Tekijänoikeus sisältää pääsääntöisesti sen, että teoksen tekijällä on yksinomainen määräämisvalta teoksen suhteen sikäli, kuin kyse on teoksen kappaleiden valmistamisesta tai teoksen saattamisesta yleisön saataviin.
Tekijänoikeuden rajoituksina tai poikkeuksina voidaan pitää kaikkia niitä laeissa olevia sääntöjä, jotka rajoittavat edellä mainittua tekijän määräämisvaltaa. Tärkeänä esimerkkinä voidaan mainita oikeus kopioida teos yksityistä käyttöä varten; tämä jokaiselle kuuluva oikeus, jonka aluetta ilmeisesti tullaan jatkuvasti supistamaan, samalla rajoittaa tekijälle kuuluvaa oikeutta. Rajoituksia on säädetty useista erilaisista syistä ja eri maissa eri tavoilla. Sellaiset säädökset ovat väistämättä varsin tulkinnanvaraisia.
Suomessa ja muuallakin on yleisesti esitetty periaate, jonka mukaan rajoituksia on tulkittava ahtaasti silloin, kun on kyse rajoituksista lailla säädettyihin oikeuksiin. Tätä on kuitenkin kritisoitu siltä kannalta, että tekijänoikeuden rajoitukset ovat samalla muiden ihmisten, "yleisön" tai "yhteiskunnan" oikeuksia.
Kansainväliset tekijänoikeussopimukset sallivat tekijänoikeuden rajoittamisen poikkeustapauksissa ja esittävät myös periaatteita, joita silloin on noudatettava. Tulkinnat ja toteutukset vaihtelevat kuitenkin maittain. Seuraavassa tarkastellaan kahta esimerkkiä.
Suomen ja yleensä pohjoismaiden tekijänoikeusjärjestelmässä rajoitukset ovat lähinnä kasuistisia: laissa luetellaan nimenomaisia rajoituksia, joita sovelletaan aivan määrätynlaisissa tapauksissa. Tähän sisältyy se, että luettelo on tyhjentävä, eikä tekijänoikeutta voida rajoittaa pelkän järkevyysharkinnan perusteella. Rajoitukset tekijänoikeuslaissa koottu sen 2 lukuun, ja niitä on lukuisia ja varsin erilaisia. Ehkäpä tärkeimpinä voidaan pitää yksityiseen käyttöön kopioinnin oikeutta, sitaattioikeutta ja sopimuslisenssijärjestelmiä.Toisaalta Yhdysvaltain tekijänoikeuslaissa keskeinen asema on fair use -käsitteellä, joka on esitetty lain pykälässä § 107 Limitations on exclusive rights: Fair use seuraavasti:
- - the fair use of a copyrighted work, including such use by reproduction in copies or phonorecords or by any other means specified by that section, for purposes such as criticism, comment, news reporting, teaching (including multiple copies for classroom use), scholarship, or research, is not an infringement of copyright. In determining whether the use made of a work in any particular case is a fair use the factors to be considered shall include
- the purpose and character of the use, including whether such use is of a commercial nature or is for nonprofit educational purposes;
- the nature of the copyrighted work;
- the amount and substantiality of the portion used in relation to the copyrighted work as a whole; and
- the effect of the use upon the potential market for or value of the copyrighted work.
The fact that a work is unpublished shall not itself bar a finding of fair use if such finding is made upon consideration of all the above factors.
Tämä siis sisältää yleisen oikeuden käyttää teosta, kunhan käyttö on "fair use". Luettelo sallituista käyttötavoista ja -tarkoituksista ei ole tyhjentävä vaan esimerkinomainen. Säädös sisältää toisaalta varsin täsmällisesti muotoiltuja kriteerejä, jotka on otettava huomioon arvioitaessa, onko kyseess fair use. Toisaalta säädös ei sano mitään siitä, miten näitä kriteerejä painotetaan. Selvää kuitenkin on, että tarkoitus on aina tarkastella tilannetta kokonaisuutena. Esimerkiksi käytön ei-kaupallisuus ei suinkaan yksinään riitä tekemään käyttöä sallituksi eikä toisaalta kaupallisuus yksinään merkitse, ettei kyseessä voisi olla fair use.
Käytännössä erot tekijänoikeusjärjestelmien välillä eivät ole niin suuria, kuin edellä kuvatuista periaatteellisista eroista voisi päätellä. Järjestelmät johtavat samantapaiseen rajoituskäytäntöön, jossa erot johtuvat pikemminkin tulkinnoista kuin säädösten eroista. Ja Yhdysvaltain laissakin on fair use -säädöksen lisäksi useita kasuistisia rajoituksia ( 108 - 121 §). Erityisesti on huomattava, että Suomen kasuistinen järjestelmäkin sisältää, varsinkin tärkeimpien rajoitusten kuten sitaattioikeuden osalta, sangen väljiä muotoiluja. Voidaan jopa sanoa, että osittain tämä järjestelmä on lakiteknisesti vähemmän täsmällinen, vähemmän kirjoitettuun lakiin perustuva kuin yhdysvaltalainen, koska Suomen laki ei anna mitään normeja sille, miten sellaisia käsitteitä kuin "hyvä tapa" on tulkittava. Tässä asiassa Suomen järjestelmä on enemmän omiaan johtamaan siihen, että tavallinen kansalainen tarvitsee juristin apua tietääkseen, mitä laki oikeasti sanoo!
Laajahkoja kannanottoja sitaattioikeuden tulkintaan sisältyy tekijänoikeusneuvoston lausuntoihin 1996:13, 1997:3 ja 1997:9. On kuitenkin muistettava, että tekijänoikeusneuvoston kannanotot ovat vain neuvoa-antavia lausuntoja (tekijänoikeuslain 55 §).
Tulkittaessa tekijänoikeuden rajoituksia kiinnitetään nykyisin kansainvälisesti (mm. EU:n ja WIPO:n piirissä) huomiota Bernin sopimuksen 9. artiklan 2. kohtaan:
It shall be a matter for legislation in the countries of the
Union [established by the Berne convention]
to permit the
reproduction of such works in certain special cases, provided that such
reproduction does not conflict with a normal exploitation of the work and does
not unreasonably prejudice the legitimate interests of the author.
Sitä tulkitaan niin, että tekijänoikeuden rajoituksen on läpäistävä seuraava kolmivaiheinen testi ollakseen hyväksyttävä. (Mm. eräässä WIPO:n valmisteluasiakirjassa kyseisestä säännöstä on käytetty nimitystä three-pass test.)
EU:n piirissä tämä näkemys oli vahvasti esillä direktiivin 2001/29/EY valmistelussa. Three-pass test -ajatuksen ohella tähdättiin myös huomattavasti täsmällisemmän muotoilun siitä, millaisia rajoituksia tekijänoikeuteen ylipäänsä sallittaisiin EU:ssa.
Direktiivin mukaan tekijän yksinoikeutta vodaan rajoittaa toisaalta kopiointioikeuden (reproduction right), toisaalta yleisön saataviin saattamisen (communication to the public right) osalta.
Ehdotuksen alkuperäisen esittelyn kohta Exceptions oli kokonaisuudessaan seuraava (korostus alkutekstissä; eräs esitystekninen virhe luetelman esittämisessä on korjattu tässä):
In addition to the specific exceptions concerning the reproduction right,
Member States would also have the option of applying exceptions to both
the reproduction right and the communication to the public right in the
case of:
- use for the sole purpose of illustration for teaching and scientific
research
- non-commercial uses for the benefit of visually-impaired or hearing-impaired
people
- use of excerpts in connection with the reporting of current events
- quotations for criticism or review
- use for the purposes of public security
or proper performance of an administrative or judicial procedure.
The exceptions in the draft directive are exhaustive - in other
words, Member States would not be allowed to apply any other exceptions
than those explicitly listed in the Directive. Moreover, when applying
the exceptions, Member States would have to limit them to specific cases
and to respect the economic interests of rightholders. This important
limitation on exceptions corresponds to the so-called "three-step-test"
in the two new WIPO Treaties.
Tämä olisi merkinnyt, että Suomessa tekijänoikeuden rajoituksia olisi ollut supistettava joko lainsäädäntöä tai sen tulkintaa muuttamalla ainakin seuraavasti:
for the sole purpose of illustration
)
opetuksessa ja tieteellisessä tutkimuksessa,
ajankohtaisten tapahtumien selostamiseen sekä
kritiikkiin ja katsauksiin;
tiukasti tulkiten
Ilmeistä on, että aivan näin tiukkaa tulkintaa ei kaikilta osin tarkoitettu. Suuntaus on kyllä selvästi kohti tekijänoikeuden poikkeusten kuten sitaattioikeuden entistä tarkempaa rajaamista. Mutta direktiiviehdotuksen käsittelyssä päädyttiin useilta osin vähemmän radikaaleihin muutoksiin. Lisätietoja: "Tekijänoikeus tietoyhteiskunnassa" - Arvioita direktiivin 2001/29/EY merkityksestä.