Sulkeet ( ) [ ] { }

Sulkeet katkovat ajatuksia

Sulkeita eli sulku­merkkejä käytetään usein liikaa, ja ne häiritsevät lukemista. Sulkeilla on kuitenkin omat tehtävänsä, varsinkin erikoiskäytössä.

Romaanissa ajatusviiva, raportissa sulkeet

Kirjallisessa tyylissä käytetään – joskus ylen­palt­ti­ses­ti­kin – ajatusviivoja erottamaan ir­ral­li­sia se­li­tyk­siä ja muita lisäyksiä. Usein ajatus­viivojen sijasta voi käyttää pilkkuja. Tek­ni­sem­mäs­sä ja ar­ki­sem­mas­sa kie­les­sä on taval­li­sem­paa käyttää sul­kei­ta.

Tieteen kielessä käy­te­tään usein alaviitteitä vastaaviin tar­koi­tuk­siin.

Suora teksti yleensä paras

Monesti se, missä teksti julkaistaan tai keille se kirjoitetaan, sanelee sen, minkä käy­tän­nön mukaisesti selitykset ja lisäykset esitetään. Mutta hyvä tavoite on, että teksti kulkee yh­te­näi­se­nä, poukkoilematta. Useinkin paras vaihtoehto on jättää epäolennainen sivuhuomautus ko­ko­naan pois. Toinen vaihtoehto on esit­tää ensin pääasia, sitten sivuasia omassa virk­kees­sään.

Sulkeet kertovat hiomattomuudesta

Sulkeet sopivat epäviralliseen tyyliin, jossa kirjoittaja ei juurikaan ennalta suunnittele teks­tiään, saati muokkaa sitä. Silloin voi panna vähemmän tärkeät asiat sulkeisiin sen sijaan, että jäsentäisi tekstin uudestaan. Mutta toisaalta juuri tämän takia sulkeiden runsas käyttö on merkki huonosta tekstin suunnittelusta.

Huolellisessa kirjoittamisessa toimitaan niin, että jos työversiossa on sulkeissa oleva huo­mau­tus, se jätetään pois tai erotetaan omaksi virk­keek­seen tai siirretään tekstin muussa koh­das­sa käsiteltäväksi.

Sulkeissa olevat tekstit saattavat olla jopa kirjoittajan itselleen esittämiä huomautuksia, joita hän ei ole huomannut tai viitsinyt poistaa. Sulkeissa on ehkä vaihtoehtoinen sana tai ilmaus: kirjoittaja ei ole osannut päättää, miten asian sanoisi.

Sulkeissa olevat vaihtoehdot saattavat tietysti olla hyväksikin, jos osa lukijoista esi­mer­kik­si tunnistaa yhden termin ja osa toisen. Vaihtoehtoja pitäisi kuitenkin jättää vain, jos niistä on lukijoille hyötyä, ei kirjoittajan päät­tä­mät­tö­myy­den takia.

Sulkeet luovat epäselvyyttä

Sulkeissa olevat huomautukset ovat usein epäselviä, koska niiden suhde edeltävään tekstiin on hämärä. Usein sellainen huomautus ei muodoltaankaan liity tekstiin, vaan on erillinen lisuke, kuten seuraavassa (joka on standardin SFS 4175:n erään painoksen alaviitteestä!):

Esittääkö sulkeissa oleva teksti, mitä erehdyksen vaaralla tarkoitetaan, tai rajoittaako se muu­toin säännön soveltamisalaa? Vai mainitseeko se vain esi­mer­kin tilanteesta, jossa ereh­dyk­sen vaara voi syntyä? Jos sulkeita ei käytettäisi, jou­dut­tai­siin huomautus muotoi­le­maan sel­vem­mäk­si.

Sulkeiden käyttö johtuu usein halusta välttää täsmällisyyttä. Lisäksi se usein johtaa epäselvyyteen, vaikka epäselvyyteen ei erikseen pyrittäisikään.

Sulkeissa oleva ilmaus on usein monitulkintainen. Seuraava esimerkki sisältää keksittyjä sanoja, jol­loin lukijalla ei ole esitietoa merkityksestä ohjaamassa tulkintaa.

Esimerkin sulkuhuomautus voidaan tulkita eri tavoilla:

• selittäväksi (sulkeissa on synonyymi), jolloin sulkeet voisi korvata sanalla eli
• tarkentavaksi (sulkeissa on merkitykseltään rajaavampi sana), jolloin sulkeet voisi korvata sanalla nimittäin
• vaihtoehdon esittäväksi, jolloin sulkeet voisi korvata sanalla tai.

Sulkeet lupauksena: saa ohittaa

Sulkeilla (ja alaviitteilläkin) voidaan kuitenkin joskus auttaa lukijoita. Sulkeet ymmärretään yleisesti niin, että niiden välissä on jotain vähemmän tärkeää, kenties aivan sivuhuomautus. Niinpä sulkeet voi nähdä lupauksena siitä, että niiden välissä oleva teksti voidaan ohittaa, jos lukijalla on kiire tai jos hän ei helposti ymmärrä sitä tai se ei tunnu kiinnostavalta.

Tekstin pitäisi siis olla ymmärrettävissä, kun sulkeisissa olevat asian kokonaan ohitetaan. Yleensä se onkin. Tietysti kirjoittajan pitäisi toisaalta kysyä itseltään: jos se ei ole tärkeää, miksi se on mukana?

”Ohituslupa” on erityisen tärkeä silloin, kun sulkeissa on outoja termejä, muuten vieraita sanoja tai kenties jopa vieraskielinen lainaus taikka se on asiasisältönsä tai kielellisen muo­ton­sa takia vaikeatajuinen.

Sulkeissa olevan ilmauksen muoto

Sulkeissa oleva teksti saattaa olla erillinen ilmaus, kuten kokonainen virke, joka ei välttämättä liity ympäröivään tekstiin. Tällöin se kirjoitetaan tietenkin muodoltaan itsenäiseksi, vaikka se kirjoitettaisiin virkkeen sisään. Tyylillisesti tällaiset ilmaukset ovat kömpelöitä, ja ne katkovat esitystä.

Sulkeissa oleva teksti saattaa myös muodostaa osan ympäröivää lausetta ja sisältää sen lauseenjäseniä. Jos sanojen muoto valitaan tämän mukaan, lukeminen on sujuvaa. Tällöin sulkeet voisi usein jättää pois tai ainakin korvata pilkuilla.

Ei kuitenkaan ole virallisia sääntöjä siitä, tuleeko sulkeissa oleva ilmaus kirjoittaa muotoon, joka sopii lauseyhteyteen. Kielenhuollon käsikirja esittää, että sekä taivuttaminen että tai­vut­ta­mat­to­muus ovat mahdollisia. Se lisää: ”Taivuttaminen on kuitenkin usein luontevaa.”

Käytännössä on usein helpompi kirjoittaa sulkeissa olevat sanat perusmuotoon. Silloin teksti voi olla jopa helpompi hahmottaa kirjallisessa esityksessä. Ääneen luettaessa tilanne on toinen: joudutaan pitämään selvemmät tauot, jotta huomautus hahmottuisi erilliseksi.

Esimerkki havainnollistaa sulkeiden epätäsmällisyyttä: onko tässä kyseessä tyhjentävä luettelo vai esimerkkejä?

Tavalliset sulkeet eli kaarisulkeet ()

Sulkeiden peruskäyttö

Tavallisia kaarisulkeita käytetään osoittamassa lisähuomautusta tai täsmennystä, joskus vaihtoehtoa tai valinnaisuutta. Lisähuomautus voi olla mm. lähdeviittaus, joka mainitsee teoksen tai viittaa sii­hen esimerkiksi tekijän nimellä ja vuosiluvulla. Sulkeissa on yleensä kokonainen sana tai pidem­pi ilmaus, mutta myös sanan osa voidaan panna sulkeisiin.

Kuten esimerkeistä näkyy, sulkeissa olevan ilmauksen suhde tavalliseen tekstiin vaihtelee. Se voi olla jokin seuraavista:

• tarkennus, joka täsmentää sitä edeltävää tekstiä
• lisäys, joka esittää uuden joskin aiempaan liittyvän asian
• vaihtoehto (esimerkiksi synonyymi) sitä edeltävälle ilmaukselle.

Useimmiten on melko selvää, onko sulkeissa tarkennus, lisäys vai vaihtoehto. Jos sulkeissa on lukijalle outo sana, lyhenne tms., tulkinta ei olekaan itsestään selvä. Esimerkiksi seu­raa­vas­sa tekstissä voi käytettyä sanaa tuntematon jäädä epätietoisuuteen siitä, onko ky­sees­sä tar­ken­nus (ajoitustieteen, erityisesti dendrokronologian), lisäys (ajoitustieteen dendro­krono­logian) vai vaihtoehto (ajoitustieteen eli dendrokronologian). Sulkeissa olevalla sanalla on luultavasti pyritty selventämään tai täsmentämään asioita, mutta tuloksena voikin olla se­kaan­nus. Jos asia esitettäisiin ilman sulkeita, ilmaisusta tulisi epäilemättä selvempi.

Sananosa sulkeissa – hankaluuksia

Sulkeisiin voidaan panna myös sananosa, jopa yksittäinen kirjain. Tällainen rakenne ilmaisee, että kyseinen osa voi olla mukana tai puuttua, jolloin tarkoitetaan kahta vaihto­ehtoa. Ilmaisu­tapa ei ole tyylikäs, ja se voidaan korvata kirjoittamalla vaihto­ehdot esimerkiksi eli- tai tai-sanalla erotettuina; tosin ilmaisu tällöin tietysti pitenee.

Joissakin kemian merkinnöissä esiintyy sulkeissa olevia ilmauksia yhdisteen nimessä. Koska ne kuuluvat alan termistöön, niiden käyttö saattaa olla välttämätöntä. Oikea kirjoitusasu on tällöin sellainen, jossa nimi kirjoitetaan yhdys­sanaksi, jonka sisällä on sulkeissa oleva ilmaus. Sulkeiden käyttö ei siis vaadi yhdysmerkin li­sää­mis­tä eikä yhdyssanan osien kirjoittamista erikseen.

Esimerkkitapauksessa sulkeissa oleva ilmaus kertoo raudan valenssin eli hapetusasteen roomalaisella numerolla (II = 2). Ilmaus siis liittyy kiinteästi edeltävään sanaa, joten on luonnollista pitää se kiinni siinä. Toisaalta ei ole erityistä syytä, miksi tällainen erillinen lisäys muuten vaikuttaisi sanan jakautumiseen eri riveillä. Aiheesta ei ole virallista ohjetta.

Englannissa kirjoitetaan ”iron (II) sulphate monohydrate”, mutta englannissa termien kirjoitusasu on muutenkin toinen: siinä käytetään hyvin usein sanaliittoa silloin, kun suomessa on yhdyssana.

Jos yhdisteen nimen sisällä on sulkeissa oleva osa, sanan voi jakaa eri riveille myös loppu­sulkeen jäljestä. Tällöin jako­kohtaan tulee yleisten sääntöjen mukaisesti yhdys­merkki:

Sulkeissa olevan tekstin muoto

Jos sulkeissa oleva teksti muodostaa virkkeen, on luonnollista kirjoittaa sen loppuun (ennen loppusuljetta) piste tai muu virkkeen lopettava välimerkki. Tällöin sulkeissa on yleensä huo­mau­tus, joka koskee sitä edeltävää kokonaista virkettä tai pidempää jaksoa.

Kielitoimiston ohjeen (Kielikello 2/2006) mukaan kirjoitetaan sulkeissa oleva lähdeviite hiukan eri tavoin eri yhteyksissä:

• Jos viite kohdistuu virkkeen osaan, se voi olla keskellä virkettä, eikä viitteen lopussa tällöin ole pistettä.
  Töyhtöhyppiäisen yleistymistä koskeva tutkimus (Virtanen 2006) ja sen kritiikki (Lahtinen 2006) ovat herättäneet laajaa huomiota.
• Kokonaista virkettä koskeva viite kirjoitetaan virkkeen loppuun ennen piste. Sulkeiden sisälle ei tule pistettä.
  Töyhtöhyppiäisen yleistymisestä on tehty laaja tutkimus (Virtanen 2006).
• Kahta tai useampaa peräkkäistä virkettä koskeva viite kirjoitetaan niiden jälkeen omaksi kokonaisuudekseen. Viitteen loppuun tulee tällöin piste ennen suljetta.
  Töyhtöhyppiäisen yleistymisestä on tehty laaja tutkimus. Se osoittaa syyksi lähinnä ruokinnan. (Virtanen 2006.)
• Yhtäkin virkettä koskeva viite kirjoitetaan edellä mainitulla tavalla omaksi koko­nai­suu­dek­seen, jos virke on lainaus, joka loppuu huutomerkkiin, kysymysmerkkiin tai kolmeen pisteeseen.
  ”Iloitkaa aina Herrassa!” (Fil. 4:1.)

  ”Kuka vahtisi itse vahteja?” (Juvenalis.)

Sulkeet sivumäärää ilmoitettaessa

Sulkeilla on erityiskäyttönä se, että julkaisun kokonaissivumäärä ilmoitetaan sivunumeron jäljessä sulkeissa, siitä välilyönnillä erotettuna. Asiakirja­standardin mukaisesti tällainen merkintä sijoitetaan asiakirjan oikeaan yläkulmaan.

Sulkeita ei yleensä pitäisi kursivoida

Jos sulkeissa oleva ilmaisu on kursivoitu, ei sulkeita kursivoida. Tosin tästä on jonkin verran erilaisia näkemyksiä. Erään typografisen näkemyksen mukaan sulkeet eivät ulkonäkösyistä lain­kaan sovi kursivoitaviksi, eivät edes muutoin kursivoidun tekstin keskellä. Tästä riippu­mat­ta­kin voidaan lähteä siitä, että sulkeet kuuluvat niitä ympäröivään tekstiin ja erot­ta­vat sulkeissa olevan tekstin siitä, joten sulkeet kirjoitetaan samalla tyylillä kuin ympä­röi­vä teksti.

Jos sulkeet ovat kursivoidun tekstijakson sisällä, voidaan perustella näkemystä, jonka mu­kaan sulkeetkin pitää kursivoida. Käytännössä niin yleensä toimitaan, koska kursivointi pitäi­si kirjoittajan estää erikseen kunkin sulkeen osalta. Kuitenkin typografisin perustein on myös pidetty sulkeiden kursivointia vääränä kaikissa tilanteissa; ks. kohtaa Tehosteet ja väli­mer­kit.

Oikeanpuoleinen sulje numeroinnin yhteydessä

Oikeanpuoleista kaarisuljetta ”)” yksinään käytetään luetelmassa tai muussa luettelossa osoittamassa numeron tai kirjaimen jäljessä luettelon jäsentä. Jos kyse on tekstinsisäisestä luettelosta, on hyvä käyttää sulkeen perässä sitovaa välilyöntiä.

Monet käyttävät luetteloissa loppusulkeen sijasta pistettä varsinkin numeroiden yh­tey­des­sä: ”Kaksoispistettä käytetään 1. välimerkkinä, 2. päätteen edellä ja 3. osoit­ta­mas­sa suhdetta.” Sellainen käytäntö on kuitenkin tekstin sisällä hyvin kyseenalaista ja aiheuttaa epäselvyyksiä. Normaa­lis­ti­han esimerkiksi ilmaisu ”1. välimerkkinä” luetaan ”ensim­mäi­se­nä välimerkkinä”.

Sulkeet alaviitteiden yhteydessä

Standardin SFS 4175 mukaan alaviitteeseen viittaavan numeron yhteydessä ei yleensä käy­te­tä sulkeita. Linja on kuitenkin hiukan väljentynyt. Aiempi sääntö oli: ”Alaviitettä tms. osoit­ta­van numeron jäljessä suljetta ei käytetä, paitsi jos on erehdyksen vaara (laaja numero­aineisto).” Nykyisin standardi sanoo tässä yhteydessä: ”Luvun jäljessä voidaan käyttää oikeanpuoleista kaarisuljetta selvyyden vuoksi esimerkiksi paljon numeroita sisältävässä tekstissä.” Sulkeen käyttöä voi perustella mm. sillä, että nykyisin esiintyy myös yläindeksejä sisältäviä yritysnimiä, tuotenimiä, logoja jne., joten esimerkiksi merkinnän SMP¹ voisi joskus luulla tarkoittavan nimeä, johon kuuluu yläindeksinä oleva ykkönen.

Yleiset ohjeet eivät ota kantaa siihen, kirjoitetaanko numeroa ehkä seuraava sulje taval­li­sel­la tekstillä, esimerkiksi SMP¹), vai yläindeksiksi, esimerkiksi SMP¹⁾. Jäl­kim­mäi­nen vaikuttaa loo­gi­sem­malta ja kauniimmalta.

Hakasulkeet []

Hakasulkeita käytetään kaarisulkeiden asemesta erikoistapauksissa:

• kun kaarisulkeiden sisällä halutaan tehdä huomautus, joka kuuluu sulkeisiin; tällaista kannattaa välttää, koska sulkeet yleisesti heikentävät tekstin sujuvuutta, ja sisäkkäiset sulkeet heikentävät vielä enemmän
  EU teki päätöksen maaliskuussa (mukana oli myös OPEC [öljyntuottajamaiden järjestö])
• osoittamassa ääntämystä sanan kirjoitusasun jäljessä
  touché [tušee]
• lainauksessa osoittamassa lainaajan tekemää selventävää lisäystä tai muutosta
  Kirjassa mainitaan: ”Talvi tuli sinä syksynä [2002] yllättäen.”
• lähdetiedoissa osoittamassa, että lähdettä kuvaileva tieto ei ole peräisin itse lähteestä tai että kyseessä on selittävä lisäys, kuten alkuperäisteoksen nimi
  Sartre, Jean-Paul: Inho [La nausée]
• matematiikassa ja ohjelmoinnissa erikoismerkityksissä
  [0, 5] [matematiikassa: suljettu väli 0:sta 5:een]

  a[0] = 42; [ohjelmointikieltä; hakasulkeissa on taulukon indeksi]
• joskus matemaattisissa lausekkeissa ulompina sulkeina silloin, kun sulkeita on sisäkkäin (siis toisinpäin kuin yleiskielessä); sellaista käytäntöä ei suositella, ks. kohtaa Sulkeet matematiikassa
  b × [c + d/(e + f)]

Hakasulkeita ei suomen kielen vanhan käytännön mukaan käytetä poisjätön merkinnässä, toisin kuin usein englannin kielessä.

Aaltosulkeet {}

Aaltosulkeita käytetään erikoistarkoituksiin esimerkiksi matematiikassa, kemian kaavoissa ja tietotekniikassa erityisten sääntöjen mukaisesti.

Joissakin esitystavoissa käytetään suurta vasenta aaltosuljetta osoittamaan, että useat peräkkäiset rivit kuuluvat yhteen. Tämä on nykyisin harvinaista, koska sen toteuttaminen tekstinkäsittelyohjelmissa on hankalaa. Jos käytetään tavallista aaltosuljetta isokokoisena, kuten alla olevassa esimerkissä, ulkoasu on yleensä varsin ruma, koska suurentaminen kasvattaa viivanpaksuuden suhteettoman isoksi.

Isoja aaltosulkeita tarvitaan kuitenkin matematiikassa. Tällöin on parasta käyttää jotakin kaavaeditoria. Seuraava esimerkki on tehty Word 2007:n kaavatoiminnolla, joka on kuvattu e-kirjassa Matemaattisten merkintöjen kirjoittaminen.

Kulmasulkeet 〈〉

Usein käytetään pienemmyys- ja suuremmuusmerkistä ”<” ja ”>” nimitystä kulmasulje silloin, kun niitä käytetään sulkeiden tavoin. Kuitenkin varsinaiset kulmasulkeet ovat eri merkkejä, muodoltaan selvästi tylppäkulmaisempia: U+2329 ”〈” ja U+232A ”〉”. Pienemmyys- ja suurem­muus­merk­ki ovat vain niiden korvikkeita.

Toisaalta oikeat kulmasulkeet ovat harvinaisia, lähinnä matema­tii­kan erikois­merkin­nöis­sä käytettyjä. Niissäkin yleensä käytetään korvikemerkintöjä, koska kulmasulkeet sisältyvät vain harvoihin fontteihin ja koska niiden käytössä on muitakin teknisiä ongelmia. Oikeita kulma­sulkei­ta esiintyy lähinnä käsin kirjoitettaessa ja painotekstissä.

Kulmasulkeiden harvinaisuutta kuvaa se, että ainoa matematiikkastandardin määrittelemä käyttötarkoitus niille on keskiarvon esittämisessä: suureen x aritmeettinen keskiarvo voidaan merkitä 〈x〉. Tämäkin on toissijainen merkintä. Ensisijainen merkintä on viiva suureen tun­nuksen päällä, esimerkiksi x̄.

Joskus harvoin käytetään matematiikassa kulmasulkeita ryhmittelyyn sen takia, että lau­sek­kees­sa on paljon sisäkkäisiä sulkeita ja halutaan sulkeiden tyypillä korostaa ra­ken­net­ta. Ylei­sem­pää ja nykyisten standardien mukaista on, että tarvittaessa käytetään esimerkiksi tavallisia kaari­sulkeita kai­kil­la tasoilla, kuten seuraavassa kohdassa kuvataan.

Tietokonekielissä ei juuri koskaan käytetä oikeita kulmasulkeita, vaan esimerkiksi HTML-​kie­len tägin alku- ja loppumerkki (esimerkiksi tägissä <title>) ovat pienemmyys- ja suurem­muus­merkki.

Jos oikeita kulmasulkeita joskus tarvitaan, muodostaa sopivien merkkien valinta haas­ta­van ongelman useista syistä (ks. Jukka Korpela, Unicode Explained, s. 422–424). Edellä ja muutenkin tässä oppaassa on käy­tet­ty merkkejä U+2329 ja U+232A, joiden käyttöä Unicode-standardi ei suosittele. Ne kuitenkin toimivat yleensä varmemmin kuin ma­te­maat­ti­ses­sa tekstissä teoreettisesti oikeammat (matematiikka­standardin aiemman painoksen mukaiset) merkit U+27E8 ja U+27E9 (esimerkki: ⟨x⟩), jotka si­säl­ty­vät vain harvoihin fontteihin.

Sulkeet matematiikassa

Matematiikkastandardi luettelee sulkeet järjestyksessä, joka vastaa yleisesti noudatettua tapaa käyttää sulkeita sisäkkäin, sisimmistä uloimpiin, silloin kun eritasoiset sulkeet kirjoitetaan eri tavoin:

• kaarisulkeet ()
• hakasulkeet []
• aaltosulkeet {}
• kulmasulkeet 〈〉

Tämän tavan etuna on, että se voi helpottaa lausekkeen hahmottamista,

Standardi ei kuitenkaan määrittele tällaista järjestystä eikä suosittele sulkumerkkien vaihtelua sisäkkäisyyden mukaan:

Ryhmittelyyn on suositeltavaa käyttää pelkkiä kaari­sulkeita, sillä haka- ja kulma­sulkeilla tai aalto­sulkeilla on usein erityis­merkitys joillakin aloilla. Kaari­sulkeita voi käyttää sisäkkäin ilman moni­tulkintaisuuden vaaraa.

Edellä oleva esimerkki kirjoitettaisiin tämän mukaisesti näin:

Sulkeet kemiassa

Kemian nimistössä käytetään sulkeita osoittamaan yhdisteen rakenne erityisten sääntöjen mukaan. Tällöin käytetään kaari-, haka- ja aaltosulkeita osittain erityismerkityksissä, osittain sulkeiden sisäkkäisyyden takia.