Miten merkitä päivämäärät?

Suomen Kuvalehden englanninkielisellä palstalla »Sidelight on Finland» on tapana käsitellä meidän maamme kum­mal­li­suuk­sia ulkomaalaisen silmin. Viime kesäkuussa oli palstan kir­joit­ta­jan Chris Customin huomio kiintynyt siihen, miten suo­ma­lai­set ovat ruvenneet kir­joit­ta­maan päivämääriä. Lai­naan kirjoittajaa:

»Toinen esimerkki tuosta hiipivästä tau­dis­ta, jonka mukaan asioista tehdään mut­kik­kaam­pia kuin ne ovatkaan, on uusi päivä­määrien kirjoitustapa. Ja tässä kohden minun on myön­net­tä­vä, että englannin­kielinen maailma sekoittaa asioita kylliksi: kaaokseen ei tarvita lisiä. ’6. heinäkuuta’ on brittien kirjoittamana 6. 7., amerikkalaisten (joidenkuiden ja joskus) 7. 6. Olipa kerran joku, joka ei ollut saanut tarpeekseen sii­hen­as­ti­ses­ta seka­sorrosta ja rupesi kir­joit­ta­maan 73. 6. 7. — vai oliko tarkoituksena 73. 7. 6.? Mätä levisi nopeasti, ja nyt huo­maan, että eräät firmat Suomessa päi­vää­vät kirjeensä 73-07-46 tai vielä hullummin 730706. Jälkimmäisen ne näyttävät op­pi­neen, tavallaan nurin kurin, noista ereh­ty­mät­tö­mis­tä tie­tokoneen ohjaamista keskus­rekistereistä, jotka kirjoittavat ih­mi­sen syntymä­päivän esim. 041146-LS55, aivan kuin ky­sees­sä olisi koeputki­lapsi.

»Haarautumia on monenlaisia. Silmiini on osunut mm. Lapin-matkoja mainostava NNKY:n ilmoitus, jossa käytettiin sellaisia yhdistelmiä kuin 03-11 07 ja 01-09 08. Näytti kuin salakoodilta, joka sopisi paremmin CIA:lle kuin kristillisille naisille.

»Onko tosiaan liikaa pyytää, että asiat sanottaisiin niin kuin tarkoitetaan — 6. heinäkuuta [July 6th] — ja että myötäilyn sijasta taisteltaisiin tätä liikettä vastaan, joka pelkistää kaiken epäinhimillisiksi nu­me­roik­si reikänauhaan?»

Chris Custom on oikeassa: kamppailua tarvitaan. Mutta ensin muutama sana päivä­määrä­uudistuk­sen taustasta.

Suomen osalta tämä uusi virtaus pohjautuu Suomen Stan­dar­di­soi­mis­lii­ton standardiin SFS 2672, joka julkaistiin v. 1971. Siinä puhutaan päiväyksistä mutta tarkoitettaneen päivä­määriä yleensä, kui­ten­kin vain kauttaaltaan numeroin mer­kit­ty­jä. Esim. »1. syyskuuta 1973» kir­joi­tet­tai­siin sen mu­kaan numeroin joko 1973-09-01 tai 1973 09 01 tai 197309901, päivä ja kuukausi siis aina kahta numeroa käyt­täen. Vuosi­luvusta voi tämän standardin mukaan jättää kaksi ensim­mäis­tä numeroa pois, jos ei sekaannuksen vaaraa ole. Liiton stan­dar­de­ja noudatetaan varsinkin kaupan ja teollisuuden alalla herkästi, ja juuri niillä tahoilla uusi päivä­määrä on saanut eniten jalan­sijaa. Sitä näkee nykyään suositeltavan myös joissakin kielen­käytön oppaissa, jotka on tarkoitettu kaupallisen alan oppi­laitoksille.

Standardia annettaessa ei ilmeisesti ollut ajateltu, kuinka laajalti sen toteutuminen mullistaisi yleistä kielen­käyttöä. Pelkin numeroin ilmaistu päivä­määrä (1. 9. 1973, 1. 9. 73) on Suomessa ollut juokse­vas­sa tekstissäkin vanhastaan yleinen — useim­mis­sa muissa kielissähän kuukauden­nimi kirjoitetaan teks­tiin tavallisesti sem­moi­se­naan (tyyppi 1. syyskuuta 1973). Voi kysyä, kuinka tyylikästä tuo numero­päivä­määrän runsas käyttö on; se on johtanut siihen, että ilmeikkäät kuukauden­nimet ovat jopa va­paas­sa puheessa korvautumassa nu­me­roil­la (»meillä tehdään muuttoa ensimmäinen yhdeksättä»). Sikäli kuin numero­päivä­määrää on käytetty, se on kuitenkin aina ollut nouseva: ensin päivä, sitten kuukausi ia vuosi. Näin on ollut sekä joka­päiväisessä että virallisessa kielessä, ja tapa on liittynyt yleis­eurooppalaiseen malliin. Samaa jär­jes­tys­tä on yhä yleisemmin — Euroopan kielissä laajalti levinneen mallin mu­kaan — alettu käyttää myös silloin, kun kuukauden­nimi on kir­joi­tet­tu: 1. syys­kuuta 1973 (varsinkin aiemmin myös 1. pnä tai päivänä syys­kuuta 1973, syyskuun 1. pnä tai päivänä 1973).

Nämä merkintätavat eivät ole va­kiin­tu­neet käden kään­tees­sä, vaan niiden kanssa ovat näihin asti kilpailleet monet muutkin päivämäärän kirjoitus­tavat (ks. esim. kir­ja­ses­sa­ni »Nyky­suomen tutki­mus­ta ja huoltoa» s. 146—149 olevaa esitystä). Ikävältä tuntuu, että juuri kun jonkin­laiseen vakiintuneisuuteen ollaan pääsemässä, lasketaan seka­sorto taas valloil­leen päästämällä liikkeelle liuta aivan uuden­laisia merkintä­tapoja. Kielen käyttäjille se merkitsee häiriötä, jonka vaikutus — eri valinta­mahdollisuuksien kiusallinen risti­veto — tuntuu suorastaan joka kerta kun päivä­määriä joudutaan kirjoittamaan tai lukemaan. Väärin­käsityksiäkin varmasti syntyy, ja kuitenkin liikutaan kielen­käytön alalla, jossa ilmaisu olisi nopeasti ja ilman epäröintiä voitava käsittää täsmälleen oikein. Silloin kun vakiintuneen kielen­käytön ohjattu muuttaminen koskee kieli­yhteisön kaikkia jäseniä, se on aina arka asia, sitä arempi, mitä keskeisemmistä ilmaus­varoista on kysymys. Ja milloin siihen ryhdytään, siihen tuntuisi tar­vit­ta­van vakuuttavampia perusteluja ja toisen­laisia otteita kuin standardoitaessa esim. paperi­arkkien kokoja tai puhtaasti teknisiä merkki­kielen symboleita.

Yksi perustelu Standardisoimisliitolla kyllä on: sen ohje pohjautuu suositukseen, jonka kansainvälinen stan­dar­doin­ti­jär­jes­tö ISO oli antanut vuoden 1971 alussa. Suosituksen takana näyttää olleen pyrkimys merkintöjen yhtenäistämiseen erityisesti automaattisen tietojen­käsittelyn alalla. Tämän alan tarpeet on nyky­aikana tietysti tunnustettava, mutta unohtaa ei pidä liioin, että valta­osa ihmisten lukemista teksteistä on ja tulee edelleen olemaan muuta kuin tieto­kone­liuskoja. Juuri tämä on useimmissa maissa tajuttukin. Kansallisten stan­dar­dointi­elin­ten pohja ja vaikutus­valta vaihtelevat maittain; kaikkien maiden järjestöt eivät ole edes yhtyneet ISO:n suositukseen, ja siellä missä siihen on yhdytty, sen vaikutus­ala näyttää yleensä rajoittuneen tietojen­käsittelyyn ja puhtaasti teknisiin yhteyksiin. Skan­di­na­vias­sa suositus on vallannut alaa jonkin verran enemmänkin, ei sen sijaan Manner-Euroo­pas­sa. Esim. saksan kielen arvo­valtaisin ohje­kirja »Der grosse Duden» tuntee uuden tavan mutta korostaa sa­mal­la: »Tämä uusi kirjoitus­tapa on kuitenkin mah­dol­li­nen vain puhtaana päiväyksenä kir­joi­tus­ten alussa tai lopussa. Lause­yhtey­des­sä on kirjoitettava: am Mittwoch, dem 12. 7. 1972; Ihre Rechnung vom 12. 7. 1972.» Nyky­suomen laitokselle lä­het­tä­mäs­sään kir­jees­sä Dudenin toimitus on selventänyt kantaansa: »Tie­ten­kään eivät standardoidut päivä­määrän­merkinnät tule syrjäyttämään perinnäisiä. ISO:n päivä­määrän­merkinnäthän on tarkoitettu lä­hin­nä kansain­väliseen viestintään ja doku­men­taa­tioon.» Kansainvälisen viestinnänkin alalle uudis­tus tekee tuloaan hitaasti: Pisto­kokeen­omainen tiedustelu erään Ge­ne­ves­sä toimivan laajan kansain­välisen järjestön pää­majaan osoitti hiljan, ettei uudistusta sen vaikutus­piirissä yleensä edes tunneta.

Suomessa uuden kirjavuuden hyöky sitä vastoin jatkuu. Ne­kin, jotka noudattavat nousevaa päivä­määrää, ovat ru­ven­neet pöhöttämään sitä turhilla nollilla (01. 09. 1973; täm­möis­tä näkee nykyään esim. lehtien kuolin­ilmoituksissa). Tietojen­käsit­tely­alalla taas on ehätetty ehdottamaan, ohi kaiken kansain­välisyyden, laskevaa merkintää myös kaksi­laatuisiin päivä­määriin (09-01 = ’1. syyskuuta’), vieläpä sel­lai­siin päivä­määriin, joissa kuukauden­nimi on kirjoitettu (1973 lokakuun 8). Syvälti kouraisee puhuttuun kieleen ehdotus, jon­ka mu­kaan ajan­ilmaukset olisi luet­ta­va­kin numeroittain seu­raa­vaan tapaan: »tuhat­yhdeksän­sataa­seitsemän­kym­men­tä­kolme nolla­kaksi kaksi­kymmentä­viisi».

Kun uusia päivä­määrä­tyyppejä on kä­si­tel­ty kieli­lauta­kun­nas­sa parin viime vuoden aikana, on niihin pakosta jou­dut­tu ottamaan kielteinen kanta: ei pidä ruveta jär­kyt­tä­mään yleis­tä kielen­käyttöä alalla, jossa vanhat ilmaisu­kaavat toimivat hyvin ja ovat sitä paitsi tunnetuimpien kansain­välisten mallien mukaisia. Saman kannan omaksui v. 1972 valtio­varain­minis­te­riö, jolle oli ehdotettu, että valtion virastot ottaisivat käyttöön uuden­tyyppiset päivä­määrät. Suo­si­te­taan siis vanhaan tapaan seuraavan­lai­sia päivä­määrän merkintöjä.

1) Puhdas numeropäivämäärä: tyyppi 1. 9. 1973 (myös 1. 9. 73, ja milloin vuosi­lukua ei tarvitse panna ilmi, pelkkä 1. 9.). Nollien käyttö (01. 09.) on tarpeetonta, ellei tarkoituksena ole varautua väärennykseen. Nollia ei suositeta liioin kellon­määrissä tun­tei­hin (7.15, ei »07.15» ); sen sijaan mi­nuu­teis­sa ne ovat paikallaan (7.00, 7.05, jot­ka rinnastuvat kieli­tajussa desi­maali­lukui­hin).

Tällainen puhdas numeropäivämäärä so­pii vallankin tii­vii­seen »sähke­tyyliin»: tau­lu­koi­hin, muistiin­panoihin ja sel­lai­siin teks­tei­hin, joissa lyhentämisen tarve on suuri. Sitä ei yleensä voida taivuttaa; ei voida kir­joit­taa esim. »kokous siirrettiin 10. 9:ksi», ja sija­päätteetön »kokous siir­ret­tiin 10. 9.» mer­kit­see taas muuta. Huom. kuitenkin aika­väli-ilmauk­set, joissa taivutus ratkeaa itsestään: 18.—20. 9., lausuttuna: kah­dek­san­nes­ta­toista kah­den­teen­kymme­nen­teen yhdeksättä t. syys­kuuta.

2) Kuukaudennimi kirjoitettuna: tyyppi 1. syyskuuta 1973 (tai vuosi­luvutta: 1. syys­kuuta). Mahdollisia, vaikka vähemmän kansain­välisten kaavojen mukaisia ovat myös pitemmät tyypit: 1. pnä (tai päivänä) syyskuuta 1973, syys­kuun 1. pnä (tai päivänä) 1973. Kuukauden­nimen kir­joit­ta­mi­nen on paikallaan varsinaisissa teksti­yhteyksissä ja esim. asia­kirjojen päi­väyk­sis­sä (sopii tie­tys­ti päiväyksiin laajemmaltikin). Tämän­tyyppisen päivä­määrän etuna on, että sitä voidaan taivuttaa. Jos päivä-sana pannaan ilmi, taivutus ilmenee siitä (1. päiväksi syys­kuu­ta, 1. päivästä syyskuuta jne.). Jos taas päivä-sanaa ei käytetä, taivutus jätetään merkitsemättä essiivi-ilmauk­sis­sa (tapahtui 1. syyskuuta = ’en­sim­mäi­se­nä syys­kuuta’, arkisemmassa tyy­lis­sä ’ensim­mäi­nen syys­kuuta’) ja aika­väli-ilmauk­sis­sa. (1.—10. syyskuuta = ’en­sim­mäi­ses­tä kym­me­nen­teen syys­kuuta’). Muu­ten käytetään seuraavan­laista merkintää: määräys on voi­mas­sa 30:nteen syys­kuuta; 1:sestä loka­kuuta lähtien; ennen loka­kuun 10:ttä; lokakuun 15:nnen jälkeen (tällaisissa partitiivi- ja genetiivi-ilmauksissa järjestys kuukausi—päivä luontevin).