Nykyajan kielenopas, luku 10 Lauseet ja virkkeet:

Sanajärjestys

”Vapaa sanajärjestys”

Usein sanotaan, että suomessa sanajärjestys on vapaa. Oikeampaa olisi sanoa, että suomessa sanajärjestyksellä ilmaistaan yleensä vivahteita ja painotuksia ilman, että lauseen perus­mer­ki­tys muuttuu. Sen sijaan esimerkiksi ruotsissa sanajärjestyksen muuttaminen voi muut­taa toteavan lauseen kysymykseksi.

Sanajärjestys ei siis ole yhdentekevä. Normaalipainotteisessa lauseessa järjestys on suo­mes­sa ns. SVO-järjestys eli subjekti, verbi, objekti, siis esimerkiksi ”Pekka sai ison ka­lan”. Siitä poikkeaminen herättää huomiota ja saattaa varsin paljonkin muuttaa painotuksia. Esi­mer­kik­si lause ”Ison kalan sai Pekka” voisi kuvastaa hämmästelyä (jos paino on sanoilla ”ison ka­lan”)​ tai se voitaisiin sanoa tilanteessa, jossa puhutaan tunnetusta kalasta ja ker­ro­taan, että juuri Pekka sai sen (jos paino on sanalla ”Pekka”).

Esimerkistä ilmenee, että sanajärjestys useinkin toimii yhdessä puheen painotusten kans­sa. Siksi sanajärjestyksellä ei kirjoitetussa kielessä voi ilmaista vivahteita kovinkaan luo­tet­ta­vas­ti. Sillä voidaan kuitenkin ehkä selventää merkitystä ja tehdä ilmaisu suju­vam­maksi.

Kohdassa Lauseen eri jäsennystavat kuvataan, miten sanajärjestystä muuttamalla voi usein poistaa moniselitteisyyden. Seuraavassa esimerkissä ensimmäinen lause jättää epä­sel­väk­si, sanotaanko siinä maineikkaaksi Helsingin yliopistoa vai professori von Wrightiä (vaiko ehkä Helsinkiä?).

Maineikkaan Helsingin yliopiston professorin G. H. von Wrightin tutkimukset
Helsingin yliopiston maineikkaan professorin G. H. von Wrightin tutkimukset

Onko käänteinen sanajärjestys vierasvoittoista?

Vanhoissa kielenoppaissa on usein varoiteltu matkimasta ruotsin sanajärjestyssääntöjä. Esimerkiksi sivulauseen jälkeisessä päälauseessa on ruotsissa käänteinen sanajärjestys, siis predikaatti ennen subjektia. Vanhassa kirjasuomessa sitä matkittiin paljon: ”Kun hän oli sen sanonut, lähti hän – –”. Yleensä suomessa on luontevampaa käyttää suoraa sanajärjestystä, eli subjekti on ennen predikaattia: ”Kun hän oli sen sanonut, hän lähti – –”.

Ohjeet on kuitenkin usein ymmärretty väärin, ikään kuin käänteinen sanajärjestys olisi kielletty. Kielentarkistajat saattavat täysin tarpeettomasti korjailla lauseiden sanajärjestystä sen sijaan, että kunnioittaisivat kunkin kirjoittajan tyyliä ja harkintaa.

Nykyisiä ohjeita kuvailee Kieli­toimiston ohje­pankin sivu Sanajärjestys: suora ja käänteinen sanajärjestys.

Käänteinen sanajärjestys tekee ilmaisusta usein kevyemmän etenkin silloin, kun pre­di­kaat­ti on lyhyt ja painoton ja subjekti on pitkä. Tällöin predikaatti, esimerkiksi on tai teki, myös antaa jo lau­seen luke­mi­sen varhaisessa vaiheessa vihjeen siitä, mistä teosta tai tapah­tu­mas­ta siinä on puhe.

Eilisessä kokouksessa Kansallisen yhtenäisyyden demokraattinen edistyspuolue teki useita esityksiä, jotka kaikki hylättiin.
Eilisessä kokouksessa teki Kansallisen yhtenäisyyden demokraattinen edistyspuolue useita esityksiä, jotka kaikki hylättiin.

Sanajärjestyksen valintaan voi vaikuttaa sekin, viittaako subjekti johonkin aiemmin mai­nit­tuun vai onko se uutta asiaa. Etenkin jos subjektin tarkoittamasta kohteesta on teks­tis­sä juuri ollut puhe, on suora sanajärjestys yleensä luontevampi. Jos taas subjekti viittaa johonkin aiemmin mainitsemattomaan, voi käänteinen sanajärjestys sopia paremmin. Jos edellisen esimerkin teksti olisi ensimmäinen viittaus kyseiseen puolueeseen, suora sanajärjestys voisi olla jopa outo: lukija voisi ruveta ihmettelemään, olikos tästä puolueesta ollut puhetta aiemmin.

Kun predikaatti on liittomuoto, voi ilmausta usein keventää sijoittamalla apuverbin (olla-verbin) ennen subjektia. Vertaa seuraavia:

Äskettäin eräs aikamme tunnetuimmista vaikuttajista on sanonut – –
Äskettäin on eräs aikamme tunnetuimmista vaikuttajista sanonut – –

Käänteinen sanajärjestys on tavallinen lainauksen jälkeisessä johtolauseessa, joka kertoo, kuka puhui tai kirjoitti. Erityisen luonteva se on silloin, kun henkilö on aiemmin mai­nit­se­ma­ton ja lukijalle ehkä tuntematon; tätä saatetaan korostaa mainitsemalla titteli, ikä tms.

”Ehdotus on mahdoton toteuttaa”, sanoo insinööri Aila Ekkonen, 28.

Vaikka sivulauseen jälkeisessä päälauseessa ei pidäkään kaavamaisesti käyttää käänteistä sanajärjestystä, se usein selventää virkkeen rakennetta. Predikaatti osoittaa subjektia sel­vem­min siirtymisen uuteen lauseeseen. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa sivulause lop­puu sanaan, joka on samassa taivutusmuodossa (yleensä perusmuodossa) kuin pää­lau­seen subjekti.

Koska kartoitus oli hyödyllinen, uusi hallitus päätti toistaa sen.
Koska kartoitus oli hyödyllinen, päätti uusi hallitus toistaa sen.

Jos teksti menee kielentarkistukseen, on kuitenkin syytä varautua siihen, että tarkistaja saattaa ”korjata” kaikki ”epäsuomalaiset” tai ”tarpeettomat” käänteiset sanajärjestykset.

Uutisotsikoiden oudot sanajärjestykset

Suomen kielessä on yleisenä periaatteena, että uutena mainittava asia sijaitsee lauseen loppupuolella. Erityisesti tämä koskee lauseita, jotka ilmaisevat, mitä on löytynyt tai mitä on sattunut jollekin.

Roskakasasta löytyi kultakoru. [Löytyi koru, josta ei ollut tiedetty mitään]
Kultakoru löytyi roskakasasta. [Kateissa ollut, tekstissä aiemmin mainittu koru löytyi]

Uutisotsikoinnissa on kuitenkin jo pitkään käytetty yleisesti sanajärjestystä, jossa tärkeä asia on aivan alussa, vaikka se viittaakin johonkin uuteen. Syynä on, että otsikon halutaan he­rät­tä­vän lukijan kiinnostuksen heti ensimmäisillä sanoilla.

Niinpä otsikossa saatetaan kirjoittaa ”Kultakoru löytyi roskakasasta”, kun tarkoitetaan ennen tuntemattoman korun löytymistä. Vaikka tämä on uutistoimittajien kielessä tavallista, siitä ei kannata ottaa mallia. Uutisissakin tällainen sanajärjestys kannattaa rajoittaa ot­si­koi­hin.

Määritteiden järjestys

Kun puhutaan suomen kielen sana­järjestyksestä, tarkoitetaan yleensä vain edellä käsiteltyä subjektin ja predikaatin järjestystä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että muut sana­järjestys­asiat eivät juuri aiheuta ongelmia ainakaan suomea äidin­kielenään puhuville. Ne opitaan tie­dos­ta­mat­to­mas­ti kielen luonnollisessa oppimisessa.

Adverbiaalien järjestys

Adverbiaalien keskinäinen järjestys vaihtelee tyylin ja painotusten mukaan, mutta normaalisti järjestys on seuraava: aika, paikka, tapa. Yleensä predikaatin määritteet sijoittuvat predikaatin jälkeen ja tavallisesti objektin jälkeen.

Tapasin hänet eilen Helsingissä aivan sattumalta.

Lauseenvastikkeissa adverbiaalit kuitenkin sijoittuvat predikaattia vastaavan verbin­muodon (infinitiivin tai partisiipin) edelle. Vastakkainen järjestys (”tapaamani eilen mies”) olisi suo­ras­taan kielen­vastainen, kieleen kuulumaton.

Eilen Helsingissä aivan sattumalta tapaamani mies kertoi – –.

Sellaisia ilmauksia kuin Villen tapaaminen eilen Helsingissä ei pidetä lauseen­vastikkeina ainakaan sana­järjestyksen kannalta. Esimerkin tapaaminen tulkitaan verbin­johdokseksi, ja sikäli kuin se saa ad­ver­biaa­le­ja, ne sijoittuvat sen jälkeen.

Substantiivin määritteiden järjestys

Substantiivin ja sen määritteiden (attribuuttien) järjestys on normaalisti seuraava:

  1. pronomini
  2. possessiivinen genetiivimäärite
  3. lukumäärää ilmaiseva määrite
  4. adjektiivit (ja partisiipit)
  5. ei-possessiiviset genetiivi­määritteet
  6. substantiivi
  7. paikallissija-attribuutti.
nämä Paavon kolme iloista lasta veneessä

Selityksiä:

Jos substantiivilla on possessiivinen genetiivi­määrite ja luku­määrää ilmaiseva määrite, niiden keskinäinen järjestys vaikuttaa olennaisesti merkitykseen. Esimerkiksi hänen kaksi poikaansa, jossa järjestys on edellä kuvatun mukainen, sisältää sen, että hänellä ei ole muita poikia. Sen sijaan kaksi hänen poikaansa sisältää sen, että hänellä on muitakin poikia, ja tarkoittaa samaa kuin kaksi hänen pojistaan.

Adjektiivien järjestys

Substantiivin määritteinä olevien adjektiivien keskinäinen järjestys on yleensä seuraavan taulukon mukainen.

Adjektiivin tyyppi Esimerkkejä
1partisiippi(lauseke) (upeasti) sisustettu
2yksilöivä (rajoittava), kuten superlatiivi tai järjestysluku paras; kolmas
3proadjektiivi (pronominikantainen adjektiivi)sellainen
4 subjektiivisesti kuvaileva upea; mielenkiintoinen
5 objektiivisesti kuvaileva suuri; vihreä
6alkuperän t. paikan mukaan luokitteleva suomalainen
7muu luokitteleva rautainen
8taipumaton pikku
uljas uusi maailma
ihastuttava pieni pyöreä ruskea puinen pöytä

Esitys perustuu lähinnä Ison suomen kieliopin kuvaukseen §:issä 582–586. Niiden sisältöä on tiivistetysti selostettu myös Sanastelua-sivuston sivulla Adjektiivien järjestys.

Ensimmäinen tyyppi tarkoittaa lähinnä partisiippi­lausekkeita, joissa partisiippiin liittyy ainakin yksi määrite, esimerkiksi eilen Espoossa tapahtunut. Pelkkä partisiippi, kuten kiinnostava, käyttäytyy usein kuvailevan adjektiivin tavoin.

Kunkin tyypin sisällä voi järjestykseen vaikuttaa adjektiivien pituus: lyhyempi tulee yleensä ensin, esimerkiksi pieni punainen. Toisaalta myös painotus ja muut seikat voivat vaikuttaa järjestykseen, muun muassa niin, että kokoa ilmaiseva määrite on ennen väriä ilmaisevaa.

Englannin kielessä on muun muassa Merriam-Websterin kuvauksen mukaan hyvinkin kiinteä adjektiivien järjestys: opinion, size, age, shape, color, origin, material, purpose. Suomessakin tämän­tapainen järjestys on tavallinen: opinion (mielipide) vastaa taulukon tyyppiä 4, size (koko), age (ikä), shape (muoto) ja color (väri) tyyppiä 5, origin (alkuperä) tyyppiä 6 ja material (materiaali) ja purpose (tarkoitus) tyyppiä 7.