Lauseenvastikkeet

Mitä lauseenvastikkeet ovat?

Sivulauseen vastike?

Lauseenvastikkeella tarkoitetaan sen­tapai­sia rakenteita kuin ”syksyn tullessa”, ”tehtyäni työni loppuun” ja ”saadakseni rahaa”. Ne kor­vaa­vat sellaisia sivulauseita kuin ”kun syksy tuli (t. tulee)”, ”kun olin (t. olen) tehnyt työni loppuun” ja ”jotta saisin (t. olisin saanut) rahaa”.

Lauseen­vas­ti­ke on yleensä lyhyempi kuin vastaava sivulause. Toisaalta sivulause on usein yksiselitteisempi. Esi­merkki­tapauksissa sivu­lauseesta ilmenee aikamuoto, lauseenvastikkeista ei. Toki se, mil­lai­seen aikaan lauseenvastikkeen verbi viittaa, on useimmiten asiayhteyden perusteella selvää.

Lauseenvastikkeen käsitteen tarkka määrittely on kuitenkin hankalaa. Jos tunnusmerkiksi otetaan, että rakenteen ytimenä on verbin­muoto, joka ei ole predikaatti, olisi jopa mää­rit­tee­tön partisiippi (esimerkiksi pudonnut) lauseen­vastike (ja se vastaisi sivulausetta joka putosi). Toisaalta lauseen­vastikkeen käsite voidaan rajata jopa niin, että lauseen­vastikkeen jokaisella sanalla pitää olla vastine vastaavassa sivu­lauseessa.

Iso suomen kielioppi esittää (§ 876), että ”lauseen­vasti­ke” ei ole kieliopillinen, vaan pedagoginen termi. Sekin kuitenkin kuvailee pe­rin­näi­ses­ti lauseen­vastikkeina kuvattuja rakenteita olennaisesti samoin kuin vanhemmat kieli­opit. Erkki Savolaisen Verkkokielioppi kuvaa seitsemän varsinaista lauseen­vastiketta ja eräitä lauseen­vastikkeen kaltaisia ilmauksia. Kieli­toimiston ohje­pankissa on laajahko ohjeisto lauseen­vastikkeista.

Keskeisiä lauseenvastikkeita

Seuraavassa taulukossa on kuvattu eräitä tavallisia suomen kielen­vastik­kei­ta esimerkkien avulla.

Näiden lisäksi luokitellaan lauseenvastikkeiksi usein myös muita rakenteita. Esimerkiksi lause ”rikastuin kirjoittamalla” vastaa merkitykseltään virkettä ”rikastuin sen avulla (t. johdosta), että kirjoitin”. Verbinmuotoa ”kirjoittamalla” voitaisiin siis pitää lauseen­vastik­keena yhtä perustellusti kuin muotoa ”kirjoittaen”. Vastaavasti sellaisia aktiivin partisiippeja kuin ”kirjoittanut” voisi pitää lauseenvastikkeina yhtä hyvin kuin passiivin partisiippeja, kuten ”kirjoitettu”. Esimerkiksi määrite ”tämän kirjan viime vuonna kirjoittanut” vastaa sivulausetta ”joka kirjoitti tämän kirjan viime vuonna”.

Lauseenvastikkeina sanan laajassa mielessä voidaan yleisesti pitää ilmauksia, jotka eivät ole lauseita mut­ta sisältävät verbinmuodon tai -johdoksen ja merkitykseltään vastaavat lausetta. Esimerkiksi ilmaisun ”kir­jeen kirjoittanut mies” voidaan käsittää vastaavan ilmaisua ”mies, joka kirjoitti kirjeen”, joten sen osa ”kir­jeen kirjoittanut” vastaa lausetta ”joka kirjoitti kirjeen”.

Olennaista tässä ei ole, miten asiat kieliopillisesti jäsennetään, vaan se, että hyvin monen­lai­set ilmaisut ovat muunnettavissa lauseiksi. Jos virkkeestä muodostuu raskas, kan­nat­taa­kin etsiä siitä kohtia, joissa voisi siirtää asioita sivulauseisiin. Muunnos tekee ilmai­sun mer­ki­tyk­sen usein ymmärrettävämmäksi tai yksiselitteisemmäksi. Tämä pätee eten­kin silloin, kun lauseenvastike on pitkä.

Muut lauseita vastaavat rakenteet

Lauseenvastikkeen tapaisia ovat myös monet ilmaisut, joissa on sellainen sana kuin ”johdosta”, ”vuoksi” ja ”toimesta”. Ne nimittäin sisältävät jonkinlaisen maininnan syy- tai vaikutussuhteesta. Usein ne voidaan luontevasti korvata sivulauseilla.

Esimerkiksi virke ”Tarvittaessa rakennetaan ensi vuonna toinen samanlainen lisätila oppilasmäärän kasvun vuoksi” on sinänsä virheetön. Se on kuitenkin niin pitkä, että sille voisi tehdä hyvää, jos yksi asia erotetaan sivulauseeksi: ”Tarvittaessa rakennetaan ensi vuonna toinen samanlainen lisätila, koska oppilasmäärä kasvaa”. Ilmaisussa on varsinainen lauseenvastikekin, ”tar­vit­taes­sa”, mutta se on lyhyt ja merkitykseltään selvä.

Lauseenvastikkeiden ongelmia ja ratkaisuja niihin

Nasevaa vai teennäistä?

Etenkin ennen kielenopetuksessa ja -oppaissa erityisesti kehotettiin käyttämään lauseen­vastikkeita. Korostettiin, että ne ovat suomen kielelle ominaisia nasevia ilmaisukeinoja. Mainittiin sellaisia esimerkkejä nasevuudesta kuin lauseenvastike ”näin käytyä”, jonka kääntäminen muille kielille kieltämättä johtaa monisanaisuuteen. Mutta miten sujuvaa suomea se oikeasti on? Miltä se kuulostaisi puheessa, ja moniko sen sujuvasti ymmärtää? Arkipuheessa moni sanoisi ”sit ku oli käynyn näin”, ja sama rakenne sopii aivan hyvin kirjoitettuun kieleenkin: ”kun oli käynyt näin”.

Sanoiko käyneensä vai käyvänsä?

Selostava eli referatiivinen lauseen­vastike voi sisältää joko tekevän-tyyppisen tai tehneen-tyyppisen partisiipin. Edellinen ilmaisee, että tekeminen on saman­aikaista tai myöhempää kuin predikaatin ilmaisema tilanne, jälkimmäinen taas ilmaisee aiemmuutta. Valinnalla on siis olennainen vaikutus lauseen merkitykseen, samanlainen, kuin sivu­lauseen predikaatin aika­muodon valinnalla.

”Hän sanoi ei tietävänsä”

Joskus halutaan käyttää sellaista lauseen­vastiketta, joka vastaa kielteistä että-lausetta, esimerkiksi virkkeessä Hän sanoi, että ei tiedä asiasta mitään. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska silloin pitäisi muodostaa tietävänsä-tyyppinen muoto kielto­verbistä (ei), eikä sellaista ole.

On kyllä käytetty sellaisia ilmauksia kuin Hän sanoi ei tietävänsä asiasta mitään jopa virallisessa kielessä, kuten tuomio­istuin­kielessä. Niitä ei kuitenkaan pidetä oikein muodostettuina, ja ne ovat nykyisin harvinaisia.

Sellaiset virkkeet kuin Hän ei sanonut tietävänsä ovat itsessään kaksi­tulkintaisia. Ne voidaan tulkita niin, että kielto liittyy predikaattiin, jolloin tulkinta on Hän ei sanonut, että tietää. Epäloogisempi tulkinta on, että kielto liittyy lauseen­vastikkeen verbiin, joten tulkinta on Hän sanoi, että ei tiedä. Tämä on kuitenkin tavallisempi tulkinta, ja yleensä sellaista tarkoitetaan.

Selostavaa eli referatiivista lauseen­vastiketta ei yleensä kannata käyttää lauseessa, jossa on kielto­sana. Näin vältetään edellä kuvattu tulkinta­ongelma.

Tehdessä-tyyppinen lauseenvastike ehdon tai olosuhteen ilmaisuna

Lauseenvastikkeita käytetään laajasti väärissä merkityksissä. Tavallisimpia virheitä on sel­lai­sen (temporaalisen lauseenvastikkeen kuin ”syksyn tullessa” käyttäminen ehtoa, syytä, perus­tet­ta tai vain olosuhdetta ilmaisemaan, vaikka kielen sääntöjen mukaan kyseessä on aikaa ilmaiseva rakenne. Saa­te­taan esimerkiksi kirjoittaa ”tämän toteutuessa”, vaikka tarkoitetaan ”jos tämä toteutuu” eikä ”kun tämä toteutuu”. Suomen kielessä ei ole mitään sellaista lauseen­vastiketta, jota voisi käyt­tää jos-lauseen vastineena.

Tosin sentapaiset ilmaisut kuin ”sateen sattuessa” (merkityksessä ’jos sataa’) ovat melko tavallisia, eikä niitä yleensä paheksuta. Iso suomen kielioppi kuvailee (§ 545), siirtymistä ajal­li­ses­ta merkityksestä muihin merkityksiin ja rinnastaa sen siihen, että kun-lauseetkin voivat kuvata myös muuta kuin aikasuhteita. Eikö muutenkin voisi hyväksyä sitä, että tätä lauseen­vastike­tyyppiä käytetään myös jos-lauseen vastineena? Lyhyt vastaus tähän on, että se häm­men­tää kielen rakennetta eikä tuota oikeastaan mitään hyötyä. Joka tapauksessa se on ny­kyis­ten normien vastaista. Voi myös syntyä väärinkäsityksiä ja epäselvyyksiä, jos lukija ei tiedä, merkitseekö lauseenvastike aikaa, ehtoa vai jotain muuta.

Kielenoppaissa puututaan usein seuraavanlaisiin tapauksiin:

Tässä tapauksessa ei väärinkäsityksen vaaraa ole. Ilmaisu kuitenkin rikkoo kielen sääntöjä, koska Matti ei tietenkään voittanut silloin, kun Pekka tuli toiseksi, vaan ensin Matti voitti ja sitten Pekka tuli toiseksi. Ongelmana on, että asia on yritetty sanoa hienosti, lauseen­vastik­keel­la, vaikka tähän ei mikään lauseenvastike sovi. On parempi kirjoittaa luonnollisesti:

Lauseenvastikkeen käytön syynä saattaa tällaisissa tapauksissa olla se, että sillä saadaan tois­sijaisena pidetty asia sivu­lauseeseen. Pää­lauseita käytettäessä asiat ovat muodoltaan rinnasteisia.

Tehdäkseen-tyyppiset lauseenvastikkeet

Kieliopeissa on yleensä kuvattu tehdäkseen-tyyppiset eli finaaliset lauseen­vastikkeet tarkoitusta tai päämäärää kuvaaviksi, jolloin ne lähinnä vastaavat jotta-lausetta. Usein tällainen lauseen­vastike tuntuu ainakin kirjoitetussa kielessä luontevammalta kuin vastaava sivulause.

Tehdäkseen-tyyppisiä rakenteita on kuitenkin usein käytetty myös tilanteissa, joissa jotakin tekoa tai tapahtumaa vain seuraa toinen, yleensä yllättävä, jolloin toinen ei edes voisi olla edellisen tarkoitus. Esimerkki: ”Pakkanen väistyi palatakseen entistä pahempana.” Sellaiseen on suhtauduttu torjuvasti, esimerkiksi Uudessa kielioppaassa seuraavasti:

Puhtaasti kirjallista on seuraavanlainen finaalisen lauseenvastikkeen käyttö: ”Saavuin paikalle yhdeksältä vain todetakseni, että kaikki olivat jo lähteneet.” – – Tällaiset rakenteet eivät ilmaise tarkoitusta, ja sujuvampaa olisikin käyttää niiden sijasta toisenlaisia ilmaisutapoja – –.

Jopa kirjan esimerkkilause on periaatteessa kaksitulkintainen, koska joskus voisi olla mah­dol­lis­ta saapua paikalle vain sen toteamiseksi, että kaikki ovat jo lähteneet.

Kielitoimiston kielioppiopas esittää (s. 222) ”koomisen tulkinnan” mahdollisuuden lauseelle ”He menivät naimisiin vuonna 1956 ero­tak­seen vuonna 1975”. Kuitenkin opas esittää ensisijaisesti (s. 221), että sellainen tehdäkseen-rakenne, jossa ”tarkoitus on taka-alalla” (todellisuudessa usein puuttuu täysin) ja sen sijaan ”korostuvat tilanteiden aikasuhde ja odotuksenvastaisen muutoksen merkitys”, on ”yleis­kielen mukainen”.

Kuvailevan kieliopin pitää tietysti kuvata tehdäkseen-rakenteen aikasuhdetta ilmaiseva käyttö, kuten Iso suomen kielioppi kuvaakin kohdassa § 513 Tarkoitusta ilmaiseva tehdäkseen ja sen tulkintoja. Sen sijaan ohjeellisessa kieliopissa tällainen kannanotto merkitsee epä­sel­vyy­den suosimista. Aikaa ilmaiseva tehdäkseen-rakenne on helposti korjattavissa, tyypillisesti käyttämällä ja- tai mutta-sanalla yhdistettyjä päälauseita. Kirjoitettaessa on rajan vetäminen sen välillä, onko sellainen rakenne kaksitulkintainen vai ei, usein vaikeaa – ja turhaa, koska voi käyttää varmasti yksi­selitteistä ilmaisua-

Liian raskaat lauseenvastikkeet

Lauseenvastikkeiden pahin ongelma on ehkä se, että niihin kasataan liian paljon asiaa. Arkisessa puhekielessä käytetään vain vähän lauseenvastikkeita, ja ne ovat hyvin lyhyitä, usein kiinteitä sanontoja, kuten ”mennen tullen”. Tavallisessa kirjoitetussa kielessä lauseen­vastikkeet ovat yleensä lyhyitä, niin että verbillä on yksi määrite, ehkä kaksi: ”käydessäni eilen Turussa”. Mutta joissakin kielimuodoissa, kuten virkakielessä, harrastetaan hyvin raskaita lauseenvastikkeita, kuten ”suorittaessani eilen eräiden virkatoimien takia melko lyhyen käynnin Turussa”.

Jos lauseenvastikkeiden raskauteen vielä liittyy se, että samassa virkkeessä on monia lauseenvastikkeita, ilmaisu muuttuu useimmille lähes käsittämättömäksi. Lisäksi mukaan tulee helposti kielivirheitä.

Lauseenvastikkeet voidaan yleensä korvata sivulauseilla. Jos teksti on mutkikasta, niin tällöin kuitenkin virkkeistä tulee silloin pitkiä ja hankalia. Usein on tarpeen jakaa tekstiä eri virkkeisiin asiasisällön mukaan tai muutella sanajärjestystä.

Esimerkistä ilmenee, että runsaasti lauseenvastikkeita sisältävä ilmaisu (1) on jonkin verran lyhyempi kuin vaihtoehtoiset ilmaisut (2) ja (3). Lyhyyden hintana on kuitenkin vaikea­selkoi­suus.

Tekemällä-tyyppisen lauseenvastikkeen merkitys

Lauseenvastikkeita laajassa merkityksessä ovat myös tekemällä-tyyppisen verbin­muodon ympärille rakentuvat ilmaukset. Esimerkiksi lauseessa Avaa ovi painamalla nappia kaksi viimeistä sanaa vastaavat sivulausetta siten, että painat nappia. Tällainen lauseen­vastike kuvaa keinoa.

Yleisesti lauseenvastike on subjektin ja predikaatin yhteinen määrite. Lauseenvastike voi ilmaista muun muassa sen, milloin tai miten joku (subjekti) tekee jotain (predikaatti). Esimerkiksi lau­sees­sa ”Hän pysäytti koneen nappia painamalla” lauseenvastike ”nappia painamalla” il­mai­see, miten (mitä välinettä käyttäen) hän pysäytti koneen. Lauseen­vastikkeen tekijänä on lauseen subjekti, tässä ”hän”.

Tämän takia esimerkiksi seuraavanlaista lauseenvastiketta on pidetty virheellisenä: ”Pyö­ri­mi­nen loppuu nappia painamalla”. Eihän pyöriminen paina nappia. Sen sijaan ”Pyö­ri­mi­nen lopetetaan nappia painamalla” olisi oikein; tekijänä on tällöin verbinmuodon ”lopetetaan” ajateltu tekijä, tässä ”kuka tahansa”. Ymmärrettävistä syistä tällaiset il­mai­su­tyy­pit kui­ten­kin sekaantuvat toisiinsa. Lisäksi väärinkäsityksen vaaraa yleensä ei ole sil­loin, kun pre­di­kaat­ti on luonteeltaan passiivinen eli kuvaa, mitä subjektille tapahtuu (esim. ”loppuu”).

Kielenhuollon nykyisissä ohjeissa ei juuri käsitellä tällaisia kysymyksiä, mutta esimerkiksi E. A. Saarimaan Kielen­opas korostaa, että tekemällä-tyyppinen muoto ”ei ole mikään irrallinen lause­adverbiaali, vaan määrää hallitsevaa verbiä, ilmoittaa sen tekemisen keinoa tai tapaa”. Näinhän ei voi olla esimerkiksi tässä käsitellyssä lauseessa, koska ”painamalla” ei kuvaa loppumisen, vaan lopettamisen keinoa.

Ongelma on kuitenkin yleensä vältettävissä pienehköillä muutoksilla lauserakenteessa. Voidaan joko korvata lauseenvastike sivulauseella tai sitten vaihtaa sen verbiä:

Vakavia väärinkäsityksiä voi syntyä, jos tekemällä-tyyppistä lauseenvastiketta käytetään ehdon ilmaisemiseen. Jos kirjoitetaan ”tekemällä tietoturvasuunnitelma voidaan yrityksen tietoturvallisuus järjestää asianmukaiseksi”, annetaan aivan väärä käsitys. Eihän pelkkä suunnitelman tekeminen vielä järjestä mitään. Oikeammin: ”kun on tehty tieto­turva­suun­ni­tel­ma, voidaan yrityksen tietoturvallisuus järjestää asianmukaiseksi”.

Tehdessä vai tehtäessä?

Yleensä tehdessä-tyyppisen lauseen­vastikkeen tekijä ilmaistaan genetiivissä olevalla mää­rit­teel­lä tai possessiivi­suffiksilla, esimerkiksi Villen tehdessä tai (minun) tehdessäni. Sel­lais­ta rakennetta kuin hän teki virheitä tätä kirjoittaessa pidetään virheellisenä: pitää olla kir­joit­taes­saan.

Jos tekijää ei ilmaista, kyseeseen tulevat sellaiset muodot kuin tehdessä tai tehtäessä. Usein molemmat ovat mahdollisia, mutta ilmauksilla voi olla sävyero, ja lisäksi on tapauksia, joissa vain toinen on oikein. Edellinen vastaa sivulausetta kun tekee (jossa ei ole subjektia eli tekijäksi ajatellaan kuka tahansa), jälkimmäinen sivu­lausetta kun tehdään (joka on mer­ki­tyk­sel­tään saman­tapainen, mutta muun muassa sisältää mahdollisuuden, että tekijöitä on useita).

Normit eivät ota selvää kantaa siihen, milloin jompi­kumpi tällaisista vaihto­ehdoista on parempi tai ainoa oikea. Kieli­kellon 2/2022 kirjoitus Tarkastellessa vai tarkasteltaessa? hahmottelee kyllä eroja ja ottaa kantaa, mutta ei esitä yleistä ohjetta.

Sopiva menettely on, että tehdessä-tyyppistä muotoa, jonka yhteydessä tekijää ei ilmaista, käytetään vain silloin, kun lauseen predikaatti on subjektiton tekee-tyyppinen muoto. Tällöin lauseella ja lauseen­vastikkeella on sama looginen subjekti, ”kuka tahansa”. Muutoin käytetään tekijättömissä lauseen­vastikkeissa tehtäessä-tyyppistä muotoa. Tämän mukaisesti olisi edel­li­ses­sä esimerkissä parempi käyttää liikuttaessa-muotoa.

Objektin ja predikatiivin sija lauseenvastikkeessa

Mitä monimutkaisempi lauseenvastike, sitä useammin herää epäilys siitä, mihin sijamuotoon objekti pannaan. Ks. kohtaa Objektin sijamuoto.

Myös predikatiivin sijamuodon valinta aiheuttaa ongelmia lauseen­vastikkeissa. Nykyinen sääntö on, että sija on sama kuin se olisi vastaavassa sivu­lauseessa. Sanotaan esimerkiksi ”Uskoin kokeen olevan vaikea”, koska sivu­lausetta käytettäessä sanottaisiin ”Uskoin, että koe on vaikea”. Tosin Kieli­toimiston ohje­pankin sivu tekevän- ja tehneen-tyyppisistä rakenteista sanoo: ”Genetiivi­muoto (vaikean) on harvinainen ja vanhahtava, mutta mahdollinen”. Sen sijaan sen ohje tehdessä- ja tehtyä-tyyppisistä rakenteista sanoo, että genetiiviäkin käytetään (esim. ”kuumeen ollessa korkean”), ”mutta se ei ole yleis­kielen suosituksen mukainen”.

Lauseenvastike ja pilkku

Nykyiset pilkun käytön säännöt vaativat pilkun sivulauseen ja päälauseen väliin, mutta kiel­tä­vät käyttämästä pilkkua lauseenvastikkeen ja lauseen muun osan välissä. Tämä osittain epä­loo­gi­nen sääntö vaikeuttaa usein lauseen jäsentämistä etenkin, jos se alkaa pitkällä lau­seen­vas­tikkeella. Ongelma voidaan usein poistaa korvaamalla lauseenvastike sivulauseella.

Pilkuttomuussääntöä rikotaan usein. Vaikka pilkku auttaisi hahmotusta, se kuitenkin saattaa myös häiritä, kuten mikä tahansa kielen normeista tai yleisestä käytännöstä poikkeava voi häiritä.

Kaavamaistuneet lauseenvastikkeet: ”riippuen ilmasta”

Kielenhuollon vanhoja mielikohteita

Monien kielenhuoltajien mieliaiheisiin kuuluvat sellaiset ilmaisut kuin ”siitä ja siitä johtuen”. Edellä sanotun mukaisesti tällaiset ilmaisut ovatkin epäilyttäviä. Eiväthän ne tarkoita sitä, mitä niiden pitäisi tarkoittaa lauseenvastikkeita yleisesti koskevien sääntöjen mukaan, kuten sellaista sivulausetta kuin ”siten, että se johtuu siitä ja siitä”. Kielenhuollon vanhoja ohjeita on usein yritetty saada perille siten, että selitetään, miten naurettavia sellaiset ilmaisut kuin ”hän hyppää seipäällä 4–5 metriä riippuen ilmasta” oikeastaan ovat. Uudempi ja osuvampi on eräs Fingerpori-sarjakuva, jossa lääkäri sanoo: ”Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiinne suku­elimiä koskien.”

Naurettavaksi osoittaminen ei kuitenkaan tunnu tehoavan kovin hyvin. Yleinen kielitaju ei suhtaudu lauseenvastikkeisiin ihan kielioppien ja normien mukaisesti. Yleensä ihmiset eivät pysähdy ajattelemaan, onko ”ilmasta riippuen” todella ilmasta roikkumista.

Kun lauseenvastikkeen käyttö on normien vastaista, syynä on useinkin se, että lau­seen­vas­ti­ke ei viittaa siihen tekemiseen, jonka lauseen subjekti ja predikaatti ilmaisevat. Lau­sees­sa ”hän hyppää seipäällä 4–5 metriä riippuen ilmasta” ei ”riippuen ilmasta” määritä lau­seen ydin­tä ”hän hyppää”, kuten kieliopin mukaan pitäisi. Se määrittää adverbiaalia ”4–5 met­riä” eli kertoo, että tulos riippuu ilmasta (säästä).

On kuitenkin hyvä käyttää lauseenvastikkeita vain normien mukaisesti. Se ei yleensä ole vaikeaa.

Yleensä helppo purkaa sivulauseeksi

Kaavamaistuneelle lauseenvastikkeelle löytyy usein helposti parempi vaihtoehto, jopa useita paljon parempia vaihtoehtoja.

Hyväksyttävät johtuen ja riippuen?

Käytännössä kuitenkin monet johtuen-tyyppiset muodot ovat muodostuneet kaavamaisten sanontojen osiksi. Tällaiset sanonnat eivät sovi hyvään tyyliin, mutta paperikielen moniin muotoihin ne ovat pesiytyneet niin vahvasti, ettei niitä useinkaan kannattaisi ruveta kor­jai­le­maan kielentarkistuksessa. Kielenhuollossa niihin on ruvettu suhtautumaan sallivammin, ja niiden katsotaan kehittyneen postpositioiksi.

Sakari Vihonen kirjoitti jo Kielikellon numerossa 1/1985 artikkelissa Kielen normit ja niiden tulkitseminen arvosanaa annettaessa: ”Nykyviestinnässä johtuen ja riippuen ovat niin vakiintuneita, ettei kielenkäyttäjien enemmistö edes tajua niitä ver­bin­muo­doik­si. Ne ovat irronneet taivutusparadigmoistaan ja kiteytyneet partikkeleiksi.” Hänen mu­kaan­sa niiden käyttöä ei tulisi pitää virheenä. Nykyisin niitä saattaakin nähdä jopa kie­len­huol­ta­jien teksteissä.

Myös Kielikellon 2/2010 artikkelissa Näin ollen suhtaudutaan hyväksyvästi lauseen­vas­tik­kei­den laajentuneeseen käyttöön, vaikka siinä varoitetaankin niiden liiallisesta, maneeri­mai­ses­ta käytöstä. Artikkeli mainitsee useita sanontoja, joissa lauseenvastikkeessa käytetty muo­to ”on ikään kuin irtaantunut sille tyypillisistä lauseasemista”, mikä tarkoittanee, ettei ky­se enää ole lauseenvastikkeesta. Tällaisiksi se mainitsee muodot alkaen, lähtien, lukien, johtuen, riippuen, liittyen, perustuen ja koskien. Näiden asema kielessä kuitenkin taitaa vaih­del­la. Esi­mer­kik­si alkaen lienee jo suojassa kielenhuollon kritiikiltä, vaikka sillä muo­dos­te­tut ra­ken­teet ei­vät kovin puhtaita lauseen­vastikkeita olekaan.

Kielikellon 3/2010 artikkelissa Asiaa koskien, toimenpiteitä edellyttäen mainitsee ki­tey­ty­neik­si ilmauksiksi, ”joissa infinitiivi on jo täysin irtaantunut sille ominaisista tehtävistä”, myös seuraavat: tarpeen tullen, juurta jaksaen ja alun pitäen. Se mainitsee myös muodon päätellen esimerkkinä sanonnoista, joissa ”tekijänä on subjektin sijaan joku täsmentämätön persoona”. Toisaalta se mainitsee ilmauksia, jotka on muodostettu sanoilla johtuen, koskien ja riippuen, ja esittää ne vältettäviksi sen takia, että infinitiivillä on eri tekijä kuin predikaatilla – vaikka nä­mä ovat edellä mainittuja, käytännössä pitkälti postpositioiksi muuttuneita sanoja!

Miten tähän sekavuuteen pitäisi suhtautua? Seuraava lähestymistapa voisi olla järkevä:

• Lauseenvastikkeiden käyttö pyritään pitämään vanhojen normien mukaisena. Tällöin tehden-tyyppiselle rakenteelle on ominaista, että
  • se ilmaisee, mitä lauseen subjekti tekee lauseen predikaatin ilmaiseman tekemisen ohella (samanaikaisesti)
  • se kuvaa oheistekemistä eikä ilmaise esimerkiksi syytä, seurausta tai päätelmää
• Vakiintuneeksi sanonnoiksi kiteytyneitä lauseenvastikkeita, kuten alun alkaen, voi käyttää, vaikka käyttö poikkeaakin edellä mainituista säännöistä. Vakiintuneina voi pitää ainakin Nykysuomen sanakirjasta löytyviä tämäntyyppisiä sanontoja. Vakiintuneita ovat edellä mainittujen lisäksi muun muassa alun pitäen ja vastaavat pitäen-sanan käytöt sekä yllättäen.
• Sellaisiin verbinmuotoihin, joita yleisesti käytettään postpositioina, kuten riippuen ja johtuen, suh­tau­du­taan sallivasti. Niitä ei korjata muiden teksteissä, ellei korjauksella saavuteta sel­vää ym­mär­ret­tä­vyy­den paranemista. Niitä voi käyttää omissa teksteissäkin, jos muunlainen ilmaisu johtaisi hankaluuksiin.

Pikakorjaus voi pahentaa

Johtuen-tyyppisten sanojen käyttö postpositioina ei juurikaan häiritse lukijoita. Sen sijaan niitä sisältävien ilmausten kiireessä tai huolimattomasti tehty korjaus voi johtaa todellisiin ongelmiin.

Seuraava esimerkki on erään tietokonejärjestelmän ilmoitustekstistä:

Se, mihin sana ”tämä” viittaa, on asiayhteydessäänkin epäselvää, joten tässä on myös esi­merk­ki pronominien käytön ongelmista. Mutta hämmennystä on herättänyt myös ilmaisu ”yh­tey­den nopeuden mukaan”. Se on mitä ilmeisimmin suomennettu tyyppiä ”depending on…” olevasta englanninkielisestä tekstistä. Suomentaja on selvästikin yrittänyt välttää kie­len­huol­lon paheksumaa riippuen-ilmaisua, mutta iskenyt kirveensä kiveen, kuten täl­lai­ses­sa asiassa usein käy. Kielenhuoltajien antamaa ohjetta korvata riippuen-ilmaisu mukaan-ilmai­sul­la ei pidä soveltaa ajattelematta, mitä virkkeessä oikein halutaan sanoa.

Esimerkkivirkkeessä on ilmeisesti tarkoitus sanoa useita asioita yhdellä kertaa:

• aikaa voi vierähtää
• ajan kesto riippuu yhteyden nopeudesta
• ja siitä voi riippua sekin, kuluuko aikaa lainkaan (käyttäjän kokemusmaailmassa).

Jos ei ole aikaa ja taitoa esittää asiaa selkeästi, on ehkä parempi käyttää kehnoa, mutta luki­joil­le suhteellisen ymmärrettävää ilmaisua ”yhteyden nopeudesta riippuen”. Sellaisen ilmauk­sen suurin vika ei ole se, että se rikkoo oikeakielisyyden sääntöjä, vaan epäselvyys: siitä ei useinkaan ilmene selvästi, mikä riippuu jostakin. Kuten edellä mainittiin, laajentuneessa käy­tös­sä lauseenvastike ei määritä subjektia ja predikaattia vaan jotain muuta – eikä usein­kaan ole ilmeistä, mitä se määrittää.

Niinpä korjaaminen usein edellyttää, että tiedetään itse asiasta enemmän kuin siitä on tekstissä sanottu. Tässä tapauksessa sopiva ilmaisu voisi olla seuraava:

Tavallisia kaavamaisuuksia ja niiden korjauksia

Seuraavassa taulukossa on muutamia tyypillisiä johtuen-tyyppisiä kaavamaisia sanontoja ja parempia vaihtoehtoja niille. Mutta jos tällaisia sanontoja korjataan, on siis ajateltava, mikä virkkeen tarkoitettu sisältö on. Korjattu ilmaisu on yleensä täsmällisempi, ja on tärkeää, että tällöin valitaan vaihtoehto, joka täsmentää oikeaan suuntaan eli sanoo sen, mitä on tar­koi­tettu.

Voiko sanoa ”voi olla tehnyt”?

Sellaisissa rakenteissa kuin voi olla tehnyt ja saattaa olla tehty on mukana lauseen­vastikkeen omainen rakenne, jossa olla-verbiin liittyy menneen ajan partisiippi. Rakenteita ei pidetä yleis­kieleen kuuluvina, vaikka ne ovat melko tavallisia muun muassa käännöksissä. Tilalle suositellaan lähinnä sellaisia rakenteita kuin on voinut tehdä tai on voitu tehdä. Usein kuitenkin sopisi myös vastaava sivulause taikka yksin­kertaisempi virke, jossa epävarmuus ilmaistaan adverbilla, kuten ehkä. Toisaalta eri vaihto­ehtoihin voi liittyä erilaisia sävyjä.

Edellä esitetyt vaihtoehdot voidaan kokea erisävyisiksi. Ensimmäinen ikään kuin vastaa kysymykseen, millainen ongelma on, ja voitaisiin korvata (kömpelöhkösti) sivu­lausetta käyttävällä ilmauksella ”Ongelma saattaa olla sellainen, että se on syntynyt pikkuhiljaa”. Toisessa vaihtoehdossa paino on verbeillä (saattanut syntyä). Kolmas ja neljäs esittävät eriasteisesti, että kyse on mahdollisuudesta, ja tällaisissa vaihto­ehdoissa voidaan muunnella adverbia ilmaisemaan erilaisia mahdollisuuden asteita, esimerkiksi ehkä, mahdollisesti ja hyvin mahdollisesti.

Yleisemmin kuvattuna tässä on kyse ilmaus­tyypistä, jossa täytymistä tai voimista il­mai­se­vaan predikaattiin, kuten pitää, saattaa, täytyy tai voi, liittyy olla-sana ja menneen ajan par­ti­siip­pi (kuten tehnyt tai tehtävä) Niihin suositellaan seuraavan­tapaisia korjauksia (mutta muun­kin­lai­set korjaukset ovat siis mahdollisia):

Kielenhuollon kantaa selostetaan Kielikellon 1/2009 artikkelin ”Voiko näin olla sanottu?” – Moni­verbisten predikaattien liitto­muodoista ja Kielitoimiston kielioppi­oppaassa s. 361. Kantaa ei juuri perustella, vaan puhutaan ilmausten luontevuudesta ja vieraiden kielten vaikutuksesta. Epäilemättä esimerkiksi rakenne sana voi olla lainattu (oikeammin: sana on voitu lainata) onkin ainakin osittain ruotsin tai muiden kielten vaikutusta (vrt. esim. ordet kan ha inlånats).

Kielitoimiston kielioppiopas väljentää kantaa seuraavasti:

Jos kuitenkin aineksen -nut/-nyt sisältävä muoto on adjektiivinen (esim. van­hen­tu­nut, pilaantunut), lause on luonnehtiva olla-verbillinen predikatiivi­lause. Tällöin ilmaus saattaa olla vanhentunut vastaa tyypiltään rakennetta saattaa olla vanha.

Ongelma saattaa olla vanhentunut ja hankala.

Säännöissä ei käsitellä ns. agenttipartisiippeja kuten tekemäni, eikä niiden ilmeisesti ole tarkoitus koskea niitä. Esimerkiksi lause Virhe voi olla minun tekemäni on moitteeton.