Nykyajan kielenopas, luku 10 Lauseet ja virkkeet:

Milloin toisto on pahasta?

Sisällys:

Toisto tyylirikkona

Saman sanan toistuminen mainitaan usein esimerkkinä huonosta tyylistä. Lukijaa saat­taa­kin häiritä, jos sama sana esiintyy kaksi kertaa samassa virkkeessä tai vierek­käi­sis­sä virkkeissä, ainakin jos sana on pitkä. Lisäksi esimerkiksi ylioppilasaineiden arvostelussa pidetään tois­toa virheenä tai ainakin tyyli­rikko­na, joka alentaa arvosanaa. Mutta käytännössä toistoa syn­tyy hyvin helposti. Kun kirjoitetaan lehmistä, pitää sanaa ”lehmä” käyttää monta kertaa. Seu­raa­va teksti on Finfoodin opetusaineistosta. Onko häiritsevää, että lyhyessä kappaleessa on neljä kertaa lehmä-sana?

Lehmä synnyttää uuden vasikan joka vuosi. Lehmän tiineys kestää yhdeksän kuu­kaut­ta. Tiineysajan alussa lehmä tuottaa edelleen maitoa ja vasikka kasvaa sen kohdussa. Poikimisen lähestyessä maidontuotanto vähenee ja lopulta ehtyy kokonaan. Lehmän sanotaan olevan ummessa.

Tyylioppaissa neuvotaan keinoja, joilla vältetään toistoa:

Synonyymeja voi etsiä erityisistä synonyymisanastoista. Word-tekstin­käsittely­ohjel­mas­sa on kätevä joskin melko rajoittunut synonyymitoiminto: maalaa sana hiirellä ja napsauta hiiren kakkospainikkeella (oikeanpuoleisella painikkeella), niin saat valinnan ”Synonyymit” kautta listan vaihtoehdoista, joista voi hiirellä valita haluamansa.

Toiston poiston ongelmia

Useimmat toistoa vähentävät keinot kuitenkin vähentävät tekstin yleistä luettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Kun pyritään korjaamaan tyylivirhe, päädytään helposti tekstiin, joka on muodollisesti oikein, mutta epäselvää. Esimerkiksi se-pronominin laaja käyttö hidastaa lukemista, koska lukija joutuu päättelemään, joskus jopa arvaamaan, mihin ”se” kulloinkin viittaa. Synonyymien käyttö taas aiheuttaa ongelmia siksi, että lukija ei ehkä tunne niitä kaikkia. Lisäksi kielen sanat harvoin tarkoittavat ihan samaa, joten sanoja vaihdeltaessa saattaa asiasisältökin muuttua.

Jos teksti käsittelee teknisiä asioita, on yleensä syytä käyttää aina samaa sanaa samasta asiasta, vaikka tyyli kuinka kärsisi. Vaikka sivulla on jo kymmenen kertaa ilmaisu ”napsauta hiirellä painiketta”, pitää kirjoittaa samoin yhdennenkintoista kerran eikä korvata nap­saut­ta­mis­ta klikkaamisella, hiirtä kohdistuslaitteella tai painiketta nappulalla. Tämä johtuu siitä, että kun käytetään paljon termejä, lukija voi luulla, että sanan vaihtuminen merkitsee myös asian vaihtumista. Erikoisaloillahan usein tilanne on se, että hyvin samantapaiset sanat tai yleis­kielessä lähes samaa tarkoittavat sanat on eriytetty eri merkityksiin.

Kukaan ei odotakaan esimerkiksi käyttöohjeelta korkeaa kaunokirjallista tasoa.  Loh­du­tus­ta voi tuoda se huomio, että kirjoittaja todennäköisesti kyllästyy sanojen tois­ta­mi­seen pahemmin kuin lukija. Lisäksi sanojen vaihtelu ei juurikaan paranna tyyliä silloin, kun itse asian käsittely on väistämättä melko yksitoikkoista.

Toiston välttely on usein suorassa ristiriidassa selkokielen yhden keskeisen periaatteen kanssa. Selkokielessä pyritään viittaamaan samaan asiaan aina samalla sanalla. Silloin tekstin ymmärtää sekin, jonka sanavarasto on suppea. Helppolukuisuutta lisää sekin, että virkkeet ovat itsenäisempiä. Silloin on helpompi lukea tekstiä pieninä palasina.

Kirjoittaja joutuu siis tekemään valintoja. Onko tärkeää, mitä kielen tai tyylin arvostelija sanoo, vai se, meneekö viesti perille helposti ja varmasti? Harjoitustyön kirjoittajan tilanne voi olla aivan toinen kuin suurelle yleisölle tarkoitetun tiedotteen laatijan. Mutta lähtö­koh­dak­si sopii yleensä se, että toistoa ei pelätä. Toistetaan, jos on tarpeen. Vasta, jos tekstiin tulee liiaksi toistoa joltakin kannalta katsottuna, ruvetaan varovasti käyttämään mah­dol­li­sim­man turvallisia keinoja toiston vähentämiseksi. Esimerkiksi se-sanan käyttö on melko tur­val­lis­ta, jos se saadaan viittaaman juuri aiemmin käytettyyn sanaan.

Loogisen subjektin toisto

Jos rinnasteisilla päälauseilla on yhteinen subjekti, se voidaan yleensä jättää toistamatta. Sama koskee tilannetta, jossa yhteisenä on ns. passiivimuodon objekti, joka toimii loogisena subjektina. (Jos lauseiden välissä on rinnastuskonjunktio, sen edelle ei tule pilkkua yhteisen lauseenjäsenen takia.)

Aurinko nousee huomenna kello 6.32 ja laskee kello 20.22.
Auto ostettiin viime viikolla, mutta otettiin käyttöön vasta nyt.

Sen sijaan ei ole pidetty hyväksyttävänä sellaista rakennetta, jossa yhteinen, toistamaton looginen subjekti on yhdessä lauseessa kieliopillinen subjekti ja toisessa objekti, esimerkiksi ”auto toimi ja ostettiin”. Rakennetta on syytä edelleen välttää, vaikka suomen kielen lauta­kunta päätti vuonna 2001, että se on ”hyväksyttävä joskaan ei suositeltava”.

Auto toimi, ja se ostettiin.

Vahinkotoiston välttäminen

Tekstiin voi lipsahtaa toistoa esimerkiksi siksi, että kirjoittaja tulee käyttäneeksi esimerkiksi jotain pikkusanaa peräkkäisissä lauseissa. Melko tavallinen vahinko on kirjoittaa sama sana kahdesti peräkkäin, joskin esimerkiksi Word-ohjelma osaa huomauttaa sellaisesta. Toistona pidetään myös samantapaisten sanojen esiintymistä lähekkäin. Suomen kielessä on valtavasti mahdollisuuksia sanojen johtamiseen, ja tästä toisaalta seuraa, että tekstiin helposti tulee lähi­sukuisia sanoja. Kun kirjailija käy kirjastossa ja kirjoittaa kirjeen, alkaa toisto häiritä. Käännösteksteihin tulee helposti tällaista toistoa, jota alkutekstissä ei ole.

Pikkusanojen toisto on yleensä helppoa korjata, kunhan sen ensin huomaa. Kenties sana ”esimerkiksi” voidaan vaihtaa sanaan ”kuten” tai ”vaikkapa”. Sanan ”hyvin” tilalle voi sopia ”sangen” tai jopa ”erittäin”.

Jos tekstiin on sattunut samantapaisia sanoja lähekkäin, saattaa sanajärjestyksen muut­ta­mi­nen hiukan auttaa asiaa. Kenties kannattaa jopa lisätä sana tai kaksikin väliin. Mutta usein on tarpeen vaihtaa sanoja toisiin. Hyvä periaate on, että tällöin pyritään vaihtamaan sanoja täsmällisempiin, tarkempiin. Joskus sopii päinvastainenkin muutos, jopa sellainen, jossa korvaava sana on hyvin yleisluonteinen, kuten ”on”.

Hänen puutarhassaan kasvaa monia muitakin kasveja kuin ruusuja.
Hänen puutarhassaan on monia muitakin kasveja kuin ruusuja.

Seuraavassa esimerkissä on korjattu ikävä vahinkotoisto. Toisaalta on korjattu ilmaisu selvemmäksi, jolloin mukaan on tullut työsuojelu-sanan harkittu toistaminen.

Työsuojelurahasto rahoittaa rahaston toimialueella olevan tiedon levittämistä.
Työsuojelurahasto myöntää varoja työsuojelualan tiedon levittämiseen.

Onko myöskin toisteinen?

Useiden lähteiden, muun muassa Kielitoimiston sanakirjan, mukaan sanaa myöskin on väl­tet­tä­vä ainakin kirjakielessä. Tätä on perusteltu sillä, että se sisältää toisteisuutta eli redun­dans­sia eli tautologiaa eli pleonasmia, koska liitepartikkeli -kin sanoo saman kuin myös.

Toisteisuutta on kuitenkin kielessä paljon, ja se palvelee monia tarkoituksia: korostuksia, rytmiä, sävyjä jne. Kielenhuollossa on usein haluttu supistaa ilmauksia lyhimpään mah­dol­li­seen. On saatettu esimerkiksi julistaa, että pieni hetkinen sisältää toistoa, koska hetkinen itsessään tarkoittaa lyhyttä hetkeä. Voidaanpa tämä viedä niinkin pitkälle, että itse hetkinen tuomitaan, koska hetki jo tarkoittaa lyhyttä aikaa! Viaton sana myöskin on joutunut sellaisen tuomitsemisen tyyppiesimerkiksi. Sen yleisyys on voinut vaikuttaa tähän.

Liitepartikkelia -kin saatetaan pitää tuomittavana tarpeettomuutena myös sellaisissa sanoissa kuin taaskin. Tuomio voi ulottua myös sanaan juurikaan (esimerkiksi ilmauksessa en juurikaan tiedä). Tällaisia näkemyksiä ei perustella suoraan sillä, että liitepartikkeli sanoo vain saman kuin perussana, vaan sen muunlaisella tarpeettomuudella. Tähän voidaan kui­ten­kin heti sanoa, että taaskin ja juurikaan on helpompi hahmottaa merkitykseltään kuin liit­teet­tö­mät taas ja juuri, jotka ovat hyvin monikäyttöisiä sanoja. Lisäksi -kaan on merki­tyk­sel­tään vaihteleva ja voi ilmaista erilaisia painotuksia.

Kielentarkistusohjelmat, kuten Wordin oikoluku, saattavat valittaa jopa siitä, että liite­partik­keli -kin ylipäänsä esiintyy kahdesti samassa virkkeessä. On hyvä katsoa, onko huo­mau­tus aiheellinen, mutta hyvin usein se ei ole. Suomen kielessä on paljon merki­tyk­sel­tään erikoistuneita sanoja, joissa tämä liite esiintyy, kuten joskin ja etenkin. Lisäksi -kin on merkitykseltään hyvinkin vaihteleva.

Kirjoituksessa ”Monimielinen kin” Kielikellossa 1/1995 Matti Vilppula kuvaa tämän liitepartikkelin käyttöä laajahkosti. Hän toteaa, että sitä käytetään paitsi myös-sanan vastineena myös ilmauksen tehostamiseen ja tekstin sävyttämiseenkin mm. seuraavasti:

Siinä on paljonkin toivomisen varaa. [= todella paljon]
Isoissa häissä oli kolmekin soittajaa. [= jopa kolme]
Lähden, jos sanot sanankin. [= edes yhden sanan]
Oletko vanhakin?

Koska -kin-liite on hyvin tavallinen ja monikäyttöinen, sen toiston vältteleminen johtaa usein turhiin ongelmiin. Tällaisen pienen liitteen toisto ei yleensä häiritse lukijaa.

Samasijaisuus

Joissakin kielenhuolto-ohjeissa varoitetaan käyttämästä samassa sijamuodossa olevia adver­biaa­le­ja, kuten ilmauksia ”monissa suhteissa” ja ”vaikeissa oloissa”. Tällaisia ohjeita on muun muassa Kieli­kellossa 4/1971 artikkelissa ”Monissa suhteissa vaikeissa oloissa”. Useimmiten varoitus on aiheeton: samasijaisuus ei juuri häiritse.

He toimivat monissa suhteissa vaikeissa oloissa.

Samasijaisuuden välttely johtaa helposti todellisiin ongelmiin. Esimerkiksi käännöksissä saattaa tällöin sävy muuttua. Näin kävi esimerkiksi seuraavassa tapauksessa, josta Kersti Juva kertoo blogikirjoituksessa Suomen hankalat sijat:

[Käännösesimerkki:] But I've heard of him, read about him in a magazine article. Sananmukainen käännös ”Mutta olen kuullut hänestä, lukenut hänestä aika­kaus­lehti­jutusta.” sisältää elatiiveja hämäävästi eri tehtävissä. Rukkasin jälkimmäistä lausetta niin, että elatiiveista päästiin eroon: ”Mutta olen kuullut hänestä, yhdessä aikakauslehdessä oli juttu.”

Ilmausten ”hänestä” ja ”aikakauslehtijutusta” samasijaisuus ei häiritse, varsinkaan, kun ne ovat lyhyitä. Muutos sen sijaan muuttaa sävyä: ei sanota, että on luettu juttu, vaan persoo­nat­to­mas­ti sanotaan, että lehdessä oli juttu.

Samasijaisuus voi oikeasti häiritä silloin, kun ilmaukset ovat pitkiä tai kun samasijaisia ilmauksia on enemmän kuin kaksi. Mitään yleistä keinoa tällaisten ongelmien ratkaisemiseen ei ole. Joissakin tapauksissa voidaan yksi ilmauksista vaihtaa toiseen sijamuotoon.

He elivät Espanjassa monissa suhteissa vaikeissa oloissa. [häiritsevää samasijaisuutta]
He elivät Espanjassa monin tavoin vaikeissa oloissa.