Puolilainausmerkki eli heittomerkki

”Puolilainausmerkki” ja ”heittomerkki” ovat saman merkin (’) eri nimiä, joita käytetään sen mukaan, missä mer­ki­tyk­ses­sä tätä merkkiä käytetään. Sitä käy­te­tään toisaalta lainaus­merk­ki­nä eräis­sä erikois­tehtä­vis­sä, toisaalta sanan­sisäi­se­nä merkkinä.

Joskus on haluttu erottaa puoli­lainaus­merkki ja heittomerkki toi­sis­taan. Koska kyse kuitenkin on saman­tapai­ses­ta käy­tös­tä (välimerkki sanan laa­jas­sa mer­ki­tyk­ses­sä) ja koska ne ovat kes­ke­nään täysin saman­näköi­set, niitä ei eroteta toisistaan merkkien koo­dauk­ses­sa esi­mer­kik­si Unicode-stan­dar­dis­sa. Siksi on tek­ni­ses­ti parempi puhua niistä yhtenä merkkinä, jolla on eri käyttötarkoituksia ja eri nimiä, kuin kahtena saman­näköisenä merkkinä.

Puolilainausmerkki erikoislainausmerkkinä

Puolilainausmerkin tehtävät

Puolilainausmerkkiä käytetään lainausmerkkinä kahdessa tapauksessa:

• toisen lainauksen sisällä
  Puhuit silloin ”epäselvyyksistä”. Mitä oikein tarkoitit? [yksinkertainen yhden sanan lainaus]

  Hän kysyi: ”Puhuit silloin ’epäselvyyksistä’. Mitä oikein tarkoitit?” ​[lainaus lainauksessa]
• osoittamassa, että ilmaisu esittää toisen ilmaisun merkityksen.
  Sana ”gemena” on sukua ruotsin sanalle ”gemensam” ’yhteinen’.

Puolilainausmerkkiin liittyvät välien käytön säännöt ovat samat kuin lainausmerkkiä koskevat.

Jos lainausmerkeissä olevan lainauksen sisällä on puolilainausmerkeissä oleva ilmaus, ei kirjoitusasusta voi päätellä, onko alkuperäisessä tekstissä käytetty lainausmerkkejä vai puoli­lainaus­merkkejä. Olipa alkutekstissä ilmaus ”epäselvyyksistä” tai ilmaus ’epä­sel­vyyk­sis­tä’, niin lainausmerkkien sisällä on ’epäselvyyksistä’. Jos tämä on mer­ki­tyk­sel­lis­tä, on pa­rem­pi esittää lainaus esimerkiksi sisennettynä lohko­lainauk­se­na, jolloin sen ympärille ei tule lai­naus­merk­ke­jä ja kaikki sen sisältämät välimerkit säilytetään alkuperäisinä.

Puolilainausmerkin muoto

Suomessa puolilainausmerkki ’ (kuten lainausmerkkikin) on samanlainen lainauksen alussa ja lopussa, ei esimerkiksi merkki ‘ lainauksen alussa kuten englannissa. Sen muotoa on havain­nol­lis­tet­tu rinnastuksilla kohdassa Lainausmerkkien nimiä ja muotoja.

Puolilainausmerkki on erotettava pystystä heittomerkistä eli Ascii-heittomerkistä ('), jota usein joudutaan käyt­tä­mään esimerkiksi konekirjoitustekstissä ja sähköpostissa puolilainausmerkin tilalla mer­kis­tö­rajoi­tus­ten takia. Tekstinkäsittelyssä ja painoteksteissä pystyn heittomerkin käyttö tulisi ra­joit­taa sellaisiin merkintöihin, joihin se kuuluu jonkin tietokonekielen tms. mää­ri­tel­män mu­kaan. Vrt. pystyä lainausmerkkiä koskeviin huomautuksiin.

Arkikielessä puolilainausmerkkiä ja varsinkin pystyä heitto­merkkiä kutsutaan usein nimellä ”hipsu”.

Käytännössä puolilainausmerkki tavallisimmin kirjoitetaan käyttämällä näppäintä, joka on tavallisessa suomalaisessa näppäimistössä Ä-näppäimen oikealla puolella. Varsinaisesti se tuottaa Ascii-heittomerkin, mutta tekstinkäsittelyohjelma osaa yleensä automaattisesti muun­taa sen oikeanlaiseksi heittomerkiksi. Tämä kuitenkin riippuu ohjelmasta. Esimerkiksi sähkö­posti­ohjelmat ja verkkopalvelujen käyttöliittymät eivät yleensä tee sellaisia muun­nok­sia, vaan käyttäjän pitää osata itse kirjoittaa oikea merkki.

Puolilainausmerkin tilalla ei pidä käyttää myöskään akuuttia aksenttia (´), jota se ulko­näöl­tään usein muistuttaa. Akuutti aksentti saadaan aikaan tarkenäppäimellä, joka on +-näppäimestä oikealle, ja se on tarkoitettu käytettäväksi tarkkeellisten kirjainten (kuten é) kirjoittamiseen. Jos huoli­mat­to­mas­ti kirjoitetaan esimerkiksi sana vaa’an niin, että heittomerkkinäppäimen sijasta painetaan tarkenäppäintä, saadaan aikaan aivan väärä asu vaaán. Virhe on yllät­tä­vän yleinen. Harvinaisempaa on graviksen (`) käyttö vahingossa.

Typografisia ongelmia syntyy melko usein siitä, että puolilainausmerkki on liian lähellä viereistä kirjainta. Ahtautta syntyy muun muassa i-kirjainten välissä. Tähän kan­nat­tai­si kiin­nit­tää huomiota ainakin otsikoissa ja muissa hyvin näkyvissä ja isoissa teksteissä. Yleensä jo pieni välistyksen lisäys parantaa tilannetta.

Peräkkäiset lainausmerkit

Edellä mainittu ahtausongelma on erityisen paha silloin, kun lainausmerkkejä on peräkkäin. Näin käy silloin, kun lainaus­merkeissä oleva ilmaus alkaa ilmauksella, joka on lainaus­mer­keis­sä. Muodollista estettä ei ole seuraavanlaiselle kirjoitusasulle:

Puolilainausmerkin ja lainausmerkin yhdistelmä näyttää kuitenkin oudolta. Tällaisessa tilanteessa voi lisätä merkkien välistystä hiukan:

Yleensä on kuitenkin parempi muuttaa ilmaisua jotenkin. Joissakin tapauksissa voi sisempien lainausmerkkien sijasta käyttää kursivointia

Puolilainausmerkki merkityksen selityksissä

Edellä kuvattu puolilainausmerkin toinen käyttötapa on tavallinen lähinnä kielitieteellisissä tai muuten kieltä käsittelevissä teksteissä. Sen takia on outoa, että käyttö on usein vir­heel­lis­tä tai ainakin kyseenalaista.

Oikeanlaista käyttöä on sellainen, jossa puolilainausmerkit ovat sanan tai muun ilmauk­sen ympärillä selventämässä, että kyseessä on merkityksen selitys. Selitettävä ilmaus esiintyy yleen­sä tekstissä hiukan aiemmin, usein juuri ennen selittävää ilmausta, ja se on yleensä ta­val­li­sis­sa lainausmerkeissä tai kursivoituna. Tämä johtuu siitä, että ilmaus esi­te­tään kielen­ainek­se­na, jota käsitellään, sen sijaan, että sitä käytettäisiin normaalisti.

Tällaisilla merkintätavoilla voidaan esittää tiiviissä muodossa esimerkiksi se ajatus, että eräiden ruotsinkielisten paikannimien loppu -lax ei johdu ruotsin kielen sanasta lax, joka tarkoittaa lohta:

Sen sijaan on tarpeetonta ja ehkä häm­men­tä­vää­kin käyttää yksinkertaisia lainausmerkkejä esimerkiksi seuraavan­lai­ses­sa ilmauksessa: Nimen loppuosa -lax ei johdu ’lohta’ tar­koit­ta­vas­ta sanasta lax. Ilmaisussa ”lohta tarkoittava” käytetään sanoja normaalisti (viitataan loheen kalana, ei lohi-sanaan), joten voidaan kirjoittaa seuraavasti:

Puolilainausmerkin väärinkäyttöä

Käyttö yleisenä lainausmerkkinä

Melko yleisesti käytetään puolilainausmerkkiä tavallisen lainausmerkin tilalla. Syynä voi osittain olla brittienglannin vaikutus. Osasyynä saattaa olla se, että heittomerkki on hiukan helpompi kirjoittaa tietokoneella, koska tavallisen lainausmerkin kirjoittamiseen tarvitaan yleensä Shift-näppäintä avuksi.

Käyttö kuvaannollisuutta tai ivallisuutta osoittamassa

Esiintyy myös sellaista ajattelua, että puolilainausmerkkiä sopii käyttää osoittamaan sana kuvaannolliseksi, ivalliseksi tms. Tämä merkitsee, että kirjoitettaisiin tiedote kertoi ”raken­ta­vas­ta” ehdotuksesta, jos halutaan korostaa, että tiedote käytti sanaa rakentava, mutta tiedote kertoi ’rakentavasta’ ehdotuksesta, jos itse käytetään sanaa rakentava ivallisessa merki­tyk­ses­sä. Tämä ei kuitenkaan ole suomen kielen normien mukaista, vaan kummassakin tapauksessa käytetään tavallista lainausmerkkiä. Ei myöskään ole realistista olettaa, että lukijat ym­mär­täi­si­vät erilaisten lainausmerkkien tarkoittavan erilaisia asioita.

Tosin kielilautakunta käsitteli vuonna 1968 puoli­lainaus­merkkien käyttöä todeten, että ”niitä on ru­vet­tu käyttämään myös yksityisen sanan tai ilmauksen ympärillä, esim. taide­teosten nimissä ja ha­lut­taes­sa osoittaa ilmaus toiseen tyyli­lajiin kuuluvaksi tai toiselta lainatuksi”. Lauta­kunta otti kantaa: ”Tämä käyttö voidaan hyväksyä, vaikka isoja lainaus­merkkejä edelleenkin pidetään normaaleina.” Tämä on se­los­tet­tu Kielikellossa 7 s. 22 vuonna 1974. Tällaista ei ole Kieli­kellon 3/1993 ohjeissa eikä myö­hem­mis­sä ohjeissa.

Käyttö EU-säädöksissä

EU:n tekstinlaadinnan ohjeiden kohdassa Lainausmerkit sanotaan:

Säädöstekstissä on käytettävä puolilainausmerkkejä ainoastaan seuraavanlaisissa tapauksissa:

Euroopan unionin jäsenvaltiot, jäljempänä ’jäsenvaltiot’, perustavat tällä yleissopimuksella Euroopan poliisiviraston, jäljempänä ’Europol’.

Tässä sopimuksessa tarkoitetaan ’yleissopimuksella’ Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehtyä yleissopimusta tieto­tekniikan käytöstä tullialalla.

Kuvatun lainen puolilainausmerkkien käyttö ei ole suomen kielen yleisten normien mukaista. Sitä ei noudateta johdonmukaisesti EU:n teksteissäkään, vaan niissä esiintyy tällaisissa yh­teyk­sis­sä myös tavallisia lainausmerkkejä ja myös lainausmerkkien pois jättämistä.

Ei lainausmerkkien vuorottelua

Joidenkin kielten säännöissä on määritelty, mitä tehdään, jos lainauksia on enemmän si­säk­käin. Tällöin saattaa olla käytössä vuorottelusääntö esimerkiksi niin, että uloimmat lainaus­mer­kit ovat kaksinkertaiset, lähinnä sisimmät yksinkertaiset, seuraavaksi sisimmät taas kak­sin­ker­tai­set jne. Suomen kielen säännöissä ei asiaan ole otettu kantaa. Toisaalta sään­tö­jen mu­kaan si­sem­pi­nä lainausmerkkeinä käytetään yksinkertaisia lainausmerkkejä, joten eril­li­sen kan­nan­oton puuttuminen merkitsee, että vuorottelua ei ole.

Tilanne on onneksi varsin harvinainen, ja useimmiten se on vältettävissä esimerkiksi esittämällä uloin lainaus lohkolainauksena.

Puolilainausmerkki heittomerkkinä

Yleiskatsaus heittomerkin käyttöön

Puolilainausmerkkiä käytetään heittomerkkinä sanan sisällä toisaalta osoittamaan tavun­rajaa, toisaalta vieraan sanan ja sen suomalaisen päätteen välissä. Tarkemmin sanoen heitto­merk­kiä käytetään

• erottamassa kahta samaa vokaalia, jotka kuuluvat eri tavuihin
  rei’itys
  rei’issä
• joskus muulloinkin tavunrajan osoittamiseen selvyyden vuoksi
  ha’uissa [haku-sanan taivutusmuoto]
• taivutettaessa vieraita sanoja, joiden kirjoitusasu päättyy konsonanttiin, mutta ääntämys vokaaliin; w-kirjainta pidetään tällöin konsonanttina
  Bardot’n [bardoon]
  Bordeaux’hon [bordoohon]
  show’ssa [šoussa]
  Kaj’lla [kailla]
• joskus erityisestä syystä muutoinkin vieraan sanan vartalon ja päätteen välissä.
  johtaja Martini’lle [osoittamaan, että perusmuoto on Martini, ei Martin]

  Pääosassa näemme Gary Sinise’n.

Lisäksi heittomerkkiä käytetään

• joskus loppuheiton merkkinä (vanhassa kielessä)
• vieraissa nimissä, joiden vieraskieliseen asuun se kuuluu
• joidenkin erikoismerkkien korvikkeena.

Seuraavassa tarkastellaan näitä eri tapauksia tarkemmin.

Heittomerkki tavunrajaa osoittamassa

Heittomerkki kahden saman vokaalin välissä: vaa’an

Kun heittomerkkiä käytetään kahden saman vokaalin välissä, se osoittaa ne eri tavuihin kuu­lu­vik­si. Yleensähän kaksi samaa vokaalia tarkoittaa suomessa pitkää vokaalia. Käy­tän­nös­sä tavunrajan osoittaminen ei tällaisissa tapauksissa olisi välttämätöntä, mutta se on vakiin­tu­nut kirjoitussääntö.

Käytännössä kyse on k:n astevaihtelun synnyttämistä tilanteista. Kun vahvassa asteessa on k kahden saman vokaalin välissä, tulkitaan nykyisin, että heikossa asteessa on yleensä pitkä vokaali, ei tavunrajaa, esimerkiksi haka : haat (ei ha’at). Tavun­raja esiintyy ja heitto­merkkiä käytetään seuraavissa tilanteissa:

• Vahvassa asteessa on k:ta ennen pitkä vokaali ja k:n jälkeen sama vokaali lyhyenä. Tällöin siis sanaan tulisi kolme samaa vokaalia peräkkäin, jos ei käytettäisi heittomerkkiä. Esimerkki: vaaka : vaa’an.
• Vahvassa asteessa on k:ta ennen diftongi ja k:n jälkeen sama vokaali kuin diftongin jälkimmäinen vokaali. Esimerkki: ruoko : ruo’on.
• Vahvassa asteessa on k:ta ennen i-vokaali, ja heikkoasteisen muodon pääte alkaa monikon tunnuksella i. Tällaisia sanoja on vähän, ja niitä yleensä vältetään, koska sekä kirjoitus- että äänneasu aiheuttavat hankaluuksia. Esimerkki: ikä : i’issä. Sen sijaan verbien taivutuksessa k:n kato aiheuttaa i-vokaalien sulautumisen pitkäksi vokaaliksi, esimerkiksi sikiää : siitä : siinnyt.

Viimeinen kohta ei ole normien kannalta aivan selvä, koska sanakirjat, kieliopit ja kielenohjeet eivät kuvaa asiaa täsmällisesti.

Esimerkiksi sanat ”rei’itys” ja ”rei’issä” ääntyvät yleensä ”reijitys” ja ”reijissä”. Kirjoitusasu on tällaisissa tapauksissa kuitenkin sellaisen ajatuksen mukainen, että i-äänteiden välissä ei ole mitään äännettä. Heittomerkillä on tarkoitus osoittaa, että i-vokaalit eivät kuulu samaan tavuun eli eivät muodosta pitkää vokaalia.

Jos sanoista säkä (merkityksessä ’eräiden nisäkkäiden selän korkein kohta’) ja häkä joudutaan käyttämään heikkoasteisia muotoja, on melko ta­val­lis­ta kirjoittaa heittomerkki, esimerkiksi sä’än ja hä’än. Tällöin heittomerkki ei ole niinkään osoi­tus tavunrajasta (jota ei yleensä tällaisissa sanoissa liene) kuin tapa auttaa lukijaa hah­mot­ta­maan sana, erityisesti että kyse ei ole sanan sää tai sanan häät muodosta. Kielen sään­tö­jen mu­kai­se­na tapaa ei kui­ten­kaan voi pitää.

Aiemmin käytettiin heittomerkkiä paljon useammin sanoissa, joissa vokaalien välinen k on astevaihtelussa, myös tapauksissa, joissa ei edes ole tavunrajaa. Esimerkiksi verbin jakaa käskymuoto saatettiin tämän takia kirjoittaa ja’a. Tällainen käytäntö on hyvin vanhahtavaa, eikä sitä pidä käyttää kuin siteerattaessa vanhoja tekstejä, joissa se esiintyy (”ma lu’in rivin, lu’in kaks”).

Heittomerkki vokaaliyhdistelmää selventämässä: ha’uissa

Sääntöjen mukaan jää tavunraja osoittamatta, jos sanassa on peräkkäin kolme erilaista vo­kaa­lia. Täten esimerkiksi hauissa voi olla joko sanan haku tai sanan hauki muoto. Jär­jes­tel­mä on epälooginen, koska juuri tällaisissa tapauksissa tavunrajan osoittaminen olisi käy­tän­nös­sä usein tarpeen, ei niinkään kahden saman vokaalin välissä.

Selvyyden vuoksi saat­taa siis jos­kus olla perusteltua lisätä sanaan heittomerkki, esi­mer­kik­si ha’uissa. Tätä ei usein­kaan mai­ni­ta heittomerkin käytön ohjeissa, mutta Kieli­kellon 3/1998 heitto­merkki­ohje esittää:

Selvyyden vuok­si voi joskus olla tarpeen merkitä kahden eri vokaalinkin väliin osuva tavuraja.

ha’uissa (< haku)
hauissa (< hauki)

Esimerkin jälkimmäisessäkin sanassa voisi heitto­merkkiä käyttää selvyyden vuoksi: hau’issa.

Uu­dem­pi Kielikellon 2/2006 heitto­merkki­ohje >i sisällä sellaista mainintaa, ei myöskään standardi Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen (SFS 4175), Kieli­toimiston oikein­kirjoitus­opas eikä Kieli­toimiston ohje­pankin heitto­merkki­ohje. Kuitenkin Osmo Ikolan Nykysuomen käsikirja esittää (3. painoksessa s. 195) selventävän heittomerkin jopa suositeltavana:

Selvyyden vuoksi on syytä käyttää heittomerkkiä lisäksi sellaisissa harvi­nai­seh­kois­sa muodoissa kuin haku : ha’uista (vrt. hauki : hauista) ja ruko : ru’oilla (vrt. ruoka : ruoilla).

Aiemmin heittomerkkiä saatettiin suositella vahvemmin, joskaan ei täysin johdonmukaisesti. Vuonna 1948 julkaistu Aarni Penttilän Suomen kielen äänne- ja oikeinkirjoitusoppi ottaa kantaa seuraavasti:

Jos kolmen tai neljän vierekkäisen vokaalin­merkin yhtymässä on olemassa, varsinkin nopeasti lukiessa, mahdollisuus diftongittaa tavalla, jota ei tarkoiteta, on heitto­merkin tavu­rajalla käyttäminen paikallaan. Esim. (haku :) ha’uissa, (hauki :) hau’issa, (hyöky :) hyö’yissä, (ruko :) ru’oissa, (ruoka :) ruo’issa ( ∼ ruuissa), (täky :) tä’yillä. Sensijaan aion, auennut, huoistuu, huoistaa, kaiun, kieuin, kiuas, leuan jne., joissa mainittua mahdolli­suut­ta ei juuri ole, kirjoi­te­taan ilman heitto­merkkiä.

Sellaista melko yleistä heittomerkin käyttöä kuin vaa’oissa ei voine pitää nykyisten sääntöjen mu­kai­se­na. Se on ehkä syntynyt siitä, että tavallisemmissa yksikkömuodoissa, kuten vaa’assa, käy­te­tään heitto­merkkiä. Peri­aatteessa heittomerkin käyttöä voisi kuitenkin perustella edellä mainitulla ohjeella, joka sallii sen ”selvyyden vuoksi”.

Heittomerkki sivistyssanoissa vokaalien välissä

Aiemmin käytettiin joissakin harvoissa lainasanoissa heittomerkkiä osoittamassa tavunrajaa. Esimerkiksi sana ”oologia” ääntyy Nykysuomen sanakirjan mukaan ”o-ologia” eli alun o-kir­jai­met kuuluvat eri tavuihin. Tämän mukaisesti se joskus kirjoitettiin ”o’ologia”. Nykyisin se ilmeisesti lausutaan niin, että alussa on pitkä o-äänne, jolloin ei herää kysymystä, tar­vit­tai­siin­ko heitto­merkki. Vastaavista syistä sellaiset kirjoitusasut kuin ”ko’or­di­naa­tis­to” ja ”no’ologia” ovat täysin vanhentuneita.

Sanaan ”kooperaatio” liittyy Kielitoimiston sanakirjassa ääntämis­ohje [ko-ope-], mikä lienee tulkittava niin, että se ääntyy yhdyssanana, jonka alkuosa on ”ko-”. Kirjoitusasussa ei siis kuitenkaan osoiteta tätä, ei myöskään peräkkäisten o-vokaalien kuulumista eri tavuihin. Tämä on poikkeuksellista; ks. Yhdysmerkki identtisten vokaalien välissä. Aiemmin on joskus käytetty kirjoitusasua ”ko’operaatio”, mutta jos sana tulkittaisiin yhdys­sanaksi, voitaisiin kirjoittaa ”ko-operaatio”. Vastaava koskee sanaa ”kooperatiivinen”.

Heittomerkki ja rivitys

Jos sana, jossa heittomerkki on tavujen rajalla, jaetaan eri riveille kyseisestä kohdasta, jää heittomerkki pois. Tällainen jako voi kuitenkin hämmentää lukijaa, joten sitä suosi­tel­laan välttämään. Se myös rikkoo sitä yleistä periaatetta, jonka mukaan vokaalien välistä ei jaeta (paitsi yhdysosien rajalta).

Kielikellossa 2/2006 on kuitenkin kannanotto, jonka mukaan edellä kuvatuissa tapauksissa heitto­merkki säilytetään, jos sana jaetaan eri riveille sen kohdalta ja sitä on käytetty ”vieras­peräisen sanan kirjoitus­asu päättyy konsonant­tiin mutta ääntö­asu vokaaliin ja sanaan lisätään taivutus­pääte, liite tai johdos”. Sääntöä ei ole uudemmissa ohjeissa, kuten Kieli­toimiston ohje­pankissa. Lienee selvää, että tämäntapaiset sananjaot ovat varsin häm­men­tä­viä ja että niitä kannattaa välttää melkein mihin hintaan tahansa.

Jos on pakko jakaa, on parempi yleis­säännön mukaisesti jättää heitto­merkki pois:

Jakaminen heittomerkin kohdalta on sallittua vain, jos siinä on tavuraja. Esimerkiksi sanaa ”show’ssa”, ei voi jakaa niin, vaan vain ”show’s-sa” (jota sitäkin on hyvä välttää).

Heittomerkki vieraan sanan taivutuksessa ja johdoksissa

Vanha sääntö taivutuksesta

Vieraan sanan taivutuksessa heittomerkki erottaa perusmuodon ja taivutuspäätteen toi­sis­taan. Se selventää sanan rakennetta. Sääntöjen mukaan heittomerkkiä kuitenkin käy­te­tään vain tarkoin rajatuissa tapauksissa. Pääsääntö on, että heittomerkkiä käytetään tai­vu­tus­päät­teen edellä, jos sanan perusmuoto loppuu kirjoituksessa konso­nant­tiin, mut­ta ään­tä­myk­ses­sä vokaaliin.

Tätä sääntöä rikotaan usein; saatetaan jopa tarkoituksellisesti kirjoittaa ”Bordeauxissa”. Vieraiden sanojen taivutusta käsitellään tarkemmin jäljempänä; ks. erityisesti kohtaa Pääteongelmia: Fermatin vai Fermat’n?.

Edellä esitettyä sääntöä sovelletaan silloinkin, kun taivutettu muoto on yhdyssanan osa, vaikka näin syntyvä ilmaus voi hiukan oudoksuttaa.

Sen sijaan yhdyssanoissa ei käytetä heittomerkkiä osien välissä silloinkaan, kun alkuosa loppuu kirjoituksessa konsonanttiin ja ääntämyksessä vokaaliin. Selvyyden vaatiessa voi käyttää yhdysmerkkiä yhdysosien välissä.

Säännön laajentaminen johdoksiin ym.

Vanhat normit puhuvat heittomerkin edellä kuvatusta käytöstä vain taivutusmuodoissa. Kuitenkin tuntuisi luonnolliselta soveltaa samaa periaatetta johdoksissa ja liitettäessä sanaan liitepartikkeli. Onhan vähän outoa kirjoittaa ”Bordeaux’ssa”, mutta ”bordeauxlainen” ja ”Bordeauxkin”. Kielikellon 4/1994 artikkelin Paraislaisista bordeaux’laisiin. Asukkaan­nimi­tyk­set suomen kielessä mukaan heitto­merkkiä käytetään -lainen-johtimen edellä, joten yleinen sääntö oli tarkoitettu laajemmaksi kuin se sana­muotonsa mukaan oli. Kielikellon 2/2006 heittomerkkiohjeissa sanotaankin, että heitto­merk­kiä käytetään, jos kirjoitus­asu päättyy konsonanttiin, mutta ääntöasu vokaaliin ja ”sanaan lisätään taivutus­pääte, liite tai johdos [tarkoittaa: johdin]”.

Laajennettu ohje merkitsee sitä, että muun muassa joidenkin vakiintuneiden lisänimien kirjoitusasua olisi muutettava. Esimerkiksi Bernhard Clairvauxlaisen lisänimi olisi kir­joi­tet­ta­va Clairvaux’lainen.

Johdin -mainen ∼ -mäinen on jossain määrin erikoisasemassa. Sillä muodostetut sanat tulkitaan usein yhdys­sana­maisiksi (ks. Iso suomen kielioppi, § 280), joten voitaisiin perustella myös heittomerkitöntä kirjoitusasua, kuten ”foucaultmainen”.

Heittomerkin käyttö perusmuodon osoittamiseksi

Heittomerkkiä voidaan poikkeuksellisesti käyttää silloinkin, kun edellä esitetty sääntö ei sitä vaadi. Voidaan esimerkiksi kirjoittaa ”Davidi’lle” osoittamaan, että nimen perus­muoto on ”Davidi” eikä ”David”, tai ”Sinise’stä” sen osoittamiseksi, että tarkoitetaan vierasta nimeä ”Sinise” eikä suomen­kielistä nimeä ”Sininen”. Ks. kohtaa Heittomerkin käyttö selvyys­syistä.

Heittomerkki avainsanan taivutuksessa

Esimerkiksi X:ssä (ent. Twitter) halutaan usein merkitä tekstin sana avain­sanaksi kir­joit­ta­mal­la sen eteen ristikkomerkki #. Sanojen taivutus aiheuttaa tällöin ongelmia. Jos esi­mer­kik­si halutaan käyttää lauseessa sanaa ”toimittajalle”, niin merkintä ”#toimittajalle” te­ki­si siitä avainsanan juuri tässä muodossa. Hakutoiminnoissa ei juuri käytetä taivutettuja muo­to­ja, joten tällainen merkintä olisi jokseenkin hyödytön.

Asiaa on yritetty ratkaista monella tavalla: erottamalla vartalo ja pääte kaksoispisteellä, heittomerkillä tai välilyönnillä tai jopa jättämällä sana taivuttamatta, vaikka lauseyhteys vaatii taivutusta ja vaikka taivuttamattomuus voi johtaa varsin epäselvään ilmaisuun. Mikään menettely ei ole kielen normien mukainen. Vähiten epälooginen on heitto­merkin käyttö, koska se vastaa title="Heittomerkki vieraan sanan taivutuksessa ja johdoksissa" vieraiden nimien taivutuksessa jossain määrin käytettyä tapaa.

Heittomerkki loppuheiton merkkinä

Aiemmin heittomerkkiä käytettiin yleisesti osoittamaan, että sanan lopusta on ”heittynyt” pois kirjain tai kirjaimia, yleensä vokaali, esimerkiksi jop’ = jopa, mi’ = mikä. Runokielessä sel­lai­nen oli tavallista: Se aik’ ol’ ajoist’ ankarin. Nimi heittomerkki johtuu tällaisesta käytöstä, sa­moin vastaava sivistyssana apostrofi, joka johtuu kreikan sanoista, jotka tarkoittavat pois heit­tä­mistä.

Nykyisin heittomerkkiä ei suositella käytettäväksi eikä yleensä käytetä tällaisiin tar­koi­tuk­siin. Jos sanan lopusta jää jotain pois, tätä ei mitenkään erikseen osoiteta. Sama kos­kee ny­kyi­sin myös yhdyssanan sisäistä loppuheittoa, jossa sanan alkuosan loppu on ly­hen­ty­nyt, esim. parastaikaa (ennen parast’aikaa). Kieli­toimiston sana­kirjassa ainoat sanat, joissa on heitto­merkki osoittamassa loppu­heittoa, ovat jok’ainoa ja jok’ikinen, ja niistäkin se sanoo, että tavallisemmat asut ovat joka ainoa ja joka ikinen. (Normien historiasta ks. koosteen Suomen kielen normien muutoksia kohtaa Heittomerkki loppuheiton merkkinä.)

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa sanotaan: ”Runokielessä heittomerkillä on varsinkin aiemmin osoitettu, että sanan loppuvokaali on jätetty pois”. Sana ”varsinkin” antaa ymmärtää, että menettely olisi edelleen mahdollinen nykyisin.

Runoja ja muuta tekstiä lainattaessa on tietysti säilytettävä siinä ehkä esiintyvät heitto­merkit. Sama koskee historiallisia nimityksiä. Myös muun muassa kadunnimissä saattaa esiintyä vanhahtava heitto­merkillinen asu.

Myös joissakin suomalaisissa sukunimissä ja muissa nimissä esiintyy heittomerkki. Se on tietysti säilytettävä, jos se kuuluu nimen viralliseen tai vakiintuneeseen asuun.

Heittomerkki vieraan ilmauksen osana

Vieraissa nimissä saattaa esiintyä heittomerkki nimen perusmuodossa, jolloin se tulkitaan kiinteäksi osaksi itse nimeä. Heittomerkki säilytetään tietysti myös sellaisissa sitaatti­lainoissa, joissa se esiintyy esimerkiksi lyhentämisen merkkinä.

Heittomerkki saattaa vieraassa kielessä olla osa genetiivin päätettä, mutta suomen kielen kannalta se kuuluu itse nimeen. Monet englanninkieliset yritysten nimet ovat alkujaan henkilönnimien genetiivejä. Yritykset ovat kuitenkin saattaneet pudottaa heittomerkin pois nimestä etenkin, jos yhteys henkilönnimeen on hämärtynyt.

Jos heittomerkki kuuluu nimeen, se on säilytettävä myös nimeä taivutettaessa. Valitettavasti se saattaa tällöin aiheuttaa taivutetun muodon hahmottumisen väärin, koska vieraiden ni­mien taivutuksessa heittomerkki yleensä erottaa nimen suomenkielisestä taivutus­päätteestä.

Joskus heittomerkki on vieraan nimen lopussa. Jos nimeä taivutetaan, sidevokaali (i) ja taivutuspääte tulevat heittomerkin jälkeen.

Heittomerkki saattaa esiintyä vieraassa nimessä myös sen alussa. Eräät tällaiset nimet, ’s-Her­to­gen­bosch-tyyppiset, on tapana kirjoittaa gemena-alkuisina myös virkkeen alussa.

Heittomerkin näköisiä erikoismerkkejä

Vieraassa nimessä voi esiintyä jokin heittomerkkiä muistuttava merkki, joka on peri­aat­tees­sa eri merkki, mutta useimmiten korvataan heittomerkillä. Syynä voi olla se, että oikeampi merk­ki ei ole käytettävissä. Tavallisempaa on, että kirjoittajat eivät edes osaa erottaa merkkejä toisistaan.

Heittomerkkikirjain

Heittomerkkikirjain (modifier letter apostrophe, U+02BC) on ulkoasultaan heittomerkkiä muistuttava tai jopa sen kanssa samannäköinen merkki, jota käytetään kirjaimena joissakin kirjoitusjärjestelmissä.

Heittomerkkikirjaimen erottaminen heittomerkistä perustuu osittain periaatesyihin, mutta myös siihen, että tekstin automaattisessa käsittelyssä voi olla tarpeen käsitellä kirjaimia toisin kuin heittomerkin kaltaisia erikoismerkkejä. Erityisesti jos tekstistä valitaan esimerkiksi hiirellä napsauttamalla sana, tulisi heittomerkkikirjaimen toimia sanan osana.

Käytännössä heittomerkkikirjaimen tilalla käytetään usein heittomerkkiä. Tämä voi olla jopa välttämätöntä silloin, kun käytettävä fontti ei sisällä heittomerkkikirjainta.

Suosituksessa Eurooppalaisen merkistön merkkien suomenkieliset nimet heittomerkkitarkkeen ni­me­nä on ”tarkkeen­omainen heitto­merkki”. Tämä on kuitenkin harhaanjohtavaa, koska kyseessä on kirjain ja koska ainoa tarkkeenomaisuus on merkin muodossa.

”Ylösalainen heittomerkki” skotlantilaisissa nimissä

Skotlantilaisperäisten Mac-alkuisten nimien kirjoitusasussa on nimikohtaista vaihtelua: Mac ∼ Mc ∼ M‘. Viimeksi mainitussa asussa olisi ainakin Oxford Style Manualin mukaan käy­tet­tä­vä turned comma -nimistä merkkiä. Se on ilmeisesti tulkittava samaksi kuin ylös­alai­nen puoli­lainaus­merkki (left single quotation mark, U+2018) eli samaksi kuin englannin kie­len yksin­kertainen alkulainausmerkki (ks. Välimerkit englannin kielessä). Käytännössä ta­val­li­sen heit­to­mer­kin (esimerkiksi M’) tai sen jonkin jäljitelmän (esimerkiksi M') käyttö on yleistä. Ks. dokumenttia M‘Culloch and the Turned Comma, joka mm. kuvaa, miten ylösalainen puoli­lainaus­merkki on tässä yhteydessä kehittynyt pienestä c-kirjaimesta.

Puoliympyrämerkit arabian siirtokirjoituksessa

Ns. tieteellisen kaavan mukaan siirtokirjoitetuissa arabiankielisissä nimissä esiintyvät oikeanpuoleinen puoliympyrä modifier letter right half ring ʾ (U+02BE) ja va­sem­man­puo­lei­nen puoliympyrä modifier letter left half ring ʿ (U+02BF). Ne kuuluvat melko harvoihin fontteihin. Jos ne joudutaan korvaamaan tavallisemmilla merkeillä, niin edellisen tilalla voi käyttää tavallista heittomerkkiä. Jäl­kim­mäi­nen olisi tällöin parempi korvata ylös­alai­sel­la puoli­lainaus­merkil­lä (‘). Seuraavissa esimerkeissä on ensin tarkan siirtokirjoituksen mukainen asu, sitten heitto­merkkiä käyttävä asu ja lopuksi yksin­ker­tais­tet­tu kirjoitus­asu, jos se on laajasti käytössä..

Sana geʿez ei ole arabiaa vaan geʿezin kieltä. Sille ei ole standardoitua siirtokirjoitusmenetelmää, ja kielen nimenkin kirjoitusasu vaihtelee.

Usein nämä merkit jätetään kokonaan pois. Esimerkiksi Jemenin pääkaupungin nimellä on suomessa (mm. virallisissa maiden ja pääkaupunkien luetteloissa) sovinnais­asu ”Sanaa”, ja asun al-Qaʿida sijasta käytetään lähes aina asua al-Qaida tai al Qaida. Kuitenkin arabian translitteroinnin standardi sanoo tässä sanassa esiintyvän ʿayn-kirjaimen käsittelystä: ”Kaikissa asemissa suo­si­tel­laan ʿ-merkin käyttöä tai ainakin sen korvaamista merkeillä ’, ' tai ´. Sanan alussa merkki voidaan yleiskielisessä translitteraatiossa kuitenkin jättää vaille vastinetta. Vokaalin kahdentamista (esim. Saad) ei suositella.”

Kovan ja pehmeän merkin siirtokirjoitusvastineet

Venäjän translitteroinnissa käytetään usein heittomerkkiä silloin, kun halutaan käyt­tää ns. tavallista kaavaa hiukan tarkempaa translitterointimenetelmää. Tällöin heitto­merkki esiintyy ns. pehmeän merkin (ь) vastineena. Myös akuuttia (´) käytetään samaan tar­koi­tuk­seen. Stan­dar­din mukainen vastine olisi kuitenkin priimi­kirjain, modifier letter prime ʹ (U+02B9). Se voi olla sa­man­nä­köi­nen kuin mm. kulmaminuutin symbolina käytetty priimi, mutta sitä pidetään merkistö­stan­dar­dis­sa eri merk­ki­nä ja luonteeltaan kirjaimena (sanoissa käytettävänä merkkinä). Käytännössä priimi­kirjain on valitettavan monissa fonteissa pystysuora, pystyn heittomerkin kal­tai­nen. Hyväksyttävän näköinen se on muun muassa fonteissa Cambria, Times New Roman ja Arial Unicode MS.

Vastaavasti ns. kovan merkin (ъ) vastineena ns. tieteellisen kaavan mukaisessa trans­lit­te­roin­nis­sa on kaksois­priimi­kirjain, modifier letter double prime ʺ (U+02BA).

ʻOkina

Heittomerkin tapainen erikoismerkki esiintyy Tyynenmeren alueen kielissä, kuten havaijissa, tarkoittamassa eräänlaista konsonanttia (glottaali­klusiilia). Sitä pidetään tällöin kirjaimena, ja sitä kutsutaan muun muassa nimellä ʻokina; nimen alussa esiintyy itse kirjain.

ʻOkinan tilalla esiin­tyy käytännössä usein tavallinen tai ylös­alai­nen heittomerkki; usein se myös vain jäte­tään pois. Unicode-standardin mukaan tällaiseen käyttöön tarkoitettu merkki on kui­ten­kin käänteis­pilkku­kirjain, modifier letter turned comma (ʻ, U+02BB). (Tätä merkkiä käytetään myös uzbekin kielen latinalaisessa kirjoitus­järjestelmässä.)

Jos ʻokinaa ei jostain syystä voi käyttää, lienee parasta korvata se ylös­alai­sel­la puoli­lainaus­merkil­lä (esim. O‘ahu) tai senkin puuttuessa pystyllä heittomerkillä (esim. O'ahu). Myös gravista on käytetty (esim. O`ahu), ja tavallista on myös jättää merkki pois (esim. Oahu).

Lisätietoja heittomerkin näköisistä merkeistä polynesialais-, intiaani- ym. kielissä on verkkosivulla Apostrophes in Native Languages.

Akuutti

Akuuttia aksenttia erillisenä merkkinä (´) (ks. kohtaa Tarkkeista kehitetyt erikoismerkit) käytetään koltansaamessa palatalisoitumisen merkkinä.

Yläpilkun näköinen tarke

Tšekin- ja slovakinkielisissä nimissä esiintyy d-, l- ja t-kirjaimen yhteydessä tarke, joka on ylhäällä olevan pilkun näköinen, vaikka sitä sanotaankin hatuksi. Koska se muistuttaa heittomerkkiä, se usein korvataan heittomerkillä, vaikka tällöin ulkoasu on ainakin jossain määrin vääränlainen.

Tarvittavat merkit ovat ď (U+010F latin small letter d with caron), ľ (U+013E latin small letter l with caron) ja ť (U+0165 latin small letter t with caron).