1. Not Knowing Why
This is the number one problem, all right. I am amazed how many websites are built simply because some executive told somebody to do it without telling them what the site should achieve. And no, it is not an acceptable reason that "everybody else is doing it."
Luvussa Suunnittele kokonaisuus kuvattiin, miten Web-sivuille pantava aineisto valikoidaan ja jäsennetään. Siinä oli lausumattomana oletuksena, että sivujen tekijällä on käsitys siitä, mihin Web-julkaisemisella pyritään ja millainen aineisto voisi palvella niitä tarkoituksia. Tässä lähdetään perustavammista kysymyksistä: miksi julkaista mitään Webissä, ja mitä kannattaa julkaista?
On aiheellisesti sanottu, että yksityisten ihmisten tekemät Web-sivut ovat suureksi osaksi seiniin tehtyjen töherrysten ("graffitien") vastineita. Mitään varsinaista viestintätarkoitusta ei ole, vaan tekijä haluaa vain tehdä jotakin näkyvää. Ennen muinoin lapset piirtelivät paperiin, joskus seinille; nykyisin moni "piirtelee" Web-sivuilleen. Kauniisti sanottuna hän haluaa "ilmaista itseään"; mutta kun lähtökohtana ja päätepisteenä on minä, minä ja minä, niin ei oikein voi puhua edes viestinnän yrittämisestä. Todellinen viestintä olisikin paljon vaativampaa, ja sehän viestintähän yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Näistä aiheista olen kirjoittanut laajahkosti jutussani So you want to create a home page?. Nasevammin asian on esittänyt Iiris Konttinen kolumnissaan Mitä järkeä on omassa kotisivussa?
Eräänlaisena viestinnällisenä tarkoituksena töherryksissä voidaan nähdä, etenkin niiden alalajissa tägeissä (tags), alueen merkitseminen vähän samaan tapaan kuin koirat merkitsevät alueensa kuseskelemalla. Webissä tämä toimii aika huonosti, ellei sitten harrasteta sellaista, että murtaudutaan toisten palvelimiin ja kirjoitellaan omia tägitöherryksiä muiden sivuille. (Selvyyden vuoksi mainittakoon, että sellainen toiminta on paitsi typerää myös rikollista; ks. rikoslain 38. lukua.)
Yleisenä neuvona niille, jotka miettivät, mistä keksisin aiheen sivuilleni, sanoisin: älä tee sivuja, ennen kuin mieleesi luonnostaan nousee paitsi aihe myös ajatus siitä, mitä uutta esitettävää muille sinulla on siitä. Jos vaikkapa jokin bändi tai TV-sarja tai hevonen on sinulle henki ja elämä, niin todellisuudessa sinun kiinnostuksesi ei juurikaan kiinnosta muita, ei edes niitä, jotka sattuvat olemaan kiinnostuneita samasta bändistä tai sarjasta tai hevosesta. Ja ennen kuin alat kirjoittaa linkkilistaa aiheesta, vilkaisepa muutamia niistä sadoista olemassa olevista listoista, jotka löydät pienellä haulla. Onko sinulla valmiuksia tehdä jotain olennaisesti parempaa? Ja myös pitää sitä yllä?
Muutoinkin kannattaa tehdä hakuja jo siinä vaiheessa,
kun vasta harkitsee sivujen tekemistä jostakin aiheesta.
On ihan mahdollista, että löydät sivun, joka on sellainen, kuin
sinä aioit tehdä. Tai ehkä huomaat, että sinun kannattaakin tehdä
juttu vain jostakin osa-alueesta. Hyvin usein löydät sivuja, joista
on hyötyä omia sivujasi tehdessäsi ja joihin voit viitata linkeillä.
Jos vaikkapa aiot tehdä suomenkielisen sivun, jossa on ohjeita
ImageMagick-ohjelman käytöstä, kannattaa ainakin katsoa vaikkapa
AltaVistalla, mitä jo on olemassa
(esim. haku lausekkeella imagemagi*,
rajoitettuna suomenkielisiin sivuihin).
Eri juttu on, jos sinulla on jotain todella omaa, itse tekemääsi. Runo, maalaus tai essee voi olla hyvä Web-sivun sisältö. Se tuskin kiinnostaa miljoonia ihmisiä, mutta ehkä joitakuita; jotakuta runosi ehkä puhuttelee, maalauksesi miellyttää tai esseesi innostaa miettimään asiaa. Varaudu kuitenkin siihen, että nekin, joita sisältö ei miellytä, kertovat sinulle tai ehkä julkisesti mielipiteensä siitä. Jos menee julkisuuteen, on syytä varautua julkiseen arvosteluun.
Jos olet niin onnettomassa tilanteessa, että sinun pitää tehdä Web-sivu esimerkiksi osana jotakin koulutusta - mikä on varsin absurdi tilanne - niin ehkä seuraavasta vinkistä on apua: Yritä löytää jokin sellainen erikoinen aihe, josta tekemäsi juttu saattaisi kiinnostaa joitakuita, ehkä hyvinkin pientä porukkaa, ja jonka tekemiseen sinulla on jonkinlaiset edellytykset. Jopa pelkästään hakemalla englanninkielisiä sivuja jostakin aiheesta ja kirjoittamalla niiden pohjalta suomenkielisen tiivistelmän voi saada jotain fiksua aikaan. Mutta silloin ei kannata valita mitään laajaa yleisaihetta kuten "hevoset" tai "maanjäristykset" vaan jotain rajattua, esimerkiksi sardinian kieli tai sardiinisäilykkeiden valmistus.
Entä yritysten, laitosten ja yhteisöjen sivut? Ensinnäkin niitä tehdään usein ihan samalta pohjalta kuin henkilökohtaisia sivuja. Tilanne on astetta pahempi, koska jos organisaation virallinen sivu on tekijänsä "itseilmaisua", häpeä tulee koko organisaation eikä vain tekijän päälle.
Mutta vaikka sivuntekijän asenne olisi asiallisempi, voi puuttua ajatus siitä, mitä oikein tavoitellaan. Aivan liian usein sivut tehdään, koska "kuuluu olla" Web-sivut - pitää "näkyä" Webissä. Siinäpä sitten näytään vielä parin vuoden päästä niillä samoilla sivuilla, joiden sisältö kertoo edelleen "syksyn erikoistarjouksista" vielä keväällä.
World Wide Web välineenä on tajuton. Ihan tajuttoman iso. Maailma on paljon isompi kuin osaat kuvitella, ja vaikka toistaiseksi vain pieni osa maailman ihmisistä käyttää Webiä, et oikeasti osaa kuvitella Webin todellista laajuutta. Et osaa edes kuvitella, millaisista eri syistä ja eri tilanteissa ja eri tarkoituksissa ihmiset saattavat vierailla sivuillasi.
Web-julkaiseminen on lähtökohtaisesti avointa. Se on kuin naulaisit teesisi kirkon ulko-oveen ja jäisit ihmettelemään, käykö kukaan niitä lukemassa. Paitsi että Webissä "lukemassa käyminen" onnistuu sujuvasti ilman, että lukija liikkuu paikaltaan. Mutta toisaalta Web-julkaiseminen ei ole verrattavissa esimerkiksi sanomalehden julkaisemiseen tai televisio-ohjelman lähettämiseen, joissa on kyse juttujen aktiivisesta työntämisestä saataville, lehtikioskeihin, kirjakauppoihin, eetteriin, kaapeliin tms. (Webissä on kyllä kokeiltu "työntämistekniikkaa", push technology - ja havaittu se huonosti toimivaksi.)
Web-julkaiseminen on tarjolle panemista ja
tarjolla pitämistä. Toki sivuja voi eri tavoin "mainostaa", mutta
keskeistä on kuitenkin se, että Webin kautta tapahtuva viestintä
on käyttäjälähtöistä ihan todellisella tavalla, ei siis
fraasien "käyttäjälähtöisyyttä". Erityisesti käyttäjä lähtee muualle
hyvin herkästi. Ja käyttäjä lähtee etsimään tietoja, tapahtui se
sitten hakupalvelimia käyttäen, hakemistoista lähtien tai vaikkapa
jostakin kuultuja tai luettuja vinkkejä seuraten. Joku saattaa
kyllä lukea helsinkiläisen bussin kyljestä tekstin
www.ytv.fi ja arvella, sinänsä aivan oikein, että
osoitteen http://www.ytv.fi
kautta löytyy Helsingin julkiseen liikenteeseen liittyvää tietoa.
Mutta hän menee sivuille todennäköisesti etsimään sellaista tietoa,
ei tietoa YTV:n organisaatiosta taikka sen johtajan ulkonäöstä tai tänäisistä
mielipiteistä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että voihan sivuille
panna organisaatiokaavion, historiikin, kuvakirjan jne. mutta niiden
ei pidä olla pääasioita, jotka hyökkäävät silmille pääsivulta.
Jotta Web-julkaisemisessa olisi jotain mieltä, täytyy olla jokin ajatus siitä, keille sivuilla voisi olla jotakin annettavaa ja miten. Pelkkä "yrityksen esittely" tuskin kiinnostaa ketään, jos se on ympäripyöreä mainoshenkinen yleisesittely. Sen sijaan yrityksen potentiaalinen asiakas tai yhteistyökumppani voi olla hyvinkin kiinnostunut samaan todellisia tietoja yrityksestä. Mutta silloin tietojen onkin oltava sellaisia, että ne vanhenevat melko nopeasti; todellisilla, merkittävillä tiedoilla nimittäin on sellainen ominaisuus. Tämä merkitsee, että tietoja täytyy pitää yllä jatkuvasti. Halutaanko siihen satsata, ihan oikeasti? Jos ei, olisi ehkä parempi jättää sivut tekemättä. Ihan imagosyistäkin.
Organisaation Web-sivuston yleiset tavoitteet voisi ehkä yleisellä tasolla hahmotella näin:
Luettelo on tärkeysjärjestyksessä. Jos rahkeet eivät riitä kuin viimeksi mainittuun, niin sivusto kannattaa tehdä niin, ettei se luo odotuksia enemmästä.
Kohderyhmiä kannattaa miettiä yhteydessä siihen, mitä sivustolla halutaan millekin ryhmälle tarjota. Yleensä sivustoa ei ole mielekästä jäsentää kohderyhmien mukaan, vaan sivustoon mukaan otettava aineisto määräytyy eri ryhmille hyödyllisen aineiston summana. Eri asia on, että joiltakin osin voi olla aiheellista laatia erilaisia hakemistosivuja eri kohderyhmille.
Seuraavassa on astetta konkreettisempana esimerkkinä hahmotelma siitä, mitä suomalainen korkeakoulu voisi tavoitella Web-sivuillaan:
Jonkin aineiston Web-julkaisemisen järkevyyttä harkittaessa on tietenkin verrattava sen vaatimaa työtä saavutettavaan hyötyyn. Tällöin on syytä erityisesti ottaa huomioon Webiin sijoitettavan aineiston ylläpidon (ajan tasalla pitämisen) vaatima työ. Silloin kun on kyse jossakin organisaatiossa suoritettaviin työtehtäviin liittyvästä Web-julkaisemisesta, pitää tietenkin arvioida hyötyä nimenomaan organisaation ja sen tavoitteiden kannalta.
Saattaa olla tarpeen ottaa eri kohderyhmät huomioon esimerkiksi siten, että samasta aiheesta tehdään useita erilaisia Web-dokumentteja. Jos halutaan vaikkapa kertoa uusista tutkimustuloksista, niin voi olla hyvinkin aiheellista tehdä niistä toisaalta suurelle yleisölle tarkoitettu yleistajuinen esitys, joka korostaa tulosten käytännöllistä merkitystä, että kyseisen alan asiantuntijoille tarkoitettu hyvinkin seikkaperäinen tutkimusraportti, ehkä jopa lisäksi tutkimusmateriaali kuten mittausdatat. Tällaisten ääripäiden väliin mahtuu tietenkin monenlaisia välimuotoja. Hyvä lähtökohta on, että yleistajuisimmat ja tiivistetyimmät esitykset kannattaa viedä Webiin ensin. Esimerkiksi tutkimusraportin tiivistelmän julkistaminen Webissä on yleensä tärkeämpää kuin itse raportin. Saman alan muiden tutkijoidenkin kannalta on olennaista löytää tieto raportin olemassaolosta, kunhan sitten sivuilla yleisesti on tieto siitä, mistä laitoksen tutkimusraportteja voi tilata. (Realistisesti ajatellenhan tieteellisestä raportista kiinnostuneita ei maailmassa ole kovin monia, keskimäärin kai alle yksi ihminen.)
Webiin kannattaa sijoittaa erityisesti sellaista tietoa, jota ei ole kätevästi muutoin saatavilla ja jonka tarjoamiseen ei ole muita käytännöllisiä kanavia. Tyypillinen esimerkki tällaisesta ovat muutokset painetussa muodossa olevaan aineistoon kuten opetusohjelmaan tai aikatauluun taikka kirjassa havaittujen virheiden korjaukset.
Yksi tärkeä tapa arvioida Web-julkaisemisen tarpeellisuutta on miettiä, millaisia asioita ihmiset yleisesti kysyvät. Tyypillisiä esimerkkejä ovat erilaiset käytännön järjestelyt ja menettelyt mutta myös tavallisimmat ongelmatilanteet vaikkapa laitteiden käytössä. Web-julkaisemisella voidaan ehkä vähentää henkilökunnan työtä tällaisiin kysymyksiin vastaamisessa ja myös saada aikaan, että tieto menee perille oikeampana, koska se on esitetty kirjallisessa muodossa. Vaikka kysymyksiin jouduttaisiinkin vastaamaan puhelimitse, niin sellaista palvelua hoitavalle ihmiselle on hyödyksi, kun hän itse voi tarkistaa asian Web-sivulta ja ehkä antaa tai lähettää varmuuden vuoksi myös paperikopion siitä.
Tehtäessä kokonaan uutta aineistoa Webissä julkaistavaksi kannattaa harkita, millä kielellä kirjoitetaan. Tähän vaikuttaa tietysti varsin paljon se, keitä varten teksti ensisijaisesti kirjoitetaan.
Esimerkiksi tutkimusta koskevat tiedot on useimmiten järkevää kirjoittaa ainakin ensi sijassa englanniksi. Saman alan muiden tutkijoiden voi olettaa osaavan englantia vaikka he olisivatkin suomalaisia. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa huolehtia siitä, että jos aineisto on suomenkielistä, siitä on tarjolla myös ainakin tiivistelmä englanniksi, ja kääntäen.
Jos sama aineisto aiotaan tarjota useina erikielisinä versioina, on syytä ottaa huomioon, että työmäärä on melkoinen. Joissakin tilanteissa siihen voi kuitenkin olla suoranainen velvoite tai muu painava peruste. Web-sivun kääntäminen edellyttää normaalien kääntäjäntaitojen (kuten kohdekielen, lähdekielen ja asiasisällön jonkinasteista hallintaa) lisäksi myös jotakin tietoa Web-julkaisemisesta, ellei sitten kääntäjän työn tuloksia erikseen jälkikäsitellä, mikä aiheuttaa lisätyötä. Erikielisten versioiden tarjolle panemisesta ks. juttukokonaisuutta Tekniikoita monikielisiä Web-sivustoja varten.
Aineiston laajuus ei sinänsä ole Web-julkaisemisen este; jossakin vaiheessa voi palvelimessa käytettävissä olevan levytilan yläraja tulla vastaan, mutta yleensä rahalla saa lisää. Esimerkiksi diplomityö tai väitöskirja voidaan hyvin julkaista kokonaisuudessaan Webissä, vaikka onkin tärkeää, että sen lisäksi on tarjolla lyhyt selostus sen olennaisesta sisällöstä. Vielä parempi on, jos aineistosta on useita erilaajuisia versioita, esimerkiksi yhden kappaleen uutinen suurelle yleisölle, yhden sivun tiivistelmä tieteenalan tutkijoille ja harrastajille, muutaman sivun kooste saman erikoisaiheen tutkijoille ja täysi aineisto sille hyvin pienelle, mutta tärkeälle, joukolle, joka sen haluaa lukea. (Periaatteessa voisi olla tarjolla vieläkin laajempi versio, jossa on mukana myös alkuperäinen aineisto kuten mittausdata, teoksen eri versioita jne.) Ei pidä ajatella niin, että ei kukaan jaksa lukea väitöskirjaa kuvaruudultaan. Ei varmaan jaksakaan, mutta asiasta kiinnostunut voi tulostaa väitöskirjan tai osan siitä kirjoittimella, paperilta luettavaksi, taikka etsiä siitä jonkin erityisen kiinnostavan kohdan ja lukea sen kuvaruudulta. Mitä laajemmasta aineistosta on kyse, sitä tärkeämpää onkin ajatella sen tulostettavuutta paperille esimerkiksi sijoittamalla aineisto Webiin myös yhtenä yhtenäisenä dokumenttina.
Esteen Webissä julkistamiselle voivat muodostaa liikesalaisuudet tai muut salassapitovelvollisuudet. Useimmiten on melko selvää, mitä asioita tämä koskee. Tosin yksityinen ihminen ei ehkä tule ajatelleeksi, että jos hän on kehittelee keksintöä, siitä ei kannata kertoa julkisesti ennen kuin patenttihakemus on tehty, jos aikoo taloudellisesti hyötyä keksinnöstään.
Ihmisiä yksityisinä henkilöinä koskevia tietoja (tai heitä esittäviä valokuvia) ei ole syytä julkistaa ilman itse kultakin saatua nimenomaista lupaa. Tästä tarkemmin ks. kirjoitustani henkilötietojen suojan merkityksestä. Esimerkiksi tenttitulokset kuuluvat henkilötietoihin siltä osin, kuin kyse on henkilökohtaisista tuloksista eikä tilastotiedoista. Niinpä tulosten tiedottaminen opiskelijoille onkin syytä hoitaa henkilökohtaisella viestinnällä kuten meilitse ("sähköpostitse").
Aineiston Web-julkaiseminen merkitsee sen saattamista yleisön saataviin. Tyypillisesti aineisto muodostaa teoksen, ja tällöin sen saattaminen on tekijänoikeuslain perusperiaatteen mukaisesti tekijän yksinomainen oikeus. Toisin sanoen teoksen saa julkistaa vain sen tekijä taikka ihminen tai organisaatio, joka on saanut tekijältä nimenomaisen luvan julkistamiseen. Aihetta käsittelee tarkemmin artikkeli Miks mä muka en sais skännätä tätä veppisivulleni eli mitä jokaisen tietokoneen käyttäjän pitäisi tietää tekijänoikeudesta ja laajempi Tekijänoikeusfakki.
Tekijänoikeus voi siirtyä tekijältä esimerkiksi työnantajalle työsuhteen perusteella tai kirjankustantajalle kustannussopimuksen perusteella. Tällöin tekijä itsekin tarvitsee julkaisemiseen luvan. Tällä voi olla käytännöllistä merkitystä esimerkiksi silloin, kun teos on tehty työsuhteessa ja on senluonteinen, että työnantaja saattaisi haluta julkaista sen painetussa muodossa ansiotarkoituksessa. Web-julkaiseminen tietenkin veisi markkinoita sellaiselta julkaisemiselta. Toisaalta esimerkiksi jutun julkaiseminen lehdessä ei estä tekijää itseään julkaisemasta sitä muualla, myös Webissä, ellei hän ole sopimuksella (esim. "yksinjulkaisuoikeuden" luovuttamalla) rajoittanut oikeuksiaan.
Vaikka kaikki Web-julkaiseminen ei toki ole journalismia ainakaan sanan suppeassa merkityksessä, varsin monet hyvän journalismin säännöt kannattaa ottaa huomioon muutenkin kuin "nettilehteä" tehtäessä. Journalistiliitto on julkaissut Journalistin ohjeet. Niistä voisi erityisesti seuraavat nostaa esiin kaikkeen julkaisemiseen soveltuvina:
10. Asiatiedot on tarkistettava niin hyvin kuin mahdollista, myös silloin kun ne on jo aiemmin julkistettu.
11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat ja niiden taustoittaminen mielipide- ja sepitteellisestä aineistosta. Tämä periaate ei rajoita journalistisen tyylilajin ja muodon valintaa.
Web-julkaisemisessa on usein suotavaa faktojen tarkistamisen lisäksi linkeillä viitata lähteisiin, joista lukija voi itse tarkistaa tietoja ja sen, esittääkö kirjoittajan kuvaus tosiasiat oikealla tavalla. Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, vaan joudutaan tyytymään vanhanaikaisempiin lähdeviittauksiin.
Seuraavassa tämän osuuden lopuksi esimerkkinä kaavamainen hahmotelma korkeakoulun toimintayksikön kuten laitoksen, laboratorion tai professuurin Web-sivuston sisällöksi:
Vrt. kuvitteellisen hypermystiikan laboratorion sivuihin. (Varoitus: vertaaminen todellisiin sivuihin voi järkyttää mielenrauhaasi.)
Sivujen tekemisen tarkoitus on jonkinlainen viestintä, olipa se luonteeltaan kaupallista, tiedottavaa, aatteellista, viihteellistä tai jotain muuta. Mitä haluat viestiä ja keille? Palveleeko se, mitä sivujen eteen teet, näitä tarkoituksia?
World Wide Web on luonteeltaan maailmanlaajuinen, yhteisiin teknisiin sopimuksiin perustuva ja hypertekstiä tukeva. Käytätkö tätä hyväksesi? Hyvä sivu puhuttelee niin laajaa yleisöä, kuin sen tarkoitus suinkin sallii, noudattaa vakiintuneita ja yleisiä teknisiä käytäntöjä ja hyödyntää linkkejä sen sijaan, että yrittäisi sanoa kaiken yhdellä kerralla.
Web-sivut mukautuvat luonnostaan mitä erilaisimpiin esitystilanteisiin, kuten eri kirjasinkokoihin ja erilaisiin selainikkunoihin ja myös paperitulostukseen ja ääniesitykseen sopivia. Annatko sivujesi olla sellaisia vai yritätkö taistella mukautumista vastaan esimerkiksi pyrkimällä pakottamaan sivut vain yhteen esitystilanteeseen kuten määräkokoiseen kuvaruutuun sopiviksi?
Sivun lukeminen ääneen on hyvä testauskeino.
Journalismin, hyvän kielenkäytön, typografian, graafisen ilmaisun ja monen muun alan periaatteet ovat edelleen voimassa. Ne ovat usein muotoutuneet vuosisatojen, jopa vuosituhansien kuluessa, ja on parempi opiskella niitä kuin yrittää keksiä pyörää uudestaan, jolloin tuloksena olisi vain kulmikas tekele.
Mutta säännöistä ja käytännöistä osa on sidoksissa niihin muotoihin ja tilanteisiin, joissa toimitaan. Kiveen hakkaamalla kirjoitetun tekstin säännöt eivät kaikilta osin enää päde, eivätkä kaikki painojulkaisujen säännöt päde Webissä.
Web-sivulla voidaan kuvata sen rakenne ja ehdottaa yksi tai useampia tapoja esittää se näkyvässä muodossa tai muutoin. Määräily ei toimi, koska kaikki, mitä sanot, voidaan jättää huomiotta.
Kaikkea ei kannata pitää yksinkertaisena, mutta yksinkertainen versio on parasta tehdä ensin. Se toimii, se on nopea tehdä, ja se voidaan pitää pohjana, jolle palataan, kun muu menee pieleen. On helpompi rakentaa yksinkertaiselle perustalle lisukkeita kuin raivata monimutkaista rakennelmaa.
Periaate tarkoittaa myös sitä, että ensin esitetään asian ydin yksinkertaisesti ja sitten sitä tarkennetaan ja kehitellään. Suurin osa ihmisistä lukee enintään otsikon ja ensimmäisen kappaleen, tai ainakin lukee jatkon vain, jos niissä oli jotain tärkeää. Tärkein on yleensä yksinkertaista, sellaista, joka koskee ja kiinnostaa monia ihmisiä. Tärkeimmän "säästäminen" loppuun on erittäin tylsää, ellei kyse ole suunnilleen dekkarista.
Hyvin tehty vaatii vielä viimeistelyn, joka voi koskea näkyvää ulkoasua (hiukan väriä tuonne, vähän väljyyttä tänne), kieliasua, asiatietoja, teknistä tarkistusta tai jotain muuta. On hyvä viimeistellä, ja on hyvä osata lopettaa, kun virittelystä ei enää ole kenellekään hyötyä.
Manifestissa esitettyjä periaatteita on selostettu ja perusteltu tarkemmin mm. seuraavissa kirjoituksissani: Merkkauskielten idea, Web Publishing Is Different, Augmentative authoring ja Guide to Web Accessibility and Design for All.