisäksi on tapauksia, joihin yhteen kirjoittaminen on vakiintunut tai ainakin sallittu tapa, joka mainitaan sanakirjoissa. Muutoin on varminta kirjoittaa infinitiivi tai partisiippi erilleen.
Edellä mainittuja sääntöjä erikseen kirjoittamisesta ei useinkaan noudateta. Esimerkiksi ”olemassaoleva” lienee jopa yleisempi asu kuin normin mukainen ”olemassa oleva”. Tähän vaikuttaa osittain se, että sana ”olemassaolo” kirjoitetaan normin mukaankin yhteen. Toinen syy on, että sana koetaan kiinteäksi ilmaukseksi, ja erikseen kirjoittaminen korostaisi jälkiosaa liiaksi.
Myös merkityksen muuttuminen tai vaihtelu näyttää vaikuttavan siihen, kirjoitetaanko ilmaus yhdeksi sanaksi. Ohje ei ehkä tarkoitakaan niinkään vakiintuneita ilmauksia (onhan esimerkiksi ”näin ollen” hyvinkin vakiintunut) vaan sellaisia, joiden merkitys ei selity osien merkitysten perusteella.
Uusi kieliopas esittää asian hiukan toisin, laajemmin, ja edellä lainattu ohje vaikuttaa siitä tiivistetyltä. Ensimmäisen ohjeen alku on aivan sama, joskin esimerkkejä on enemmän, myös silmällä pitäen, arvonsa tunteva, ennalta ehkäisevä (tämä kirjoitetaan nykyisin paljon useammin yhteen kuin erikseen), korvia vihlova, maata viljelevä, poissa oleva (tämä kirjoitetaan yleensä yhteen ainakin kuvaannollisessa merkityksessä ja fraasissa tuomita poissaolevana; Kielitoimiston sanakirjassa ei yhdyssanan poissaoleva kohdalla edes ole mainintaa, että voisi kirjoittaa erikseenkin), vettä hylkivä (Kielitoimiston sanakirjan mukaan myös yhdyssana mahdollinen), virkaa toimittava, voimaan tuleva, kahden maattava (sanakirjassa myös yhdyssanana), eloon jäänyt (kirjoitetaan hyvin usein yhteen substantiivin luonteisesti, ja STT:n ohje sallii tämän), kahtia jakautunut (käytännössä useammin yhteen kuin erikseen kirjoitettuna), arvossa pidetty, käsin kirjoitettu, nurin käännetty, ennen mainitsematon. Itkonen muotoilee poikkeuksen merkitykseen liittyväksi ja luettelee paljon enemmän esimerkkejä:
Yhdyssanoiksi käsitetään tapaukset, joiden merkitys on erikoistunut, esim. ohimennen; asiaankuuluva, asiantunteva, henkeäsalpaava, kouraantuntuva, käänteentekevä, luotaantyöntävä, läpitunkeva, mukaansatempaava, ohimenevä ’tilapäinen’, paikkansapitävä, samantekevä, silmäänpistävä ’erikoinen, huomiota herättävä’, uraauurtava, viinaanmenevä, yhtäpitävä; silminnähtävä; asiaankuulumaton, ennennäkemätön, luoksepääsemätön, läpitunkematon, vastaansanomaton. Jos sanaliiton rinnalla on yhdysverbi (esim. saada aikaan = aikaansaada – –), kirjoitetaan vastaavat infinitiivit ja partisiipit yhdyssanoiksi, esim. hallituksen aikaansaamat uudistukset, sopimusta irtisanottaessa, läpikäydyt tekstit, eilen vastaanotettu lähetystö.Vasta ’juuri, äsken’ kirjoitetaan partisiipin kanssa selvyyden vuoksi yhteen, esim. vastaleivottu, vastavalmistunut.
Esimerkiksi sanoista asiaankuuluva ja henkeäsalpaava Kielitoimiston sanakirja kuitenkin sanoo, että ne voidaan kirjoittaa myös erikseen. Toisaalta siinä on viinaan menevä vain erikseen kirjoitettuna. Siinä on myös sanasta vastavalittu sanottu, että se voidaan konkreettisessa merkityksessä kirjoittaa myös kahdeksi sanaksi.
Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas muotoilee poikkeuksen näin: ”Kun kokonaisuuden merkitys kiteytyy tai muuttuu kuvalliseksi, sanat kirjoitetaan yleensä yhteen.”
Ohjeissa ei mainita ilmausta yhteenkuuluva, joten ilmeisesti olisi kirjoitettava yleisperiaatteen mukaisesti yhteen kuuluva. Merkitystä ei voine pitää kuvaannollisena, koska se vastaa ilmauksen kuulua yhteen merkitystä. Kuitenkin Kielikello-lehdessäkin esiintyy kahdesti sana yhteenkuuluva.
Ilmaukselle silminnähtävä on Kielitoimiston sanakirjassa vain tämä yhteen kirjoitettu asu, vaikka sen merkityksiksi mainitaan sekä ’silmillä nähtävä, nähtävissä oleva’ (siis konkreettinen ja sananmukainen merkitys) että ’ilmeinen, selvä, (selvästi) havaittava, huomattava’ (siis laajempi, abstraktimpi merkitys).
Sanoista sydäntäliikuttava, sydäntälämmittävä, sydäntäsärkevä, sydäntävihlova, Nykysuomen sanakirja sanoo, että ne on parempi kirjoittaa erilleen. Uudemmissa sanakirjoissa tällaisia sanoja ei mainita, mutta muun muassa sydän-sanan kuvauksessa on esimerkeissä sydäntä lämmittävä (ilman mainintaa yhteen kirjoittamisen mahdollisuudesta). Uusi kieliopas mainitsee tällaisia ilmauksia erikseen kirjoitettavina, lisäesimerkkinä sydäntä riipaiseva. Ilmausten merkitykset ovat kuitenkin selvästi kuvaannollisia, mikä puoltaisi yhteen kirjoittamista. Tosin voidaan ajatella, että yhteen tai erilleen kirjoittamisella ei ole merkitystä, koska tällaisia ilmauksia tuskin koskaan käytetään konkreettisessa merkityksessä.
Tapaukseen kiinni otettu ∼ kiinniotettu ei oteta kantaa kielenhuollon ohjeissa, mutta pakkokeinolaissa se on kirjoitettu erikseen. (Tosin siinä on epäjohdonmukaisesti kirjoitettu kiinni otettava yhteen.) kirjoittamista. STT:n ohje on samalla linjalla: ”kiinni otettu (ei kiinniotettu)”. Toisaalta kun kyse on rikoksesta epäillystä, joka on otettu kiinni lain mukaisesti, ilmausta voi pitää terminä, mikä puoltaisi yhteen kirjoittamista.
Hyvä yleissääntö on, että ei kirjoiteta sanoja yhteen, jos siihen ei ole hyvää syytä. Toinen, osittain eri suuntaan vievä periaate on, että jos yleinen käytäntö on selvästi asettunut johonkin, siitä ei juuri kannata poiketa. Kielen kehitys, kuten uusien ilmaisutarpeiden syntyminen, voi myös muuttaa sitä, mitkä ilmaukset on aihetta kirjoittaa yhteen.
Esimerkiksi olemassaoleva; (joka on nykysääntöjen mukaan väärä kirjoitusasu) ei useinkaan tarkoita ’sellainen, joka on olemassa, eksistoiva’, vaan pikemminkin ’nykyinen’ tai ’todellinen’ vastakohtana tulevalle tai toivotulle. Mallin on osittain tarjonnut englanti, jossa voidaan sanoa existing customers joka helposti käännetään sananmukaisesti olemassaolevat asiakkaat eikä sujuvammin nykyiset asiakkaat. Toisaalta sujuvampi ilmaus ei oikein sovi puhuttaessa menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Täten olemassaoleva tuntuisi täyttävän ilmaisutarpeen, johon on vaikea vastata muutoin, ja yhteen kirjoittaminen on ehkä omiaan hiukan etäännyttämään sananmukaisesta olemassaoloa tarkoittavasta merkityksestä.
Kielitoimiston ohjepankin sivu Yhdyssana vai ei: ensirakkaus vai ensi rakkaus? antaa seuraavan tulkinnanvaraisen ohjeen:
Sanat ensi, viime ja eri – – muodostavat substantiivin kanssa yhdyssanan silloin, kun kyseessä on merkitykseltään eriytynyt substantiivi (esim. ensi-ilta) tai -inen-loppuinen adjektiivi (viimeviikkoinen). Muuten ne kirjoitetaan määrittämästään sanasta erilleen.
Sanoja ensi, viime ja eri pidetään kielioppien perinteessä adjektiiveina, vaikka niiltä puuttuu adjektiivien keskeisiä ominaisuuksia kuten taivutus (sija, luku) ja vertailuasteet. Niitä voisi pitää pikemminkin taipumattomina etumääritteinä. Tällöin on ymmärrettävää, että niitä koskevat osin eri säännöt kuin (tavallisia) adjektiiveja.
Ohjeen mukaan ensi, viime ja eri kirjoitetaan aina yhteen seuraavan -inen-loppuisen sanan kanssa. Tämä poikkeaa tapauksista, joissa alkuosa on genetiivissä oleva adjektiivi, jolloin erikseen kirjoittaminenkin on mahdollista. Voidaan kirjoittaa samanaikainen tai saman aikainen, mutta vain eriaikainen.
Seuraavassa käsitellään tarkemmin mainittuja sanoja sekä muita taipumattomia sanoja.
Edellä lainatun ohjeen esimerkkisanassa ensi-ilta sana ensi on kyllä perusmerkityksessään ’ensimmäinen’, mutta yhdyssana voidaan tulkita merkitykseltään erikoistuneeksi: se ei tarkoita iltaa, vaan näytelmän tms. ensimmäistä esitystä, joka kyllä useimmiten on illalla. Vaikeammin selitettävä on ensiesitys, joka esiintyy Kielitoimiston sanakirjassa, vieläpä ilman mainintaa erikseen kirjoittamisen mahdollisuudesta.
Sanasta ensi ohje sanoo lisäksi: ”Termit (merkityksessä ’ensimmäinen’) sekä muut merkitykseltään eriytyneet substantiivit yhteen”. On kuitenkin vaikea nähdä, miksi ohjeissa yhteen kirjoitetut ilmaukset, kuten ensirakkaus, olisivat enemmän termejä kuin esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen teksteissä käytetty ilmaus ensi tavu (’sanan ensimmäinen tavu’).
Oikeastaan ainoat ongelmattomat tapaukset ovat sellaisia, joissa sanan ensi merkitys on ’nykyistä seuraava’: ne kirjoitetaan erilleen, esimerkiksi ensi kuussa. Sen sijaan silloin, kun merkitys on ’ensimmäinen’, yhteen tai erikseen kirjoittamiseen ei ole todellisia yleisiä sääntöjä, vaan normit ovat tapauskohtaisia. Normit ovat myös jossain määrin muuttuneet; ks. kuvausta Suomen kielen normien muutoksia: Ensirakkaus ← ensi rakkaus yms..
Tämän oppaan tarkistuslistaan onkin otettu laajasti ensi-alkuisia ilmauksia, jotka eri normilähteiden mukaan kirjoitetaan yhteen. Siinä on asetettu etusijalle erikseen kirjoittaminen, jos sekä yhteen että erikseen kirjoittaminen on sallittu. Perusteena on, ettei sanat kirjoitetaan erilleen, ellei ole yhteen kirjoittamiseen ole erityistä perustetta.
Ensi-sana ja substantiivi kannattaa kirjoittaa erilleen, ellei kyse ole yhdistelmästä, joka kielitoimiston ohjeiden mukaan kirjoitetaan yhteen.
Sanaa eri koskee edellä kuvattu sääntö. Käytännössä sen ja substantiivin yhteen kirjoitettavia yhdistelmiä on vain muutama. Merkitykset ovat selvästi erikoistuneita. Esimerkiksi erioikeus tarkoittaa erityistä oikeutta eli privilegiota, kun taas eri oikeus on vain ’muu oikeus’.
Edellä ei ole mainittu sellaisia sanoja kuin eriarvoisuus, jotka eivät ole varsinaisesti eri-sanan ja substantiivin yhdistelmiä, vaan adjektiivien (kuten eriarvoinen) substantiivijohdoksia.
Kun sanaa koko käytetään seuraavan substantiivin taipumattomana määritteenä, se kirjoitetaan yleensä siitä erilleen. Kielitoimiston sanakirjan kuvaus koko-sanasta sisältää tästä useita esimerkkejä.
On kuitenkin koko joukko ilmauksia, joissa adjektiivinen koko on yhdyssanan alkuosana, esimerkiksi kokoparta. (Lisäksi on tietysti sanoja, joiden alkuosa on substantiivinen koko, esimerkiksi kokovertailu ’koon mukaan vertaileminen’.) Kohtaan Tavallisia tapauksia on otettu Kielitoimiston sanakirjassa esiintyvät tällaiset sanat.
Tällöin kyse on yleensä merkitykseltään erikoistuneesta sanasta, usein termistä. Ilmaus esiintyy usein erilleen kirjoitettuna silloin, kun koko tarkoittaa ’kokonaan, kokonaisuudessaan’. Esimerkiksi kokoaskel eli kokosävelaskel on musiikkitermi, joka tarkoittaa täyttä sävelaskelta vastakohtana muun muassa puoliaskeleelle. Muissa yhteyksissä voisi esiintyä ilmaus koko askel tarkoittamassa jotakin askelta kokonaisuudessaan.
Sana tosi on määritteenä käytettäessä yleensä taipumaton, esimerkiksi tosi elämä : tosi elämässä. Yleiset ohjeet eivät käsittele sen kirjoittamista yhteen määrittämänsä sanan kanssa. Nykysuomen sanakirja kuvaa, että sellaiset ilmaukset kirjoitetaan ”usein” yhteen ja että kielessä on suuri joukko (usein tilapäisiä) tosi-alkuisia yhdyssanoja, kuten tosielämä, joista ”useimmat” kirjoitetaan myös erilleen. Se kuitenkin lisää, että jos jälkimmäinen sana on adjektiivi, on parempi kirjoittaa erilleen, esimerkiksi tosi reipas eikä tosireipas; tämä ei koske tapauksia, jotka on luonnollisempi käsittää yhdyssubstantiivista johdetuiksi, esimerkiksi tosiasiallinen (johdos sanasta tosiasia, ei sanoista tosi ja asiallinen yhdistetty).
Yhteen kirjoittaminen on yleistynyt. Esimerkiksi tosi elämä on harvinainen ilmaus, tosielämä hyvin tavallinen. Lisäksi tosielämä tarkoittaa suunnilleen todellisuutta vastakohtana teorioille, kuvitelmille tms., kun taas tosi elämä saattaa tarkoittaa aitoa, todellista elämistä. Uusi kieliopas esittää, että tosi kirjoitetaan erilleen pääsanastaan, jos molemmat sanat ovat painollisia, ja tästä on esimerkkinä juuri tosi elämää.
Tämän pohjalta voidaan muodostaa seuraavat ohjeet:
Seuraavat tosi-sanan ja substantiivin yhdistelmät esitetään Nykysuomen sanakirjassa ilman mainintaa erilleen kirjoittamisen mahdollisuudesta: tosiasia, tosikertomus, tosikuva (optiikan terminä), tosioleva, tosiolevainen, tosiolio (’substanssi’), tosiolot, tosiseikka, tositapa (’indikatiivi’), tositarina, tositieto. Kielitoimiston sanakirjassa sellaisia ovat 1 myös tosielämä, tosijuttu, tosimielessä, tosipohja, tositapahtuma, tositapaus, tositarkoitus, tositoimi sekä (Nykysuomen sanakirjassa esiintymättömät) tosipaikka, tositilanne ja tosi-tv. Tästä ei välttämättä voi päätellä, että erikseen kirjoittaminen olisi kaikissa näissä tapauksissa virhe, mutta yhteen kirjoittaminen on siis varminta. Uusi kieliopas esittää yhteen kirjoitettavana myös ilmauksen tosipuhe.
Sana tosiaikainen on uudehko, ja se on lähinnä käännöslaina englannin ilmauksesta real-time ja tulkittavissa adjektiivijohdokseksi ajatellusta sanasta tosiaika. Se on otettu sanakirjoihin yhdyssanana, ja siihen liittyy huomautus ”paremmin: ajantasainen, ajantasa-; suora”. Aivan eri ilmaus on tosi aikainen, joka tarkoittaa todella varhaista.
Sana viime kirjoitetaan aina erilleen seuraavasta substantiivista, mutta yhteen seuraavan adjektiivin kanssa.
Sellaisia sanoja kuin puti ja typö käytetään vahvistamaan seuraavan sanan merkitystä, eikä niillä ole itsenäistä merkitystä eikä muuta käyttöä. Tällaista niin sanottua vahvistavaa adverbia käytetään yleensä vain yhden tai muutaman harvan sanan kanssa.
Tällaisten yhdistelmien ääntämys vaihtelee: ne voivat ääntyä kahtena sanana (kaksi pääpainoa) tai yhdyssanana. Nykyisten sääntöjen mukaan ne kirjoitetaan yleensä yhdyssanoiksi, paits kun alkuosa on kolmitavuinen. Kielitoimiston ohjepankin sivu Yhdyssana vai ei: koulukypsä, viisivuotias? esittää asian jopa mainitsematta kolmitavuisia poikkeuksia (jotka kuitenkin Kielitoimiston sanakirjassa ovat erilleen kirjoitettuja): ”Sanajono on yhdyssana myös silloin, kun alkuosana on jälkiosaa vahvistava sana, joka ei sellaisenaan esiinny yksin (ruti-)”.
Käytännössä erikseen kirjoittaminen, kuten typö tyhjä, on melko tavallista. Aiemmin se sallittiin (mm. Nykysuomen sanakirjassa) joissakin tapauksissa erikseen kirjoittaminenkin, esimerkiksi uppo outo ja iki maailmassa, joskin yhteen kirjoittaminen, todettiin tavallisemmaksi. Useimmissa tapauksissa ilmaus lausuttaneen kahtena sanana, ja yhteen kirjoittaminen on vain sovinnainen sääntö. Ks. Alkusointusyntyiset vahvistussanat suomessa.
Uudehkojen vierasperäisten sanojen alkuosa, kuten super, on saattanut tulla käyttöön myös aivan suomalaisten sanojen määritteenä, joskin tällainen käyttö (esimerkiksi superkallis) on usein arkityylistä. Vaikka ne saattavat puhekielessä esiintyä myös itsenäisinä sanoina (esimerkiksi Se oli ihan superia!), ne rinnastetaan edellä mainittuihin vahvistaviin adverbeihin yhteen kirjoittamisen kannalta.
Vahvistussanat ani ja tuiki kirjoitetaan kuitenkin erikseen. Tämä on vanha käytäntö, jolle ei ole mitään erityistä perustelua.
Adverbi ratki on merkitykseltään adjektiivia vahvistava, merkitykseltään ’aivan, täysin’ mutta se liittyy monenlaisiin adjektiiveihin ja kirjoitetaan yleensä erilleen, esimerkiksi ratki hauska. Kuitenkin Kielitoimiston sanakirjan mukaan ilmaus ratkiriemukas voidaan kirjoittaa myös yhteen. Erikseen kirjoitettu ratki riemukas on sekin edelleen oikein ja johdonmukaisuuden takia parempi vaihtoehto.
Usein ilmaisun paljastaa yhdyssanaksi jo se, että sen alkuosa on erityisessä yhdyssanamuodossa. Esimerkiksi ”hevosmies” on yhdyssana, koska sana ”hevonen” esiintyy muodossa ”hevos-” vain yhdyssanoissa. Yhdyssanamuodoista, jotka eivät lainkaan esiinny itsenäisinä sanoina, tavallisimpia ovat -s-loppuiset muodot sanoista, joiden perusmuodon loppu on -nen. Niitä on paljon muitakin; ks. sivua Suomen kielen yhdyssanamuodot (kompositiivit).
Jos ilmaisun alkuosana on perusmuotoinen erisnimi, lyhenne, koodi, symboli tms., niin ilmaisu kirjoitetaan yhdyssanaksi, jossa käytetään yhdysmerkkiä. Monet alkujaan erisnimialkuiset ilmaukset (esim. ”ranskanleipä”, ”dieselmoottori”) kuitenkin tulkitaan vakiintuneiksi termeiksi, jotka kirjoitetaan kokonaan yhteen; ks. kohtaa Erisnimialkuiset ilmaisut.
cd
- ja ls
-komento.Jos ilmaisun toinen osa on jonkin asian nimi tai symboli ja toinen osa on sen luokkaa kuvaava yleisnimi, voi käyttää vaihtoehtoisesti myös sanaliittoa. Silloin erisnimenomainen ilmaisu on yleisnimen jäljessä ja usein erityisellä tavalla kirjoitettu, esim. lainausmerkeissä. Tämä menettely on usein kätevä etenkin silloin, kun nimi on pitkä tai luetellaan monia nimiä. Vrt. kohtaan Taivutuksen välttäminen.
cd
ja ls
.Jos yhdyssanan alkuosa on monikkomuotoinen erisnimi, käytäntö vaihtelee. Kirjoitetaan ”Jokerit-fani” tai ”Jokeri-fani” tai jopa ”jokerifani”. Kielen normeissa ei liene otettu kantaa asiaan. Yksikön käyttö on sikäli luonnollista, että yhdyssanan alkuosana myös muutoin aina monikolliset yleissanat ovat yksikkömuotoisia, esimerkiksi ”häät”, mutta ”hääpäivä”. Toisaalta erisnimen helppo tunnistettavuus voi olennaisesti riippua sen monikollisuudesta. Joka tapauksessa kannattaa muistaa sellaiset ongelmattomat vaihtoehdot kuin ”Jokerien fani” tai ”Jokerien kannattaja”.
Jos ilmaisusta on muodostettu johdos eli johdettu uusi sana liittämällä siihen pääte (esim. -nen), kyseessä yhdyssana, vaikka alkuperäinen ilmaisu olisi sanaliitto.
Tosin tällaista sääntöä ei ilmeisesti sanota missään virallisessa ohjeessa. Se on kuitenkin luonnollinen, koska johdin liittyy koko ilmaukseen eikä sen viimeiseen sanaan.
Jos sanaliitto otetaan taipumattomana yhdyssanan alkuosaksi, niin yleensä säilytetään sananvälit ja lisätään yhdysmerkki jälkiosan eteen. Ks. kohtaa Sanaliiton ja sanan yhdistelmä.
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa mainitaan kuitenkin esimerkki ”Liisan-päiväkahvi”, vaikka toisaalta kirjoitetaan ”Liisan päivä”. Oppaasta ei ilmene, missä tapauksissa tätä mallia sovelletaan, mutta ilmeisesti se on tarkoitettu vain tilanteisiin, joissa yhdyssanan alkuosa on nimipäivän nimitys. Toisaalta Kielikellossa 1/2010 kirjoitetaan (artikkelissa Iloista Tiinan päivää!): ”Suomen kielen lautakunta katsoi 1989, että yhtenäiseen käytäntöön päästään varmimmin, kun merkkipäivien nimissä erisnimi kirjoitetaan isolla. Jos ilmaukseen kuuluu päivä-sana, kirjoitetaan osat erikseen: siis Tiinan päivä, Kalevalan päivä, Liisan liukkaat. – – Kun kutsutaan kahveille, kirjoitetaan kaikki osat erikseen: Tervetuloa Tiinan päivän kahveille!”
Mitä selvemmin on kyse termistä eli jollekin asialle annetusta erityisestä nimityksestä, sitä yleisemmin pyritään nykyisin muodostamaan ja käsittämään se yhdyssanaksi. Tämä on osittain valitettavaa, mutta se on vallitseva käytäntö nimeämistyössä.
Suomen kielessä on vanhastaan käytetty sentapaisia ilmaisuja kuin ”punainen kärpässieni” ja ”harmaa Norjan hirvikoira”. Kielenhuolto on kuitenkin jo vuosien ajan suosittanut yhteen kirjoittamista, esimerkiksi ”harmaanorjanhirvikoira”, koska kyse on koirarodun nimestä. Usein tämä on aiheuttanut muitakin muutoksia ilmaisuun, esimerkiksi ”punakärpässieni”.
Yhteen kirjoittamisen vaatiminen on aiheuttanut paljon ongelmia, eikä sellaista juuri harjoiteta muissa kielissä (vrt. esim. ruotsinkielisiin termeihin ”röd flugsvamp” ja ”norsk älghund, grå”). Yksi ongelmista on, että yhteen kirjoittaminen ei useinkaan vastaa ääntämystä Käytännössä esimerkiksi lintulajin nimi ”uudenkaledonianlepinkäismonarkki” varmaankin luetaan kahtena ellei kolmenakin sanana, siis niin, että siinä on useita pääpainoja. Näin pitkissä sanoissa myös tehdään helposti kirjoitusvirheitä, jotka vaikeuttavat lukemista entisestäänkin.
Asiateksteissä on usein tarpeellista noudattaa normeja silloinkin, kun ne ovat huonoja. Kirjoittaja joutuu usein miettimään, onko luettavuus tärkeämpää kuin norminmukaisuus. Monilla aloilla norminmukaiset asut ovat jo tavallisia siksi, että alalle kehitetty suomenkielinen nimistö (esimerkiksi lintulajien nimet) on laadittu normien mukaiseksi. Niinpä sinänsä paljon luettavampi ilmaisu ”Uuden-Kaledonian lepinkäismonarkki” herättäisi jo huomiota ja näyttäisi vanhahtavalta.
Lääketieteen alalle edellä kuvattu yhdyssanavillitys ei ole ulottunut, vaan erisnimen ja yleisnimen yhdistelmät kirjoitetaan siellä yleensä sanaliitoiksi. Tämä koskee muun muassa anatomian käsitteitä, sairauksia ja koemenetelmiä, jotka on nimetty henkilön mukaan.
Osa henkilön tai paikan mukaan nimetyistä lääketieteen termeistä on yhdyssanoja, joissa alkuosa aloitetaan versaalilla ja erotetaan jälkiosasta yhdysmerkillä. Tämäkin poikkeaa kielenhuollon yleisestä suuntauksesta. Tästä kerrotaan tarkemmin kohdassa Tautien, virusten ja hoitomenetelmien nimet.
Käytännössä monilla muillakin aloilla käytetään monisanaisia termejä, joissa ensimmäinen sana on erisnimi, tai yhdysmerkillisiä yhdyssanoja, kuten matematiikassa ”Hausdorffin avaruus” ja fysiikassa ”Coriolis-voima” (tosin esiintyy myös ”coriolisvoima”).
Monissa tapauksissa voidaan ilmaus kirjoittaa joko sanaliitoksi tai yhdyssanaksi ilman, että vaihtoehdoilla on olennaista merkityseroa. Mitä kiinteämpi, yleisemmin käytetty ja merkitykseltään kiteytyneempi ilmaus on, sitä useammin se kirjoitetaan yhdyssanaksi.
Kun mainitunlainen ilmaus esiintyy yhteydessä, jossa sillä on määritteitä, on useimmiten paras kirjoittaa se yhdyssanaksi. Tämä helpottaa lauseen kokonaisuuden jäsentämistä ja kenties välttää koomiset jäsennysmahdollisuudet tai jopa väärinkäsitykset.
Jos taas ilmauksen alkuosalla on määrite, on erikseen kirjoittaminen yleensä ainoa mahdollisuus. Joskus harvoin saattaisi olla mahdollista käyttää pitkää yhdyssanaa, joka sisältää myös mainitunlaisen määritteen.
Myös ilmauksen asiayhteys vaikuttaa yhteen tai erikseen kirjoittamiseen. Voidaan esimerkiksi kirjoittaa ”huumeiden käytöstä” tai ”huumeidenkäytöstä” ilman olennaista merkityseroa. Yhteen kirjoittaminen on kuitenkin luonnollista etenkin silloin, kun rinnastetaan erilaisia asioita tai ilmiöitä.
Joistakin ohjeista voi saada sen käsityksen, että ilmaus kirjoitettaisiin yhdeksi sanaksi, jos sillä on erikoistunut merkitys. Joissakin tapauksissa näin onkin. Esimerkiksi harhaan johtava tarkoittaa sellaista, joka sananmukaisesti johtaa (ohjaa) jonkun kulkemaan harhaan, kun taas harhaanjohtava on kuvaannollisempi ja tarkoittaa tyypillisesti käsityksen tai ajattelun johtamista harhaan.
Kielitoimiston ohjepankin sivu Yhdyssana vai ei: poissa oleva vai poissaoleva? sanoo: ”Kun kokonaisuuden merkitys on erikoistunut tai muuttunut kuvalliseksi, sanat kirjoitetaan yleensä yhteen”. Tämä kuitenkin koskee, kuten sivun otsikostakin ilmenee, sellaisia ilmauksia, joiden jälkiosana on verbin partisiippi.
Yleisesti pelkkä kuvaannollisuus tai merkityksen erikoistuneisuus ei aiheuta yhdyssanaksi kirjoittamista. Tosin Kielitoimiston ohjepankin sivu Yhdyssana vai ei? esittää: ”Kun peräkkäiset sanat muodostavat merkityskokonaisuuden, ne kirjoitetaan tavallisesti yhteen”. Ohje on kuitenkin harhaanjohtava, koska kielessä on paljon täysin vakiintuneita sanaliittoja, joilla on hyvinkin erikoistunut tai kuvaannollinen merkitys. Esimerkiksi outo lintu ei yleensä tarkoita lintua lainkaan, vaan ihmistä tai muuta, joka on jossakin yhteydessä jotenkin vieras ja outo. Ilmaus harmaa talous on sekin sekä kuvaannollinen (ei tarkoiteta talouden väriä) että erikoistunut, mutta se kirjoitetaan sanaliitoksi.
Ilmauksen alkuperä saattaa hämärtyä niin, että yhteen kirjoittaminen on perusteltua. Kielitoimiston sanakirjan mukaan sekä palanpainike että palan painike ovat oikein. Sen mukaan painike kuitenkin esiintyy tämän sanonnan lisäksi vain konkreettisessa merkityksessä kahvaa, nappulaa tms. tai sellaisen kuvaketta tarkoittavassa merkityksessä.
Yleensä adjektiivin ja substantiivin yhdistelmä kirjoitetaan kahdeksi sanaksi.
Yhdistelmä kirjoitetaan kuitenkin yhdeksi sanaksi, jos sillä on erilaistunut merkitys. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdistelmä tarkoittaa jotain muuta kuin mitä adjektiivin ja substantiivin merkityksistä suoraan seuraa. Usein merkitys on suppeampi: yhteen kirjoitettu ilmaus on jollekin annettu nimi.
Pelkkä merkityksen erikoistuneisuus ei kuitenkaan riitä tekemään ilmauksesta yhteen kirjoitettavaa. Erikseen kirjoitetaan sellaiset merkitykseltään erilaistuneet ilmaukset, joiden rinnalle ei juuri voida kuvitella vastaavaa erilaistumatonta. Etenkin tämä koskee kuvaannollisia ilmauksia. Puhe esimerkiksi mustasta pörssistä on täysin kuvaannollista; eihän pörssillä oikeasti ole väriä.
Kielitoimiston ohjeesta Yhdyssana vai ei: harmaalokki vai harmaa lokki? tosin saattaa saada toisenlaisen kuvan tilanteesta. Sen mukaan yhteen kirjoittaminen olisi pääsääntö silloin, kun ilmauksella on termimäinen merkitys. Se kuitenkin lisää: ”Joissakin tapauksissa sanat kirjoitetaan vakiintuneen tavan mukaan erilleen, vaikka kyseessä olisi termimäinen kokonaisuus. Tällaisia ovat mm. kuvalliset ilmaukset harmaa talous, pimeä raha, villi kortti ja kylmä sota.” Erikseen kirjoitettavia tapauksia on kuitenkin sanakirjojen mukaankin niin paljon, että on syytä kysyä, mitä yhteistä niillä on. Yhteistä näyttää olevan se, että ilmaukselle ei erikseen kirjoitettunakaan ole hahmotettavissa muuta merkitystä kuin erikoistunut merkitys. Yhteen kirjoittamista ei siis tarvita erottamaan kuvallinen ilmaus konkreettisesta,
Toisaalta nykyisin termistötyössä pyritään yksisanaisiin termeihin hyvin innokkaasti, ja kielitoimisto on tämän linjan hyväksynyt. Jopa nen-loppuiset adjektiivit ja verbien partisiipit kirjoitetaan yhteen seuraavan sanan kanssa, vastoin kielen vanhaa käytäntöä.
Ilmauksella nuorimies on vanhassa kielessä ollut ensisijaisesti merkitys ’poikamies, naimaton mies’, joskin myös merkitys ’nuori mies’, joka nykyisin lienee lähes yksinomainen. Epäselvyyden mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Yhteen kirjoitettu nuorimies sisältää toisaalta sellaisia vivahteita ja asenteita, ettei sitä aina voi kirjoittaa kahdeksi sanaksi. Usein hyvä vaihtoehto on pelkkä mies, jos ikään ei ole tarvetta viitata.
Sanan mobiili kuvaus Kielitoimiston sanakirjassa on ”liikkuva, liikuteltava, siirrettävä”. Myös sanan mobiilisti esiintyminen osoittaa, että mobiili on ajateltu adjektiiviksi. Kuitenkin kyseisen sanakirjan kaikki mobiili-alkuiset ilmaukset ovat yhdyssanoja: mobiilidata, mobiilikäyttö, mobiililaite. Niissä alkuosalla voidaan tulkita olevan erikoistunut merkitys ’langatonta yhteyttä käyttävä’.
Genetiivissä oleva substantiivi voi muodostaa yhdyssanan seuraavan sanan kanssa tai olla sen määritteenä erillisenä sanana. Ilmaus kirjoitetaan yhteen, jos sillä on selvästi erikoistunut merkitys, joka poikkeaa erikseen kirjoitetun ilmauksen merkityksestä.
Tämä ei kuitenkaan ole poikkeuksetonta, vaan jotkin merkitykseltään erikoistuneet ilmaukset kirjoitetaan sanaliitoiksi. Tällaisen saattaa aiheuttaa esimerkiksi se, että ilmauksen ensimmäinen sana itse on yhdyssana.
Joissakin tapauksissa taas merkitykseltään erikostunut ilmaus voidaan normien mukaan kirjoittaa joko yhdyssanaksi tai sanaliitoksi. Yhdyssanan käyttö on selvempää, koska erikseen kirjoittaminen voi häiritsevästi tuoda mieleen osien konkreettiset merkitykset.
Yhteen kirjoitettavia ovat nykyisten yleisten sääntöjen mukaan muun muassa kasvi- ja eläinlajien ja rotujen nimet, samoin yleensä esimerkiksi vakiintuneet ruokalajien nimet. Ks. Lajien ja rotujen nimet yleensä yhteen. Tämä koskee myös nimiä, joiden ensimmäinen osa on genetiivissä oleva erisnimi.
Useissa tapauksissa yhteen kirjoittaminen on normaalia, mutta erikseen kirjoittaminenkin on mahdollista. Erikseen kirjoittaminen voi painottaa ilmauksen jompaakumpaa osaa. Yhteen kirjoittaminen taas tekee ilmauksesta termimäisemmän. Aihetta käsiteltiin jo edellä kohdassa Ilmauksen kiinteyden ja erikoistuneisuuden vaikutus.
ilmastonmuutos [ilmiö ja ongelma, johon viitataan tällä nimellä]
ilmaston muutos [ilmaston muuttuminen yleisesti]
pyykinpesu
pyykin pesu
vuohenmaito
vuohen maito
pianonsoitonopettaja
pianonsoiton opettaja
Kun ilmaus, joka yleensä kirjoitetaan yhteen, kirjoitetaankin erikseen, sen alkuosa usein viittaa tiettyyn yksilöön eikä lajiin. Seuraavassa esimerkissä ”tupakan savu ” viittaa juuri sytytettyyn tupakkaan, ei tupakansavuun yleisesti.
Seuraavassa esimerkissä erikseen kirjoittaminen johtuu ilmauksen jälkiosan rinnastamisesta toiseen sanaan. Rinnastaminen on luontevampaa, kun rinnastetaan kokonainen sana sanaan eikä sananosaan. Seuraavassa esimerkissä rinnastetaan lampaasta saatava maito muihin lampaasta saataviin tuotteisiin.
Sen sijaan ilmauksen alkuosa voidaan rinnastaa muihin sanoihin, vaikka ilmaus olisi yhdyssana.
Kielten nimet kirjoitetaan nykysääntöjen mukaan niin, että ”kieli” on erillisenä sanana eikä yhdyssanan jälkiosana. Aiemmin säännöt olivat toisenlaiset.
Kuten seuraavassa kohdassa kuvataan, tällaisten ilmausten johdokset ovat yhdyssanoja.
Edellisessä kohdassa käsitellyn sanaryhmän tärkeän erikoistapauksen muodostavat ilmaukset, joissa alkuosa on genetiivissä ja loppuosa on -inen-loppuinen. Niitä koskevat ohjeet, jotka kuvataan jäljempänä tarkemmin, voidaan tiivistää seuraavasti:
Pronominialkuiset -inen-loppuiset sanat kirjoitetaan käytännössä useammin erikseen: sen kokoinen, tämän kokoinen, tuon kokoinen. Kielenhuollon ohjeet sallivat tämän, mutta ne esittävät yhteen kirjoittamisen ensimmäisenä vaihtoehtona ja saattavat antaa sellaisen vaikutelman, että se olisi tavallisempi.
Yleinen kielitaju tuntuu siis suosivan erikseen kirjoittamista tällaisissa tapauksissa. Syynä saattaa olla se, että ilmauksen molemmat osat koetaan tärkeiksi. Jälkiosa on asiallisesti tärkeä, koska se kertoo, mistä ominaisuudesta on kyse. Ilmaus siis ääntyy kaksihuippuisena (kummankin osan alkutavulla on pääpaino), jolloin erikseen kirjoittaminen on luonnollista.
Erikseen kirjoittamiseen saattaa vaikuttaa sekin, että jotkin saman asian vaihtoehtoiset ilmaisutavat kirjoitetaan kahdeksi sanaksi.
Vanhojen ohjeiden mukaan tällaiset ilmaukset kirjoitettiin yhdyssanoiksi. Tämä on siis edelleen turvallisempi vaihtoehto.
Kuitenkin saman ja muun kirjoitetaan useimmiten yhteen seuraavan adjektiivin kanssa, esimerkiksi useammin samansuuntainen kuin saman suuntainen.
Joissakin tapauksissa adjektiivin genetiivin ja -inen-loppuisen adjektiivin yhdistelmä on muodostunut kiinteäksi yhdyssanaksi, jolla usein on erikoistunut merkitys. Vakiintuneisuuden merkkinä voi pitää sitä, että sana on otettu Kielitoimiston sanakirjaan.
Muunlaisista adjektiivialkuisista tapauksista Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas sanoo, että ne ”voi kirjoittaa erilleenkin”. Käytännössä yhteen ja erikseen kirjoittamisen ero on pieni, ei välttämättä tyyliero eikä edes vivahde-ero.
Opas kuitenkin lisää, että yhteen kirjoitettavia tapauksia ovat ne, joissa ”alkuosana oleva adjektiivi on pitkä tai viittaa johonkin konkreettiseen”. Esimerkkeinä ovat seuraavat:
Olennaisesti samanlaisia kannanottoja on Kielitoimiston ohjepankin ohjeessa Yhdyssana vai ei: raudanluja mutta kivantuntuinen vai kivan tuntuinen?
On varminta kirjoittaa adjektiivi ja -inen loppuinen ilmaus erikseen (esim. kivan tuntuinen), ellei kyseessä ole vakiintunut yhdyssana (esim. rauhantahtoinen). Tämä johtuu muun muassa ohjeiden tulkinnanvaraisuudesta.
Substantiivin genetiivin ja -inen-loppuisen adjektiivin yhdistelmä kirjoitetaan ohjeiden mukaan kahdeksi sanaksi, paitsi ”kiteytyneissä tapauksissa”.
Esimerkkejä yhteen kirjoitettavista tapauksista:
Esimerkkejä tapauksista, joita ei tulkita kiteytyneiksi, vaikka jotkin niistä ovat yleisiä fraaseja:
Ohjetta voisi tulkita niin, että yhteen kirjoitetaan vain sellaiset tapaukset, jotka esitetään sanakirjoissa omina hakusanoinaan. Tässä ei siis olisi sellaista valinnanvaraa kuin adjektiivialkuisissa tapauksissa. Ohjeistoissa on kuitenkin muualla tätä väljentäviä kannanottoja.
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan mukaan adjektiivi, joka ”kuvaa hahmoa tai aistittavuutta”, voidaan kirjoittaa myös yhteen substantiivin kanssa. Esimerkeissä on kuitenkin myös ”lapsuudenaikainen”, joten säännön tarkka sisältö jää epäselväksi. Joka tapauksessa yhteen kirjoittaminen edellyttänee, että substantiivi on merkitykseltään yleinen eikä sillä ole määritteitä.
Lisäksi Kielitoimiston sanakirjassa on esimerkiksi sanan jälkeinen selityksessä maininta, että voidaan kirjoittaa sodan jälkeinen tai sodanjälkeinen. Vastaava vaihtelu sallitaan sanan kuolemanjälkeinen selityksessä.
Poikkeuksiksi voidaan tulkita myös sekainen-loppuiset ilmaukset: ne kirjoitetaan yleensä yhteen. Kielitoimiston sanakirjassa on kyllä sanan säälinsekainen kuvauksessa huomautus, että se voidaan kirjoittaa myös erikseen, mutta sanoista hiekansekainen, itkunsekainen, kauhunsekainen, naurunsekainen, pelonsekainen, surunsekainen ja vedensekainen ei sanota samaa. Vielä Nykysuomen sanakirjassa kuvataan sekainen ensisijaisesti itsenäisenä sanana, mutta lisätään, että genetiivin määrittämänä se kirjoitetaan usein yhteen lyhyen, attribuutittoman genetiivin kanssa. Yhteen kirjoittamista on ehkä edistänyt muun ohessa se, että itsenäisenä, ilman määritettä, sekainen tarkoittaa sekaisin, epäjärjestyksessä olevaa. Kuitenkin esimerkiksi Kotuksen sivulla Uhku esiintyy ilmaus veden ja lumen sekainen. Erikseen kirjoittaminen onkin tavallista tällaisissa moniosaisissa ilmauksissa, ja Kielitoimiston sanakirjassakin on esimerkki säälin ja inhon sekainen.
Kielitoimiston ohjepankin sivulla Kielten nimitykset on erikoinen poikkeus, jonka mukaan taitoinen-loppuinen ilmaus kirjoitetaan kolmeksi sanaksi, jos alkuosa on tyyppiä suomen kielen, mutta yhdeksi, jos alkuosa on yksisanainen.
Sanalla vastainen on useita merkityksiä. Yhteen tai erilleen kirjoittamisen ongelmia voi olla silloin, kun sanaan liittyy genetiivissä oleva sana, joka ilmaisee, mitä vastustetaan. Nykysuomen sanakirjan mukaan vastainen kirjoitetaan sellaisissa tapauksissa tavallisesti yhteen edeltävän genetiivissä olevan lyhyen ja määritteettömän sanan kanssa. Tätä voi edelleen pitää periaatteena, joskaan yhteen kirjoittamista ei voi pitää virheenäkään. Jos taas edeltävällä sanalla on määrite, kirjoitetaan kaikki erikseen.
Yhteen tai erilleen kirjoittamisella ei voi erotella vastainen-sanan merkityksiä toisistaan. Merkityksessä ’tuleva, vastedes tapahtuva’ sana kyllä kirjoitetaan erilleen (esimerkiksi järjestömme vastainen toiminta), mutta niin voidaan kirjoittaa silloinkin, kun sana tarkoittaa vastustavaa. Tästä johtuvat kaksitulkintaisuudet ovat yleensä vain teoreettisia, koska asiayhteys ratkaisee asian. Toisaalta voidaan korvata vastainen-sana yksikäsitteisemmällä, esimerkiksi järjestömme tuleva toiminta tai järjestöämme vastaan suuntautuva toiminta.
Yhteen kirjoitettavia ovat tietysti yhdyssanojen johdokset. Esimerkiksi kansanvaltainen on johdos sanasta kansanvalta eikä sanojen kansan ja valtainen yhdistelmä; niistä jälkimmäinen kyllä on käytössä erillisenä sananakin, mutta merkityksessä ’valtaisa, valtava, hyvin suuri’.
Jos alkuosa on erisnimi, kirjoitusasu horjuu: Euroopan laajuinen ∼ Euroopan-laajuinen ∼ euroopanlaajuinen. Ongelmattomin vaihtoehto on erikseen kirjoittaminen, koska yhdyssanaa käytettäessä on vaikeaa ratkaista, pitäisikö käyttää yhdysmerkkiä ja pitäisikö aloittaa versaalilla.
Suomen kieli tuntuu välttelevän erisnimistä ja adjektiivista koostuvia yhdyssanoja. Niiden sijasta käytetään usein sanaliittoja tai erisnimi korvataan adjektiivilla. Esimerkiksi ”saksanmielinen”, on harvinainen, oikeampi ”Saksan-mielinen” vielä harvinaisempi. Yleensä sanotaan ”saksalaismielinen”. Tämä on hiukan epäloogista, mutta tällöin kirjoitusasu on selvä, koska alkuosa on adjektiivi. Toisaalta tiettyjen poliittisten tapahtumien yhteydessä on tullut laajaan käyttöön sana ”Venäjän-mielinen” tai (harvemmin) ”Venäjä-mielinen”.
Lähinnä historiallisissa sanoissa ”suomenmielinen” ja ”ruotsinmielinen” alkuosa viittaa kieleen eikä maahan, joten ne eivät kuulu tähän yhteyteen.
Jos erisnimi-adjektiivi-yhdyssanoja kuitenkin käytetään, niin ehkä ne on paras kirjoittaa kokonaan yhteen ja gemenalla (euroopanlaajuinen), vaikka tämä vähän oudolta tuntuukin.
Edellä käsiteltiin tapauksia, joissa ‑inen-loppuisella adjektiivilla on genetiivissä oleva määrite, kuten sen kokoinen tai senkokoinen. Jos adjektiivi on muuta tyyppiä, erikseen kirjoittaminen on yleensä sopivampaa ja tavallisempaa.
Usein kuitenkin yhteen kirjoittaminen on mahdollista, joissakin tapauksissa tavallisempaakin. Yleiset säännöt eivät aina ehdottomia ohjeita, ja asia voi riippua myös siitä, painotetaanko ilmauksen alkuosaa, jolloin kirjoitetaan erikseen. Kielitoimiston sanakirjassa on esimerkiksi useita sellaisia sanoja kuin vaaleanharmaa ja tummanpunainen, mutta niihin liittyy maininta, että kirjoitetaan myös erikseen. Käytännössä tällaisissa tapauksissa yhteen kirjoittaminen on yleensä selvästi tavallisempaa. Joissa tapauksissa taas sanakirja ei esitä yhdyssanaa hakusanan, mutta mainitsee esimerkiksi hailakka sanan kuvauksessa, että hailakan sininen kirjoitetaan myös yhteen (tässä tapauksessa tavat ovat suunnilleen yhtä yleiset).
Joissakin tapauksissa yhdyssanaksi kirjoittaminen on vakiintunutta niin, että sana mainitaan Kielitoimiston sanakirjassa ilman mainintaa erikseen kirjoittamisen mahdollisuudesta. (Tämä ei suoranaisesti merkitse, että erikseen kirjoittaminen olisi väärin.)
Jos ilmaisun jälkimmäinen osa on partikkeli eli taipumaton sana, ilmaisu kirjoitetaan yleensä kahdeksi sanaksi, esimerkiksi ennen kuin. Taipumattomuus tulkitaan tällöin laajasti. Esimerkiksi jälkeen on kyllä sanan jälki taivutusmuoto, mutta sellaisessa postpositiokäytössä kuin kesän jälkeen se tulkitaan partikkeliksi. Siksi se kirjoitetaan erilleen myös silloin, kun se liittyy pronominiin, jolloin kyseessä on usein kiinteä yhdistelmä.
Tämä erikseen kirjoittamisen sääntö on aikoinaan asetettu melko mielivaltaisesti. Jotkin sanaparit kirjoitetaan hyvin usein sen vastaisesti yhteen, esimerkiksi ennenkuin.
Tästä oli runsaasti esimerkkejä kohdassa Tavallisia tapauksia. Siinä oli esimerkkejä myös poikkeuksista, joita tarkastellaan yleisemmin seuraavassa.
Partikkelin sisältävä ilmaisu kirjoitetaan yhteen seuraavissa tapauksissa:
Kirjoitusasua alla päin suositellaan yksinomaiseksi silloin, kun ilmaus on kuvaannollinen, merkitykseltään ’alakuloisena, masentuneena; pahoilla mielin’. Käytännössä yhteen kirjoittaminen on vallitseva käytäntö. Konkreettinen ilmaus, jonka merkitys on ’alhaallapäin, alempana’, voidaan kirjoittaa yhteen tai erikseen, allapäin ∼ alla päin. Sellainen konkreettinen merkitys on kuitenkin harvinainen. Normin taustalla voi olla myös se sinänsä oikea ajatus siitä, että kyseessä on alkujaan selvä sanaliitto: alla päin on tarkoittanut konkreettisesti ’pää alhaalla’ (vrt. rakennetta ilmaukseen vesissä silmin). Yleinen kirjoitusasu taas selittyy sillä, että ilmaus koetaan kiinteäksi sanonnaksi, ja se myös äännetään yksihuippuisena, eli osalla päin ei ole sivupainoa.
Sana kotiin tulkitaan tässä yhteydessä adverbiksi, eli voidaan kirjoittaa kotiin päin tai kotiinpäin. Yhteen kirjoittaminen on tavallista varsinkin kuvaannollisessa käytössä, esimerkiksi vetää kotiinpäin ’ajaa omaa tai oman ryhmän etua’.
Kielitoimiston ohjepankin sivun Yhdyssana vai ei: nurin päin vai nurinpäin? esittää, että yhteen kirjoitetaan ”sanaparit, joissa on kaksi samanhahmoista sanaa, kirjoitetaan erilleen”. Esimerkit ovat: hujan hajan, mullin mallin, ristiin rastiin, alun perin, suurin piirtein. Osa näistä voidaan tulkita niin, että parissa on kaksi sanaa samassa sijamuodossa, mutta osittain kyse on vain sanoista, jotka näyttävät sellaisilta. Lisäesimerkkejä: yötä päivää, puuta heinää, mielin määrin, perin pohjin, suin päin.
Sääntö on sikäli luonnollinen, että tällaisissa yhdistelmissä on yleensä kummankin sanan alkutavulla pääpaino eli sanat ”ääntyvät erikseen”. Tosin esimerkiksi alun perin saattaa ääntyä toisinkin.
Sääntö on osittain tulkinnanvarainen. Esimerkiksi jotenkuten on kirjoitettava yhteen, vaikka joten kuten näyttäisikin rinnastuvan edellä mainittuihin samanhahmoisten sanojen pareihin. Yhteen kirjoitetaan myös mitenkuten.
Yleisestä painotusta koskevasta nyrkkisäännöstä poikkeavat rinnasteiset yhdyssanat. Niissä osat ovat samanveroisia ja yhtä painokkaita. Esimerkiksi ilmaisu ”suomalais-ruotsalainen” on rinnasteinen, ja se luetaan käytännössä kahtena sanana, joiden kummankin alkutavulla on pääpaino. Rinnasteisissa yhdyssanoissa käytetään yleensä yhdysmerkkiä, mutta tähän on joitakin poikkeuksia, esimerkiksi ”anglosaksinen”. Ks. tietoja yhdysmerkin käytöstä rinnasteisissa yhdyssanoissa. Yhdysmerkin käyttö ei suinkaan ole tae siitä, että kyseessä on rinnasteinen yhdyssana, vaan yhdysmerkin käyttö johtuu useimmiten muusta syystä (esimerkiksi ”linja-auto”, koska alkuosa loppuu samaan vokaaliin, jolla loppuosa alkaa).
sini-musta-valkea lippu
kanttori-urkurin virka
Lukua tarkoittava useasta sanasta koostuva ilmaus kirjoitetaan yhdyssanaksi kuitenkin niin, että tuhansia, miljoonia, miljardeja jne. tarkoittavan osan jälkeen on sanaväli. Lisäksi sanan miljoonaa, miljardia jne. edellekin on sallittua jättää sanaväli. Aihetta ja eräitä siihen liittyviä tulkinnanvaraisuuksia käsittelee kohta Lukusanojen ryhmittely.
Kun kaksiosaisen ilmauksen ensimmäinen, määrittävä osa on erisnimi, esiintyy useanlaista vaihtelua:
Näin ollen on periaatteessa jopa 2 × 3 × 2 = 12 vaihtoehtoa. Tosin suurin osa yhdistelmistä on selvästi normien vastaisia, vaikka niitäkin esiintyy käytännössä. Esimerkin avulla tarkasteltuina vaihtoehdot ovat:
Dieselin moottori | Mahdollinen, usein yleisin vaihtoehto, tässä tapauksessa vanhentunut. |
dieselin moottori | Virheellinen. |
Dieselinmoottori | Virheellinen, ellei ilmaus kokonaisuutena ole erisnimi. |
dieselinmoottori | Joissakin ilmaisutyypeissä mahdollinen, jopa yleisin. |
Dieselin-moottori | Joissakin ilmaisutyypeissä mahdollinen. |
dieselin-moottori | |
diesel-moottori | Voidaan tulkita sanan diesel-moottori mahdolliseksi asuksi. |
Diesel moottori | Virheellinen |
diesel moottori | Virheellinen. |
Dieselmoottori | Virheellinen, ellei ilmaus kokonaisuutena ole erisnimi. |
dieselmoottori | Mahdollinen, tässä tapauksessa selvästi yleisin nykykielessä. |
Diesel-moottori | Mahdollinen, usein yleisin vaihtoehto. |
diesel-moottori | Voidaan tulkita sanan dieselmoottori mahdolliseksi asuksi. |
Tavallisesti muotoa ”Dieselin moottori” tai ”Diesel-moottori” oleva ilmaus on ainakin aluksi tavallisin. Niiden välillä on runsaasti horjuvuutta. Genetiivialkuinen sanaliitto on aiemmin ollut suomen kielessä tavallinen ilmaus, mutta nykyisin käytetään usein nominatiivialkuista yhdyssanaa, osittain varmaankin englannin vaikutuksesta. Jos käsite yleistyy ja arkipäiväistyy, saatetaan sana kirjoittaa kokonaan yhteen ja gemenalla. Alkuosan sija vaihtelee, usein siten, että genetiivialkuisuus korostaa yhteyttä erisnimeen: ”grévynseepra” on selvästi Grévyn mukaan nimetty seepralaji, kun taas ”dieselmoottori” on aika lailla menettänyt yhteyden keksijä Rudolf Dieseliin.
Ääritapauksissa erisnimi muuttuu yleisnimeksi, jota käytetään yksinään, ilman jälkiosaa. Tämä koskee yleensä vain puhekieltä: esimerkiksi dieselmoottoria tai dieselöljyä saatetaan kutsua dieseliksi. Mittayksiköistä monet kuitenkin perustuvat aivan virallisesti ja kansainvälisen käytännön mukaisesti henkilönnimiin, joita on alusta alkaen käytetty ilman jälkiosaa: hertsi (nimestä Herz), newton jne.
Biologisissa nimityksissä, ruokalajien nimissä yms. on tavallista käyttää genetiivialkuista yhdyssanaa, joka kirjoitetaan gemenalla ilman yhdysmerkkiä.
Kun kaksisanaisen ilmauksen alkuosa on erisnimi, joka viittaa sijaintiin, määränpäähän tai lähtöpaikkaan, ilmaus kirjoitetaan suosituksen mukaan genetiivialkuiseksi yhdyssanaksi, jossa on yhdysmerkki. Suositus on kyllä hiukan epämääräinen (Kielitoimiston ohjepankin sivu Yhdyssana: erisnimen muoto (Bond-fani, Suomen Lontoon-lähetystö). Sitä voi tulkita niinkin, että voi kirjoittaa erikseen, jos ei synny epäselvyyttä eikä tulkintavaikeuksia.
Esimerkiksi ”Oulun-juna” voi tarkoittaa Oulusta tulevaa tai Ouluun menevää junaa. Käytännössä kahdeksi sanaksi kirjoittaminen, ”Oulun juna”, on tavallista eikä voine aiheuttaa väärinkäsityksiä. Sen sijaan esimerkiksi ilmauksen ”Venäjän kauppa” luonteva tulkinta on, että tarkoittaan Venäjän (eri maiden kanssa) käymää kauppaa, ja jos tarkoitetaan jonkin maan, kuten Suomen, Venäjän kanssa käymää kauppaa, on kirjoitettava yhteen ”Venäjän-kauppa”.
Yhdyssanaksi kirjoittaminen on usein tarpeen erityisesti silloin, kun on peräkkäin kaksi genetiivissä olevaa määritettä; ks. Erityyppisten genetiivien vaikutus.
Henkilön mukaan nimettyjen käsitteiden, menetelmien, ym. asussa on paljon vaihtelua. Yleensä kilpailevat keskenään sanaliitto ja yhdysmerkillinen yhdyssana. Usein kilpailu on varsin tasaväkistä.
Kielenhuolto on suosinut sanaliittoa, koska sitä on suomen kielessä vanhastaan yleensä käytetty tällaisissa tapauksissa. Usein sanaliitto onkin ainoa kyseeseen tuleva vaihtoehto.
Kielenhuolto ei ole ottanut sellaista yleistä kantaa, että tämäntyyppisissä asioissa yhdyssanailmaukset olisivat virheellisiä. Joissakin tapauksissa ne ovat jopa täysin vakiintuneita tai ainakin selvästi yleisempiä kuin sanaliitto.
Toisaalta monilla aloilla kielenkäyttö on suosinut yhdyssanoja, varsinkin puhekielessä. Tähän on varmasti vaikuttanut englannin esikuva, mutta myös se, että yhteyttä henkilönnimeen ei ajatella eikä ehkä edes tunneta. Lisäksi genetiivin muodostuskin on joskus ongelmallista. Esimerkiksi ”Fourier-muunnos” tuntuu sujuvammalta kuin ”Fourier’n muunnos”.
Jos nimi liitetään partisiippiin, ei genetiivi tule kyseeseen, vaan kirjoitetaan ”Fourier-muunnettu” ja ”Nobel-palkittu” (ja ”Poisson-jakautunut ”, vaikka yleensä ”Poissonin jakauma”); tällaisissa ilmauksissa on puhekielen sävyä, mutta niitä on alettu käyttää myös asiateksteissä – varmaankin paljolti siksi, että kirjakielisemmässä vaihtoehdossa olisi toistoa, esimerkiksi ”Fourier-muunnoksella muunnettu”. Genetiivialkuisuus on joskus myös lievästi hämmentävä silloin, kun ilmauksella kokonaisuutena on genetiivissä oleva määrite, esimerkiksi ”funktion Fourier’n muunnos”.
Silloin, kun kyse on termeistä tai terminomaisista ilmauksista, ei ole ihan sopivaa, että yksi kirjoittaa yhdellä tavalla, toinen toisella. Useimmissa tämäntapaisissa termeissä virta näyttää vievän kohti yhdyssanarakennetta, joten se kai on se suunta, jossa yhtenäisyys on saavutettavissa. Samalla vältetään horjuvuus genetiivin kirjoitusasussa.
Toisaalta ei ole järkevää tavoitella sellaista yhtenäisyyttä, että genetiivialkuisuudesta kokonaan luovuttaisiin, sillä moni termi on hyvin vakiintunut genetiivialkuiseksi. Esimerkkejä matematiikasta:
Pikemminkin kunkin termin asu pitäisi pyrkiä vakiinnuttamaan. Usein yksinkertainen Google-hakujen (kuten "nobelin palkinto" ja "nobel-palkinto") vertailu antaa aika selvän vastauksen kysymykseen, kumpi vaihtoehto kannattaa yrittää vakiinnuttaa.
Joissakin tapauksissa on yhdyssana selvempi siksi, että genetiivi olisi monitulkintainen. Tällöin yhdyssana on myös tavallisesti yleisempi. Esimerkiksi ”Schengenin alue” tuntuisi oudolta, koska se tuntuisi tarkoittavan Schengenin seutua, vaikka tarkoitetaan Schengenissä tehdyllä sopimuksella perustettua aluetta.
Jos ilmaisun alkuosa on genetiivissä oleva erisnimi, saattaa olla kolmekin mahdollista kirjoitustapaa:
Joissakin tapauksissa voisi tulla kyseeseen myös kahden viimeksi mainitun asun välimuoto: sana kirjoitetaan gemena-alkuisena, mutta yhdysmerkkiä käyttäen. Tällöin käytettäisiin Yhdysmerkkiä yhdyssanan selventämiseen. Periaatteessa jopa ranskan-leipä olisi sallittu, mutta osuvampi esimerkki olisi suomen-ajokoira (tavallinen kirjoitusasu suomenajokoira), jossa jälkiosa alkaa vokaalilla ja on yhdyssana.
Monissa tapauksissa voi vain yhtä kirjoitusasuista pitää oikeana. Kyse on osittain ilmausten luonteesta, osittain vakiintuneesta käytännöstä.
Kielitoimiston ohjepankin sivulla Yhdysmerkki yhdyssanassa, jossa erisnimi) on seuraava ohje: ”Omanlaisensa ryhmän muodostavat erisnimen sisältävät mestari- ja mestaruus-ilmaukset. Tavallisesti alussa on iso kirjain, ja kokonaisuus kirjoitetaan joko kahdeksi eri sanaksi tai yhdistetään yhdysmerkillä”. Tämän mukaisesti voidaan kirjoittaa esimerkiksi Kenian mestaruus tai Kenian-mestaruus, Kenian mestari tai Kenian-mestari.
Ohjeen jälkeen on seuraava, vuonna 2003 tehty lisäys:
Suomessa yleiset mestaruuden ilmaukset (SM ja EM) on mahdollista kirjoittaa myös kuten maailmanmestaruus ja maailmanmestari eli pienellä alkukirjaimella ja yhteen:suomenmestaruus, suomenmestari
euroopanmestaruus, euroopanmestari
Tämä kuitenkin vain sallii tällaiset poikkeavat asut vanhojen rinnalle. Niitä ei kannata käyttää, koska niissä alkuosa on selvästi erisnimi ja koska ne turhaan poikkeavat niihin rinnastuvista ilmauksista kuten Kenian-mestari tai Kenian mestari.
Tälläiset ilmaukset ääntyvät yleensä yhdyssanoina eli niin, että niissä on vain yksi pääpaino. Yhdyssanaksi käsittämistä tukee sekin, että ilmausten merkitys on erikoistunut sen sijaan, että se johtuisi vain osien merkityksistä. Esimerkiksi Suomen−mestari ei tarkoita yleisesti suomalaista mestaria, vaan urheilijaa, joka on voittanut kilpailun tilaisuudessa, joka on määritelty mestaruuskisoiksi.
Erisnimen ja yleisnimen yhdistelmän kirjoittaminen yhteen on virheellistä silloin, kun alkuosa on perusmuodossa (nominatiivissa). Joissakin tapauksissa ilmauksen kokonaisuutena voidaan tulkita muuttuneen yleisnimeksi (kuten genetiivialkuissakin tapauksissa, kuten ”ranskanleipä”).
Voidaan kirjoittaa esimerkiksi ”Suomi-rock tai ”suomirock”. Kielilautakunnan kannanotto vuodelta 2003 hyväksyy tässä tapauksessa molemmat. Edellinen on sikäli selvempi, että jälkimmäisen voisi tulkita viittaavan kieleen, vaikka sanalla viitataan suomalaiseen rockmusiikkiin, joka ei välttämättä ole suomenkielistä. Sen sijaan ei pidä kirjoittaa ”suomi rock” eikä ”Suomi rock”, ei myöskään ”Suomirock”.
Yhteen tai erikseen kirjoittamiseen vaikuttaa mm. se, miten tuttuna ilmaisua pidetään. Usein erisnimen merkitys on ”laimentunut” ja ilmaisu kokonaisuutena koetaan jonkin asian nimeksi. Tällöin myös lausumistapa on usein selvästi yksihuippuinen (pääpaino vain ensimmäisellä tavulla). Koko ilmauksen merkitys saattaa olla hyvin erikoistunut.
Esimerkiksi ”espanjantauti” ei tarkoita yleisesti Espanjasta peräisin olevaa tautia, vaan tiettyä, ensimmäisen maailmansodan lopulla ja jälkeen riehunutta suurta influenssaepidemiaa. (Se sai nimensä Espanjasta siksi, että tiedot siitä levisivät Espanjan kautta. Koska Espanja oli puolueeton, siellä ei ollut sotasensuuria.)
Seuraavissa esimerkeissä on tildeoperaattori ∼ osoittamassa vaihtelua: kummatkin muodot ovat hyväksyttäviä.
Vielä suhteellisen hiljattain sentapaiset ilmaukset kuin ”saksanpaimenkoira” tulkittiin sanaliitoiksi, esimerkiksi ”Saksan paimenkoira”. Ks. kohtaa Termien kirjoittaminen yhdyssanoiksi.
Esimerkiksi ”Ruotsin-laiva” on luonteva kirjoitusasu, jos ajatellaan Ruotsiin kulkevaa laivaa, Sen sijaan ”ruotsinlaiva” on jo käsite ja viittaa tietynlaiseen matkailun muotoon ja tyyliin.
Joissakin tapauksissa on yhteen tai erikseen kirjoittamisella olennainen merkitysero. Genetiivin erilaiset merkitykset nimittäin saatetaan erottaa juuri tällä tavoin etenkin, jos ilmaisussa on kaksoisgenetiivi eli kaksi erityyppistä genetiiviä.
Toisaalta erikseen kirjoittaminen on yleistä silloin, kun todellista kaksiselitteisyyttä ei ole. Monet ilmaisutyypit kirjoitetaan yhteen silloin, kun osat ovat lyhyitä, mutta erikseen, jos ainakin toinen osista on pitkä. Tarkkoja sääntöjä ei ole, ja asia riippuu myös ilmaisun merkityksestä ja lauseyhteydestä. Käytännössä voi soveltaa seuraavia nyrkkisääntöjä:
Tosin virallisia ohjeita voidaan tulkita niinkin, että yhteen kirjoittaminen (kuten Kilon-toimipiste) olisi aina suositeltavaa. Ks. Tyyppi Oulun-juna ∼ Oulun juna.
Sellaisia ilmauksia kuin ”Tanskan-tuonti” saatetaan käyttää myös (substantiivina tai adjektiivina) merkityksessä ”Tanskasta tuotu”, esimerkiksi ”Ori on Tanskan-tuonti”. Vaikka ilmaus on periaatteessa mahdollinen, tuntuisi yleisnimeksi kirjoittaminen, ”tanskantuonti”, luonnolliselta. Yksinkertaista ilmausta ”Tanskasta tuotu” ei ehkä haluta käyttää siksi, että se olisi liian konkreettisen tuntuinen.
Lähetystöjen, lähettiläiden, konsulaattien yms. nimityksiin on vakiintunut käytäntö, jonka mukaan lähettäjävaltion ilmaiseva määrite kirjoitetaan erilliseksi sanaksi, kohdevaltiota tai asemapaikkaa osoittava määrite yhdyssanan alkuosaksi. Näin erotellaan genetiivin eri merkitykset. Lähetystöt nimetään tavallisesti asemapaikan mukaan muun muassa siksi, että lähetystö saattaa edustaa lähettäjävaltiota myös muissa valtioissa kuin asemamaassa; ks. ulkoministeriön luetteloa edustustoista.
Euro-alkuisissa sanoissa on suurta sekaannusta:
Maantieteellinen nimi kirjoitetaan nykyisten sääntöjen mukaan yhdyssanaksi. Tähän on joukko poikkeuksia, joita käsitellään nimien yhteydessä kohdassa Milloin maantieteellinen nimi on yhdyssana?
Jos esimerkiksi kadunnimi muodostetaan sanaliitosta ja sanasta ”katu”, ”tie” tai vastaava, osat kirjoitetaan eri sanoiksi, esimerkiksi ”Urho Kekkosen katu” – ei siis ”Urhokekkosenkatu”, kuten voisi luulla. Melko tavallinen kirjoitustapa ”Urho Kekkosenkatu” on myös normin vastainen – ja epäjohdonmukainen, sillä eihän sana ”Urho” ole sanan ”Kekkosenkatu” määrite.
Kadunnimet, joissa alkuosana on yksisanainen nimi, kirjoitetaan tavallisiksi yhdyssanoiksi. Nimiä annettaessa kannattaakin pyrkiä tällaisiin ongelmattomiin ilmaisuihin.
Eliölajin tai rodun nimi kirjoitetaan yleensä yhteen.
Kielenhuollon linja alkoi muodostua tällaiseksi 1960-luvun tienoilla, ja tämä on osa termien tekemistä yhdyssanoiksi. Aiemmin kirjoitettiin esimerkiksi Siperian lehtikuusi, ja tällaista esiintyy yhä jonkin verran.
Kielitoimiston ohjepankin sivu Eläinlajit ja ‑rodut esittää asian kuitenkin niin, että moniosaiset lajin tai rodun nimet kirjoitetaan ”yleisesti” tai ”tavallisesti” yhteen, mutta ei kerro, missä tapauksissa kirjoitetaan erilleen. Se kuitenkin mainitsee, että jos nimen alkuosana on nen-loppuinen adjektiivi, nimestä voi tulla pitkä ja hankala hahmottaa, etenkin taivutettaessa (esimerkiksi kultaisellanoutajalla). Sivu loppuu seuraavaan kappaleeseen:
Tässä esitetty ohje on yleisohje. Esimerkiksi monet koira- ja kissarotuyhdistykset kirjoittavat rotujen nimiä osin omien käytänteidensä mukaisesti.
Kennelliiton sivuston rotujen nimien listassa melko paljon Kielitoimiston ohjepankin ohjeesta poikkeavia asuja, etenkin silloin, kun nimi on pitkä, esimerkiksi kiharakarvainen noutaja. Lisäksi sellaiset nimet, jotka ovat kokonaan vierasta kieltä, kirjoitetaan kyseisen kielen mukaan, esimerkiksi bichon frisé; Kielitoimiston ohjepankin tarkoitus ei kai ole ollut ottaa kantaa sellaisiin. Toisaalta on on sekakielisyyttä kuten Kennelliiton listan cavalier kingcharlesinspanieli, joka ohjepankin mukaan kirjoitetaan yhteen. Käytännössä Kennelliitossa ilmeisesti noudatellaan eri rotujärjestöjen käyttämiä nimiä, joten ei ole mikään ihme, että esiintyy sekavuutta.
Koska Kennelliitto ja sen jäsenjärjestöt päättävät rotumääritelmistä, lienee sopivaa käyttää niissä yhteyksissä esitettyjä nimien asuja muuallakin.
Vastaava koskee Kissaliiton sivuilla esitettyjä kissarotujen nimiä. Siellä on esimerkiksi yleisohjeen vastaiset norjalainen metsäkissa ja pyhä birma.
Alalajien nimiin on syytä soveltaa samoja sääntöjä kuin lajeihin ja rotuihin. Esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankin sivulla lajin tai rodun nimenä esitetyistä itämerennorppa on norpan alalaji, bengalintiikeri tiikerin ja harmaakarhu karhun alalaji.
Ihmisrotujen nimissä on vanhastaan esiintynyt sanaliittoja. Kielitoimiston sanakirja mainitsee esimerkit valkoinen rotu, keltainen rotu ja musta rotu. Toisaalta se liittää tähän huomautuksen ”vars. aik. ihmisistä”, viitaten siihen, että ihmisroduista puhuminen esitetään nykyisin usein vanhentuneena tai virheellisenä.
Lajikkeet ovat ihmisen tekemän jalostuksen tuottamia viljeltyjen kasvien muotoja. Niiden nimiä pidetään erisniminä, jotka voivat olla sanaliittoja, kuten Valkea kuulas.
Usein sana ”pikku” ja siihen liittyvä sana voidaan kirjoittaa joko yhteen tai erilleen ilman merkityseroa tai edes savyeroa. Tällöin ”pikku” tarkoittaa pientä, vähäistä, heikkoa, vähäarvoista tms., ja sillä on on usein tunnetta tai asennetta ilmaiseva merkitys. (Vertaa esimerkiksi ilmauksiin ”pieni tyttö”, ”pieni summa” jne.)
Erilleen kirjoittaminen on tällaisissa tapauksissa ehkä parempi tapa. Yhteen kirjoittaminen voidaan varata tapauksiin, joihin se kuuluu siksi, että kokonaisuudella on erikoistunut merkitys. Lisäksi esimerkiksi seuraavat ilmaukset ovat Kielitoimiston sanakirjassa ilman mainintaa erikseen kirjoittamisen mahdollisuudesta: lapsen pikku kädet, pikku kultani, pikku äitini, pikku ystävätär, pikku hiprakassa, pikku erimielisyydet, pikku pettymykset.
Yhteen kirjoitettavia ovat tapaukset, joissa ilmauksella on aivan eri merkitys kuin erikseen kirjoitetulla on tai olisi. Esimerkiksi ”pikkuserkku” ei tarkoita pientä serkkua, vaan sitä käytetään serkusten lapsista suhteessa toisiinsa, eíkä sana ”pikkuaivot” tarkoita pieniä aivoja, vaan aivojen tiettyä osaa. (On kyllä mahdollista sanoa ”Älä vaivaa tällä pikku aivojasi”, mutta se ei ole viisasta.) Kielitoimiston kielioppioppaan sivu Yhdyssana vai ei: pikkutyttö vai pikku tyttö? mainitsee seuraavat sanat yhdyssanoina: pikkuaivot, pikkuauto, pikkubussi, pikkuhousut, pikkujoulut, pikkukaupunki, pikkumusta, pikkuleipä, pikkupyykki, pikkuraha, pikkuserkku, pikkusisko, pikkusormi, pikkuveli. Jotkin niistä voidaan kyllä ajatella kirjoitettavan erilleenkin. Voidaan esimerkiksi puhua ihastuttavasta pikku kaupungista, mutta tällöin kyse on tunneilmauksesta eikä pikkukaupungista suurkaupungin vastakohtana.
Kielitoimiston sanakirjassa on toista sataa pikku-alkuista yhdyssanaa, joista tosin osa voidaan kirjoittaa erilleenkin (vaikka sanakirja ei tätä aina mainitse).
Kun pikku-sana liittyy henkilönnimeen, sellaisilla ilmaisuilla kuin ”pikku Kalle” ja ”pikku-Kalle” on ehkä jonkinlainen vivahde-ero. Myös versaalialkuinen ”Pikku-Kalle” on mahdollinen, jos tarkoitetaan henkilöä, jonka erisnimeksi (lempinimeksi) tällainen ilmaisu on vakiintunut.
Maantieteellisissä nimissä pikku-sana kirjoitetaan yhteen seuraavan sanan kanssa ja erotetaan siitä yhdysmerkillä, paitsi jos seuraava sana on yhdyssana, jolloin kirjoitetaan erilleen. Tätä kuvailee Kielitoimiston ohjepankin sivu Paikannimet: Pikku Huopalahti, Pikku-Keimola.
Kuvaileva Iso suomen kielioppi esittää (§ 425) yhtenä toistoyhdyssanan muotona sellaiset sanat kuin pienenpieni, joissa adjektiivia määrittää sama adjektiivi genetiivissä. Se lisää: ”Tällainen adjektiivin toistorakenne esiintyy yhtä lailla sanaliittona, esim. pienen pieni”. Normeissa ei asiaan oteta kantaa.
Kielitoimiston sanakirja tosin esittää vain vaihtoehdon pienen pieni (sanan pieni käyttöesimerkeissä), ei yhdyssanaa pienenpieni. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että yhteen kirjoittaminen olisi väärin; sanakirja ei tietenkään voi sisältää kaikkia suomen kielen yhdyssanoja. Nykysuomen sanakirjassa esiintyy mm. pienenpieni, joskin siihen liittyy huomautus, että se kirjoitetaan tavallisesti erikseen.
Koska yhteen kirjoittamisella ei tällaisissa tapauksissa saavuteta mitään etua, on paras kirjoittaa tällaiset ilmaukset kahdeksi sanaksi.
Sama koskee ilmauksia, joissa toistuva sana on substantiivi. Poikkeuksen muodostavat sellaiset tapaukset, joissa sana ei esiinny itsenäisenä perusmuodossa, vaan vain taivutusmuodoissa ja yhdyssanan alkuosana.
Sanasta ”takainen” Nykysuomen sanakirja esittää, että se kirjoitetaan usein yhteen varsinkin lyhyen attribuutittoman määritteen kanssa. Esimerkeissä se mainitsee – monien erikseen kirjoitettujen tapausten, kuten ”vuosituhansien takainen”, ohella – lukuisia yhdyssanoja, mm. ”vuosientakainen” ja ”talventakainen”. Sellaisia sanoja ei kuitenkaan ole enää Kielitoimiston sanakirjassa. Nykynormeja ilmeisesti onkin tulkittava niin, että tällaiset ilmaukset kirjoitetaan erikseen.
Toisaalta sanakirjassa on sanan ”takainen” selityksissä paitsi kuvaannollinen sana ”haudantakainen” myös sanat ”ikkunantakainen”, ”lahdentakainen” ja ”merentakainen”. Tätä lienee tulkittava niin, että yhteen kirjoittaminen on mahdollista, jos merkitys on ’jonkin takana oleva’ eikä ’jotakin aikaisempi’.
Sanaa ”toissa” ei nykyinen kielitaju koe sanan ”toinen” muodoksi (konsonanttivartaloinen essiivi; vrt. normaaliin essiiviin ”toisena”), vaan sanaksi, jota käytetään vain muutamissa sanonnoissa. Tämän takia sellaiset ilmaisut kuin ”toissa päivänä” kirjoitetaan usein yhteen, ”toissapäivänä”, mutta normien mukaan ne tulee kirjoittaa erikseen. Sellaiset johdokset kuin ”toissapäiväinen” kirjoitetaan yhteen normien mukaankin.
Oikea kirjoitusasu on ”lukuun ottamatta”, ei ”lukuunottamatta”. Näin vain on päätetty melko mielivaltaisesti. Tässä tapauksessa yhteen kirjoittamista voisi perustella sillä, että ilmaus on merkitykseltään erikoistunut. Erikseen kirjoittaminen taas on perusteltavissa sillä, että merkitys selittyy kuitenkin hyvin ilmauksen ”ottaa lukuun” (= ottaa mukaan laskuihin, ottaa huomioon) pohjalta.
Käytännössä tämän ilmauksen yhteen kirjoittaminen lähes yhtä yleistä kuin erikseen kirjoittaminen. Toisaalta normit ovat oikeastaan tiukentuneet: Nykysuomen sanakirja sisältää hakusanan ”lukuunottamatta” joskin mainitsee, että ilmaus kirjoitetaan yleensä erikseen, kun taas uudemmissa sanakirjoissa asuna on vain ”lukuun ottamatta”. Yhteen kirjoittamista lienee siis pidettävä yleisyydestään huolimatta virheellisenä.
Vastaavista syistä on syytä kirjoittaa ilmaus ”pois lukien” sanaliitoksi. Vaikka siinä lukea-verbi on nykykielen kannalta hiukan erikoisessa merkityksessä, kyse ei kuitenkaan ole merkitykseltään erikoistuneesta ilmauksesta.
Kannattaa muistaa, että usein ”lukuun ottamatta” on korvattavissa sujuvammalla sanonnalla, jossa käytetään esimerkiksi sanaa ”paitsi”. Lauserakenteen toki silloin pitää olla toisenlainen.
Sana lainen ja sitä edeltävä genetiivimuotoinen sana kirjoitetaan yhteen tai erikseen edeltävän sanan luokan mukaan seuraavasti:
1. sanan luokka | Kirjoitussääntö | Esimerkki |
---|---|---|
persoonapronomini | yhteen t. erikseen | minunlaiseni ~ minun laiseni |
muu pronomini | yhteen | samanlainen |
peruslukusana | yhteen | kolmenlainen |
adjektiivi | yhteen | hyvänlainen |
partisiippi, määritteetön | yhteen t. erikseen | kerrotunlainen ~ kerrotun lainen |
partisiippi, määritteellinen | yhteen | edellä kerrotun lainen |
erisnimi | erikseen | Maijan lainen |
yhdyssana | erikseen | ajokoiran lainen |
muu yleisnimi, määritteetön | erikseen t. yhteen | koiran lainen ~ koiranlainen |
muu yleisnimi, määritteellinen | erikseen | mustan koiran lainen |
Viralliset ohjeet ovat kuitenkin osittain puutteellisia ja jopa ristiriitaisia. Tämä koskee tapauksia, joissa ensimmäinen sana on substantiivi, adjektiivi tai partisiippi.
Jos ilmauksen alkuosa on yhdyssana, sanaliitto tai erisnimi, kirjoitetaan lainen erikseen. Muutoin on parempi kirjoittaa yhteen.
Sanasta kaltainen ei ole samanlaisia yleisiä sääntöjä kuin sanasta lainen, vaikka sanat ovat merkitykseltään hyvin samantapaiset. Kielitoimiston sanakirjan kuvauksesta voidaan kuitenkin päätellä, että kaltainen kirjoitetaan yleensä erilleen, mutta voidaan kirjoittaa yhteen edeltävän määritteen kanssa, jos se on muu pronomini kuin persoonapronomini.
Monet lainen-loppuiset ilmaukset kirjoitetaan aina yhteen, mm. kaikenlainen, muunlainen ja minkälainen. Kuitenkin suomen kielessä voi lainen esiintyä myös itsenäisenä sanana.
Sana lainen on alkujaan laji-sanan johdos ja kehittynyt muodosta lajinen, mutta erilaistunut osittain eri merkitykseen. Esimerkiksi eläimistä puhuttaessa samanlajinen tarkoittaa samaa eläinlajia olevaa, samaan lajiin kuuluvaa, kun taas samanlainen tarkoittaa väljästi samankaltaisuutta, samantapaisuutta.
Kielikellon 2/2002 kirjoituksessa Mainitunlainen ja viimeksi mainitun lainen sanotaan:
Suomessa on itsenäinen sana lainen, joka tarkoittaa samaa kuin kaltainen. Niinpä sellaiset ilmaukset kuin Pariisin lainen kaupunki ja Simbergin lainen taiteilija ovat mahdollisia. Monen mielestä lainen yksinään kuitenkin kuulostaa vähän töksähtävältä, ja kaltainen onkin näissä tapauksissa tavallisempi sana. Useimmiten lainen kirjoitetaankin yhteen edeltävän sanan kanssa, nimittäin silloin, kun edellä on genetiivimuotoinen pronomini, numeraali, adjektiivi tai partisiippi, vaikkapa toisenlainen ja mainitunlainen.
Töksähtävyyden sijasta olisi ehkä parempi puhua outoudesta: koska lainen esiintyy vain harvoin itsenäisenä sanana ja paljon useammin sanan jälkiosana, sitä ei aina edes pidetä ”oikeana sanana”.
Vaikka lainen-sanan käyttöä itsenäisenä onkin usein hyvä välttää, se ei aina ole helposti korvattavissa. Erityisesti lainen ja kaltainen eivät tarkoita yleisesti samaa. Sana kaltainen sisältää aika vahvasti ajatuksen samantapaisuudesta, muistuttavuudesta, pikemminkin kuin samanlaisuudesta. Niinpä kun haluamasi lainen tarkoittaa ’sellainen kuin haluat (t. halusit)’, voidaan ilmaisun haluamasi kaltainen hyvin tulkita tarkoittavan ’sellainen, joka muistuttaa haluamaasi’. Merkitykseltään ongelmaton korvaava ilmaus olisi sen sijaan sellainen kuin haluat (t. halusit).
Sana lainen ei siis ole erityisen suositeltava substantiivin yhteydessä, mutta sen välttely voi johtaa pahempiin ongelmiin, kuten virkerakenteen muuttumiseen raskaammaksi sivulauseen lisäämisen takia taikka jopa merkityksen hämärtymiseen, jos käytetään sanaa kaltainen.
Kielitoimiston ohjepankin sivu Yhdyssana vai ei: tämäntyyppinen vai tämän tyyppinen sanoo:
Pronomini ja lainen kirjoitetaan yleensä yhteen:
minkälainen, kaikenlainen, samanlainen
minunlaiseni (~ minun laiseni)
Sääntöjä lienee tulkittava niin, että pronomini ja lainen kirjoitetaan aina yhteen, paitsi jos siinä on persoonapronomini, jolloin myös erikseen kirjoittaminen on mahdollista. Kielitoimiston sanakirjassa mainitaan vaihtoehdot minunlaiseni ∼ minun laiseni, sinunlaisesi ∼ sinun laisesi ja hänenlaisensa ∼ hänen laisensa. Periaatetta lienee tarkoitus soveltaa myös monikollisiin persoonapronomineihin: meidänlaisemme ∼ meidän laisemme, teidänlaisenne ∼ teidän laisenne, heidänlaisensa ∼ heidän laisensa. Näihin kaikkiin kuuluu kirjakielessä possessiivisuffiksi (ei minunlainen tms.).
Tulkinnassa on ongelmana, että ei ole määritelty täsmällisesti, mitkä sanat ovat pronomineja. Käytännössä on parasta käyttää (edellä mainittujen persoonapronominitapausten lisäksi) vain tavallisimpia pronominin ja lainen-sanan yhdistelmiä, jotka kaikki siis kirjoitetaan yhteen: eräänlainen, harvanlainen, jonkalainen, jonkinlainen, kahdenlainen, kaikenlainen, kummankinlainen, kummankaanlainen, kunkinlainen, minkinlainen, minkälainen, minkäänlainen, tämänlainen, useanlainen, yhdenlainen.
Pronominialkuisia yhdyssanoja ovat myös jollainen, millainen, sellainen, tuollainen ja tällainen, joissa pronominin genetiivipääte n on assimiloitunut l. Assimilaatio on tavallinen myös esimerkiksi sanassa samanlainen (ääntämys siis voi olla samallainen), mutta sitä ei osoiteta kirjoituksessa.
Yleiset ohjeet eivät käsittele erikseen adjektiivin tai partisiipin ja lainen-sanan yhdistelmiä. Täten niitä koskee periaatteessa yleinen sääntö adjektiivialkuisista -inen-loppuisista ilmauksista: ne voi kirjoittaa yhteen tai erilleen, esimerkiksi halutunlainen tai halutun lainen. Yhteen kirjoittaminen on yleensä parempi ratkaisu, sillä moni pitää erikseen kirjoitettua asua virheellisenä.
Uusi kieliopas esittää yleisenä sääntönä, että lainen kirjoitetaan yhteen edeltävän genetiivimuotoisen ”pronominin, numeraalin, adjektiivin ja partisiipin kanssa”, ja ainoina poikkeuksina (ilman selityksiä), että voidaan kirjoittaa sinunlaisesi tai sinun laisesi, entisenlaisensa tai entisensä lainen sekä edellämainitunlainen tai edellä mainitun lainen. Muissakin oppaissa ja ohjaissa on samaan suuntaan viittaavia kannanottoja.
Kielitoimiston sanakirjan lainen-sanan kuvauksesta voidaan päätellä, että vain erikseen kirjoittaminen tulee kyseeseen silloin, kun partisiipilla on määrite, sillä ilmaukselle viimeksi mainitun lainen ei mainita yhteen kirjoittamisen mahdollisuutta.
Toisaalta samasta kuvauksesta voidaan päätellä, että vain yhteen kirjoittaminen tulee kyseeseen silloin, kun lainen esiintyy ”yhdyssanojen jälkiosana merkitystä lieventämässä”, esimerkiksi helponlainen ’helponpuoleinen, helpohko;’.
Oppaissa ja sanakirjoissa esitetyissä esimerkeissä lainen-loppuisen yhdyssanan alkuosana esiintyvä partisiippi on yleensä passiivin partisiippi (esim. tunnettu), harvemmin aktiivin partisiippi (esim. seuraava). Agenttipartisiippi, kuten haluamasi, näyttäisi vain Nykysuomen sanakirjan esimerkissä kertomani lainen, eikä siinä ole mainintaa yhteen kirjoittamisen mahdollisuudesta.
Yleisten sääntöjen pohjalta arvioiden sekä haluamasi lainen että haluamasilainen ovat kuitenkin oikeita. Molemmat ovat ongelmallisia, ja valinta on hankala. On aika helppoa sanoa, että halutunlainen on sujuvampaa kieltä kuin halutun lainen, mutta haluamasilainen ei istukaan kieleen niin hyvin.
Tällaisissa tapauksissa alkuosa on genetiivissä kuten lainen-loppuisissa yhdyssanoissa yleensäkin. Agenttipartisiipeissa vain ei ole genetiivin päätettä, koska niissä on aina possessiivisuffiksi, ja se taas aiheuttaa n-päätteen pois jäännin; siten haluamasi on sekä nominatiivi että genetiivi.
Järjestyslukusanat, kuten neljäs, ovat kieliopillisesti adjektiiveja, joten edellä sanotun mukaisesti voi kirjoittaa neljännen lainen tai neljännenlainen.
Peruslukusanat, kuten neljä, kirjoitetaan yleensä yhteen seuraavan lainen-sanan kanssa. Kielitoimiston sanakirja ei anna esimerkeissään erikseen kirjoittamisen vaihtoehtoa sanalle neljänlainen. Vanhemmassa Nykysuomen sanakirjassa on kuitenkin esimerkit sen seitsemän laisia ja kymmenenkin laisia.
Kielitoimiston ohjepankin sivu Yhdyssana vai ei: tämäntyyppinen vai tämän tyyppinen käsittelee myös substantiivialkuisia tapauksia:
Huomaa, että -lainen, -läinen kirjoitetaan substantiivien yhteydessä erilleen: Maijan lainen, Aleksis Kiven lainen. Tavallisempaa on kuitenkin käyttää sanaa kaltainen, tapainen tai tyyppinen: Maijan kaltainen.
Vaikka ohje siis puhuu substantiiveista yleensä, esimerkkeinä on vain erisnimiä, joten ehkä on tarkoitettu vain niitä. Kielitoimiston sanakirja mainitsee lainen-sanan kuvauksessa, että koiranlainen voidaan kirjoittaa myös erikseen. Samaa ei sanota esimerkeistä ajokoiran lainen ja mustan koiran lainen. Tämä lienee tulkittava niin, että vain erikseen kirjoittaminen tulee kyseeseen, kun substantiivilla on määrite. Epäselvää on, tulkitaanko myös yhdyssanan alkuosa tällöin määritteeksi.
Selvän ohjeen antaa Uusi kieliopas:
Substantiivialkuiset tapaukset ovat harvinaisia; ne kirjoitetaan yhteen t. erikseen (jos ei tervanlainen t. tervan lainen aine auta), eräissä tapauksissa vain erikseen: hautatervan lainen, juoksevan tervan lainen aine; Pariisin laisessa suurkaupungissa (edellä yhdyssana, sanaliitto t. erisnimi)
Muutamissa sanoissa, jotka voitaisiin tulkita lainen-loppuisiksi yhdyssanoiksi, alkuosa ei ole genetiivissä: erilainen (joskus virheellisesti erinlainen), sekalainen, yhtäläinen (huomaa mukautuminen vokaalisointuun), kahtalainen.
Aivan eri alkuperää on johtimena käytetty -lainen tai -läinen, jolla muodostetaan mm. asukkaannimityksiä, esimerkiksi espoolainen, kauniaislainen, härmäläinen. Niissä kantasana on päätteettömässä muodossa, ei genetiivissä,
Ilmaukset kolmasosa, neljäsosa jne. voitiin aiempien sääntöjen mukaan kirjoittaa myös erikseen. Nykyisin tällaista mahdollisuutta ei mainita sanakirjoissa.
Sellaista ilmausta määrittävä lukusana kirjoitetaan erikseen.
Tässä tarkoitetaan moniosaisella yhdyssanalla sellaista yhdyssanaa, jossa ainakin toinen osista on yhdyssana. Ne ovat usein hankalan pitkiä, ja siksi voi tulla mieleen, pystyisikö niitä takamaan osiin. Jos alkuosa on nominatiivissa, vaihtoehtoja ei ole, joskin selventävän yhdysmerkin käyttö olisi periaatteessa mahdollista, mutta harvinaista.
Jos alkuosa on genetiivissä, saattaa olla mahdollista erottaa se omaksi sanakseen eli käyttää yhdyssanan sijasta sanaliittoa. Tällöin kuitenkin merkitys tai ainakin sävy voi muuttua, kuten mm. kohdassa Genetiivialkuiset substantiivien yhdistelmät kuvataan.
Usein pitkä ilmaus kirjoitetaan sanaliitoksi silloinkin, kun alkuosa määrittää sisällöllisesti vain jälkiosan alkuosaa.
Koska ilmauksen ajatus on, että on mahdollisuus käyttää saunaa, erikseen kirjoittamista voi pitää epäloogisena: eihän kyse ole saunan mahdollisuudesta. Sana myös lausutaan niin, että ensisijainen sivupaino on osan mahdollisuus alkutavulla, mikä korostaa, että sana jäsentyy osiin saunankäyttö ja mahdollisuus. Sellainen erikseen kirjoittaminen kuin saunan käyttömahdollisuus on kuitenkin tavallista, eikä sitä liene asetettu kyseenalaiseksi kielenhuollossa. Sitä kuvailee Ison suomen kieliopin kohta Määrittääkö laajennus määriteosaa vai koko yhdyssanaa?
Kaksitasoisen ilmauksen voi joskus kirjoittaa kolmellakin eri tavalla: monitasoiseksi yhdyssanaksi, sanan ja yhdyssanan yhdistelmäksi ja kolmen sanan yhdistelmäksi. Näillä on yleensä jonkinlainen merkitysero tai ainakin vivahde-ero.
Vaikka ilmaus niin kuin kirjoitetaan sääntöjen mukaan sanaliitoksi, kirjoitettaessa puhekieltä on luonnollista kirjoittaa niinku yhtenä sanana ääntämyksen mukaan. Kun peräkkäiset sanat liittyvät yhteen ja ehkä muuttuvat äänteellisesti tässä yhdistelmässä ja kun yhdistelmä saa erityisen merkityksen tai käytön (esimerkkitapauksessa lähinnä täytesanana), voidaan sanoa, että on syntynyt uusi sana, vieläpä usein sellainen, jota ei enää voi pitää yhdyssanana.
Myös Kielitoimiston sanakirjassa on asu niinku, artikkelissa, joka selittää sanan olevan arkikielinen.
Vastaavia tapauksia, joita ei yleensä mainita sanakirjoissa, ovat eiku, mutku, sitku. Rajatapauksia toki on paljon. Esimerkiksi onko kirjoitettava jossei vai jos ei, kun tarkoitetaan puhuttua ilmausta, jossa s on selvästi kahdentunut ja jälkiosa painoton? Onko kyse erillisestä sanasta vai sanaparin puhekielisestä ääntämyksestä? (Sana jollei on erilainen, koska siinä sanat ovat selvästi sulautuneet yhdeksi sanaksi.) Ainakin Suomen murteiden sanakirjassa on asu jossei. Iso suomen kielioppi mainitsee (§ 862) sanat eiku, niinku(n), sillee(n).