Päivämäärä voidaan esittää useassa muodossa, mutta samassa yhteydessä tulisi käyttää vain yhtä tapaa. Toisaalta esimerkiksi taulukossa voi käyttää eri tapaa kuin tekstissä.
Seuraavat tavat ovat suositusten mukaisia:
| Esimerkki | Käyttöala |
|---|---|
| 1. huhtikuuta 2003 | Asiateksti yleensä, etenkin virallinen |
| 1. päivä huhtikuuta 2003 | Yhteys, jossa merkintää on taivutettava |
| 1.4.2003 | Asiateksti, päiväykset, taulukot |
| 2003-04-01 | Datan sisäinen esitys tietotekniikassa; monikielinen aineisto |
Suomenkielisessä tekstissä on selvintä käyttää sellaista päivämäärien merkintätapaa kuin ”1. huhtikuuta 2003”. Se on ohjeiden mukainen tapa, joka sopii huoliteltuun asiatekstiin. Vuosiluku voidaan tietysti jättää pois, jos se on asiayhteyden perusteella selvä. Asiakirjassa pitäisi kuitenkin jollakin tapaa ilmaista vuosi, koska sitä saatetaan lukea myöhemminkin.
Aiemmin käytettiin erilaisia tapoja kirjoittaa päivämäärä, jossa on kuukauden nimi, esimerkiksi 1. pnä huhtikuuta, mutta edellä esitetty on vakiinnutettu ja määritelty muun muassa standardissa SFS 4175.
Tässä tavassa ei siis yleensä käytetä sanaa päivä eikä sen lyhennettä. Tosin vielä Kielikellon 1/2018 kirjoitus Miten päivämäärä merkitään? esittää ensimmäisenä esimerkkinä merkinnän toukokuun 10. päivänä 2018, ja lakikielessä on käytössä sellainen muoto kuin 18 päivänä toukokuuta 2018. Niistä ei pidä ottaa esimerkkiä.
Jos päivämäärän ilmausta kuitenkin joudutaan taivuttamaan, on helpointa ottaa mukaan päivä-sana ja taivuttaa sitä. (Tätä ei sanota nykyisissä ohjeissa, mutta sitä ei voi pitää kiellettynäkään, ja se kuvataan muun muassa artikkelissa Miten merkitä päivämäärät?, Kielikello 6, 1973.)
Kielitoimiston ohjeiden ja standardin SFS 4175 mukainen on myös sellainen päivämäärän merkintä kuin ”1.4.2003”. Se sopii esimerkiksi taulukkoihin, asiakirjan päiväykseen ja tekstiin, jossa esiintyy paljon päivämääriä.
Tällainen ilmaisu voidaan lukea kuukauden numeroa tai nimeä käyttäen: ”ensimmäinen neljättä kaksituhatta kolme” tai ”ensimmäinen huhtikuuta kaksituhatta kolme”. Numeron sanominen on käytännöllisempää muun muassa silloin, kun ilmoitetaan päivämäärä kirjoitettavaksi jonnekin.
Ilmaisu tulkitaan kuitenkin siinä määrin koodinluonteiseksi, että tyhjiä välejä ei käytetä sanavälejä vastaavasti. Aiemmin käytettiin välejä, esimerkiksi 1. 4. 2003. Aivan selvää ei ole ollut, onko välien jättäminen pois vain sallittua vai myös pakollista. Kielikellossa 2/2006 sääntö esitetään kuitenkin ehdottomana: ”Päivän tai kuukauden jälkeen ei tule välilyöntiä.” SFS 4175 sanoo saman asian: ”Numeroin ilmaistu päivämäärä kirjoitetaan koodinluonteisuutensa takia ilman välilyöntejä.” Yhtenäisyyden vuoksi tätä periaatetta on syytä noudattaa. Voidaan ehkä kuitenkin ajatella, että tyhjät välit ovat sallittuja, jos ne tehdään kapeiksi (esimerkiksi ohukkeilla tai hienoilla väleillä).
Ohjeiden mukaan tässä merkintätavassa ei käytetä etunollia (ei siis ”01.04.2003”). Etunollilla ei olisikaan mitään tehtävää, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että kaikki päivämäärät ovat samanmittaiset merkkimäärältään.
Sekä päivän että kuukauden numeron perään kuuluu siis piste, silloinkin, kun vuotta ei ilmoiteta, siis esimerkiksi ”1.4.”, ei ”1.4”. Jos tällainen päivämäärä on virkkeen lopussa, ei kuitenkaan kirjoiteta kahta pistettä peräkkäin kuten ei yleensäkään.
Pisteiden käyttöä näkee perusteltavan sillä, että päivän ja kuukauden numero ovat järjestyslukuja. Kyse on kuitenkin pikemmin sovinnaisesta merkintätavasta. Ruotsin kielessä käytäntö on toinen (esimerkiksi ”1.4”, joskin ”1.4.2010”).
Päivämäärien merkitsemisessä on edelleen paljon tarpeetonta kirjavuutta; ks. huomautuksia tekstin yhtenäisyyden merkityksestä. Esimerkiksi Kielenhuollon käsikirja mainitsee jopa neljä eri vaihtoehtoa päiväyksen kirjoittamiseen niin, että kuukausi kirjoitetaan sanana (tosin yhden vaihtoehdon sulkeisiin pannen), mutta niistä siis vain ensimmäistä kannattaa käyttää:
Helsingissä 29. huhtikuuta 2002(Helsingissä 29. pnä huhtikuuta 2002)Helsingissä 29. päivänä huhtikuuta 2002Helsingissä huhtikuun 29. päivänä 2002
Täysin hylättävä ja suomen kielen vastainen on merkintätapa ”29. huhti 2002”, joka johtuu tietokoneohjelmissa joskus käytetystä tavasta jäljitellä englannin ilmaisutyyppiä, jossa kuukauden nimi on lyhennettynä (esim. ”29 Apr 2002”).
Sellaiset lyhenteet kuin ”huhtik.” ovat muodollisesti oikeita, mutta yleensä ei ole syytä käyttää niitä.
Kansainvälisen standardin ISO 8601 mukaan tulisi käyttää muotoa ”2003-04-01” aina silloin, kun päiväys ilmoitetaan kokonaan numeroin. Tästä siis poiketaan suomalaisessa käytännössä ja standardissakin.
Kansainvälisen standardin taustalla on se, että englannin kielessä numeroin esitetty päiväys on monitulkintainen. Suomen kielessä ei sellaista ongelmaa ole ollut.
Tämän merkintätavan mukaan kirjoitetaan ensin vuosi, sitten kuukausi ja lopuksi päivä, erotinmerkkinä yhdysmerkki. Kuukausi ja päivä ilmoitetaan tällöin aina kahdella numerolla, tarvittaessa etunollia käyttäen. Itse asiassa kyseinen standardi sallii eräitä muitakin muotoja, mutta tässä esitetty on ehdottomasti tavallisin ja järkevin. Lisätietoja tästä standardista on englanniksi sivulla Info on ISO 8601.
Tämä merkintätapa on sopii yleensä vain sellaiseen digitaaliseen aineistoon, jota ei esitetä ihmisen luettavaksi sellaisenaan, vaan jonkin ohjelman tuottamassa esitysasussa. Sitä voi kuitenkin harkita käytettäväksi monikielisessä aineistossa silloin, kun päivämäärät eivät esiinny kielikohtaisessa tekstissä.
Valinta päivämäärien esitystavan vaihtoehtojen välillä on joskus vaikea. Tärkeintä on käyttää yhtenäistä menettelyä sekä välttää muita kuin edellä kuvattuja merkintöjä.
Ei siis pidä ottaa mallia sellaisista englanninkielisen maailman päiväystavoista kuin 1/4 2003, jotka ovat aiheuttaneet paljon väärinkäsityksiä. Mainittu merkintä nimittäin tulkitaan milloin huhtikuun ensimmäistä, milloin tammikuun neljättä tarkoittavaksi.
Vielä pahempi on sellainen kuin 01-04-03, josta ei todellakaan ilmene edes se, mitä vuotta tarkoitetaan.
Vuosiluku kirjoitetaan yleensä kokonaisena, useimmiten siis neljällä numerolla; ks. kohtaa Vuosiluvut.
Vuosi-sanan lyhentäminen on poikkeuksellista:
Vaikka lyhenne ”v.” on erittäin tunnettu ja tavallinen, sitäkin on hyvä usein tyylisyistä välttää. Vuonna-sanan jättäminen kokonaan pois on melko tavallista sanomalehdissä, tietosanakirjoissa ja muissa tiiviyteen pyrkivissä esityksissä, mutta siitä ei kannata ottaa mallia normaaliin asiatekstiin. Vertaa seuraavien vaihtoehtojen tyyliarvoa:
Yhdyssanojen osana esiintyvän vuotinen- tai vuotias-sanan lyhentämiselle ei yleensä ole todellista tarvetta. Tilapäislyhenteitä koskevien yleisten sääntöjen mukaan lyhenne vuot. olisi ajateltavissa, mutta se säästää niin vähän tilaa, ettei siinä juuri ole mieltä. Lyhenne v. taas on epäselvä mm. siksi, että se on yleisesti käytetty vuonna-sanan lyhenne.
Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas kuitenkin mainitsee 7. painoksessa (s. 37) ilmaukselle ”50-vuotias” lyhenteen ”50-v.”, vaikka oppaan lyhenneluettelo ei sellaista käyttöä tunnekaan. Nykyisessä kielitoimiston lyhenneluettelossa ilmoitetaan lyhenteelle ”v.” myös merkitys ’‑vuotias’.
Myös Uusi kieliopas esittää, että ”v.” on myös sanan ”-vuotias” lyhenne, ja esittää esimerkin Meeri (9-v.). Esimerkissä merkintä 9 v olisi parempi ja tarkoittaisi ikää yhdeksän vuotta.
Mainituissa ohjeissakaan ei esitetä mitään lyhennettä sanalle vuotinen. Se on siis syytä kirjoittaa aina kokonaan.
Sanaa vuotinen käytetään merkityksissä ’jonkin vuoden’ (esimerkiksi viimevuotinen) ’tietyn määrän vuosia kestävä t. kestänyt’ (esimerkiksi nelivuotinen koulutus). Sitä käytetään myös ikää ilmaistaessa (esimerkiksi satavuotinen tammi), mutta tämä ei ole nykynormien mukaista (oikein on satavuotias tammi).
Vanhastaan on käytetty lyhenteitä ”jKr.” ja ”eKr.” vuosilukujen yhteydessä ilmoittamaan, että tarkoitetaan vuotta kristillisen ajanlaskun alusta alkaen tai sitä ennen. Näiden rinnalle ovat tulleet lyhenteet ”jaa.” ja ”eaa.”, jotka luetaan ”jälkeen ajanlaskun alun” tai ”ennen ajanlaskun alkua”.
Kielitoimiston kannan mukaan kumpaakin tapaa voi käyttää eikä kumpaakaan suositeta toista parempana. Erisävyisiä kannanottoja kuvailee koosteen Suomen kielen normien muutoksia sivu Ajanilmaukset eaa. ∼ eKr. ja jaa. ∼ jKr.
Joissakin yhteyksissä tällaiset merkinnät ovat kuuma peruna. Ellei ole erityistä syytä toimia toisin, on yleensä parasta käyttää vanhoja lyhenteitä. Tätä voidaan perustella myös sillä, että lyhenteestä riippumatta on itse ilmaisussa kyse joka tapauksessa ns. kristillisestä ajanlaskusta, joka on vain yksi monista ihmiskunnan käyttämistä, eikä ole syytä piilottaa tätä seikkaa.
Joka tapauksessa näihin lyhenteisiin kuuluu piste kuten lyhenteisiin yleensäkin. Pistettä ei toisaalta tule muualle kuin loppuun. Esimerkiksi sellaiset asut ”e.a.a.” tai ”j.Kr.” aiheuttavat turhaa kirjavuutta.
Lyhenteitä ”eKr.” ja ”jKr.” on tuskin koskaan syytä korvata auki kirjoitetuilla ilmauksilla. Jos sellaisia ilmauksia kuitenkin halutaan käyttää, esimerkiksi lyhenteiden selityksissä, oikeat muodot ovat ”ennen Kristuksen syntymää” ja ”jälkeen Kristuksen syntymän”.
Tiettyyn kuukauteen viitataan yleensä kuukauden nimellä ja tarvittaessa vuosiluvulla.
Jos tarvitaan tiiviimpi esitystapa, esimerkiksi taulukkoon, on useita vaihtoehtoja, joilla on erilaisia huonoja puolia.
Joka tapauksessa tällaisissa merkinnöissä on syytä käyttää vuosilukua kokonaisena. Esimerkiksi ilmaus 3/24 on muuten vaikea hahmottaa, ja sen voisi tulkita esimerkiksi päivämääräksi.
Aikavälien ilmauksissa voi olla parempi käyttää päivämääriä silloinkin, kun kyse on kokonaisista kalenterikuukausista
Kun ilmaistaan kellonaika tai ajan kesto tunteina ja minuutteina, kenties myös sekunteina, niin kielitoimiston suosituksen ja standardin SFS 4175 mukaan käytetään erottimena pistettä, esim. ”12.30”.
Kansainvälisen standardin ISO 8601 ja englanninkielisen maailman käytännön mukaan taas käytetään kaksoispistettä, esim. ”12:30” ja ”10:05:30”. Yksi tärkeä syy tähän on se, että englannin kielessä piste toimii desimaalipisteenä, eikä kellonajoissa ole kyse desimaalijaotuksesta (paitsi joskus sekuntien jäljessä, esimerkiksi 12:00:00.5).
Käytännössä suomen kielessä käytetään kellonajoissa paljon myös kaksoispistettä. Se on myös hiukan selvempi kuin piste, etenkin kun pisteellä on suomessakin monia merkityksiä. Ainakin monikieliseen aineistoon tätä tapaa voi suositella.
Käytettiinpä erottimena pistettä tai kaksoispistettä, on kirjoitettava kellonajan minuutit ja sekunnit kahdella numerolla, jos ne ilmaistaan. Esimerkiksi ”klo 12:5” on väärin, samoin ”klo 12.5”.
Sen sijaan tuntien edessä ei yleensä käytetä etunollaa. Etunollan käyttö (esim. klo 07:30) on peräisin tietotekniikasta, jossa sillä tasataan kaikki kellonajat samanlevyisiksi.
Etunollaa voidaan kuitenkin käyttää aamuyön tunneissa selvyyden vuoksi, kun ilmaistaan aikaväli, joka ulottuu vuorokauden vaihteen yli.
Säännöt esitetään standardissa SFS 4175 (Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen), kohdassa 5.10, seuraavasti:
Numeroin kirjoitettuna kellonaika ilmaistaan 24 tunnin kellon mukaan. Kellonajoissa etunollia ei yleensä merkitä tunteihin.klo 8 [Ei: klo 08]Aamuyön tunteihin etunolla voidaan kuitenkin selvyyden vuoksi merkitä.
klo 19–2klo 19–02Vuorokauden ensimmäinen tunti merkitään yhdellä nollalla.klo 0.30 [Ei: klo 00.30]
klo 23.15–0.30
Keskiyö on erikoistapaus, koska tämä ajan hetki voidaan ilmaista vuorokauden alkuna tai edeltävän vuorokauden loppuna, käyttäen vastaavasti kellonaikamerkintää 0.00 tai 24.00 taikka ilmausta 0 tai 24. Vuorokauden alkuun viittaaminen on ainoa tietotekniikassa käytetty tapa. Se on sopiva myös esimerkiksi ilmauksessa ”työvuoro klo 0–8”. Toinen tapa on luonnollinen ilmaistaessa aikaväliä, joka loppuu keskiyöltä, esimerkiksi ”Avoinna klo 18–24”.
Kielikellon 2/2016 artikkelissa Kellonaikojen merkitseminen on lause, joka näyttäisi sanovan, että etunolla on pakollinen, jos keskiyö ilmaistaan nollalla: ”Keskiyötä voi merkitä joko kahdella nollalla tai 24:llä.” Esimerkkinä on ilmaus ”22.30–00.00”. Tämä siis on vastoin standardia, jonka mukaan 00:aa ei käytetä. Kielitoimiston ohjepankin sivu Ajanilmaukset: kellonajat on tässä asiassa samalla kannalla kuin standardi (0, ei 00), mutta sen mukaan keskiyö merkitään 24.00.
Sellainen kellonajan merkintä kuin ”12.10” voi sekoittua päivämäärän merkintään ”12.10.”, varsinkin kun jälkimmäinen usein kirjoitetaan ilman loppupistettä. Esimerkiksi seuraava lause on kaksitulkintainen: ”Seminaari alkaa 12.10.”
Selvyyttä lisää, jos kellonajan edellä on sana ”kello” tai sen lyhenne ”klo”. Kylteistä ja ilmoituksista se usein jätetään pois tilan säästämiseksi. Päivämäärän ilmaisu ymmärretään helpommin päivämäärää tarkoittavaksi, kun kuukausi kirjoitetaan sanana tai mukaan liitetään vuosiluku.
Kellonaikojen taivutuksesta, esim. ”klo 12.05:ksi”, ks. kohtaa Numeromerkintöjen taivutus.
Yleensä on asiayhteyden perusteella selvää, minkä aikavyöhykkeen suhteen aika on ilmaistu. Kansainvälisessä viestinnässä on joskus, esimerkiksi sovittaessa verkkotapaamisen ajankohtaa, olennaista ilmaista aikavyöhyke. Tällöin on sopivinta – puolueettominta ja teknisesti yksinkertaisinta – käyttää koordinoitua yleisaikaa eli UTC-aikaa tai vanhempaa GMT-aikaa. Tällöin on selvintä ilmaista aikavyöhyke UTC- tai GMT-lyhenteellä, ei Z-tunnuksella, kuten joissakin teknisissä yhteyksissä mm. Internetissä
Periaatteessa UTC-aika on täsmällisempi käsite kuin GMT-aika. Käytännössä GMT on huomattavasti tunnetumpi, ja näiden aikojen mahdollinen ero on sekunnin murto-osia.
Jos halutaan ilmaista aikavyöhyke, kun käytetään muuta kuin UTC- tai GMT-aikaa, on ehdottomasti selvintä ilmaista vyöhyke poikkeamana UTC- tai GMT-ajasta tunteina (tai joskus tunteina ja minuutteina). Aikavyöhykkeiden kirjainlyhenteet ovat nimittäin standardoimattomia, heikosti tunnettuja maailmanlaajuisesti ja osittain monitulkintaisiakin. Suomen aika on UTC+2 (siis kaksi tuntia UTC:stä edellä), kesäaikaa sovellettaessa UTC+3. Nämä merkinnät ovat selvempiä kuin lyhenteet, kuten EET, EEDT ja EEST, jotka lisäksi helposti sekoittuvat lyhenteeseen EST, joka tarkoittaa Yhdysvaltain itärannikon aikaa tai Australian itäosan aikaa.
Paikallisista tapahtumista puhuttaessa voidaan aikavyöhyke ilmaista toki myös sanallisesti. Asiatekstissä on tällöin hyvä ilmaista vyöhyke myös poikkeamana UTC:stä tai GMT:stä.
Aikamäärä, siis kuluneen ajan kesto, ilmaistaan tieteessä ensisijaisesti käyttäen ajan SI-yksikköä sekuntia, esimerkiksi ”257 s”. Muutoin on tavallista käyttää myös yksiköitä minuutti, tunti ja vuorokausi (päivä), ja niitä käytetään paljon tieteessäkin. Usean eri yksikön käyttö tietyn aikamäärän ilmaisemiseen on sekin tavallista, esimerkiksi ”4 min 17 s” ja ”10 h 5 min 30 s”.
Etenkin urheilutuloksissa on tavanomaista käyttää tiiviimpiä esitystapoja, kuten 4.17 ja 10.05.30, jotka ovat muodoltaan samanlaisia kuin kellonajat. Tällaiset merkinnät eivät ole kansainvälisten eivätkä kansallisten standardien mukaisia. Niitä voi kuitenkin pitää ainakin rajatusti suomen kieleen hyväksyttyinä, sillä muun muassa Kielitoimiston ohjepankin ajanilmauksia koskeva ohje esittää seuraavan esimerkin:
1.27.36,30 (1 tunti 27 minuuttia 36 sekuntia 30 sadasosasekuntia)
Epäselvää on, saako ajanilmauksena käyttää myös merkintää, jossa on vain kaksi pisteellä erotettua lukua. Sellainenhan on periaatteessa kaksitulkintainen: esimerkiksi 4.17 voisi tarkoittaa 4 min 17 s tai 4 h 17 min. Käytännössä asiayhteydestä ilmenee yleensä, kumpaa tarkoitetaan.
Ehdottomasti selvintä on, että ajan ilmauksessa esitetään aina yksikkö tai yksiköt joko tunnuksilla tai sanoilla.
Kielitoimiston suositusten mukaan yleiskielessä tulisi käyttää ajan yksiköiden suomenkielisten nimien lyhennyksiä, esim. ”10 t 5 min 30 s”, mutta h:n käyttö tuntia tarkoittamassa on hyvin yleistä. Aihetta käsitellään hiukan tarkemmin kohdassa Kansainvälinen tunnus vai yleiskielinen lyhenne?
Tunnin tunnus h tarkoittaa yksiselitteisesti 60 minuutin (3 600 sekunnin) aikaa. Sitä ei siis sovi käyttää esimerkiksi puhuttaessa oppitunnista, jonka kesto on 45 minuuttia.
Varsinkin elokuvien ja musiikkikappaleiden kestoa ilmaistaessa käytetään usein asteminuutin ja astesekunnin merkkejä (ks. Asteet, asteminuutit ja astesekunnit) tai niitä jäljitteleviä merkkejä ajan yksiköinä. Esimerkiksi kesto 2 min 17 s saatetaan ilmaista esimerkiksi muodossa 2'17 tai 2'17". Vaikka ne eivät ole minkään standardin tai suosituksen mukaisia, niitä voi ehkä pitää selvempinä kuin ilmaisuja 2.17 ja 2,17. Tätä menettelyä käytettäessä ilmaistaan elokuvan kesto minuutteina, esimerkiksi 106'. Vaikka esimerkiksi TV-ohjelmatiedoissa lyhyyden tarve on ymmärrettävä, ei standardinmukainen merkintä 106 min olisi yleensä ratkaisevasti pidempi. Täysin epäasiallista on kirjoittaa minuutin merkkinä käytetty symboli luvun eteen kuten joskus tehdään (esim. '106).
Sanat viikko, kuukausi ja vuosi voivat tarkoittaa sekä kalenterin viikkoa, kuukautta tai vuotta että että ajan yksiköitä. Esimerkiksi lause ”hän asui siellä kolme kuukautta”, ei yleensä tarkoita kolmea kalenterikuukautta, vaan kolmen kuukauden eli noin 90 päivän mittaista aikaa. Kuukausi ja vuosi eivät ole varsinaisia ajan yksiköitä koska niiden kesto vaihtelee. Niinpä niiden käyttöön lainsäädännössä, tieteessä ym. liittyy tarkkoja määrittelyjä niiden merkityksestä; ks. Mittayksiköt-sivuston kohtaa Aika.
Jos ajan ilmaisussa kerrotaan myös sekunnin murto-osat, on suomen kielessä aina syytä käyttää desimaalipilkkua, ei -pistettä, kokonaisten sekuntien ja murto-osan välissä.
Kansainvälistä tapaa noudatettaessa on ehkä parempi käyttää desimaalipistettä englannin käytännön mukaisesti.
Tasatunteja ilmaistaessa on yleensä tarpeetonta kirjoittaa nollia minuuttien paikalle (esimerkiksi 15.00 tai 15:00), jos tekstiyhteydestä selviää, että kyse on kellonajasta.
Nollien kirjoittaminen näkyviin ei ole virhe, mutta tekee ilmauksesta vähemmän havainnollisen. Lyhyys on ollut käytäntönä ja ainakin implisiittisenä suosituksena jo pitkään. Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa on nimenomainen ohje (kohdassa ”Ajanilmaukset”): ”Minuutit merkitään tasatunteihin vain, kun halutaan korostaa täsmällistä kellonaikaa.”
Joskus voi nollien merkitseminen olla tarpeen selvyyden vuoksi. Akateemisessa ympäristössä on käytäntönä, että luennot ja väitöstilaisuudet alkavat neljännestä yli täyden tunnin, eli esimerkiksi kello 14 alkavaksi ilmoitettu luento alkaa kello 14.15. Jos tällaisessa ympäristössä tilaisuus alkaakin tasalta, sitä on syytä korostaa.
Tyylikysymys on, merkitäänkö tasatunteihin nollat silloin, kun samassa yhteydessä esiintyy muitakin aikoja kuin tasatunteja. Esimerkiksi 9.30–16.00 voi tuntua tasapainoisemmalta ilmaukselta kuin 9.30–16.
Toisaalta voidaan perustella nollien merkitsemistä silloin, kun ne auttavat täsmentämään, miten tarkasta ajanilmauksesta on kyse. Fysikaalisten suureiden ilmaisemisessa tulkitaan esimerkiksi sellaisen ilmauksen kuin 5 s sisältävän tarkkuusarvion, jonka mukaan todellinen suure poikkeaa ilmoitetusta enintään 0,5 s. Analogisesti tämän kanssa voisi ilmauksen ”klo 15” tulkita olennaisesti epämääräisemmäksi kuin ilmauksen ”15.00”, äärimmillään jopa niin, että ”klo 15” tarkoittaa vain väljästi ajankohtaa, joka on lähempänä kello 15:tä kuin kello 14:ää tai kello 16:ta.
Jos puhutaan tapahtumien ajankohtien ilmaisemisesta eikä esimerkiksi suunnitelluista alkamis- tai aukioloajoista, niin on aika lähellä ajatus, että ”hän kävi täällä kello 15.00” sisältää olennaisesti tarkemman kuvauksen kuin ”hän kävi täällä kello 15”. (Puhekielessä edellinen sanottaisiin varmaankin jotensakin tyyliin ”se kävi täällä ihan just minuutilleen kolmelta”.)
Tältä pohjalta on ymmärrettävää, että kellonaikojen ilmauksiin kirjoitetaan nollat täsmällisyyden vuoksi. Mutta esimerkiksi kauppojen aukioloaikatiedoissa kyllä lyhyys on olennaista, koska niiden pitää olla helposti hahmottuvia.
Joskus käytetään ajan ilmaisuja, joissa esiintyy tunnin desimaaleja, esimerkiksi 7,5 h (tai 7,5 t). Normaali kirjoitustapa on sellainen, jossa tunnit ja minuutit ilmaistaan erikseen: 7 h 30 min. Juhlallisessa tai muuten erityisen huolitellussa asiatyylissä käytetään ilmaistaan yksiköt sanoilla: 7 tuntia 30 minuuttia. Mahdollisena voinee erikoistilanteissa pitää murtolukujen käyttöä: 7½ h. Tämä voidaan luontevasti lukea ”seitsemän ja puoli tuntia”.
Kielikello 2/2006 esittää:
Esimerkiksi työaikalomakkeessa työpäivän pituus kannattaa merkitä niin, että tunnit ja minuutit mainitaan erikseen.
7 t 15 minJoskus minuutit ilmoitetaan tunnin desimaaleina, mutta tapa on epähavainnollinen, eikä sitä suositella (EI: ”7,50 t”).
Kielitoimiston ohjepankin kohta Kellonaika ja desimaalit esittää asian lievemmin: ”Ajanilmauksissa käytetään joskus myös desimaalilukuja, mutta usein yksiselitteisempää on mainita erikseen suurempi ja pienempi yksikkö (esim. tunnit ja minuutit)”.
Epähavainnollisuutta suurempi ongelma onkin sekaannusten vaara. Etenkin jos käytetään erityyppisiä ajan ilmauksia sekaisin, syntyy helposti virheitä: kirjoitetaan esimerkiksi 7,30 h kun tarkoitetaan seitsemää ja puolta tuntia.
Käytännössä kuitenkin lomakkeissa on usein pakko ilmaista tunnit yhtenä lukuna. Tällöin esimerkiksi 7 tuntia 15 minuuttia kirjoitetaan 7,25 h (tai vain 7,25) ja 7 tuntia 30 minuuttia kirjoitetaan 7,5 h.
Joskus, lähinnä urheilutuloksissa, on tarpeen ilmoittaa sekunnitkin, esimerkiksi 1 h 5 min 12 s. Tällöin kuitenkin yleensä kirjoitetaan merkintä ilman yksiköiden tunnuksia, muodossa 1.05,12.
Ajan ilmaisua taivutetaan yleensä sen mukaan, mikä on sen asema lauseessa.
Taivuttaminen koskee periaatteessa myös numeroin kirjoitettuja ilmaisuja. Usein kuitenkin joudutaan vaikeuksiin, jos sellaisia ilmaisuja käytetään yhteyksissä, joissa niiden pitäisi olla taivutettuina. Miten esimerkiksi liitettäisiin pääte päivämäärään 3.9. tai 3.9.2006? Ilmaisun ”kolmanneksi syyskuuta” kirjoittaminen ”3.9.:ksi” vaikuttaisi keinotekoiselta. Toisaalta lause ”Varasin kabinetin 3.9.” olisi käytännössä kaksitulkintainen: tarkoitetaanko, että varaaminen tehtiin kolmantena syyskuuta vai että varattiin kolmanneksi syyskuuta? Yleensä vaikeudet vältetään kirjoittamalla päivämäärät kokonaan sanoin tällaisissa tilanteissa tai käyttämällä lauserakennetta, jossa päivämäärä on perusmuodossa tai essiivissä, jolloin taivutusta ei merkitä.
Kuten edellä olevasta esimerkistä ilmenee, essiiviin kuuluvaa päätettä ”-na” tai ”-nä” ei kirjoiteta näkyviin, kun päivä ilmaistaan numerolla. Tämä johtuu mm. siitä, että tällaiset päivääärien merkinnät useimmiten tulee lukea essiivissä. Tosin käytännössä ne usein luetaan sääntöjen vastaisesti perusmuodossa (”varattuna kolmas syyskuuta”), mikä varmaan paljolti johtuu juuri kirjoitustavasta.
Numeroin esitettyyn päivän ilmaisuun ei yleensä merkitä mitään taivutuspäätettä. Tätä ei säännöissä suoraan sanota, mutta se on pääteltävissä esimerkeistä ja siitä, että tähän yleiseen käytäntöön ei ole puututtu. Taustalla on se edellä mainittu seikka, että päätteen merkitsemiseen ei ole mitään käytännöllistä tapaa, ja lisäksi lukutapa voidaan yleensä päätellä lauseyhteydestä.
Ymmärrettävästikin lukutapa on osittain muodostunut kirjoitusasun mukaiseksi, taivuttamattomaksi, niin että esimerkiksi ”2.10.” luetaan ”toinen lokakuuta” (tai ”toinen kymmenettä”), vaikka lauseen rakenne vaatisi kieliopin mukaan toista lukutapaa. Osittain tällainen lukutapa lienee syytä hyväksyäkin, koska taivuttaminen johtaisi hiukan outoihin muotoihin. Kokonaan sanoin kirjoittamalla ja eri rakennetta käyttämällä tämänkin ongelman voi välttää.
Numeroin esitetyistä kellonajan ilmaisuista Kielikellon 2/2006 artikkeli Ajanilmaukset antaa seuraavan ohjeen:
Yleensä kellonajat taipuvat kuten muutkin sanat.Älkää tulko paikalle ennen kello 14:ää.Kokous loppuu kello 15:n jälkeen.Kokous loppuu kello 15:n ja 16:n välillä.Jos taivutettavassa ajanilmauksessa ovat mukana minuutit, numeron voi taivuttaa tai jättää taivuttamatta. Myös lukutapa vaikuttaa siihen, taivutetaanko kellonaika.
Tulen paikalle kello 17.30:n jälkeen.Tulen paikalle kello 17.30 jälkeen.Tulen paikalle kello 15.15 mennessä.
Kielikellon 2/2016 artikkelissa Kellonaikojen merkitseminen esitetään tarkempi ohje:
Tällaisen kellonajan [joka on merkitty numeroin niin, että minuutit ovat mukana] voi jättää taivuttamattakin, jos siihen liittyy jälkeen-, mennessä-, asti-, saakka- tai ennen-sana.
Kielitoimiston ohjepankin sivulla Ajanilmaukset: kellonajat (merkintä ja taivutus) sanotaan kuitenkin, että sellainen ilmaus kuin ”kello 15.45 mennessä” on arkisempi kuin ”kello 15.45:een mennessä”.
Jos kellonajan ilmaisuun liitetään pääte, se kirjoitetaan kuten yleensäkin ilmauksen viimeisen sellaisen osan mukaan, joka taipuu lauseyhteyden vaatimalla tavalla.
Yksinkertaiset aikavälien ilmaisut ovat sanallisia, eikä niihin yleensä liity erityisiä ongelmia.
Usein kuitenkin pitää ilmaista aikavälejä lyhyemmin. Usein ilmaisun myös pitää olla niin täsmällinen, että on ilman asiayhteyttäkin selvää, mitä väliä tarkoitetaan. Esimerkiksi yllä olevat eivät ole tässä mielessä täsmällisiä, koska missään niistä ei kerrota edes, mistä vuodesta on kyse.
Muualla kuin kaunokirjallisuudessa aikaväli tavallisesti ilmaistaankin tiiviisti, mutta riittävän tarkasti siten, että alku- ja loppuajankohdan välissä on ajatusviiva. Ajankohdat kirjoitetaan tällöin yleensä käyttäen jotain edellä kuvatuista lyhyistä merkinnöistä.
Nykyisten sääntöjen mukaan jätetään ajatusviivan kummallekin puolelle välilyönti, jos rajakohtailmauksista ainakin toinen sisältää välilyönnin. Tämä on ajanilmauksissa melko harvinaista.
Päivämäärien väliä ilmaistaessa kannattaa yleensä valita ilmaisutapa, joka sopii myös ääneen luettavaksi (ei esim. ”10.–15. päivänä kesäkuuta”). Ks. kohtaa Adjektiivisten rakenteiden rinnakkaisuus.
Edellä mainitun standardin ISO 8601 mukaan tulisi aikavälit ilmaista niin, että rajakohtien välissä on vinoviiva. Tätä käytetään melko harvoin. Monikielisessä aineistossa se voi olla paras ratkaisu, mutta tavalliseen suomenkieliseen tekstiin sopivat paremmin vanhat tutut ilmaisutavat, joissa käytetään ajatusviivaa.
2004-01-05/02-07 [=
2004-01-05/2004-02-07]
5.1.–7.2.2004
12:15/14:00
12:15–14:00
12.15–14.00 [kielitoimiston suosittama tapa ilmaista
kellonaikojen väli]
Haluttaessa voidaan aikaväli ilmaista myös pitkähkösti tyyliin ”sen ja sen välisenä aikana”. Tosin tällöin voi syntyä epäselvyyttä siitä, kuuluvatko rajakohdat aikaväliin, esimerkiksi tarkoittaako ”helmikuun 4. ja 8. päivän välisenä aikana” aikaa 4.–8. helmikuuta vai aikaa 5.–7. helmikuuta. Käytännössä rajakohdat yleensä tarkoitetaan mukaan kuuluviksi. Kaikkein virallisimmassa asiatyylissä, johon lyhyitä merkintöjä ehkä ei kelpuuteta, voi käyttää sellaista pitkää, mutta yksiselitteistä ilmaisua kuin ”toimenpide on suoritettava aikaisintaan 5. tammikuuta 2004 ja viimeistään 7. helmikuuta 2004”.
Tarpeetonta on käyttää sellaisia ilmaisuja kuin ”välisenä aikana” silloin, kun on jo ajatusviivan käytöllä osoitettu, että kyse on aikavälistä. Esimerkiksi ”5.1.–7.2. välisenä aikana” on siis kömpelöä tyyliä.
Kun aikaväli ilmaistaan vuosiluvuilla, on selvintä kirjoittaa vuosiluvut kokonaisina eikä esim. tyyliin 1900–05. Tällöin vältetään mm. sekaantuminen ilmaisuun 1900-05, joka ISO 8601:n mukaan tarkoittaa vuoden 1900 toukokuuta. Lisäksi saavutetaan tyylin yhtenäisyys silloin, kun tekstissä on myös ilmaisuja, joissa vuosiluvut kuuluvat eri vuosisatoihin. Missään tapauksessa ei pidä käyttää sellaista ilmaisutapaa kuin 1900–5, jota englannissa esiintyy mutta joka ei lainkaan kuulu suomalaiseen perinteeseen.
Aikavälin ilmauksissa sana ”vuosina” voidaan tyylilajin ja tilanteen mukaan kirjoittaa kokonaan, lyhentää ”v.” (ei ”vv.”, joka on varsin vanhentunut) tai jättää pois. Pois jättäminen vaikeuttaa hiukan lukemista, koska lukijalle ei aina heti hahmotu, että lukuväli tarkoittaa vuosia.
Koska sellainen ilmaus kuin 1980-luku tarkoittaa vuosikymmentä (vuosia 1980–1989), esiintyy joskus käsitys, että sama koskisi aina sellaisia ilmauksia kuin 1900-luku, joissa luvun kaksi viimeistä numeroa ovat nolla. Kuitenkin 1900-luku tarkoittaa yleensä vuosisataa (vuosia 1900–1999). Vastaavasti 2000-luku tarkoittaa yleensä vuosisataa (vuosia 2000–2099), ei vuosikymmentä eikä -tuhatta. Tämä ilmenee esimerkiksi Kielikellon 1/2000 artikkelista Vuosituhannen alun ajanilmauksia.
Jos kuitenkin tekstiyhteys ja asiasisältö tekevät vuosisatamerkityksen mahdottomaksi, mainitunlainen ilmaus tarkoittaa vuosikymmentä. Esimerkiksi vuonna 2020 kirjoitetussa tekstissä ”Hän toimi 2000-luvun puolivälissä opettajana” viitataan tietysti vuosikymmenen 2000–2009 puoliväliin. Myös ilmauksessa ”1900-luvulta 1920-luvulle” viitataan vuosikymmeniin.
Aina ei kuitenkaan voi luottaa siihen, että sentyyppinen ilmaus kuin 2000-luku tulkittaisiin vuosikymmeneen viittaavaksi. Valitettavasti ei ole tiivistä yleispätevää tapaa viitata vuosisadan ensimmäiseen vuosikymmeneen. Edellä mainittu artikkeli mainitsee useita ilmauksia: ensimmäinen vuosikymmen, kymmenen ensimmäistä vuotta, vuosisadanvaihde ja suomen kielen lautakunnan vuonna 1996 suosittamat ensikymmenluku tai ensikymmen. Lautakunnan suosituksessa ovat mukana myös alkukymmenluku ja alkukymmen. Kaikkien näiden ongelmana on pituuden lisäksi se, että ne eivät kerro, minkä vuosisadan vuosikymmenestä on kyse, vaan se täytyy tarvittaessa mainita erikseen, esimerkiksi 2000-luvun ensikymmen.
Artikkeli lisää:
Varsinkin eri kymmenlukuja vertailtaessa kaivattaisiin myös lyhyttä numeroilmausta, samanlaista kuin vaikkapa 90-luku. Ainoa mahdollisuus esimerkiksi taulukossa on tällöin 00-luku.
Taulukossa kuitenkin parempi ratkaisu voi olla vuosilukujen vaihteluväli, esimerkiksi 2000–2009 tai, jos lyhyys ehdottomasti vaatii, 2000–09.
Vuosituhansiin ei viitata sellaisilla ilmauksilla kuin 2000-luku, vaan ne on varattu vuosisadoille ja joskus vuosikymmenille. Jos tulee tarvetta puhua vuonna 2000 alkaneesta vuosituhannesta, voi sanoa 3. vuosituhat. Tällaisia ilmauksia esiintyy lähinnä historiassa, esimerkiksi 4. vuosituhat eKr.
Kun viitataan kahteen peräkkäiseen vuosikymmeneen, on yleensä sujuvinta käyttää ja-sanalla muodostettua ilmausta. Tällaisessa yhteydessä on loogisinta ja suositeltavinta käyttää sanasta ”luku” yksikköä, mutta nykyisin monikkokin on sallittu. Ks. kohtaa A- ja B-kohdat vai A- ja B-kohta?
Viitattaessa useampaan peräkkäiseen vuosikymmeneen käytetään ajatusviivaa kuten yleensä aikavälien merkinnöissä. Tällöin luku-sana on aina monikossa. Ilmauksen lukeminen ääneen on hankalaa, mutta muita ilmaisuvaihtoehtoja on yleensä niukalti.
Joissakin tapauksissa tällainen ilmaisu on purettavissa helpommin luettavaksi joskin aika lailla pitemmäksi. Ilmaisu saattaa myös muuttua iskevämmäksi – ja ehkä sävyltään toisenlaiseksi.
Mennessä-ilmaisu on yksitulkintainen silloin, kun siinä ilmaistaan kellonaika. Silloin tarkoitetaan täsmällistä hetkeä, joten seuraavan esimerkin tapauksessa kello 16.01 olisi liian myöhään:
Kun ilmoitetaan vain päivämäärä tai esimerkiksi kuukausi, tilanne on toinen: tarkoitetaanko vuorokauden, kuukauden tms. alkua vai loppua? Sellainen ilmaisu kuin ”hakemus on toimitettava syyskuun 15. päivään mennessä” voidaan tulkita kahdella tavalla. Se voidaan ymmärtää niin, että hakemus on jätettävä viimeistään 15. päivänä, tai niin, että hakemus on jätettävä ennen 15. päivää, siis viimeistään 14. päivänä. Kielitoimiston sanakirja, samoin kuin Kielikellossa 2/2006 olevan ohjeiston kohta Ajanilmaukset, suositteleekin mennessä-ilmaisun korvaamista täsmällisemmillä. Kielitoimiston sanakirjakin sanoo: ”tarkoissa päivämäärä- ym. ilmauksissa tav. paremmin toisin”.
Mennessä-ilmaisun normaali tulkinta on, että mainittu päivä kuuluu vielä mukaan. Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa sanotaan:
Hallintopäätöksissä ilmaus mennessä tulkitaan nykyään niin, että mainittu päivämäärä kuuluu mukaan jaksoon eli 21.4. mennessä on sama kuin viimeistään 21.4.
Kun näin on julkishallinnossakin, jossa perinteeseen kuuluu pyrkimys tarkkuuteen, voidaan tekstiä luettaessa pitää selvänä, että mennessä-ilmaus kattaa myös ilmoitetun päivän (käytännössä tosin usein vain virka-ajan päättymiseen asti). Kirjoitettaessa on toisaalta hyvä lähteä siitä, että asia ei ole kaikille lukijoille yhtä selvä, vaan he voivat joutua turhaan epätietoisuuteen.
Vastaavasti ilmaisu ”maaliskuuhun mennessä” tarkoittaa normaalisti samaa kuin ”viimeistään maaliskuussa”, joka on selvempi tapa sanoa asia.
Epätietoisuutta voi aiheuttaa, että mennessä-ilmaus on usein selitetty epäselväksi tai epäselvästi. Nykysuomen sanakirjassa jopa esitetään, että ”johonkin mennessä” tarkoittaa ’ennen jotakin ajankohtaa’. Samansisältöinen väite on EU-dokumentissa Suomen kielen käyttöohjeita.
Myös Kielitoimiston sanakirjan kuvaus mennessä-sanasta sanoo sen tarkoittavan ’ennen jotakin ajankohtaa’, mutta avoimeksi jää, mitä ajankohtaa tarkoitetaan. Esimerkitkin ovat ristiriidassa keskenään: ensin sanotaan, että tiistaihin mennessä tarkoittaa yleensä ’viimeistään tiistaina’, mutta sitten sanotaankin, että kesäkuun 1. päivään mennessä olisi paremmin sanottuna viimeistään 31.5.
Lisäperusteena muun ilmaisun kuin mennessä-rakenteen käytölle voi pitää sitä, että hyvinkin tärkeät asiat voivat riippua siitä, onko jokin asia tehty asetetun määräajan rajoissa. Saatetaan myös haluta ennalta torjua se mahdollisuus, että joku riitauttaisi asioita sen takia, että mennessä-ilmaus (muka) on epäselvä.
Mennessä-ilmausta parempi yksiselitteinen ilmaus voidaan yleensä rakentaa viimeistään-sanaa käyttämällä.
Voitaisiin myös sanoa ”ennen 15. syyskuuta 2006”. Viimeistään-tyyppinen ilmaisu on kuitenkin hiukan havainnollisempi kuin ennen-tyyppinen. Lukijan mieleen jää ensisijaisesti päivän numero. On parempi, että lukija muistaa sen päivän numeron, jolloin jotain on viimeistään tehtävä, kuin sen, jolloin on jo liian myöhäistä. Lisäksi ennen-sanaa on tapana välttää säädösteksteissä.
Sanoista asti ja saakka sanakirjat sanovat: ”ei aina selvää, kuuluuko pääsanan tarkoittama seikka mukaan vai ei”. Kielitoimiston ohjepankin sivu Ajanilmaukset: alkaen, mennessä, asti, saakka, viimeistään sanoo paljon jyrkemmin: ”Ajanilmauksissa sanat saakka, asti ja mennessä ovat kaksitulkintaisia, sillä ne jättävät epäselväksi sen, kuuluuko ilmauksessa mainittu päivä mukaan kyseiseen ajankohtaan.” Se lisää: ”Tällaiset lauseet kannattaa selvyyssyistä muotoilla toisin”.
Käytännössä kyseisenlaiset ilmaukset tulkitaan niin, että mainittu päivä tai muu ajanjakso kuuluu mukaan kokonaisuudessaan. Niin ne on myös yleensä tarkoitettu tulkittaviksi. Sellainen tulkinta sisältyy myös siihen, että ohjepankki ehdottaa esimerkille Olen töissä 30.6. asti korjausta Viimeinen työpäiväni on 30.6.
Vaikka ohje siis yleisesti onkin turhan varovainen, sitä voi olla syytä noudattaa, kun laaditaan sopimuksia, tarjouksia yms. jotta ei turhaan anneta mahdollisuutta
Viikoista, kuukausista ja muista pitemmistä ajanjaksoista puhuttaessa voi tarkkuuden yleensä saavuttaa viittaamalla selvästi jakson loppuun:
Yksi epäselvyys on vielä syytä mainita tässä yhteydessä. Kun puhutaan esimerkiksi hakemuksen toimittamisesta, voi jäädä epäselväksi, koskeeko määräaika sitä, milloin hakemus on perillä, vai sitä, milloin se lähetetään. Esimerkiksi lause ”Hakemus on lähetettävä 14.9. mennessä” näyttäisi puhuvan lähettämisestä, mutta siinä saatetaan tarkoittaa saapumista, jolloin asia pitäisi sanoa toisin.