Usein sanotaan, että suomessa sanajärjestys on vapaa. Oikeampaa olisi sanoa, että suomessa sanajärjestyksellä ilmaistaan yleensä vivahteita ja painotuksia ilman, että lauseen perusmerkitys muuttuu. Sen sijaan esimerkiksi ruotsissa sanajärjestyksen muuttaminen voi muuttaa toteavan lauseen kysymykseksi.
Sanajärjestys ei siis ole yhdentekevä. Normaalipainotteisessa lauseessa järjestys on suomessa ns. SVO-järjestys eli subjekti, verbi, objekti, siis esimerkiksi ”Pekka sai ison kalan”. Siitä poikkeaminen herättää huomiota ja saattaa varsin paljonkin muuttaa painotuksia. Esimerkiksi lause ”Ison kalan sai Pekka” voisi kuvastaa hämmästelyä (jos paino on sanoilla ”ison kalan”) tai se voitaisiin sanoa tilanteessa, jossa puhutaan tunnetusta kalasta ja kerrotaan, että juuri Pekka sai sen (jos paino on sanalla ”Pekka”).
Esimerkistä ilmenee, että sanajärjestys useinkin toimii yhdessä puheen painotusten kanssa. Siksi sanajärjestyksellä ei kirjoitetussa kielessä voi ilmaista vivahteita kovinkaan luotettavasti. Sillä voidaan kuitenkin ehkä selventää merkitystä ja tehdä ilmaisu sujuvammaksi.
Kohdassa Lauseen eri jäsennystavat kuvataan, miten sanajärjestystä muuttamalla voi usein poistaa moniselitteisyyden. Seuraavassa esimerkissä ensimmäinen lause jättää epäselväksi, sanotaanko siinä maineikkaaksi Helsingin yliopistoa vai professori von Wrightiä (vaiko ehkä Helsinkiä?).
Vanhoissa kielenoppaissa on usein varoiteltu matkimasta ruotsin sanajärjestyssääntöjä. Esimerkiksi sivulauseen jälkeisessä päälauseessa on ruotsissa käänteinen sanajärjestys, siis predikaatti ennen subjektia. Vanhassa kirjasuomessa sitä matkittiin paljon: ”Kun hän oli sen sanonut, lähti hän – –”. Yleensä suomessa on luontevampaa käyttää suoraa sanajärjestystä, eli subjekti on ennen predikaattia: ”Kun hän oli sen sanonut, hän lähti – –”.
Ohjeet on kuitenkin usein ymmärretty väärin, ikään kuin käänteinen sanajärjestys olisi kielletty. Kielentarkistajat saattavat täysin tarpeettomasti korjailla lauseiden sanajärjestystä sen sijaan, että kunnioittaisivat kunkin kirjoittajan tyyliä ja harkintaa.
Nykyisiä ohjeita kuvailee Kielitoimiston ohjepankin sivu Sanajärjestys: suora ja käänteinen sanajärjestys.
Käänteinen sanajärjestys tekee ilmaisusta usein kevyemmän etenkin silloin, kun predikaatti on lyhyt ja painoton ja subjekti on pitkä. Tällöin predikaatti, esimerkiksi on tai teki, myös antaa jo lauseen lukemisen varhaisessa vaiheessa vihjeen siitä, mistä teosta tai tapahtumasta siinä on puhe.
Sanajärjestyksen valintaan voi vaikuttaa sekin, viittaako subjekti johonkin aiemmin mainittuun vai onko se uutta asiaa. Etenkin jos subjektin tarkoittamasta kohteesta on tekstissä juuri ollut puhe, on suora sanajärjestys yleensä luontevampi. Jos taas subjekti viittaa johonkin aiemmin mainitsemattomaan, voi käänteinen sanajärjestys sopia paremmin. Jos edellisen esimerkin teksti olisi ensimmäinen viittaus kyseiseen puolueeseen, suora sanajärjestys voisi olla jopa outo: lukija voisi ruveta ihmettelemään, olikos tästä puolueesta ollut puhetta aiemmin.
Kun predikaatti on liittomuoto, voi ilmausta usein keventää sijoittamalla apuverbin (olla-verbin) ennen subjektia. Vertaa seuraavia:
Käänteinen sanajärjestys on tavallinen lainauksen jälkeisessä johtolauseessa, joka kertoo, kuka puhui tai kirjoitti. Erityisen luonteva se on silloin, kun henkilö on aiemmin mainitsematon ja lukijalle ehkä tuntematon; tätä saatetaan korostaa mainitsemalla titteli, ikä tms.
Vaikka sivulauseen jälkeisessä päälauseessa ei pidäkään kaavamaisesti käyttää käänteistä sanajärjestystä, se usein selventää virkkeen rakennetta. Predikaatti osoittaa subjektia selvemmin siirtymisen uuteen lauseeseen. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa sivulause loppuu sanaan, joka on samassa taivutusmuodossa (yleensä perusmuodossa) kuin päälauseen subjekti.
Jos teksti menee kielentarkistukseen, on kuitenkin syytä varautua siihen, että tarkistaja saattaa ”korjata” kaikki ”epäsuomalaiset” tai ”tarpeettomat” käänteiset sanajärjestykset.
Suomen kielessä on yleisenä periaatteena, että uutena mainittava asia sijaitsee lauseen loppupuolella. Erityisesti tämä koskee lauseita, jotka ilmaisevat, mitä on löytynyt tai mitä on sattunut jollekin.
Uutisotsikoinnissa on kuitenkin jo pitkään käytetty yleisesti sanajärjestystä, jossa tärkeä asia on aivan alussa, vaikka se viittaakin johonkin uuteen. Syynä on, että otsikon halutaan herättävän lukijan kiinnostuksen heti ensimmäisillä sanoilla. Monissa kielissä sellainen sanajärjestys on aivan luonteva, koska niissä voidaan epämääräisellä artikkelilla ilmaista, ettei kyse ole mistään aiemmin mainitusta tai muuten tunnetusta, esimerkiksi ”A golden jewel – –”.
Niinpä otsikossa saatetaan kirjoittaa ”Kultakoru löytyi roskakasasta”, kun tarkoitetaan ennen tuntemattoman korun löytymistä. Vaikka tämä on uutistoimittajien kielessä tavallista, siitä ei kannata ottaa mallia. Uutisissakin tällainen sanajärjestys kannattaa rajoittaa otsikoihin.
Kun puhutaan suomen kielen sanajärjestyksestä, tarkoitetaan yleensä vain edellä käsiteltyä subjektin ja predikaatin järjestystä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että muut sanajärjestysasiat eivät juuri aiheuta ongelmia ainakaan suomea äidinkielenään puhuville. Ne opitaan tiedostamattomasti kielen luonnollisessa oppimisessa.
Adverbiaalien keskinäinen järjestys vaihtelee tyylin ja painotusten mukaan, mutta normaalisti järjestys on seuraava: aika, paikka, tapa. Yleensä predikaatin määritteet sijoittuvat predikaatin jälkeen ja tavallisesti myös objektin jälkeen.
Lauseenvastikkeissa adverbiaalit kuitenkin sijoittuvat predikaattia vastaavan verbinmuodon (infinitiivin tai partisiipin) edelle. Vastakkainen järjestys (”tapaamani eilen mies”) olisi suorastaan kielenvastainen, kieleen kuulumaton.
Sellaisia ilmauksia kuin Villen tapaaminen eilen Helsingissä ei pidetä lauseenvastikkeina ainakaan sanajärjestyksen kannalta. Esimerkin tapaaminen tulkitaan verbinjohdokseksi, ja sikäli kuin se saa adverbiaaleja, ne sijoittuvat sen jälkeen.
Substantiivin ja sen määritteiden (attribuuttien) järjestys on normaalisti seuraava:
Selityksiä:
Substantiivin määritteinä olevien adjektiivien keskinäinen järjestys on yleensä seuraavan taulukon mukainen.
| Adjektiivin tyyppi | Esimerkkejä | |
|---|---|---|
| 1 | partisiippi(lauseke) | (upeasti) sisustettu |
| 2 | yksilöivä (rajoittava), kuten superlatiivi tai järjestysluku | paras; kolmas |
| 3 | proadjektiivi (pronominikantainen adjektiivi) | sellainen |
| 4 | subjektiivisesti kuvaileva | upea; mielenkiintoinen |
| 5 | objektiivisesti kuvaileva | suuri; vihreä |
| 6 | alkuperän t. paikan mukaan luokitteleva | suomalainen |
| 7 | muu luokitteleva | rautainen |
| 8 | taipumaton | pikku |
Esitys perustuu lähinnä Ison suomen kieliopin kuvaukseen §:issä 582–586. Niiden sisältöä on tiivistetysti selostettu myös Sanastelua-sivuston sivulla Adjektiivien järjestys.
Ensimmäinen tyyppi tarkoittaa lähinnä partisiippilausekkeita, joissa partisiippiin liittyy ainakin yksi määrite, esimerkiksi eilen Espoossa tapahtunut. Pelkkä partisiippi, kuten kiinnostava, käyttäytyy usein kuvailevan adjektiivin tavoin.
Kunkin tyypin sisällä voi järjestykseen vaikuttaa adjektiivien pituus: lyhyempi tulee yleensä ensin, esimerkiksi pieni punainen. Toisaalta myös painotus ja muut seikat voivat vaikuttaa järjestykseen, muun muassa niin, että kokoa ilmaiseva määrite on ennen väriä ilmaisevaa.
Englannin kielessä on muun muassa Merriam-Websterin kuvauksen mukaan hyvinkin kiinteä adjektiivien järjestys: opinion, size, age, shape, color, origin, material, purpose. Suomessakin tämäntapainen järjestys on tavallinen: opinion (mielipide) vastaa taulukon tyyppiä 4, size (koko), age (ikä), shape (muoto) ja color (väri) tyyppiä 5, origin (alkuperä) tyyppiä 6 ja material (materiaali) ja purpose (tarkoitus) tyyppiä 7.
Jos substantiivilla on genetiivimäärite ja lukumäärää ilmaiseva määrite, niiden järjestys vaikuttaa olennaisesti merkitykseen. Esimerkiksi ilmaus hänen kaksi poikaansa on poissulkeva: sisältää sen, että hänellä ei ole muita poikia; se siis tarkoittaa samaa kuin hänen molemmat poikansa. Sen sijaan kaksi hänen poikaansa jättää avoimeksi sen, onko hänellä muitakin poikia. (Jos halutaan ilmaista yksiselitteisesti, että muitakin poikia on, voidaan sanoakaksi hänen pojistaan.)
Tämä kuvataan Kielitoimiston kielioppioppaan kohdassa Sanajärjestys: tytön kaksi koiraa vai kaksi tytön koiraa?. Varsin usein kuitenkin käytetään sellaista ilmausta kuin tytön kaksi koiraa käytetään niin, ettei se ole poissulkeva, siis vaikka tytöllä on muitakin koiria. Ison suomen kieliopin kohta Tarkennemääritteiden sijainti ja vaikutusala kuvaileekin: ”Jos genetiivimäärite edeltää numeraalia tai sanaa harva, ilmaus tulkitaan tavallisimmin niin, että kyseessä on jäännöksettömästi koko puheena oleva joukko”. Käytännössä asiayhteys voi johtaa toiseen tulkintaan.
Sanajärjestys ei vaikuta merkitykseen silloin, kun lukusana on yksi. Ilmaukset kokeen yksi tehtävä ja yksi kokeen tehtävä tarkoittavat samaa,