Tämä opas kuvaa Unix-tietokoneiden hyväksikäytön perusteita kuten komentojen antaminen, tiedostojärjestelmä tavallisen käyttäjän näkökulmasta ja joidenkin tavallisten ohjelmien (Pine, Emacs) yksinkertainen käyttö.
Päivitetty viimeksi 2003-10-18. Teknisiä korjauksia 2004-02-16. Jukka K. Korpela.
Opas kuuluu sivuston Datatekniikka ja viestintä osaan Ohjelmistot ja dataformaatit.
Tämä opas kuvaa Unix-tietokoneiden hyväksikäytön perusteita eikä edellytä erityisiä esitietoja. Lukijan täytyy kuitenkin hankkia muualta tiedot käyttämänsä Unix-koneen käytön erilaisista järjestelyistä kuten käyttäjätunnuksen hankkimisesta ja yhteydenotosta koneeseen sekä käytettävän Unix-järjestelmän erityispiirteistä.
Tämä opas on siis tarkoitettu ns. peruskäyttäjille ("loppukäyttäjille", end users), ei ns. ylläpitäjille. Toisaalta ylläpitäjä toki tarvitsee hyvät peruskäyttäjän tiedot, ja siksi tästä oppaasta lienee hyötyä myös ylläpitäjäksi aikoville - ja jopa ylläpitäjänä jo toimivillekin tietojen täydentämiseksi.
Tämän oppaan ajantasaisin versio on Webissä osoitteessa
http://jkorpela.fi/unix/
Opas jakautuu lukuihin ja luvut osiin, joista kukin on oma
Web-sivunsa, jolta on linkki seuraavaan sivuun
ja sisällysluettelosivulle.
Lisäksi on tarjolla
koko opas yhtenä Web-sivuna;
tästä voi olla apua, jos haluat esimerkiksi etsiä jotakin
sanaa oppaasta (selaimen Find-toiminnolla tms.).
Jos sinulla on kiire päästä käyttämään Unix-konetta johonkin erityiseen käyttötarkoitukseen, esimerkiksi meilin ("sähköpostin") lukemiseen ja lähettämiseen, voit aluksi lukea vain
Jos tarvitset Unixia vain hoitaaksesi Web-sivujen tekemiseen liittyviä teknisiä toimenpiteitä kuten tiedostojen suojausten asettamista, niin keskeisessä asemassa on luku Tiedostot ja hakemistot.
Myöhemmin kannattaa lukea opasta systemaattisemmin, jotta oppisit tuntemaan erilaisia mahdollisuuksia ja apuvälineitä, jotka helpottavat työtäsi (esim. komentojen editointi).
Yleinen lukuohje ilmenee seuraavasta jäsennyksestä: Opas jakautuu, tätä esipuhetta ja liitteitä lukuun ottamatta, seitsemään lukuun:
Liitteinä on oppaan lyhyt historiikki ja muuta selittelyä, tietoja siitä, mistä saa lisätietoja Unixista, ohjeita salasanan valinnasta ja ohjeita muutamista tavallisista pääteongelmista selviämiseen.
Unix-tietokoneiden käytön kannalta on olennaista muistaa, että
näissä koneissa
yleisesti ottaen
isojen ja pienten kirjainten ero on merkitsevä.
Jos oppaassa tai manuaalissa puhutaan esim. pine-komennosta,
niin komentosana on kirjoitettava nimenomaan pine eikä
esim. Pine tai PINE.
Sama koskee muun muassa tiedostonnimiä: esimerkiksi sekä tkk
että TKK ovat Unixissa mahdollisia tiedostonnimiä,
mutta ne tarkoittavat aivan eri tiedostoja.
Tässä suhteessa
Unix poikkeaa mm. Windowsista. Erittäin tavallinen ongelma
siirrettäessä tiedostoja Windows-koneesta Web-palvelimena toimivaan
Unix-koneeseen on se, että ei tiedetä tai ei muisteta, että
tiedostonnimissä on Unixin puolella oltava tarkempana.
Jos Web-sivuun on liitetty kuva rakenteella
<img src="foo.gif" alt="">, niin Windowsissa
se toimii, vaikka kuvatiedoston nimi olisi
FOO.GIF, mutta Unixissa sen pitää olla tasan
foo.gif. (Tällaisissa yhteyksissä kannattaa tiedostot
yleensä nimetä niin, että kaikki kirjaimet ovat pieniä.
Ks. Web-julkaisemisen oppaan
kohtaa
Web-osoitteet ja muut
URLit.)
Toivottavasti lukijaa ei häiritse, että tässä oppaassa on
noudatettu
erisnimien oikeinkirjoitussääntöä.
Niinpä ohjelmien nimet on kirjoitettu isolla alkukirjaimella (esim.
Pine),
vaikka komento, jolla ohjelma on käynnistettävä, on yleensä sellainen, jossa
kaikki kirjaimet ovat pieniä (esim. pine).
Yleisemmin on syytä huomata, että se komento, jolla
ohjelma käynnistetään,
voi olla muutenkin erilainen kuin se nimi,
jolla ohjelmasta puhutaan.
Unix-tietokoneissa käytettiin pitkään ns. Ascii-merkistöä, jossa ei ole omia merkkejä skandinaavisille kirjaimille å, ä ja ö. Suomessa noudatettiin yleisesti sopimusta, jonka mukaan skandinaavisten kirjainten esittämiseen käytettiin merkkipaikkoja, jotka Asciissa vastaavat erikoismerkkejä. Seuraavassa taulukossa kukin rivi sisältää kirjaimen sekä erikoismerkin, jonka tilalla se on:
å | } | (oikea aaltosulku, right brace) |
ä | { | (vasen aaltosulku, left brace) |
ö | | | (pystyviiva, vertical line eli vertical bar) |
Å | ] | (oikea hakasulku, right bracket) |
Ä | [ | (vasen hakasulku, left bracket) |
Ö | \ | (kenoviiva, backslash) |
Tämä menettely, joka on vielä jossain määrin käytössä, on aiheuttanut paljon ongelmia etenkin kansainvälisissä yhteyksissä. Syynä on muun muassa se, että muissa maissa on toisenlaisia sopimuksia .
Yleisesti on (länsimaissa) siirrytty laajempaan merkkikoodiin ISO-Latin-1 (virallisimmalta nimeltään ISO 8859-1). Se on Ascii-koodin laajennus, jossa skandinaavisille kirjaimille on omat merkkipaikat. Se vastaa melko tarkoin Windowsissa käytettyä merkistöä.
Vaikka siirtyminen laajempaan merkistöön on erittäin tarpeellista, siitä on aiheutunut ja jossain määrin vieläkin aiheutuu monenlaista hankaluutta, koska monet ohjelmat (käyttöjärjestelmien komentotulkit, tietoliikenneohjelmat, sovellusohjelmat) sekä monet päätelaitteet on tehty Ascii-koodia ajatellen, eivätkä ne siksi toimi kunnolla ISO-Latin-1:tä käytettäessä ainakaan ilman muutostöitä. Edelleenkin monet tulevat vielä pitkään käyttämään edellä mainittuja erikoismerkkejä skandinaavisten kirjainten tilalla. Joudut siis luultavasti silloin tällöin näkemään t{llaista teksti{. Lisäksi saatat törmätä sellaisiin teksteihin, joissa skandinaavisten kirjainten tilalla on mitä kummallisimpia merkkejä, koska tekstit on kirjoitettu käyttäen jotakin merkkikoodia, joka ei ole Ascii eikä ISO-Latin-1, ja koska merkistönmuunnosta ei ole hoidettu kunnolla.
Toisaalta jos joudut käyttämään näppäimistöä, josta ei tunnu löytyvän sellaisia erikoismerkkejä kuin pystyviiva | (jota usein tarvitaan Unixin komennoissa), voit kokeilla käyttää skandinaavisia kirjaimia (kuten ö) niiden asemesta edellä olevan taulukon mukaan. On nimittäin mahdollista, että laite tällöin käyttää Ascii-merkistön suomalaistettua muunnelmaa, jolloin näppäinhatussa lukee ja ruudulla näkyy ö-kirjain mutta kyseinen merkki silti "oikeasti" on pystyviiva.
Vaikka skandinaavisten kirjaimien käyttö tiedostonnimissä on mahdollista, se on yhä epäsuositeltavaa, koska se voi aiheuttaa erilaisia ongelmia. Sen sijaan tiedostojen sisällössä niitä voi toki käyttää.
Unix-tietokoneiden käyttämisessä tarvitaan melko usein myös nk. kontrollimerkkejä (control characters). Niillä vaikutetaan käytetyn tietokoneen toimintaan eri tavoilla eli kontrolloidaan sitä, mitä kone tekee. Vaikutus on ohjelmakohtainen, mutta joitakin yleisiä käytäntöjä on vakiintunut. Tässä oppaassa on esitetty muutama kontrollimerkki, ja niistä on sellaisia merkintöjä kuin control-c. Muissa dokumenteissa kontrollimerkeistä saatetaan käyttää sentapaisia merkintöjä kuin CTRL-C, C-C tai ^C.
Esimerkiksi control-c saadaan aikaan siten, että painetaan control-näppäin alas ja pidetään se alaspainettuna kun painetaan c-näppäintä. (Control on se näppäin, jossa on merkintä CTRL tai CONTROL tms. ja joka usein on näppäimistön vasemmassa alakulmassa.) Ei siis tarvitse yrittää näpäyttää kyseisiä näppäimiä yhtä aikaa, eikä niitä pidä näpäyttää peräkkäin. Menettelytapa on siis samanlainen kuin isojen kirjainten kirjoittaminen tasonvaihtonäppäimen (SHIFT) avulla. Pelkkä control-näppäimen painallus ei vaikuta yksinään mitään, vaan sen pitäminen alhaalla muita näppäimiä paineltaessa muuttaa niiden merkitystä (esim. c-kirjaimesta control-c:ksi).
Sellaisia kontrollimerkkejä, joita Unixissa tarvitaan varsin yleisesti, ovat juuri edellä esimerkkeinä mainitut
Tässä oppaassa on kirjoitettu Unixille annettavat
komennot ja
koneen tulostamat tekstit
tavallisesta tekstistä poikkeavalla kirjasinlajilla tähän tapaan:
passwd ja Incorrect password.
Toisaalta tilanteen mukaan vaihtuvat tekstit on
kirjoitettu tähän tapaan: tiedostonnimi.
Esimerkiksi ilmaisu
rm tiedostonnimi
kuvaa erään komennon yleistä muotoa kun taas
rm foobar
esittää yhden konkreettisen esimerkin kyseisestä komennosta.
Komentojen esittelyjen yhteydessä mainitaan usein, mistä englannin
sanoista komennon nimi on peräisin, esim.
cp (copy). Tämä ehkä helpottaa komentojen
nimien muistamista, koska monien Unix-komentojen nimet aluksi tuntuvat
hämäriltä konsonanttirykelmiltä.
Tässä oppaassa käytetään eräitä sellaisia termejä, joita ei ole yleensä ollut tapana käyttää painetussa tekstissä vaikka ne ovat alan puhekielessä tavallisia, esimerkiksi meili ja nyysit. Tällä menettelyllä on omat perustelunsa, mutta selvyyden vuoksi sellaisia termejä ensimmäisen kerran käytettäessä mainitaan myös niiden "kirjakieliset" vastineet kuten sähköposti ja newsit.
Kun tietokonetta käyttäessäsi törmäät ongelmiin ja vaikeuksiin, yritä ensin selvitä itse käyttäen hyväksesi tarjolla olevia kirjallisia ja koneella luettavissa olevia ohjeita ja oppaita. Hyvin usein ongelmat ratkeavat etsimällä oikea dokumentti ja lukemalla se, tarvittaessa pari kertaa, sillä ensi lukemalla jää hyvin usein jokin olennainen seikka huomaamatta. Tässä oppaassa on luku, jossa kerrotaan, mistä löydät lisätietoja Unixista.
Jos tunnet joutuneesi umpikujaan, saat usein nopeimman avun opiskelu- tai työtoverilta, jos toimit ympäristössä, jossa voi esim. viereisen päätteen käyttäjältä kohteliaasti kysyä, ehtisikö ja voisiko hän auttaa.
Käytettävissäsi saattaa olla joitakin neuvontapalveluja. Silloin on tärkeää antaa neuvojalle olennaiset tiedot ongelmasta. Neuvonta etenkin puhelimitse tai meilitse on aina hankalaa, mutta mahdottomaksi sen tekee, jos käyttäjä ei kerro muuta kuin että "tietokone ei toimi".
Unix on perhe samantyyppisiä (mutta ei keskenään täysin samanlaisia) tietokoneen käyttöjärjestelmiä. Käyttöjärjestelmä (englanniksi operating system) on yleisesti sanottuna tietokoneen eri toimintoja ohjaava ja tukeva ohjelma tai ohjelmisto. Käyttäjälle näkyvin osa ovat käyttöjärjestelmän komennot, joilla hän mm. käynnistää ohjelmia, tulostaa tiedostoja jne. Muista käyttöjärjestelmistä kuin Unixit mainittakoon esimerkkinä PC-mikroissa tavalliset Windows-järjestelmät sekä etenkin aiemmin käytetty MS-Dos.
Käyttöjärjestelmä on olemassa sitä varten, että tietokoneessa voitaisiin suorittaa ohjelmia, sovelluksia. Useimmiten käyttäjät "keskustelevat" pääasiassa muutaman sovelluksen kanssa, ja käytön opettelu on lähinnä niiden sovellusten käytön opettelua. Sovellus on kuitenkin osattava käynnistää, ja Unixissa siihen tarvitaan käyttöjärjestelmän komento. Lisäksi voidaan tarvita komentoja esimerkiksi käyttäjän tietoaineistojen (tiedostojen) hallintaan.
Jatkuvasti aiheuttaa sekaannuksia se, että käyttäjät ajattelevat joidenkin ohjelmien tai muiden asioiden kuuluvan Unixiin, koska ovat tutustuneet niihin Unix-koneissa. Siksi on syytä korostaa, että esimerkiksi tässä oppaassa kuvattavista tai mainittavista ohjelmista editori Emacs, eri Web-katseluohjelmat ja meiliohjelma Pine eivät ole osa Unixia. Ne vain ovat ohjelmia, jotka ovat saatavissa Unix-koneisiin ja niissä yleisesti käytettyjä, mutta niitä ei suinkaan löydy kaikista Unix-koneista. Toisaalta näitä ohjelmia voi olla käytettävissä muissakin koneissa kuin Unix-koneissa.
Ohjelmat on myös saatettu toteuttaa toisistaan hyvinkin riippumattomasti, joten yhden ohjelman sisällä toimivat käskyt ja temput yleisesti ottaen eivät toimi ollenkaan tai eivät toimi samalla tavalla toista ohjelmaa käytettäessä.
Useimmille ihmisille Unixin tai Unix-tietokoneen käyttö ei ole itsetarkoitus vaan väline: Unix-kone valitaan käytettäväksi siksi, että siinä on sellaisia ohjelmia, joita halutaan käyttää. On myös mahdollista, että käyttäjälle on esimerkiksi työ- tai opiskelupaikassa tarjolla vain Unix-koneita.
Unix-koneita käytetään jossain määrin "keskuskoneina", jotka on kiinteästi kytketty tietoliikenneverkkoon ja joihin voi ottaa yhteyden muualta, esimerkiksi käyttäjän mikrolta. "Keskuskoneita" saatetaan käyttää raskaaseen numeeriseen laskentaan tai muihin vaativiin sovelluksiin taikka pelkästään datojen keskitettyyn tallentamiseen (ns. tiedostopalvelimina).
Jos sinulla on käyttäjätunnus Unix-koneeseen, joka on kiinteästi Internetissä, voit päästä käyttämään koneessa olevia aineistojasi, ohjelmia yms. mistä tahansa päin maailmaa. Toki tällaisessa koneessa voisi olla muukin käyttöjärjestelmä kuin Unix, mutta käytännössä Unix on tavallisin.
Unixia käytetään yleisesti myös erilaisissa palvelimissa (servers), esimerkiksi Web-palvelimissa ja FTP-palvelimissa. Oikeastaan "keskuskoneet" ovatkin nykyisin palvelimia pikemminkin kuin vanhanaikaisia keskitettyjä järjestelmiä. Varsin tavallista tätä nykyä on, että käyttäjä, joka muutoin toimii vain Windows-ympäristössä, joutuu Unixin kanssa tekemisiin vain halutessaan tehdä Web-sivuja. Silloinkin itse tekemisen voi hoitaa omalla mikrolla, ja Unixissa tehdään vain muutamia melko yksinkertaisia toimenpiteitä.
UNIX on The Open Groupin (aiemmin X/Openin, sitä ennen AT&T:n) rekisteröity tavaramerkki. Tässä oppaassa ja yleisesti muutoinkin käytetään sanaa hUnix tarkoittamaan erilaisia UNIX-tyyppisiä käyttöjärjestelmiä. Niillä on monia erilaisia tuotenimiä, jotka on usein valittu x-loppuisiksi, esim. "Aix" ja "HP-UX".
Vaikka siis nimi "UNIX" sinänsä on varattu järjestelmille, jotka täyttävät eräät vaatimukset, ei ole mitään yleisesti hyväksyttyä määritelmää sille, millaiset käyttöjärjestelmät ovat "UNIX-tyyppisiä". Usein sanaa "Unix" (näin kirjoitettuna) käytetään väljästi tarkoittamaan "UNIX-tyyppisiä" järjestelmiä, jopa niin, että esim. Linuxiakin saatetaan sanoa Unixiksi.
Unixeja voidaan monin tavoin "viritellä" niin, että koneet, joissa on saman valmistajan toimittama Unix, voivat silti näyttää käyttäjälle melko erilaisilta ainakin päällisin puolin. Kääntäen voidaan eri valmistajien Unixeista tehdä näkyviltä osiltaan samanlaisiksi sopivilla asetuksilla, jos halutaan.
Muun muassa seuraavia ominaisuuksia voidaan pitää kaikille Unixeille ominaisina:
Unix on alun perin suunniteltu yksinkertaiseen päätekäyttöön: käyttäjä istuu tekstipäätteen ääressä ja "komentaa" konetta tekstikomennoilla. Tekstipääte tarkoittaa tällöin ns. tyhmää päätettä, joka pystyy näyttämään kuvaruudulla vain merkkejä, ei grafiikkaa, ja jossa käytetään vain näppäimistöä, ei hiirtä. Nykyisin paljon monipuolisempikin käyttö on mahdollista. Perustilanne on kuitenkin edelleen seuraava:
Seuraavassa selitetään muutama peruskäsite, joita tarvitaan jo opeteltaessa tavallisimpien sovellusohjelmien käyttöä Unix-koneissa. Kaikkia näitä kuvataan yksityiskohtaisemmin muualla tässä oppaassa.
Tiedosto (engl. file) tarkoittaa
data-aineistoa,
joka on suhteellisen pysyvästi talletettu tietokoneeseen.
Tiedostolla on nimi, jolla siihen viitataan.
Nimi on käyttäjän valittavissa. Varminta on ainakin aluksi
käyttää vain sellaisia tiedostonnimiä, jotka koostuvat seuraavista
merkeistä: englannin kirjaimet a:sta z:aan, numerot ja piste.
Esimerkiksi opintosuunnitelma ja ajat5.txt
ovat mahdollisia tiedostonnimiä.
Tiedostoja voidaan perustaa ja tiedostojen sisältöä muuttaa
sekä komennoilla että ohjelmilla,
mm. Emacs-editorilla.
Lisäksi tiedostoja voidaan
luoda monilla muillakin tavoilla, ja monet ohjelmat tuottavat
tiedostoja automaattisesti, käyttäjän tietämättäkin.
Edellä käytetty ilmaisu suhteellisen pysyvästi tarkoittaa, että tietoaineisto ei häviä, kun käyttäjä lopettaa yhteyden tietokoneeseen. Periaatteessa tiedosto ei häviä, ellei sitä erikseen hävitetä. Käytännössä tähän ei voi täysin luottaa, koska esim. laiteviat voivat tuhota tiedostoja.
Hakemisto (engl. directory) voidaan ymmärtää kokoelmaksi tiedostoja tai tiedostoja koskevien tietojen kokoelmaksi tai "paikaksi", jonne tiedostoja voi tallentaa. Kokoelma voi myös olla monitasoinen siinä mielessä, että hakemisto sisältää hakemistoja, joita sanotaan alihakemistoiksi.
Jokaisella käyttäjällä on kotihakemisto. Tämä tarkoittaa käyttäjätunnukseen liitettyä hakemistoa, jota käyttäjä itse hallitsee. Aluksi voit tallettaa kaikki tiedostosi ajattelematta hakemistoja ollenkaan, jolloin tiedostot menevät kotihakemistoosi. Mutta kun tiedostoja alkaa kertyä, kannattaa opetella perustamaan ja käyttämään alihakemistoja, jotta voit sijoittaa tiedostosi aihepiirin mukaisiin hakemistoihin (kotihakemistosi alihakemistoihin).
Luettelon kotihakemistossasi olevista tiedostoista saat komennolla
ls (list).
Tiedostojen ja hakemistojen suojaukset määräävät, keillä on oikeus käsitellä tiedostoja ja hakemistoja eri tavoin. Suojausten oletusarvot ovat eri Unix-koneissa erilaiset; on esimerkiksi mahdollista, että käyttäjän tiedostoja voivat kaikki muut lukea, ellei käyttäjä ole erikseen suojannut niitä. Järkevä oletusarvo on yleensä se, että käyttäjän tiedostoihin ei muilla käyttäjillä (paitsi ylläpidolla) ole mitään oikeuksia, ja käyttäjä itse voi päättää antaa joitakin tiedostojaan muidenkin luettavaksi. Kaikkialla oletusarvot eivät kuitenkaan aina ole järkeviä, joten uuden järjestelmän käyttöä aloittaessaan kannattaa tarkistaa tällaiset asiat.
Edellä käytetty ilmaisu oletusarvo (engl. default) on atk-alan slangia ja tarkoittaa alkutilaa, joka vallitsee, kunnes käyttäjä itse muuttaa tilannetta komennoilla tai muuten.
Unix-tietokonetta (jatkossa "konetta") pystyy käyttämään monta ihmistä yhtä aikaa. Jokainen käyttäjä tarvitsee oman käyttäjätunnuksen (username tai user id), jolla käyttäjä ilmoittaa itsensä yhteydenotossa ja jonka "omistuksessa" käyttäjän tiedostot ovat. Jokaisella käyttäjällä on myös oma, salainen avaimensa eli salasana (password), jolla käyttäjän henkilöllisyys varmistetaan.
Omaa salasanaa ei saa kertoa kenellekään. Salasanan on tarkoitus olla vain omassa muistissa - ei edes paperilapulla, josta joku voi sen nähdä. Salasanaa ei pidä kertoa edes ylläpitäjäksi esittäytyvälle, sillä ylläpitäjä ei salasanaasi tarvitse. Sen sijaan käyttäjätunnuksesi voit toki kertoa keille haluat. Katso salasanan valintaohjeita tämän oppaan liitteestä. Ks. myös Tietokoneen käyttäjän turvaopas, etenkin kohdat Salasanat ja Vainoharhaisuus on hyväksi.
Ilman käyttäjätunnusta ja salasanaa ei Unix-koneita saa käyttää, eikä luvatonta käyttöä pidä yrittää. Käyttäjätunnuksen eli tietokoneluvan myöntää kunkin tietokoneen omistaja tai tämän valtuuttama koneen ylläpitäjä.
Saadessaan käyttäjätunnuksen käyttäjä sitoutuu noudattamaan järjestelmän ylläpitäjän antamia sääntöjä ja ohjeita.
Usein käyttäjätunnuksia luodaan "massoittain" tai muuten enemmän tai vähemmän automaattisesti, esimerkiksi oppilaitoksissa ehkä kaikille uusille opiskelijoille ilmoittautumisen yhteydessä taikka työpaikoilla osana työsuhteen perustamisen rutiineja. Tällöin konekohtaisia tietoja järjestelyistä ei kerrota henkilökohtaisesti, mutta sitä tärkeämpää on tutustua jaettavaan aineistoon ja tallettaa se huolellisesti.
Kuten kohdassa Unixin yleispiirteitä kerrottiin, Unix-koneita aluksi käytettiin yleensä päätteen (terminal) kautta. Pääte oli alkujaan (ja joskus yhä on) "tyhmä" laite, joka osasi lähinnä lähettää näppäimistöltä kirjoitettavat merkit tietokoneelle ja näyttää tietokoneelta tulevat merkit kuvaruudulla (tai tulostaa ne paperille). Pääte voi olla kaukana itse koneesta, jonne päätteeltä menee vain dataa (merkkejä) kuljettava johto. Yhteen koneeseen menee yleensä monta tällaista päätelinjaa. (Päätettä, jonka kautta koneen perusylläpito hoidetaan ja joka on yleensä lähellä konetta, sanotaan konsoliksi.) Itse kone pysyy käynnissä, vaikka päätteistä katkaistaisiin virrat.
Alkujaan kukin pääte oli kiinteästi kytketty yhteen koneeseen. Myöhemmin kehitettiin erilaisia vaihteita, joiden kautta päätteeltä saattoi kytkeytyä eri koneisiin.
Nykyisin on erittäin tavallista, että päätteen asemesta käytetään mikrotietokonetta tai työasemaa, jossa toimii jokin päätettä matkiva eli emuloiva ohjelma, pääte-emulaattori. Turvallisuussyistä kannattaa yleensä käyttää kehittynyttä ohjelmaa, joka hoitaa siirrettävän datan salauksen, esim. SSH.
Seuraavassa käsitellään yhteydenottoa vain siltä osin, kuin se vastaa toimintaa "tyhmällä" päätteellä. Tämä on yhteydenoton ydin, ja muusta asiaan liittyvästä kerrotaan eri pääte-emulaattorien yms. käyttöohjeissa.
Toimintaa, joka alkaa yhteydenotosta ja päättyy yhteyden katkaisuun, kutsutaan pääteistunnoksi tai lyhyesti istunnoksi (session). Osa käyttäjän tekemistä asioista vaikuttaa koko istunnon ajan, osa taas lyhytaikaisemmin esim. vain yhden komennon suorituksessa, tai pitkäaikaisemmin myös käyttäjän myöhemmissäkin istunnoissa.
Perustilanteessa Unix-kone tulostaa päätteelle (tai
pääte-emulaattorin ikkunaan) tekstin
login:
merkiksi siitä, että se on valmis yhteyteen. Jotta tähän tilaan päästäisiin,
saatetaan tarvita erilaisia toimenpiteitä kuten return- tai enter-näppäimen
painamista muutaman kerran.
Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja paina sitten return- tai enter-näppäintä.
Ruudulle pitäisi tulostua
nn's password:
missä nn:n tilalla on käyttäjätunnuksesi.
Tällöin kirjoita salasanasi ja paina lopuksi return- tai enter-näppäintä
Salasana ei tule ruudulle näkyviin, jottei
selkäsi takaa ehkä kurkkiva ihminen saisi sitä liian helposti tietoonsa.
Siksi sen kirjoittaminen vaatii erityistä huolellisuutta.
Jos käyttäjätunnus (jatkossa tunnus) ja salasana on kirjoitettu
täsmälleen
oikein, kone käynnistää istunnon, "päästää käyttäjän sisään".
Jos käyttäjä on tehnyt jonkin kirjoitusvirheen, kone ilmoittaa esim.
login incorrect ja kysyy samat asiat uudestaan.
Koska Unix-koneet ymmärtävät isot ja pienet kirjaimet eri merkeiksi, käyttäjätunnus pitää antaa juuri sellaisina kuin sen on saanut ja salasana sellaisena, joka on ilmoitettu tai jollaiseksi sen on itse asettanut. Jos tämä ei toimi, kannattaa kokeilla molempien kirjoittamista kokonaan pienillä kirjaimilla. Jos lomake, johon olet kirjoittanut haluamasi tunnuksen, tai paperi, jossa sinulle annettu tunnus on ilmoitettu, on kirjoitettu käsin, tunnus ja salasana voivat olla siinä isoilla kirjaimilla, vaikka lupaa luotaessa ne itse asiassa kirjoitettu pienillä.
Jos kaikki menee hyvin, niin yhteys muodostuu. Tosin joskus yhteyden muodostuminen voi kestää jonkin aikaa.
Yhteyden muodostuttua ruudulle voi tulostua
more /etc/motd
You have new mail.,
joka tarkoittaa, että sinulle on saapunut uutta
meiliä ("sähköpostia")
alpha ~ 1 %%- tai $-merkki.
Koneeseen sisäänpääsy kestää yleensä hetken, koska kone suorittaa erilaisia tarkistuksia ja alustuksia. Kun nämä ovat valmiit, kone ilmoittaa olevansa käyttövalmis tulostamalla kehotteen (prompt).
Kehote voi olla hyvinkin erinäköinen eri koneissa
ja eri käyttäjillä.
Seuraavassa on muuan tavallinen kehotteiden rakenne:
kone hakemisto nro %
esimerkiksi
alpha ~ 1 %
Tällöin kehotteen ensimmäinen osa kertoo, missä koneessa ollaan,
toinen osa (alkutilassa ~ eli
kotihakemisto) kertoo,
missä hakemistossa ollaan ja kolmas osa kertoo, monesko komento on
menossa. Lopussa on vielä prosenttimerkki ja välilyönti.
Kehotteen näkyminen ilmoittaa, että kone on komentotilassa eli
valmis ottamaan vastaan komentoja.
Teknisemmin sanoen: tällöin sen, mitä käyttäjä näpyttelee, käsittelee
Unixin komentotulkki (engl. shell),
joka yrittää tulkita näpyttelyt
komennoiksi ja suorittaa ne.
Kone voi myös olla esim. jonkin ohjelman käskytilassa, siis valmiina vastaanottamaan kyseisen ohjelman sisällä annettavia käskyjä mutta ei Unixin komentoja. Tällöin kehote on erinäköinen, esim.
ftp>.
Komentotilassa eli kehotteen perään voidaan kirjoittaa Unixin komento tai sellaisen ohjelman nimi, joka halutaan käynnistää. Jokainen komento tai ohjelman nimi päätetään return- tai enter-näppäimellä. Tätä ei jäljempänä enää yleensä erikseen mainita.
Komentoja kirjoitettaessa tehtyjä näppäilyvirheitä voi korjailla eri tavoin. Esimerkiksi viimeksi kirjoitetun merkin voi yleensä poistaa DEL-näppäimellä.
Seuraavassa on pieni esimerkki siitä, miltä komentojen antaminen näyttää.
Yksityiskohdat kuten kehotteen muoto tietysti vaihtelevat. Esimerkissä
käyttäjä antaa kolme komentoa: date (tulostaa päiväyksen
ja kellonajan), cal 2 1996 (tulostaa helmikuun kalenterin
vuonna 1996) ja rm logfile (hävittää, engl. remove,
tiedoston logfile):
epsilon ~ 51 % date
Tue Feb 6 10:42:55 EET 1996
epsilon ~ 52 % cal 2 1996
February 1996
Sun Mon Tue Wed Thu Fri Sat
1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29
epsilon ~ 53 % rm logfile
epsilon ~ 54 %
Huomaa erityisesti, että komennon onnistuneesta suorituksesta ei
useinkaan tule mitään palautetta
vaan tulostuu vain uusi kehote.
Esimerkissä kävi näin komennon rm logfile tapauksessa.
Pääteistuntoa ei saa lopettaa vain sammuttamalla virta päätteestä. Virran sammuttaminen ei useinkaan ole tarpeen, mutta tärkeämpää on, että se ei suinkaan takaa pääteistunnon katkeamista. Jos seuraava käyttäjä virran kytkettyään huomaa olevansa sinun pääteistunnossasi, se aiheuttaa hänelle turhaa hämminkiä - ja mahdollisesti sinulle ikäviä seuraamuksia.
Pääteistunto lopetetaan komennolla
logout
Tähän järjestelmä yleensä vastaa ilmoituksella, joka kertoo istunnon päättymisestä. Tämän jälkeen voit luovuttaa päätteen toiselle, sammuttaa pääte-emulaattorin tms.
Tämä luku käsittelee tiedonhakua ja viestintää tietokoneiden avulla lähinnä siltä kannalta, miten eräitä siihen sopivia ohjelmia käytetään Unix-koneissa. Tässä ei juurikaan käsitellä esim. sellaisia kysymyksiä kuin mikä Web järjestelmänä on ja miten sitä hyödynnetään tehokkaasti tai miten nyyseissä (newseissä) tulisi käyttäytyä. Sellaisia yleisiä aiheita käsittelevät mm. Web-julkaisemisen opas. ja Nyysiopas.
Kuvattavia tiedonhaku- ja viestintävälineitä voi usein käyttää hyväkseen etsittäessä ratkaisuja atk-alan ongelmiin ja kysymyksiin. Välineet ovat kuitenkin luonteeltaan yleisiä, ja niistä on usein suurta apua eri alojen ongelmissa ja tarpeissa.
Esittelemme tiedonhaun ja viestinnän mahdollisuuksia seuraavassa järjestyksessä, joka on eräs näkemys niiden tärkeysjärjestyksestä:
World Wide Web eli lyhyesti Web [lausutaan suomessa yleensä veb tai vep] tarkoittaa erästä kehittynyttä ja erittäin nopeasti laajenevaa informaatiojärjestelmää. Sen nimestä käytetään myös lyhenteitä WWW ja W³. Se tarjoaa ihmisille ja organisaatioille tehokkaan tavan tarjota tietoja muiden luettavaksi. Web tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia kuvien, kuvioiden, värien ja eri kirjasintyyppien käyttöön, edellyttäen että käyttäjän laite tukee niitä. Myös ääntä voi siirtää, jos käyttäjän laitteessa on sopiva äänigeneraattori. Tekstipäätteelläkin voi käyttää Webiä mutta kuvia ei silloin tietenkään näe.
Web tukee ns. hypertekstiä. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että tiedon tuottaja voi merkitä dokumentin tekstin sanoja linkeiksi, jotka viittaavat toisiin dokumentteihin (tai saman dokumentin toiseen kohtaan). Tiedon lukija näkee linkit muusta tekstistä poikkeavina, esim. alleviivattuina tai värillisinä, ja hän voi hiirtä käyttäen tai muulla tavalla valita linkin seuratakseen sitä, siis saadakseen ruudulle sen dokumentin, johon linkki viittaa.
Jotta Webiä voisi käyttää, tarvitaan jokin Web-katseluohjelma (eli lukuohjelma eli käyttöliittymä eli selain eli browser eli ...). On olemassa varsin monia erilaisia katseluohjelmia eri tietokoneille; suureksi osaksi ne tarjoavat samoja mahdollisuuksia ja toimintoja, mutta usein eri nimillä. Suosituin Unix-koneissa lienee Netscape. Tässä oppaassa kuvataan kuitenkin lyhyesti toisentyyppinen, tekstipohjainen ohjelma: Lynx.
Webin yhteydessä keskeinen käsite on URL (Uniform Resource Locator), jonka avulla voidaan yksiselitteisesti ja suhteellisen lyhyesti ilmaista, missä jokin tieto on Webissä taikka jossakin muussa informaatiojärjestelmässä, johon on yhteys Webistä. URL on eräänlainen tiedostonnimen laajennus: se ilmoittaa, missä tietokoneessa dokumentti sijaitsee ja missä tiedostossa se siinä on. (Lyhenne URL luetaan suomessa milloin sanana, url(i), milloin lyhenteenä, uu är äl.)
Esimerkki URL:stä on
http://www.vtt.fi/, joka viittaa Valtion teknisen
tutkimuskeskuksen (VTT) Webiin panemien tietojen pääsivuun.
Jos tietää (esim. lehdessä julkaistun jutun perusteella) jonkin dokumentin URL:n, siihen pääsee suoraan käsiksi ilmoittamalla URL:n Web-katseluohjelmalle. Ilmoittamisen tapa vaihtelee ohjelman mukaan. URL:ää kirjoitettaessa on syytä olla huolellinen muun muassa siksi, että niissäkin yleensä isojen ja pienten kirjainten ero on merkitsevä. Onneksi URL:ien kirjoittamisen käsin voi useimmiten välttää.
Webin yhteydessä puhutaan "Web-sivuista", joihin URL:t viittaavat, mutta nimitys ei ole kovinkaan onnistunut: "Web-sivu" ei suinkaan välttämättä mahdu kuvaruudulle yhdellä kertaa vaan voi olla sivu-sanan arkimerkityksessä useita sivuja (jopa kymmeniä tai satojakin sivuja) pitkä.
Kun Web-katseluohjelma käynnistetään, ruudulle tulee aloitussivu, joka voi eri koneissa ja eri käyttäjillä olla erilainen. Ruudulla näkyvästä dokumentista pääsee muihin dokumentteihin valitsemalla siitä linkkejä. Valinta tehdään eri katseluohjelmissa eri tavalla. Vaihtoehtoisesti käyttäjä voi, kuten edellä mainittiin, ilmoittaa suoraan URL:llä, minkä dokumentin hän haluaa seuraavaksi nähdä. Dokumentteja voi myös etsiä avainsanojen perusteella erilaisilla hakujärjestelmillä, esim. Google.
Jos ruudulla näkyvä dokumentti on sellainen, johon haluat ehkä myöhemmin palata, voit tallettaa tiedon siitä henkilökohtaiseen kiinnostavien dokumenttien listaasi. Tällöin voit myöhemmin vain poimia sen listasta ilman, että sinun tarvitsee kirjoittaa tai edes tietää dokumentin URL:ää. (Teknisesti kyllä nimenomaan dokumentin osoite eli URL tallentuu sinulle, ei itse dokumentti.) Kyseisestä listasta käytetään eri katseluohjelmien yhteydessä eri nimiä kuten hotlist, bookmarks ja quicklist, ja listan käsittelyn keinot ovat erilaisia.
Kun olet esim. seuraavien ohjeiden avulla hiukan tutustunut jonkin Web-katseluohjelman käytön perusteisiin, kannattaa ehdottomasti opetella lisäksi ainakin
Lynx on tekstipohjainen Web-katseluohjelma, jota voi käyttää kaikenlaisilla päätteillä, modemiyhteyksillä jne. Perusasioita:
lynx
b-näppäintä (b johtuu
sanasta backwards).
z-näppäintä.
g-näppäintä (go),
jolloin Lynx kysyy
URL to open:, ja sitten kirjoitetaan URL
ja painetaan returnia.
Q-kirjaimella
(quit).
Meili (tunnetaan myös mm. nimillä sähköposti, electronic mail, E-mail ja maili) on tietokoneviestinnän muoto, jossa viestin vastaanottajan ei tarvitse olla juuri sillä hetkellä käyttämässä konettaan, jotta viesti menisi perille. Lähettäjä kirjoittaa viestin omalla meiliohjelmallaan, joka lähettää sen tietokoneeseen, jossa vastaanottajalla on käyttäjätunnus. Vastaanottaja voi lukea meilin omalla meiliohjelmallaan hänelle sopivana ajankohtana.
Meilin käyttökelpoisuus perustuu sen nopeuteen ja tavoittavuuteen: jos käyttäjät lukevat meilinsä vähintään kerran päivässä, myös puhelimen tavoittamattomissa olevan työ- tai opiskelutoverin saa kiinni tehokkaasti.
Meili on henkilökohtaista, ts. viestiä lähetettäessä pitää erikseen nimetä jokainen vastaanottaja, ja jokainen heistä saa oman kopionsa viestistä. Tulleita viestejä pääsee normaalisti lukemaan vain oikea vastaanottaja omalla tunnuksellaan ja salasanallaan. Koska meilinlähetysohjelma voi kuitenkin joissain harvinaisissa tilanteissa toimia "väärin" ja koska toisten ihmisten meilien lukeminen saattaa olla teknisesti mahdollista (vaikkakin laitonta), niin todella salaisiksi tarkoitettuja tietoja ei meilillä kannata lähettää.
Meilin käyttö ei edellytä mitään erillistä lupaa, vaan meiliä voivat lukea ja lähettää kaikki, joilla on lupa johonkin Unix-koneeseen. Meilin käytössä on kuitenkin noudatettava sitä koskevia sääntöjä, hyviä tapoja ja tervettä järkeä. Häiriköinti kuten ketjukirjeet ja summittaiset massalähetykset ("spämmäys") ovat kiellettyjä.
Lisätietoja meilistä yleensä (ei eri meiliohjelmien käytöstä) on Meilioppaassa.
Meili, kuten postikin, kulkee paremmin, jos osoite on oikein. Jos meilin osoitteessa on pienikin kirjoitusvirhe, se yleensä ei mene perille minnekään vaan palautuu lähettäjälle.
Meiliosoitteita on monenlaisia, vaikka rajoituttaisiinkin vain ns. Internet-osoitteisiin. Mitä paikallisempaa meili on, sitä yksinkertaisempi osoite riittää. Toisaalta täydellisempi osoite on aina varmempi. Osoite voi olla esimerkiksi jotakin seuraavista muodoista:
@kone
vain yhden ns. alueen eli domainin sisällä (ei suositella)
.alue
yleispätevä eli siihen voi lähettää meiliä kaikkialta Internetistä
@alue
on myös yleispätevä mutta
toimii vain,
jos vastaanottajalle on erikseen
rekisteröity tällainen osoite.
.fi tai .com).
Kun kerrot meiliosoitteesi,
kerro ehdottomasti täydellinen Internet-osoite!
Kun lähetät meiliä, niin meiliohjelma yleensä automaattisesti liittää viestiin tiedon omasta meiliosoitteestasi. Vastaanottaja voi yleensä jollakin helpolla tavalla (esim. Pineä käytettäessä jäljempänä kuvattavalla r-käskyllä) lähettää sinulle vastausviestin siten, että hänen meiliohjelmansa automaattisesti osaa lähettää sen sinun osoitteeseesi. Sinun ei siis yleensä tarvitse itse kirjoittaa osoitettasi lähettämiisi meileihin - paitsi jos jostain syystä haluat vastauksen eri osoitteeseen kuin siihen, josta lähetät viestisi.
Hyvin yleisesti kysytään: "Miten saan selville kaverini meiliosoitteen?"
Varmin tapa on kysyä häneltä, ja yleensä se on ainoa kohtuullisen varmasti
toimiva tapa.
Monissa tapauksissa on muitakin keinoja kuten
finger-
ja whois-palvelu, mutta ne eivät ole yleispäteviä. Ks.
myös ohjetta meiliosoitteiden etsimisestä.
Useissa Unix-koneissa on helppokäyttöinen mutta silti melko monipuolinen meiliohjelma, Pine, joka esitellään seuraavassa. (Nimi Pine luetaan suomessa yleensä kirjoitusasun mukaisesti, mutta myös englanninmukaista ääntämystä pain esiintyy.) Lukuisia muitakin meiliohjelmia on olemassa.
Pinen käytön perusteiden alkeet:
q (johtuu
sanasta quit).
Kun ensimmäisen kerran käynnistät Pinen, näet ruudullasi Pinen tervetuloviestin (Welcome to Pine). Lisäksi Pine ehkä kysyy, haluatko lyhyehkön (englanninkielisen) käyttöohjeen. Vastattuasi myöntävästi (Y) tai kieltävästi (N) pääset Pinen normaaliin aloitustilaan. Jos vastasit myöntävästi (Y), saat hetken kuluttua meilitse ohjeen. Voit lukea sen Pinellä kuten minkä hyvänsä viestin. (Kuitenkin ohjeen tilaaminen on tuskin tarpeellista, koska sen sisältö on melko tekninen ja koska Pineä koskevia lisätietoja on luettavissa Webillä.)
Näin luet meiliä:
pine
N-kirjain rivin alussa, jos et ole lukenut viestiä,
ja A-kirjain,
jos olet jo paitsi lukenut sen myös vastannut siihen.
Viestiin vastaamiseksi paina r-näppäintä. Pääset vastaamistilaan,
joka on samantapainen kuin jäljempänä kuvattava normaali
meilinlähetystila. Sitä ennen Pine kuitenkin kysyy, haluatko lainata
saamasi meilin mukaan vastaukseen:
Include original message in Reply? (y/n/^C) [n]:
Yleensä kannattaa painaa returnia, mikä merkitsee, ettet halua
lainata. Jos kuitenkin haluat lainata, kirjoita y ja paina returnia.
Kirjoita joka tapauksessa vastauksesi samaan tapaan kuin meiliä
muuten lähetettäessä, mutta ottaen huomioon, että voit ruveta
suoraan kirjoittamaan itse vastausviestiä. Vastauksen lähetettyäsi
olet samassa tilanteessa kuin edellä kohdassa 5 kuvattiin.
Viestin hävittämiseksi
paina d-näppäintä. Tällöin Pine automaattisesti
siirtyy näyttämään seuraavaa lukematonta viestiä saapuneen meilin
laatikostasi. Hävitettyä viestiä ei saa takaisin sen jälkeen, kun
olet poistunut Pinestä. Jos siis et ole varma siitä, tarvitsetko
viestiä ehkä myöhemmin, kannattaa hävittämisen asemesta siirtää
se kansioon seuraavassa kuvattavalla tavalla.
Siirtääksesi viestin haluamaasi kansioon
paina s-näppäintä.
Tällöin Pine kysyy
SAVE to folder [saved-messages] :Jos vain painat returnia, viesti siirtyy kansioon nimeltä
saved-messages.
Folder "kansionnimi" doesn't exit. Create? (y/n/^C) [y]
Jos haluat, että Pine perustaa kansion, paina returnia. Jos taas
kirjoitit kansion nimen väärin, kirjoita n ja paina returnia ja
yritä uudestaan eli kirjoita s jne. Kansioiden käytöstä kerrotaan
lisää jäljempänä.
Lähettääksesi viestin eteenpäin
toiselle henkilölle eli
"forwardoidaksesi" sen paina f-näppäintä. Tällöin pääset tilaan, joka
vastaa normaalia meilinlähettämistilaa, mutta viestiosassa on
valmiiksi lopussa teksti Forwarded message ja sen jäljessä
alkuperäinen viesti. Kirjoita vastaanottajan osoite normaalisti,
ja yksinkertaisimmassa tapauksessa voit sitten lähettää viestin
control-x:llä.
Saattaa kuitenkin olla hyvin aiheellista lisätä
viestin alkuun (ennen tekstiä Forwarded message)
oma selityksesi,
lyhimmillään ehkä jotain sellaista kuin "Tiedoksesi vain" tai
"Tämä asia kuulunee sinun alaasi" ja vasta sitten painaa control-x:ää.
Jos et halua tehdä viestille mitään,
paina n-näppäintä päästäksesi
lukemaan seuraavan lukemattoman viestin. Jos sellaista ei ole,
tulee viesti No more messages. Tällöin voit esim. lopettaa
Pinen käytön painamalla q-näppäintä (ja vastaamalla Pinen ehkä
esittämiin kysymyksiin) tai mennä Pinen päävalikkoon
i-näppäimellä.
Huomaa, että jos et tee viestille mitään, niin Pine myöhemmin edelleenkin
näyttää sen saapuneen meilin listassa, lukemattomien meilien joukossa,
tosin luetuksi merkittynä (s.o. listan kyseisen rivin alussa
ei enää ole N-kirjainta). Mitä enemmän jätät viestejä tällä tavoin
kokonaan käsittelemättä, sitä kauemmin Pinen käynnistys kestää.
Näin lähetät meiliä:
pine
c
eli vain paina
c-näppäintä.
To : Cc : Attchmnt: Subject : ----- Message Text -----ja kursori on näistä riveistä ensimmäisen lopussa, valmiiksi kohdallaan. Kirjoita vastaanottajan meiliosoite ja paina returnia. Tällöin Pine saattaa jollakin tavalla täydentää osoitetta. Joka tapauksessa kursori siirtyy seuraavan rivin (Cc :) loppuun. Paina returnia. Kursori siirtyy seuraavan rivin (Attchmnt:) loppuun. Paina taas returnia. Nyt olet Subject-rivillä. Kirjoita viestin otsikko ja paina returnia. Kursori siirtyy Message Text -rivin jälkeisen rivin alkuun, alueelle, johon itse viesti kirjoitetaan.
Halutessasi voit antaa To:-rivillä useita vastaanottajia, osoitteet pilkulla toisistaan erottaen. Voit myös antaa Cc:-rivillä yhden tai useamman lisävastaanottajan. Attchmnt:-riviä käytetään silloin, kun halutaan lähettää viestin mukana esim. kuvatiedosto, mutta siihen ei tässä ohjeessa puututa.
y kysymykseen
tiedoston tallentamisesta (Save file - -); näin pääset takaisin Pineen
niin, että Emacsilla muokattu viesti on valmiina lähetettäväksi.
q:ta tai jatkaa esim. lukemalla postejasi.
Kansio (folder) on väline meilien säilömiseen. Teknisesti kansio on tiedosto, mutta yleensä kaiken tarpeellisen kansioiden käsittelyn voi tehdä Pinen sisällä sen komennoilla.
Etenkin jos sinulle tulee paljon meiliä, sinun kannattaa säilöä saapunut meili kansioihin sopivasti ryhmiteltynä, esimerkiksi kuhunkin aihepiiriin liittyvä meili omaan kansioonsa, jolle annat aihepiiriä kuvaavan nimen. (Tietysti sellainen meili, jota ei enää tarvita, kannattaa hävittää.)
Pine tallettaa automaattisesti kaiken lähettämäsi meilin kansioon
nimeltä
Kun haluat lukea uudelleen sellaisen viestin, jonka olet tallettanut
johonkin kansioon, anna Pinen sisällä käsky l
(pikku ällä), jolloin saat listan
kansioistasi. Mene nuolinäppäimillä
sen kansion nimen kohdalle, jossa
viesti on, ja paina returnia. Tällöin saat kansiossa olevien viestien
listan, joka on samaa muotoa kuin normaali saapuneen meilin lista.
(Itse asiassa saapunut meilikin on kansiossa. Sen nimi on
INBOX.)
Nyt voit lukea vanhoja viestejä aivan samaan tapaan kuin uusiakin.
Sitten voit jatkaa Pinen käyttöä normaalisti, esim. antaa uuden
l-käskyn, jos haluat käsitellä jotakin muuta kansiota,
tai c-käskyn,
jos haluat lähettää meiliä, jne.
Pinessä on hyvä sisäinen help-järjestelmä, johon pääsee
kysymysmerkillä (?). Siitä pääsee takaisin Pinen normaalitilaan
e-näppäimellä.
Edellä esitetty sisältää olennaisesti saman kuin erillinen Pinen käyttöohje. Ks. myös suomenkielisiä lisäohjeita, joissa viitataan englanninkielisiin lisätietoihin.
Nyysit (Usenet, news) oli aikoinaan vahvasti Unix-painotteinen viestintäjärjestelmä. Edelleenkin sen käyttö myös Unix-koneissa on toki mahdollista. Käytössä on kuitenkin suhteellisen vähän käyttöjärjestelmästä riippuvia asioita. Enemmänkin on kyse toisaalta yleisistä käyttöperiaatteista ja -säännöistä, toisaalta ohjelmakohtaisista asioista.
Niinpä tässä vain viitataan laajahkoon Nyysioppaaseen. Sen kohdassa Nyysiohjelmia Unixissa mainitaan muutamia yleisesti käytettyjä ohjelmia ja viitataan niiden käyttöohjeisiin.
Koska koneessa voi olla yhtä aikaa monia muitakin,
voi olla mielenkiintoista ja tarpeellista tietää,
keitä he ovat ja mitä he ovat tekemässä.
Esimerkiksi jos haluaisit "reaaliaikaisen" yhteyden johonkuhun
esim. jäljempänä kuvattavalla talk-komennolla,
kannattaa ensin tarkistaa, onko hän käyttämässä konetta ja jos on
niin mitä konetta.
Yksi komento tähän tarkoitukseen on
who, johon vastaukseksi kone näyttää listan kaikista koneessa olevista käyttäjistä. Esimerkki:
vipunen ~ % who root console Sep 11 10:07 teemu tty02 Sep 11 14:09 tiina tty05 Sep 11 09:16 matti tty12 Sep 11 10:58 root ttyp0 Sep 11 09:34 paivi ttyp1 Sep 11 21:21 anna ttyp3 Sep 11 10:42 antti ttyq0 Sep 11 14:09Tulostuksessa näkyy ensin henkilön käyttäjätunnus, sitten sen päätelinjan (
tty) numero,
jota kyseinen tunnus käyttää, ja lopuksi ajankohta (päivämäärä ja kellonaika), jolloin käyttäjä on aloittanut tämänkertaisen istuntonsa.
Myös komento w
(joka ei toimi kaikissa Unix-koneissa) näyttää samantapaisen listan.
Sen antama lista on hiukan monipuolisempi kuin
who-komennon antama. Alla on esimerkki selityksineen.
vipunen ~ % w 12:23am up 15:30, 7 users, load average: 0.23, 0.07 User tty login@ idle JCPU PCPU what root console 10:07am 14:03 18 4 -tcsh teemu tty02 02:09pm 27 2 1 ls jukka tty05 09:16am 03:26 34 7 emacs liisa tty12 10:58am 16 2 cp root ttyp0 09:34am 13:47 29 3 more paivi ttyp1 09:21pm 4:24 2:53 w anna ttyp3 10:42am 3 1:21 48 manEnsimmäisellä tulostusrivillä näkyy
User käyttäjätunnus
tty päätelinjan numero
login@ pääteistunnon (login) alkamisaika
idle "laiska aika" eli kuinka pitkään aikaan kyseinen käyttäjä ei ole tehnyt yhtään mitään (painanut näppäintäkään)
JCPU ja PCPU ovat
CPU-aikoja eli
tunnuslukuja sille, kuinka paljon käyttäjä on konetta tämän istuntonsa
aikana kuormittanut
what mitä komentoa tai ohjelmaa käyttäjä on paraikaa ajamassa.
Jos halutaan tietoja muista käyttäjistä, voi "fingeröidä" eli käyttää
finger-komentoa, josta on muutama erilainen muoto. Sillä voi katsoa myös sellaisen käyttäjän tietoja, joka ei ole käyttämässä konetta juuri sillä hetkellä.
Tulostuksen asu on hiukan erilainen eri koneissa, ja eri käyttäjistä tulostuu erilaisia määriä tietoja. Osa tiedoista on nimittäin käyttäjän itsensä kirjoittamaa ja näkyville laittamaa, kun taas osa on koneen automaattisesti tuottamaa.
Tietosuojasyistä on finger-komennon käytettävyyttä
saatettu rajoittaa.
finger tunnusJos halutaan tietoja saman koneen toisesta käyttäjästä, käytetään komentoa
finger tunnus.
Esimerkki:
vipunen ~ % finger tsirkia Login: tsirkia In real life: Timo Sirkiä Directory: /u/lai/lk/tsirkia Shell: /bin/tcsh Site Info: Lk, U257B,4514303 No Plan.Jos kyseisen käyttäjän kotihakemistossa on tiedosto nimeltä
.plan, sen sisältö tulostuu
finger-komentoa käytettäessä sen sijaan,
että tulostuu No Plan. kuten edellä.
Tämä kuitenkin edellyttää, että
tiedoston suojaus sallii sen eli että
muilla käyttäjillä on suoritusoikeus hänen kotihakemistoonsa
ja lukuoikeus
.plan-tiedostoon.
Sama koskee tiedostoa nimeltä .project.
Huomaa erityisesti, että näissä tiedostonnimissä piste kuuluu nimeen
eikä sitä saa jättää pois.
On käyttäjän oma asia, perustaako hän tiedoston .plan
ja .project ja mitä hän niihin kirjoittaa, mutta
.plan on tarkoitettu antamaan yleensä tietoja käyttäjästä,
.project taas kertomaan, mitä ajankohtaisia hankkeita hänellä on menossa.
Käyttäjä voi lisäksi muuttaa varsinaisia henkilötietojaan
chfn-komennolla.
finger
tunnus@koneMyös muiden koneiden käyttäjistä voi saada tietoja
finger-komennolla.
Tällöin kirjoitetaan argumenttiin tunnuksen perään @-merkki ja koneen nimi:
finger tunnus@kone.
Koneesta ilmoitetaan yleisessä tapauksessa Internet-nimi, mutta
paikallisesti saattaa lyhempikin muoto toimia.
Esimerkki:
vipunen ~ % finger tiina@hila.hut.fi [hila.hut.fi] Login name: tiina In real life: Tiina Talvi Office: U649, 451-4316 Home phone: 451-0894 Directory: /u/users/tiina Shell: /bin/tcsh On since Nov 17 14:41:19 on tty2 from 130.111.222.30: 34 minutes Idle Time No Plan.
fingerPelkkä komento finger ilman mitään argumentteja antaa
tiedot siitä,
ketkä kaikki käyttävät juuri sillä hetkellä sitä konetta,
jossa komento annetaan.
Saatava tulostus muistuttaa hiukan who-komennolla saatavaa.
Esimerkki:
vipunen ~ % finger Login Name TTY Idle When Site Info jryynane Jari P Ryynänen pa Thu 10:28 sasu Sanna Suominen ps4 Thu 11:17 zeizei Janne K Janhunen p7 20:40 Wed 14:36 Y250D, 4514325 zeizei Janne K Janhunen pc 2d Thu 10:55 Y250D, 4514325Tässä listassa näkyvät käyttäjien nimet (pitkistä nimistä vain alkuosa) ja, mikäli he ovat niin halunneet, myös heidän työhuoneidensa osoitteet ja puhelinnumerot.
finger @kone
On mahdollista kysyä toiselta koneelta, ketkä käyttävät konetta juuri sillä hetkellä.
Tätä varten annetaan finger-komennossa argumenttina
@-merkki ja koneen nimi tai Internet-osoite:
finger @kone
(Merkki @ on tarpeen, jotta tämä komento erottuisi tapauksesta, jossa
argumenttina on käyttäjätunnus.)
Esimerkki:
lk-hp-8 ~ 122 % finger @sauna.cs.hut.fi [sauna.cs.hut.fi] Login Name TTY Idle When Office Office Phone haa Hannu Aronsson p2 2d Sun 18:45 U405B 451 3233 jvh Johannes Helander p0 11:07 Sun 18:05 visti Hannu Visti p3 17:01 Sat 15:44 y249d 3231 zaphod Seppo J Niemi p1 20:17 Tue 13:45 y249d 4513231
Seuraavassa kuvattavat viestit ovat sellaisia, joita voi lähettää vain, jos viestin vastaanottajalla on samaan aikaan yhteys koneeseen eli hän on "sisään loganneena". Meilin käyttöhän ei mitenkään edellytä sellaista.
Viestit päätteeltä päätteelle kulkevat välittömästi tai lähes välittömästi ja tulevat heti näkyviin vastaanottajan ruudulle. Tästä on etuja ja haittoja: tämä viestintämuoto mahdollistaa puhelinkeskustelun tai kasvotusten keskustelun tapaisen yhteydenpidon, mutta toisaalta se vaatii molempien osapuolten mukanaoloa samaan aikaan. Lisäksi toisen henkilön lähettämät päätteeltä päätteelle -viestit voidaan kokea häiriöksi (paljon suuremmassa määrin kuin meili).
Välittömän viestinnän komennoissa on käyttäjän "osoitteella" eri merkitys kuin meilissä. Yleisesti ei pidä olettaa, että meiliosoitetta voisi käyttää sellaisissa komennoissa; vain osa osoitteista toimii niissä. Tavallisesti on syytä erikseen selvittää (esim. meilitse kysymällä), onko käyttäjällä osoite, jolla hänelle voi "talkata".
Seuraavassa kuvattavien viestintämahdollisuuksien lisäksi mainittakoon irkki (Irc), joka mahdollistaa useiden käyttäjien välisen "keskusteluyhteyden" (ja myös henkilökohtaisen "keskustelun").
writeVanhin päätteitse viestimisen muoto Unix-koneissa on write-komento:
write tunnus
Komento toimii siis vain saman koneen sisällä.
Komennon kirjoittamisen jälkeen jokainen rivi, joka näppäimistöltä kirjoitetaan, välittyy vastaanottajan päätteelle saman tien, kun rivi on lopetettu
painamalla return-näppäintä.
Viestien lähettäminen on sinänsä yksisuuntaista, mutta eräänlaisen keskusteluyhteyden saa aikaan, jos myös vastaanottaja antaa
write-komennon.
Voit kirjoittaa rivejä vaikka kuinka monta ja jäädä vaikka välillä odottamaan toisen vastausta. Vaikka toisen vastaus tulisi oman kirjoituksen sekaan ruudulle, ei pääte silti ole sekaisin, vaan voit jatkaa oman viestisi kirjoittamista välittämättä ruudulle ilmestyneestä vastauksesta. Oma kirjoituksesi menee perille juuri sellaisena kuin sen kirjoitit, ilman sotkuja.
Kun et enää halua lähettää uusia viestirivejä, lopeta control-d:llä, jolloin palataan komentotasolle.
talkKomento talk luo keskusteluyhteyden kahden käyttäjän välille.
Sitä voi käyttää myös koneesta toiseen,
ja se on Unix-koneissa yleinen niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Kaikissa koneissa sitä ei kuitenkaan ole,
ja lisäksi joskus eri koneiden
talk-komennot ovat niin epäyhteensopivia,
ettei yhteyttä saa aikaan.
Komento on muotoa
talk käyttäjätunnus@kone
missä kone
on koneen Internet-osoite.
Osa @kone
voidaan jättää pois, jos kyse on saman koneen toisesta käyttäjästä.
Jos kyseisellä käyttäjällä on sillä hetkellä yhteys kyseiseen koneeseen,
niin
komento lähettää hänelle
viestin, joka pyytää häntä hyväksymään yhteyden muodostamisen
antamalla talk-komennon.
Jos hän toimii pyynnön mukaisesti, syntyy käyttäjien välille
"keskusteluyhteys", jossa kaikki käyttäjän kirjoittama näkyy
saman tien toisen käyttäjänkin ruudulla. Näkyminen on välitöntä,
merkki merkiltä tapahtuvaa, eikä siis riipu returnin painamisista.
Tästä ei seuraa sellaista sotkua kuin voisi luulla, sillä talk
jakaa käyttäjän kuvaruudun kahteen osaan, joista toisessa näkyy hänen
kirjoittamansa ja toisessa toisen käyttäjän kirjoittama.
Yhteys päättyy, kun jompikumpi kirjoittaa control-c:n.
Esimerkki.
Jos Matti Meikäläinen on esim. koneessa
vipunen.hut.fi
Vipunen ja tietää, että hänen kaverillaan Tiinalla on tunnus koneessa
alpha.hut.fi,
hän voi ehdottaa keskustelua antamalla komennon
talk tiina@alpha.hut.fi(Tässä erikoistapauksessa kävisi myös lyhyempi
talk tiina@alpha.)
Tällöin jos Tiinalla on pääteyhteys,
hänen näytölleen ilmestyy viesti
Message from Talk Daemon... talk request from masa@vipunen.hut.fi (Matti Meikäläinen) respond with 'talk masa@vipunen.hut.fi'joka toistuu noin kerran minuutissa. Samalla Matin kuvaruutu muuttuu sellaiseksi, että ylälaidassa on vastauksen odottamisesta kertova viesti
Waiting for your party to respond.
Jos vastausta ei tule noin minuutissa,
tulee viesti Calling your party again.
Kutsuminen jatkuu automaattisesti vastauksen saamiseen asti
tai kunnes Matti keskeyttää kutsumisen control-c:llä.
Jos Tiina haluaa aloittaa keskustelun, hän vastaa
talk masa@vipuneneli tekee kuten ruudulle tulostuneessa kutsussa pyydetään tekemään.
Kumpikin osapuoli voi aloittaa viestien kirjoittelemisen
heti, kun ruudun ylälaitaan on tullut teksti
Connection established.
Joissakin tilanteissa talk-yhteys ei onnistu sen takia, että
eri koneiden
talk-järjestelmät eivät pelaa yhteen (eli käyttävät yhteensopimattomia
talk-protokollia, ks. man talk, kohta BUGS).
Tarkemmin sanoen tällöin käy niin, että
talk ilmoittaa
Checking for invitation on caller's machine
ja sitten ei tapahdukaan mitään.
Silloin voi ehkä käyttää ytalk-ohjelmaa (ks.
man ytalk), joka myös
tarjoaa monipuolisempia mahdollisuuksia kuin talk,
mm. useamman kuin kahden käyttäjän välisen keskustelun.
Voidaan toimia niinkin, että yhdessä koneessa käytetään
ytalkia ja toisessa koneessa talkia.
Paperitulostusten saamiseen on eri Unix-koneissa erilaisia laitteita ja erilaisia komentoja.
Ei pidä yrittää tulostaa paperille mitään, ennen kuin
ottanut selvää, miten se tehdään käytettävässä järjestelmässä.
Esimerkki: Vanhastaan
on Unix-koneissa käytetty paperitulostukseen
lp- tai lpr-nimistä komentoa,
mutta yritys tulostaa tiedosto niillä saattaa päätyä
katastrofiin. Järjestelmä nimittäin saattaa olla sellainen, että
esim. lpr-komennolla tulostetaan
Postscript-muotoisia
tiedostoja, joita monet ohjelmat tuottavat.
Jos sillä sellaisessa ympäristössä yritetään tulostaa
tavallinen tekstitiedosto suoraan, komento yrittää tulkita
tekstin Postscript-komennoiksi -
ja paperia tuhlaantuu usein paljonkin.
Paperitulostus on Unix-koneissa yleensä
ns. spoolattua tulostusta, mikä tarkoittaa sitä, että tulostuskomento vain lähettää tulostustyön tulostimen
jonoon.
Tulostin sitten tulostaa jonoon saapuneita töitä yhden kerrallaan. Tämä mahdollistaa sen, että eri käyttäjät voivat joustavasti käyttää samoja kirjoittimia. Haittana on, että käyttäjä ei voi etukäteen arvioida, kuinka nopeasti hän saa tiedostonsa paperille. Tilannetta voi kuitenkin katsella
lpq-komennolla.
Vaikka useiden tulostukseen liittyvien komentojen nimissä esiintyy
historiallisista syistä
kirjainyhdistelmä lp, joka johtuu englannin sanoista
line printer, kyseessä ei kuitenkaan nykyisin juuri koskaan
ole rivikirjoitin vaan yleensä
lasertulostin, jonka jälki on korkeatasoinen, paino-originaaliksikin
kelpaava.
Selvitä siis käyttämäsi järjestelmän tulostusjärjestelyt ja -komennot. Seuraavassa kuvataan vain muutama tulostustöiden hallintaan liittyvä peruskomento eikä siis puututa siihen, miten tulostustöitä voi lähettää jonoon.
Jos halutaan tarkistaa, onko tiedosto
jonossa tai
tulostumassa, voidaan katsoa tulostusjonon tilanne lpq-komennolla
(line printer queue).
Pelkkä lpq näyttää sen kirjoittimen jonon,
joka on oletuskirjoittimena.
Jos halutaan katsoa jonkin muun kirjoittiminen jonotilannetta, on komennolle annettava -P -valitsin,
jonka jälkeen kirjoitetaan ilman välilyöntiä kirjoittimen nimi, esim.
lpq -Ppsu132
Jos lpq-komennon tuloste on vain no entries,
se merkitsee, että kyseinen jono on tyhjä, joten jos lähetät kyseiselle
kirjoittimelle työn, se luultavasti alkaa tulostua saman tien.
lprmTulostuksen voi vielä peruuttaa sen jälkeen, kun sen on lähettänyt,
jos se ei ole ehtinyt tulostua vaan on jonossa.
Syitä peruutukseen voivat olla esim.
tulostusjonon pituus (jos on kiire eikä jaksa odottaa oman tiedoston tulostumista)
tai se, että
lähetit vahingossa väärän tiedoston tai löysit tekstistä vielä jotain korjattavaa. Peruutuskomento on lprm
(line printer remove).
Komennolle annetaan
argumenttina työn (job) numero, joka katsotaan
lpq-komennon antamista tiedoista.
Kirjoitin ilmoitetaan lprm-komennolle -P-valitsimella,
joka on samaa muotoa kuin lpq-komennossa.
Seuraavassa on esimerkki, jossa käyttäjä on koneessa nimeltä Vipunen. Ensin hän lähettää tiedoston tulostettavaksi maari2-nimiselle kirjoittimelle ja tuleekin sitten toisiin ajatuksiin...
Näin käyttäjä
jkorpela
lähettää kirje4.txt-nimisen tiedoston tulostimelle
(tässä enscript on eräs eräissä järjestelmissä
käytössä oleva komento tiedoston tulostamiseen)
vipunen ~ % enscript -s -Pmaari2 kirje4.txt
{ 1 page * 1 copy } spooled to maari2
Tämän jälkeen hän löysi kirjeen osoitteesta vielä virheen ja haluaakin peruuttaa tulostuksen. Hän katsoo tulostuksen työn numeron lpq-komennolla:
vipunen ~ % lpq -Pmaari2 Rank Owner Job Queue Files Total Size active jjuujarv 590 maari2 /usr/tmp/ESa02988 45706 bytes 1st jkorpela 591 maari2 /usr/tmp/ES9fMBxI 3398 bytesKomennolla saatavista tiedoista näkyy, että työn numero on 591. Seuraavaksi käyttäjä peruuttaa tulostuksen:
vipunen ~ % lprm -Pmaari2 591 Removing 591Halutessaan hän voi vielä tarkistaa lpq-komennolla, että peruutus todella tapahtui eli että hänen työnsä ei enää ole jonossa:
vipunen ~ % lpq -Pmaari2 Rank Owner Job Queue Files Total Size active jjuujarv 590 maari2 /usr/tmp/ESa02988 45706 bytes vipunen ~ %
Eri Unix-koneissa on erilainen valikoima valmisohjelmia. Valikoima riippuu ennen muuta siitä, mitä ohjelmia ylläpito on katsonut tarpeelliseksi ostaa tai muuten hankkia. Käyttäjät voivat myös hankkia ohjelmia omaan käyttöönsä ja panna ne omaan kotihakemistoonsa. Lisäksi valmisohjelmat ovat sekä käyttötarkoitukseltaan että toimintaperiaatteiltaan ja käytöltään hyvinkin erilaisia. Lisäksi seuraavassa esitetään joitakin yleisiä asioita esimerkin avulla. Esimerkkiohjelmana on muuan varsin hyödyllinen ja käyttötavaltaan tyypillinen valmisohjelma, joka on käytettävissä useissa koneissa: "matemaattinen laboratorio" Matlab.
Matlab on tavallaan hyvin kehittynyt mutta helppokäyttöinen laskukoneohjelma. Tavallisten laskujen lisäksi sillä voi suorittaa mm. vektori- ja matriisilaskentaa ja signaalinkäsittelyä. Lisäksi ohjelmalla voidaan esittää matemaattisia suureita graafisesti erilaisina käyrinä ja kuvioina. Aiheemme kannalta ei käytettävän ohjelman luonne kuitenkaan ole olennainen, eikä seuraavan ymmärtämiseksi ole edes välttämätöntä, että koneessasi on Matlab.
Ennen kuin sovellusohjelmaa ryhdytään käyttämään, voi olla tarpeellista antaa jokin komento, jolla ohjelma "otetaan käyttöön". Tämä johtuu mm. siitä, että ohjelma voi sijaita sellaisessa paikassa, ettei se normaalisti "näy" käyttäjälle. Lisäksi ohjelman käyttö voi edellyttää joitakin alustustoimenpiteitä.
Yleisesti ottaen ohjelman käyttäminen edellyttää, että käyttäjän ns. hakupolkuun (path) lisätään se hakemisto, jossa ohjelma sijaitsee. Komentotulkki etsii määritellyistä hakupoluista suoritettavia ohjelmia. Esimerkiksi T-shell-komentotulkissa hakupolkuun lisääminen tapahtuu esim. komennolla
setenv PATH $PATH\:hakemisto
joka teknisesti sanottuna muuttaa
ympäristömuuttujan $PATH arvoa.
Tällöin käyttäjän siis täytyy tietää, missä hakemistossa ohjelma sijaitsee käytettävässä koneessa. Tämä vaatii asian selvittämistä järjestelmäkohtaisista käyttöohjeista. On kuitenkin mahdollista, että näitä asioita on eri tavoin tehty helpommiksi käyttäjille. Esimerkiksi käyttäjälle valmiiksi perustettuun alustustiedostoon on saatettu panna polkumäärittely, jonka ansiosta tavallisimman sovellusohjelmistot ovat suoraan käytettävissä.
Kun ohjelma on tarvittaessa edellä kuvatulla tavalla "otettu käyttöön", se käynnistetään yleensä kirjoittamalla ohjelman nimi, esim.
matlab
Tätä ennen kannattaa kuitenkin tutustua käyttöohjeeseen ainakin sen verran, että tietää, miten ohjelmasta pääsee pois!
Se nimi, jolla ohjelma käynnistetään, on yleensä pienikirjaiminen. Dokumenteissa ja muissa teksteissä käytetään tämän takia usein myös pienikirjaimista asua, mutta tässä oppaassa noudatetaan yleensä sitä kieliopin yleistä sääntöä, että erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Tämän jälkeen ohjelma usein kirjoittaa päätteelle jonkin alkuilmoituksen ja tulostaa oman kehotteensa. Kehote voi olla monennäköinen, mutta joka tapauksessa se on merkki siitä, että nyt ollaan kyseisen ohjelman sisällä ja kelvollisia syötteitä ovat ohjelman omat käskyt. Unixin komentoja ei siis voi antaa. (Monissa ohjelmissa on tosin erityinen käsky, jolla voi välittää Unixin komentotulkin suoritettavaksi komennon.) Kehote on myös viesti siitä, että ohjelma on valmis ottamaan vastaan käskyjä (eikä esim. ole suorittamassa laskentaa).
Esimerkiksi Matlabin alkuilmoitus ja kehote voivat olla seuraavannäköiset (asiassa on hiukan vaihtelua tietokoneen ja Matlabin version mukaan):
< M A T L A B (R) >
(c) Copyright 1984-93 The MathWorks, Inc.
All Rights Reserved
Version 4.1
Jul 1 1993
Commands to get started: intro, demo, help help
Commands for more information: help, whatsnew, info, subscribe
>>
Tässä >> on Matlabin oma kehote.
Kun olet antanut Matlabille jonkin käskyn ja se on suorittanut sen, kehote tulostuu uudelleen.
Kunkin valmisohjelman käskyjen rakenne on erilainen eikä välttämättä muistuta Unixin komentojen rakennetta mitenkään. Ohjelmaa ei suinkaan aina ole alun perin tarkoitettu toimivaksi (vain) Unix-koneissa, ja muutenkin ohjelman suunnittelu on yleensä melko riippumatonta käyttöjärjestelmien ja muiden ohjelmien suunnittelusta.
Matlabin ymmärtämistä käskyistä yksinkertaisimmat ovat kaavoja, joissa on muuttuja, yhtäläisyysmerkki ja matemaattinen lauseke. Matlabilla on myös sellaisia käskyjä, jotka enemmän muistuttavat valmisohjelmien käskyjen tyypillistä rakennetta: avainsana (käskysana) ja lista argumentteja.
Matlabille annettavat käskyt lopetetaan painamalla return-näppäintä. Tämä on tyypillistä esim. matemaattisissa valmisohjelmissa. On kuitenkin olemassa sellaisiakin ohjelmia, jotka reagoivat välittömästi käyttäjän näppäilemiin merkkeihin ja joiden käskyt saattavat olla esim. yksikirjaimisia; tällöin return-näppäimen painaminen saattaa olla erillinen käsky tai se voi olla täysin vaikutuksetonta.
Matlabille annetaan tehtäviä ratkottaviksi tähän tapaan:
>> x=2+2
x =
4
>>
Tässä siis käyttäjä kirjoitti Matlabin kehotteen
>> perään käskyn x=2+2,
ja Matlab vastasi laskemalla halutun lausekkeen ja kirjoittamalla vastauksen sekä oman kehotteensa merkiksi siitä, että nyt voi antaa uuden käskyn.
Matlabin yhtenä etuna laskukoneisiin verrattuna on se, että sillä voi tallettaa tuloksen muuttujan (edellä x:n) arvoksi, jota voi myöhemminkin (Matlabin saman käyttökerran aikana) käyttää uudelleen. Jos esimerkiksi kirjoitetaan
y = x^2niin Matlab vastaa (tulkiten symbolin
^
potenssiinkorotuksen merkiksi)
y =
16
Eri ohjelmien käyttöohjeita on tarjolla hyvin eri muotoisina: painettuina alkuperäiskäsikirjoina (lähes aina englanninkielisinä), suppeampina monistettuina oppaina (usein suomenkielisinä), tietokoneella luettavassa muodossa ohjetiedostoina tai Web-dokumentteina jne.
Joistakin ohjelmista saa tietoja
man-komennollakin, mutta
yleensä siten saatavat tiedot, jos niitä onkaan, ovat vain teknisiä
ohjeita ohjelman käynnistämisestä, ei itse käytöstä.
Erityisesti on syytä mainita, että monissa ohjelmissa on "sisäänrakennettuja" käyttöohjeita, ns. on-line help. Tämä tarkoittaa sitä, että jollakin ohjelmalle annettavalla käskyllä käyttäjä saa päätteelleen käyttöohjeita, esimerkkejä, demonstraatioita jne.
Sovellusohjelmien sisäiset on-line helpit ovat keskenään erilaisia niin rakenteeltaan ja käyttötavaltaan kuin hyödyllisyydeltäänkin. Tavallisimmat ohjelmien sisäiset käskyt, joilla on-line help käynnistetään, ovat
? help hNäitä siis voi kokeilla melko vaaratta. Joissakin ohjelmissa
h saattaa kuitenkin olla käsky, joka tekee jotain ihan muuta kuin käynnistää on-line helpin.
Kun Matlab käynnistetään, se ystävällisesti kertoo muutamista avustuskäskyistään. On-line helpin käyttöön pääsee käskyllä
help help.
Matlabin käskyllä intro voi käynnistää Matlabin esittelyn, jossa käyttäjän tarvitsee vain painella returnia ja katsella. (Jos alkaa kyllästyttää, voi antaa control-c:n, jolloin palataan Matlabin käskytasolle.) Enemmän esimerkkejä saa käskyllä demo.
Kun Matlabin käyttö halutaan lopettaa, kirjoitetaan käsky
exit,
jolloin palataan takaisin Unixin komentotulkin tasolle, t.s. seuraavaksi pitäisi tulostua komentotulkin kehote eikä Matlabin kehotetta.
Eri valmisohjelmien lopetuskäskyt ovat erilaisia, mutta ne löytyvät ohjelmien käyttöohjeista. Yleensä on myös vaaratonta kokeilla erilaisia järkeviltä tuntuvia vaihtoehtoja, mm.
exit, end, quit,
q,
stop, fin, bye tai control-d;
jos muu ei onnistu, niin control-c yleensä puree.
Emacs on monipuolinen editori eli ohjelma, jolla voi perustaa ja muokata tekstitiedostoja. Editori on eri asia kuin tekstinkäsittelyohjelma: editorilla ei esimerkiksi voi (ainakaan suoraan) tuottaa tekstiä, jossa on erilaisia kirjasinlajeja.
Emacsin tärkeimpiä piirteitä kuvaa Emacs-opas.
Seuraavassa on hyvin lyhyet perusohjeet, joilla toivottavasti pääsee alkuun:
emacs tiedostonnimi
missä tiedostonnimi on joko se nimi, jonka haluat antaa perustettavalle uudelle tiedostolle, tai olemassaolevan tiedoston nimi, jos haluat editoida sitä.
fg.
Seuraavassa on aivan perusasioita omien ohjelmien tekemisestä ja suorittamisesta; tarkempia ohjeita on oppaassa Ohjelmointi Unixissa. Tässä käsitellään varsinaisilla ohjelmointikielillä kirjoitettuja käännettäviä ohjelmia, ei esim. ns. shell-skriptejä tai Awk- tai Perl-ohjelmia. Yleisesti huomattakoon, että kokonaisen oman ohjelman tekemistä kannattaa yleensä harkita vasta, kun homma ei hoidu yksinkertaisemmalla tavalla. (Ks. kohtaa Työkaluajattelu.)
Jos halutaan käyttää eli ajaa ohjelmaa, jonka käyttäjä on itse kirjoittanut esimerkiksi C-, Fortran- tai Pascal-kielellä, menetellään näin:
./a.out
Ohjelma kirjoitetaan tiedostoon editorilla, tavallisimmin Emacsilla. Tälle tiedostolle, ohjelman lähdekieliselle tiedostolle eli lähdekoodille (source code), annetaan nimi, jonka loppuosa vastaa käytettyä kieltä. Loppuosan ja kielen vastaavuus on järjestelmä- ja kääntäjäkohtainen mutta voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:
| ohjelmointikieli | tiedoston nimen loppuosa |
|---|---|
| C | .c
|
| FORTRAN | .f
|
| Pascal | .p
|
Kirjoittamastasi ohjelmasta, ns. lähdekoodista (source), tehdään suorittamiskelpoinen ohjelmatiedosto eli binaaritiedosto kääntämällä. Ohjelma käännetään komennolla, joka valitaan käytetyn ohjelmointikielen mukaan seuraavasti.
Tyypillisiä kääntämiskomennon nimiä ovat
cc C-ohjelmille,
f77 tai f90
Fortran-ohjelmille ja
pc Pascal-ohjelmille.
Joissakin koneissa on tarjolla joillekin ohjelmointikielille useita vaihtoehtoisia kääntäjiä.
Erityisesti mainittakoon Gnu-C, joka saattaa olla käytettävissä nimellä
gcc ja jota monet pitävät parempana kuin
laitevalmistajien tekemiä C-kääntäjiä.
Kääntämiskomennossa ilmoitetaan ohjelmatiedoston nimi, esimerkiksi
cc omaohj.cKääntämiskomennon antamisen jälkeen kone saattaa tulostaa joukon kääntäjän virheilmoituksia. Usein ne ovat helposti ymmärrettäviä, joskus hyvinkin mystisen tuntuisia. Kääntäjä voi antaa paitsi virheilmoituksia myös varoituksia ja informatiivisia ilmoituksia.
Virheiden selvittelyssä kyseisen ohjelmointikielen oppikirja on tarpeellinen. Virheet korjataan editorilla, minkä jälkeen ohjelma käännetään uudestaan. Jos virheilmoituksia on paljon, kannattaa usein etsiä ja korjata vain muutama virhe ohjelman alusta ja kääntää ohjelma sitten uudestaan, koska yksi virhe voi sotkea kääntäjän toimintaa niin, että se saattaa valittaa asiattomiakin.
Kun käännös on onnistunut virheittä, ohjelma käynnistetään komennolla
./a.out
Se, mitä sitten tapahtuu, riippuu siitä, mitä ohjelma tekee. Ohjelman suorituksen päätyttyä pitäisi päätteelle tulostua komentotulkin kehote.
Jos ohjelma lukee päätteeltä syöttötietoja, niin yleisesti ottaen ei tulostu mitään kehotetta tms., ellei itse ohjelmassa ole tulostuslausetta, joka sellaisen kirjoittaisi.
Joskus ohjelma saattaa "kaatua" ajonaikaiseen virheeseen, koska siinä on sellainen virhe, jota kääntäjä ei ole havainnut. "Kaatuminen" tarkoittaa, että odotetun tulostuksen asemesta saadaan jokin enemmän tai vähemmän hämärä virheilmoitus kuten
Bus error - core dumped.
Virheilmoitusteksti ei useinkaan kerro mitään muuta hyödyllistä kuin että ohjelmassa on jokin vika.
On myös hyvin mahdollista, että ohjelma ei "kaadu" mutta ei myöskään tee ihan sitä, mitä oli tarkoitus - tällöin ohjelmassa on looginen virhe. Virheen voi yrittää paikallistaa esim. lisäämällä ohjelmaan välitulostuksia. Voit myös opetella käyttämään ns. debuggeria;
erään debuggerin (dbx) suppeat käyttöohjeet ovat
oppaassa
Ohjelmointi Unixissa.
Korjaamisen jälkeen ohjelma käännetään uudestaan ja kirjoitetaan taas
./a.out (ja pidetään peukkuja).
Entä jos itse ei mitenkään saa selvää kääntäjän virheilmoituksesta tai muuten törmää ylitsepääsemättömiltä tuntuviin ongelmiin oman ohjelmansa kanssa?
Vrt. lukuun
Mistä apua?.
Ota huomioon, että hyväkään yleinen ATK-neuvoja ei ehkä osaa auttaa
ohjelmointiin liittyvissä ongelmissa, ainakaan kaikkia ohjelmointikieliä
koskevissa. Nyyseissä sopiva ryhmä ohjelmointiaiheisille ongelmille
on yleensä
sfnet.atk.ohjelmointi.alkeet.
Kun käyttäjä on ottanut yhteyden Unix-koneeseen, ollaan ns. komentotilassa, jonka merkkinä on kehote ja jossa käyttäjän kirjoittamat rivit käsittelee komentotulkki eli shell. Komentotulkki voi käynnistää eri ohjelmia sen mukaan, mitä käyttäjä komennoilla käskee.
Unix-koneissa on käytettävissä
useita erilaisia komentotulkkeja.
Vanhin, eräänlainen perus-shell on Bourne shell,
tiedostonimeltään sh.
Tämän oppaan kirjoittaja suosii
T-shelliä tcsh,
joka kuuluu C-shellien perheeseen.
Oletusarvoisesti eli jos et
ole erikseen toisin pyytänyt tai itse järjestänyt, käytössäsi on T-shell.
Sen hienouksiin kuuluu mm. mukava mahdollisuus käyttää hyväksi aiemmin
annettuja komentoja nuolinäppäimillä sekä ns. tiedostonnimien tunnistus
tabulaattorilla.
Komentotulkin voi mahdollisesti vaihtaa komennolla chsh;
tämä riippuu paikallisista järjestelyistä.
Sallitut komentotulkit näkee tiedostosta
/etc/shells.
Muutos tulee voimaan seuraavan yhteydenoton alusta ja on pysyvä
(kunnes se erikseen muutetaan).
Jos tarvitset vain tilapäisesti jonkin muun shellin kuin
vakioshellisi piirteitä, voit käynnistää shellin toisen
"alla" (aliprosessina); tämä onnistuu
suoraan shellin nimellä (esim. zsh).
Komentotulkkia voi pyytää käynnistämään sekä itsenäisesti toimivia ohjelmia
kuten Pine että yksinkertaisia ja lyhyitä ohjelmia,
joilla ei ole omia sisäisiä käskyjä.
Näitä lyhyitä ohjelmia kutsutaan joskus komennoiksi, joskus ohjelmiksi,
mikä voi olla hämäävää.
Tavallisimmin puhutaan esim. ls- tai cp-komennosta,
mutta itse asiassa ne ovat ohjelmia, jotka komentotulkki käynnistää
erilliseen prosessiin.
Prosessi tarkoittaa lyhyesti sanottuna ohjelman suoritusta.
Sen lisäksi, että komentotulkki käynnistelee prosesseja, prosessit
voivat luoda uusia prosesseja.
Jokin ohjelma voi esim. automaattisesti käynnistää jonkin editorin;
esimerkiksi Pine käynnistää Pico-editorin meilin kirjoittamista varten.
Komentoja sanan varsinaisessa merkityksessä, siis sellaisia, jotka
komentotulkki itse suorittaa, on Unixissa varsin vähän.
Esimerkkinä sellaisista mainittakoon setenv.
Varsinaisista komennoista ei saa ohjeita man-komennolla,
vaan niiden ohjeet sisältyvät asianomaisen komentotulkin ohjeisiin;
esimerkiksi setenv-komennon kuvaus löytyy siitä varsin
laajasta dokumentista, jonka saa komennolla man tcsh.
Komennolla which voi selvittää, onko jokin komento
komentotulkin "sisäänrakennettu" komento vai ohjelma. Esimerkki:
epsilon ~ 51 % which rm /bin/rm epsilon ~ 52 % which ps /bin/ps epsilon ~ 53 % which jobs jobs: shell built-in command. epsilon ~ 54 % which which which: shell built-in command. epsilon ~ 55 %
Aiemmin on jo mainittu, että ohjelman tai komennon suorituksen voi katkaista kontrollimerkillä control-c, joka tosin ei kaikissa yhteyksissä toimi. Ohjelma nimittäin voi "omia" control-c:n käsittelyn itselleen. Tällöin control-c saattaa toimia vain ohjelman sisäisenä katkaisuna, joka lopettaa menossa olevan käskyn suorituksen ja aiheuttaa paluun ohjelman käskytasolle eikä Unixin komentotasolle. Vaihtoehtoisesti ohjelma voi käyttäjän annettua control-c:n esim. kysyä, haluaako hän todella lopettaa. Lisäksi mainittakoon, että Emacsia käytettäessä ei control-c:llä ole erikoismerkitystä vaan se on osa Emacsille annettavia käskyjä.
Ohjelman tai komennon suorituksen voi väliaikaisesti keskeyttää eli "suspendoida" kontrollimerkillä control-z.
Näin keskeytetyn ohjelman tai komennon suoritusta voidaan jatkaa komennolla
Jos esimerkiksi olet käyttämässä jotakin sovellusohjelmaa ja huomaat kesken kaiken, että sinun pitääkin esim. tarkistaa jokin asia jostakin dokumenttitiedostosta (tai vaikka Webistä), voit antaa control-z:n, lukea haluamasi dokumentin ja palata jatkamaan ohjelman käyttöä
Huomaa ero:
Jos esim.
olet keskeyttänyt control-z:lla useita eri ohjelmia, voit katsoa tilanteen komennolla
Seuraavassa on esimerkki, jossa Lynx ja Pine
on keskeytetty control-z:lla. Silloin
Jos käyttäjällä on pysäytettyjä töitä ja hän yrittää lähteä ulos koneesta
komennolla
Esimerkki:
Prosessi voi "tappaa" eli (lopullisesti) pysäyttää toisen prosessin.
Erityisesti voit komentotulkista käsin tappaa prosessin
"Tapettava" prosessi saattaa ennen "kuolemaansa"
tehdä joitakin lopetustoimia, esim.
sulkea avoinna olevia tiedostoja. Tämä riippuu ohjelmasta, eikä
siitä yleisesti ottaen ole mitään takeita.
Jos tuntuu siltä, että päätteellä ajettava ohjelma on jäänyt täysin
jumiin eikä mikään normaali
keino jumittumisen purkamiseksi
tunnu tehoavan, voit menetellä näin:
Usein Unix-komennot
ja Unixissa ajettavat ohjelmat
lukevat ns.
standardisyöttövirrasta
(standard input, stdin)
ja tulostavat normaalin tulostuksen
standarditulostusvirtaan
(standard output, stdout)
ja virheilmoitukset mahdollisesti standardivirhevirtaan
(standard error output, stderr).
Oletusarvoisesti standardisyöttövirta tulee käyttäjän näppäimistöltä
ja standarditulostusvirta ja standardivirhevirta menevät
käyttäjän kuvaruudulle.
Edellä mainitut "virrat" voi kuitenkin eri tavoin määrätä
toisenlaisiksikin, esimerkiksi siten, että komennon tulostus ei
mene kuvaruudulle vaan tiedostoon.
Kirjoittamalla komennon loppuun
saadaan aikaan, että komennon tulostus ei kirjoitu
kuvaruudulle vaan ilmoitettuun tiedostoon.
Tämä tulostuksen uudelleenohjaus ei kuitenkaan välttämättä koske
kaikkea sitä, mikä muutoin tulostuisi ruudulle, vaan
virheilmoitukset saattavat silti tulostua päätteelle.
Annetun tiedostonnimen
tulisi olla sellainen, että sennimistä tiedostoa ei ole ennestään olemassa. Jos tiedosto on jo olemassa, toiminta on erilaista eri Unixeissa: joissakin tiedoston vanha sisältö häviää, joissakin taas koko komennon suoritus epäonnistuu.
Esimerkiksi komento
On myös mahdollista ohjata tulostus olemassaolevaan tiedostoon sen
vanhan sisällön perään. Tämä tehdään käyttämällä kahta peräkkäistä
Kirjoittamalla komennon loppuun
saadaan aikaan, että komento lukee syöttötietoja kyseisestä tiedostosta
sen sijaan, että käyttäjä näpyttelisi tiedot näppäimistöltään.
Tätä mahdollisuutta voi käyttää myös yhdessä tulostuksen ohjauksen
kanssa, esim. Yhden komennon tulostuksen voi ohjata suoraan toisen komennon lähtötiedoiksi. Tämä tietysti saataisiin aikaan ohjaamalla ensimmäisen komennon tulostus tiedostoon ja sitten käskemällä toisen komennon lukea kyseisestä tiedostosta:
komento1 >aputiedosto
jonka jälkeen aputiedoston voisi hävittää. Paljon mukavampaa on kuitenkin käyttää putkitusta:
komento1
Tämä merkitsee, että komento1:n
tulostus ei tule päätteelle vaan menee suoraan syöttötiedoiksi
komento2:lle.
Tällöin siis tilanne on, hienosti sanottuna, sellainen, että
järjestelmä suorittaa
komento1:n
ja
komento2:n
kahtena prosessina siten, että ensin mainitun stdout on jälkimmäisen
stdin.
Putkituksen merkki on siis |, joka näkyy laitteen mukaan pystyviivana
(joskus katkonaisena pystyviivana) tai pienenä ö-kirjaimena
(ks. skandinaavisista merkeistä kertovaa kohtaa).
Hyvin tavallista ja suositeltavaa on käyttää putkitusta jonkin komennon tai ohjelman tulostuksen sivuttamiseen
Tämä perustuu siihen
Putkitusta voi jatkaa esim. niin, että toisen komennon tulosteet menevät edelleen syötteiksi kolmannelle:
komento1 | komento2 | komento3
Usein Unix-slangissa kutsutaan filtteriksi sellaista
komentoa tai ohjelmaa, joka lukee syötteensä
standardisyöttövirrasta ja kirjoittaa
tulosteensa standarditulostusvirtaan.
Filtterien vastakohtana ovat sellaiset komennot ja ohjelmat, joille
ilmoitetaan syöttö- ja tulostustiedosto käynnistyskomennossa
argumenteilla.
Toisaalta hyvin yleisesti tällöin oletusarvona
(eli toimintatapana silloin, kun tiedostoja ei ilmoiteta)
on se, että
syöttötiedostona on
standardisyöttövirta
ja tulostustiedostona standarditulostusvirta.
Sellaisessa tapauksessa komentoa tai ohjelmaa voi käyttää
filtterin tapaan, vaikka se ei ole filtteri sanan suppeassa
merkityksessä.
Esimerkki. Komento
Se, onko kyseessä filtteri vai ei, ilmenee kunkin komennon ja
ohjelman kuvauksesta, esim.
man-sivulta.
Nimi filtteri
voi olla varsin harhaanjohtava. Sehän johtuu englannin sanasta
filter, jonka normaali suomenkielinen vastine on
suodatin (tai suodin)
Yleiskielessä, ja myös yleensä tekniikan kielessä,
suodatin
tarkoittaa jotakin laitetta tms., joka
päästää lävitseen vain osan siihen tulevasta aineesta, energiasta
tai informaatiosta,
esim. vain nesteen mutta ei kiinteitä aineita.
Tämän käsitteen alaan esim. edellä mainittu
Unixin yhteydessä puhutaan usein työkaluajattelusta.
Tällä tarkoitetaan suurin piirtein sellaista lähestymistapaa,
että komentoja ja ohjelmia tarkastellaan työkaluina (tools),
joista kullakin hoidetaan yksi tehtävä; kun halutaan tehdä
monimutkaisempi asia, ei tehdä sitä varten uutta ohjelmaa,
vaan pyritään ensisijaisesti hoitamaan se olemassaolevia
työkaluja yhdistelemällä.
Syötön ja tulostuksen uudelleenohjaus ja erityisesti putkitus
ovat keskeisiä välineitä työkalujen käytön yhdistämisessä.
Putkituksella voidaan ikäänkuin muodostaa liukuhihna, jonka
läpi käsiteltävä tietoaineisto kulkee. Kussakin vaiheessa sitä
muokkaa jokin työkalu, jota voidaan verrata liukuhihnan äärellä
työskentelevään robottiin. Kukin robotti saa raaka-aineensa
(syötteensä) liukuhihnan edelliseltä robotilta, ja tuotteet
(tulosteet) menevät raaka-aineiksi seuraavalle robotille.
Varsin usein, mutta ei välttämättä, työkalu on filtteri.
Unix-komentojen ja -ohjelmien joukossa ei ole mitään erityistä
työkalujen luokkaa, vaan lähes kaikkia niistä voidaan käyttää
työkaluina - toisia paremmin, toisia huonommin.
Seuraava hyvin yksinkertainen
esimerkki
havainnollistanee työkaluajattelua.
Oletetaan, että meillä on tekstitiedosto
Edellä on jo käsitelty lyhyesti muutamia työkaluohjelmia.
Seuraavassa kuvataan muutaman muun yksinkertaisen työkaluohjelman
peruskäyttöä. Tarkempia tietoja
kunkin ohjelman tarjoamista mahdollisuuksista ja niiden käytöstä
saa
grep-ohjelmalla voidaan poimia
tietoaineistosta määrätyt ehdot täyttävät rivit.
Yksinkertaisimmassa tapauksessa ehto on sellainen, että
rivillä tulee esiintyä jokin määrätty merkkijono, joka
annetaan ohjelmalle argumenttina. Esimerkiksi komento
tulostaa (standarditulostusvirtaan) ne ja vain ne
diff-ohjelmalla voi vertailla
tiedostoja ja tulostaa niiden erot (differences). Tiedostojen
nimet annetaan argumentteina.
Jos tiedostojen sisällöt ovat
täsmälleen samat,
tr-ohjelma tekee tietoaineistolle
yksinkertaisen merkkimuunnoksen eli -translaation, jossa annetut
merkit korvataan toisilla.
Esimerkiksi komento
Kun halutaan tehdä asioita, joita ei voi suoraan hoitaa yhdellä
komennolla tai valmiilla ohjelmalla, voidaan valita jokin
seuraavista toimintatavoista:
Putkitusta käsiteltiin juuri edellä
ja käännettäviä ohjelmia aiemmin.
Komentotiedostoista tulee puhetta myöhemmin.
Seuraavassa
kuvaillaan hiukan tulkittavia kieliä.
Valinta edellä mainittujen vaihtoehtojen välillä riippuu
monista asioista kuten tehtävän mutkikkuudesta ja siitä,
mitä välineitä käyttäjä osaa käyttää.
Usein tilanne on se, että tehtävä hoituisi nopeimmin jollain
sellaisella välineellä, jota käyttäjä ei tunne. Tällöin
on tietysti otettava huomioon, että uuden välineen opetteluun
voi kulua paljonkin aikaa - ja toisaalta siitä voi olla
paljon hyötyä myöhemmin.
Tehokkuusseikat kannattaa myös ottaa huomioon. Kertaluonteisiin
hommiin sopii yleensä hyvin työkaluista tehty putki tai vaativammissa
tapauksissa komentotiedosto tai pienen kielen käyttö.
Jos taas on kehitettävä tapa
tehdä homma, joka joudutaan tekemään usein ja joka kuluttaa
paljon tietokoneen aikaa, voi ohjelmointikielen käyttö olla
hyvin perusteltua. Tällöin on olennaista, että ohjelma käännetään
konekoodiksi, jota tietokone suoraan toteuttaa; sen sijaan pieniä
kieliä käytettäessä suoritus on tulkitsevaa, jolloin tietokoneajan
kulutus voi olla monikymmenkertainen.
Pienet kielet muistuttavat monessa suhteessa
varsinaisia ohjelmointikieliä - niissä on yleensä mm.
ehto- ja toistorakenteita - mutta toteutus on tulkitseva.
Pienellä kielellä kirjoitettu ohjelma voidaan joskus kirjoittaa
suoraan komentoriville (ns. one-liner, yhden rivin mittainen ohjelma),
mutta tavallisempaa on, että se kirjoitetaan tiedostoon.
Seuraavassa kuvaillaan lyhyesti muutamia pieniä kieliä
luonnehtien niiden yleisiä ominaisuuksia ja esittäen pikku esimerkkejä.
Pienien kielien oppimisessa on oma vaivansa, joten kannattaa harkita,
mihin niistä perehtyy, sen mukaan, miten ne tuntuvat sopivan
omiin tarpeisiin.
Sed (stream editor) on Unixin alkuperäisestä
rivieditorista (Ed) kehitetty ohjelma, joka on monessa suhteessa
lähempänä työkaluohjelmaa kuin pientä kieltä - näiden käsitteiden
välillä ei ole tarkkaa rajaa.
Sedillä voidaan muokata tiedostoa esimerkiksi korvaamalla
merkkijonoja toisilla. Samanlaisia asioita voidaan tehdä editoreillakin,
mutta editorin käyttö on vuorovaikutteista, Sedin käyttö taas sellaista,
jossa käyttäjä vain kuvaa halutun muunnoksen ja käskee Sedin tehdä sen.
Tämän takia Sed sopii käytettäväksi työkaluajattelun mukaisessa
putkituksessa. Seuraavassa esimerkissä tehdään muunnos,
jossa tiedostossa olevat merkkijonot
Awk on monipuolisempi väline, johon liittyy oma
pieni kielensä, joka muistuttaa C-ohjelmointikieltä.
Awk-kielellä käsitellään tietoaineistoa riveittäin ja määritellään
malleja (patterns) ja niitä vastaavia toimenpiteitä.
Tämä esitetään Awk-ohjelmassa seuraavassa muodossa:
malli { toimenpide }
Täten voidaan
erilaisille, siis eri malleja vastaaville, riveille määritellä
erilaisia muunnoksia tai muita toimenpiteitä.
Oletustoimenpiteenä on (mallia vastaavan) rivin kopiointi
standarditulostusvirtaan.
Tämän ansiosta voidaan asiat usein esittää hyvinkin tiiviisti;
esimerkiksi
Perl on erittäin ilmaisuvoimainen kieli,
jonka monet piirteet on otettu C-ohjelmointikielestä.
Sitä ei oikein voi lukea "pieniin kieliin", mutta sitä voi
käyttää niiden tapaan, hyvinkin pienten työkalujen tekemiseen.
Perlin "filosofia" on aika erikoinen ja vaatii totuttelua;
yleensäkin kielten opettelussa alkuvaihe on hankala mutta
sen jälkeen lisäoppiminen on aika helppoa.
Perlistä on olemassa erillinen ohje
Getting started with Perl
ja myös
suomenkielistä aineistoa.
Seuraavassa on vain pieni esimerkki Perlin tarjoamista mahdollisuuksista:
Unixissa on hyvin paljon komentoja ja monissa niissä monia eri
piirteitä ja mahdollisuuksia. Kukaan ei voi muistaa niitä kaikkia,
eikä se olisi tarpeellistakaan. Monille käyttäjille riittää tuntea
10 - 20 erilaista komentoa ja niistäkin vain peruskäyttö.
Sen sijaan on tarpeellista osata etsiä tietoja komennoista silloin,
kun on välttämätöntä tai ainakin hyödyllistä oppia uusi komento
tai jonkin vanhan komennon uusi käyttötapa.
Unix-kirjallisuudessa hyvin yleisesti kerrotaan, että
komennoista saa tietoa
tulostaa päätteelle kuvauksen, "man-sivun", komennosta, jonka nimi on annettu
argumenttina.
Tämä on tietysti totta (pääosin)
mutta suuressa määrin harhaanjohtavaa, sillä
vaikka
Saatavat
ohjeet tulostuvat kuvaruudullinen kerrallaan.
Eteenpäin pääsee välilyönnillä (tai rivi kerrallaan return-näppäimellä)
ja lopettaa voi q:lla (quit).
Itse asiassa
Jos haluat tietoja jostakin aiheesta, mutta et tiedä, onko sen nimistä tai siihen liittyvää komentoa olemassa, voit antaa komennon
Tällöin aiheen nimi on ilmoitettava englanniksi.
Valitsimen k-kirjain tulee sanasta keyword.
Seuraavassa on esimerkkinä muuan poikkeuksellisen lyhyt man-sivu,
nimittäin komennolla
Tässä oppaassa on erillinen luku
Mistä löydän lisätietoja Unixista.
Lyhyesti sanottuna parhaita tietolähteitä uusien hyödyllisten
komentojen opetteluun ovat hyvät oppikirjat.
Unix-oppikirjoja on paljon, ja erilaisia arvioita niiden hyvyydestä
vielä enemmän. Unixille on tyypillistä, että komennot ovat lyhyitä englanninkielisiä sanoja tai näiden lyhenteitä. Usein komennoille voi antaa lisämääritteitä eli tarkennuksia. Näitä lisämääritteitä kutsutaan valitsimiksi
eli optioiksi (option) ja argumenteiksi (argument).
Valitsin tarkentaa ja monipuolistaa komennon antamaa informaatiota. Argumentti taas on komennon kohde eli mille ollaan tekemässä jotakin; varsin usein argumentit ovat tiedostonnimiä.
Unix-komennon yleinen rakenne on seuraava:
komentosana -valitsimia argumentti1 argumentti2 ... argumenttiN
missä valitsimet alkavat yhdysviivalla (-). Komennon osien erottimena on välilyönti.
Esimerkiksi komennossa
Valitsimet tai argumentit tai molemmat voivat puuttua.
Valitsimet siis alkavat yhdysviivalla (-), jotta komentotulkki osaisi tulkita ne valitsimiksi eikä sotke niitä esim. argumentteihin. Tässä on selitys
sille, miksi yhdysviiva tiedoston nimen ensimmäisenä merkkinä ei ole niin hyvä idea.
Valitsimet voidaan jättää pois,
jolloin käytetään komentoa oletusarvoilla eli
komennon "normaalia" toimintaa.
Kullakin komennolla on omat valitsimensa. Samantapaisilla komennoilla saattaa tosin olla samoja valitsimia, mutta sama valitsin voi merkitä aivan eri asioita eri komennoissa. Siksi valitsimia on usein hankala muistaa. Valitsinten tarkistaminen onkin tavallisimpia tarkoituksia, joihin
Hyvin usein valitsin koostuu vain yhdysviivasta ja yhdestä kirjaimesta, tavallisimmin pienestä kirjaimesta.
Muistathan kuitenkin, että esim.
Yksikirjaimisia valitsimia voi yhdistää toisiinsa seuraavaan tapaan: komento
voidaan kirjoittaa lyhyemmin näin:
eli kirjoittaen valitsimet yhteen ilman välilyöntiä ja jättäen yhdysviiva pois muista paitsi ensimmäisestä.
Komennon argumentit ovat tavallisimmin tiedostojen tai hakemistojen nimiä.
Myös argumentit ovat komentokohtaisia: niiden määrä ja merkitys
riippuvat komennosta.
Argumentit eivät ole kaikissa komennoissa välttämättömiä.
On komentoja, joille ei tarvitse eikä voi antaa lainkaan argumentteja.
Tavallisempaa on, että komennolle kyllä voi antaa argumentteja mutta
argumenteilla on oletusarvot.
Oletusarvotkin ovat eri komennoissa erilaiset.
Esimerkiksi
Komentoa kirjoittaessasi tekemiäsi kirjoitusvirheitä voi korjata
seuraavasti:
T-shellissä voidaan lisäksi käyttää huomattavasti
monipuolisempiakin komentojen editoinnin mahdollisuuksia.
Ne muistuttavat
Emacsin käskyjä:
T-shellissä voidaan komentoa kirjoitettaessa
käyttää tiedostonnimien tunnistusta. Se on erittäin kätevä
keino viitattaessa pitkiin tiedostonnimiin: kirjoitusvaivaa säästyy,
ja ennen kaikkea vältetään ne tylsät tilanteet, joissa tehdään
kirjoitusvirhe pitkässä tiedostonnimessä.
Tunnistus toimii seuraavasti: kirjoita tiedostonnimen alkuosa ja
paina TAB-näppäintä; tällöin T-shell yrittää tunnistaa nimen ja
jos se onnistuu yksikäsitteisesti, se täydentää nimen lopun
ruudulle.
(TAB-näppäimessä voi lukea TAB tai siinä
voi olla oikealle osoittava nuoli; yleensä se on jossakin kohtaa
näppäimistön vasemmassa reunassa.)
Esimerkki. Oletetaan, että työhakemistossasi on tiedostot
Jos tunnistus ei onnistu yksikäsitteisesti, esim. jos sinulla
edellä kuvatussa tilanteessa olisi toinenkin tiedosto, jonka
nimi alkaa t-kirjaimella, niin T-shell antaisi äänimerkin.
Silloin sinun täytyy itse kirjoittaa tiedostonimestä lisää
merkkejä ja yrittää uutta tunnistusta.
Voit myös control-d:llä kysyä, mitä sellaisia tiedostonnimiä on olemassa,
jotka alkavat näppäilemilläsi kirjaimilla;
tämä näyttää ruudulla seuraavantapaiselta:
Tunnistus voi myös onnistua osittain. Jos sinulla esimerkiksi on
edellä mainittujen kolmen tiedoston lisäksi tiedosto
Unixissa voi helposti määritellä komentosanoille synonyymejä
Komento
määrittelee komennolle uuden nimen. Huomaa, että komennon argumenteissa
kerrotaan ensin määriteltävä (uuden komennon nimi) ja sitten sen
määritelmä.
Kyseessä on shellin komento, joten sen kuvaus löytyy shellin
man-sivulta (esim.
Määritelmä on voimassa pääteistunnon loppuun, joten pysyviksi
halutut määritelmät kannattaa kirjoittaa sopivaan
alustustiedostoon .cshrc.
Esimerkiksi komento
määrittelee komentosanalle
Vaikka voi olla houkuttelevaa määritellä Unixin komentosanoille
tutumpia tai luonnollisemman tuntuisia synonyymeja, kannattaa hiukan
hillitä itseään. Ajan mittaan saattaa ero Unixin komentojen ja
omien synonyymien välillä hämärtyä, ja jos sitten joudutaankin
esim. tilapäisesti käyttämään jotain vierasta Unix-konetta, jossa
omat määrittelyt eivät ole voimassa, voi mennä sormi suuhun.
Komento voidaan
Tällöin pelkkä
Määrittelyssä voi myös käyttää putkea.
Esimerkiksi komento
määrittelee
Huomaa, että
edellä esitetyn alias-määrittelyn jälkeen
et voi antaa
Voimassaolevat alias-määrittelyt saa selville komennolla
Alias-määrittelyn, jossa määriteltävä komento on ollut kom,
voi poistaa komennolla
Ympäristömuuttujat (environment variables) ovat
shellissä määriteltyjä
muuttujia, jotka ovat myös shellin aliprosessien eli shellistä
käynnistettyjen ohjelmien käytettävissä. Otetaan aluksi aiheesta
yksinkertainen esimerkki:
Jossakin järjestelmässä saattaisi olla vaikkapa
Tämän jälkeen sellainen
Riippuu komennosta tai ohjelmasta, käyttääkö se joidenkin
ympäristömuuttujien arvoja jollakin tavalla ja miten se niitä
käyttää. Periaatteessa asian pitäisi selvitä ainakin
komennon tai ohjelman
man-sivulta.
Järjestelmässä voi olla paljonkin valmiiksi määriteltyjä
ympäristömuuttujia. Niiden tarkoituksena on osittain se, että
jotkin ohjelmat toimisivat oletusarvoisesti jollakin järkeväksi
harkitulla tavalla. Käyttäjä voi muuttaa oletusarvoja siten, että
hän muuttaa ympäristömuuttujien arvoja.
Järjestelmässä ei ole mitään kiinteätä joukkoa ympäristömuuttujia.
Voit periaatteessa
määritellä minkä ympäristömuuttujan haluat ja antaa sille
minkä arvon haluat. Jos mikään prosessi ei käytä kyseisen
ympäristömuuttujan arvoa, ei määrittelyllä ole mitään käytännön
merkitystä. Toisaalta jos itse teet ohjelman, voit ainakin joissakin
tapauksissa tehdä siitä sellaisen, että se käyttää hyväkseen
ympäristömuuttujien arvoja, t.s. ohjelman toimintaan voidaan
vaikuttaa määrittelemällä jokin ympäristömuuttuja ennen ohjelman
käynnistämistä. Esimerkiksi C-ohjelmointikielessä tähän tarkoitukseen
voidaan käyttää standardifunktiota
Voimassa olevat ympäristömuuttujien arvot saa selville
komennolla
Ympäristömuuttujan arvon asettamisesta (tai muuttamisesta) oli
jo esimerkki edellä. Komennon yleinen muoto on
missä osan arvo rakenne riippuu siitä, mikä muuttuja
on kyseessä. Usein arvo on rakenteeltaan hakemiston nimi,
mutta se voi olla muutakin.
Varsin tärkeä ympäristömuuttuja on
(Tässä
On melko tavallista, että
järjestelmän perusasetusten mukaan
ohjelmien hakupolussa on mukana
Komennon
Komento
Jos sinulla esiintyy toistuvasti tarvetta suorittaa sama
komentojen jono, voit kirjoittaa komennot tiedostoon
jollakin editorilla; tämän jälkeen
komentojono on suoritettavissa
Seuraava esimerkki yksinkertaisesta komentotiedostosta
liittyy TeX-ladontaohjelmiston
käyttöön.
Olennaista asiassa aiheemme kannalta on se, että
TeXiä käytettäessä on käyttäjän
usein annettava sama komentojono. Tämä johtuu siitä, että käyttäjän
kirjoittama tiedosto käsiteltävä
TeX-ohjelmalla, jotta se saataisiin haluttuun muotoon, ja lisäksi
tulos on käsiteltävä toisella ohjelmalla, jotta se voitaisiin
tulostaa paperille.
Oletetaan, että käyttäjän kirjoittama tiedosto on nimeltään
Komentotiedostossa voi pelkkien komentojen lisäksi olla
selittäviä kommentteja, jotka aloitetaan ristikkomerkillä
Tässä oppaassa käsittelemme komentotiedostojen kehittyneemmästä
käytöstä vain yhtä tärkeää piirrettä: argumenttien käyttöä.
Esimerkiksi edellä esitetystä komentotiedostosta
Ohjausrakenteissa on aika paljon eroja eri shellien välillä.
Jos näitä aiheita ryhtyy opiskelemaan, kannattaa harkita, mitä
shelliä silloin käyttää komentotiedostoissa. Toisaalta olisi
luonnollista käyttää samaa shelliä kuin muutoinkin, siis
T-shelliä, mutta toisaalta on melko vakiintunut tapa kirjoittaa
komentotiedostot käyttämään Bourne shelliä muun muassa
siirrettävyyden takia. Bourne shell löytynee jokaisesta Unixista,
esim. T-shell ei suinkaan kaikista.
Oppaassa
Ohjelmointi Unixissa
on
lisätietoja komentotiedostoista.
Tässä esitettävät asiat koskevat T-shelliä. Muissa shelleissä
alustustiedostojen käyttö on periaatteessa samanlaista, mutta
mm. tiedostojen nimissä on eroa.
Pääteistunnon alussa järjestelmä automaattisesti suorittaa
Yhteyden ottaminen koneeseen X-ympäristössä
Käytännössä tämä merkitsee, että halutut alustustoimenpiteet,
esim. ympäristömuuttujien määrittelyt,
kannattaa suorittaa nimenomaan Varsin tavallista on, että
luodessaan käyttäjätunnuksen järjestelmän hallinnoija (ylläpitäjä)
automaattisesti perustaa käyttäjälle
tiedostot
Tiedostojen käsittelyyn liittyviä komentoja kuvataan seuraavassa
luvussa. Tässä esitellään eräitä muita usein tarvittavia komentoja.
Salasana vaihdetaan komennolla
tunnus@kone hakemisto n
Järjestelmä siis kysyy ensin vanhan salasanan ja sitten
uuden salasanan kahdesti.
Kirjoittamasi salasanat eivät tässäkään tule näkyviin.
Kun haluat seuraavan kerran käyttää konetta salasanan vaihdon jälkeen,
niin
Koneessa voi olla salasanojen kelvollisuustarkistus, joka ei hyväksy
liian yksinkertaisia salasanoja. Silloin asiasta tulostuu ilmoitus,
ja vanha salasana jää voimaan.
Kun vaihdat salasanasi yhdessä Unix-koneessa, niin se ei automaattisesti
suinkaan muuta salasanaasi muissa koneissa.
On mahdollista, että eri koneet käyttävät samaa salasanajärjestelmää,
jolloin salasanan vaihto vaikuttaa useissa koneissa, mutta tätä
koskevat mahdolliset järjestelyt ovat erilaiset eri paikoissa ja koneissa
ja voivat muuttua ajan myötä.
Jos haluat muuttaa niitä tietoja sinusta,
jotka näkyvät käytettäessä
Komennolla voi muuttaa esimerkiksi sukunimensä, jos sukunimi on vaihtunut naimisiin menon yhteydessä.
Joissakin koneissa on rajoitettu nimen muutosmahdollisuuksia.
Komento tulostaa ruudulle ohjeita; Seuraa niitä.
Seuraavassa esimerkissä käyttäjä tarkistaa omat
Kun olet yhteydessä Unix-koneeseen
koneA,
voit ottaa siitä yhteyden toiseen
Unix-koneeseen koneB, jossa sinulla on tunnus, komennolla
tai, jos sinulla on koneB:ssä eri käyttäjätunnus,
tunnusB,
kuin
koneA:ssa, komennolla
Huomaa, että tällöin valitsin on, yleisestä Unix-käytännöstä poiketen,
komennon argumentin jäljessä eikä ennen sitä.
Edellä tunnusB tarkoittaa koneen Internet-nimeä,
esim.
Tietokoneen käyttö ilman asianmukaista lupaa on kiellettyä,
ja sen yrityskin on rangaistava
(rikoslain 38. luvun 8 §).
Ei siis missään tapauksessa
ole sallittua yrittää ottaa yhteys toiseen tietokoneeseen
esim. salasanoja arvailemalla.
Otettaessa yhteyttä
Rlogin-yhteys katkeaa normaalisti, kun yhteys toiseen koneeseen katkaistaan komennolla
Jos joudut lähtemään päätteen äärestä lyhyeksi aikaa, pääte kannattaa lukita niin, ettei kukaan muu pääse vahingossa (tai ilkeyttään) käyttämään tunnustasi. Tämä tehdään komennolla
Lukitsemisen jälkeen pääte jää tilaan, josta pääsee jatkamaan vain antamalla em. salasanan. Huomaa kuitenkin, että
15 minuutin kuluttua lukitus purkautuu itsestään.
Lukitseminen on siis todellakin tarkoitettu vain muutaman minuutin (enintään varttitunnin) poissaoloja varten. Jos poistut pitemmäksi aikaa, katkaise yhteys normaalisti.
Päätteellä lukitseminen voi näyttää esim. seuraavalta - asiassa on hiukan konekohtaista vaihtelua. Salasanat eivät tietenkään tule näkyviin. Salasanan kirjoittamisen jälkeen painetaan aina returnia.
Tiedosto (file) on tiedon nimetty säilytyspaikka tietokoneessa. Tiedostoa voi verrata yhteen asiakirjaan, joka on isossa mapissa. Tiedosto voi syntyä joko ohjelmien tulostuksena tai ihmisten kirjoittamana tekstinä. Aloittelija on todennäköisesti eniten tekemisissä jälkimmäisen tiedostotyypin kanssa.
Tiedostolla on aina sekä nimi että sisältö. Mapissa olevalla asiakirjalla ei välttämättä ole nimeä, mutta tiedostolla siis on. Erona mappiin on myös se, että käyttäjän ei tarvitse käydä asiakirjoja läpi löytääkseen haluamansa, vaan riittää kertoa tiedoston nimi. Tietokoneen käyttöjärjestelmä nimittäin pitää kirjaa siitä, missä mikin tiedosto fyysisesti sijaitsee ja tekee hakemisen käyttäjän puolesta.
Tiedostoja voidaan järjestää hakemistoihin (directory). Hakemistoa voi verrata mappirivistön yhteen mappiin. Ja aivan kuten mappi voi sisältää välilehtiä, joilla mapin sisältämiä asiakirjoja ryhmitellään tarkemmin, voi hakemisto sisältää alihakemistoja (subdirectory).
Unixin tiedostojärjestelmässä hakemistoihin, alihakemistoihin, alialihakemistoihin jne. jakamista voidaan jatkaa niin pitkälle kuin halutaan.
Tätä havainnollistetaan usein vertaamalla tiedostojärjestelmää puuhun, jossa puun oksat vastaavat hakemistoja, oksanhaarat alihakemistoja ja lehdet tiedostoja.
Jos esimerkiksi olet tutkija, voit perustaa itsellesi kutakin
tutkimushanketta varten erillisen hakemiston ja siihen tarvittaessa
alihakemistoja hankkeen eri osia varten jne.
Puuvertaukseen liittyy se, että Unix-koneen tiedostojärjestelmän kaikkein ylimmän tason hakemistoa sanotaan juurihakemistoksi (root directory). Sen nimenä on vinoviiva
Tiedoston voi perustaa monella tavalla.
Kuten edellä on mainittu, tekstitiedostot perustetaan yleensä
jollakin editorilla kuten Emacsilla;
lisäksi monet ohjelmat luovat tiedostoja.
Tiedostoja voi myös muodostaa toisista tiedostoista erilaisilla
muokkaus- ja muunnosohjelmilla.
Jos haluat perustaa aivan pienen tiedoston,
jota varten et viitsi käynnistää editoria,
voit käyttää
Tällöin komento lukee päätteeltä naputeltavat merkit ja kirjoittaa ne tiedostoon, joka saa annetun nimen.
Merkkien kirjoittaminen lopetetaan siten, että kun viimeinen rivi on kirjoitettu loppuun ja on painettu returnia, annetaan seuraavaksi
control-d.
Unix-järjestelmässä tiedoston tai hakemiston nimessä voi periaatteessa käyttää isoa valikoimaa merkkejä, mutta käytännössä kannattaa käyttää vain kirjaimia a-z ja numeroita sekä seuraavia erikoismerkkejä:
Skandinaaviset kirjaimemme å, ä ja ö yleensä aiheuttavat vain ongelmia, joten niitä ei kannata käyttää tiedostojen tai hakemistojen nimissä.
Muistathan, että Unixissa
isot ja pienet kirjaimet ovat eri merkkejä,
joten esim.
Nimen pituudella ei käytännössä ole rajoitusta, sillä tiedoston tai hakemiston nimi voi olla jopa 256 merkkiä pitkä. Pitkät nimet ovat kuitenkin hankalia käyttää.
Unix tulkitsee tiedostojen (ja hakemistojen) nimet seuraavasti:
Piste on mahdollinen tiedoston (tai hakemiston) nimen ensimmäisenäkin
merkkinä, mutta sillä on erikoismerkitys.
Pisteellä alkavat tiedostonnimet eivät normaalisti näy
tiedostolistoissa, jotka saadaan
Esimerkkejä: Emacs-editori suorittaa
Jotkin ohjelmat saattavat automaattisesti luoda tiedostoja, joilla
on erikoisia nimiä. Tavallisimmin käyttäjä huomaa
sellaisten
tiedostonnimien kuin
Kun Emacsilla editoidaan tiedostoja, se tallettaessaan tiedoston
muokatussa muodossa automaattisesti tallettaa tiedoston aiemman
sisällön tiedostoon, jonka nimen perässä on tildemerkki
Jos Emacsin toiminta päättyy epänormaalisti esimerkiksi tietokoneen
(tai itse Emacs-ohjelman)
"kaatumisen" tai modemiyhteyden katkeamisen takia, Emacs ainakin
yrittää tallettaa editoitavan tiedoston senhetkisen tilan
tiedostoon, joka koostuu tiedostonnimestä ristikkomerkkien # sisällä.
Jos siis olet editoimassa tiedostoa
Joskus käyttäjä itse onnistuu saamaan aikaan hankalan tiedostonnimen,
esimerkiksi sellaisen, joka alkaa yhdysviivalla tai sisältää
kontrollimerkkejä. Sellaisiin tiedostoihin ei voi viitata normaalilla
tavalla komennoissa, joissa haluttaisiin esim. poistaa näitä
tiedostoja tai vaihtaa niiden nimiä.
Muun muassa
Unix-fakissa on
ohjeita hankalien tiedostonnimien käsittelyyn.
Tässä mainittakoon vain, että jos tiedostonnimi alkaa yhdysviivalla,
esim.
Unix-komennoissa voi tiedostonnimissä käyttää ns. jokerimerkkejä
eli "villikorttimerkkejä" (wildcards).
Nimitys johtunee canastan
ja jokeripokerin
tapaisista
korttipeleistä, joissa joitakin kortteja kuten jokereita voi
käyttää "villeinä kortteina" minkä hyvänsä kortin asemesta.
Tarkkaan ottaen kyse ei tällöin ole varsinaisista tiedostonnimistä
vaan rakenteista, joita voi käyttää komentojen argumentteina
tiedostonnimien paikalla ja jotka komentotulkki laventaa
tiedostonnimilistoiksi.
Unixissa jokerimerkkejä ovat
Lisää esimerkkejä:
Jokerimerkkien käyttö tehostaa työskentelyä, mutta siinä on omat riskinsä. Vahingossa saattaa tulla viitatuksi sellaisen tiedoston tai hakemiston nimeen, johon ei ollut aikomus puuttua. Jokerimerkkien käytössä on siis hyvä olla huolellinen, ettei esim. tiedostoja poistettaisi turhaan.
Jokaisella käyttäjällä on Unix-koneessa hakemisto, joka on hänen omistuksessaan. Tätä hakemistoa sanotaan käyttäjän
kotihakemistoksi (home directory). Kotihakemisto on normaalisti vain omistajan käytössä.
Kotihakemiston nimi sisältää
omistajan käyttäjätunnuksen, mutta muutoin nimi on erilainen eri
järjestelmissä.
Yleensä ei ole syytä viitata kotihakemistoonsa suoraan sen nimellä,
vaan kannattaa käyttää sen symbolista nimeä
Käyttäjä voi myös viitata muiden käyttäjien kotihakemistoihin.
Riippuu hakemistojen suojauksista, onko tästä mitään hyötyä,
mutta joka tapauksessa käyttäjätunnuksen tunnus
kotihakemistoon voivat kaikki käyttäjät viitata symbolisella
nimellä
Työhakemistoksi (working directory) eli nykyiseksi hakemistoksi
(current directory) kutsutaan sitä hakemistoa,
"jossa käyttäjä juuri sillä hetkellä on".
Täsmällisemmin sanottuna se tarkoittaa sitä hakemistoa, jonka
tiedostoihin tiedostonnimet oletusarvoisesti viittaavat.
Pääteistunnon alkaessa työhakemistona on kotihakemisto, mutta
työhakemistoa voi vaihtaa
Tiedostonnimet siis viittaavat
oletusarvoisesti työhakemistoon.
Esimerkiksi kun olet hakemistossa
Työhakemistollakin on symbolinen nimi, samoin sitä lähinnä ylemmällä
hakemistolla:
Komento
Seuraavassa on kaksi esimerkkiä Komennolla
Argumentin oletusarvona on kotihakemisto.
Esimerkkejä:
Aiemmin on jo mainittu, että
komento
Komennossa voidaan antaa argumenttina
Monissa Unix-koneissa on valmiiksi määritelty erilaisia
Tavallisimmin käytetty
Tavu (engl. byte) puolestaan on tiedostotilan
(ja muistinkoon) perusyksikkö, joka tekstitiedostojen osalta
vastaa yhtä merkkiä.
Yleisesti käytetään tavu-sanan edessä etuliitteitä kilo-, mega- ja giga-,
joilla on melkein mutta ei ihan sama merkitys kuin
SI-järjestelmän mittayksiköissä:
kilotavu tarkoittaa 1024 tavua,
megatavu tarkoittaa 1024 kilotavua eli
reilut miljoona tavua,
gigatavu 1024 megatavua
jne.
(Jos tämä kuulostaa
hämäävältä, älä huolestu; se on hämäävää.)
Muista riveistä kukin kertoo tietoja yhdestä tiedostosta seuraavasti:
Normaalisti
Esimerkiksi tiedosto
Jos
Esimerkki:
Esimerkistä ilmenee se
valitsimen Jos "Perinteinen" mutta huono
tapa tulostaa tiedosto kuvaruudulle Unixissa on
Komennon nimi
Esimerkkikomento tuottaa tiedoston Komento
tulostaa tiedoston sisällön
ruudullisen kerrallaan: jos sisältö on pitempi kuin ruudulle mahtuu, tulostuu ensimmäinen ruudullinen, ja tulostus jatkuu vasta käyttäjän painettua välilyöntinäppäintä.
Välilyönnin painamisen asemesta voit myös mm.
Komento
Komennon nimi on tarkoitettu vitsiksi ( Komento
tekee tiedosto1:n sisällöstä kopion uuteen tiedostoon,
joka saa nimen tiedosto2.
Jos
tiedosto2 on jo olemassa, sen vanha sisältö häviää.
Joissakin koneissa toiminta tässä tilanteessa voi olla erilaista,
esim.
Komennosta on myös muoto
joka kopioi kaikki luetellut tiedostot ilmoitettuun hakemistoon.
Tällöin kunkin kopion suhteelliseksi nimeksi (siis varsinaiseksi
nimiosaksi, ilman hakemistopolkua) tulee sama kuin vastaavan
alkuperäisen tiedoston varsinainen nimi. Esimerkiksi komento
Komento
muuttaa olemassaolevan tiedoston vanhanimi nimeksi
uusinimi.
Jos ennestään on olemassa tiedosto nimeltä
uusinimi, sen vanha sisältö häviää.
Jos olet esim.
vahingossa perustanut tiedoston, jolla on eri nimi kuin haluaisit,
voit vaihtaa sen
Komentosana
taikka lyhyemmin niin, että toinen argumentti on
joka siirtää kaikki luetellut tiedostot ilmoitettuun hakemistoon.
Komento
hävittää (poistaa, tuhoaa) ilmoitetun tiedoston.
Sekä tiedoston sisältö että sen nimi häviävät heti.
Komennolle voidaan antaa argumentteina myös lista tiedostonnimiä
välilyönnillä toisistaan erotettuina.
Komennon
Vahingossa hävitetyn tiedoston palauttaminen saattaa joskus olla
mahdollista, jos järjestelmästä otetaan varmuuskopioita. Palauttaminen
vaatii kuitenkin operaattorin toimenpiteitä, ja se, miten tuore
tilanne saadaan palautetuksi, riippuu varmuuskopioiden ottamisen
tiheydestä.
Voit käyttää
Vaikka Unixissa hakemistot ovat tiedostoja ja näkyvät esim.
Hakemisto luodaan komennolla
Esimerkiksi
perustaa hakemiston nimeltä
Hakemiston voi perustaa myös muualle kun työhakemistoon.
Esimerkiksi
perustaa äsken luodulle Edellä
Jos haluat siirtää tiedoston nimeltä
Jos taas haluaisitkin muuttaa
Myös hakemiston nimeä voi muuttaa
Esimerkiksi jos halutaan muuttaa hakemiston nimi
Tämän jälkeen uudelleennimetyn hakemiston tiedostot ja mahdolliset
alihakemistot löytyvät uuden nimen kautta.
Toinen esimerkki:
halutaan siirtää
hakemiston
On kuitenkin huomattava, että jos
siirtää a:n hakemiston b alihakemistoksi
(nimellä b). Mutta jos b-nimistä hakemistoa ei ole,
niin kyseinen komento vain muuttaa a:n nimen b:ksi
säilyttäen sen samalla hakemistotasolla, jolla se ennestään on.
Hakemistoja voi myös poistaa, mutta normaalisti vasta kun ne ovat tyhjiä,
ts. niistä on poistettu kaikki tiedostot ja alihakemistot.
Komento on
Jos sinulla on hakemisto
On kyllä olemassa
Jotkin ohjelmat luovat automaattisesti alihakemistoja, tavallisesti
käyttäjän kotihakemistoon.
Yleensä niistä ei tarvitse välittää eikä niihin ole syytä koskea.
Kerromme kuitenkin uteliaille aiheesta hiukan esimerkin avulla.
Esimerkkinä on Pine-ohjelma.
Se perustaa käyttäjän kotihakemistoon alihakemiston, jolle se antaa
nimen
Toisena esimerkkinä mainittakoon Netscape-ohjelma, joka perustaa
Sen listan alussa, jonka esim. komento
Otetaan esimerkiksi
Usein ryhmäjärjestelyjä ei käytetä, vaan kaikki käyttäjät kuuluvat samaan ryhmään. Silloin
suojaus ryhmän suhteen on ratkaiseva, ja suojaus "kaikkien muiden" suhteen on syytä asettaa samaksi kuin ryhmän suhteen.
Hakemistolla on muodollisesti samanlaiset suojaustiedot
kuin tavallisella tiedostollakin, mutta niiden merkitykset
ovat toisenlaiset:
hakemiston suojauksissa
Suojaukset voi esittää paitsi kirjaimilla myös numerokoodeilla seuraavasti:
Hakemistojen ja tiedostojen oletusarvoiset suojaukset
ovat erilaisia eri Unix-koneissa.
Varsin tavallista on, että käyttäjillä on oletusarvoisesti lukuoikeudet toistensa hakemistoihin ja tiedostoihin, ja heidän siis täytyy itse suojata tiedostonsa, jos eivät halua niiden sisällön näkyvän muille.
Esimerkiksi jos oletussuojaus on sellainen, että
käyttäjillä ei ole mitään oikeuksia toistensa kotihakemistoihin,
mutta toisaalta
tiedostojen oletussuojaus on sellainen, että muilla
käyttäjillä on niihin luku- ja suoritusoikeus,
niin muilla ei ole mitään oikeuksia tiedostoihisi, koska
kotihakemistosi suojaus estää sen.
Mutta toisaalta jos tällöin haluat antaa muille lukuoikeudet
(tai suoritusoikeudet) joihinkin tiedostoihisi,
sinun pitää
antaa muille x-oikeus kotihakemistoosi
ja muuttaa kaikkien muiden tiedostojesi suojaukset,
jotta ne eivät myös tulisi kaikkien nähtäville. Tilanne on selvin silloin, kun käyttäjillä ei
oletusarvoisesti ole mitään
oikeuksia muiden käyttäjien tiedostoihin. Tällöin riittää,
että käyttäjä vain lisää muille oikeuksia siinä
määrin kuin haluaa. Tiedoston suojaus muutetaan
Esimerkki
Yleisesti chmod-komennossa ilmoitetaan tässä järjestyksessä
Korostettakoon, että
Käyttäjä voi myös ottaa itseltään pois kirjoitusoikeudet johonkin tiedostoon, esim.
Seuraavassa on pieni esimerkki.
Käyttäjällä on tiedosto, jolla on sellainen suojaus, että
kaikilla, myös käyttäjällä itsellään, on siihen vain lukuoikeus.
Kun käyttäjä yrittää hävittää tiedoston, järjestelmä kysyy,
halutaanko ohittaa (override) sen suojaus; kun tähän vastataan
Tiedostot sijaitsevat käytännössä levyllä (disk).
Samaan tietokoneeseen voidaan liittää useita levy-yksiköitä ja
niillä olevia tiedostojärjestelmiä.
Toisaalta asiat voidaan järjestää niin, että useat koneet käyttävät
samoja levyjä. Yhä yleisemmin menetellään niin, että käytössä
on erityisiä levy- eli tiedostopalvelimia (file server), jotka ovat
erikoistarkoitukseen varattuja tietokoneita: tiedostopalvelin hallitsee
suurta määrää levytilaa ja tarjoaa levypalveluita eri tietokoneille.
Normaalisti käyttäjä ei juuri huomaa sitä, että hänen tiedostonsa
ovat levypalvelimen hallitsemilla levyillä - paitsi jos palvelin tai
tietoliikenneyhteys siihen ei toimi.
Vaikka nykyisissä tietokoneissa on käytettävissä suuri määrä levytilaa
ja levy on suhteellisen halpaa, kyseessä on kuitenkin rajallinen
resurssi.
Koska suuri määrä käyttäjiä käyttää samoja levyjä, saattaa käydä niin,
että yksi käyttäjä vahingossa (tai ilkivaltaisuuttaan) täyttää
levytilan estäen siten muita tekemästä koneella juuri mitään.
Tällaisten syiden takia monissa järjestelmissä on käytössä
levytilan kiintiö (quota).
Olipa kiintiöinti käytössä tai ei, käyttäjän on syytä silloin
tällöin tarkistaa levytilan käyttönsä. Jotkin ohjelmat saattavat
käyttäjän tietämättä luoda varsin isojakin tiedostoja, jotka ehkä
jäävät tarpeettomasti kuluttamaan tilaa.
Komento
Komennolla
Levytilan mittayksiköt voivat olla erilaiset eri koneissa.
Usein, mutta ei välttämättä, yksikkönä on edellä mainittu kilotavu.
Joissakin koneissa
Usein kiintiöinti on sellainen,
että kunkin käyttäjän levynkäytöllä on "pehmeä" ja "kova" kiintiö.
Jos levytilankäyttösi ylittää "pehmeän" kiintiön, niin
saat aina istunnon alussa ilmoituksen siitä, montako päivää
sinulla on aikaa poistaa ylimenevä osa.
Jos et poista ylimäärää, tietokonelupasi poistuu käytöstä
ilmoitetun ajan umpeutuessa.
Pehmeän rajan siis voi ylittää väliaikaisesti (muutamia päiviä).
On olemassa myös "pehmeää" kiintiötä korkeampi "kova" kiintiö,
jota ei voi hetkellisestikään ylittää: kun "kova" kiintiö on
täynnä, kaikki tiedostojen perustamis- tai päivittämisyritykset
epäonnistuvat, kunnes käyttäjä on poistanut tiedostoja
tarpeellisessa määrin.
- Perustellusta syystä käyttäjä voi ehkä saada lisäkiintiötä.
Kiintiöiden rajoissa pysymistä on helppo seurata: komennolla
Jos tiedät tai epäilet, että tietynniminen tiedosto on koneessa olemassa
jossakin, voit etsiä sitä
Tämän oppaan varhainen edeltäjä oli
TKK:n
atk-keskuksen
Unix-alkeisopas, jota
kehittelemässä oli varsin monia ihmisiä,
joista on syytä erikseen mainita Päivi Hyvärinen ja Sanna Suominen.
Sitä laajentamalla minä
(Jukka Korpela),
pyrkien noudattamaan oman oppaani
Kirjoita asiaa oppeja,
kehittelin Unix-oppaan. Kun TKK oli irtisanonut työsuhteeni tammikuussa 2001 ja saman tien
estänyt minulta TKK:n tietokoneiden käytön, jouduin
miettimään, mitä tehdä erilaisille Web-sivuilleni.
Minusta riippumattomista syistä
Unix-opasta ei ollut pitkähköön aikaa julkaistu
painettuna vihkosena, ja osittain tämän takia sen Web-version
kunnossapito oli jäänyt vähälle.
Toisaalta oppaan sisältö on pääosin sellainen, että sen ei
pitäisi kovin aktiivista ylläpitoa tarvitakaan.
Päätin sitten (toukokuussa 2001) muokata
oppaasta suunnilleen minimimuutoksin yleisen
Unix-oppaan, jossa ei ole enää TKK:hon erityisesti liittyviä
seikkoja ja josta on poistettu tai korjattu
selvästi vanhentuneet kohdat
(esimerkiksi muinaisen Mosaic-selaimen lyhyt kuvaus!),
ja panna sen uuteen Web-sivustooni. Osassa esimerkeistä esiintyy edelleen TKK:n tietokoneiden
käyttöä. Näitä en ole pitänyt tarpeellisena muuttaa vain muuttamisen
vuoksi, koska kyse on kuitenkin vain esimerkeistä. Käsitykseni mukaan tekijänoikeus oppaaseen on minulla.
TKK:lla olisi käyttöoikeus niihin versioihin, jotka olen
laatinut työsuhteessa ollessani.
(Ks. tarkemmin tekijänoikeusfakkiani,
erityisesti kohtaa
Kenellä on oikeus työ-
tai virkasuhteessa tehtyyn teokseen?)
Kuten edellä mainitsin, monet ihmiset ovat eri tavoin
vaikuttaneet oppaan muotoutumiseen,
mutta tekijänoikeus on
sillä, joka on luonut teoksen johonkin kirjalliseen asuun. Eräiden termien valinnoista ks. dokumenttia
Perusteluja termeille netti, nyysit
yms.
Atk-alan oppaissa ja opetuksessa yksi ikuisuuskysymys on, esitetäänkö
ensin käyttöjärjestelmään liittyviä asioita vai sovelluksia.
Yleisten asioiden järjestelmällinen esittäminen muodostaa hyvän pohjan
sovellusten käytön opettelulle mutta voi aiheuttaa
vaikeitakin motivaatio-ongelmia.
Tässä oppaassa on pääosin noudatettu Unix-alkeisoppaassa
omaksuttua linjaa: aluksi kerrotaan yhteydenotosta Unix-tietokoneeseen ja
sitten mennään sovelluksiin, ja niiden jälkeen kerrotaan "itse Unixista"
kuten tiedostojärjestelmästä. Näitä kaikkia ennen on kuitenkin lisätty
lyhyt johdanto Unixiin jonkinlaiseksi orientaatioperustaksi.
Tämä jäsennys on tehty ajatellen erityisesti
sellaisia käyttäjiä, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan
aiempaa tietoa ja kokemusta Unixista.
Webissä on mm. seuraavat varsin laajat Unixia käsittelevät
tietopaketit:
Suomenkielisestä
peruskäyttäjille tarkoitetusta
Unix-aineistosta Webissä mainittakoon seuraavat:
Lähinnä Fortran- tai C-kielisten ohjelmien
kääntämistä ja ajamista sekä yksinkertaisten
komentotiedostojen tekemistä
Unix-koneissa käsittelee edellä mainittu opas
Ohjelmointi Unixissa.
Kokeneemmalle käyttäjälle on tarjolla mm.
Linuxia, joka eräs suosittu Unix PC-mikroille, kuvaa
Linux-kotisivu.
Unixista on kirjoitettu varsin paljon kirjoja.
Niiden joukosta tuskin voidaan poimia parasta, koska eri lukijat
tarvitsevat hyvin erilaisia tietoja. Kannattaa ottaa huomioon, että
maailman kaikki Unixit eivät suinkaan ole samanlaisia ja että
kirjoissa ei välttämättä tuoda esiin, että sen tiedot eivät päde
niihin kaikkiin.
Salasana kannattaa rakentaa sellaiseksi, että
se on itselle helppo muistaa mutta kenenkään muun mahdoton arvata.
Salasanassa pitää olla tarpeeksi merkkejä, vähintään kuusi.
Salasanasta vain kahdeksan ensimmäistä merkkiä ovat merkitseviä, mutta
se ei toki estä muodostamasta pitempiä, jos ne ovat sinulle helpompia
muistaa.
Salasanassa on syytä olla muitakin merkkejä kuin kirjaimia.
On syytä muistaa, että isot ja pienet kirjaimet ovat Unixissa
eri merkkejä myös salasanoissa.
Seuraavassa on muutamia esimerkkejä hyvistä
tavoista muodostaa salasanoja:
Tietenkään ei pidä käyttää edellä mainittuja konkreettisia merkkijonoja
salasanoina!
Erityisesti salasana ei saa olla esim.
Monissa järjestelmissä salasanan asettaminen on tehty sellaiseksi,
että salasanan pitää täyttää jotkin laatuvaatimukset, joilla
pyritään estämään liian helposti arvattavien salasanojen käyttö.
Päätteen käytössä esiintyy lukemattomia erilaisia ongelmia, joista
suuri osa riippuu siitä, millainen pääte on käytössä. Seuraava
ohjeisto on erittäin kaukana kattavasta, mutta niistä voi olla
hyötyä joissakin tapauksissa. Osa vinkeistä on kyllä vanhoja,
ehkä vain historiallisia näppäimistöjä koskevia.
DEL-näppäin, jolla poistetaan viimeksi kirjoitettu merkki,
on eri näppäimistöissä erilainen.
Siinä voi olla teksti
DEL-näppäimen asemesta voi komentoja kirjoitettaessa käyttää
kontrollimerkkiä control-h.
Merkin ~
(tilde, arkikielessä usein "mato")
tuottaminen näppäimistöltä voi tuottaa vaikeuksia.
Joissakin näppäimistöissä se lähtee
näppäimestä, jonka näppäinhatussa on saksalainen ü.
Tällöin merkki ~ saattaa myös päätteen ruudulla näyttää sellaiselta,
mutta Unix silti tulkitsee sen oikein, tildeksi.
Tavallisessa ns. PC-näppäimistössä tilde lähtee Alt-näppäimen
avulla näppäimeistä, jonka hatussa on symbolit ¨~^ ja joka
on ns. kuollut näppäin (dead key): sen
painamisesta ei vielä seuraa mitään - ei tule mitään merkkiä näkyviin
eikä mitään merkkiä tule näkyviin.
Tällöin auttaa se, että tilden kirjoittamisen jälkeen painetaan
välilyöntinäppäintä.
Mainitunlaisessa näppäimistössä on muitakin erikoisuuksia; ks.
ohjetta
Erikoismerkkien kirjoittaminen suomalaisella PC-näppäimistöllä. Jos mistään näppäinhatusta ei löydy ät-merkkiä (@)
tai se ei suostu tulemaan siitä näppäimestä, missä se lukee, kannattaa kokeilla seuraavaa:
Näpäytetään function- tai compose character -näppäintä kerran.
(Huomaa, että kyseessä on näpäytettävä näppäin, ei alhaalla pidettävä
näppäin kuten shift- tai control-näppäin!)
Tämä näppäin löytyy - jos päätteessä sellainen on -
päätteistä yleensä välilyöntinäppäimen vasemmalta puolelta. Tämän jälkeen
(ei siis samanaikaisesti)
näpäytetään
a-näppäintä kahdesti. @-merkin pitäisi ilmestyä näytölle.
Jos käytät Macintosh-mikroa päätteenä,
@-merkin pitäisi löytyä alt-näppäimen avulla siitä näppäimestä,
josta saadaan ' ja * (return-näppäimen yläpuolelta).
Monilla X-päätteillä @-merkki saadaan shift-näppäimen avulla
siitä näppäimestä, jossa näkyy pykälänmerkki §.
Tektronixin X-päätteistä @-merkki saadaan Alt Gr -näppäimen
avulla siitä näppäimestä, jonka näppäinhatussa on @-merkki.
Jos näppäimistölle ei ole merkitty #-merkkiä
(ristikkomerkki, arkikielessä usein "risuaita")
tai se ei suostu tulemaan siitä näppäimestä, missä se lukee, kannattaa kokeilla seuraavaa:
Näpäytetään function- tai compose character -näppäintä kerran. Tämä näppäin löytyy päätteistä yleensä välilyöntinäppäimen vasemmalta puolelta. Tämän jälkeen (ei samanaikaisesti) painetaan +-näppäintä kahdesti. #-merkin pitäisi ilmestyä näytölle.
Nuolinäppäimillä tarkoitetaan
neljää toisiaan lähekkäin olevaa
näppäintä, joissa on nuolet ylös, alas, vasemmalle
ja oikealle.
Yleensä ne ovat tavallisten kirjainnäppäinten oikealla puolella.
Jos näppäimistöstä ei löydy nuolinäppäimiä tai
jos ne jostain syystä eivät toimi, niin useissa
yhteyksissä (esim. Emacsissa ja komentojen editoinnissa)
voi käyttää vaihtoehtoista tapaa eli
kontrollimerkkejä:
Jos pääte jostakin syystä jumiutuu eikä tunnu enää vastaavan näppäimistöltä
annettuihin komentoihin,
on olemassa hyvin monia mahdollisia syitä, ja ongelman ratkaisu tietysti
riippuu syystä. Joskus syy on niinkin yksinkertainen kuin se, että
päätteestä lähtevän johdon liitin on irronnut tai löystynyt.
Jumiutumistilanteessa voi kokeilla control-q:ta, joka
on päätteen merkkivirran vapauttava kontrollimerkki.
Jos tämä auttaa ongelmaan, pääte oli aiemmin
reagoinut control-s:ään, joka yleensä tarkoittaa, että päätteen pitää pysäyttää ruudulle tulostaminen.
(Tätä kutsutaan nimellä XON/XOFF flow control.)
Jos control-q auttoi, niin jatkossa
Emacs-editorin käyttö käy hankalaksi mm. siksi, että Emacsin
normaali
talletuskomento on control-x control-s.
Täkköin ongelman voi kiertää käyttämällä Emacsin vaihtoehtoista talletuskomentoa control-x s. Tällöin tosin Emacs aina kysyy erikseen, halutaanko tosiaan tallettaa ja kysymykseen pitää vastata
Jumiutumisen syynä voi olla myös se, että jonkin komennon tai ohjelman
suoritus kestää erittäin kauan - kenties ohjelma jopa on ikuisessa
silmukassa.
Tällöin voi yrittää katkaista toiminnan
control-c:llä.
Jos sekään ei auta, voit vielä yrittää "tappaa" sen
Jos päätteen ruutu menee sekaisin ja merkkejä tulostuu toinen toistensa päälle tai näyttö on muuten omituisen näköinen, näytön voi siivota (clear screen) control-l:llä. Tämä toimii yhtä hyvin komentotasolla kuin esim.
Emacsin tai Pinen sisälläkin.
Se pyyhkii ensin näytön puhtaaksi ja piirtää sitten näytön uudelleen eli näyttää sen, mikä oli näytön todellinen, häiriötön sisältö ennen ko. komentoa.
fg
fg:llä
etualalle ja takaisin suoritukseen.
fg-komennolla.
Tietoa prosesseista: jobs ja ps
jobs
joka antaa listan niistä komennoista ja ohjelmista (yhteisnimitys: prosesseista), joiden suoritus on menossa tai keskeytettynä.jobs-komennon tulostus näyttää tältä:
[1] - Suspended lynx
[2] + Suspended (signal) pine
Plusmerkki + ilmaisee, että tätä ohjelmaa on käytetty viimeksi.
Kun kirjoitetaan fg, niin plussalla merkityn ohjelman
suoritus jatkuu. Yllä olevassa esimerkissä siis Pine käynnistyy
kirjoitettaessa fg. Jos haluaakin käyttää seuraavaksi
jotain toista keskeytettyä ohjelmaa kuin plus-merkillä ilmoitettua,
kirjoitetaan prosenttimerkki % ja sen perään ilman välilyöntiä
työnnumero, joka löytyy
jobs-tulostuksen rivin alusta.
Esimerkiksi jos halutaan edellisen esimerkin tilanteessa
jatkaa Lynxin käyttöä, kirjoitetaan komento
fg %1
logout,
kone ilmoittaa
there are stopped jobs. Tällöin on kaksi vaihtoehtoa:
Itse asiassa logout-komennon, pääset ulos
fg-komennolla
ja lopettaa ne normaalilla tavalla.
jobs on vain T-shellin komento.
Aina on käytettävissä komento ps (process status),
mutta sen toiminta on erilainen ja sen yksityiskohdissa on monia
eroja eri Unixien välillä.
Tärkeä ero jobs- ja ps-komennon välillä
on se, että jobs näyttää vain käytössä olevan
komentotulkin alaiset prosessit, kun taas ps voi näyttää
muitakin prosesseja, myös esim. sellaisia, jotka on käynnistetty
toiselta päätteeltä.
Valitsimista mainittakoon
-f, joka antaa laajemman tulostuksen
-u tunnus, jolloin saadaan tiedot
kyseisen tunnuksen kaikista prosesseista.
lk-hp-12 ~ 52 % ps
PID TTY TIME COMMAND
1236 ttyp3 0:00 tcsh
1246 ttyp3 0:00 ps
1241 ttyp3 0:00 emacs
lk-hp-12 ~ 53 % ps -f
UID PID PPID C STIME TTY TIME COMMAND
jkorpela 1236 1235 0 17:49:52 ttyp3 0:00 tcsh
jkorpela 1247 1236 4 17:50:05 ttyp3 0:00 ps -f
jkorpela 1241 1236 0 17:49:55 ttyp3 0:00 emacs
lk-hp-12 ~ 54 %
Huomannet, että prosessien listassa näkyy myös se prosessi, joka
on suorittamassa ps-komentoa (oik. ohjelmaa).
Prosessin tappaminen: kill
kill-komennolla.
Tämä on äärimmäinen toimenpide, johon kannattaa ryhtyä vasta, kun
prosessi on jumissa eikä mikään muu auta.
Esimerkki. Käyttäjä on koneessa Alpha käynnistänyt oman ohjelmansa
nimeltä ps -f -u tunnus
(missä tunnus on oma käyttäjätunnuksesi),
mitä prosesseja sinulla on, ja yritä tunnistaa, mikä niistä on se jumittunut.
kill nro
missä nro on prosessin numero (PID), jonka
näet ps-komennon tulosteesta.
ps-komennolla,
onko kyseinen prosessi hävinnyt.
Jos ei, voit vielä yrittää vahvempaa tappamiskomentoa
kill -HUP nro
loop, joka tuntuu jääneen ikuiseen silmukkaan,
jota ei voi katkaista control-c:llä. Muun muassa siksi, että ohjelma
koko ajan kuluttaa koneen resursseja, käyttäjä ottaa toisesta
koneesta yhteyden Alphaan
rlogin-komennolla
ja
toimii edellä kuvatulla tavalla:
epsilon ~ 51 % rlogin alpha
Last login: Wed Feb 21 18:09:38 from vipunen.hut.fi
Digital UNIX V3.2C (Rev. 148); Thu Dec 21 19:51:53 EET 1995
Digital UNIX V3.2C Worksystem Software (Rev. 148)
alpha ~ 51 % ps -f -u jkorpela
USER PID PPID %CPU STARTED TTY TIME COMMAND
jkorpela 4748 2380 1.0 18:10:27 ttyp1 0:00.69 -tcsh (tcsh)
jkorpela 2178 31264 0.0 18:09:38 ttyrb 0:00.69 -tcsh (tcsh)
jkorpela 3545 2178 43.0 18:10:01 ttyrb 0:16.72 loop
alpha ~ 52 % kill 3545
alpha ~ 53 % ps -f -u jkorpela
USER PID PPID %CPU STARTED TTY TIME COMMAND
jkorpela 4748 2380 0.0 18:10:27 ttyp1 0:00.72 -tcsh (tcsh)
jkorpela 2178 31264 0.0 18:09:38 ttyrb 0:00.70 -tcsh (tcsh)
alpha ~ 54 % logout
rlogin: connection closed.
epsilon ~ 52 %
Syötön ja tulostuksen ohjaus
Perusteita
Tulostuksen ohjaus
>tiedostonnimi
ls -a mail/
tulostaa hakemiston mail/
kaikki tiedostojen nimet päätteen näytölle, mutta komento
ls -a mail/ >mail-hakemistoni
kirjoittaa kyseisen
tiedostolistauksen tiedostoon nimeltä mail-hakemistoni.
>-merkkiä. Esimerkki:
grep foo bar >>loydetyt
On mahdollista, että vaikka tulostus on ohjattu tiedostoon, osa
tulosteista tulee silti kuvaruudulle. Tällöin käytettävä ohjelma
ei tulostakaan standardisyöttövirtaan. Tavallisin tällainen tilanne on,
että ohjelma tulostaa virheilmoitukset erilliseen
"standardivirhevirtaan" stderr. Sekin on uudelleenohjattavissa,
joskin eri shelleissä eri tavoin.
T-shellissä menettely on, että käytetään >-merkin asemesta
merkkiparia >&, jolloin sekä normaali tulostus että
virheilmoitukset menevät ilmoitettuun tiedostoon.
Esimerkki (jossa on kyse siitä, että C-kääntäjän virheilmoitukset
halutaan ohjata tiedostoon):
cc prog.c >& prog.msg
Syötön ohjaus
<tiedostonnimi
omaohj <datat.txt >tulos.txt
Putkitus ja filtterit
Putkitus
komento2 <aputiedosto
| komento2
more-komennon
avulla.
Jos sinulla esimerkiksi on paljon tiedostoja,
niin komennon ls -l tulostus ei mahdu yhdelle ruudulliselle.
Koska ls-komento ei jaa tulostusta kuvaruudullisiin,
asia kannattaa hoitaa seuraavaan tapaan:ls -l | more
more-komennon, kuten usean muunkin komennon,
piirteeseen, että
jos komennossa ei anneta argumenttia, se lukee standardisyöttövirrasta.
Oletusarvotilanteessa, jossa kyseinen virta tulee näppäimistöltä,
siinä ei juuri ole järkeä, mutta
putken käytön takia tässä tapauksessa
standardisyöttövirrasta
lukeminen merkitseekin komennon ls -l tulostuksen lukemista.Filtterit
colrm (jota jäljempänä käytetään
esimerkkinä) on tyypillinen filtteri: se poistaa syöttötietoriveiltä
tietoja, ja se lukee syöttötiedot standardisyöttövirrasta.
Kyseiselle komennolle ei voi antaa syöttötiedoston nimeä argumenttina.
Sen sijaan se voidaan ohjata lukemaan standardisyöttövirran
halutusta tiedostosta seuraavaan tapaan:
colrm 50 <foobar
Sama koskee tulostusta, esim.
colrm 50 <foobar >foobar2
Jos komennolle voidaan antaa syöttötiedoston nimi argumenttina ja
jos toisaalta oletusarvona on, että
syöttötiedostona on
standardisyöttövirta,
voimme kirjoittaa yhtä hyvin
more foo
kuin
more <foo
mutta jos kyseessä on filtteri sanan suppeassa merkityksessä,
vain jälkimmäinen vaihtoehto toimii.
colrm-komento sopii hyvin, samoin
grep-komennot, jotka "päästävät lävitseen" vain
osan "niihin tulevista" riveistä. Mutta yleisesti Unixissa
filtteri ei suinkaan aina ole tietoa suodattava vaan se voi
myös muokata tietoja eri tavoin tai käyttää syöttötietoja
vain lähtöarvoina laskennalle. Filtterin tulostusvirta voi aivan
hyvin olla laajempi kuin syöttövirta.
Työkaluajattelu
Yleistä työkaluajattelusta
Esimerkkejä
puhlu, joka sisältää
puhelinluettelon. Tiedoston kukin rivi sisältää yhden henkilön
tiedot siten, että tiedot ovat kiinteästi samoissa sarakkeissa
seuraavaan tapaan:
Hiiri, Mikki 4040 555 5555
Ankka, Roope 4300 123 4567
Ankka, Aku 4301 333 3333
...
Tässä sarakkeet 1 - 20 sisältävät nimen ja sarakkeet 21 - 24
sisäisen puhelinnumeron, ja sarakkeesta 25 alkaa kotipuhelinnumero.
Oletetaan, että haluamme tuottaa uuden tiedoston, joka sisältää
tiedot ilman kotipuhelinnumeroa
nimen mukaan aakkosjärjestyksessä.
Voisimme tehdä jollain ohjelmointikielellä (esim. C tai Fortran)
ohjelman tähän tarkoitukseen, mutta se olisi tarpeettoman työlästä,
varsinkin jos tehtävä on pieni ja kertaluonteinen.
Ilman ohjelmointitaitoakin tehtävä onnistuu Unixin työkaluilla näin:
colrm 25 < puhlu | sort > puhlu2
Tällöin tiedosto puhlu ensin annetaan syötteeksi
colrm-ohjelmalle, jonka argumentilla käsketään sitä
poistamaan joka rivin loppu 25. merkistä alkaen. Tulos putkitetaan
sort-ohjelmalle, jonka käyttö yleisesti ottaen on
aika hankalaa mutta tällaisessa yksinkertaisimmassa tapauksessa
hyvin helppoa. Tulos ohjataan tiedostoon puhlu2,
jonka sisällöksi näin muodostuu seuraava:
Ankka, Aku 4301
Ankka, Roope 4300
Hiiri, Mikki 4040
Putkituksella muodostetut tiedon käsittelyn "liukuhihnat" voivat
olla varsin pitkiäkin; edellisessä esimerkissähän oli vain
kaksi "robottia" colrm ja sort.
Seuraavassa on esimerkki putkituksesta, jonka yksityiskohtiin emme
paneudu
mutta joka hyvin kuvastaa työkaluajattelua:
tar -cf foo.tar goo | compress | uuencode foo.tar.Z | mail joe
Tässä alkuperäinen tietoaineisto (hakemisto goo) annetaan
syötteeksi tar-ohjelmalle, joka paketoi hakemiston
sisällön yhdeksi tiedostoksi. Tulos menee syötteeksi
compress-ohjelmalle, joka eräällä menetelmällä
tiivistää tiedon pienempään tilaan. Sen tulos taas menee
uuencode-ohjelmalle, joka muuntaa tiedoston sellaiseen
esitysmuotoon, että se voidaan ongelmitta lähettää meilitse.
Ja tämä muunnettu tulos lopuksi meneekin syötteeksi
mail-ohjelmalle, joka on yksinkertainen mutta
tällaisissa tapauksissa näppärä meiliohjelma.
Esimerkkejä työkaluohjelmista
man-komennolla.
Tässä käsiteltävät työkaluohjelmat ovat sellaisia, että niitä
voidaan käyttää filttereinä.
grep Unix <foo
foo-tiedoston
rivit, joilla esiintyy merkkijono Unix (juuri näin
kirjoitettuna, mutta mahdollisesti sanan osana, esim.
sanassa Unixissa).
Esimerkki grepin käytöstä putkituksessa on seuraava,
missä who-komennon tulostuksesta
(joka voi olla varsin pitkä) poimitaan vain ne rivit, joilla
esiintyy merkkijono dio:
epsilon ~ 51 % who | grep dio
dio ttyb7 Feb 20 20:27
dio ttya5 Feb 20 08:30
dio ttyb5 Feb 20 13:58
dio ttybd Feb 20 22:47
epsilon ~ 52 %
Ohjelmalla grep on myös "serkut" fgrep,
joka rajoittuneempi mutta usein tehokkaampi kuin grep,
ja egrep, joka on monipuolisempi kuin grep.
diff ei tulosta mitään. Jos eroja on, niin
ja diff tarkastelee
ensimmäistä tiedostoa perustiedostona tulostaen tiedot siitä, miten
toinen tiedosto poikkeaa siitä.
Tulostuksen muoto lienee paras selostaa esimerkin avulla:
epsilon ~/tmp 52 % diff tlo.old tlo
19c19
< Yksi pysyvä ongelma on muutosten nopeus. Tänään suositeltava ohjelma on
---
> Yksi pysyvä ongelma on muutosten nopeus, sillä tänään suositeltava ohjelma on
82d81
< POP-palvelu
119a119,120
>
> 27.2.1996
epsilon ~/tmp 53 %
Tässä tapauksessa löytyi tiedostosta tlo kolme eroa
tiedostoon tlo.old verrattuna:
On mahdollista muuttaa erojen tulostuksen ulkoasua valitsimilla.
Erityisesti mainittakoon valitsin 19c19 kertoo muutoksesta (change)
rivillä, tarkemmin sanoen, että
ensimmäisen tiedoston 19. rivi poikkeaa toisen tiedoston
vastaavasta rivistä. Kummatkin rivit näkyvät tulosteessa
siten, että ensimmäisen edessä on <-merkki ja toisen
edessä >-merkki.
82d81 kertoo, että ensimmäisestä
tiedostosta on poistettu (delete) 82. rivi; kyseinen rivi
näkyy tulosteessa.
119a119,120 kertoo, että ensimmäisen
tiedoston 119. rivin perään on lisätty (add) kaksi riviä; rivit
näkyvät tulosteessa.
-c, joka aiheuttaa sen,
että tulostus on pitempi siten, että eroavuuksien yhteyteen tulostuu
tiedostojen sisältöä laajemmin; silloin ehkä näkee helpommin
muutettujen tekstien asiayhteyden (context).
tr '{|}[\]' 'äöåÄÖÅ'
kopioi standardisyöttövirran standarditulostusvirtaan siten, että
merkki { korvautuu merkillä ä,
merkki | merkillä ö jne.
Jos tällainen muunnos halutaan tehdä tiedostolle, toimitaan
seuraavaan tapaan (koska tr on filtteri):
tr '{|}[\]' 'äöåÄÖÅ' <muistio.asc >muistio.iso
Työkaluista pieniin kieliin ja ohjelmointiin
Atk ja atk
korvataan merkkijonolla ATK:
sed -e 's/[Aa]tk/ATK/g' <ohje >ohje.uusi
Tässä esimerkissä valitsin -e kertoo, että sen perässä,
suoraan komentorivillä, tulee Sedille annettava käsky; käskyt voitaisiin
kirjoittaa myös tiedostoon. Käsky on s-käsky, joka
määrää suorittamaan korvauksen (substitution), ja sen lopussa
oleva g määrää tekemään korvauksen kaikkialle,
yleisesti (generally). Rakenne [Aa] on alkeellinen
esimerkki Sedin tunnistamista säännöllisistä lausekkeista
(regular expressions): se tarkoittaa kumpaa tahansa merkeistä
A ja a, joten rakenne
[Aa]tk tarkoittaa siis
merkkijonoja Atk ja atk.
awk 'length > 72' tied
tulostaa standarditulostusvirtaan ne ja vain ne
tied-tiedoston rivit, joiden pituus on yli
72 merkkiä. Tässä length > 72 kuvaa mallin,
ja sitä vastaavat rivit tulostuvat, muut eivät; tätä mallia
vartenhan ei ole erikseen määritelty toimenpidettä, joten
Awk oletusarvoisesti suorittaa kopioinnin, ja ne rivit, joiden
pituus on enintään 72 merkkiä, eivät vastaa mitään mallia
(muita mallejahan ei tässä tapauksessa) ole, joten niiden
osalta Awk ei tee yhtään mitään.
Seuraavassa on hiukan pidempi esimerkki:
tiedostossa isot on Awk-ohjelma
BEGIN { sum = 0; print "Isot tiedostot:" }
$5 > 10000 { sum += $5; print }
END { print "Isoissa tiedostoissa yhteensä " sum " tavua" }
ja nyt käyttäjä voi katsoa, mitä isoja (tässä tapauksessa:
yli 10000 tavua pitkiä) tiedostoja hänellä on työhakemistossaan,
seuraavasti:
epsilon ~/tmp 51 % ls -l | awk -f isot
Isot tiedostot:
-rw-r--r-- 1 jkorpela staff 52876 Jan 24 14:45 btxdoc.dvi
-rw-r--r-- 1 jkorpela staff 41569 Jan 24 14:44 btxdoc.tex
-rw-r--r-- 1 jkorpela staff 10990 Jan 18 12:46 pctex
Isoissa tiedostoissa yhteensä 105435 tavua
epsilon ~/tmp 52 %
Tässä esimerkissä siis Awk-ohjelma on erillisessä tiedostossa,
jonka nimi ilmoitetaan -f-valitsimella.
Syötteenä Awk saa tässä komennon ls -l tulostuksen,
ja se poimii siitä ne rivit, joissa 5. kenttä eli tiedoston koko
tavuina on yli 10000. Poiminta hoidetaan mallilla
$5 > 10000. Awk-ohjelmassa on myös "mallit"
BEGIN ja END, joihin liitetyt toimenpiteet
Awk suorittaa vastaavasti tietoaineiston käsittelyn alussa ja lopussa.
#!/usr/bin/perl
while(<*.for>) {
$oldname = $_;
s/\.for$/\.f/;
rename $oldname, $_;
}
Tämä Perl-ohjelma muuttaa kaikkien työhakemistossa olevat
.for-loppuiset
tiedostonnimet vastaaviksi
.f-loppuisiksi.
Tällaista uudelleennimeämistä ei Unixissa voi tehdä millään
suoralla tavalla, esim. mv-komennolla!
Ohjelman ensimmäinen rivi kertoo, että kyseessä on Perl-ohjelma.
Toinen rivi määrää ohjelman käymään läpi kaikki
.for-loppuiset tiedostonnimet, ja tämän silmukan
sisällä sitten korvataan nimen loppuosa .for
merkkijonolla .f ja suoritetaan uudelleennimeäminen
tiedosto kerrallaan Perl-käskyllä rename, joka
olennaisesti vastaa Unixin mv-komentoa.
Komennot
Miten löydät tietoja komennoista
Yleistä
Man-sivut (
man-komento)man-komennolla
(manual 'käsikirja'):
komento
man komentosana
man-komennolla saatavat tiedot ovat
usein hyvin hyödyllisiä, ne saattavat olla etenkin aloittelijalle
hyödyttömiä, koska
man-komennon toteutuksessa tulostuspuolen
hoitelee
more-komento, joten sen yhteydessä
mainittavat lisämahdollisuudet ovat käytettävissä.
man -k aihe
man script eräässä koneessa saatu:
script(1) script(1)
NAME
script - Makes a transcript of terminal session
SYNOPSIS
script [-a] [file]
The script command makes a transcript of everything printed on your termi-
nal.
FLAGS
-a Appends the transcript to file rather than writing it to file.
DESCRIPTION
The transcript is written to file, or appended to file if the -a flag is
given. If no filename is given, the transcript is saved in the file
typescript.
The script ends when the forked shell exits.
This program is useful when you are using a CRT and want a hard-copy record
of the dialog (for example, a technical writer might create an example of a
working session this way).
RELATED INFORMATION
Commands: cat(1), echo(1), tee(1).
Esimerkistä näkyvät man-sivun perusosat:
Mukana voi olla myös mm. seuraavanlaisia osia:
NAME tai PURPOSE,
joka sisältää komennon nimen ja hyvin lyhyen
kuvauksen komennon toiminnasta
SYNOPSIS, joka kertoo komennon tarkan muodon
valitsimineen ja argumentteineen; hakasuluissa olevat osat
ovat sellaisia, jotka voi jättää pois tai joista voi ottaa
mukaan yhden tai useamman (hakasulut eivät kuulu
itse komentoon!)
FLAGS tai OPTIONS,
joka kertoo valitsimien merkitykset
DESCRIPTION, joka kertoo komennon toiminnasta,
usein viljellen ahkerasti teknisiä termejä
(tässä esimerkissä: append 'kirjoittaa tiedostoon olemassaolevan
vanhan sisällön perään eikä päälle',
forked shell 'aliprosessina käynnistettävä
shelli', CRT 'kuvaruutu')
RELATED INFORMATION
tai SEE ALSO,
jossa mainitaan komentoon
tavalla tai toisella liittyviä komentoja; usein tässä kohdassa
mainitaan myös komentoja, joilla voi tehdä samantapaisia asioita
kuin sillä komennolla, jonka man-sivusta on kyse.
EXAMPLES, jossa on esimerkkejä,
ENVIRONMENT, jossa kerrotaan
niistä ympäristömuuttujista,
joilla on vaikutusta
komennon toimintaan
FILES, jossa mainitaan komentoon liittyviä tiedostoja
DIAGNOSTICS, jossa kerrotaan virheilmoituksista
RESTRICTIONS, jossa kerrotaan rajoituksista
BUGS, jossa kerrotaan komennon tunnetuista
virhetoiminnoista ("bugeista")
Muita tietolähteitä
Komentojen rakenne
Yleistä
Komennon perusrakenne
ls -l mail/
ls on komentosana,
-l on valitsin ja
mail/ on argumentti.
Esimerkkikomento listaa tiedostojen nimet ja tiedostoihin liittyviä muita tietoja hakemistosta mail.
Valitsimet (optiot)
man-komentoa käytetään.-C on eri valitsin kuin
-c.
ls -l -t
ls -lt
Argumentit
ls-komennossa oletusarvona on . eli
nykyinen työhakemisto.
Komentojen editointi
Edellä mainitut korjailumerkit eivät välttämättä toimi ihan kaikkialla,
sillä korjaustoiminnot voidaan liittää eri kontrolli- tai muihin
merkkeihin eri tavoin stty-komennolla. Edellä esitetty
on kuitenkin melko tavallinen tilanne.
Näitä välineitä käyttäen voit helposti käyttää hyväksesi aiemmin
kirjoitettuja komentoja. Tätä varten voi olla hyödyllistä ottaa
lista viimeksi annetuista komennoista; sen saa komennolla
missä ESC tarkoittaa näppäimen ESC eli Escape painamista.
history.
Tiedostonnimien tunnistus
hakemus,
muistiinpanoja ja
toimintasuunnitelma
ja vain ne. Jos haluat tulostaa niistä päätteelle viimeksi mainitun,
riittää kirjoittaa
more t
ja painaa TAB-näppäintä, jolloin T-shell täydentää komentorivin
seuraavanlaiseksi:
more toimintasuunnitelma
jonka jälkeen voitkin vain painaa return-näppäintä.
epsilon ~/tmp 51 % more t
test toimintasuunnitelma tyolista
epsilon ~/tmp 51 % more t
Tässä käyttäjä kirjoitettuaan more t painoi
TAB-näppäintä, jolloin T-shell antoi äänimerkin. Sitten käyttäjä
kirjoitti control-d:n, jolloin T-shell näytti listan
t-alkuisista tiedostonnimistä sekä kirjoitti komennonalun
more t uudelleen näkyviin, jolloin käyttäjä voi
suoraan jatkaa kirjoittamista.
toimintakertomus, niin yrittäessäsi edellä kuvattua
tunnistusta T-shell täydentäisi näin
more toiminta
ja antaisi äänimerkin. Tässä tapauksessa riittäisi kirjoittaa
yksi lisämerkki, s, ja painaa uudestaan TAB-näppäintä,
jolloin tunnistus onnistuisi kokonaan.
Uusien komentojen ja synonyymien määrittely: alias
alias-komennolla. Sillä voi myös määritellä uusia
komentoja vanhojen avulla, esimerkiksi peruskomentojen muunnelmia,
joissa komennon toimintaa muutetaan valitsimilla.
alias uusinimi komento
man tcsh).
alias del rm
rm synonyymin del.
Tämän jälkeen voidaan käyttää del-komentoa aivan
kuten rm-komentoa - samanlaisilla argumenteilla ja
valitsimilla.
alias-komennolla määritellä myös
sellaiseksi, että sen merkitys on jokin vanha komento joillakin
kiinteillä valitsimilla. Tällöin alias-komennon
toinen argumentti kannattaa kirjoittaa heittomerkkeihin,
esim.
alias L 'ls -lt'
L toimii kuten ls -lt,
mutta sille voidaan antaa myös argumentteja ja lisävalitsimia;
esimerkiksi L -a foo* tarkoittaisi samaa kuin
ls -lt -a foo*.
alias dir 'ls -lt | more'
dir-komennon, joka toimii kuten ls -lt
mutta tulostus menee more-komennon kautta, siis sivutettuna.
dir-komennolle argumentteja,
koska ne menisivät argumentiksi more-komennolle eivätkä
ls-komennolle!
Tämä rajoitus voidaan kyllä kiertää, mutta alias-komennon
hienouksien opettelun asemesta
saattaa olla järkevämpää opetella käyttämään
esim. ns. pieniä kieliä.
alias ilman argumentteja. Ota huomioon, että
todennäköisesti on voimassa joukko oletusarvoisia
alias-määrittelyjä itse antamiesi lisäksi.
unalias kom.
Ympäristömuuttujat
enscript-niminen komento
paperitulostusta
varten ja siinä
-P-valitsin, jolla voi määrätä, mille kirjoittimelle
tulostus menee. Tällöin voisi olla käytännöllistä
asettaa
kirjoittimelle istuntokohtainen oletusarvo.
Jos
Tämä voidaan tehdä
määrittelemällä ympäristömuuttuja PRINTER seuraavasti:
setenv PRINTER psy199
enscript-komento, jossa
ei ole -P-valitsinta, toimii ikäänkuin siinä olisi
valitsin -Ppsy199. Tämä johtuu siitä, että
enscript valitsee kirjoittimen seuraavien sääntöjen mukaan:
Edellä esitetty on vain esimerkki siitä, miten
shellin ja ohjelmien vuorovaikutus voi toimia.
-P-valitsin, käytä siinä
ilmoitettua kirjoitinta.
PRINTER arvo ilmoittaa.
(Jos käyttäjä ei ole sitä muuttujaa määritellyt,
enscript käyttää muuttujan järjestelmäkohtaista
oletusarvoa, jos sellainen on, ja antaa virheilmoituksen
muussa tapauksessa.)
getenv.
setenv ilman argumentteja. Tulostus voi olla
aika pitkä. Seuraavassa näkyy vain tulostuksen alkuosa
eräässä tapauksessa:
epsilon ~ 51 % setenv
ARCH=alpha
DECW_BOOK=/p/doc/dxbook
DISPLAY=yucca.hut.fi:0.0
EDITOR=emacs
GROUP=staff
HOME=/u/lai/lk/jkorpela
HOST=epsilon.hut.fi
HOSTTYPE=alpha
...
Kaikkien ympäristömuuttujien merkitystä ei suinkaan tarvitse tietää -
vain niiden, joiden arvojen asettaminen tai muuttaminen on jotenkin
hyödyksi esim. jonkin ohjelman käytölle. Ja tällöin yleensä ohjelman
käyttöohjeissa kerrotaan, millä ympäristömuuttujilla on merkitystä.
Esimerkissämme näkyvistä muuttujista mainittakoon EDITOR,
jota jotkin ohjelmat käyttävät hyväkseen silloin, kun käyttäjä
antaa ohjelman sisällä käskyn, joka käynnistää editorin;
tällöin EDITOR-muuttujan arvo saattaa määrätä,
mikä editori käynnistyy.
setenv muuttuja arvo
PATH.
Sen arvo on merkkijono, joka koostuu kaksoispisteellä toisistaan
erotetuista hakemistonnimistä. Shelli käyttää PATHin
arvoa ohjelmien hakupolkuna:
jos käyttäjän kirjoittaman komennon
ensimmäinen sana ei ole shellin itsensä komento, niin shelli etsii
sennimistä niistä hakemistoista, jotka PATHin arvossa
on lueteltu, ja nimenomaan siinä järjestyksessä, jossa ne on lueteltu.
Hakupolkuun voidaan lisätä hakemisto seuraavaan tapaan:
setenv PATH $PATH\:hakemisto
$PATH viittaa PATH-muuttujan vanhaan
arvoon, ja merkki \ "lainaa" sitä seuraavan merkin eli \: tarkoittaa
merkkiä :. Ilman "lainaamista" kaksoispisteellä olisi shellille
erikoismerkitys.)
. eli
kunkinhetkinen työhakemisto.
Tällöin esimerkiksi käyttäjän oma ohjelma
voidaan käynnistää suoraan nimellään, esim. a.out pidemmän
vaihtoehdon ./a.out asemesta.
Sellaiseen käytäntöön totutteleminen voi kuitenkin olla vaarallista.
Klassillinen esimerkki tästä on tilanne, jossa käyttäjä on antanut
omalle ohjelmalleen nimen test. Vaikka työhakemisto olisi
mukana hakupolussa,
niin ohjelmaa ei välttämättä suinkaan voisi käynnistää komennolla
test (vaan komennolla ./test), sillä
on olemassa myös systeemiohjelma test ja se hakemisto,
jossa se on, on todennäköisesti hakupolussa aiemmin!
setenv vaikutus loppuu, kun pääteistunto
loppuu. Jos siis haluat pysyvästi asettaa joillekin ympäristömuuttujille
(alku)arvot, kirjoita setenv-komennot
alustustiedostoon .cshrc.
setenv on nimenomaan T-shellin komento.
Muissa shelleissä on muita välineitä ympäristömuuttujien käsittelyyn.
Komentotiedostot
source-komennolla, jonka argumenttina on
kyseisen tiedoston nimi.
Komentoja sisältävää tiedostoa kutsutaan tässä nimellä
komentotiedosto; usein sellaisesta käytetään nimitystä shell script.
dityo.tex. Tällöin käyttäjä voisi kirjoittaa seuraavanlaisen
komentotiedoston,
joka olkoon nimeltään teksaa ja joka sisältää
ne komennot, jotka käyttäjä muutoin naputtelisi käsin joka
kerta:
use tex
latex dityo.tex
dvips dityo.dvi
Tämän jälkeen halutut asiat (TeXin käyttöönotto, tiedoston käsittely
LaTeXillä ja sitten vielä tuloksen muuntaminen
PostScript-muotoon
mahdollista paperitulostusta varten) voidaan suorittaa komennolla
source teksaa
On mahdollista järjestää asiat niin, että komentotiedoston voi
suorittaa kirjoittamalla vain sen nimi, esim. teksaa.
Tämä edellyttää kahta asiaa:
#!/bin/tcsh
chmod o+x teksaa
#,
sekä erilaisia ohjausrakenteita kuten ehdollisuuden aikaansaava
if ja toiston aikaansaava while.
teksaa
saataisiin yleiskäyttöisempi seuraavasti:
use tex
latex $1.tex
dvips $1.dvi
Tällöin samaa komentotiedostoa voitaisiin käyttää erinimisten
tiedostojen käsittelyyn. Esimerkiksi komento
source teksaa dityo
tällöin aiheuttaisi
saman kuin aiempi teksaa-tiedoston versio.
Tässä siis merkintä $1 tarkoittaa sillä komentorivillä
olevaa argumenttia, jolla komentotiedosto käynnistetään.
Lienee helppo arvata, että jos komentorivillä on useita argumentteja,
niihin viitataan yleisesti järjestyksessä merkinnöillä
$1, $2, $3 jne.
Alustustiedostot .login ja .cshrc
Lisäksi järjestelmä suorittaa .cshrc-nimisen
komentotiedoston, jos sellainen on olemassa, ja sitten
.login-nimisen
komentotiedoston, jos sellainen on olemassa
.cshrc-tiedoston
(mutta ei enää .login-tiedostoa), kun shelli käynnistyy.
Tämä on tärkeätä mm. siksi, että
script-komennon suoritukseen sisältyy uuden shellin
käynnistyminen aliprosessina.
xin-komennolla
ei aloita pääteyhteyttä edellä tarkoitetussa muodossa. Toisin sanoen
silloin
järjestelmä suorittaa .cshrc-tiedoston
mutta ei .login-tiedostoa.
.cshrc-tiedostossa,
ellei kyseessä ole asia, joka halutaan todellakin suorittaa vain
varsinaisen pääteistunnon alussa..cshrc ja .login tai vastaavat.
Niiden sisältönä saattaa olla esimerkiksi
asetuksia, jotka ovat enemmän tai vähemmän välttämättömiä
kyseisessä käyttöympäristössä, mutta myös sellaista, mikä on
vain hallinnoijan näkemys siitä, millaiset
komentojen synonyymit (aliakset) ovat
kivoja jne.
Valitettavasti tällaisten alustustiedostojen
dokumentaatio on usein puutteellinen tai
olematon, joten käyttäjän pääteltäväksi jää, mitä voi tai on syytä
muuttaa.Usein tarvittavia komentoja
Salasanan vaihto
passwd.
Komennossa ei anneta argumentteja, vaan se kyselee tarvittavat tiedot.
Vaihto näyttää tämäntapaiselta:
% passwd
Changing password for tunnus...
Old password:
New password:
Retype new passwd:login-kyselyn jälkeiseen password-kyselyyn
annetaan vastaukseksi tietenkin uusi salasana.Henkilötietojen ja osoitteen muuttaminen -
chfnfinger-komentoa,
käytä komentoa
chfn
(change finger (information)).
finger-tietonsa, muuttaa niitä ja tarkistaa muutosten
onnistumisen. Muutokset eli huoneennumeron ja puhelinnumeron lisäys
näkyvät jälkimmäisen finger-komennon tulostuksen rivillä,
jonka alussa lukee Office:
epsilon ~ 51 % finger jkorpela
Login name: jkorpela In real life: Jukka Korpela
Directory: /u/lai/lk/jkorpela Shell: /bin/tcsh
On since Feb 19 08:37:11 12 minutes Idle Time
on ttys7 from yucca.hut.fi
Plan:
Please refer to URL ../index.html
epsilon ~ 52 % chfn
Default values are printed inside of '[]'.
To accept the default, type <return>.
To have a blank entry, type the word 'none'.
Name [Jukka Korpela]:
Room number (Exs: 597E or 197C) []: U137A
Office Phone (Ex: 6426000) []: 4319
Home Phone (Ex: 9875432) []:
epsilon ~ 53 % finger jkorpela
Login name: jkorpela In real life: Jukka Korpela
Office: U137A, x4319
Directory: /u/lai/lk/jkorpela Shell: /bin/tcsh
On since Feb 19 08:37:11 12 minutes Idle Time
on ttys7 from yucca.hut.fi
Plan:
Please refer to URL ../index.html
epsilon ~ 54 %
Niihin tietoihin, jotka sinusta näkyvät fingerillä,
voit vaikuttaa myös
tiedostojen .plan ja .project
sisällöllä.
Yhteydenotto Unix-koneesta toiseen:
rlogin, xinrlogin koneB
rlogin koneB -l tunnusB
kyyppari.hkkk.fi.rlogin-komennolla järjestelmä
ei kysy salasanaa, jos koneB:ssä tunnusB:n
kotihakemistossa on tiedosto nimeltä .rhosts ja siinä
on rivi
koneA tunnusA
missä tunnusA on se tunnus, jolta yhteys otetaan.
Toisin sanoen perustamalla kotihakemistoosi .rhosts-tiedoston,
jossa on mainitun muotoisia rivejä, voit sallia yhteydenotot ilman
salasanaa kyseisiltä tunnuksilta.
Tätä menettelyä tulee käyttää vain silloin, kun on kyse yhteyksien
mahdollistamisesta niiden omien käyttäjätunnustesi
välillä, joita sinulla on eri koneissa.
logout (tai exit).
Yhteys voidaan lisäksi katkaista pakolla
kirjoittamalla merkkiyhdistelmä
<ret>~.<ret>
missä <ret>
tarkoittaa rivinvaihtoa eli
return-näppäimen painamista.
Tällainen voi olla tarpeen mm. silloin, kun yhteys toiseen koneeseen
on jumissa esim. koneen "kaatumisen" tarkia.
Yhteys voidaan myös jättää taustalle (suspend)
kirjoittamalla merkkiyhdistelmä
<ret>~control-z<ret>
joka siis ikäänkuin palauttaa tilapäisesti siihen koneeseen,
josta Rlogin-yhteys otettiin.
Takaisin Rlogin-yhteyteen päästään komennolla fg (foreground).
Päätteen lukitseminen:
locklock.
Se kysyy sinulta salasanan ja sitten varmistuksen vuoksi vaatii sinua kirjoittamaan sen uudestaan. Tämä salasana on vapaasti valittavissasi, eikä sen tarvitse olla sama kuin se salasana, jota käytä yhteydenotossa (login-salasanasi).
vipunen ~ 167 % lock
Key:
Again:
lock: /dev/pts/44 on vipunen.hut.fi. timeout in 15 minutes time
now is Wed Apr 28 14:08:22 EET DST 1993
Key:
Kun sitten tulet takaisin ja kirjoitat salasanan (ja painat returnia), tilanne palautuu normaaliksi ja päätteelle tulee komentotulkin kehote.
Tiedostot ja hakemistot
Yleistä tiedostoista ja hakemistoista
/.
Jos olet utelias, voit komennolla ls /
katsoa, minkänimisiä alihakemistoja juurihakemistossa on käyttämässäsi koneessa.Tiedoston perustaminen
cat-komentoa seuraavasti:cat >tiedostonnimi
Tiedostojen ja hakemistojen nimet
Tiedostonnimien rakenne
Näistä yhdysviivaa ei kannata käyttää tiedoston nimen ensimmäisenä merkkinä.
.
_
-
TKK
on aivan eri tiedostonnimi kuin tkk tai Tkk.
Yleensä on tapana käyttää pääasiassa pieniä kirjaimia. Jotkut erottelevat tiedostojen nimet hakemiston nimestä kirjoittamalla tiedoston nimen pienellä alkukirjaimella, kun taas hakemiston nimen isolla alkukirjaimella. Silloin siis
tkk olisi tiedosto ja Tkk hakemisto.
Mutta on jokaisen itse päätettävissä, miten omat tiedostonsa ja hakemistonsa nimeää.
/etc/motd tarkoittaa juurihakemiston
alihakemiston etc motd-nimistä tiedostoa
xyz tarkoittaa normaalisti käyttäjän omaa
xyz-nimistä tiedostoa ja
abc/foo tarkoittaa käyttäjän oman alihakemiston
abc tiedostoa foo.
Pisteellä alkavat tiedostonnimet
ls-komennolla.
Sellaiset tiedostot ovat yleensä eri ohjelmien alustustiedostoja tai
ohjelmien perustamia ja ylläpitämiä "kirjanpitotiedostoja", joista
oletetaan, että käyttäjät eivät yleensä halua nähdä niitä.
.emacs-nimisessä
tiedostossa määritellyt toimenpiteet, jos sellainen tiedosto on
käyttäjän kotihakemistossa.
Nyysiohjelmat yleensä luovat tiedostoja,
joiden nimet ovat sentapaisia kuin .newsrc, ja ylläpitävät
niissä tietoja siitä, mitä nyysiryhmiä käyttäjä lukee ja mitä juttuja
niistä hän on jo lukenut.
Muut erikoiset tiedostonnimet kuten
foo~ ja #foo#foo~ ja
#foo# syntymisen. Niitä luo Emacs-editori.
~.
Siis kun talletat tiedoston foo muokatussa muodossaan,
Emacs panee vanhan version talteen tiedostoon foo~.
Näitä "varmuuskopioita" ei yleensä kannata hävittää, ellei
tiedosto ole hyvin suuri. "Varmuuskopiota" voit tarvita esimerkiksi
silloin, kun huomaat tehneesi tiedostoon vääriä muutoksia.
foo ja Emacsin
toiminta päättyy epänormaalisti, niin löydät tiedostosta foo
tilanteen sellaisena, kuin se oli viimeisellä normaalilla
tallennushetkellä, ja tiedostosta #foo# mahdollisesti
uudemman version.
-foo, niin siihen voi viitata tyyliin
./-foo, jolloin komentotulkki käsittää sen
tiedostonnimeksi eikä valitsimeksi.
Jokerimerkit * ja ? tiedostonnimissä
Esimerkiksi komennon argumenttina oleva
marj?
tarkoittaa kumpaakin tiedostonnimistä marja ja marjo
ja
myös mitä tahansa viisimerkkistä marj-alkuista merkkijonoa.
Toisaalta
marj*
taas tarkoittaisi esimerkiksi
tiedostonnimiä
marjaana, marja,
marjo, marj, marjukka jne.,
siis mitä tahansa merkkijonoa, mikä alkaa kirjaimilla marj.
Rajoitus: tällainen lavennus ei tuota
pisteellä alkavia tiedostonnimiä,
ellei lavennettavassa nimessä itsessään ole pistettä.
Esimerkiksi pelkkä ls tieto???
antaa listan kaikista niistä tasan
kahdeksan merkin mittaisista olemassaolevien tiedoston nimistä, jotka alkavat merkkijonolla tieto
ls tieto*
antaa listan kaikista niistä olemassaolevien tiedoston nimistä,
jotka alkavat merkkijonolla tieto,
mukaan lukien nimi tieto
ls *tieto*
antaa listan kaikista niistä olemassaolevien tiedoston nimistä, joissa esiintyy jossakin kohdassa merkkijono
tieto.
* ei siis lavennu aivan kaikkien tiedostonnimien listaksi, vaan pisteellä alkavat jäävät pois.
Suunnistaminen hakemistopuussa - pwd ja cd
Käsitteet "kotihakemisto" ja "työhakemisto"
~
(tämän merkin virallinen nimi on tilde, arkikielessä puhutaan usein
"matomerkistä"). Tosin kaikissa
shelleissä se ei ole mahdollista.
Toinen, yleispätevämpi ratkaisu on käyttää symbolista
nimeä $HOME.
~tunnus eli tilde-merkillä,
jota seuraa (ilman välilyöntiä) käyttäjätunnus.
cd-komennolla.
mail/
ja tuhoat (komennolla rm foo)
siellä tiedoston nimeltä foo, niin tuhoaminen
ei vaikuta mitenkään kotihakemistossasi ehkä olevaan
tiedostoon nimeltä foo.
Missä hakemistossa nyt olen?
pwd kertoopwd
(print working directory) näyttää, missä hakemistossa ollaan eli mikä on senhetkinen työhakemisto.pwd:n tulostuksesta.
Kummassakin tapauksessa käyttäjä jkorpela on kotihakemistossaan
mutta eri koneissa; kuten nähdään, kotihakemistojen nimet voivat siis
eri koneissa olla aivan erilaiset:
/m/fs/lai/lai/lk/jkorpela
/mnt/mds/univ2/tkk/jkorpela
Siirtyminen toiseen hakemistoon:
cdcd (change directory) siirrytään toiseen hakemistoon eli vaihdetaan työhakemistoa. Komennon muoto oncd hakemistonnimi
Siirtyminen hakemistoon cd vie kotihakemistoon
cd foo vie nykyisen hakemiston alihakemistoon foo
cd ~/test vie kotihakemiston
alihakemistoon test
cd .. vie siihen hakemistoon, jonka alihakemisto
nykyinen hakemisto on
cd ~sasu vie käyttäjätunnuksen sasu
kotihakemistoon
cd /var/spool vie järjestelmän (juurihakemiston
alaisen) hakemiston var alihakemistoon spool
cd-komennolla ei sinänsä
edellytä
hakemiston suojauksilta muuta kuin että
siihen on "suoritusoikeus" eli x-oikeus. Toisaalta
cd-komento ei mitenkään lisää käyttäjän oikeuksia
kyseiseen hakemistoon tai sen tiedostoihin.
Mitä tiedostoja on?
ls kertools-komentols
(list) antaa yksinkertaisen listan senhetkisen työhakemiston tiedostoista.
Jos työhakemistossa on alihakemistoja, ne näkyvät tiedostojen joukossa.
Seuraavassa tutustutaan ls-komennon muihin muotoihin.
Lisäämällä komentoon *.c,
jolloin ls näyttää sen "lavennuksen", esim.
kaikki ne tiedostonnimet, jotka loppuvat merkkeihin .c
ls valitsimia saa enemmän ja yksityiskohtaisempaa tietoa tiedostoista ja hakemistoista.
Valitsimilla voi myös muutoin säädellä ls-komennon tulostusta.
Kaikista valitsimista saa tietenkin listan
man-komennolla: man ls.
ls-komennon muunnelmia.
Tyypillisiä sellaisten muunnelmien nimiä ovat
l, ll, L, LL.
Jos käyttää niitä, kannattaa muistaa, että ne eivät ole käytettävissä
kaikissa Unix-koneissa.
Pitkä tulostus: valitsin
-lls-komennon
valitsin lienee -l, jolla saa pitkän (long) tulostuksen, jossa on yksi rivillinen tietoa kutakin tiedostoa kohti. Komennolla
ls -l
saatava tulostus voisi olla esimerkiksi seuraava:
total 42
-rw-r--r-- 1 jkorpela users 169 Mar 30 11:09 MAIL
drwxr-xr-x 2 jkorpela users 1024 Apr 24 09:08 Kirjeet
-rwxr-xr-x 1 jkorpela users 16384 Mar 30 11:07 a.out
-rw-r--r-- 1 jkorpela users 26 Mar 30 10:51 iku.c
-rw-r--r-- 1 jkorpela users 71 Mar 30 11:00 juttu
-rw-r--r-- 1 jkorpela users 31 Mar 30 10:57 juttu~
Aluksi tulostuva total-luku kertoo tiedostojen
yhteenlasketun koon ns. blokkeina.
Yksi blokki on eri Unix-järjestelmissä erilainen:
1024, 512 tai 256 tavua.
-
tai d sen mukaan, onko kyseessä tavallinen tiedosto vai hakemisto.
Esimerkissämme siis Kirjeet on työhakemiston alihakemisto.
jkorpela omistamia ja ryhmässä
users.
Nämä asiat yhdessä
tiedoston suojausten
kanssa määräävät, kuka saa tehdä tiedostolle mitäkin.
iku.c on 26 tavun kokoinen,
siis hyvin pieni.
Kaikki tiedostot esiin: valitsin
-als:n tulostuksessa eivät näy sellaiset
tiedostot, joiden nimi alkaa pisteellä,
paitsi jos komennossa erikseen annetaan sellainen tiedostonnimi.
.cshrc ei näy komennon ls
tulostuksessa. Sen sijaan komento ls .cshrc kyllä näyttää
sen, samoin esimerkiksi ls .c*. (Komento
.* joka ehkä tulee mieleen ei ole kovin hyvä ajatus,
sillä erinäisistä syistä se näyttää paljon muitakin tiedostoja
kuin luulisi.)
ls-komennossa on valitsin -a, siis esim.
ls -a, niin
se tulostaa myös ne tiedostonnimet, jotka alkavat pisteellä.
epsilon ~/test 51 % ls
awktest scr testfile tex.tex typescript
epsilon ~/test 52 % ls -a
. .foo scr tex.tex
.. awktest testfile typescript
epsilon ~/test 53 %
-a hiukan hämäävä
piirre, että tulostuksessa näkyvät myös . ja ..
jotka ovat työhakemiston ja sitä ylemmän hakemiston symbolisia nimiä.
Tulostus aikajärjestyksessä: valitsin
-tls-komennossa on
valitsin -t (time), niin se tulostaa tiedostolistan
aikajärjestyksessä
tiedoston viimeisimmän muuttamishetken mukaan,
uusimmasta vanhimpaan.
(Oletusarvona ls-komennossa on tulostaminen
aakkosjärjestyksessä nimien mukaan.)
Tiedoston tulostaminen kuvaruudulle: cat, more, less
catcat-komento:
cat tiedostonnimi.
Se on käytettävissä kaikissa Unixeissa.
Se onkin sen ainoa hyvä puoli seuraaviin vaihtoehtoihin verrattuna,
sillä cat-komento ei esim. sivuta tulostusta vaan
pitkä teksti yleensä vilahtaa katseen ohi liian nopeasti.
cat johtuu englannin sanasta
catenate 'liittää yhteen'. Tämän taustalla on se, että komennolla
voi liittää yhteen tiedostojen sisältöjä seuraavaan tapaan:
cat aa bb cc > foo
foo, joka sisältää
tiedostojen aa, bb ja cc
sisällöt tässä järjestyksessä (hävittämättä alkuperäisiä tiedostoja).
moremore tiedostonnimi
q:lla (quit)
h:lla (help).
lessless on hyvin samantapainen mutta
monipuolisempi kuin more,
mutta sitä ei välttämättä löydy kaikista koneista,
joissa more on käytettävissä.
less is more
than more). Myös less-komennon man-sivulla
oleva "kuvaus" less - opposite of more
on olevinaan vitsi.
Tiedoston kopiointi, siirto ja poisto - cp, mv ja rm
Tiedoston kopiointi:
cp (copy)cp tiedosto1 tiedosto2
cp-komento saattaa kysyä,
halutaanko todella kirjoittaa vanhan tiedon päälle.
cp tiedosto1 tiedosto2 ... tiedostoN
hakemisto
cp /usr/include/limits.h /usr/include/float.h .
tekisi mainituista tiedostoista kopiot senhetkiseen työhakemistoon
nimillä limits.h ja float.h.
Tiedoston nimen muuttaminen:
mv (move)mv vanhanimi uusinimi
mv-komennolla.
Jos vaikka haluaa vaihtaa vahingossa väärin kirjoitetun tiedostonnimen
tetsi nimeksi testi,
niin sen voi tehdä komennolla
mv tetsi testi.
mv johtuu englannin sanasta move,
mikä liittyy siihen, että usein mv-komentoa käytetään
siirtämään tiedosto hakemistosta toiseen.
Sellainen siirto voidaan seuraavaan tapaan:
mv foo alihak/foo
alihak/ tai alihak,
jolloin tiedoston nimeksi kyseisessä hakemistossa tulee foo.
Yleisemmin sanottuna
mv-komennosta on myös muotomv tiedosto1 tiedosto2 ... tiedostoN hakemisto
Tiedoston hävittäminen:
rm (remove)rm tiedostonnimi
rm vaikutus on peruuttamaton.
Ole tämän takia erityisen tarkka käyttäessäsi
rm-komennossa jokerimerkkejä.
Jos esimerkiksi haluat hävittää kaikki ne tiedostot,
joiden nimi alkaa a-kirjaimella, mutta kirjoitat oikean komennon
rm a*
asemesta
rm a *,
niin tulet hävittäneeksi kaikki (senhetkisen työhakemistosi) tiedostot!
rm-komennossa valitsinta -i
(esimerkiksi rm -i a*),
jolloin komento kysyy "interaktiivisesti"
kustakin
tiedostosta erikseen, haluatko todella hävittää sen.
Valitsimen -i käyttö on erityisen suositeltavaa
aina kun käytetään jokerimerkkejä.
Hakemiston luominen ja poistaminen - mkdir, mv ja rmdir
ls-komennolla saatavissa tiedostolistoissa,
niitä ei luoda, käsitellä ja poisteta samalla tavalla kuin
normaaleja tiedostoja. Sen sijaan käytetään erityisiä komentoja,
jotka on tarkoitettu nimenomaan hakemistojen käsittelyyn.
Hakemiston luominen:
mkdirmkdir (make directory).
Argumenttina annetaan se nimi, joka luotavalle hakemistolle halutaan.
mkdir Harjoitustyot
Harjoitustyot työhakemistoon.
Nimi siis tulkitaan suhteellisena suhteessa senhetkiseen työhakemistoon.
mkdir Harjoitustyot/C-kurssi
Harjoitustyot-hakemistolle
alihakemiston nimeltä C-kurssi.
Saman olisi voinut tehdä siten, että ensin siirtyy
Harjoitustyot-hakemistoon komennolla
cd Harjoitustyot ja antaa sitten komennon
mkdir C-kurssi.
Tiedoston siirto hakemistosta toiseen:
mvmv-komennon kuvauksessa jo
kerrottiin, että sillä voi myös siirtää tiedoston hakemistosta toiseen.
Tässä annetaan vain muutama lisäesimerkki.
docu
edellisessä luvussa luotuun
Harjoitustyot-hakemistoon, niin kirjoitamv docu Harjoitustyot/
docu-tiedoston nimeksi c-docu ja samalla siirtää
sen
Harjoitustyot-hakemiston
C-kurssi-alihakemistoon, kirjoittaisit
mv docu Harjoitustyot/C-kurssi/c-docu
Hakemiston nimen muuttaminen:
mvmv-komennolla,
sillä kyseiset komennot voivat olla paitsi tavallisia tiedostonnimiä
myös hakemistonnimiä.
Harjoitustyot
lyhyemmäksi nimeksi Harjtyot, voidaan - kun työhakemistona
on se hakemisto, jonka alihakemisto uudelleennimettävä hakemisto on -
kirjoittaa vain
mv Harjoitustyot Harjtyot
Harjoitustyöt
alihakemisto C-kurssi suoraan työhakemiston
alihakemistoksi. Tällöin kirjoitetaan
mv Harjoitustyot/C-kurssi C-kurssi
mv-komennon
ensimmäinen argumentti on hakemistonnimi, niin sen toiminta riippuu
siitä, onko toinen argumentti olemassaolevan hakemiston nimi.
Jos on, niin
mv a b
Hakemiston poistaminen:
rmdirrmdir (remove directory).
Argumenttina annetaan hakemiston nimi.
Pascal
ja sen tiedostot samoin kuin itse hakemisto ovat tarpeettomia,
tuhoa ensin tiedostot hakemistosta rm-komennolla
ja sitten itse hakemisto rmdir-komennolla:
rm Pascal/*
rmdir Pascal
Tämä edellyttää, että hakemisto Pascal
ei sisällä alihakemistoja, sillä niiden poistaminen ei onnistu
rm:llä.
Jos siis poistettava hakemisto X
sisältää alihakemistoja, pitää ensin
poistaa X:n
kustakin alihakemistosta kaikki tiedostot (rm:llä),
sitten nämä hakemistot (rmdir:llä),
sitten X:n itsensä sisältämät tiedostot (rm:llä)
ja vasta lopuksi itse X (rmdir:llä).
rm-komennon valitsin -r, joka
mahdollistaa komennon kohdistamisen hakemistoihinkin, vieläpä
rekursiivisesti, jolloin se poistaa myös sen hakemistot alihakemistoineen jne.
ja niiden kaikki hakemistot.
Sellainen komento voi tehdä
paljon tuhoa, jos käyttäjä on vähänkään huolimaton!
Automaattisesti syntyvät alihakemistot, esim. mail
mail.
Sinne Pine perustaa tiedostoja, jotka vastaavat Pinen kansioita
(folders) kuten lähetettyjen meilien kansio sent-mail.
Käyttäjä voi katsella mail-hakemistonsa sisältöä
tavallisilla komennoilla, esim. ls mail.
Yleensä siihen ei kuitenkaan ole mitään aihetta, vaan kansioiden
ja niiden sisällön käsittely hoidetaan Pinen sisällä sen omilla
käskyillä.
.netscape-nimisen alihakemiston.
Siellä se ylläpitää mm. tiedostoa bookmarks.html,
joka sisältää käyttäjän määrittelemät ns. kirjanmerkit - joita
voi aivan hyvin käyttää tietämättä mitään em. alihakemistosta ja
tiedostosta.
Tiedostojen suojaaminen - chmod
Suojaukset ja niiden vaikutus
ls -l antaa,
on kunkin tiedoston suojauksista kertova koodi. Seuraavassa on esimerkki:
total 42
-rw-r--r-- 1 jkorpela users 169 Mar 30 11:09 RMAIL
-rwxr-xr-x 1 jkorpela users 16384 Mar 30 11:07 a.out
drwxr-xr-x 2 jkorpela users 1024 Apr 24 09:08 Yhdistystoiminta
-rw-r--r-- 1 jkorpela users 26 Mar 30 10:51 ikiliikkuja.c
-rw-r--r-- 1 jkorpela users 71 Mar 30 11:00 notes
-rw-r--r-- 1 jkorpela users 31 Mar 30 10:57 notes~
Yritä hahmottaa rivin alussa oleva merkintä
--rw-r--r--
1+3+3+3 merkin ryhminä; esim.
RMAIL-tiedoston osalta merkit pitäisi hahmottaa seuraavasti:
1. 2. 3. 4. ryhmä
- rw- r-- r-- 1 jkorpela users 169 Mar 30 11:09 RMAIL
Mainittujen merkkiryhmien merkitykset ovat seuraavat:
Kussakin kolmen merkin ryhmässä
ensimmäinen merkki voi olla r tai -,
toinen w tai - ja
kolmas x tai -.
Niiden vaikutukset ovat seuraavat:
jkorpela on kaikkien tiedostojen omistaja.
users.
Jos jonkin oikeuden kohdalla on kirjaimen r, w tai x asemesta viiva (-), kyseistä oikeutta ei ao. henkilöllä tai ryhmällä ole.
more-komennolla, sen
voi tulostaa tai ottaa Emacsilla luettavaksi, siitä voi tehdä kopion jne.
RMAIL-tiedosto:
-rw-r--r-- 1 jkorpela users 169 Mar 30 11:09 RMAIL
Ensimmäinen merkki on -, joten RMAIL on siis
tiedosto eikä hakemisto.
Toinen merkkien ryhmä on rw-,
joka siis tarkoittaa, että tunnuksella jkorpela
on luku- ja kirjoitusoikeus, mutta hän ei voi ajaa tiedostoa ohjelmana.
Kolmas merkkiryhmä on r--,
joka tarkoittaa sitä, että users-ryhmällä on lukuoikeus,
mutta ei kirjoitus- tai ohjelman ajo-oikeutta.
Neljäs ryhmä on r--, joka tarkoittaa, että muillakaan käyttäjillä ei ole muita oikeuksia kuin lukuoikeus.
Hakemistojen suojaukset
Tilanne on siis melko mutkikas. Huomaa erityisesti seuraavat seikat:
Jos hakemistoon on vain r-oikeus, niin voit vain nähdä hakemiston
tiedostojen nimet mutta et käsitellä (edes lukea) itse tiedostoja
mitenkään. Jos taas hakemistoon on vain x-oikeus, voit käsitellä
tiedostoja niiden omien suojausten sallimalla tavalla, mutta vain,
jos tiedät tiedostojen nimet tarkasti; käytettävissäsihän ei tällöin
ole ls-komennolla) hakemiston sisällöstä ja
että muutoin hakemiston sisältämät tiedostonnimet
(ja alihakemistojen nimet) ovat "nähtävissä", mikä
vaikuttaa mm. tunnistuksen käyttöön tiedostonnimissä
mv-komennolla)
sekä poistaa tiedostoja
ls -l näyttää;
usein x-oikeutta hakemistoon kutsutaan hakuoikeudeksi (search permission),
mikä on siis melko harhaanjohtavaa.
ls-komentoa eikä tunnistusta.
Suojausten numerokoodit
Numerokoodien käyttö suojausten esittämisessä ei ole suositeltavaa.
Joskus sen kanssa kuitenkin joutuu tekemisiin etenkin sen takia,
että Unixin ilmoitukset saattavat viitata suojauksiin numerokoodein.
Tällöin siis esim. koodi 751 tarkoittaa samaa
kuin rwxr-x--x.
Oletussuojaukset
Suojausten muuttaminen:
chmodchmod-komennolla.
Nimi tulee sanoista change mode; suojauksia
kutsutaan Unixissa yleisesti tiedoston moodiksi (mode).
chmod-komennosta:
chmod go+r foobar
Tämän komennon argumentit voidaan lukea seuraavasti:
samaan ryhmään kuuluville (g, group)
ja kaikille muille (o, others)
lisätään (+)
lukuoikeus (r, read) tiedostoon foobar.
u tarkoittaa omistajaa itseään (user)
g tarkoittaa ryhmään kuuluvia (group)
o tarkoittaa kaikkia muita (others)
a tarkoittaa aivan kaikkia (all), siis sama kuin ugo
+ tai -,
halutaanko lisätä vai poistaa oikeuksia
r, w,
x), mitä oikeuksia muutos koskee
chmod-komennolle siis kerrotaan vain, mikä muuttuu.
Muilta osin suojautukset pysyvät ennallaan.
Jos chmod-komennolla yritetään lisätä (+) oikeus,
joka jo on olemassa, tai poistaa (-) oikeus, jota ei ole, mitään virheilmoitusta ei tule eikä mikään muutu tältä osin.
chmod-komennolla voi muuttaa vain
olemassaolevien tiedostojen suojauksia. Mikään chmod-komento
ei vaikuta niiden tiedostojen suojauksiin, jotka luot komennon antamisen
jälkeen, vaan niiden suojaukset määräytyvät oletusarvojen mukaan.
On kyllä mahdollistaa muuttaa näitä oletusarvoja, joskin välineen
eli umask-komennon oppimisessa on käsitteellisiä vaikeuksia.
Kyseisessä komennossa
(joka on shellin komento)
ilmaistaan suojaukset
numerokoodilla ja käänteisesti:
esim. umask 022
aiheuttaa sen, että vastedes syntyviin tiedostoihin
ryhmällä ja muilla ei ole koodia 2 vastaavaa oikeutta
eli kirjoitusoikeutta.
Komennon vaikutus on istuntokohtainen, joten jos se todella
halutaan pysyväksi, se on kirjoitettava sopivaan alustustiedostoon.
chmod a-w tiedosto poistaa kaikilta, myös itseltä,
kirjoitusoikeuden.
Jotkut käyttävät tätä turvatoimena estääkseen itseään vahingossa hävittämästä tai muuttamasta jotakin tärkeää tiedostoa.
Jos käyttäjä yrittää esim. hävittää näin suojatun tiedostonsa, tulee kysymys
override protection 544 for foo?
ja käyttäjä voi vastata y tai n
sen mukaan, haluaako todella hävittää sen.
(Tiedoston suojaus näkyy siis edellä esitetyllä
tavalla numerokoodina.)
Jos tiedostolle yrittää tehdä jotain muuta, niin toiminto epäonnistuu
ja tulee virheilmoitus Permission denied.
Käyttäjä voi tiedoston omistajana muuttaa näin suojatun tiedoston
suojauksia ja sitten tehdä sille mitä haluaa.
y,
toiminto onnistuu.
(Tässä ei tarkkaan ottaen ole kyse suojauksen suoranaisesta vaikutuksesta,
koska periaatteessa hävitysoikeus riippuu sen hakemiston suojauksesta,
jossa tiedosto on. Mutta käytännössä rm-komento tarkistaa
lisäksi tiedoston suojauksen ja kysyy käyttäjältä varmistuksen.)
epsilon koe 51 % ls -l huuhaa
-r--r--r-- 1 jkorpela staff 0 Feb 20 11:28 huuhaa
epsilon koe 52 % rm huuhaa
rm: override protection 444 for huuhaa? y
epsilon koe 53 % ls -l huuhaa
huuhaa not found
epsilon koe 54 %
Levytilan käyttö - df, du, quota
df (disk free) tulostaa tietoja
koko järjestelmän levytilan käytöstä.
Koska koneissa on usein monia levyjä,
komennolla voi saada pitkän listan,
josta aloittelija ei välttämättä ymmärrä mitään.
Tässä esimerkki df-komennon tulostuksesta
eräässä koneessa:
vipunen ~ % df
Filesystem Total KB free %used iused %iused Mounted on
/dev/hd4 28672 7676 73% 1272 17% /
/dev/hd2 323584 54840 83% 17233 21% /usr
/dev/hd9var 20480 6544 68% 538 10% /var
/dev/hd3 20480 12640 38% 472 7% /tmp
/dev/lv03 131072 1544 98% 5077 15% /var2
/dev/lv01 2007040 19928 99% 183684 36% /u
/dev/lv02 950272 16948 98% 43544 18% /u1
/dev/lv00 1015808 89132 91% 59858 23% /m/vipunen/u2
/dev/fslv00 507904 35068 93% 3654 2% /m/vipunen/scratch
leka.hut.fi:/u/. 1982464 53844 97% - - /m/leka/u
leka.hut.fi:/u1/. 851968 57660 93% - - /m/leka/u1
leka.hut.fi:/u2/. 1982464 259092 86% - - /m/leka/u2
leka.hut.fi:/usr/lpp/info/. 503808 72456 85% - - /m/leka/usr/lpp/info
Useimmiten eniten käyttöä on komennolle
df .,
joka kertoo levytilan käyttöasteesta juuri sillä levyllä,
jossa työhakemistosi on.
Esimerkki komennon df . tulostuksesta:
vipunen ~ % df .
Filesystem Total KB free %used iused %iused Mounted on
/dev/lv01 2007040 20276 98% 183685 36% /u
Tästä selviää, että levyn nimi on lv01
ja sille on sijoitettu /u-niminen hakemisto.
Toisin sanoen kaikki /u-hakemiston alihakemistot
(joihin kyseisen käyttäjän työhakemistokin kuuluu)
ovat tällä fyysisellä levyllä.
Levyn koko on
tässä tapauksessa
2007040 kilotavua
eli n. 2000 megatavua, josta on vapaana 20276 kilotavua eli
noin 20 megatavua.
Levystä on käytössä 98 %.
Tällöin on aika lähellä se tilanne, jossa levy on aivan täynnä,
jolloin kukaan käyttäjä ei voi perustaa uusia tiedostoja
(eikä vanhojen tiedostojen uusia versioita) - siitä riippumatta,
onko heidän oma levytilankäyttönsä heidän henkilökohtaisen
kiintiönsä rajoissa.
Ja tällöin olisi kaikkien käyttäjien syytä tarkistaa, onko heillä
tarpeettomia isoja tiedostoja, joiden poistaminen parantaisi tilannetta.
du (disk usage)
taas voit seurata omaa levytilan käyttöäsi tai yleisemmin
hakemistojen viemää tilaa.
Komennolle annetaan argumenttina hakemiston nimi, ja komento tulostaa
koko hakemiston (alihakemistot mukaan luettuina) levytilan käytön.
Argumentin oletusarvona on työhakemisto.
Jos siis työhakemistonasi on kotihakemisto, niin antamalla
pelkän komennon du saat selville, paljonko tiedostosi
kaikkineen vievät tilaa.
du ilmoittaa levyn käytön
varausblokkeina, jotka ovat puolen kilotavun (512 tavun) kokoisia.
Kyseisissä koneissa saa du-komennon tulostamaan
koon kilotavuina antamalla valitsimen -k
(esim. du -k).
quota näet, oletko ylittänyt kiintiön.
Tarkemmin sanoen
quota ei tulosta mitään, jos olet "pehmeän" kiintiön
alapuolella. Muussa tapauksessa se kertoo tilanteen:
käytössäsi olevan levytilan määrän (sarakkeessa usage)
"pehmeän" kiintiön (sarakkeessa quota) ja
"kovan" kiintiön (sarakkeessa limit.
Voit myös seurata levynkäyttöäsi
siten, että annat quota-komennossa valitsimen -v,
siis quota -v.
Tällöin komento aina tulostaa tiedot tilanteesta, vaikka olisit
"pehmeän" kiintiön rajoissa.
Tulostus voisi olla seuraavanlainen:
Filesystem usage quota limit timeleft files quota limit timeleft
/m/fs/user0 3998 8192 15360 194 5000 10000
Tässä tapauksessa tilaa on melko paljon käytössä, mutta ollaan vielä
selvästi pehmeän kiintiön alapuolella. Lopussa oleva sarake
files ja sitä seuraavat sarakkeet liittyvät
tiedostojen määrään, joka myös on kiintiöity, mutta näillä kiintiöillä
on merkitystä erittäin harvoin.
Tiedostojen etsiminen: locate, find
locate- tai
find-komennolla. Näistä find on yleensä
kaikista Unixeista löytyvä, locate taas
Gnu-ohjelmistoa eikä siis välttämättä kaikkialle asennettu mutta
huomattavasti nopeampi.
locate-komennosta on lyhyt ja ytimekäs man-sivu.
Yksinkertaisimmillaan sitä käytetään yksinkertaisesti seuraavaan
tapaan:
locate f90 etsii koko tiedostojärjestelmästä
tiedostonnimiä, joissa esiintyy merkkijono f90, ja tulostaa ne.
Tulostus on usein hyvin laaja. Etsintä perustuu siihen, että
järjestelmä aika ajoin luo tietokannan, johon se kokoaa
tiedostojen nimet. Tämän takia
haku on varsin nopea.
find-komento on siis hitaampi, ja sen käyttö tulee
kyseeseen toisaalta niissä koneissa, joissa ei ole locate-komentoa,
toisaalta etsittäessä tiedostoja joistakin nimenomaisista hakemistoista.
Käyttöesimerkki:
find . -name 'posts*' -print
etsii työhakemistosta ja sen alihakemistoista (ja niiden alihakemistoista
jne.) ne tiedostot, joiden varsinainen nimi alkaa merkkijonolla
posts, ja tulostaa niiden täydelliset nimet kuvaruudulle.
Käyttö on siis hiukan mutkikkaampaa kuin locate-komennon
käyttö.
Liitteet
Oppaan historia ja muuta selittelyä
Mistä löydän lisätietoja Unixista
Ohjeita salasanan valinnasta
Myöskään edellä mainitun laisten sanojen pinnallinen muuntelu
esim. lisäämällä vain yksi merkki alkuun tai loppuun tai
kirjoittamalla sana lopusta alkuun ei auta.
On olemassa ohjelmia, joilla voidaan suhteellisen tehokkaasti
murtautua tietokoneisiin kokeilemalla esim. isoista sanastoista
poimittuja sanoja sellaisinaan tai muunneltuina salasanoiksi.
Sellaiset murtoyritykset ovat laittomia, mutta niitä tehdään.
Pika-apu pääteongelmiin
DEL-näppäimen löytäminen
DEL tai
teksti DELETE tai vain
vasemmalle osoittava nuoli.
(Tätä ei pidä sekoita nuolinäppäimiin, jotka ovat
yhdessä neljän nuolinäppäimen ryhmässä.)
Merkin ~ löytäminen
Merkin @ löytäminen
Merkin # löytäminen
Nuolinäppäimet
Päätteen jumiutuminen
y (yes), mutta se on pieni haitta päätteen täydelliseen jumiutumiseen verrattuna.
kill-komennolla.
Kuvaruutu sekaisin