Erikoismerkit (/ _ ° * & × é ð Ω jne.)

Tässä osassa kuvataan suomen yleis­kie­les­sä tavallisimmin käytettyjen erikois­merk­kien tavallisimmat käytöt. Mukana ei ole pilkkua, sulkeita, lainaus­merk­ke­jä, puoli­lainaus­merkkejä eikä muita yleisiä väli­merk­ke­jä, joita käsi­tel­tiin aiemmissa osissa.

Kirjoittamisen vaikeuksia

Joskus tarvitaan erikoismerkkejä, jotka eivät ole tavallisia tuttuja kir­jai­mia, nu­me­roi­ta tai välimerkkejä. Erikois­merk­ke­jä ovat esimerkiksi mikro-etu­liit­teen tunnus µ, rekis­te­röi­dyn tavaramerkin symboli ® ja korttipakan yhden maan, padan, merkki ♠. Erikois­merkkeinä voidaan pitää myös sellaisia kirjaimia, jotka eivät kuulu suomen kielen taval­li­seen kirjoitus­järjes­tel­mään, esi­mer­kik­si à, ð ja œ. Myös muutamat tavalliset väli­merkit, nimittäin ajatus­viiva, lainaus­merkit ja heitto­merkki, tuottavat usein huo­mat­ta­via ongelmia, kun kir­joi­te­taan tieto­koneella. Sama koskee edellä mai­nit­tu­ja š- ja ž-kirjaimia. Tämän oppaan viimeisessä luvussa käsitellään merk­kien kir­joit­ta­mi­sen tekniikkaa Word-​ohjelman osalta.

Kun kirjoitetaan käsin, riippuu erikois­merk­kien tuottaminen siitä, miten hyvin kir­joit­ta­ja tuntee merkit ja osaa piirtää ne. Kirjapainoissa saattoi ennen olla ongelmia, jos latoja ei tun­te­nut käsi­kirjoi­tuk­sen merk­ke­jä tai jos niitä varten ei ollut kir­ja­si­mia. Mutta ennen yleensä osattiin latoa kirjat oikein. Tilanne on täysin muuttunut, kun tekstit – myös pai­net­ta­vat – kir­joi­te­taan enimmäkseen tieto­ko­neel­la. On syntynyt aivan uudenlaisia ongel­mia, joiden kanssa kirjoittaja yleensä on yksin. Siksi seuraavassa käsitellään niitä melko yksi­tyis­kohtai­sesti.

Erikoismerkkien kirjoittaminen oikein on tärkeää korrektiuden vuoksi. Tällä tar­koi­te­taan tässä sekä asiasisällön oikeellisuutta että kohteliaisuutta lukijoita ja muita kohtaan. Erikois­merkeillä on omat merkityksensä, ja usein merkin kirjoittaminen väärin muuttaa merkityksen täysin tai tekee sen käsittämättömäksi. Lisäksi varsinkin nimien oikea kir­joi­tus­asu on myös kohteliaisuutta. Emme pidä tyylikkäänä, jos Hämäläisen nimi on kir­joi­tet­tu ”Hamalainen” tai ”Haemaelaeinen”. Miksi siis olisi hyväksyttävää kirjoittaa Wałęsa-nimi ”Walesa”, jos se voi­daan kirjoittaa oikeinkin?

Tähän sisältyy kuitenkin iso ”jos”. On monia tilanteita, joissa erikoismerkkejä ei voi tuottaa luotettavasti. Ne saadaan ehkä näkyviin kirjoittajan kuvaruudulle, mutta ne tulostuvat pa­pe­ril­le väärin tai näkyvät viestin vastaanottajan ruudulla väärin. On parempi, että nimet kir­joi­te­taan osittain väärin jollakin siedettävällä ja melko tunnistettavalla tavalla kuin että ne muut­tu­vat täysin käsittämättömiksi tai ainakin hyvin sekaviksi, kuten ”H?m?l?inen” tai ”Wa%&sa”. Toisaalta erikoismerkkien saaminen näkyviin oikein painettaviin teksteihin riip­puu pääosin vain kirjoittajan viitseliäisyydestä. Tosin tähän sisältyy sellainen viit­si­mi­nen, että tarvittaessa hankitaan teknistä apua ja tarkistetaan oikovedos.

Usein erikoismerkki joudutaan ottamaan eri fontista kuin tavalliset merkit. Jos kyse on erillisenä esiintyvästä symbolista, kuten Ω, ei fontin vaihtuminen yleensä häiritse. Mutta jos sanan sisällä osa kirjaimista on eri fontista, tulos voi olla hyvin ikävä. Jos tekstissä esiintyy nimi Puškin sellaisena, että hattu-s on aivan eri fontista kuin muut merkit, tulos on ehkä pahempi kuin korvikemerkintää käyttävä esitys Pushkin. Siksi tarvittava merkki­vali­koi­ma tulisi ottaa huomioon jo fontin valinnassa.

Mitä merkkejä voi käyttää?

On vaikea arvioida yksityiskohtaisesti sitä, millaisia merkkejä voi luotettavasti käyttää mis­sä­kin yhteydessä. Arviointi voi vaatia hyvinkin syvällistä asiantuntemusta sekä tilanteen yk­si­tyis­koh­tien tietämistä. Siksi seuraavassa on yksinkertaiset nyrkkisäännöt, jotka on kir­joi­tet­tu ”varman päälle pelaaviksi” eli pikemminkin varovaisiksi kuin optimistisiksi:

• Ascii-merkit toimivat käytännössä kaikkialla. Näkyvät Ascii-merkit ovat: englannin kielen kirjaimet abcdefghijklmnopqrstuvwxyz, vastaavat versaalikirjaimet A:sta Z:aan, numerot 0:sta 9:ään, piste, kysymysmerkki, huutomerkki, pilkku, kaksoispiste, puolipiste, yhdysmerkki, pysty lainausmerkki ", pysty heittomerkki ', sulkeet ( ), välilyönti eli tyhjämerkki ja erikois­merkit #$%&*+/<=>@[\]^_`{|}~. On yhä tilanteita, joissa on syytä rajoittua tähän merkkivalikoimaan.
• Latin-1-merkit toimivat hyvin Suomen sisällä, yleensä Pohjoismaissa ja Länsi-Eu­roo­pas­sa useimmissa tietokoneohjelmissa. Latin-1-merkkejä ovat Ascii-merkit sekä jouk­ko lisä­merkkejä, kuten å, ä ja ö, monet tarkkeita sisältävät kirjaimet, kuten é ja à, sekä ko­koel­ma erikoismerkkejä, kuten », µ ja ®. Latin-1-merkistö tunnetaan myös nimillä ”ISO Latin 1”, ”ISO 8859-1” ja Suomessa virallisesti ”latinalaisaakkosto 1”. Tarkempi kuvaus Latin-1-merkistöstä on sivulla ISO-Latin-1-merkistöstä.
• Windows Latin-1 on Microsoft-yhtiön laajennus Latin-1:een. Se toimii yleensä hyvin Windows-ohjelmien välillä siellä, missä Latin-1 toimii. Mutta esimerkiksi sähköpostia lähetettäessä on huomattava, että yleensä lähettäjällä ei ole tietoa siitä, millaista jär­jes­tel­mää vastaanottaja käyttää. Laajennuksista tärkeimmät suomen kielen kannalta ovat kaareva lainausmerkki (”), kaareva heittomerkki (’), ajatusviiva (–) ja euron merkki (€).
• Unicode sisältää lähes kaikki ihmiskunnan nykyisin käyttämät kirjoitusmerkit ja suuren joukon historiallisiakin merkkejä. Nykyaikaiset ohjelmat osaavat jo varsin laajasti käsi­tel­lä Unicode-merkkejä, mutta rajoituksia on vielä paljon. Vaikka esimerkiksi tekstin­käsittely­ohjelma tai web-selain ”osaa Unicodea”, sen käytettävissä olevissa fonteissa ei suinkaan yleensä ole kaikkien Unicode-merkkien esitysmuotoja. Unicode-merkistö on sama kuin ISO 10646 -standardin määrittelemä merkistö. Unicode-merkkeihin viitataan yleisesti sentyyppisillä merkinnöillä kuin U+1234.

Fontti tarkoittaa joukkoa kirjoitusmerkkien näkyviä esitysmuotoja, jotka on tarkoitettu käytettäviksi yhdessä ja on siksi yleensä suunniteltu yhtenäiseen asuun. Fontin laajuus voi vaihdella suuresti: siinä voi olla vain muutamia kymmeniä merkkejä – tai kymmeniä tuhansia. Fontista käytetään etenkin kirjapainoalalla yleisesti nimitystä ”kirjainlaji” tai ”kirjasinlaji”, mutta tässä oppaassa käytetään johdonmukaisesti fontti-termiä.

Merkki (kirjoitusmerkki, englanniksi character) on perustavanlaatuinen, mutta vaikeasti määriteltävissä oleva käsite. Sillä voidaan ymmärtää kirjoituksen osaa, joka jossakin kir­joi­tus­jär­jes­tel­mäs­sä käsitetään sen alkioksi ja jolla ajatellaan olevan oma identtisyys. Niin­pä esi­mer­kik­si ö-kirjain ymmärretään Suomessa tietysti erilliseksi merkiksi, mutta eng­lan­nin kir­joi­tus­jär­jes­tel­mäs­sä se voidaan ymmärtää o-kirjaimeksi, johon liittyy tois­sijai­nen lisuke. Tie­to­tek­nii­kas­sa sitä voidaan käsitellä kummankin jäsennystavan pohjalta, joko yhtenä merk­ki­nä (koodiarvona) tai kahden merkin, nimittäin peruskirjaimen ja yhdistyvän tark¤keen, yhdistelmänä. Merkin käsitteestä ja sen tietoteknisestä merkityksestä sekä mm. Uni­co­des­ta kertoo sivu Mikä on merkki?

Alaindeksimerkit

Joidenkin merkkien, kuten numeroiden, esitykset alaindekseinä sisältyvät Unicode-mer­kis­töön erillisinä alaindeksimerkkeinä. Niiden kirjoittaminen tietokoneella on nykyisin yleen­sä suh­teel­li­sen helppoa. Ongelmia seuraa kuitenkin osittain merkistö­koodauksen takia (jou­du­taan käyttämään Unicodea, mikä ei aina ole mahdollista), osittain fonttiongelmien takia (nä­mä mer­kit kuuluvat suh­teel­li­sen harvoihin fontteihin).

Vaikka erillisten alaindeksimerkkien käyttö tuottaakin yleensä parhaan typografisen tuloksen, se kannattaa ongelmien takia rajoittaa tilanteisiin, joissa toimivuus voidaan varmistaa. Toimivuuteen kuuluu, että merkki on samasta fontista kuin ympäröivä teksti ja muutenkin ulkoasultaan sopiva. Tavallisemmin käytetään muita keinoja, kuten tekstin­käsittely­ohjelman alaindeksi­muotoiluja. Ks. kohtaa Eksponentit ja ylä- ja alaindeksit.

Alaviiva _

Alaviivaa käytettiin aiemmin konekirjoituksessa tekstin alleviivaamiseen päällekirjoituksen avulla eli lyömällä kirjain ja alaviiva samaan kirjoituskohtaan.

Nykyisin alaviivaa käytetään lähinnä vain erikoistarkoituksiin, kuten

• osoittamaan luku tai muu ilmaus alaindeksiksi silloin, kun varsinaista alaindeksiä (alennettua ja usein pienennettyä tekstiä) ei voi käyttää
  a_n [= a_n]
• pitkien tiedostonnimien, tietokone­ohjelmien muuttujannimien ym. muo­dos­ta­mi­seen silloin, kun välilyöntiä ei voi käyttää
  uusi_ehdotus.doc
  tulosten_keskiarvo = tulosten_summa / tulosten_lkm;
  
• verkko­keskusteluissa eräänlaisena alleviivauksen vastineena: korostettavan sanan eteen ja jälkeen kirjoitetaan alaviiva; ohjelmat saattavat näyttää tällaisen ilmauksen lihavoituna ilman alaviivoja
  En ole _vieläkään_ saanut vastausta. [ohjelma saattaa näyttää tämän näin: En ole vieläkään saanut vastausta.]
• tuottamaan pitkä viiva useilla peräkkäisillä ala­viivoilla, esimerkiksi alkeellisissa lomakkeen tapaisissa dokumenteissa osoittamaan täytettävää kohtaa
  Nimi: ____________________

Konekirjoituksessa käytettiin joskus alaviivan ja vinoviivan yhdistelmää _/ ns. lukkona osoittamaan, että kappale päättyy. Näin tehtiin, kun sivun viimeinen rivi oli täysi ja seuraavalta sivulta alkoi uusi kappale ilman ensimmäisen rivin sisennystä.

Astemerkki °

Käyttö lämpötilojen ja kulmien esittämiseen

astemerkkiä käytetään lämpötilojen ja kulmien esittämiseen. Ks. kohtaa Asteet, aste­minuu­tit ja astesekunnit.

Astemerkki kielitieteessä

Astemerkkiä käytetään joskus kielitieteessä ilmauksen edessä osoittamassa, että kyseessä on re­konst­ruoi­tu muoto. Tämä tarkoittaa muotoa, jota ei ole sellaisenaan (ainakaan itse­näi­se­nä sanana) tavattu kielestä, mutta jonka on tieteellisin perustein päätelty esiintyneen kielessä aiemmin.

Tavallisempaa on käyttää asteriskia tähän tarkoitukseen, mutta silloin syntyy hel­pos­ti epä­sel­vyyk­siä, koska asteriskilla osoitetaan myös epäkieliopillista (kielen­vastais­ta, kieleen kuu­lu­ma­ton­ta) ilmausta.

Astemerkki merkkinä

Astemerkki on muodoltaan pieni ympyrä, joka on tekstin perusriviä selvästi ylempänä. Sitä ei pidä sekoittaa maskuliinisen järjestysluvun merkkiin º (masculine ordinal indicator, pieni­kokoinen o-kirjain ylä­indek­si­nä, usein alleviivattuna). Maskuliinisen järjestysluvun merkkiä käytetään lähinnä espanjan kielessä numeron jäljessä osoit­ta­massa, että kyse on jär­jes­tys­luvun maskuliini­muodosta (esim. 1º = primero ’ensim­mäi­nen’), melko paljon myös rans­kas­sa, jossa merkintä voidaan tulkita lähinnä latinaan perustuvaksi (esim. 1º = primo ’ensim­mäi­sek­si’). Maskuliinisen järjestys­luvun merkki saattaa ulkonaisesti muistuttaa astemerkkiä paljonkin, mutta hyvin tehdyssä fontissa ero on selvä: astemerkki on pyöreä, ei lainkaan soikea, ja sen viivan­paksuus on tasainen.

Käytännössä sekaannuksia syntyy aika paljon, kun tekstinkäsittelyohjelman käyttäjä poi­mii merkin­lisäämis­toimintoa käyttäessään väärän merkin. Jos teksti myöhemmin esitetään tois­ta fonttia käyttäen, tulos voi olla oudon näköinen, kun tekstissä on kahtakymmentä as­tet­ta tarkoittamassa 20º eikä 20°.

Astemerkkiä ei pidä sekoittaa myöskään merkkiin ”yläindeksi nolla” (⁰) eikä tavallisen nollan 0 käyttöön yläindeksinä.

Merkin nimi on standardeissa ja suosituksissa ”asteen merkki”, mutta ”astemerkki” on käytännössä yleisempi ja vastaa erikoismerkkien yleistä nimeämistapaa (esim. prosentti­merkki, pykälämerkki).

Asteriski *

Asteriskia käytetään moniin erityistarkoituksiin eri aloilla vakiintuneiden käytäntöjen mukaan. Niistä tavallisimpia on kuvattu seuraavassa taulukossa.

Asteriski osoittamassa vaihteen numeroa

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas mainitsee asteriskin kuvauksessa sen ensimmäiseksi käyttötarkoitukseksi, että puhelinnumeron edessä se osoittaa, että kyseessä on vaihde. Puhelinnumeroita käsittelevässä osuudessa opas esittää asian laajemmin:

Vaihteen numero ilmaistaan Suomessa usein numeron eteen merkityllä tähdellä. Selvennyksenä voi käyttää myös sanaa vaihde, jolloin tähteä ei tarvita:

*03 12 345 ∼ 03 12 345 (vaihde)

Tällaista asteriskin käyttöä ei kuitenkaan voi suositella. Se on epäselvä, koska ei ole miten­kään ilmeistä, mitä asteriski tarkoittaa. Harvoin on niin suuri lyhentämisen tarve, ettei voisi käyttää vaihde-sanaa.

Asteriskin muoto

Asteriskin näkyvä muoto vaihtelee fontista toiseen. Useimmiten se on yläindeksin tapainen, selvästi tekstin peruslinjan yläpuolella. Tämä heijastaa sen vanhaa käyttöä alaviitteen merkkinä. Toisaalta tällainen muoto sopii huonosti asteriskin moniin nykyisiin käyttö­tapoihin.

Muut tähtimäiset merkit

Asteriskista käytetään myös nimitystä ”tähti”. Nimi ”asteriski” on kuitenkin täsmällisempi, koska se erottaa tämän merkin muista tähtimäisistä merkeistä. Moniin tilanteisiin, joissa on tapana käyttää asteriskia, sopisi paremmin jokin muu niistä.

Esimerkiksi asteriski­operaattori (asterisk operator, U+2217), on yleisilmeeltään mate­maat­ti­sen ope­raat­to­rin näköinen, siis samantapainen kuin + tai ×. Se tosin sisältyy vain melko harvoihin fontteihin, kun taas as­te­ris­ki sisältyy käytännössä kaikkiin fontteihin.

Vastaavat huo­miot koskevat myös musta tähti -nimistä merkkiä (black star, U+2605). Niinpä esi­mer­kik­si arvostelujen tähdet esitetäänkin yleensä kuvina, ei merkkeinä.

Et-merkki &

Ja-sanan vastine

Et-merkkiä & käytetään kuten ja-sanaa, ja se onkin kehittynyt latinan sanan et koristeellisesta kirjoitus­asusta. Merkki luetaan yleensä ”ja”, vieraiden sanojen välissä kuitenkin usein ”et”.

Et-merkki ei kuitenkaan ole yleinen ja-sanan vastine, vaan sen käyttö tulisi rajoittaa koo­din­omai­siin ilmauksiin ja muihin erikoistarkoituksiin, kuten niihin eris­nimiin, joiden vi­ral­li­seen asuun se kuuluu. Vertaa plusmerkin käyttöön ja-sanan vasti­neena.

Et-merkki esiintyy monien yritysten nimissä, jotka sisältävät on henkilönnimiä.

Verkkosivujen valikoissa, lehtien osastojen nimissä yms. et-merkin käyttö on tavallista. Vaik­ka sellaista käytäntöä ei voi erityisesti suositella, sitä lienee aiheellista noudattaa vii­tat­taes­sa verkkosivujen osioihin, lehtien osastoihin yms., joissa se on käytössä.

Esiintyy myös epäjohdonmukaisuutta: saman valikon eri kohdissa saatetaan käyttää milloin et-merkkiä, milloin ja-sanaa:

• työ & ura
• tietoturva
• it-myynti
• tuotteet ja palvelut

Välilyönnit ympärillä

Et-merkin merkityksen takia on loogisinta ja selvintä jättää sen kummallekin puolelle tyhjä väli. Tätä myös kielitoimisto suosittelee (Kielikello 3/1998 ja 2/2006, samoin Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas, joskin puhuen vain nimiä yhdistävästä et-merkistä), mutta se jatkaa: ”Joissakin koodimaisissa lyhennemerkinnöissä ja logoissa välilyönnit voi jättää pois.” Esi­merk­ki­nä tästä mainitaan ”T&K”, joka tarkoittaa ’tutkimus ja kehitys’. Monet tämäntapaiset mer­kin­nät ovat kuitenkin jääneet pois muodista. Esimerkiksi kirjoitusasun Weilin&Göös ti­lal­la on nykyisin asu Weilin+Göös.

Vaikka yritys itse käyttäisi toiminimessään, tuotenimessään et-merkkiä ilman välilyöntejä, voidaan yleiskielessä kuitenkin kirjoittaa yleiskielen sääntöjen mukaisesti.

Et-merkki tekijöiden nimiä ilmoitettaessa

Et-merkkiä käytetään usein kirjan tekijöiden nimiä ilmoitettaessa. Tämä on vaihtoehto ajatusviivan käytölle nimimerkinnöissä. Tällöinkin et-merkin, toisin kuin ajatusviivan, ympärille tulee välilyönnit, vaikka ilmoitettaisiin vain sukunimet.

Monet pitävät et-merkkiä epäesteettisenä varsinkin paljon käytettynä. Lisäksi on tul­kin­nan­va­rais­ta, miten hyvin et-merkki sopii luetteloihin, joissa on enemmän kuin kaksi jäsentä (ks. kohtaa Pilkku luettelon osien erottimena). Toisaalta esimerkiksi kirjan tekijöitä lueteltaessa voi et-merkki olla sopivampi kuin muut vaihtoehdot. Et-merkin liiallista ko­ros­tu­mis­ta voi välttää käyttämällä sitä pienennettynä, etenkin jos käytettävän fontin et-merkki on iso­kokoinen.

Et-merkki ja rivitys

Oikeinkirjoitussäännöt eivät käsittele sitä, saako et-merkin edellä olla rivinvaihto. Kieli­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­oppaassa on jopa seuraavanlainen esimerkki, jossa rivijako lienee sat­tu­mal­ta syntynyt eikä harkittu:

(Heikkinen & Lehtinen & Lounela 2005) ∼ (Heikkinen & Lehtinen
& Lounela 2005)

Luonnolliselta kuitenkin tuntuisi, että et-merkkiä ei mielellään sijoiteta rivin alkuun. Vaikka se vastaa ja-sanaa, jonka edeltä rivinvaihto on tietenkin sallittu, rivin alussa oleva erikoismerkki vaikuttaa oudolta: rivi ei näytä normaalilta tekstiriviltä, vaan luetelman kohdalta tms.

Toisaalta arvostettu hakuteos Detailtypographie sanoo päinvastoin, että eri riveille jaet­taes­sa et-merkki tulee rivin alkuun.

Et-merkin ulkoasu

Et-merkin muoto vaihtelee huomattavasti. Tekstinkäsittelyssä yms. yleensä käytetyissä fon­teis­sa se on yleensä yksinkertaisen näköinen, mutta monissa kirja­paino­fonteissa se on hy­vin­kin koristeellinen. Lisäksi se saattaa muodoltaan vastata tyyliteltyä ET-sanaa, josta se on ai­koi­naan kehittynyt; tällainen muoto saattaa kuitenkin olla lukijoille outo, jopa häm­men­tä­vä.

Hymiöt ja kuvamerkit, kuten :-) ja ☺

Hymiön käsite

Hymiö, englanniksi smiley tai virallisemmin emoticon, tarkoittaa yleensä tavallisista (Ascii-)merkeistä muodostettua yh­dis­tel­mää, jonka on tarkoitus ikonisesti eli ulkoasullaan kuvata jotakin asiaa, usein tunnetilan ilmausta. Tunnetuin hymiö on :-), joka on tarkoitettu katsottavaksi pää 90 astetta vasem­mal­le kal­lis­tet­tu­na, jolloin siinä voi nähdä hymyilevät kasvot: silmät, nenän ja suun. Usein hymiö on suunniteltu sellaiseksi, että toimii parhaiten kirjoituskonetyyppisellä (tasalevyisellä) fontilla esitettynä.

Kuvamerkit

Hymiöiksi kutsutaan usein myös ikonisia eli ulkoasunsa mukaan tulkittavia kirjoitusmerkkejä. Niitä on oikeampaa kutsua nimellä kuvamerkki tai piktogrammi. Kuvamerkki voi esittää esimerkiksi hymyileviä kasvoja, kuten ☺ (U+263A, white smiling face).

Kuvamerkki on siis kirjoitusmerkki, joka on kuvamainen. On myös mahdollista käyttää tekstin joukossa pieniä kuvia, jotka siis sijaitsevat tekstiriveillä kirjainten ja muiden merkkien seassa.

Kuvamerkkiä ja kuvaa ei välttämättä erota toisistaan pelkästään ulkonäön perusteella. Kuvamerkkejä on rajallinen, joskin laajeneva valikoima, kun taas tekstissä käytettävä kuva voi olla millainen tahansa, eikä se välttämättä ole ikoninen. Kuvalla on kiinteä asu, kun taas kuvamerkin asu riippuu fontista ja voi vaihdella paljonkin.

Hymiöiden, kuvamerkkien ja kuvien eroa hämärtää se, että monet ohjelmat muuntavat esimerkiksi hymiön :-) kuvamerkiksi tai pieneksi kuvaksi. Niinpä verkkokeskustelussa ihmiset saattavat nähdä muiden kirjoittamat hymiöt eri esitysasuissa.

Emojit

Emojit ovat kuva­merkkejä, joilla usein on tyylitelty, ”sarja­kuva­mai­nen” ulko­asu, joka voi olla värillinen ja moni­väri­nen­kin. Useimmat emojit ovat ikonisia: emoji on tarkoittamansa asian kuva. Esimerkiksi kalaa tarkoittava emoji 🐟 esittää jonkin­laista tyypilliseksi ajateltua kalaa. Emojin tulkinta ei kuitenkaan suinkaan aina ole yksi­selit­tei­nen.

Emojit ovat kirjoitus­merkkejä muun muassa siinä mielessä, että ne voivat olla erilaisia eri fonteissa. Lisäksi emoji­merkillä voi olla sekä ”tekstiasu” että ”emoji­asu”. Alla olevassa kuvassa on eräs emoji (silmää iskevät kasvot, U+1F609) Segoe UI ‑fontin emoji- ja tekstiasussa sekä Quivira-fontin tekstiasussa.

Emojin käsitteelle on hiukan erilaisia määritelmiä ja tulkintoja. Yksi omalla tavallaan virallinen on Unicode-standardissa oleva, ks. Unicode® Emoji Charts. Sen mukaan myös esimerkiksi tekijän­oikeus­merkki © ja ristikko­merkki # ovat emojeja, vaikka niitä ei voi pitää esittämänsä asian kuvina eikä ehkä kuva­merkkeinä lainkaan.

Jotkin ohjelmat esittävät merkkejä automaattisesti emoji­asussa, jos fontissa on sellainen. Tämä voi aiheuttaa ongelmia, koska sellainen asu ei useinkaan sovi tekstiin. Ongelma saattaa koskea esimerkiksi korttipakan maiden symboleja ♣♦♥♠ ja koiraan ja naaraan merkkejä ♂ ja ♀. Seuraavassa kuvassa on korttipakan maiden symbolit ensin emoji­asussa, joka ei tyyliltään eikä merkkien koonkaan puolesta sovi tekstissä käytettäväksi, ja sitten teksti­asuun korjattuina.

Jos tekstinkäsittelyohjelma muuttaa merkkejä emoji­tyylisiksi, tämän voi tarvittaessa korjata seuraavasti: leikataan merkki jostakin (esimerkiksi ohjelman emojiksi muuttamana) ja liitetään se haluttuun kohtaan ohjelman toiminnolla, joka lisää tekstin sellaisenaan, ilman muotoiluja. (Esimerkiksi Word 365:ssä valitaan Liitä-toiminto ja sitten Liittämis­asetukset-kohdasta vaihto­ehto ”Säilytä vain teksti (T)”.)

Verkkosivuilla ja muissakin yhteyksissä voi yrittää vaikuttaa merkin esitys­tapaan kirjoittamalla heti merkin jälkeen niin sanotun muunnelman­valitsimen (ks. Unicoden kuvausta Variation Sequences). Muunnelman­valitsin on näkymätön ohjaus­merkki, joka kehottaa esittämään sitä edeltävän merkin määrätyllä esitys­tyylillä. Eri ohjelmat tukevat tätä hyvin vaihtelevasti. Teksti­esitys­valitsin U+FE0E (variation selector‑15) pyytää tavallista teksti­esitystä, emoji­esitys­valitsin U+FE0F (variation selector‑16) emojiesitystä. Testi: ♣ (ei valitsinta), ♣︎ (tekstiesitysvalitsin), ♣️ (emojiesitysvalitsin).

Hymiöiden ja kuvamerkkien käyttö

Hymiöt kuten :‑) kuuluvat lähinnä kevyeen, epäviralliseen kirjoitteluun. Siinäkin hymiöiden runsaus voi he­rät­tää lähinnä vaikutelman lapsellisuudesta ja huomionkipeydestä. Kohtuullinenkin hymiöi­den käyttö johtaa usein epäselvyyteen: onko tarkoitus vain iloisen mielen ilmai­se­minen vai teks­tin osoittaminen jotenkin ivalliseksi, ironiseksi?

Hymiöillä ei ole mitään selviä merkityksiä. Monet käyttävät hymiöitä jopa maneeri­mai­ses­ti tai pelkkään koristeluun. Jotkut taas käyttävät hymiötä osoittamaan, että lause on tulkittava aivan päinvastaisesti kuin se näyttäisi sanovan. Hymiöitä käytetään myös ilkeiden tai kriit­tis­ten sanojen ”pehmentämiseen”, vaikka todellinen vaikutus onkin usein pikemminkin ko­ven­tava.

Edellä sanottu koskee myös kuvamerkkejä ja tekstiriveillä olevia kuvia. Tosin kuvamerkki on yleensä selvemmin kuvaava, ilmeisemmin ikoninen kuin hymiö, joka voi olla moni­tulkin­tai­nen tai voi jäädä kokonaan ymmärtämättä. Silti myös kuvamerkin tai kuvan sanoma voi jäädä monitulkintaiseksi tai se voidaan ymmärtää väärin. Esimerkiksi kuvamerkki ✉ sel­väs­ti esittää kirje­kuorta, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Sitä on käytetty muun muassa ilmaisemaan posti­osoitetta tai sähkö­posti­osoitetta tai jotain viestin lähettämiseen liittyvää toimintoa. Joskus se voisi jopa tarkoittaa vain kirjekuorta.

Hymiöiden ja kuvamerkkien suhde välimerkkeihin

Jos hymiöitä käytetään, niin selvin linja on, että hymiö ei vaikuta tekstin varsinaisten väli­merk­kien käyttöön. Hymiötä ei siis tulkita merkinnäksi, joka hoitaisi myös pisteen tai pilkun teh­tä­vän, vaan irrallisena lisänä, joka on rinnastettavissa huudahdussanoihin (inter­jek­tioi­hin). Jos hymiö tulkittaisiin välimerkiksi, olisi usein epäselvää, mitä väli­merkkiä se tarkoittaa. Hy­miö­tä seuraavaa suljettakaan ei ole loogista jättää pois; vaikka hymiön viimeisenä merk­ki­nä usein onkin loppusulje (esim. ”:-)”), sillä on eri tehtävä kuin välimerkkinä toimiminen.

Selvintä on erottaa hymiö välilyönnillä ympäröivistä sanoista tai edeltävästä väli­mer­kis­tä, mutta kirjoittaa se kiinni seuraavaan välimerkkiin. Hymiö liittyy yleensä koko edeltävään lau­see­seen tai virkkeeseen, ei yksittäiseen sanaan, joten se on luonnollisinta kirjoittaa virk­keen jälkeen.

Edellä sanottu koskee myös kuvamerkkejä ja tekstissä käytettäviä kuvia.

Olipa se nerokas ajatus. :-)

Olipa se nerokas ajatus. ☺

Olipa se nerokas ajatus.

Olipa se nerokas ajatus :-), mutta vähän myöhään keksitty.

Ajatus on erikoinen (suorastaan nerokas :-)), mutta ei kovin uusi.

Ajatus on erikoinen (suorastaan nerokas ☺), mutta ei kovin uusi.

Hymiöt kuuluvat lähinnä arkiseen ja epämuodolliseen kieleen, joten on oikeastaan koomis­ta, että on ruvettu kyselemään hymiöiden korrektista käytöstä. Siihen on kuitenkin otettu kan­taa jopa Kielikellossa. Numerossa 4/2009 vastataan artikkelissa Hymiö väli­merkki­kysymykseen: ”Selvyyden vuoksi hymiö kannattaa sijoittaa virkkeen päättävän välimerkin perään.” Toisaalta koska hymiöitä käytetään myös virkkeen sisällä, annetaan ohjeita myös sellaisesta käytöstä:

Virkkeen sisällä välimerkin yhteydessä kannattaa välttää välimerkeistä muo­dos­tet­ta­van hymiön käyttöä, koska hymiön ja välimerkin rajaa on vaikea hahmottaa. Graa­finen hymiö erottuu sen sijaan tekstistä paremmin. Virkkeen sisällä tämä hymiö on luontevaa sijoittaa välimerkin edelle, koska sen sisältämä tunnelataus liittyy juuri välimerkin erottamaan virkkeen osaan: Meidän piti viikonloppuna lähteä matkalle☺, mutta eilen iski flunssa. ☹

Artikkelissa tarkoitetaan graafisella hymiöllä kuvamerkkiä eli emojia.

Esimerkin hymiöiden käyttö on varsin naiivia, koska ne ilmaisevat ilmeisiä tunteita eivätkä sävyjä, ironiaa tms. Jos hymiöt sanovat vain sellaista, mikä suoraan ilmenee tekstistä, olisi ehkä parempi jättää ne pois.

Kuvakirjoitus

Kuvamerkkejä voidaan käyttää varsinaiseen kuva­kirjoitukseen, jossa asia esitetään kokonaan tai osittain kuvilla. Jos kuva­merkkejä käytetään yhdessä tekstin kanssa, voidaan puhua sekamuotoisesta esityksestä, jossa kuva­merkkejä käytetään sanojen, lähinnä substantiivien tilalla.

Onkohan hän 🐦 vai 🐟? [Onkohan hän lintu vai kala?]

Suomen kielen säännöt eivät ota tällaiseen kantaa. Kieli­kellon kirjoitus Onko emojeista välimerkeiksi? (12.1.2026) kuitenkin tarkastelee kuva­merkkien käytön vaikutusta ja mainitsee muun muassa: ”Emojin käyttö sanan korvikkeena vaatii lukijalta tulkinta­kykyä”. Tähän vaikuttaa myös se, että emojin esitys on erilainen eri fonteissa, joten lukija voi hyvin nähdä emojin erilaisena kuin kirjoittaja.

Jakolaskun merkit

Vinoviiva ”/” jakoviivana

Jakolaskun merkkinä käytetään tekstissä yleensä vinoviivaa, josta tällöin käytetään myös nimitystä jakoviiva. Standardin SFS 4175 ja kieli­toimiston suositusten mukaan vinoviivan ympärillä käytetään välilyöntejä.

Standardi SFS 4175 ei kuitenkaan ole asiassa johdonmukainen. Sen kohdan 4.8 (Jakolaskun merkit) ohjeen mukaan välilyöntejä käytetään, mutta kohdassa 4.31 (Vinoviiva) on esimerkkinä ”x/y [x jaettuna y:llä, x per y]”.)

Toisaalta matematiikkastandardi SFS-ISO 80000-2 ei puhu välilyönneistä jakoviivan ym­pä­ril­lä eikä itse käytä niitä. Ks. kohtaa Matemaattiset ja muut kaavat. Väliä ei pidä käyttää aina­kaan sel­lai­sis­sa ilmauksissa, jotka kuuluvat kyseisen standardin ydin­sisäl­töön, kuten mitta­yksik­kö­jen tunnuksissa ja suureiden ilmauksissa. Kielitoimiston ohjeissa on esimerkki m/s, joten ohjeissa ei ilmeisesti käsitetä sitä jakolaskulla muodostetuksi.

Välilyöntejä ei ole tapana käyttää silloinkaan, kun jaettava ja jakaja sisältävät välilyönnin, esimerkiksi siksi, että ne koostuvat luvusta ja mittayksiköstä. Seuraava esimerkki on standardista SFS 4508.

Jos jaettava ja jakaja ovat lukuja, ei jakolaskulauseke ulkonaisesti useinkaan eroa murto­luvus­ta, ellei jakolaskun merkin ympärillä käytetä välilyöntejä. Murtoluvun ja merkityn jako­laskun ero on usein tulkinnanvarainen, mutta tarvittaessa eron voi siis tehdä väli­lyönneillä.

Kaksoispiste ”:” vanhentuneena jakolaskun merkkinä

Jakolaskun merkkinä on käytetty. myös kaksoispistettä varsinkin kouluopetuksessa. Tällainen käyttö mainitaan edelleen standardissa SFS 4175 ja kielitoimiston ohjeissa. Niiden mukaan täl­löin kirjoitetaan kaksoispisteen kummallekin puolelle välilyönti.

Kaksoispisteen käyttö jakolaskun merkkinä on kuitenkin matematiikka­standardin vastaista. Sen mukaan kaksoispiste on matemaattisissa ilmauksissa vain suhteen merkki, esimerkiksi merkinnässä ”Mittakaava 1:20 000”. Jakolaskun merkkinä käytetään vinoviivaa edellä kuvatulla tavalla tai vaakasuoraa jakoviivaa jäljempänä kuvattavalla tavalla.

Kaksoispisteen käytön taustalla on osittain se, että ha­lu­taan erottaa merkitty jakolasku (etenkin tehtäväksi annettu jakolasku) murtoluvusta.

Merkityn jakolaskun sekaantuminen murtolukuun voidaan tarvittaessa estää käyttämällä välilyöntejä vinoviivan ympärillä silloin, kun se tarkoittaa jakolaskua.

Kielenhuollon käsikirjassa on outo ohje: ”Vinoviivaa käytetään ilmaisemaan alle nelinumeroisten lukujen tai merkkien jakotoimitusta.” Esimerkkinä mainitaan 300/600 ja toisaalta 4 : 2 ja 5 000 : 20. Oletettavasti on tarkoitettu, että sekä vinoviiva että kaksoispiste käyvät jakomerkiksi, mutta jos jaettava tai jakaja on yli kolminumeroinen tai siinä muusta syystä on välilyönti, pitäisi käyttää kaksoispistettä.

Vältettävä merkki ”÷”

Merkin ”÷” käyttöä ei voi suositella, vaikka sen virallinen nimi on ”jakomerkki” (englanniksi division sign) ja vaikka se esiintyy usein laskimissa ja näppäimistön numero­näppäin­osassa jakomerkkinä. Se erottuu melko huo­nos­ti miinusmerkistä, ja lisäksi se joissakin kulttuuriympäristöissä tarkoittaa vä­hen­nys­las­kua! Suomessakin esiintyy tapaa, jonka mukaan miinusmerkkinä käytetään merkkiä ”÷”, jotta vältettäisiin sekaantuminen ajatusviivaan.

Merkistä ”÷” käytetään myös nimitystä obelus. Sitä on käytetty paitsi jako- ja vähennyslaskun merkkinä myös jois­sa­kin kielissä vaihteluvälin osoittamiseen, esimerkiksi merkinnässä 1÷10 ’1:stä kymmeneen, 1–10, 1…10’. Miinusmerkkinä sitä on käytetty lähinnä vain Pohjoismaissa. Vrt. kaupalliseen miinusmerkkiin.

Vaakasuoran jakoviivan käyttö

Jakolasku voi­daan ilmaista myös vaakasuoran jakoviivan avulla. Tämä ei kuitenkaan yleensä tule kyseeseen tekstissä vaan vain erikseen ladottavissa kaavoissa, joita tuotetaan esi­mer­kik­si kaavaeditorilla. Ks. Matemaattisten tekstien kirjoittaminen tietokoneella. Seuraavassa on kuitenkin alkeellinen esimerkki, joka on toteutettu alleviivauksen avulla.

Vaakasuoran jakoviivan käyttö on usein suositeltavaa silloin, kun se on mahdollista ja voi­daan toteuttaa hyvin. Esimerkiksi verkkosivuilla toteutus on hankalaa ja tuottaa usein typo­gra­fi­ses­ti heikon tuloksen (kuten edellä), mutta esimerkiksi Wordin uusien versioiden kaava­editori tuottaa hyvän ulkoasun.

Standardi SFS-ISO 80000-1 varoittaa erityisesti siitä, että vinoviiva ”/” voi sekoittua kursivoituun l- tai I-kirjaimeen etenkin groteskifonttia käytettäessä. Sekaannuksen vaara lienee melko pieni, ja painavampi syy vaakasuoran jakoviivan käyttöön onkin se, että monimutkaisen lausekkeen rakenne tulee havainnollisemmin esiin.

Jakolaskun korvaaminen negatiivisen potenssin avulla

Matematiikassa, luonnontieteessä ja tekniikassa ilmaistaan jakolasku usein niin, että suu­reel­la jakamisen sijasta kerrotaan sen negatiivisella potenssilla. Potenssi on tällöin yleensä −1, mutta jos suure itsessään on potenssi, muutetaan vain eksponentin etu­merkki.

Eksponenttien esittämisen tavoista ks. Ala- ja yläindeksien kirjoittaminen.

Kappalemerkki ¶

Kappalemerkki ¶ (englanniksi pilcrow tai paragraph sign) esiintyy englannissa usein pykälän, artiklan tms. numeron yhteydessä samaan tapaan kuin suomessa käytetään pykälämerkkiä §. Kappale­merkistä käytetään myös nimitystä kappaleen merkki.

Jos suomen­kielisessä tekstissä esitetään suora lainaus, jossa esiintyy kappale­merkki, säi­ly­te­tään tämä merkki. Sen sijaan suomennoksessa se korvataan pykälä­merkillä tai muulla suomessa käytettävällä merkinnällä.

Merkki ¶ esiintyy myös vanhoissa käsi­kirjoituksissa ja joskus muulloinkin kappaleen vaihtoa osoittamassa. Lisäksi se esiintyy tekstin­käsittely­ohjelmissa joissakin tilanteissa osoittamalla kappaleen loppua (tekstistä erillisenä symbolina, ei tekstiin kuuluvana merkkinä), esimerkiksi Wordissa ns. Näytä kaikki ‑tilassa (Näytä kappalemerkit ja muut piilomerkit).

Kappale­merkkiä käytetään myös muun muassa Ison suomen kieli­opin merkintä­tavoissa osoittamaan kap­pa­leen vaihtumista (muun muassa §:issä 1383 ja 1443).

Kenoviiva \

Kenoviivaa käytetään tietotekniikassa esim. eräissä käyttöjärjestelmissä hakemistojen (kan­sioi­den), alihakemistojen ja tiedostojen nimien välillä ns. polkumerkinnässä. Lisäksi ke­no­vii­va kuuluu useisiin merkintätapoihin esimerkiksi merkkinä, joka antaa seuraavalle mer­kil­le erikoismerkityksen tai päinvastoin poistaa siltä erikoismerkityksen. Kenoviiva (eng­lan­nik­si taval­li­sim­min backslash) on eri merkki kuin vinoviiva / (englanniksi tavallisimmin slash tai selvyyden vuoksi forward slash).

Kenoviivaa ei pidä käyttää web-osoitteissa (URLeissa). Se on niissä kielletty merkki, vaikka jotkin web-selaimet hyväksyvätkin sen vinoviivan / vaihtoehtona.

Kenoviivaa käytetään joukko-opissa joskus joukkojen erotuksen merkkinä. Standardin SFS-ISO 80000-2 mukaan oikea merkki on kuitenkin joukko­miinus eli joukko-opin miinus­merkki. set minus (U+2216) ”∖”. Jos sitä kui­ten­kaan ei ole mahdollista käyttää, kenoviiva on sopivin korvike, etenkin kun se on yleensä ulko­asultaan hyvin saman­lainen. Miinusmerkkiä ei stan­dar­din mukaan saa käyttää tässä tarkoi­tuksessa.

Kertomerkki × ja kertopiste ⋅

Kertomerkki ”×”

Kertomerkkiä ”×” voidaan käyttää kertolaskun merkkinä ja ulottuvuuksia ilmaistaessa. Tämä on suositeltavampaa kuin x-kirjaimen käyttö tai asteriskin käyttö yleiskielessä. Kertomerkistä käytetään eräissä standardeissa nimitystä ”risti”.

Kertomerkkiä ei yleensä voi kirjoittaa suoraan näppäimistöltä. Vaikka näppäimistössä olisi näppäin, jossa on ×-merkki, kyseessä on yleensä numeronäppäimistön näppäin kertolaskuja varten laskin­käytössä. Jos sillä yrittää kirjoittaa tekstiin merkin, tuloksena on yleensä asteriski * tai ei mitään. Kertomerkki on siis kirjoitettava muilla tavoin; ks. ohjeita merkkien kirjoittamisesta.

Tyhjän välin käyttö kertomerkin ympärillä on vanhastaan käsitetty lähinnä typo­gra­fi­sek­si kysymykseksi; ks. kohtaa Tyhjät välit kaavoissa. Standardin SFS 4175 vuoden 2006 ver­sioon otettiin kuitenkin seuraava periaate ohjeeksi lähinnä tilanteisiin, joissa kaava on ta­val­li­sen tekstin osana:

• Yleensä jätetään kertomerkin kummallekin puolelle tyhjä väli (välilyönti).
• Välit voi kuitenkin jättää pois, jos kerrottavat ovat pelkkiä lukuja tai algebrallisia tun­nuk­sia. Matematiikka­standardi kuitenkin vaatii välien käyttöä näissäkin tapauksissa.

Kertomerkkiä käytetään myös ilmauksissa, joissa on kyse leveyden ja korkeuden ilmoit­ta­mi­ses­ta yhdessä taikka jonkin toistumisesta tietty määrä kertoja. Vaikka kertomerkki tällöin luetaan ”kertaa”, kyse ei ole kertolaskusta matemaattisessa mielessä eikä matematiikan sääntöjä siksi tarvitse noudattaa. Käytännössä tällöin jätetään kertomerkin ympärille välit yleensä vain silloin, kun ainakin toinen sen sisältämistä ilmauksista sisältää välilyönnin.

Kertomerkkiä käytetään myös biologiassa risteymiä (hybridejä) mainittaessa. Biologian luo­ki­tuk­sen sääntöjen mukaiset risteymien nimeämisen säännöt sisältävät sen, että ker­to­mer­kin ympärillä on välilyönnit, kun se on kantalajien nimien välissä, mutta vain sen edel­lä on vä­li­lyön­ti silloin, kun se on risteymälajille annetun oman nimen suku- tai lajiosan edessä.

Kertomerkkiä on luonnollista käyttää myös sellaisissa ilmauksissa kuin ”16×”, kun tar­koi­te­taan CD-aseman tai DVD-aseman pyörimisnopeutta suhteessa varhaisten asemien perus­nopeu­teen. Useimmiten käytetään x-kirjainta (esim. 16x), mutta tämä johtunee siitä, ettei osata tai viitsitä käyttää kertomerkkiä. Tällaisia ilmauksia käytetään lähinnä tuote-esit­teis­sä ja vastaavissa, eikä niitä yleensä lueta ääneen, mutta sopiva lukutapa lienee sen­ta­pai­nen kuin ”kuusitoistakertainen” tai ”kuusitoistakertaisen nopeuden”.

Kertopiste ”⋅”

Kertolaskun merkkinä voidaan edellä kuvatun kertomerkin (×) sijasta käyttää kertopistettä eli piste­ope­raat­to­ria ”⋅”. Se ei kuitenkaan ole kovin tavallista. Eräissä matematiikan mer­kin­nöis­sä kerto­merkki ja kerto­piste tarkoittavat kahta erilaista kerto­laskua. Kerto­pisteel­le on lisäksi käyttöä eräissä erikois­merkinnöissä, esimerkiksi kemian kaavoissa.

Matematiikkaa ja fysiikkaa koskevien standardien mukaan kertopisteen kummallekin puolelle jätetään aina väli, esimerkiksi cd ⋅ sr. Tämän vastaisesti SFS:n jul­kai­se­man SI-oppaan mukaan väliä ei käytetä mittayksiköiden tunnuksissa, vaan kir­joi­te­taan esimerkiksi cd⋅sr.

Kertopisteen tilalla käytetään usein rivin­kes­kis­tä pistettä ”·”, koska se kuuluu käytännössä lähes kaikkiin fontteihin ja koska sen kirjoittaminen on usein helpompaa. Nykyisin mate­ma­tiik­ka­stan­dar­di kuitenkin yksi­selitteisesti määrittelee, että matemaattisissa merkinnöissä käy­tet­tä­vä kerto­piste on piste­operaattori eli dot operator (U+22C5). Jos piste­operaattoria ei voi käyttää teknisistä syistä, rivinkeskinen piste on mahdollinen korvike.

Pisteoperaattori on monissa fonteissa isompi ja siten näkyvämpi piste kuin rivinkeskinen, joissakin ne ovat lähes samanlaiset. Vielä isompi on luetelmapallo ”•”, jota käytetään paitsi luetelmissa myös joskus tekstissä erottimena, mutta se ei sovi kertomerkiksi.

SI-järjestelmän johdannaisyksiköiden muodostamisessa ei koskaan käytetä kerto­merkkiä, mutta kerto­pis­tet­tä voi käyttää. Esimerkiksi ”N ⋅ m” tarkoittaa yksikköä, joka on kahden yksikön, newtonin ja met­rin, tulo. Standardi SFS-ISO 80000-2 sallii kaksi muutakin kir­joi­tus­tapaa, ”N m” ja ”Nm”, joissa siis tunnusten välissä on vain välilyönti tai ei mitään. Jäl­kim­mäi­nen on kuitenkin sallittu vain, kun ei voi syntyä väärinkäsityksiä käytettäessä sellaista yksikön tun­nus­ta, joka voi samalla merkitä etu­lii­tet­tä. Esimerkiksi mN tarkoittaa vain milli­newtonia, ei metrinewtonia. Lisäksi BIPM:n (Kansainvälinen paino- ja mittainstituutti) sääntöjen mukaan tunnuksia ei koskaan saa kirjoittaa suoraan peräkkäin (esim. Nm).

Lukujen tuloissa voi standardien mukaan käyttää joko kertomerkkiä tai kertopistettä, esi­mer­kik­si 2,5 × 10²⁴ tai 2,5 ⋅ 10²⁴, poikkeuksena BIPM:n määrittelyt, jotka sallivat vain kerto­merkin. Standardi SFS-ISO 80000-1 sallii molemmat. Jos käytetään desi­maali­pis­tet­tä, kuten yleensä englannissa, tulisi stan­dar­din mukaan aina käyttää kertomerkkiä eikä ker­to­pis­tet­tä (esimerkiksi 2.5 × 10²⁴, ei 2.5 ⋅ 10²⁴), jotta erilaiset pisteet eivät se­kaan­tui­si toi­siinsa.

Joillakin matematiikan ja luonnontieteen aloilla on mainituilla kertomerkeillä eri merkitys. Vektori­laskennassa a ⋅ b tarkoittaa skalaarituloa, a × b vektorituloa. Unicode-standardissa on kyllä myös erillinen risti- eli vektori­tulon merkki, U+2A2F, mutta edellä mainitun standardin aiemman version mukaan vektoritulon merkinnässä käytetään tavallista kertomerkkiä.

Algebrassa jätetään kertolasku usein merkitsemättä: a:n ja b:n tuloa merkitään ab:llä. Yleistajuisessa esityksessä ja usein muutoinkin on selvempi kirjoittaa kertomerkki näkyviin (esim. a × b).

Korttipakan maiden symbolit ♣♦♥♠

Korttipakan maita tarkoittavia merkkejä ♣♦♥♠ käytetään kaavioissa ja muissa tiiviissä merkinnöissä, mutta myös tekstissä. Tällöin ne usein esitetään värillisinä käyttämällä tekstin­käsittely­ohjelman tms. tarjoamia mahdollisuuksia asettaa tekstin väri. (Tämä on eri asia kuin näiden merkkien emoji-esitys, jossa merkin muoto ja kokokin muuttuvat.)

Tapana on kirjoittaa nämä merkit kiinni edeltävään tai seuraavaan numeroon, vaikka kielen yleisten sääntöjen perusteella esimerkiksi asu 4 ♥ olisi loogisempi, luetaanhan se kahtena sanana ”neljä herttaa”. Ilmaukseen ei myöskään ole tapana merkitä partitiivin päätettä symbolin jälkeen. Ilmauksen taivutus tulisi merkitä, esimerkissä 4♥:ssa (neljässä hertassa).

Seuraava taulukko esittää tietoja näistä symboleista. Viimeisessä sarakkeessa on Alt-koodi, jolla merkin voi tuottaa Windowsissa; se kuitenkin useissa ohjelmissa (mm. Word 365) tuottaa merkin emoji-esityksen, joka on yleensä tekstiin sopimaton.

Jos kyseisiä symboleja ei voi käyttää, mutta tarvitaan lyhyempi merkintä kuin nimi, käytetään nykyisin yleensä englannin­kielisten nimien lyhenteitä C, D, H, S, esimerkiksi ”Sitoumus oli 4H ja lähtö­kortti C10.” (Aiemmin käytettiin joskus suomen­kielisiä lyhenteitä: Ri, Ru, H, P.)

Kreikkalaiset kirjaimet

Kreikkalaisia kirjaimia käytetään monien erikoisalojen merkinnöissä. Usein kyseessä on erään­lai­nen numerointi. Esimerkiksi tähdistöjen suurimmat tähdet on nimetty niin, että al­fal­la merkitään kirkkainta tähteä, beetalla toiseksi kirkkainta jne. Joskus jopa numeroidussa luetelmassa käytetään kreikkalaisia kirjaimia. Kemiassa kreikkalaisia kirjaimia käytetään mm. erottamaan samantyyppisten yhdisteiden eri muunnelmat. Tällöin ei kyseessä useinkaan ole erityisestä järjestyksestä, vaan kreikkalaiset kirjaimet toimivat vain eräänlaisina nimi­lappui­na, samaan tapaan kuin latinalaiset kirjaimet usein (esim. A-vitamiini). Joskus taas kreikka­lai­nen kirjain on lyhenne jostakin sanasta. Tällöin käytetään usein versaalikirjainta, esi­mer­kik­si isoa oomegaa Ω erään yksikön (ohmin) tunnuksena.

Kuten esimerkeistä näkyy, yhdyssanan osana oleva kreikkalainen kirjain tulkitaan erikois­merkiksi, joten se erotetaan sanan muusta osasta yhdysmerkillä. Erikoismerkkinä sitä on syytä kohdella myös sikäli, että sen asu ei muutu, vaikka se sijaitsee virkkeen alussa, mitä kyllä on hyvä välttää. Jos nimittäin kreikkalainen kirjain kirjoitettaisiin versaalilla, sen tun­nis­tet­ta­vuus häviäisi ja merkityskin voisi muuttua. Esimerkiksi α-kirjainta vastaava ver­saa­li­kir­jain Α ei käytännössä ole erotettavissa latinalaisesta versaali-A:sta.

Yleiskielisessä tekstissä ei kreikkalaisia kirjaimia yleensä kannata käyttää, vaan niiden tilalla käytetään kirjainten nimiä alfa, beeta jne. Esimerkiksi kemiallisen yhdisteen nimi ”α-toko­fe­ro­li” esiintyy tässä asussa yleensä vain tieteellisessä esityksessä. Käytännön hoito­työs­sä yms. kirjoitetaan ”alfatokoferoli”. Huomaa, että tällöin ei sanaan kirjoiteta yhdys­merkkiä, koska mikään sääntö ei sitä vaadi.

Jos kreikkalaisia kirjaimia käytetään, niitä on syytä käyttää johdonmukaisesti: keskenään samanlaiset ilmaukset kirjoitetaan samalla tavalla. Seuraavanlainen esitys sisältää tyylirikon, joka voi myös vaikeuttaa asian ymmärtämistä: ”Atomiytimen hajotessa syntyy α- ja β-säteilyn lisäksi lyhytaaltoista ja läpitunkevaa gammasäteilyä.” Jos kerran alfa- ja beetasäteilystä kir­joi­te­taan kreikkalaisin kirjaimin, pitäisi yhtenäisyyden vuoksi kirjoittaa γ-säteilystä.

Kreikkalaisia kirjaimia siis käytetään yleensä vain erikoisalojen teksteissä. Ne saattavat vierailla yleiskielessä, mutta jos sana yleistyy, niin kirjoitusasu muuttuu: kreikkalainen kirjain korvataan sanalla. Näin joudutaan usein menettelemään erikoisalojen teksteissäkin, koska kreikkalaiset kirjaimet eivät aina ole käytettävissä. Tällöin on syytä olla huolellinen, sillä kreikkalaisten kirjainten nimet esiintyvät usein virheellisissä asuissa jopa stan­dar­deis­sa ja käsikirjoissa.

Kreikan aakkosten viimeinen kirjain ω (Ω) on suomenkieliseltä nimeltään ”oomega”, kun nimi muodostetaan samojen periaatteiden mukaan kuin muiden kirjainten: klassisen kreikan mukai­ses­sa nimes­sä on pitkä o, ja itse oomegan äännearvo vanhassa kreikassa on juuri pitkä o. Kirjoitusasu ”omega” on kuitenkin varsin yleinen ja esiintyy eräissä muoti-ilmauk­sis­sa käytännössä yksin­omai­se­na. Se esiintyy jopa Kieli­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­oppaan esi­mer­kis­sä ja rinnakkais­muoto­na Kielitoimiston sanakirjassa. Myös stan­dar­din SFS-ISO 80000-2 suomenkielisessä tekstissä on ”omega”. Asun yleistymiseen on vaikuttanut eng­lan­nin­kie­li­nen kirjoitus­asu ja Omega-​sanan yleisyys erisnimenä mm. tuotenimissä.

On varottava käyttämästä kaksois-s-kirjainta ß beetan (β) tilalla. Vaikka nämä merkit jois­sa­kin fonteissa muistuttavat toisiaan, ne ovat aivan eri merkkejä. Kaksois-s esiintyy vain saksan kielessä. Sitä melko usein käytetään beetan sijasta, koska se kuuluu Latin-1-merkis­töön. Oikeiden kreikkalaisten kirjainten tuottamisesta tietokoneella ks. kohtaa Muiden merkkien kirjoittaminen.

Latinalaisen merkistön lisäkirjaimet ð ym.

Lisäkirjainten taustaa

Kielissä, joiden kirjoitusjärjestelmä perustuu latinalaiseen kirjaimistoon a, b, c jne., saattaa olla käytössä paitsi tarkkeellisia merkkejä, kuten è ja â, myös täydentäviä merkkejä eli var­si­nai­sia lisäkirjaimia, kuten ð (eth) ja ß (kaksois-s).

Osa näistä merkeistä on syntynyt kahden kirjaimen yhteen­sulau­tu­mi­ses­ta, esi­mer­kik­si œ-kirjain o- ja e-kirjaimen yhdistymisestä. Osa taas muistuttaa tarkkeellisia kirjaimia, esi­mer­kik­si poikkiviivalliset kirjaimet, kuten đ ja ł, mutta poikkiviivaa ei pidetä tarkkeena. Jotkin lisä­mer­kit on lai­nat­tu muista kirjoitus­järjestelmistä, esimerkiksi þ riimu­kirjoituksesta.

Lisäkirjaimia on kaikkiaan suhteellisen monia, mutta niitä käyttävissä kielissä on yleensä käytössä vain pieni joukko niitä.

Lisä­tieto­ja latinalaisen kirjaimiston lisämerkeistä on sivulla Suomalaisen monikielisen näppäimistön kaavio ja selityksiä.

Säilyttämisperiaate

Vieraiden nimien kirjoitusasun tarkkuus on aina kuulunut huolitellun kielen peri­aat­tei­siin. Tämän takia ei oikeastaan tarvittaisi mitään lisäsääntöjä siitä, että myös suomen kieleen kuulumattomat kirjaimet säilytettävä. Käytännössä on kuitenkin osittain teknisistä syistä, osittain tietämättömyyden takia jopa arvovaltaisissa tietolähteissä jätetty tarkkeita pois ja korvattu lisäkirjaimia niitä muistuttavilla peruskirjaimilla tai joillakin kirjainyhdistelmillä. Esimerkiksi æ ja ø on melko yleisesti korvattu ä:llä ja ö:llä, ja kaksois-s-kirjaimen ß tilalla käytetään usein ss-yhdistelmää.

Tarkkeiden säilyttäminen on erikseen vahvistettu standardissa SFS 4175 vuoden 2006 versiossa sekä Kielikellon merkkiaiheisessa laajassa teemanumerossa 2/2006. Jäl­kim­mäi­nen ottaa lisäksi tiukan kannan latinalaisen kirjaimiston lisämerkkien säilyttämiseen:

Tarkkeiden lisäksi eri kielissä on myös omia kirjainmerkkejä. Tällaisia ovat esi­mer­kik­si islannin thorn þ ja eth ð (esimerkiksi nimessä Sigriður Anna Þórðar­dóttir), muun muassa tanskan, norjan ja eteläsaamen ø (o ja vinoviiva yli, esimerkiksi ni­mes­sä Knud Møller) ja turkin pisteetön i (esimerkiksi nimessä Recep Tayyıp Erdoğan). Tarkkeiden tapaan myös vieraskieliset kirjaimet tulisi pyrkiä säilyttämään tekstissä alkuperäkieltä kunnioittaen.

Ohjeessa on virhe pisteettömän i:n esimerkissä: nimeen ”Tayyip” kuuluu tavallinen pis­teel­li­nen i. (Oikeita esimerkkejä nimistä, joihin kuuluu pisteetön i: Topkapı-palatsi, Diyarbakır, Kırıkkale.) Esimerkki Knud Møller tar­koit­ta­nee tanskalaista henkilöä, esimerkiksi tunnettua kitaristia, ei Suomen Yleisradion legen­daa­ris­ta toimittajaa Knud Mölleriä.

Samansisältöinen ohje on Kieli­toimiston ohje­pankin sivulla Tarkkeet ja vieraat kirjaimet: chèvre, Møller

Ohjeessa tarkoitetaan sellaisia kieliä, joita kirjoitetaan latinalaisin (latinalaiseen aak­kos­toon perustuvin) kirjaimin. Sen sijaan kreikan-, venäjän-, arabian- yms. kieliset nimet kir­joi­te­taan jonkin siirtokirjoituksen (translitteraation tai transkription) mukaan. Siirto­kir­joi­tuk­ses­sa on eri järjestelmiä, ja usein yleiskieliseen tekstiin tarkoitetussa siirtokirjoituksessa käy­te­tään vähemmän tarkkeita kuin tieteellisessä siirtokirjoituksessa. Edellä mainittua oh­jet­ta ei siis rikota, jos esimerkiksi sanskritin sana, joka tarkassa trans­lit­te­raa­tios­sa kir­joi­te­taan ”sūtra”, kirjoitetaan yksinkertaisemman translitteraation mukaan ”sutra”. Täs­sä­hän ei ole kyse sanan alkuperäiseen, alkukieliseen muotoon kuuluvan tarkkeen pois jättämisestä.

Edellä selostettu säilyttämisperiaate ei ole uusi asia. Se esitettiin mm. jo vuon­na 1945 jul­kais­tus­sa M. Airilan kirjasessa Vierasperäiset sanat, seuraavasti (s. 7):

Vieraiden sanain kirjoittamisessa noudatetaan tarkkaan alkukieltä. Tällöin on huomattava:

a) Latinalaista kirjaimistoa käyttävistä kielistä saadut sanat merkitään tarkalla sitaattikirjoituksella, joten siis myös kirjaimet c, ç, č, q, x, š, z, ž, ü, å, õ ym. sekä aksenttimerkit tulevat käytäntöön alkukielen mukaisissa äännearvoissaan.

Kannanoton esimerkeissä ei siis esiinny latinalaisen merkistön lisäkirjaimia tässä tar­kas­tel­lus­sa mielessä, vaan vain suomalaisen aakkoston harvinaisia merkkejä ja tarkkeita. Esitetty muotoilu sisältää kuitenkin yleisen säilytysperiaatteen.

Tiivistelmä lisäkirjaimista ja niiden kirjoittamisen tapoja

Useimmat yleisesti tarvittavat latinalaisen merkistön lisäkirjaimet voidaan kirjoittaa helposti laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä, jota kuvataan jäljempänä. Seuraava taulukko kuvaa myös tällöin käytettävän ns. AltGr-näppäilyn. Yhdistelmän AltGr+§ sijasta voidaan käyttää myös yhdistelmää AltGr+l.

Sivulla Suomalaisen monikielisen näppäimistön kaavio ja selityksiä on myös lyhyehköjä kuvauksia merkkien käytöstä.

Saksalainen kaksois-s-kirjain ß

Saksan nykyisten oikeinkirjoitussääntöjen mukaan ß-kirjainta käytetään vain pitkän vokaalin ja diftongin jälkeen, kuten sanoissa Straße ’katu’, groß ’suuri’ ja weiß ’valkoinen’. Tämä yhtenäistää sen käyttöä ja lisää sen hyödyllisyyttä. Ks. Klaas Ruppe­lin kirjoitusta Saksan kielen oikeinkirjoitus uudistuu Kielikellossa 4/1996.

Saksankieliset paikannimet ja käsitteiden nimet on paras kirjoittaa saksan nykyisten sääntöjen mukaan.

Toisaalta henkilönnimissä säilytetään niiden vakiintunut kirjoitusasu. Niinpä on vain tie­det­tä­vä tai tarkistettava, kuuluuko nimi kirjoittaa esimerkiksi Strauss vai Strauß. Tämä ei sinänsä ole sen erikoisempi asia kuin se, ettei suomalaisesta nimestä voi äänneasun perus­teel­la tietää, kirjoitetaanko se Virtanen vai Wirtanen. Paremman puutteessa voi olettaa, että saksan­kie­li­ses­tä Wikipediasta löytyvä kirjoitusasu on yleensä oikea.

On väitetty, että ß-kirjain voitaisiin ja pitäisikin suomessa aina korvata ss:llä, koska muka saksassakin voidaan näin tehdä. Perustelu on pätemätön, koska saksan säännöissä ei sallita ss:llä korvaamista, vaan mainitaan vain, että jos ei ole mahdollista käyttää ß-kirjainta, kir­joi­te­taan sen tilalle ss. Lisäksi sveitsinsaksassa on sallittua ja vallitsevaa käyttää ß:n tilalla ss:ää, mutta tällä ei pitäisi olla vaikutusta saksalaisten nimien kirjoitukseen suomessa.

Jossain määrin perusteltu on se näkemys, että ß:n korvaaminen ss:llä on Suomessa vanha käytäntö. Sitä on meillä harrastettu yleisesti tietosanakirjoissakin ja jopa saksan sana­kir­jois­sa. Voidaan myös väittää, että ß-kirjain on suomalaiselle lukijalle tuntematon ja että sitä luul­laan esimerkiksi B-kirjaimeksi. Vaatii siis kirjoittajalta paitsi osaamista myös jossain määrin rohkeutta käyttää sääntöjen mukaisia asuja.

Erityisesti matemaatikko-fyysikko Carl Friedrich Gaußin sukunimi kirjoitetaan niin ylei­ses­ti suomessa Gauss, että siihen lienee syytä mukautua. Kirjoittaminen Gaußin käyrästä tai Gaußin kuvaus­laista herättäisi ihmetystä. Lisäksi mm. yksikön nimessä gaussi ja verbeissä gaussata ja degaussata on vakiintuneesti ss.

Erisnimien taivutusmuodoissa ei ole mitään perustetta korvata vieraita kirjaimia muilla kirjaimilla. Käytännössä tämä koskee lähinnä ß-kirjainta, koska vieraista kirjaimista juuri se useimmiten esiintyy sanan lopussa, jolloin voi tulla houkutus korvata se suo­ma­lai­sem­mal­la kirjoitusasulla.

Myös erisnimien tilapäisissä johdoksissa lienee syytä säilyttää vieraat kirjaimet silloin, kun joh­dos muodostetaan yksinkertaisesti liittämällä nimeen johdin ilman, että nimi itse muuttuu.

Kun teksti kirjoitetaan versaaleilla, käytetään ß:n versaalivastineena kirjainparia SS. Nykyisin on kuitenkin mahdollista käyttää myös versaalia kaksois-s:ää ẞ (U+1E9E), ja se voidaan jopa tulkita suositelluksi, mutta se puuttuu monien fonttien vanhoista versioista. Versaalin ẞ ja gemenan ß ero on tyypillisesti sellainen, että versaali on matalampi ja leveämpi.

Islannin eth ð ja thorn þ

Aiemmin on usein korvattu esimerkiksi ð-kirjain d:llä ja þ-kirjain th:lla. Vaikka tämä antaa oikeansuuntaisen vihjeen ääntämyksestä, se on kyseenalaista muun muassa siksi, että is­lan­nin kielessä on ð:n lisäksi käytössä myös d-kirjain.

Pisteellisen ja pisteettömän i:n erottaminen

Vieraiden kirjainten säilyttämisen periaatetta lienee tulkittava niin, että turkin- ja azerin­kielisissä nimissä säilytetään pisteellisen i:n (i, İ) ja pisteettömän i:n (ı, I) välinen ero. Jos esimerkiksi teksti kirjoitetaan kokonaan versaalilla, olisi i:n tilalle kirjoitettava İ; esi­mer­kik­si İzmir olisi versaalilla İZMİR. Jos taas pisteettömällä I:llä alkavasta turkki­lai­ses­ta nimestä muodostetaan johdos, jolloin alkukirjain muuttuu gemenaksi, tulisi kirjaimen pysyä pis­teet­tö­mä­nä: Ihlara – ıhlaralainen. (Tällaiset nimet ovat harvinaisia. Turkissa pisteellinen İ on sanan alussa tavallisempi kuin pisteetön I.)

Luetelmamerkit – ja • ym.

Lyhyehköt luettelot kirjoitetaan usein luetelmiksi, joissa kukin kohta alkaa uudelta riviltä, jonka alussa on jokin luetelmamerkki. Tietoja luetelmien rakenteesta, välimerkkien käytöstä luetelman yhteydessä jne. on kohdassa Luetelmat.

Vanhastaan on luetelmamerkkinä käytetty luetelmaviivaa eli ”ranskalaista viivaa”. Luetelmaviivana käytetään ajatusviivaa ”–”.

Tietokoneohjelmat eivät useinkaan tuota tällaisia luetteloita, vaan sellaisia, joissa lue­tel­ma­vii­van tilalla on luetelmapallo (pallukka, englanniksi bullet) ”•”. Toisaalta ohjelmien asetuksia säätämällä saadaan yleensä aikaan ajatusviivat, jolloin teksti näyttää monien mielestä tyylik­kääm­mäl­tä. Ks. kohtaa Luetelman kirjoittaminen.

Melko usein käy­te­tään luetelmaviivan tilalla jotain pientä kuvaketta tai erikoissymbolia, kuten nuolta ”→”.

Standardi SFS 4175 sanoo: ”Luetelmaviiva on suositeltavin luetelmamerkki asiatekstissä”. Kieli­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­opas sanoo vain, että luetelmamerkkinä käytetään yleensä ajatusviivaa, ja kirja itse käyttää luetelmissa luetelma­palloja.

Perinnäinen luetelman esitys:

Tekstinkäsittelyohjelman tai web-selaimen tyypillisesti tuottama luetelman esitys:

Koristeellinen luetelman esitys:

Esitteissä, mainoksissa ja kalvoesityksissä käytetään usein koristeellisia luetelma­merk­ke­jä, esimerkiksi jotain aihepiiriin soveltuvaa erikoissymbolia. Tämä piristää usein ulkoasua, mutta asiatekstissä se helposti koetaan hiukan häiritseväksi.

Jos tietokoneohjelmalla tehdään sisäkkäisiä luetelmia eli luetelman kohdan sisällä on luetelma, käyttää ohjelma yleensä erilaisia luetelmamerkkejä eri sisennystasoilla. Tämä saattaa auttaa hahmottamaan luetelman rakenteen paremmin.

Oikeinkirjoitussäännöt eivät yleensä tunne tällaisia käytäntöjä, vaan niissä puhutaan vain lue­tel­ma­vii­vas­ta (ajatusviivasta). Voidaan kuitenkin tulkita, että luetelmamerkin valinnassa kyse on pikemminkin ladonnasta kuin oikeinkirjoituksesta.

Miinusmerkki −

Miinusmerkki vähennyslaskun merkkinä

Miinusmerkkiä käytetään vähennyslaskun merkkinä, jolloin kummallekin puolelle jätetään tyhjä väli. Välien käyttö auttaa mm. erottamaan miinusmerkin lukuväli-ilmauk­sis­sa käy­tet­tä­väs­tä ajatusviivasta.

Miinusmerkkiä ei saa käyttää joukko-opin merkinnöissä. Joukkojen erotukselle on oma symbolinsa.

Miinusmerkki etumerkkinä

Miinusmerkkiä käytetään myös etumerkkinä. Tällöin se on kiinni seuraavassa luvussa tai muussa ilmauksessa.

Erikoistapaus miinusmerkin käytöstä on käyttö nollan edellä osoittamassa, että tarkka arvo on alle nollan. Ks. huomautuksia merkinnöistä +0 ja −0.

Miinusmerkki alennusten yms. yhteydessä

Luvun edessä oleva miinusmerkki tarkoittaa usein vähentämistä jostakin. Tällöin se usein liittyy prosenttilukuun ja tarkoittaa siis prosentuaalista alennusta. Vaikka kyse on tavallaan siis vähennys­las­kus­ta, miinusmerkki kirjoitetaan tällaisissa yhteyksissä etumerkin tavoin kiinni seuraavaan lukuun.

Edellä oleva maksuehtoesimerkki on standardista SFS 4175, ja se vastaa yritysten lähet­tä­mis­sä laskuissa käytettyä tapaa.

Kauppojen ilmoituksissa ja julisteissa on usein sellaisia merkintöjä kuin ”alennus −40 %”. Miinusmerkin käyttö on kuitenkin tällöin epäloogista, koska alennus ei ole miinusmerkkinen. (Oikeastaanhan −40 %:n alennus tarkoittaisi 40 %:n korotusta.) Julisteissa voidaan käyttää lyhyttä ilmausta ”−40 %” tai pidempää ilmausta ”alennus 40 %”, ja tekstiin taas sopii ”40 %:n alennus”.

Miinusmerkki luvun jäljessä

Miinusmerkkiä käytetään joskus luvun jäljessä esimerkiksi arvosanojen yhteydessä, jolloin sen jälkeen jätetään tyhjä väli samoissa tapauksissa kuin sanan jälkeen. Tällaisesta käytöstä on huomautuksia plusmerkin kuvauksessa.

Joissakin merkintätavoissa esimerkiksi ”8−” tarkoittaa ’8 tai vähemmän’, siis ikään kuin ’8, josta voi vähentää (hiukan)’, Merkintä­tapa ei ole hyvä, koska se ei ole yleisesti tunnettu ja koska se voi sekoittua aivan muuta tarkoittavaan ajatus­viivan käyttöön, jossa ”8–” tarkoittaa ’8 tai enemmän’.

”Miinusaste” on epätarkkaa kieltä

Usein käytetään sanaa ”miinusaste”. Jopa Kielikello 2/2006 mainitsee ilmaisutavan ”4–6 miinus­astetta”. Ilmaus on epälooginen, koska aste on yksikkö eikä se ole miinus­merkki­nen. SFS:n SI-opas korostaa: ”Negatiivisten celsius­lämpö­tilojen oikea esitys­muoto on esi­mer­kik­si −10 °C eli miinus kymmenen celsius­astetta. Ei pidä kirjoittaa 10 miinusastetta”. Myöskään sana ”pakkasaste” ei sovi hyvään asiatyyliin, koska kyse ei ole mistään erityisestä asteen lajista. Miinusmerkki tai sana ”miinus” kirjoitetaan tietysti luvun eteen.

Kaupallinen miinusmerkki ja merkintä ./.

Joissakin yhteyksissä käytetään liike-elämässä yms. miinusmerkin tilalla ns. kau­pal­lis­ta miinusmerkkiä ”⁒” (commercial minus sign, U+2052) tai sitä jäl­jit­te­le­vää merkintää ”./.”. Kaupallinen miinusmerkki sisältyy vain hy­vin harvoihin fontteihin, joten useimmiten käytetään korvaavaa merkintää.

Kaupallisen miinusmerkin käyttöä on perusteltu selvyydellä: miinusmerkki voisi sekoittua ajatusviivaan. Ellei lukijoiden voi olettaa tuntevan tällaista erikoiskäytäntöä, se on kuitenkin todennäköisemmin häm­men­tä­vä ja harhaanjohtavakin. Erillisissä kaavoissa on yleensä sel­vää, että vaakaviiva tarkoittaa miinus­merkkiä, ja tekstissä voidaan yleensä muotoilla lau­seet yksi­selit­tei­ses­ti, esimerkiksi ”liike­vaihto miinus ostot”.

Kaupallista miinusmerkkiä tai sen kaltaista symbolia on käytetty myös aivan eri mer­ki­tyk­ses­sä: koulussa kokeiden arvostelussa oikein-merkkinä, yleensä käsin kirjoitettuna.

Merkintää ./. on käytetty myös (kirjoituskoneella kirjoitetun) asiakirjan vasemmassa reu­nuk­ses­sa merkkinä siitä, että tekstissä on kyseisessä kohdassa viittaus asiakirjan liit­tee­seen.

Tuomioistuinten päätöksissä merkintä ./. osoittaa tapauksen esittelijää ja esiintyy nimen tai nimikirjainten yhteydessä. Se on kehittynyt latinan sanasta ego ’minä’.

Miinusmerkki merkkinä

Miinusmerkki on eri merkki (U+2212) kuin yhdysmerkki (U+002D) tai ajatusviiva (U+2013), joskin se on monissa fonteissa lähes tai täysin samannäköinen kuin ajatusviiva. Yhdysmerkki taas on yleensä selvästi lyhyempi, koska se on suunniteltu ensi­sijaisesti käytettäväksi muihin tarkoituksiin, joihin sopii lyhyt viiva. Tämän takia yhdys­merk­in käyttö miinusmerkin sijasta aiheuttaa jopa epäselvyyksiä.

Miinusmerkin kirjoittaminen on useimmiten vaikeampaa kuin ajatus­viivan, yhdys­merkistä puhumattakaan. Yleensä sitä ei voi tuottaa yksin­kertaisella näppäin­yhdistelmällä, vaan joudutaan käyttämään jotain hankalampaa merkkien kirjoittamisen tapaa, esimerkiksi Wordissa näppäilyä 2+2212AltX. Toisaalta Wordin asetuksissa voi määritellä esimerkiksi automaattisen korjauksen, joka muuttaa kaksi peräkkäistä yhdysmerkkiä (--) miinusmerkiksi.

Miinusmerkki ja ajatusviiva

Useissa virallisissa ohjeissa pidetään ajatusviivaa samana merkkinä kuin miinusmerkki, mutta tämä ei vastaa kansainvälisiä merkistöstandardeja eikä nykyistä suomalaista standardia SFS 4175.

Usein miinusmerkki on hiukan leveämpi, plusmerkin levyinen, ja se voi olla myös pysty­suun­nas­sa hiukan eri tasolla kuin ajatusviiva. Seuraavassa esimerkissä on pyritty ha­vain­nol­lis­ta­maan tätä. Huomattakoon, että erot riippuvat fontista. Teksti on isolla fontilla, jotta erot näkyisivät selvemmin.

Yhdysmerkki miinusmerkin korvikkeena

Koska miinusmerkkiä ei useinkaan osata kirjoittaa, sen tilalla käy­te­tään yleisesti yhdysmerkkiä. Tämä on monin tavoin ongelmallista, koska yhdysmerkki on usein lyhyt, melko huomaamaton merkki eikä leveydeltään ja tyyliltään vastaa plusmerkkiä.

Lähes kaikissa tietokoneiden ohjelmointikielissä, komentokielissä yms. käytetään miinus­merkkinä yhdysmerkkiä. Tämä johtuu käytännössä siitä, että oikea miinusmerkki ei ollut käytettävissä kieliä suunniteltaessa. Vielä nykyisinkin tietokonekielten ydinmerkistö (kielen omissa rakenteissa käytettävä merkistö) rajoitetaan Ascii-merkistöön tai vieläkin sup­peam­mak­si.

Esimerkiksi ohjelmointia käsittelevissä kirjoituksissa ei pidä korvata yhdysmerkkiä miinusmerkillä. Yhdysmerkkihän kuuluu tarkasteltavaan kieleen, eikä sitä voi ohjelmia kirjoitettaessa korvata miinusmerkillä.

Tietokonekieliä käsittelevissä oppikirjoissa, ohjeissa tms. ei aina ole selvää, pitäisikö puhua esimerkiksi matemaattisesta lausekkeesta miinusmerkkiä käyttäen vai ohjelmointikielen lausekkeesta miinusmerkkiä käyttäen. Kirjoittaja joutuu erittelemään, tarkoittaako hän esimerkiksi lukua matemaattisena suureena vai luvun esitysmuotoa ohjelmointikielessä.

Koska miinusmerkkiä ei ollut käytettävissä kirjoituskoneissa eikä pitkään aikaan tieto­koneis­sa­kaan, eivät monet osaa erottaa näitä merkkejä toisistaan. Varsinkin lyhenne­merkin­nöis­sä on usein epäselvää, onko alun perin tarkoitettu miinusmerkkiä vai yhdys­merk­kiä. Niinpä CD- ja DVD-tekniikan yhteydessä esiintyvä lyhenne ”r−w” kirjoitetaan yleensä yhdysmerkkiä käyttäen (r-w), vaikka kyseinen merkki yleensä luetaan ”miinus” ja vaikka ilmaus rinnastuu ilmaukseen ”r+w”.

Usein esitetään, että ajatusviiva on yhdysmerkkiä parempi miinusmerkin korvike, mikä on sinänsä totta. Useimmiten kuitenkin tilanne on se, että jos ajatusviiva on käytettävissä, on myös miinusmerkki.

Välilyönnin käyttäminen miinusmerkin ympärillä auttaa yleensä erottamaan vähennys­laskun (esim. 7 – 10) vaihteluvälin ilmaisusta (esim. 7–10) silloinkin, kun miinus­merkkinä ja ajatusviivana käytetään samaa merkkiä tai ne ovat ulkoasultaan saman­laiset tai lähes saman­lai­set.

Hyvä käytännön syy välttää ajatusviivan käyttöä miinusmerkin korvikkeena on se, että monet ohjelmat, mm. Word, saattavat jakaa tekstin eri riveille ajatusviivan jäljestä. Esi­mer­kik­si ilmaisussa ”–42”, jonka on tarkoitus esittää negatiivista lukua, tämä olisi hyvin häiritsevää. Miinusmerkin ohjelmat yleensä tunnistavat merkiksi, jonka jäljestä eri riveille jakaminen on kiellettyä, ellei sen jäljessä ole välilyöntiä.

Mikro-merkki µ

Mikro-merkkiä µ käytetään yleisesti SI-mittayksikköjärjestelmän mukaisen mikro-etuliitteen tunnuksena.

Mittayksikköstandardin ISO 80001 1. painoksen mukaan mikro-etuliitteen symbolina on kuitenkin kreikkalainen kirjain gemena-myy μ. Toisaalta tämä kuvaus poistettiin 2. painoksesta. Unicode-standardin mukaan mikro-merkki on ns. yhteen­sopivuus­merkki, ja sen voi sanoa suosittelevan sen välttämistä. Käytännössä mikro-merkin käyttö on yleisempää, koska sen kirjoittaminen tietokoneella on yleensä helppoa: Windowsissa voidaan näppäillä AltGr+m. Lisäksi mikro-merkki kuuluu Latin‑1-merkistöön.

Useimmissa fonteissa mikro-merkin µ ja gemena-myyn μ ero on pieni tai olematon.

Englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään yhä jonkin verran mikro-merkkiä yksinään mikrometrin (”mikronin”) tunnuksena. Se on kuitenkin vanhentunutta ja standardin vas­tais­

Nuolet, kuten ”→”

Nuolimerkkien valikoimia

Kansainvälisissä merkistöstandardeissa on useita erilaisia nuolimerkkejä, esimerkiksi →, ↓, ⇒, ↷ ja ⇄. Tavallisemmat niistä ovat Unicode-standardin lohkossa Arrows, mutta lisäksi on lohko Supplemental Arrows-A ym. Useimmat nuolimerkeistä ovat kuitenkin vain harvoissa fonteissa käytettävissä.

Tavallisin nuoli ”→”

Tavallisimmin käytettävissä oleva ja tavallisimmin käytetty nuolimerkki on oikealle osoit­ta­va nuoli ”→”. Sitä käytetään mm. samoissa tarkoituksissa kuin suuremmuus­merk­kiä ”>”, siis mm. viittaamaan suositeltavaan muotoon tai sanan kehittymiseen toisesta ja rakenteen osien erottamiseen. Lisäksi se esiintyy var­sin­kin tieto­sana­kirjoissa merkityksessä ”katso” (vrt. lyhenteen ”ks.” käytön periaatteisiin).

Monilla aloilla nuolta käytetään erikois­tarkoituksiin, esimerkiksi matematiikassa raja-arvo­merkinnöissä esittämään lähestymistä ja kemiassa ilmaisemaan reaktion suunta. Oikea merkki on tällöin oikealle osoittava nuoli, ei mikään korvike­merkintä, kuten ”‑‑>”.

Välilyöntien käyttö nuolimerkin ympärillä on lähinnä makuasia, mutta yleensä se hiukan parantanee luettavuutta.

Ylös ja alas osoittavat nuolet

Ylös ja alas osoittavia nuolia käytetään joskus tiiviissä merkinnöissä ilmaisemaan nousua tai laskua.

Kaksoisnuolet

Kaksoisnuolia käytetään samoihin tarkoituksiin kuin yksin­kertaisia nuolia, mutta myös erikois­tarkoituksissa muun muassa muodollisessa logiikassa tarkoittamaan implikaatiota.

Nuolimerkkien ulkoasu

Nuolimerkkien ulkoasu vaihtelee fontin mukaan. Erot ovat enimmäkseen pieniä, mutta jois­sa­kin fonteissa, kuten muutoin hyvin käyt­tö­kel­poi­ses­sa Calibri-fontissa ja Wordin nykyisessä oletus­fontissa Aptosissa, mitta­suhteet ovat oudot: nuolen kärki on suunnilleen >-merkin kokoinen. Monesta tavallisesta fontista (esim. Georgia) nuolimerkit puuttuvat kokonaan, mutta silloin voi yleensä käyttää jonkin tyyliltään samantapaisen fontin nuolimerkkiä.

Seuraavassa kuvassa (samassa fontti­koossa!) oikealle osoittava nuoli Arialissa, Times New Romanissa, Aptosissa ja Calibrissa. Kaksi jälkimmäistä eivät solvi normaali­tekstiin.

Wordin muodostamat ”nuolimerkit”

Jos Word-ohjelmassa kirjoittaa merkit -->, ohjelma näyttää muuttavan ne eräänlaiseksi nuolimerkiksi, samantapaiseksi kuin nuolimerkki Calibrissa. Kyseessä on kuitenkin Wing­dings-fontin merkki, jonka fonttia ei voi vaihtaa. Sama koskee mm. merkki­yhdistelmillä ==> ja <-- tuotettuja nuolia. Nuolimerkit kannattaa siis kirjoittaa Wordissä jollain muulla tavalla, esimerkiksi Alt X -näppäilyillä, kuten 2192AltX.

Nuolimerkki tietotekniikan merkinnöissä

Tietotekniikan merkinnöissä, joissa kuvataan peräkkäin annettavia komentoja tms., on monia erilaisia käytäntöjä. Tärkeintä on noudattaa yhtenäistä merkintätapaa ja tarvittaessa selittää se. Jos voi itse valita käyttämänsä tavan, on selvintä erottaa komennot oikealle osoit­ta­val­la nuolella → (jos se on käytettävissä). Suuremmuusmerkki voidaan ymmärtää ver­tai­lua tarkoittavaksi ja vinoviiva merkityksessä ’tai’, mutta nuolta on melko vaikea ym­mär­tää aivan väärin.

Seuraavassa on kolme tapaa ilmaista ohje ”Valitse ensin (jostakin valikosta) kohta Tiedosto ja sitten (esim. alivalikosta) kohta Tulosta”, ja ensin mainittu tapa on siis suositeltavin:

Pienemmyys- ja suuremmuusmerkki < ja >

Useita merkityksiä

Pienemmyysmerkkiä (pienempi kuin -merkkiä) ja suuremmuusmerkkiä (suurempi kuin -merkkiä) käytetään

• matemaattisissa merkinnöissä osoittamassa suuruusjärjestystä; näiden merkkien yhdistämisestä yhtäläisyyteen (esim. n ≤ 10) ks. Yhtäläisyys­merkin tapaisia merkkejä
  n < 10 [n on pienempi kuin kymmenen]
  n > 10 [n on suurempi kuin kymmenen]
• kielitieteessä osoittamassa sanan lainautumista, johtosuhdetta tai merkityksen kehitystä
  kivääri < gevär [sana ”kivääri” on kehittynyt sanasta ”gevär”]

  luonteinen < luonne [sana ”luonteinen” on johdettu sanasta ”luonne”]

  luonnollinen ’luonnonmukainen’ > ’teeskentelemätön’ [sanan ”luonnollinen” merkityksestä ’luonnonmukainen’ on päädytty merkitykseen ’tees­ken­te­le­mä­tön’]
• kielenhuollossa viittaamassa suositeltavampaan muotoon.
  hierarkinen > hierarkkinen [kirjoitusasu ”hierarkinen” on korvattava asulla ”hierarkkinen”]
• tietotekniikassa toisaalta sulkeiden tapaan rajoittimina esimerkiksi HTML-kielessä ja www-osoitteiden erottamiseen tekstistä, toisaalta kuvattaessa tekstissä peräkkäisiä komentoja tai toimintoja; jälkimmäiseen tar­koi­tuk­seen sopii paremmin nuolimerkki →, kuten edellisessä kohdassa kuvattiin.
  Aloita kappale merkkauksella <p>.

  Osoitteessa <https://www.w3.org/Style/> on tietoa CSS-tyyliohjeista.

  Anna komento Tiedosto > Tulosta.

Useimmissa edellä kuvatuissa tapauksissa on merkin kummallakin puolella tyhjä väli. Tyhjien välien pois jättäminen ei muuta ilmaisun merkitystä, mutta se vaikeuttaa hahmottamista.

Käyttö kielitieteessä ja kieliohjeissa

Suuremmuusmerkkien käyttö oikeakielisyysohjeissa viittaamassa hylättävästä tai huo­nosta muodosta oikeaan tai parempaan, esimerkiksi ”agronoomi > agronomi”, voi pa­hoin­kin sekaantua kielitieteelliseen kuvailevaan käyttöön. Jopa kömpelö lyhenne ”po.”​ (pi­tää olla) on sopivampi: ”agronoomi po. agronomi”.

Kielitieteellinen käyttö perustuu siihen, että pienemmyys- ja suuremmuusmerkki aja­tel­laan ikään kuin nuolenkärjiksi. Tällöin nuoli viittaa vanhemmasta ilmaisusta uudempaan eli osoittaa kehityssuuntaa. Vastaavasti kielenhuoltosuosituksissa nuoli viittaa suo­si­tel­ta­vam­paan muotoon.

Selvempää olisi käyttää oikeita nuoli­merkkejä, tarvittaessa erilaisia, esimerkiksi yksin­kertaista nuolta osoittamaan lainautumista, johto­suhdetta tai merkityksen kehitystä, kaksin­kertaista nuolta viittaamaan suositeltuun muotoon.

Käyttö nuolten sijasta

Pienemmyys- ja suuremmuus­merkkejä käytetään usein muutenkin nuolten sijasta jonoo yksinään tai yhdessä yh­dys­mer­kin, yhtäläisyysmerkin tai muun merkin kanssa, esimerkiksi --> tai =>. Syynä tähän on etenkin se, että oikeanlaiset nuolimerkit, kuten → tai ⇒, eivät useinkaan ole käytettävissä tai niitä ei osata kirjoittaa.

Epäasiallisena voidaan yleensä pitää pienemmyys- ja suuremmuusmerkin käyttämistä yh­des­sä muiden merkkien kanssa nuolenkaltaisten merkkien tuottamiseksi. Esimerkiksi ilmaisu ”versio 3.2->” on ruma ja epäselväkin tapa sanoa ’versiosta 3.2 alkaen’. Nuoli­merkkiä käyt­tä­vä ilmaus ”versio 3.2→” on ulko­asultaan parempi, mutta ei vastaa kielen sääntöjä. Jos jo­tain tällaista on pakko käyttää tilan säästämiseksi esimerkiksi taulukossa, niin ajatusviivaa käyt­tä­vä ”versio 3.2–” on sie­det­tä­vin ja jopa seli­tet­tä­vis­sä sääntöjen mukaiseksi: ajatusviivaa käy­te­tään välien merkinnöissä, ja tässä on kyse välistä, jonka loppukohtaa ei ilmoiteta. Ai­na­kin teks­tis­sä on kuitenkin syytä kirjoittaa esimerkiksi ”versiosta 3.2 alkaen” tai ”ver­sios­sa 3.2 ja myöhemmissä”.

Käyttö rajoittimina tietotekniikassa

Pienemmyys- ja suuremmuusmerkkejä käytetään tietotekniikassa usein erityisten sään­tö­jen mukaan sulkeiden tapaan rajoittimina, jotka osoittavat jonkin ilmaisun alun ja lopun. Nykyisin tutuin tällainen käyttö lienee web-sivujen tekemisessä käytetty HTML-merkkaus. Lisäksi www-sivun osoite tai muu URL voidaan tekstissä kirjoittaa tällaisten rajoittimien väliin. Niitä käytetään myös sähköpostiosoitteita kirjoitettaessa merkinnässä, joka sisältää var­si­nai­sen osoitteen silloin, kun sitä edeltää henkilön oikea nimi.

Pienemmyys- ja suuremmuusmerkistä käytetään usein nimitystä kulmasulje silloin, kun niitä käytetään sulkeiden tavoin; varsinaiset kulmasulkeet ovat kuitenkin eri merkkejä; ks. kohtaa Kulmasulkeet.

Plusmerkki +

Plusmerkin merkityksiä

Plusmerkkiä käytetään

• yhteenlaskun merkkinä, jolloin kummallekin puolelle jätetään tyhjä väli
  1 + 2 = 3
• etumerkkinä luvun edessä, siihen kiinni kirjoitettuna, korostamaan, että tarkoitetaan positiivista lukua
  meriveden korkeus +30 m

  lämpötila +1 °C

  Yhtälön juuret ovat +5 ja −5.
• luvun edessä tarkoittamassa lisäystä eli kasvua; käytäntöä esiintyy otsikoissa yms., mutta huoliteltuun kieleen se ei sovi, ja se voi myös sekaantua edellisessä kohdassa mainittuun käyttöön
  maaliskuun vienti +5 % [= kasvoi 5 %]
• luvun jäljessä etenkin arvosanojen yhteydessä osoittamassa jotain jonkin verran parempaa tai suurempaa kuin luku ilmaisee; ks. 8+ ’vähän yli 8’
  arvosana 8+
• luvun jäljessä esimerkiksi ikään viitattaessa tarkoittamassa ’tai enemmän’; tätä ei voi pitää huoliteltuun asiatyyliin sopivana, mutta mainoksissa yms. se on tavallista; ks. 30+ ’30 tai yli’
  Naisille 30+
• nimen tai muun ilmauksen osana, usein viimeisenä merkkinä ja usein kahdennettuna, etenkin osoittamassa jotain parempaa kuin ilmaus muuten tarkoittaisi
  Käyttämämme sovellus on EDIT+.

  Ohjelmointikieli C++ on kehitetty C-kielestä.
• ja-sanan vastineena joissakin merkinnöissä, jolloin lienee paras noudattaa samoja sääntöjä kuin et-merkin yhteydessä; tällainen käyttö on usein arkityylistä, pika­kirjoituksen tapaista
  Weilin+Göös

  PHP+SQL-tutoriaali [= PHP- ja SQL-opas]
• kemian reaktioyhtälöissä erottamassa lähtöaineita toisistaan ja tulos­aineita toisistaan; tällöin sen ympärillä on välit
  6CO₂ + 6H₂O → C₆H₁₂2O₆ + 6O₂

Plusmerkki ja yhdysmerkki peräkkäin

Jos plusmerkki on yhdysmerkin edellä, on hyvä kirjoittaa niiden väliin välilyönti. Yhdistelmä +- on nimittäin useissa fonteissa ikävän näköinen: yhdysmerkki on alempana kuin plus­merkin vaakaviiva. Jos taas ne ovat samalla tasolla, ne ovat usein liian lähellä toisiaan niin, että ne näyttävät yhdeltä merkiltä. Kuten kohdassa Yhdysmerkki erikoismerkkien yhtey­des­sä kuvataan, välilyönnin käyttö on tällaisissa tilanteissa virallisestikin sallittua.

Väliä ei kuitenkaan tarvita, jos plusmerkki on yläindeksinä (tai alaindeksinä).

8+ ’vähän yli 8’

Sellainen arvosana kuin 8+ on alkujaan otettu käyttöön kouluissa siksi, että haluttiin käyttää tarkempaa asteikkoa kuin kokonaislukuja ja niiden puolivälissä olevia arvoja. Niinpä esi­mer­kik­si arvo­sana 8+ tarkoittaa 8:n ja 8½:n välissä olevaa. Jos sen ajatellaan olevan niiden puoli­välis­sä, asian voisi siis ilmaista merkinnällä 8,25 tai 8¼.

Vastaavasti voi 8− (kahdeksan miinus) vastata merkintää 7,75 tai 7¾.

Toisaalta plusmerkkiä ja miinusmerkkiä saatetaan käyttää myös epä­mää­räi­sem­min. Jos puolikkaita arvosanoja ei käytetä, saattaa 8+ tarkoittaa mitä tahansa, joka on parempi kuin 8, mutta lähempänä 8:aa kuin 9:ää, siis jotain 8:n ja 8,5:n välillä.

30+ ’30 tai yli’

Lisää kirjavuutta on tuonut muista kielistä omaksuttu tapa käyttää plusmerkkiä sanojen ”tai enemmän” (tai puhekielisemmin ”tai yli”) sijasta. Ilmaus on epämääräinen, ja paljolti epä­mää­räi­syy­ten­sä takia sitä käytetäänkin. Esimerkiksi mainoksessa olevan ilmauksen ”naisille 30+” voidaan tulkita viittaavan vähän yli kolmikymppisiin, kaikkiin neljännellä kymmenellä oleviin tai jopa kaikkiin vähintään 30-vuotiaisiin.

Yleiskielessä tällaiseen tarkoitukseen käytetään joissakin tapauksissa ajatusviivaa, esi­mer­kik­si ”s. 42–” (= sivulta 42 alkaen). Usein on kuitenkin huomattava sekaantumisen vaara, koska ajatusviivaa voidaan luulla miinusmerkiksi.

Esiintyy myös käytäntöä, jossa plusmerkki on luvun edessä, esimerkiksi ”+30-vuotiaat”

Plusmerkin lukeminen

Yleensä +-merkki luetaan ”plus”, joskus ”plussa”. Taivutusmuodot muodostetaan kuitenkin aina jälkimmäisestä: plussan, plussasta jne. Tämä vaikuttaa siihen, miten kirjoitetaan +-merkkiin loppuvien nimien taivutusmuodot.

”Plusaste” ei ole hyvää tyyliä

Sanaa ”plusaste” on syytä välttää samoista syistä kuin sanaa ”miinusaste”. Myöskään sana ”lämpöaste” ei sovi hyvään asiatyyliin, koska kyse ei ole mistään erityisestä asteen lajista. Jos on tarpeen korostaa positiivisuutta (plusmerkkisyyttä), kirjoitetaan plusmerkki tai sana ”plus” luvun eteen.

+0 ja −0

Erikoistapaus plusmerkin käytöstä etumerkkinä on +0 tai +0 °C. Sillä ilmaistaan joskus sää­kar­tois­sa yms., että lämpötilan on mitattu tai ennustettu olevan hiukan nollan yläpuolella, kuitenkin enintään 0,5 °C. Vaik­ka lämpötila ilmaistaan täysiksi asteiksi pyöristettynä, etumerkki antaa tällöin lisätietoa. Täl­lais­ta käytäntöä noudatettaessa esimerkiksi mittaustulos 0,2 °C esitetään muodossa +0 °C, mut­ta mittaus­tulos −0,2 °C muodossa −0 °C.

Plus-miinus-merkki ±

Käyttö kahden arvon esittämiseen

Plus-miinus-merkkiä käytetään luonteeltaan matemaattisissa ilmauksissa. ilmaisemassa samaan aikaan kahta arvoa, joista toinen saadaan sijoittamalla merkin paikalle plus­merkki, toinen sijoittamalla miinus­merkki. Esimerkiksi ilmaus ”yhtälön x² − 9 = 0 ratkaisut ovat ±3” tarkoittaa, että rat­kai­sut ovat +3 ja −3.

Vältettävä käyttö tarkkuusarvioissa

Plus-miinus-merkkiä käytetään usein ilmaistaessa mittauksen tai lasketun arvon arvioitua tark­kuut­ta. Tarkkuusarvio ei esimerkiksi otanta­tut­ki­mus­ten tuloksia ilmoitettaessa kerro virheen ylärajaa varmasti, vaan vain toden­näköi­syys­arvion sille. Seuraavat merkintätavat ovat yleisiä, mutta eivät suositeltavia:

Plus-miinus-merkin käyttö tällaisissa yhteyksissä antaa ehkä täsmällisyyden vaikutelman, mut­ta se on todellisuudessa epäselvää. Joissakin tapauksissa tarkoitetaan ehdotonta vaih­te­lu­vä­liä (suure on tai sen vaaditaan olevan tietyllä välillä), mutta useammin jonkinlaista ar­vio­ta siitä, kuinka paljon arvo todennäköisesti enintään poikkeaa ilmoitetusta. Toden­näköi­syy­det ovat lisäksi erisisältöisiä. Mittaus­tuloksissa tarkoitetaan yleensä keskihajontaa, joka mer­kit­see noin 68 %:n todennäköisyyttä. Otannassa taas tarkoitetaan yleensä 95 %:n toden­näköi­syyt­tä. Ks. lisähuomautuksia kohdasta Tarkkuusarviot.

Seuraavassa esitetään edellisen esimerkin ilmaukset paremmin, käyttämättä ±-merkkiä.

Käyttö toleranssien esittämisessä

Toleranssien esittämisessä ±-merkki on sallittu ja teknisissä teksteissä vallitseva tapa. Tämä johtuu siitä, että toleranssit esittävät suureen kaksi arvoa, pienimmän sallitun ja suurimman sallitun. Käyttämällä ±‑merkkiä nämä arvot voidaan esittää ilmoittamalla eräänlainen perusarvo ja sallitun poikkeaman siitä. Toisaalta yleistajuisessa esityksessä saattaa kuitenkin olla selvempää käyttää tavan­omais­ta vaihteluvälin ilmausta.

Muuta ±-merkin käyttöä

Joskus käytetään myös sellaisia ilmauksia kuin ”±50” merkityksessä ’noin 50’. Tämä on aivan tarpeetonta ja hämmentävää. On parempi käyttää sanaa ”noin” tai sen lyhen­net­tä ”n.”.

Ilmausta ”plus miinus nolla” ’ei voittoa eikä tappiota’ ei kannata esittää plus-miinus-merk­kiä käyttäen, koska kyseessä on vain arkikieleen, lähinnä puhekieleen kuuluva sanonta.

Jos plussan ja miinuksen sisältävä ilmaus kirjoitetaan sanoin, on edellä käytetty kahdeksi sanaksi kirjoittaminen ”plus miinus” luontevinta. Rinnasteiseksi yhdyssanaksi kirjoittaminen ”plus-miinus” on myös ajateltavissa. Merkintä ”plus/miinus” on kehnoa vinoviiva­muotia.

Erikoiskäyttöä tekstissä

Joillakin aloilla plus-miinus-merkkiä käytetään tekstissä sellaisissa ilmauksissa kuin ”ilumab ± emumab” tarkoittamaan ”ilumab yksin tai yhdessä emumabin kanssa”. Merkintä­tapa ei kuulu yleis­kieleen, ja se aiheuttaa hämmennystä, jos lukija ei tunne sitä.

Merkin ± korvikkeet

Silloin har­voin, kun merkki ± ei ole käytettävissä, käytetään sen tilalla yleensä ilmaisua ”+/-” (tai lyhyemmin ”+‑”). Joskus käy­tet­ty plus­mer­kin alleviivaaminen ”+” on epäluotettavampi keino, koska tekstin siirrossa ja muok­kauk­ses­sa voi alleviivaus kadota. Joissakin ohjeissa mainittu ”+/−”, jossa viimeinen merkki on miinus­merk­ki, ei ole järkevä vaihtoehto. Jos nimittäin miinusmerkki on käytettävissä, on varmasti plus-miinus-merkkikin.

Merkin ± nimi

Merkin ± nimi eurooppalaisen merkistön suomenkielisessä nimistössä on plus-miinus-merkki. Yleisten kielenhuolto­periaatteiden mukaista olisi jättää pois jälkimmäinen yhdysmerkki: plus-miinusmerkki. Ks. kohtaa Yhdysmerkki yhdyssanan osien välissä. Näin on tehtykin mm. standardissa SFS 4175 ja Kieli­kellossa 2/2006. Toisaalta tällöin yhdys­sanan rakenne hiukan hämärtyy.

Prosenttimerkki % ja promillemerkki ‰

Prosentti- ja promillemerkintöjä käytetään usein tilanteissa, joissa muu merkintätapa on suositeltavampi. Niitä tulisi käyttää vain ilmaistaessa kahden saman­laatuisen suureen suhdetta ja siten, että on selvää, mistä suureista on kyse. Ks. kohtaa Suhteiden merkitseminen.

Prosenttimerkki yleensä vain luvun jäljessä

Kielitoimiston ohjeiden (mm. Kielikello 3/1998 ja 2/2006 sekä Kieli­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­opas) mukaan prosenttimerkkiä käytetään vain numeroin ilmaistun luvun yhteydessä. Sitä siis ei pidä käyttää yleisesti prosentti-sanan vastineena.

Prosenttimerkki erotetaan luvusta sitovalla välilyönnillä: 10 %, ei 10% (kuten englannissa). Tämä on erikoistapaus siitä, että luku ja yksikkö erotetaan sitovalla välilyönnillä.

Sellaiset ilmaukset kuin ”montako % väestöstä” ovat muistiin­pano­tyyliä eivätkä sovi huoliteltuun tekstiin.

Taivutuksen merkitseminen

Ilmaisu ”10 %” sopii tilanteisiin, joissa tarkoitettu lukutapa on ”kymmenen prosenttia”. Jos se on tarkoitettu luettavaksi muussa sijamuodossa, on sijapääte liitettävä %-merkkiin. Tästä seu­raa vaikealukuisuutta, joten on hyvä pyrkiä muotoilemaan lauseet niin, että prosentti­luvut ovat perusmuodossa.

Alennuksia yms. ilmoitettaessa on yleistä kirjoittaa taivutusta merkitsemättä esimerkiksi ”30 % alennus”. Tämäkin on epä­johdon­mukaista, koska se edellyttäisi lukutapaa ”kolme­kym­men­tä prosenttia alennus”. (Sen sijaan ”alennus 30 %” on hyväksyttävissä, koska se voidaan ajatella vail­li­nai­sek­si lauseeksi, lyhentymäksi ilmauksesta ”alennus on 30 %”.)

Ilmausta ”20-prosenttinen” ei lyhennetä

Sellaiset ilmaisut kuin ”20-prosenttinen” suositellaan kirjoitettaviksi näin, ei siis käyt­tä­mäl­lä %-merk­kiä. Jos %-merkkiä kuitenkin käytetään, lähinnä oikea asu on ”20-%:inen”, koska i:n katsotaan kuuluvan johtimeen (vrt. sanaan ”20-kiloinen”).

Yleisesti käytetään sellaisia ilmaisuja kuin ”tämä on 90 % puuvillaa”. Tarkoitus tulee ehkä selväksi, mutta luettuna ilmaisu on outo: ”tämä on yhdeksänkymmentä prosenttia puuvillaa”. Ellei haluta käyttää sellaisia ilmaisuja kuin ”90-prosenttisesti”, on paras muotoilla lause toi­sel­la tavalla niin, että päästään käyttämään %-merkkiä oikein.

Usein käytetty ilmaisutapa ”Kangas on 90-prosenttista puuvillaa” on epälooginen, sillä ei puuvilla ole 90-prosenttista.

Epätarkassa kielenkäytössä, myös eri alojen ammattikielessä, saatetaan puhua vaikkapa 3-prosenttisesta keittosuolasta, kun tarkoitetaan ainetta, josta 3 % on keittosuolaa (ja 97 % jotain muuta, kuten vettä).

Kaikissa esimerkin vaihtoehdoissa on peri­aatteessa se puute, että ne eivät ilmaise, tar­koi­te­taan­ko prosenteilla massa- vai tilavuus­osuutta. Käytännössä erolla ei useinkaan ole mer­ki­tys­tä, kun liuottimena käytetään vettä, sillä veden tiheys on varsin tarkasti 1 kg/L. Sellaisista liuoksista puhuttaessa voidaan siis käyttää ja melko usein käytetäänkin myös sellaisia il­mauk­sia kuin ”3 prosentin liuos”. Ne voidaan tietysti kirjoittaa ongelmitta myös prosentti­merk­kiä käyttäen.

100 %, sataprosenttisesti ja täysin

Ilmaus 100 % luetaan ”sata prosenttia”, mutta usein sitä käytetään niin, että se on tarkoitus lukea ”sata­prosenttisen” tai ”sataprosenttisesti”. Tämä on vastoin kielen normeja. Myöskään ”100-%:isen” tai ”100-%:isesti” ei olisi oikein, kuten seuraavassa kohdassa kuvataan. Kie­lel­li­ses­ti ”100-prosenttisen” ja ”sataprosenttisen” olisivat hyväksyttäviä, ja niiden ero olisi siinä, että numeroin kirjoitettu 100 korostaisi, että kyse on tasa­luvusta.

Kun kuitenkaan yleensä ei ole kyse kahden mitattavissa olevan suureen suhteesta, olisi parempi käyttää kuvaavia sanoja, kuten täysin, aivan tai kokonaan.

Ei %-merkkiä yhdyssanoihin

Prosenttimerkkiä ei pitäisi käyttää prosentti-sanan tilalla yhdyssanoja kirjoitettaessa. Poikkeuksen muodostaa sana ”%-merkki”, jota voi käyttää lyhyyden ja havainnollisuuden vuoksi merkin nimenä.

Esi­mer­kik­si ilmaukset ”%-luku” ja ”korko-%” eivät ole Kielitoimiston ohjeen mukaisia. Kui­ten­kin Kielenhuollon käsikirja esittää kirjoitusasun ”tuotto-%”, joskin toteaa, että tällainen on pai­kal­laan ”vain silloin kun on pakko säästää tilaa, esimerkiksi taulukoissa”. Kielikellon 2/2006 ohjeissa %-merkistä on myös otettu varovaisen salliva linja (jonka Kieli­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­opas toistaa lähes samoin sanoin; Kieli­toimiston ohje­pankin sivu prosentti­merkistä käyttää sanan harkiten tilalla sanaa tarvittaessa):

Prosenttimerkkiä ei pitäisi käyttää yhdyssanojen osana, vaan tällöin mie­luum­min kirjoitetaan koko sana. (Taulukoissa yms., joissa on vähän tilaa, täl­lais­ta lyhen­tä­mis­kei­noa voi käyttää harkiten.)

Parempi ilmaisu taulukon sarakeotsikossa kuitenkin olisi ”tuotto (%)”, joka kertoo, mikä suure sarakkeessa esitetään ja mitä yksikköä siinä käytetään. Tällöin prosenttimerkki on lukuihin liittyvä: otsikko ilmaisee, että prosenttimerkki on ajateltava sarakkeen jokaisen luvun perään.

Prosenttimerkkiä muistuttava merkki

Niin sanottu kaupallinen miinusmerkki, joka on melko harvinainen, saatetaan käsittää pro­sent­ti­mer­kik­si ulkonaisen samankaltaisuuden takia. Sillä on kuitenkin aivan eri merkitys.

Promillemerkki ‰

Harvinaisempi kuin prosenttimerkki on tuhannesosan eli promillen merkki ‰ (U+2030). Käytön säännöt vastaavat prosenttimerkin sääntöjä. Mittayksikkö­standardin mukaan ei promille­merkkiä pitäisi käyttää lainkaan (ks. kohtaa Suureiden suhteet), mutta yleiskielessä se on joskus käytännöllinen.

Promillemerkkiä voi hyvin käyttää tekstinkäsittelyssä. Sen kirjoittaminen on kuitenkin monille vaikeaa. Usein se kor­va­taan­kin merkinnällä o/oo, missä ”o” on o-kirjain. Tämä on epäloogista, mutta nollia käyt­tä­vä kir­joi­tus­asu 0/00 olisi hiukan häiritsevä. Tavallisessa tekstissä tällaisiin korvike­merkin­töi­hin ei yleen­sä ole syytä mennä, koska on parempi käyttää promille-sanaa.

Vieläkin harvinaisempi on kymmenestuhannesosan merkki ‱ (U+2031).

Pykälämerkki §

Numeroin merkityn luvun yhteydessä

Pykälämerkkiä § käytetään numeroilla merkittyjen lukujen yhteydessä, kun viitataan lain, asetuksen, sopimuksen, sääntöjen, pöytäkirjan yms. kohtiin.

Pykälämerkkiä ei saa käyttää muun­laisissa yhteyksissä. Se ei siis sovi yleiseksi sanan pykälä vastineeksi.

Pykälämerkki luvun jäljessä tai edellä

Tavallisimmin, ja lakitekstissä aina, pykälä­merkki on luvun jäljessä. Tällöin pykälämerkki erotetaan luvusta yhdis­tä­väl­lä välilyönnillä. Lakitekstissä lukuun ei tällöin liity pistettä, ja se luetaan perus­lukuna. Kieli­toimiston suosituksen mukaan luvun perään kuuluu tällöin piste, ja se luetaan järjestys­lukuna.

Kieliopissa tai muussa oppikirjamaisessa esityksessä ja muissakin yhteyk­sis­sä pykälä­merkki saatetaan kirjoittaa luvun eteen. Luku luetaan tällöin aina perus­lukuna.

Kohdassa Pykälien yms. numerot perustellaan, miksi ilmaisu­tyyppi ”§ 5” on paras. Laeissa ja asetuksissa käytäntö on siis toinen, mutta tämä ei välttämättä rajoita niiden pykäliin viittaamista muissa teksteissä.

Viitattaessa lain­säädäntöön voi tuntua luonnolliselta käyttää samaa kirjoitus­asua kuin itse laissa. Kuitenkin Kieli­toimiston ohje­pankin pykälämerkki­ohje sanoo: ”Tiedotteessa tms. lakipykälään voi viitata yleiskielen suositusten mukaan, esim. 5. § 2. mom. 3. kohta.” Voi-sanan käytön voi tulkita merkitsevän, että myös laki­kielen käytännön nou­dat­ta­mi­nen (5 §) on mahdollista yleis­kielessäkin. Kuitenkin Hyvää virkakieltä -palstan kirjoitus Pistekö pikkuasia? ottaa melko selvän kannan: pisteettömyys ei sovi muualle kuin lakitekstiin (lait, asetukset, direktiivit) ja ehkä hallituksen esityksiin ja lakien perusteluihin.

Pykälämerkin käyttö numeron edellä saatetaan kokea vanhahtavaksi. Kieli­toimiston ohje­pankin sivu Pykälät ja pykälämerkki sanoo sen olevan ”epämuodollisempi” ja lisää: ”mutta se on merkitykseltään selvä ja se on helppo kirjoittaa ja lukea”. Se on helpompi lukea etenkin silloin, kun viitataan yhdessä ilmauksessa useisiin pykäliin; ks. myös Välin ilmaisu mää­rit­tee­nä ja taivutettuna. Myös taivutuksessa siitä on etua etenkin ääneen luettaessa:

Päätteen liittäminen pykälämerkkiin

Lyhenteiden ja tunnusten taivuttamisen periaatteiden mukaisesti pykälä­merkin perään kirjoitetaan kaksois­piste ja taivutuspääte, jos lause­yhteys vaatii sen lukemista pykälä-sanan taivutettuna muotona.

Kun §-merkki luetaan monikollisena sanana, liitetään merkkiin taivutuspääte, jossa on monikon tunnus -i- ja sijapääte,

Jos taas §-merkki on luettava monikon perus­muodossa (pykälät), ei monikon tunnusta -t kirjoiteta näkyviin. Pykälämerkkiä ei myöskään kahdenneta siten kuin vanhassa kielessä (§§ 6–8).

Jälkimmäisen esimerkin lukutapa on kieli­toimiston ohjeen mukainen, mutta hankala. Epä­sel­vää on, miten esimerkiksi 6.–8. §:issä pitäisi sen mukaan lukea (kuudennesta kah­dek­san­teen pykä­lis­sä?). Tällaisissa tapauksissa on selvästi parempi käyttää §-merkkiä lukujen edessä (§:issä 6–8).

Kirjaimet pykälän numeron yhteydessä

Laeissa esiintyy myös pykäliä, joiden numeroon liittyy kirjain a, b, c tms. Tämä johtuu siitä, että lisättäessä lakiin pykäliä ei yleensä haluta muuttaa vanhojen pykälien numerointia. Niinpä jos halutaan lisätä 8. §:n ja 9. §:n väliin uusi pykälä, siitä tehdään pykälä 8 a, ja sen jälkeen ehkä lisätään pykälä 8 b jne.

Epäselvää on, miten sellainen pykälä pitäisi merkitä, jos käytetään §-merkkiä numeron jäljessä. Kieli­toimiston ohje­pankin sivun Pykälät ja pykälämerkki mukaan käytetään ilmaisu­tapaa ”8. a §”.

Kielenhuollon käsikirjassa olevan esimerkin mukaan pitäisi käyttää kirjoitusasua 8.a §. Tämä on kuitenkin outo ja laeissa käytetystä poik­kea­va tapa.

On myös epäselvää, miten ilmaus luettaisiin: ”kahdeksas aa pykälä” olisi siinä mie­les­sä erikoinen, että kirjaimen nimi ”aa” ei sovi rakenteeseen: taipuvan adjektiivin ja sen määrittämän substantiivin on taipumaton lisuke.

Lukutapa on ongelmaton, jos §-merkki on luvun edessä: §:ssä 8 a luetaan ”pykälässä kahdeksan aa”. Lakikielen 8 a §:ssä luetaan ”kahdeksan aa pykälässä”.

Muissa kielissä käytetään kohtien väliin lisättyjen kohtien numeroinnissa kirjainten a, b, c jne. latinan kielen toisto­luku­sanoja bis, ter, quater jne. Tätä tapaa esiintyy myös kansain­välisten sopimusten suomennoksissa.

Pykälämerkin käytön vaihtoehtoja

Pykälämerkin käyttö on vähentynyt. Eräitä ohjeita on tulkittu niin, että pykälämerkkiä tulisi käyttää vain lain kohtiin viitattaessa, ei esimerkiksi pöytä­kirjan kohtien numeroiden yhtey­des­sä. Osittain pykälämerkistä on muodostunut lain symboli, ja siksi sen käyttö usein koetaan laki­tekstin­omaiseksi.

Suhtautuminen pykälämerkkiin on myös ikäkysymys. Monet ovat tottuneet siihen ja pitävät pöytäkirjan ulkoasua selkeämpänä, jos on käytetty pykälämerkkejä.

Pykälämerkkiä ei aina käytetä lakikielessäkään pykäliin viitattaessa. Oikeus­kir­jal­li­suu­des­sa esiintyy myös tiiviitä merkintätapoja, joissa pykälän numeroon yhdistyy lain luvun numero tai pykälän momentin numero siten, että pykälämerkki jää pois.

Pystyviiva |

Pystyviiva teknisissä merkinnöissä

Pystyviivaa käytetään matemaattisissa ja tietoteknisissä yhteyksissä mm. itseisarvo­merkkinä ja erotinmerkkinä ja tai-sanan vastineena. Siitä käytetään arkikielessä mm. nimityksiä ”putki” ja ”pölkky”. Putki-sana viittaa pystyviivan käyttöön yhteyksissä, joissa se mer­kit­see, että ko­men­non suoritus ohjautuu (ikään kuin data­putkessa) syöttötiedoksi toiselle komennolle.

Jaollisuusmerkinnässä, kuten m ∣ n (’m jakaa n:n, m on n:n tekijä’), käytettävä pystysuora viivamerkki on matematiikkastandardin vanhan version mukaan jaollisuus­merkki, divides U+2223, jolla on standardin suoma­lai­ses­sa versiossa harhaanjohtava nimi jakoviiva. Käytännössä sen tilalla voidaan joutua käyttämään pystyviivaa (m | n). Nämä merkit ovat ulko­asultaan varsin saman­laiset.

Pystyviiva kielitieteessä ja kielenkuvailussa

Sanakirjoissa pystyviivaa käytetään yleisesti kolmessa merkityksessä:

• erottamassa hakusanan sitä alkuosaa, joka on yhteinen selityksessä esiintyville eri muodoille
• erottamassa hakusanan varsinaista selitystä käyttöesimerkeistä
• osoittamassa tavutuskohtaa.

Esimerkki on Nykysuomen sanakirjasta. Tässä tapauksessa ensimmäinen pystyviiva jakaa hakusanan osiin ”aakkoselli” ja ”nen” sitä varten, että myöhemmin voidaan kirjoittaa lyhyesti ”-sesti” ja ”a:sesti” tarkoittamaan sanaa ”aakkosellisesti” ja ”A:sessa” tar­koit­ta­maan sanan­muotoa ”Aakkosellisessa”.

Nykysuomen sivistyssanakirjassa pystyviiva osoittaa tavunrajaa ja kohtaa, josta sana tarvittaessa jaetaan eri riveille.

Pystyviivaa saatetaan käyttää myös

• sanan osien, kuten vartalon ja päätteiden, erottamiseen toisistaan
  talo|i|ssa [vartalo, monikon tunnus ja sijapääte]
• eräänlaisena lainausmerkkinä silloin, kun tavallisten lainausmerkkien käyttö johtaisi epäselvyyteen.
  Käytä suomen kielen heittomerkkiä |’|, älä pystyä heittomerkkiä |'|.

Pystyviivan kursivoinnin ongelma

Kursivoidussa tekstissä pystyviiva tuottaa helposti ongelmia. Joissakin fonteissa (esimerkiksi Cambria ja Calibri) kursivoitu pystyviiva on vinossa, jolloin sitä on vaikea erottaa vino­viivas­ta. Tätä on pidettävä selvänä fontin virheenä, koska pystysuoruus kuuluu pysty­vii­van ole­muk­seen. Joistakin fonteista taas ole kursiivia lainkaan, joten niiden kursi­voin­nin tekee oh­jel­ma kallistamalla kaikkia merkkejä. Käytännössä voidaan menetellä niin, että kur­si­voi­daan esimerkiksi sanan osat pystyviivan ympärillä, mutta ei pysty­viivaa. Seuraavassa esimerkissä on käytössä eräs Google-fontti (Esteban), josta ei ole kursiivia, ja siksi ensim­mäi­sen rivin kursivoitu pystyviiva näkyy vinona. Toisella rivillä taas on kursivoitu vain sanan osat, ei niiden välissä olevaa pystyviivaa.

Pystyviiva tilastollisessa esityksessä

Tilastollisessa esityksessä käytetään pystysuoraa tai vaakasuoraa viivaa katkaisemaan aika­sarja. Viiva osoittaa, että sen eri puolilla olevat tiedot eivät ole suoraan verrattavissa toisiinsa esimerkiksi tilastointiperusteen olennaisen muuttumisen takia. Pystysuora viiva voidaan toteuttaa pystyviivamerkillä tai muilla tavoin.

Katkopystyviiva ¦

Tietokoneen näppäimistön näppäinhatussa esiintyy usein katko­pystyviiva ¦, vaikka kyseinen näppäin tuottaakin tavallisen pystyviivan. Tietokoneiden merkistöissä on kyllä erillinen katko­pysty­viiva, mutta se on tuotettava eri tavalla, eikä sille ole juuri mitään käyttöä. Joskus se esiintyy, ehkä virheellisen koodinmuunnoksen takia, tavallisen pystyviivan tilalla.

Oxford Dictionaries -sivustossa olevassa brittienglannin (World English) sanakirjassa kuitenkin käytetään katkopystyviivaa erikoistehtävässä sanojen tavutusta osoitettaessa. Se osoittaa toissijaista jakokohtaa, kun taas pystyviiva osoittaa ensisijaista. Esimerkiksi pho¦tog|raph¦er tarkoittaa, että ensisijainen jako on photog-rapher, mutta toissijaisesti voi jakaa kahdesta muustakin kohdasta.

Rahayksiköiden symbolit

Suomen kielessä käytetään erityisiä symboleita yleensä vain muutamia: € (euro), $ (dollari), £ (punta) ja joskus ¥ (jeni, juan). Niiden käyttöä käsitellään jäljempänä rahasummien il­mai­se­mi­sen yhteydessä. Yleissääntö on, että rahayksikkö ilmaistaan tekstissä mieluiten sanalla.

Typografisesti suotavaa on, että rahayksikön symboli kirjoitetaan normaalikokoisena (suun­nil­leen saman korkuisena kuin versaalikirjaimet eli ”isot kirjaimet”) eikä pie­nen­net­ty­nä. Li­säk­si on yleensä parempi käyttää rahayksikön symbolin kanssa versaalinumeroita eli ver­saa­li­kir­jain­ten korkuisia numeromerkkejä.

Monet pitävät euron symbolia € typografisesti huonona ja käyttävät sen tilalla e-kirjainta. Kuitenkin tekstiin sopii typografisestikin parhaiten euro-sana, ja hintamerkinnöissä yms. on syytä käyttää euron symbolia, koska se on kansainvälisesti tunnettu ja virallinen.

Euron symboli on kirjoitusmerkki, jonka muoto vaihtelee fontin mukaan, ei kiinteä­muo­toi­nen graafinen symboli. Alkujaan euron symboli oli ajateltu muodoltaan muun­te­le­mat­to­mak­si, mutta tästä luovuttiin.

Jos euron symboli tai muu rahayksikön tunnus esiintyy kursivoidussa teks­tis­sä, on tulkinnanvaraista, pitäisikö se kursivoida. Yleinen käytäntö on, että se kursivoidaan.

Risti †

Ristiä † (englanniksi dagger*) käytetään lähinnä neljään tarkoitukseen, joista mihinkään sitä ei voi suositella:

• Alaviitteen merkkinä†.
• Kuolinvuotta tai -päivää osoittamassa, esim. ”†2004”. Koska tällainen ilmaisu voidaan kokea uskonnollisesti kantaaottavaksi, sitä ei voi suositella neutraaliksi tarkoitettuun asiatekstiin, vaan on parempi kirjoittaa esim. ”k. 2004”. Tällöin syntymän ajankohta on paras ilmaista lyhennettä ”s.” eikä asteriskia * käyttäen.
• Osoittamaan ilmaus tai tieto vanhentuneeksi tai hylättäväksi. Näin ristiä käytettiin Nyky­suomen sana­kirjassa, esimerkiksi alla-sanan selityksen kohdassa ”† Työn a. 'alaisena, tekeillä'”.
• Osoittamaan myrkyllisyyttä etenkin sienioppaissa. Tällöin esimerkiksi kolme ristiä ††† tarkoittaa tappavan myrkyllistä. Suomen Sieniseuran nykyisten merkintä­ohjeiden mukaan ristiä ei käytetä, vaan vaarallisen myrkyllinen merkitään pääkallolla, tappavan myrkyllinen kahdella pääkallolla. Tässä käytetty symboli esiintyy myös mm. kemikaalien varoitus­merkkinä. Se voidaan tulkita Unicoden kannalta merkiksi pääkallo ja ristikkäiset luut, skull and crossbones (U+2620), ☠ tai merkiksi mustat pääkallo ja ristikkäiset luut, black skull and crossbones (U+1F571), 🕱. Lievemmän myrkyllisyyden merkkinä on ohjeen mukaan suora­kulmiossa oleva rasti, x in a rectangle box (U+2327), ⌧.

Ristikkomerkki #

Ristikkomerkki merkkinä

Ristikkomerkillä on suuri joukko erilaisia merkityksiä, joilla ei juuri ole loogista yhteyttä toisiinsa. Taustalla on, että se on otettu monenlaiseen erikoiskäyttöön tilanteissa, joissa tarvittiin uusi merkki ja eri laitteilla kirjoitettavissa olevien merkkien valikoima on ollut suppea.

Ristikkomerkistä on käytetty monia arkikielisiä nimityksiä, kuten ”risuaita”. Englannin­kielinen nimi ”number sign” viittaa sen käyttöön sellaisissa englannin ilmauksissa kuin ”#5”​ ’(jär­jes­tyk­ses­sä) numero 5, viides’. Englannin kielessä ristikkomerkistä käytetään muitakin nimityksiä, muun muassa ”hash sign” ja ”octothorpe”.

Ristikkomerkki teknisessä käytössä

Ristikkomerkkiä ei käytetä suomenkielisessä normaalitekstissä, vaan ainoastaan teknisissä erikoismerkityksissä. Esimerkiksi verkkosivun osoitteen lopussa saattaa olla ristikko­merkillä alkava tarkenne, joka ilmaisee kohteen sijainnin sivun sisällä.

Tietokonekielissä ristikkomerkkiä käytetään esimerkiksi värikoodien yhteydessä.

Ristikkomerkki X:ssä

Ristikkomerkkiä käytetään X:ssä (sosiaalisen median palvelu, ent. Twitter) niin sanotuissa hashtag-tunnisteissa, joissa tällä merkillä merkitään seuraava sana avainsanaksi. Englanninkielisissä X-viesteissä sitä käytetään yleensä lauseyhteydessä olevien sanojen edessä, mutta taivutuksen takia suomen kielessä menetellään usein toisin: avainsanat kirjoitetaan erikseen varsinaisen tekstin jälkeen.

Sanan taivutuksesta tällaisessa yhteydessä ks. Heittomerkki avainsanan taivutuksessa.

Ristikkomerkki numeromerkkinä

Englannin kielessä numeromerkkiä käytetään usein numerojonon edessä osoittamassa se järjestysnumeroksi tai koodinumeroksi, esimerkiksi ”go to question #2”. Suomen kielessäkin on ristikkomerkkiä käytetty englannin mallin mukaan, ja siitä on käy­tet­ty nimitystä ”numeron­merk­ki”. Eräässä vanhassa suosituksessa mm. mainittiin, että nu­me­ron­merk­kiä ei tarvitse toistaa, kun kysymys on samaan sarjaan kuuluvista numeroista, ja an­net­tiin seuraava esimerkki: ”Tuoteryhmiä # 7510 ja 7820 toimitamme varastosta.” Vaik­ka nykyiset suositukset eivät mainitse tällaista käyttöä, sitä on ruvennut taas esiin­ty­mään, esi­mer­kik­si ”yhteiskunnan vihollinen #1”.

Suomen kielessä käytetään vanhastaan numero-​sanan lyhennettä ”nro” (tai ”n:o”), mutta usein on vielä parempi käyttää aivan muu­ta il­maus­ta (esim. ”yhteiskunnan pahin vihollinen”). Sellaisista il­mauk­sis­ta kuin ”tuote­ryhmä #7510” voi useinkin yksinkertaisesti jättää ristikko­merkin pois.

Kielikello 2/2006 mainitsee erikseen: ”Merkkiä [#] ei suositella käytettäväksi sanan numero tilalla.” Kieli­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­opas esittää saman kannan.

Ristikkomerkki ja ruutumerkki

Puhelinten ja muiden laitteiden näppäimistöissä esiintyvää symbolia, jota usein kutsutaan nimellä ”ruutu”, voidaan tekstissä esittää paremman puutteessa ristikkomerkillä. Tällainen symboli on nykyisin yleensä ristikko­merkin näköinen, mutta aiemmin se muo­dos­tui usein toisiaan vastaan kohtisuorassa olevista kaksoisviivoista (ⵌ) tai oli neliö (□) tai neliön tapainen (⌑).

Viimeksi mainittu käyttö antaa erityisen aiheen välttää ristikkomerkin käyttöä numero-sanan vastineena. Ilmaisu ”#1200” on saatettu tulkita väärin, kun on luultu sen tarkoittavan ”nu­me­ro 1200”, vaikka näppäily on tarkoitus aloittaa ruutunäppäintä painamalla.

Ristikkomerkki ja sointumerkinnät

Ristikkomerkkiä käytetään sointu­mer­kin­nöis­sä ylennysmerkintää tarkoittavan merkin korvikkeena. Oikeampi merkki olisi ylennys­merkki, music sharp sign ♯ (U+266F), mutta se kuuluu melko har­voi­hin fontteihin.

Merkit ovat yhtäläisyyksistä huolimatta melko erilaiset. Ylennysmerkki muun muassa sisältää kaksi pystysuoraa viivaa, kun taas ristikkomerkissä viivat ovat yleensä vinossa.

Sirkumfleksi ^

Sirkumfleksia ei yleensä käytetä normaalikielessä, vaan ainoastaan erityisissä merkintä­tavoissa esimerkiksi ohjelmointikielissä. Kuitenkin sirkumfleksia käytetään melko usein tekstissä potenssiin korotusta osoittamaan (esim. 10^6 = 10⁶ = miljoona) silloin, kun käytettävissä olevat välineet eivät tarjoa parempia vaihtoehtoja.

Sirkumfleksi-nimi ja osittain myös itse merkki on alkujaan peräisin tarkkeesta, joka kirjoitetaan merkin päälle, esimerkiksi ranskan kirjaimessa ”ô”. Nykyisin sirkumfleksi kuitenkin on määritelty erilliseksi merkiksi. Se ei ulkoasultaankaan vastaa tarketta, vaan yleensä selvästi isompi ja alempana.

Rivinkeskinen piste ”·”

Rivinkeskinen piste (middle dot, U+00B7) on otettu Latin-1-merkistöön sen takia, että se sisältyy eräiden kiel­ten, kuten katalaanin kirjoitus­järjestelmään. Sitä käytetään kahden l-kirjaimen välissä mää­rä­tyis­sä tapauksissa. Usein saavutetaan typografisesti parempi (tiiviimpi) tulos käyttämällä yhdis­telmä­merk­kiä, joka sisältää l-kirjaimen ja pisteen yhtenä merkkinä (ŀ U+0140, versaalina Ŀ U+013F).

Rivinkeskistä pistettä käytetään myös oksitaanin kielessä yhdistelmissä n·h ja s·h.

Rivinkeskistä pistettä käytetään usein kertopisteen tilalla. Tällä linjalla on vielä Kieli­toimiston ohje kerto­merkistä.

Rivinkeskistä pistettä on käytetty myös esitettäessä antiikin piirtokirjoituksia ja muita teks­te­jä, joissa sanojen välissä on eräänlainen piste (eikä välilyöntiä). Nykyisin tähän tar­koi­tuk­seen on Unicodessa käytettävissä myös erillinen merkki sana­erotin­piste, word separator middle dot, U+2E31, mutta sitä ei vielä ole toteutettu kuin hyvin harvoihin fontteihin.

Rivinkeskisen pisteen tapaista merkkiä käytetään joissakin merkintä­tavoissa, kuten Nyky­suomen sana­kirjan ääntämis­merkinnöissä ja Suomalais-ugrilai­ses­sa tarke­kirjoituksessa (SUT), osoittamaan edeltävä vokaali pää­pai­nol­li­sek­si. Tällöin piste on kuitenkin niin paljon ylempänä, että se vastaa pikemminkin kreikan kirjoitus­järjestelmän ano teleia ‑merkkiä · (U+0387).

Sukupuolten symbolit ♀ ja ♂

Merkkejä ♀ (U+2640) ja ♂ (U+2642) käytetään biologiassa tarkoittamaan naarasta ja koirasta (urosta) taikka emi‑ ja hede­kukkia. Yleensä niitä käytetään tiiviissä esityksessä lause­yhteyden ulko­puolella. Jos niitä käytetään niin, että lause­rakenne vaatii taivuttamista, noudatetaan lyhenteiden ja tunnusten taivutuksen sääntöjä. Pääte merkitään sen sanan mukaan, jota merkki edustaa.

Nämä merkit sisältyvät melko harvoihin fontteihin, ja siksi ne saattavat esiintyä eri fontilla kuin muu teksti. Tällöin ne saattavat olla kooltaan liian pieniä sopiakseen tekstiin hyvin tai toisaalta emoji­esityksiä, jotka eivät tyyliltään sovi tekstiin.

Yhdistelmää ♀♂ käytetään linnuista puhuttaessa tarkoittamaan pesivää paria. Koiras–naaras-merkkiä ⚥ (U+26A5) käytetään biologiassa hermafrodiitista eli kasvista, jossa on sekä heteitä että emejä, tai eläimestä, joka tuottaa sekä muna­soluja että siittiöitä; sitä käytetään myös muissa merkityksissä, mm. hetero­seksuaalisuudesta.

Tarkkeet ja tarkkeelliset merkit

Tarkkeen käsite

Tarke eli diakriittinen merkki on merkin (yleensä kirjaimen) yhteyteen kirjoitettava erillinen lisäosa. Tavallisimmin tarke on suoraan merkin ylä- tai ala­puolella. Sen merkitys vaihtelee suuresti kielen ja kirjaimen mukaan. Tarke voi osoittaa painoa, äänteen laatua tai jotain muuta.

Esi­mer­kik­si akuutti aksentti vokaalin päällä (esim. á) osoittaa useissa kielissä vokaalin painolliseksi, mutta mm. unkarissa se osoittaa vokaalin pitkäksi, vaikuttamatta painoon.

Joissakin tapauksissa tarkkeita käytetään myös vain muuten samoin kirjoitettavien sa­no­jen erottamiseen toisistaan; esimerkiksi espanjassa erotetaan näin sanat si ’jos’ ja sí ’kyllä’. Tällöinkin tarke helpottaa lukemista, koska sanan merkitys näkyy jo sen kirjoi­tus­asusta.

Monissa tapauksissa tarkkeen merkitys on siis yhtä olennainen kuin suomessa a:n ja ä:n ero. Itse asiassa ä:n pisteetkin ovat tarke, nimittäin treema eli diereesi.

Tavallisimmat tarkkeet

Tavallisimmat suomenkielisessä tekstissä esiintyvät tarkkeet eli diakriittiset merkit ovat seuraavat. Taulukon toisessa sarakkeessa on tarke piste­ympyrään ◌ liittyvänä; fonteista riippuu, miten oikea tarkkeen sijainti tällöin on.

Edellä mainitut tarkkeet sijaitsevat kirjaimen yläpuolella, paitsi sedilji, joka on kirjaimen (tavallisimmin c:n) alapuolella.

Lisää tarkkeita ja niiden englannin- ja suomenkielisiä nimiä on lueteltu dokumentissa Tarkkeiden nimet.

Poikkiviiva ei ole tarke

Tarkkeiksi ei kutsuta esimerkiksi erilaisia poikkiviivoja (englanniksi stroke), joita käy­te­tään esimerkiksi puolan kielen poikkiviiva-L:ssä Ł (esimerkiksi nimessä Łódź). Tämä joh­tuu lähinnä siitä, että kansainvälisissä merkistöstandardeissa poikkiviivallisia kirjaimia pi­de­tään täysin erillisinä merkkeinä, ei peruskirjaimen ja poikkiviivan yhdistelminä. Tämän taustalla taas on osittain se, että poikkiviivan sijainti, pituus ja kaltevuus on eri merkeissä niin eri­lai­nen, että sitä on vaikeaa mieltää tarkkeeksi, esimerkiksi Ł, ø, đ.

Poikkiviivalliset merkit, kuten Ł, siis käsitetään erillisiksi kirjaimiksi, joilla on omat koodi­arvon­sa. Ks. lisätietoja kohdasta Latinalaisen merkistön lisäkirjaimet.

Tarkkeiden säilyttäminen

Huolitellussa esityksessä kirjoitetaan vieraisiin sanoihin kaikki niihin kuuluvat tarkkeet, paitsi jos se on teknisesti mahdotonta. Länsieurooppalaisissa kielissä käytetyt tarkkeelliset merkit voidaan lähes aina kirjoittaa oikein. Sen sijaan esimerkiksi balttilaisissa kielissä tai viet­na­mis­sa käytetyt tarkkeet voivat tuottaa isojakin ongelmia.

Nykyisin standardi SFS 4175 sanoo yksiselitteisesti: ”Vieraissa sanoissa pyritään säi­lyt­tä­mään kaikki niihin kuuluvat tarkkeet.” Sama sääntö esitetään Kielikellossa 2/2006 ja Kieli­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­op­paas­sa. Ks. myös kohtaa Latina­lai­sen mer­kis­tön lisä­kir­jai­met ð ym.

Joissakin tapauksissa voisi tarkkeiden jättämistä pois perustella sillä, että tarkkeellinen muoto ei vastaa ääntämystä. Esimerkiksi nimessä ”Galápagos” osoittaa akuutti espanjan käytännön mukaisesti pai­nol­li­suut­ta. Koska suomalaiset ääntävät nimen kuitenkin niin, että paino on ensimmäisellä tavulla, olisi luon­nol­lis­ta käyttää kirjoitusasua ”Galapagos”. Tämä voitaisiin käsittää sovinnaisnimeksi. Hankalampi tapaus on Malév, koska se on (entisen) yrityksen nimi. Se kirjoitetaan suomessa lähes aina Malev ja myös lau­su­taan tämän mukaisesti, joten olisiko järkevää lisätä siihen akuutti aksentti, joka unkarissa osoittaa vokaalin ääntyvän pitkänä?

Tarkkeet voitaneen jättää – kuten usein jätetään – pois erisnimien johdoksista ainakin silloin, kun tarke osoittaa painoa eikä paino alkuperäiskielessäkään ole johdoksissa samalla tavulla kuin itse nimessä. Esi­mer­kik­si nimestä Perón johdetussa espanjan sanassa peronista ei ole akuuttia (koska johdoksessa paino on espanjan yleisten sääntöjen mukaan toiseksi viimeisellä tavulla), joten suomen sanassa peronisti ei myös­kään liene syytä käyttää akuuttia.

Ohjeet eivät ota kantaa siihen, mitä tehdään, jos on teknisesti mahdollista kirjoittaa vain osa tarkkeista. Pitäisikö kaikki tarkkeet jättää pois yhtenäisyyden vuoksi? Koska ohjeena on, että kaikki tarkkeet on pyrittävä säilyttämään, tätä lienee tulkittava niin, että säilytetään ne, jotka voidaan – vaikka tästä seuraisi, että samassa sanassakin on osa merkeistä oikein (tarkkeellisina) ja osa väärin (ilman tarketta).

Tarkkeet myös versaaliin: È, Â jne.

Myös versaalikirjaimiin tulee kirjoittaa niihin kuuluvat tarkkeet. Aiemmin tarkkeet on usein jätetty pois typografisista syistä, mutta hyvin suunnitellussa fontissa tarkkeelliset versaalit ovat hyväksyttävän näköisiä. Muun muassa Ranskan akatemia on ottanut kannan, jonka mukaan ranskassa käytetään tarkkeita myös versaalissa. Vastaavan päätöksen espanjan osalta on tehnyt espanjan kielen akatemioiden yhteiselin. Eri asia on, että kysymys syntyy useimmiten silloin, kun teksti kirjoitetaan kokonaan versaalilla, mitä on syytä välttää.

Nimien tarkkeiden erityisongelmia

Eliölajien tieteellisissä nimissä, jotka on määritelty kansainvälisillä sopimuksilla ja käy­tän­nöil­lä, ei käytetä muita tarkkeita kuin treemaa e:n päällä (ë). Tämä pätee silloinkin, kun nimi on joh­det­tu erisnimestä, joka sisältää tarkkeita. Suomenkielisessä nimessä tulee kuitenkin tark­keet säilyttää. Joissakin tapauksissa suomalaisen nimen kirjoitusasu on kuitenkin va­kiin­tu­nut alkuperäisestä nimestä poikkeavaksi esimerkiksi tieteellisen nimen asun takia.

Etenkin henkilönnimet olisi pyrittävä kirjoittamaan täysin oikein jo kohteliaisuussyistä. Teknisistä syistä tarkkeiden kirjoittaminen on usein vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Ks. kohtaa Kirjoittamisen vaikeuksia. Koska tarkkeet usein jätetään pois, saattaa vieras nimi esiintyä useimmissa lähteissä tarkkeettomassa muodossa, jolloin oikean asun selvittäminen on vaikeaa. Jos oikeaa kirjoitusasua ei voi tietää, siis selvittää luotettavasti, on parempi jättää tarkkeet pois kuin ruveta arvailemaan.

Kansainvälisesti tunnetut nimet esiintyvät usein asussa, josta on jätetty tarkkeet pois. Tämä johtuu lähinnä siitä, että tarkkeita on vaikea tai mahdoton tuottaa monissa tilanteissa. Lisäksi tarkkeet saattavat oudoksuttaa niihin tottumattomia. Niinpä esimerkiksi Vilho Väi­sä­län perustama, kansainvälisesti tunnettu yritys on rekisteröity nimellä ”Vaisala”, ja tätä asua on siten käytettävä myös suomenkielisessä tekstissä. Joskus on vaikea selvittää, onko jon­kin nimen tarkkeeton kirjoitusasu vain englanninkielisen lehdistön yms. käyttämä yksin­kertais­tus vai virallinenkin nimi. Esiintyy esimerkiksi rinnakkain asuja ”Turkcell” ja ”Türkcell”. Näis­tä tarkkeeton on oikea, koska se esiintyy myös Turkcell-yhtiön turkinkielisillä sivuilla.

Tarkkeista kehitetyt erikoismerkit

Sekaannuksia aiheuttaa se, että tietokoneissa käytettävissä merkistöissä on erillisiä merkkejä, jotka on nimetty tarkkeiden nimillä: gravis `, sirkumfleksi ^ ja tilde ~. Nämä ovat samaa alku­perää kuin samannimiset tarkkeet, mutta ne on määritelty erillisiksi merkeiksi ja ne ovat usein ulkoasultaan hyvinkin erityyppisiä kuin tarkkeet. Vertaa esimerkiksi tildeä ~ merkeissä õ ja ñ olevaan tilde-tarkkeeseen.

Historiallinen tausta on, että esimerkiksi sirkum­fleksi­merkki otettiin tietokoneiden mer­kis­töön alkujaan sitä varten, että voitaisiin kirjoittaa sirkumfleksillisia kirjaimia, kuten ã ja ñ. Ajatuksena oli, että ensin kirjoitetaan peruskirjain, sitten siirretään kirjoituskohtaa taak­se­päin ja kirjoitetaan (paperiin) sirkumfleksi päälle. Tästä luovuttiin melko pian, ja lisäksi sir­kum­flek­si (kun se kerran oli merkistössä) otettiin aivan muuhun käyttöön ja sen ulko­asua­kin muutettiin (etenkin isommaksi), mutta nimi jäi elämään.

Myös akuutti aksentti ´ on otettu käyttöön erillisenä merkkinä. Se kuuluu koltansaamen merkistöön, jossa se tarkoittaa palatalisoitumista, ja sitä käytetään vokaalin ja konsonantin välissä (esimerkiksi Puä´đ).

Yhdistyvät tarkkeet

Yhdistyvä tarke (combining diacritic mark) on erillinen merkki, jota käytetään muun merkin jäljessä lisäämään siihen tietty tarke. Jos tiedostossa on esimerkiksi a-kirjain ja sen jäljessä yhdistyvä akuutti U+0301, niin ne näkyvät yhtenä merkkinä: a-kirjaimena, jossa on akuutti, eli akuutti-a:na á.

Yhdistyvien tarkkeiden käsittely ohjelmissa on usein puutteellista. Siksi yhdistyvää tarketta ei yleensä kannata käyttää, jos tarkkeellinen kirjain (kuten á) on määritelty Unicodessa omaksi merkikseen.

Yhdistyvän tarkkeen tuottamiseen joudutaan yleensä käyttämään jotain sellaista menetelmää, jolla voidaan kirjoittaa mikä tahansa Unicode-merkki (ks. kohtaa Muiden merkkien kirjoittaminen). Näin tuotettu yhdistelmä ā näkyy oikein vain, jos käytetty ohjelma osaa käsitellä sen, ja monet vanhat ohjelmat eivät osaa. Lisäksi ulkoasun laatu riippuu ohjelmasta ja saattaa olla varsin huonokin, jopa niin, että tarke jää lähes näkymättömiin. Usein tarke sijaitsee väärässä kohdassa suhteessa merkkiin, johon se liittyy.

Toisaalta yhdistyvillä tarkkeilla voidaan esittää peria­aatteessa mikä tahansa jonkin merkin ja jonkin tarkkeen tai joidenkin tarkkeiden yhdistelmä. Sellaisista yhdistelmistä vain pieni osa on Unicodessa omiksi merkeikseen määriteltyinä.

Tavaramerkin symbolit ™ ja ®

Tavaramerkin käsite

Tavaramerkki eli tuotemerkki on tunnus­merkki, joka liitetään myytäviin tuotteisiin, jotta ne eroaisivat muista saman­laisista tuotteista. Tavaramerkki on usein sana, mutta se voi olla myös graafinen symboli. Esimerkiksi ”Coca-Cola” on eräiden juomien tavaramerkki.

Tavaramerkki voi olla erityisesti rekisteröity tai vain käytännössä vakiintunut. Kohdassa Tavaramerkin asun selvittäminen kuvataan, miten mahdollisen rekisteröinnin saa selville.

Tavaramerkki on eri asia kuin kauppanimi. Kauppanimi on nimi, jolla tietyntyyppistä tuo­tet­ta yleisesti myydään kaupassa, esimerkiksi ”ranskanleipä”. Ks. kohtaa Tavaramerkit ovat eris­nimiä.

Merkkien ™ ja ® käyttöala

Sanan tai sanaliiton perässä voidaan käyttää symbolia ® osoittamaan, että kyseessä on rekisteröity tavaramerkki. Symboli ™ osoittaa periaatteessa yleisesti, että kyseessä on tavaramerkki. Käy­tän­nös­sä se tarkoittaa rekisteröimätöntä tavaramerkkiä, koska rekisteröidyille on oma, tun­ne­tum­pi symbolinsa.

Jos teoksessa itsessään olevassa teoksen nimessä on merkki ™ tai ®, se voidaan jättää pois teokseen viitattaessa. Merkkiä ei siis katsota teoksen nimen osaksi, vaan erilliseksi symboliksi. Tämän linjan mukaisesti toimii esimerkiksi Adobe: se on julkaissut verkossa tiedoston, jonka otsikkona on ”OpenType® User Guide for Adobe® Fonts”, mutta viitatessaan siihen OpenType-sivullaan se käyttää asua, jossa ei ole ®-merkkejä.

Merkkien ™ ja ® käyttötarve

Symbolien ™ ja ® käyttö ei ole pakollista. Joissakin tapauksissa tosin jokin sääntö, usein yrityksen sisäinen ohjeisto, voi vaatia, että tekstissä esiintyvät tavaramerkit ilmoitetaan tavaramerkeiksi. Tämä voidaan yleensä tehdä alaviitteessä tai muussa sopivassa yhteydessä. Niinpä symbolien ™ ja ® käyttö rajoittuu lähinnä tavaramerkit omistavan yrityksen omaan mainontaan.

Kuitenkin jos hakuteoksessa, kuten käsikirjassa, mainitaan rekisteröity tavara­merkki, niin lain mukaan siihen on tavaramerkin haltijan vaatimuksesta otettava maininta siitä, että tavara­merkki on rekisteröity. Tämäkin koskee lähinnä sellaisia teoksia, joita julkaistaan useina painoksina, koska muutoinhan tavaramerkin haltijalla ei yleensä ole mahdollisuutta esittää vaatimusta.

Lisätietoja: Pitääkö mainita "se-ja-se® on sen-ja-sen rekisteröity tavaramerkki"?

Tosin joissakin organisaatioissa saattaa varovaisuuden vuoksi olla sääntöjä siitä, missä tilanteissa on käytettävä symbolia ® tai ™. Silloin siis ehkä joudutaan kirjoittamaan tähän tyyliin: ”Juomaksi on tarjolla Coca-Colaa® ja Hyla®-maitoa.”

Nimi yhdyssanan osana

Jos nimi on yhdyssanan alkuosana (esimerkiksi ”Gallup-tutkimus”) ja nimeen halutaan liittää symboli ® tai ™, se tulee tavaramerkin nimen jälkeen, siis ennen yhdysmerkkiä. Tämä ei aiheuta muuta muutosta, esimerkiksi välilyönnin lisäämistä.

Jos symboli liitettäisiin koko yhdyssanan perään (Gallup-tutkimus®), annettaisiin virheellinen käsitys siitä, mistä tavaramerkistä on kyse. Tavaramerkki voi sisältää useita sanoja ja voi myös olla yhdyssana.

Nimen taivuttamisen vaikutus

Jos kyseisiä symboleita käytetään, kannattaa teksti pyrkiä muotoilemaan siten, että ta­va­ra­merkki esiintyy perusmuodossaan, kun se mainitaan ensi kerran. Tällöin vältetään epäselvyys siitä, mikä on tavara­mer­kin tarkka kirjoitusasu.

Jos tavaramerkin nimeä joudutaan taivuttamaan, symboli kirjoitetaan koko sanan (taivutetun muodon) perään. Sen jälkeen tulee tyhjä väli samoissa tapauksissa kuin sanan jälkeen.

Merkkien ™ ja ® ulkoasu

Varsinkin ®-merkki on joissakin fonteissa (esimerkiksi Calibri ja Aptos) niin pieni, ettei se ole normaalissa fonttikoossa oikeastaan edes tunnistettavissa. Joissakin fonteissa se taas voi vaikuttaa liiankin isolta. Lisäksi sen sijainti vaihtelee: siinä oleva R saattaa olla lähes peruslinjalla tai sitten selvästi ylempänä. Asiaa ei kannata yrittää korjata säätämällä fontti­kokoa tai pystysuoraa sijaintia, eikä ®-merkkiä kannata tehdä yläindeksiksi. Fontin suun­nit­te­li­ja valitsee, tekeekö hän merkistä ylä­indek­sin näköisen vai muun­laisen, eikä tätä kannata yrittää korjailla. Sen sijaan voi harkita fontin vaihtamista ainakin tämän merkin osalta.

Tekijänoikeusmerkki ©

Tekijänoikeusmerkkiä (copyright-merkkiä) käytetään tekijänoikeusilmoituksessa. Tämän merkin avulla saadaan ilmoitus haluttaessa hyvin lyhyeksi: tekijänoikeusmerkki, teoksen julkistamisvuosi ja tekijänoikeuden haltijan nimi.

Tällaista merkintää on käytetty myös sen takia, että erään kansainvälisen sopimuksen mukaan merkintä riittää täyttämään kaikki muotovaatimukset, joita tekijänoikeuden saamiselle saatetaan asettaa. Merkki © otettiin todennäköisesti mukaan siksi, että sen katsottiin olevan tunnistettavissa kielestä ja kirjoitus­jär­jes­tel­mäs­tä riippumatta. Mainitun sopimuksen merkitys on kuitenkin hyvin vähäinen, koska kehittyneissä maissa tekijänoikeus syntyy automaattisesti ilman muotovaatimuksia. Ks. Tekijänoikeus-FAQ:n kohtaa tekijänoikeusilmoituksesta.

Tekijänoikeusmerkki ei ole tekijänoikeus- tai copyright-sanan yleinen symboli. Kie­li­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­oppaan mukaan sitä ei käytetä juoksevassa tekstissä.

Standardin ISO 690:2010 (Guidelines for bibliographic references and citations to information re­sources) mukaan lähdeviitteeseen voidaan merkitä julkistamisvuoden sijasta ”copyright-vuosi”; eteen kirjoitetaan silloin ©-merkki tai vastaava merkintä. Tällöin tarkoitettaneen teoksessa olevan tekijän­oikeus­merkinnän vuotta. Sellainen merkintä on kuitenkin usein perusteeton.

Tilde ~ ja muut aaltoilevat viivat

Tildestä käytetään myös nimeä ”aaltoviiva” sen muodon mukaan. Nimi ”tilde” on kuitenkin täsmällisempi, koska on olemassa myös muita merkkejä, jotka ovat muodoltaan aaltoviivoja. Arkikielessä käytetään myös nimeä ”mato”.

Tarkkeesta merkiksi

Tilde-nimi on alkujaan viitannut aaltoviivan muotoiseen tarkkeeseen, joka kirjoitetaan merkin päälle, esimerkiksi espanjan kirjaimessa ”ñ” ja viron kirjaimessa ”õ”.

Nykyisin ”tilde” merkin nimenä viittaa kuitenkin erilliseen merkkiin ”~”, joka on useim­mis­sa fonteissa varsin erilainen kuin tarkkeena oleva tilde, nimittäin isokokoisempi ja alem­pa­na.

Teknisiä merkityksiä

Tildeä erillisenä merkkinä käytetään joissakin ohjelmointi­kielissä ja muissa merkintä­tavoissa eri merkityksiin, joilla ei välttämättä ole mitään yhteistä.

Eräissä tietokonejärjestelmissä tilde ~ tarkoittaa käyttäjän kotihakemistoa. Tästä on peräisin sen käyttö www-osoitteissa niin, että esimerkiksi example.com/~xyzzy/ voisi tarkoittaa käyttäjä­tunnukseen xyzzy liittyvää koti­sivustoa. Tällainen käyttö on kuitenkin vähentynyt.

Tilde korvikemerkkinä

Vaikka tildelle erillisenä merkkinä on käyttöä vain erityisissä merkintä­tavoissa, sitä käytetään melko paljon muiden, sopivampien merkkien sijasta:

• Tilde ilmaisee usein vaihtoehtoja ja voitaisiin monesti korvata sanalla ”tai” tai ly­hen­teel­lä ”t.”. Esi­mer­kik­si ”pitempi ~ pidempi” tarkoittaa, että sanasta on kaksi kes­ke­nään vaihto­ehtois­ta muotoa. Tildeä on käytetty myös kuvaamaan vaihtelua esimerkiksi niin, että ”a ~ ä” tarkoittaa vokaali­äänteitä a, ä ja niiden väli­muotoja. Sopivampi merkki tälläisiin käyttöihin olisi jäljempänä kuvattava tilde­operaattori (∼). Sama koskee tilden käyttöä erilaisten matemaattisten suhteiden ilmaisemiseen.
• Kuten kohdassa Yhtäläisyysmerkin tapaisia merkkejä kuvataan, tildeä käytetään usein noin-merkin (≈) korvikkeena. Tämä johtuu siitä, että tilde on käytännössä kaikissa merkki­valikoimissa käytettävissä.
• Joskus tildeä käytetään luvun edessä osoittamaan likimääräisyyttä, esimerkiksi ”~50”. Tätä tapaa käytetään jopa joissakin tilastoissa. On paljon selvempi käyttää noin-sanaa tai sen ly­hen­net­tä: ”noin 50” tai ”n. 50”.
• Sanakirjoissa tildeä tai sen tapaista merkkiä on käytetty viittaamaan hakusanaan sen selityksessä, esimerkiksi ”lingo [liŋgəu]) s (pl ~es)”, missä ”~es” tarkoittaa sanan­muotoa lingoes. Tällaiseen käyttöön sopisi paremmin sana-aaltoviiva ⁓ (swung dash, U+2053).
• Tildeä on käytetty logiikassa ei‑operaattorina, esimerkiksi ~p ’p ei ole tosi’. Nykyisin yleisempää ja standardin mukaista on käyttää negaatio­merkkiä ¬ (U+00AC).
• Tildeä on käytetty myös vaihtovirran symbolina esimerkiksi merkinnässä ”230 V ~”, joka ilmaisee, että sähkö­jännite on 230 volttia ja kyseessä on vaihto­jännite, joka tuottaa vaihto­virran. On kuitenkin erillinen merkki vaihto­virta (ac current, U+23E6), ”⏦”. Vaihto­virtaa merkitään joskus myös merkillä sini­aalto (sine wave, U+223F), ”∿”.

Erilaisia tildejä

Nykyisin merkistö­standardeissa on useitakin tilde-tarkkeesta alkunsa saaneita erillisiä merkkejä:

• tilde ~ (tilde, U+007E), joka kuuluu Ascii-merkistöönkin ja monien tietokonekielten merkistöön
• yhdistyvä tilde (combining tilde, U+0303), joka vastaa tarkkeena käytettävää tildeä: kirjaimen jäljessä oleva yhdistyvä tilde merkitsee pienen tilden lisäämistä kirjaimen päälle, jolloin syntyy esimerkiksi merkki ã
• pieni tilde ˜ (small tilde, U+02DC), joka on yhdistyvää tildeä vastaava merkkinä; vaikka sille on nykyisin varsin vähän käyttöä, se kuuluu Windows Latin 1 -mer­kis­töön
• tildeoperaattori ∼ (tilde operator, U+223C), joka on matemaattinen operaattori (väljässä mielessä); se voi muutenkin ilmaista esimerkiksi vaihtelua, kuten ”pidempi ∼ pitempi".

Näistä merkeistä tilde on yleisimmin käytetty, mutta varsinaisesti se siis kuuluu vain tieto­kone­kieliin (laajassa merkityksessä, joka kattaa mm. www-osoitteet). Sen ulkoasu vaihtelee suu­res­ti jopa pienen tilden kaltaisesta tarkkeenomaisesta merkistä tilde­operaattorin ta­pai­seen.

Valuuttamerkki ¤

Valuuttamerkki ¤ mainitaan tässä lähinnä vain siksi, että se esiintyy tavallisessa suoma­lai­ses­sa näppäimistössä (ylätason merkkinä merkin 4 näppäimessä). Valuutta­merkistä käy­te­tään myös sen muotoon perustuvaa nimitystä ”aurinkomerkki”.

Valuuttamerkki on erittäin harvinainen. Sitä käytetään kuvattaessa rahamäärien tu­los­tuk­sen yleistä muotoa esimerkiksi tietokone­ohjelmien toiminta-asetuksissa, kuten Windowsin ns. maakohtaisissa asetuksissa. Niissä esimerkiksi määrittely ”1,1 ¤” voi tarkoittaa, että raha­yksi­kön tunnus tulee luvun perään siitä välilyönnillä erotettuna (esim. 5,20 €), mää­rit­te­ly ”¤1,1” taas sitä, että tunnus tulee välittömästi luvun eteen (esim. €5.20).

Valuutta­merkki esiintyy myös tekstin­käsittely­ohjelmissa aivan muussa merkityksessä: niiden tavassa esittää tau­lu­koi­den alkiot ns. Näytä kaikki -tilassa (Näytä kappalemerkit ja muut piilomerkit): valuutta­merkki osoittaa taulukon solun lopun. Se ei silloin esiinny varsinaisena kirjoitusmerkkinä eikä kuulu tekstiin.

Vieraat kirjaimet

Vieraiksi kirjaimiksi voidaan kutsua myös latinalaisen merkistön lisäkirjaimia, kuten ð, ja kreikkalaisia kirjaimia, kuten α, mutta selvimmin vieraita ovat muiden kirjoitusjärjestelmien kirjaimet, kuten kyrillinen jaa-kirjain я ja georgialainen ban-kirjain ბ. Niitä käytetään suomen kielessä yleensä vain kieli­tieteessä ja vastaavissa yhteyksissä sekä kuvattaessa eri kieliä esimerkiksi kielen oppikirjoissa. Muuten ne korvataan siirtokirjoituksella.

Jos vieraita kirjaimia tarvitaan, ne voidaan usein kirjoittaa sopivalla näppäimistö­aset­te­lul­la. Yksittäisten vieraiden kirjainten tuottamiseen sopii jokin yleinen merkkien kirjoittamisen tapa.

Matematiikassa käytetään heprean kirjaimiin perustuvia symboleita, kuten alef-symboli (U+2135, ℵ). Ne on Unicodessa määritelty erillisiksi merkeiksi, ja matematiikassa niitä kannattaa käyttää heprean kirjainten, kuten alef (U+05D0, א), sijasta. Ulkoasussa ei ehkä ole mitään eroa, mutta ominaisuuksissa on eroa, erityisesti suuntaisuudessa. Esimerkiksi jos alefia seuraa nolla ala­indek­si­nä, ohjelmat näyttävät nollan alefin edessä (א₀), kun taas alef-symbolia käy­tet­täes­sä esitys­asu on oikean­lai­nen (ℵ₀).

Vinoviiva /

Vältä/karta vinoviivaa/kauttaviivaa!

Vinoviivaa kutsutaan yleisesti kauttaviivaksi, ja luettaessa merkintöjä ääneen se usein lue­taan sanaksi ”kautta”. Vinoviivaa käytetään monenlaisiin tarkoituksiin, ja usein se ai­heut­taa sekaan­nuk­sia. Edellä otsikossa oleva ohje, joka rikkoo itseään, on tarkoitettu varoit­ta­maan vino­viivan huonosta käytöstä.

Toisenlaisen varoituksen antaa esimerkki ”100€/50€/1kk/3vrk”, jonka on kerrottu ole­van peräisin VR:n ilmoittelusta ja tarkoittavan, että hinta on 100 euroa aikuisille ja 50 euroa opis­ke­li­joil­le ja että lippu on voimassa yhden kuukauden aikana kolmena vuorokautena. Monikohan olisi tämän arvannut?

Vinoviivan huonoja ja hyviä käyttötarkoituksia kuvastaa se, että muotoa abc/xyz olevalla ilmauksella voi olla muun muassa seuraavat merkitykset (sulkeissa esimerkki):

• abc jaettuna xyz:lla (100/20 = 5)
• abc xyz:aa kohden (5 €/osallistuja)
• abc tai xyz (eduskunta/hallitus)
• abc ja xyz (eduskunta/hallitus)
• abc eli xyz (eduskunta/parlamentti)
• abc:n alakohta tai osa xyz (tiedeministeriö/hallinto-osasto)
• abc, sitten xyz (valitse Tiedosto/Tallenna).

Useinkin vinoviivan merkitys on kirjoittajan mielestä aivan selvä, lukijan mielestä ei. Voikin sanoa, että kun käytät vinoviivaa, siirrät kaiken vastuun tekstin sisällöstä lukijalle. Poik­keuk­sen muodostavat ne harvat tilanteet, joissa vinoviivalle on yksi selvä ja yleisesti ym­mär­ret­ty tulkinta.

Vinoviiva ja välilyönnit

Vinoviivan ympärillä käytetään välilyöntejä silloin, kun niissä ilmauksissa, jotka erotetaan (tai yhdistetään) vinoviivalla, on ainakin toisessa useampi kuin yksi sana. Muutoin ei välilyöntejä käytetä. Tämä periaate sisältyy mm. standardiin SFS 4175. Sääntö voidaan ilmaista myös sanomalla, että jos ilmauksissa on välilyönti, tulee myös vinoviivan ympärille välilyönnit. Sana voi olla myös numeroin kirjoitettu lukusana.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa on myös seuraavat esimerkit (kohdassa Vinoviiva), joiden selityksissä sanotaan, että niissä ”viiva erottaa yksisanaisia ilmauksia”:

kokemus-/palveluvuosilisä

henkilö-/Y-tunnus

Esimerkin kaltaiset ilmaukset on parempi kirjoittaa niin, että kukin vaihtoehto kirjoitetaan kokonaan, jättämättä pois yhdyssanojen yhteistä osaa. Vielä parempi on kirjoittaa ilmaukset käyttämättä lainkaan vinoviivaa, ja silloin käytetään tavallisia sananvälejä.

Sellaisessa ilmauksessa kuin ISO/IEC 8859 ei ole välilyöntejä vinoviivan ympärillä, koska vinoviiva liittyy ilmauksiin ISO ja IEC. Ilmaus tarkoittaa ISOn ja IEC:n yhteistä standardisarjaa, jonka numero (kum­man­kin järjestön numeroinnissa) on 8859.

Jos kuitenkin vinoviiva on jakolaskun merkki, eri standardit ja käytännöt poikkeavat toisistaan. Ks. kohtaa Jakolaskun merkit.

Jos vinoviivan ympärille kirjoitetaan välilyönnit, on sitä edeltävän välilyönnin hyvä olla sitova välilyönti. Näin estetään vinoviivan joutuminen uuden rivin alkuun.

Vinoviiva jakoviivana

Vinoviivaa käytetään murtoluvuissa ja jakolaskuissa. Yleensä olisi parasta rajoittaa vinoviivan käyttö tällaisiin tarkoituksiin sekä eräisiin teknisiin, koodin­luonteisiin merkityksiin. Väli­lyön­tien käytöstä ks. edellä olevaa huomautusta.

Periaatteessa täsmällisempää kuin vinoviivan käyttö olisi käyttää murtoluvuissa murtoluvun vinoviiva -nimistä merkkiä (fraction slash, U+2044). Se voi vaikuttaa murto-lukujen muotoiluun; ks. kohtaa Murtoluvut.

Unicodessa on myös erityinen jakolaskun merkki, jako­las­kun vino­viiva (division slash, U+2215), mutta se on tarkoitettu erikois­käyttöön (ks. UTN 28). Mate­ma­tiikka­stan­dar­di ei suosittele sitä, vaan tavallista vinoviivaa.

Vinoviiva osuutta ilmaistaessa

Vinoviivaa käytetään englannissa ja nykyisin usein myös suomessa niin, että m/n tarkoittaa samaa kuin m kappaletta (tms.) n:stä. Vaikka tällaiset ilmaukset eivät ole tyylikkäitä eivätkä selittämättä selviä, niitä voidaan tarvita silloin, kun tilanne vaatii erityistä lyhyyttä. Merkintä on syytä selittää.

Ilmaus 189/213 näyttää murtoluvulta, mutta sillä on tässä toinen merkitys: se ei ilmaise vain osuutta, vaan se kertoo myös kokonaismäärän.

Tällainen merkintätapa on tavallinen myös arvosanoja ja arvosteluja mainittaessa, kun halutaan samalla kertoa käytetty asteikko.

Myös järjestyslukua mainittaessa käytetään usein vinoviivaa silloin, kun tiiviissä esityksessä halutaan mainita myös kokonaismäärä.

Sivunumeroinnissakin saatetaan käyttää vinoviivaa samaan tapaan. Suomenkielisten asiakas­tietojen tunnistetiedoissa oleva sivunumero on kuitenkin asia­kirja­standardin mukaan sellainen, että kokonaismäärä on sulkeissa.

Vinoviiva yksikön tai perusteen ilmoittamisessa

Vinoviivaa käytetään erottimena ilmauksissa, joissa esitetään jokin suure mittayksikköä tai muuta laskentaperustetta kohden. Tämä muistuttaa edellisessä kohdassa kuvattua käyttöä, mutta tässä ei varsinaisesti ole kyse jakolaskusta. Jos yksikkö ja peruste ilmaistaan sanoin, on yleensä sujuvampaa ilmaista asia taivutuspäätteellä eikä vinoviivalla.

Esimerkiksi ilmaisu ”1,50 €/kg” voidaan tulkita niin, että vinoviiva erottaa toisistaan ilmaisut € (eikä 1,50 €) ja kg. Tämän takia vinoviivan ympärillä ei ole välilyöntejä.

On kuitenkin huomattava, että osa tällaisista merkinnöistä on yleisyydestään huolimatta normien vastaisia, etenkin kun niissä esiintyy SI-mittayksikköjärjestelmän suureita. SFS:n SI-oppaan vuoden 2002 painos esitti:

Ilmaisua, joka koostuu yksiköstä ja lukuarvosta, ei saa käyttää yksikkönä. Esimerkki: tuoteselosteissa kirjoita 100 grammassa maitoa energiasisältö on noin 230 kJ tai maidon energiasisältö on noin 2,3 MJ/kg (= 2300 kJ/kg) eikä maidon energiasisältö on 230 kJ/100 g.

Vaikka ohje on poistettu myöhemmistä painoksista, se on yksikkö­järjestelmän periaatteiden mukainen. Ohjeen tarjoamat vaihtoehdot ovat kuitenkin liian teoreettisia; sama koskee periaatteessa mahdollista hehtogramman käyttöä, esimerkiksi 230 kJ/hg. Käytännössä sopiva ilmaisutapa on:

Lyhyyden vaatiessa voi kirjoittaa myös ”230 kJ per 100 g”.

Vinoviiva vaihtoehtoisuuden ym. merkkinä

Vinoviiva lomakkeissa

Vinoviivaa käytetään laajasti osoittamaan jonkinlaista vaihtoehtoisuutta. Tällöin kuitenkin jää usein aivan arvattavaksi, onko vinoviivan merkitys ’ja’, ’tai’ vai ehkä ’eli’.

Epäselvyyksien välttämiseksi onkin syytä rajoittaa vinoviivan käyttö välimerkkinä paperi­lomakkeisiin, joissa lomakkeen käyttäjä tekee valinnan joko alle­viivaamalla valitsemansa vaihto­ehdon tai pyyhkimällä yli muut vaihto­ehdot kuin sen, jonka hän valitsee.

Oppimateriaalissa Kirjoittajan ABC-kortti esitetään vinoviivan käytöstä, että se on ”on kätevä ja vie vähän tilaa” sellaisissa ilmauksissa kuin ”Halutaan vuokrata yksiö/kaksio”. On kuitenkin kyseenalaista, onko säästö todellinen verrattuna sanaan ”tai” tai sen lyhenteeseen ”t.”. Li­säk­si kyseinen opas sanoo: ”Normaalissa juoksevassa tekstissä tilan säästö ei ole olennaista, jo­ten vinoviivan käyttö on turhaa sanojen ja sekä tai sijasta.”

Vinoviivan tilalle sidesana

Muissa tilanteissa on parempi käyttää sopivaa sidesanaa (yleensä ”tai”, joskus ”eli” tai ”ja”) sen mukaan, mitä tarkoitetaan, tai muuta yksikäsitteistä ilmaisua.

Vinoviivan ongelmakäyttöä käsittelee tarkemmin kirjoitus Vinoviivamuotia Kielikellossa 1/2001.

Kielikellossa 2/2006 on (s. 61) kuitenkin oikeana esimerkkinä esitetty ”Suklaalevy 1,50 € / 15 kr”, vaikka siinä vinoviivan merkitys vaatii tulkintaa ja tilalle sopisi paremmin ”tai”. Ilmaus lienee ymmärrettävä hintamerkinnäksi tilanteessa, jossa voi maksaa euroilla tai (Ruotsin) kruunuilla. Häiritsevää on erityisesti se, että hintamerkinnöissä vinoviiva yleensä liittyy ilmauksiin, joissa kerrotaan hinnan peruste, esimerkiksi ”15 €/kg” ’viisitoista euroa kilolta’.

Vinoviivaa käytetään usein vaihtoehtoisuuden merkkinä hinnastoissa, joissa halutaan sääs­tää tilaa melkein hinnalla millä hyvänsä. Koska lisäksi mukana saattaa olla erikoisia ly­hen­tei­tä, tuloksena on usein varsin koodimaista kieltä, kuten ”+ pvm/mpm”. Usein samassa yh­tey­des­sä vielä esiintyy vinoviiva muussa merkityksessä, kuten seuraavassa esimerkissä. Ehkäpä kui­ten­kin olisi varaa nykyistä useammin kirjoittaa tällaiset asiat selvästi.

Vinoviiva pakkausmerkinnöissä yms.

Epäselvyyksiä aiheuttaa myös vinoviivan käyttö pakkausmerkinnöissä ja mai­nok­sis­sa brutto- ja nettomäärän välissä. Ensinnäkään ilmaisu ei ole kaikille lukijoille selvä. Toiseksi on usein epäselvää, mitä nettopainoa tarkoitetaan. Jos tomaatti­sardiini­purkissa lukee ”120 g /80 g”, niin ilmeisesti koko purkki sisältöineen painaa 120 g, mutta onko 80 g sisällön paino vai sar­dii­nien paino? Jos tämäntapaisia merkintöjä käytetään, tulisi ainakin selittää asia tekstissä sanallisesti.

Vinoviiva verenpainetta ilmoitettaessa

Mitatun verenpaineen ilmoittamisessa on vakiintunut tapa käyttää vino­viinaa erottamassa ylä­paine ja ala­paine (systolinen ja diastolinen paine) toisistaan.

Ei vinoviivaa rinnasteisten yhdysosien väliin

Joskus vinoviivaa käytetään yhdyssanoissa erottamaan rinnasteisia yhdysosia toisistaan. Esimerkiksi ”märkä/kuivasuodatin” tarkoittaa suodatinta, jonka toiminnassa on märkä ja kuiva vaihe. Oikeammalta tuntuisi käyttää yhdysmerkkiä kuten yleensä rinnasteisten osien välillä, esim. ”märkä-kuivasuodatin”, vaikka tällaisten sanojen virallinen kirjoitusasu onkin hiukan hämmentävä (ks. kohtaa Rinnasteiset määriteosat). Ks. myös kohtaa Suhdeilmaisut, kuten ”hinta–laatu-suhde”.

Vinoviiva erikielisten vaihtoehtojen välissä

Vinoviivan käyttö erikielisten, samaa tarkoittavien ilmausten välissä on ehkä pienin paha silloin, kun halutaan esittää tietoja tiiviisti. Tällöin yleensä suurin osa tiedosta on numero­tietoa, erisnimiä tai muuta kielestä riippumatonta. Parempi ratkaisu on tehdä asia­kirjas­ta erikieliset versiot, mutta joskus se olisi liian kallista.

Etenkin otsikkoihin saattaa tyylillisesti paremmin sopia ajatusviiva tai erikielisten vaihto­ehtojen kirjoittaminen omille riveilleen.

Vinoviiva nimen tai lyhenteen osana

Usein vinoviiva on osa jotain virallista nimeä tai lyhennettä. Se voi erottaa esimerkiksi or­ga­ni­saa­tion osien tai rakennetasojen lyhenteitä, niin että ABC/DEF tarkoittaa ABC-viraston DEF-​osastoa. Tällöin kyse on jäljempänä kuvattavasta käytöstä rakenteen osien erottimena. Vino­vii­van merkitykset tällaisissa yhteyksissä kuitenkin vaihtelevat suuresti, ja vinoviiva saattaa osoit­taa myös rinnakkaisuutta.

Nimi tai lyhenne on yleensä syytä kirjoittaa rekisteröidyssä tai vakiintuneessa asussa, vaikka vinoviivan käyttö siinä ei olisikaan erityisen loogista ja selvää.

Turha ja sekoittava ”ja/tai”

Ilmaisu ”ja/tai” kannattaa korvata tai-sanalla. Jos tämä jossakin tilanteessa johtaisi sel­lai­seen il­mauk­seen, joka tarkoittaa muuta kuin halutaan, on koko lause syytä muotoilla toisin.

Ilmaisua ”ja/tai” käytetään yleensä siksi, että luullaan tai-sanan tarkoittavan ’joko – tai’, siis ’joko se ja se tai se ja se, mutta ei molemmat’. Joissakin tilanteissa tai-sanalla onkin ”pois­sul­ke­va” merkitys, mutta silloin asia on helposti pääteltävissä asia­yhtey­des­tä. Esimerkiksi lause ”Lounaaseen sisältyy kahvi tai jäätelö” merkitsee, että saa kahvin tai jäätelön, mutta ei molempia. Tämä on vakiintunut ilmaisutapa. Jos tarkoitettaisiin, että molemmatkin saa ottaa, sanottaisiin ”kahvi ja jäätelö”.

Teoriassa voi ajatella, että ilmaus ”kahvi tai jäätelö” on sikäli epäselvä, ettei se kerro, että asiakas voi valita, ottaako hän kahvin vai jäätelön. Voisihan olla, että joinakin päivinä tarjolla on kahvi, toisina jäätelö. Tällaista moni­tulkin­tai­suut­ta ei mitenkään vähentäisi se, että tai-sana korvataan vino­viivalla. Jos selventäminen koetaan välttämättömäksi, voisi lisätä esimerkiksi sanat ”valintasi mukaan”.

Lähes aina tai-sana on selvä merkitykseltään. Jos epäselvyys syntyy, se pitäisi poistaa sanallisilla selityksillä tai lauseen uudelleenmuotoilulla, ei keinotekoisilla merkinnöillä.

Joskus kehotetaan lisäämään sanat ”tai molemmat”, mutta tämä on kömpelöä eikä sitä pitäisi käyttää ainakaan rutiininomaisesti. Lisäksi se ruokkii sitä virheellistä käsitystä, ettei sana ”tai” normaalisti sisältäisi tällaista merkitystä

Ilmaisu ”ja/tai” on myös osalle lukijoista outo, eikä se kuulune kenenkään luontevaan puhe­kieleen. Sillä ei suinkaan saavuteta täsmällisyyttä vaan lisätään epäselvyyttä: se on omiaan luomaan harhakuvaa siitä, että ”tai” yksinään olisi ”poissulkeva”.

Valitettavasti Kielitoimiston ohjeet eivät selvästi kehota olemaan käyttämättä ilmaisua ”ja/tai”. Pi­kem­min­kin ne antavat sille jonkinasteisen hyväksynnän, kun ne kirjoittavat, että sitä ei pitäisi käyttää ”ta­val­li­ses­sa juoksevassa tekstissä”​ (Kielikello 3/1993), että se ”sopii erikoisalan teks­tei­hin”​ (Kielikello 3/1998) ja että se on levinnyt ”erityiseen tarkkuuteen pyrkivistä teks­teis­tä”​ (Kielikello 2/2006), vaikka ne ke­hot­ta­vat­kin välttämään sitä yleiskielessä. Välttämis­kehotus puuttuu Kieli­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­op­paas­ta. Onpa Koti­mais­ten kielten tutkimus­keskus itse käyt­tä­nyt täl­lais­ta il­maus­ta lehti-ilmoituksessa, jolla se haki kieli­toi­mis­tol­le johtajaa!

Vinoviiva rakenteen osien erottimena

Vinoviivaa käytetään eräissä merkintätavoissa sarjan osan numeron ja muun luvun välissä. Muun luvun merkitys vaihtelee, samoin lukujen järjestys.

Kuten kaksoispisteen kuvauksessa mainittiin, lehtien yms. numeroinnissa käytetään myös merkintätapaa vuosi:numero (esim. ”Kielikello 2002:3”).

Vinoviivaa käytetään joskus lakiviittauksissa osoittamaan, että viitataan pykälässä olevan numeroidun luetelman kohtaan eikä pykälän momenttiin. Käytäntö on huono, koska tekee ilmauksen tulkinnan vaikeaksi.

Vinoviivaa käytetään tietotekniikassa esimerkiksi hierarkkisen rakenteen, kuten tiedoston ns. polkunimen taikka web-osoitteen, osien erottamiseen. Joissakin tiedostojärjestelmissä vastaavana erottimena on kenoviiva \, mutta web-osoitteisiin (URLeihin) se ei kuulu.

Vinoviivaa käytetään myös yhdessä tavassa ilmaista peräkkäisiä valintoja lähinnä tietokone­ohjelman pudotusvalikoista (komentovalikoista). Tätä tapaa on käytetty myös tässä op­paas­sa. Samaan tarkoitukseen on käytetty myös muun muassa merkkejä ”>” ja ”→”.

Ohjekirjojen yms. tekijöillä ja kustantajilla on tässä asiassa omat käytäntönsä. Selkein on ehkä nuolimerkin käyttö – silloin, kun se on mahdollista. Vertaa seuraavia:

Samoja merkintätapoja voidaan käyttää myös kuvattaessa suunnistuspolkua eli tietoa siitä, miten jokin verkkosivu on löydettävissä peräkkäisillä valinnoilla. Kannattaa muistaa, että suora osoite (URL) on yleensä parempi esitystapa, paitsi jos se on kovin pitkä tai sekava tai sellainen, että se saattaa muuttua usein.

Eräänlaisista peräkkäisistä valinnoista tai hierarkkisista rakenteista on kyse myös seuraavanlaisissa merkinnöissä, joilla saattaa olla oma rajallinen käyttöalansa:

Merkintä 24/7

Suomen kielessäkin on yleistynyt amerikkalaisperäinen ilmaus ”24/7” (tai joskus ”24 x 7”, ”24:7” tms.) puhuttaessa liikkeestä, palvelusta tms., joka on avoinna ympäri vuoro­kauden ja kaikkina viikon­päivinä. Se on tätä mer­kin­tää tuntemattomille arvoituksellinen. Esimerkiksi Microsoftin tyyliohje sanoo (kohdassa Date and time terms) merkinnästä 24/7: ”Don't use. Use all day, every day, always, or some­thing similar.”

Luonnollisia ilmauksia olisivat ”aina” ja (tai ”jatkuvasti”), joita Kieli­toimiston ohje­pankin sivu Ajan­ilmaukset: 24/7 suosittaa. Useimmiten ne kuitenkin lupaisivat liikoja. Merkinnällä ”24/7” tar­koi­te­taan käytännössä aukioloa, joka on normaalisti keskeytymätöntä ympäri vuoro­kauden ja toimii myös viikon­lop­pui­sin. Aukiolossa saattaa kuitenkin olla katkoja suurimpina juhlapäivinä taikka huolto- tai mui­den katkojen takia.

Tekstissä asia voidaan ilmaista pitkä­sanaisesti ja selittävästi.

Esimerkiksi mainoksissa tai tiiviissä tietolaatikoissa tällaiset ilmaukset eivät kuitenkaan käy. Silloin voidaan käyttää lyhennettyä merkintää, joka vastaa tavallista tapaa esittää aukioloajat (vrt. esim. merkintään ma–pe 8–16).

Lyhyyden vaatiessa voidaan toisaalta kirjoittaa ”24 h”, joka käytännössä yleensä antaa oikean mielikuvan. (Tällöin luku ja yksikkö pitää erottaa väli­lyönnillä kuten yleensäkin; ei siis ”24h”.) Vastaavasti voidaan tekstissä kirjoittaa esimerkiksi ”ympäri vuorokauden”, koska tämän yleensä ymmärretään viittaavan kaikkiin viikon­päiviin.

Vinoviiva säkeiden erottimena

Jos runoa lainataan tekstikappaleen sisällä, on tapana käyttää vinoviivaa säkeiden välissä. Tällöin vinoviiva vastaa rivinvaihtoa runon tavanomaisessa esityksessä. Vinoviivan kum­mal­le­kin puolelle kirjoitetaan tällöin välilyönti.

Mainitunlaisessa tilanteessa merkitään säkeistön vaihtuminen kahdella peräkkäisellä vino­viivalla. Tämä on harvinaista, sillä tällainen lainaus esitetään yleensä omana koko­nai­suu­te­naan, noudattaen runon omaa rivitystä.

Vinoviiva erikoislyhenteissä

Joissakin vanhoissa lyhentämistavoissa käytetään vinoviivaa lyhenteen osana. Tällöin se yleensä erottaa monisanaisen ilmaisun alkukirjain­lyhenteen tai yhdyssanan alkukirjain­lyhenteen kirjaimia toisistaan.

Englannin kielessä sellaiset lyhenteet ovat yleisiä, esimerkiksi c/o = care of, N/A = not applicable, I/O = input (and) output. Arkityylissä esiintyy jopa w/o = without. Käännös­teks­teis­sä on joskus jäljitelty englannin tapaa, esimerkiksi S/T = syöttö ja tulostus. Yleen­sä se on huonompi vaihtoehto kuin englannin mukaisen lyhenteen käyttö suomessa.

Tällaiset ilmaisut ovat yleensä vanhahtavia tai muuten suomen kieleen soveltumattomia, esimerkiksi s/s = steam ship ’höyrylaiva’. Suomalaisempi vaihtoehto ”hl.” ei ole kovin tun­net­tu. Melko usein käytetään englannin mukaista lyhennettä M/S tai m/s, joka johtuu sa­nois­ta motor ship ’moottorilaiva’, kun halutaan lyhyesti osoittaa, että kyseessä on laivan nimi. Yleensä on kuitenkin parempiakin vaihtoehtoja.

Jonkin verran postiosoitteissa kuitenkin käytetään lyhennettä ”c/o” = care of tai erityistä care of -merk­kiä ”℅” (U+2105). Kyseessä on englannin kielestä sellaisenaan lainattu ilmaus. Se ilmaisee, ke­nen luona vastaanottaja (tilapäisesti) asuu.

Vinoviiva foneemin merkinnässä

Kielitieteessä vinoviivoja käytetään sulkeiden tavoin, kun viitataan foneemiin. Esimerkiksi /t/ tarkoittaa t-foneemia. Sen sijaan [t] tarkoittaa t-äännettä ottamatta kantaa siihen, onko ky­sees­sä foneemi.

Vinoviiva hakasulkeen korvikkeena

Aiemmin käytettiin vinoviivaa joskus hakasulkeen tehtävässä silloin, kun kirjoituskoneen tai tietokonepäätteen näppäimistöllä ei voitu tai ei osattu kirjoittaa hakasulkeita. Tällöin siis esimerkiksi ”[42]” kirjoitettiin ”/42/”.

Vinoviiva kursiivin merkkinä

Tekstissä, jossa ei voida tai ei haluta käyttää typografisia muotoiluja, käytetään usein vino­vii­vaa kursivoinnin vastineena. Jotkin sähköposti- ym. ohjelmat saattavat esittää sellaisen il­mauk­sen kursiivilla.

Yhtäläisyysmerkki = ja samantapaisia merkkejä

Yhtäläisyysmerkin käyttö

Yhtäläisyysmerkkiä käytetään lähinnä merkintöjen selityksissä ja matemaattisissa yhtälöissä. Yhtäläisyysmerkkiä kutsutaan myös nimillä ”yhtäsuuruusmerkki”, ”yhtä suuri kuin -merkki” ​ (mm. standardissa SFS 4175 käytetty nimi) ja ”yhtä kuin -merkki”. Nimitystä ”yhtä­läi­syys­merk­ki” puoltaa se, että kyse ei useinkaan ole mistään suuruuksien vertailusta.

Yhtäläisyysmerkin molemmin puolin jätetään tyhjä väli. Sen eteen ei kuitenkaan jätetä tyhjää väliä, jos sitä edeltää alkusulje.

Yhtäläisyysmerkkiä ei saa käyttää ilmaisemaan pelkkää vastaavuutta, kuten ”1 cm = 100 m” ​ (kartan ja todellisuuden välisestä vastaavuudesta) tai ”1 tonni typpeä = 0,14 tonnia fos­fo­ria” ​ (ympäristökuormituksen vastaavuudessa jossakin suhteessa). Tällaiset suhteet on il­mais­ta­va jäljempänä kuvattavaa vastaavuusmerkkiä käyttäen tai sanoin.

Lyhyyden vuoksi yhtäläisyysmerkkiä käytetään myös sanakirjoissa yms. viittaamaan sa­maa tarkoittavaan sanaan tai muuhun ilmaukseen, vaikka täydellisestä merkityksen yh­tä­läi­syy­des­tä ei useinkaan ole kyse.

Muistiinpanoissa ja hyvin kevyessä tyylissä saatetaan yhtäläisyysmerkkiä käyttää osoit­ta­maan vain jonkinlaista rinnastettavuutta tai samanlaisuutta. Lisäksi sitä usein käy­te­tään vain on-sanan tilalla, mikä voi olla hyvin hämmentävää.

Yhtäläisyysmerkin tapaisia merkkejä

Yhtäläisyysmerkin tapaan käytettäviä, mutta enimmäkseen vain matemaattisissa yh­teyk­sis­sä esiintyviä merkkejä ovat muun muassa seuraavassa taulukossa esitetyt merkit. Koska ne useinkaan eivät ole käytettävissä, on vakiintunut eräitä korvikemerkintöjä.

Merkkien ”≤” ja ”≥” lisäksi on olemassa myös niitä muistuttavat merkit ”≦” ja ”≧” (U+2266 ja U+2267), jotka ovat alkujaan niiden muunnelmia mutta määritelty erillisiksi merkeiksi. Matematiikka­standardin mukaiset merkit ovat kuitenkin taulukossa mainitut ”≤” ja ”≥”.

Identtisyysmerkki ≡

Identtisyysmerkki on viralliselta nimeltään ”identtisesti yhtä suuri kuin -merkki”.

Matematiikka­standardi esittää yhtäläisyys­merkin kuvauksessa huomautuksen ”Merkkiä ≡ voidaan käyttää [yhtäläisyysmerkin sijasta] ilmaisemaan, että tietty yhtäsuuruus on iden­ti­teet­ti.” Tämän mukaisesti voidaan esimerkiksi kir­joit­taa xy ≡ yx sen korostamiseksi, että yhtälö pätee kaikilla x:n ja y:n arvoilla.

Matematiikassa käytetään identtisyysmerkkiä myös kongruenssi­merkinnöissä. Esi­mer­kik­si merkintä 42 ≡ 2 (mod 10) tarkoittaa, että 42 on kongruentti 2:n kans­sa modulo 10 eli että kun 42 jaetaan 10:llä, jää jakojäännökseksi 2. Matematiikka­standardissa merkintä kir­joi­te­taan ilman sulkeita, 42 ≡ 2 mod 10, mutta tämä ei ole yleinen käytäntö.

Matematiikka­standardin suomalaisessa versiossa SFS-ISO 80000-2 kongruenssi­merkinnässä on yhtäläisyys­merkki. Tämä on ilmeisesti kopiointi­virhe, sillä alku­peräisessä ISOn standardissa on identtisyys­merkki.

Vastaavuusmerkki ≙

Vastaavuusmerkki ei osoita yhtäläisyyttä, vaan on Suomessa käytössä merkityksessä ’vastaa’. Esimerkiksi kartassa oleva merkintä 1 cm ≙ 200 m tarkoittaa, että 1 cm kartalla vastaa 200:aa metriä maastossa. Vastaavuusmerkkiä, U+2259 estimates, ei pidä sekoittaa kaa­rel­li­seen vas­taa­vuus­merk­kiin U+2258 corresponds to ≘, jota ei käytetä suomen kielessä.

Vastaavuusmerkki on periaatteessa oikeampi kuin yhtäläisyysmerkki silloin, kun il­mais­taan esimerkiksi massan ja tilavuuden vastaavuus. Esimerkiksi 1 kilogramma veh­nä­jau­ho­ja on tilavuudeltaan noin 1,6 litraa, mutta tämä ei tarkoita, että 1 kg (massan il­maus) olisi sama kuin 1,6 L (tilavuuden ilmaus). Ellei vastaavuusmerkkiä voi käyttää, on pa­rem­pi esimerkiksi vain kirjoittaa toinen ilmaus toisen perään sulkeisiin tai ilmaista asia sanoin.

Yläindeksimerkit, kuten ² ja ³

Yläindeksinä olevat 1, 2 ja 3 sisältyvät erillisinä yläindeksimerkkeinä (¹²³) Latin-1-​mer­kis­töön ja ovat melko helposti kirjoitettavissa tietokoneella. Etenkin kahta jäl­kim­mäis­tä tarvitaan melko usein esimerkiksi neliö- ja kuutiometrin tunnuksissa (m², m³).

Yläindeksinä olevat a ja o (ªº) kuuluvat myös Latin-1:een, mutta ne on tarkoitettu käy­tet­tä­vik­si järjestys­lukujen mer­kit­se­mi­seen eräissä kielissä, ja niiden ulkoasu (usein alle­vii­vat­tu) voi heijastaa tätä. Niitä ei siis juuri kannata käyttää muussa tarkoituksessa. Ylä­indeksi-​o:ta ei pidä sekoittaa astemerkkiin (°), eikä kumpikaan näistä ole yläindeksi nolla.

Useiden muidenkin merkkien (kuten 0 ja 4–9 sekä n ja miinus­merkki) ylä­indeksi­muun­nel­mat on määritelty erillisiksi merkeiksi, mutta niiden käytettävyys on paljon sup­peam­pi. Syynä on osittain mer­kis­tö­koo­daus (joudutaan käyttämään Unicodea), osittain fontti­ongel­ma (nämä merkit kuu­lu­vat suhteellisen harvoihin fontteihin).

Vaikka erillisten yläindeksimerkkien käyttö tuottaakin yleensä parhaan typografisen tu­lok­sen, se kannattaa ongelmien takia rajoittaa tilanteisiin, joissa toimivuus voidaan var­mis­taa. Toimivuuteen kuuluu, että merkki on samasta fontista kuin ympäröivä teksti ja muu­ten­kin ulkoasultaan sopiva. Tavallisemmin käytetään muita keinoja, kuten tekstin­käsit­tely­ohjel­man yläindeksi­muotoiluja. Ks. kohtaa Eksponentit ja ylä- ja alaindeksit.

Ät-merkki @

Ät-merkkiä @ käytetään eräissä teknisissä yhteyksissä, kuten sähköpostiosoitteissa. Merkistä käytetään monia nimityksiä (esim. ”miuku”), mutta suomeksi se on virallisesti (mm. SFS 4175 jo vuonna 1997) ”ät-merkki”, englanniksi ”at sign”.

Englannin kielessä ät-merkkiä käytetään yksikköhintoja ilmoitettaessa. Tämän takia se esiin­tyy Suomessakin mm. kassakuiteissa. Suomenkieliseen tekstiin sellainen käytäntö ei kuulu.

Kielikellon 2/2006 mukaan ät-merkki oli aiemmin toisenlaisessa käytössä ja sitä nimitettiin taksa­mer­kik­si. Todellisuudessa taksamerkki-nimi lienee ollut vain sanastonkehittelyn tuote, joka ei kos­kaan le­vin­nyt käyttöön, koska itse merkkiäkään ei käytetty suomenkielisessä tekstissä.

Ät-merkkiä käytetään myös joissakin ilmauksissa ja nimissä englannin at-sanan vas­ti­nee­na. Esimerkiksi nimi ”@450-yhteys” johtuu siitä, että yhteys toimii 450 megahertsin taa­juu­del­la (at 450 MHz frequency). Ilmaus ”0,5 m @1 Hz” taas tarkoittaa, että jonkin suureen arvo on 0,5 m, kun jokin taajuus on 1 Hz. Tällaisia ilmauksia joudutaan ehkä käyttämään tau­lu­kois­sa yms., mutta ne eivät ole virallisia eivätkä sovi asiatekstiin. Tiiviissä arki­viestin­näs­sä saa­te­taan kirjoittaa ”@ Stocka”, kun tarkoitetaan ’Stockalla’.

Joissakin nettikeskustelun muodoissa on tapana kirjoittaa @-merkki nimen tai nimimerkin eteen osoittamaan, kenelle viesti on tarkoitettu tai kenen puheenvuoroa se kommentoi.

X:ssä (ent. Twitter) @-merkin käyttö on hyvin yleistä, ja niissä sitä käytetään sekä ihmisten että organisaatioiden X-nimien (tunnusten) edessä.

Muita erikoismerkkejä

Eri yhteyksissä tarvitaan monia muitakin erikoismerkkejä. Niitä käytettäessä voi olla tar­vet­ta mainita myös merkin nimi. Aiheesta on laajahko kooste Kirjoitusmerkkien suomenkielisiä nimiä.

Kansainvälisessä yleismerkistössä UCS:ssä, joka yleisesti tunnetaan myös Unicode-mer­kis­tö­nä, on erittäin laaja (kymmenien tuhansien) merkkien valikoima. Esimerkiksi Windowsin Merkistö- eli Character Map -ohjelman avulla voi tekstiin kirjoittaa minkä tahansa Unicode-merkin, kunhan se sisältyy johonkin käytettävissä olevaan fonttiin. Tällöin pitää kuitenkin olla tarkkana, sillä merkin ulkoasun (tai englanninkielisen nimen) perusteella tehdään helposti hätiköityjä päätelmiä. Unicodesta kertoo perus­tietoja sivu Mikä on merkki?

Seuraavassa taulukossa on eräitä erikoismerkkejä, joita on esiintynyt erilaisissa kir­joit­ta­mi­sen oppaissa ja ohjeissa. Niitä saattaa esiintyä myös melko yleistajuisissa teks­teis­sä. Niiden tuottaminen vaatii usein ohjelmakohtaisia menettely­tapoja. Niiden käyttöä harkittaessa kannattaa arvioida, joudutaanko teksti ehkä myöhemmin siirtämään järjestelmästä toiseen, jossa kyseinen merkki ehkä ei ole käytettävissä. Taulukossa on ilmoitettu kunkin merkin Unicode-koodi, jonka avulla merkin kirjoittaminen tietokoneella usein onnistuu.

Halkaisijan merkki kuuluu vali­tet­ta­vas­ti vain harvoihin fontteihin (mm. Arial Unicode MS, Cambria, Cardo, Code2000). Sen oikea muoto on täydellinen ympyrä, jonka poikkiviiva halkaisee 45 asteen kulmassa. Se on eri merkki kuin tanskalainen ö (ø). Kolmas saman­tapainen merkki on tyhjän joukon merkki ∅, jota matematiikan lisäksi käytetään kieli­tieteessä kuvaamassa pois­jättöä.

Tarkastusmerkkiä ✓ on Suomessa käytetty väärin-merkkinä eli kokeen tarkastajan huomaaman virheen merkkinä etenkin kouluissa. Nykyisin se on tutumpi englannin kielen mukaisessa käytössä, jossa se on pikemminkin oikein-merkki tai tarkoittaa käyttäjän tekemää valintaa. Sen nimenä onkin monissa yhteyksissä valinta­merkki.