Nykyajan kielenopas, luku 10 Lauseet ja virkkeet:

Sanajärjestys

”Vapaa sanajärjestys”

Usein sanotaan, että suomessa sanajärjestys on vapaa. Oikeampaa olisi sanoa, että suomessa sanajärjestyksellä ilmaistaan yleensä vivahteita ja painotuksia ilman, että lauseen perus­mer­ki­tys muuttuu. Sen sijaan esimerkiksi ruotsissa sanajärjestyksen muuttaminen voi muut­taa toteavan lauseen kysymykseksi.

Sanajärjestys ei siis ole yhdentekevä. Normaalipainotteisessa lauseessa järjestys on suo­mes­sa ns. SVO-järjestys eli subjekti, verbi, objekti, siis esimerkiksi ”Pekka sai ison ka­lan”. Siitä poikkeaminen herättää huomiota ja saattaa varsin paljonkin muuttaa painotuksia. Esi­mer­kik­si lause ”Ison kalan sai Pekka” voisi kuvastaa hämmästelyä (jos paino on sanoilla ”ison ka­lan”)​ tai se voitaisiin sanoa tilanteessa, jossa puhutaan tunnetusta kalasta ja ker­ro­taan, että juuri Pekka sai sen (jos paino on sanalla ”Pekka”).

Esimerkistä ilmenee, että sanajärjestys useinkin toimii yhdessä puheen painotusten kans­sa. Siksi sanajärjestyksellä ei kirjoitetussa kielessä voi ilmaista vivahteita kovinkaan luo­tet­ta­vas­ti. Sillä voidaan kuitenkin ehkä selventää merkitystä ja tehdä ilmaisu suju­vam­maksi.

Kohdassa Lauseen eri jäsennystavat kuvataan, miten sanajärjestystä muuttamalla voi usein poistaa moniselitteisyyden. Seuraavassa esimerkissä ensimmäinen lause jättää epä­sel­väk­si, sanotaanko siinä maineikkaaksi Helsingin yliopistoa vai professori von Wrightiä (vaiko ehkä Helsinkiä?).

Maineikkaan Helsingin yliopiston professorin G. H. von Wrightin tutkimukset
Helsingin yliopiston maineikkaan professorin G. H. von Wrightin tutkimukset

Onko käänteinen sanajärjestys vierasvoittoista?

Vanhoissa kielenoppaissa on usein varoiteltu matkimasta ruotsin sanajärjestyssääntöjä. Esimerkiksi sivulauseen jälkeisessä päälauseessa on ruotsissa käänteinen sanajärjestys, siis predikaatti ennen subjektia. Vanhassa kirjasuomessa sitä matkittiin paljon: ”Kun hän oli sen sanonut, lähti hän – –”. Yleensä suomessa on luontevampaa käyttää suoraa sanajärjestystä, eli subjekti on ennen predikaattia: ”Kun hän oli sen sanonut, hän lähti – –”.

Ohjeet on kuitenkin usein ymmärretty väärin, ikään kuin käänteinen sanajärjestys olisi kielletty. Kielentarkistajat saattavat täysin tarpeettomasti korjailla lauseiden sanajärjestystä sen sijaan, että kunnioittaisivat kunkin kirjoittajan tyyliä ja harkintaa.

Nykyisiä ohjeita kuvailee Kieli­toimiston ohje­pankin sivu Sanajärjestys: suora ja käänteinen sanajärjestys.

Käänteinen sanajärjestys tekee ilmaisusta usein kevyemmän etenkin silloin, kun pre­di­kaat­ti on lyhyt ja painoton ja subjekti on pitkä. Tällöin predikaatti, esimerkiksi on tai teki, myös antaa jo lau­seen luke­mi­sen varhaisessa vaiheessa vihjeen siitä, mistä teosta tai tapah­tu­mas­ta siinä on puhe.

Eilisessä kokouksessa Kansallisen yhtenäisyyden demokraattinen edistyspuolue teki useita esityksiä, jotka kaikki hylättiin.
Eilisessä kokouksessa teki Kansallisen yhtenäisyyden demokraattinen edistyspuolue useita esityksiä, jotka kaikki hylättiin.

Sanajärjestyksen valintaan voi vaikuttaa sekin, viittaako subjekti johonkin aiemmin mai­nit­tuun vai onko se uutta asiaa. Etenkin jos subjektin tarkoittamasta kohteesta on teks­tis­sä juuri ollut puhe, on suora sanajärjestys yleensä luontevampi. Jos taas subjekti viittaa johonkin aiemmin mainitsemattomaan, voi käänteinen sanajärjestys sopia paremmin. Jos edellisen esimerkin teksti olisi ensimmäinen viittaus kyseiseen puolueeseen, suora sanajärjestys voisi olla jopa outo: lukija voisi ruveta ihmettelemään, olikos tästä puolueesta ollut puhetta aiemmin.

Kun predikaatti on liittomuoto, voi ilmausta usein keventää sijoittamalla apuverbin (olla-verbin) ennen subjektia. Vertaa seuraavia:

Äskettäin eräs aikamme tunnetuimmista vaikuttajista on sanonut – –
Äskettäin on eräs aikamme tunnetuimmista vaikuttajista sanonut – –

Käänteinen sanajärjestys on tavallinen lainauksen jälkeisessä johtolauseessa, joka kertoo, kuka puhui tai kirjoitti. Erityisen luonteva se on silloin, kun henkilö on aiemmin mai­nit­se­ma­ton ja lukijalle ehkä tuntematon; tätä saatetaan korostaa mainitsemalla titteli, ikä tms.

”Ehdotus on mahdoton toteuttaa”, sanoo insinööri Aila Ekkonen, 28.

Vaikka sivulauseen jälkeisessä päälauseessa ei pidäkään kaavamaisesti käyttää käänteistä sanajärjestystä, se usein selventää virkkeen rakennetta. Predikaatti osoittaa subjektia sel­vem­min siirtymisen uuteen lauseeseen. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa sivulause lop­puu sanaan, joka on samassa taivutusmuodossa (yleensä perusmuodossa) kuin pää­lau­seen subjekti.

Koska kartoitus oli hyödyllinen, uusi hallitus päätti toistaa sen.
Koska kartoitus oli hyödyllinen, päätti uusi hallitus toistaa sen.

Jos teksti menee kielentarkistukseen, on kuitenkin syytä varautua siihen, että tarkistaja saattaa ”korjata” kaikki ”epäsuomalaiset” tai ”tarpeettomat” käänteiset sanajärjestykset.

Uutisotsikoiden oudot sanajärjestykset

Suomen kielessä on yleisenä periaatteena, että uutena mainittava asia sijaitsee lauseen loppupuolella. Erityisesti tämä koskee lauseita, jotka ilmaisevat, mitä on löytynyt tai mitä on sattunut jollekin.

Roskakasasta löytyi kultakoru. [Löytyi koru, josta ei ollut tiedetty mitään]
Kultakoru löytyi roskakasasta. [Kateissa ollut, tekstissä aiemmin mainittu koru löytyi]

Uutisotsikoinnissa on kuitenkin jo pitkään käytetty yleisesti sanajärjestystä, jossa tärkeä asia on aivan alussa, vaikka se viittaakin johonkin uuteen. Syynä on, että otsikon halutaan he­rät­tä­vän lukijan kiinnostuksen heti ensimmäisillä sanoilla.

Niinpä otsikossa saatetaan kirjoittaa ”Kultakoru löytyi roskakasasta”, kun tarkoitetaan ennen tuntemattoman korun löytymistä. Vaikka tämä on uutistoimittajien kielessä tavallista, siitä ei kannata ottaa mallia. Uutisissakin tällainen sanajärjestys kannattaa rajoittaa ot­si­koi­hin.