Suomen (toisin kuin eräiden muiden maiden) tekijänoikeusjärjestelmässä tekijänoikeus syntyy aina tekijälle silloinkin, kun teos tehdään virka- tai työsuhteessa tai tilauksesta. Tekijä on aina luonnollinen henkilö, ihminen, ei juridinen henkilö kuten yritys, laitos tai yhdistys.
Tämän on usein sanottu olevan ristiriidassa työoikeuden kanssa, koska työsuhteessa työn tulokset kuuluvat työnantajalle. Käytännössä asiat on yleensä järjestetty sopimuksilla siellä, missä työ on olennaisesti teosten tekemistä. Ongelmia syntyykin lähinnä siksi, että teoksiksi voidaan tulkita myös sellaisia työn tuloksia, joilta ei edellytetä luovuutta.
Laissa ei ole mitään yleistä säädöstä tekijänoikeuksien siirtymisestä työnantajalle, paitsi tietokoneohjelmien ja tietokantojen ja niihin liittyvien teosten osalta. Sellaisia säädöksiä on kyllä ehdotettu, mutta asiasta oli suurta erimielisyyttä etenkin työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillä. Ks. esim. Tekijänoikeuskomitean III osamietintö, komiteanmietintö 1987:7.
Täten siirtyminen on sopimusasia. Sopiminen voi tapahtua monella tasolla, esimerkiksi alan työehtosopimuksessa, työntekijän ja työnantajan välisessä työsopimuksessa tai erillisessä, esimerkiksi tiettyä teosta koskevassa sopimuksessa.
Selkeä tapaus on esimerkiksi sellainen, jossa ihminen ja yritys tekevät nimenomaisen sopimuksen siitä, että ihminen tekee teoksen ja yritys saa tekijänoikeuden siihen. Yhtä selvää on, jos työsopimuksessa sovitaan, että työsuhteessa tehtyjen teosten tekijänoikeus siirtyy työnantajalle.
Suurin osa tapauksista on kuitenkin tulkinnanvaraisia, ja niitä joudutaan usein tulkitsemaan yleisen käytännön pohjalta ja ajatellen, mitä kohtuuden mukaan sisältyy esimerkiksi työsuhteeseen. Oikeuskäytännössähän joudutaan muutoinkin usein tulkitsemaan, että syntyy ns. konkludenttisia (implisiittisiä) sopimuksia: mitään nimenomaista kirjallista tai edes suullista sopimusta ei tehdä, mutta olosuhteista voidaan päätellä, että molemmat osapuolet ymmärsivät tai heidän olisi tullut ymmärtää sitoutuvansa johonkin. Jos jokaisesta asiasta, josta ihmiset tosiasiassa sopivat keskenään, muotoiltaisiin nimenomainen sopimus, elämässä tuskin ehdittäisiin muuta tehdäkään.
Yleistä ajattelutapaa tekijänoikeuden siirtymisestä työsuhteessa kuvailee Haarmannin Tekijänoikeus & lähioikeudet (s. 236):
Yleisenä voitaneen nykyään pitää ajattelumallia, jonka mukaan työnantaja saa sopimusten puuttuessa työntekijänsä luomaan teokseen normaalin toimintansa edellyttämän käyttöoikeuden. Muita tekijänoikeuksiaan työntekijä saa käyttää hyväkseen edellyttäen, etteivät muut työsuhteeseen liittyvät velvoitteet – esimerkiksi kilpailukielto – sitä estä. Tätä mallia, jota kirjallisuudessa on laajasti kannatettu, ei meillä ole koskaan saatettu korkeimman oikeuden punnittavaksi. Sen sijaan Tanskassa on jo 1970-luvulla annettu ylimmän oikeusasteen ratkaisu – – , jonka ydinsanoma vastaa hyvin tätä lähinnä kirjallisuudessa kehiteltyä mallia: tekijänoikeus ei siirry työnantajalle laajemmassa määrin kuin mitä on välttämätöntä ottaen huomioon yrityksen normaali toiminta.
Se oikeus, jonka työnantaja kuvatun ajattelumallin mukaan sopimuksen puuttuessa työntekijänsä teoksen hyväksikäyttämiseen saa, on yleensä eksklusiivinen. On vaikea ajatella, että työntekijällä olisi oikeus kilpailla tuotteestaan työnantajansa kanssa.
Kuten Haarmann jatkossa toteaa, tämä yleisluonteinen ajattelumalli ei anna kovin paljoa apua yksittäisten riitakysymysten ratkaisemiseen. Itse asiassa edellä siteeratut kappaleet vetävät vastakkaisiin suuntiin, kun ensimmäinen puhuu käyttöoikeudesta ja toinen näyttäisi viittaavan tekijänoikeuden eksklusiiviseen luovuttamiseen! (Eksklusiivisuus viitannee asian työoikeudelliseen puoleen pikemminkin kuin tekijänoikeudelliseen: jos työnantaja esimerkiksi osana liiketoimintaansa julkaisee teoksen, niin työsuhde velvoittaa työntekijää niin, ettei hän saa itse julkaista tai antaa kolmannen julkaistavaksi teostaan tavalla, joka merkitsisi työnantajan kanssa kilpailemista.) Selvää kuitenkin on, että Suomessa tekijänoikeuden siirtyminen työnantajalle ei ole niin laajaa kuin Yhdysvalloissa, jossa work for hire -tapauksissa tekijänoikeus syntyy alun perinkin maksajalle.
Toisaalta asioita voivat mutkistaa sopimukset, joissa on ehkä säädelty työnantajan oikeuksia työntekijöiden teoksiin mutta ei riittävän selkeästi. Esimerkiksi nettijulkaisemisen tekniikat ovat tuoneet mukanaan kysymyksen, onko sanomalehdellä oikeus julkaista toimittajiensa juttuja netissäkin. Onhan sopimukset – sikäli kuin oikeuksista nimenomaisia sopimuksia on – yleensä kirjoitettu ajatellen vain sanomalehden perinteistä muotoa.
Sekä työnantajien että työntekijöiden edun mukaista olisi pyrkiä nykyistä selvempiin sopimuksiin tekijänoikeuden siirtymisestä varsinkin silloin, kun työtehtävät ovat nimenomaan teosten tekemistä. Tämä ehkäisisi monia ongelmia ja kiistoja. Toisaalta sopimukset tulisi muotoilla siinä määrin väljiksi, että niissä otettaisiin huomioon myös uudet ja vasta tulevaisuudessa keksittävät tavat julkaista teoksia sekä tekijänoikeuden huomattavan pitkä voimassaoloaika.
Tekijänoikeus ei siirry työnantajalle vain sen perusteella, että joku tekee työaikanaan ja työnantajan omistamia välineitä käyttäen teoksen, joka ei mitenkään liity hänen työtehtäviinsä. Aivan eri asia on, että työajan käyttäminen muuhun kuin työtehtäviin voi olla luonteeltaan sopimusrikkomus ja että työnantaja voi vaatia korvausta siitä sekä työvälineiden käytöstä.
Tietokoneohjelmista ja tietokannoista ja niihin liittyvistä teoksista – käytännössä lähinnä dokumenteista ja käyttöohjeista – on laissa poikkeuksellisesti nimenomainen säädös (40b §). Sen mukaan tekijänoikeus siirtyy työnantajalle, jos ohjelma tai tietokanta on tehty työ- tai virkasuhteessa, ellei toisin ole sovittu.
Tarkasti ottaen muotoilu puhuu siitä, että ”teos on luotu täytettäessä työsuhteesta johtuvia työtehtäviä”. Säädökseen liittyy rajoitus, jonka mukaan se ei koske korkeakoulun opetus- tai tutkimustyössä itsenäisesti toimivan tekijän luomia ohjelmia ja tietokantoja. (Tämä rajoitus on aika tulkinnanvarainen.)
Säädös ei koske esimerkiksi freelancerin tekemää ohjelmaa, vaan sellaisen oikeuksien siirtymisestä on sovittava erikseen; ks. Tilauksesta tehdyn tietokoneohjelman tekijänoikeus.