Suomen kielen normien muutoksia, luku 11 Merkit:

Ajatusviivan pituus: ”–” vai ”—”?

Ajatusviivan pituus on vaihdellut, eikä sitä aiemmin säädelty normeilla. Vaihtelu ei johdu vain fonteista, vaan merkistökoodeihin on määritelty erikseen lyhyempi ajatusviiva eli n-viiva (en dash) ja pitempi ajatusviiva eli m-viiva (em dash). Kielikellon 3/1998 kohta Ajatusviiva – ja — asetti sallivan normin:

Nämä eripituiset ajatusviivat ovat lähtöisin painotekniikan tarpeista. Kielenhuolto ei ole pitänyt tarpeellisena erottaa niitä eri käyttö­tarkoi­tuk­siin, joten kaikissa ajatus­viivan tehtävissä voi käyttää kumman pituista ajatusviivaa tahansa. Pääasia on, että ajatusviiva eroaa selvästi yhdysmerkistä (-).

Todellisuudessa kyse ei ole ollut paino­tekniikan tarpeista, vaan kahdesta erilaisesta perinteestä, jotka on pitänyt ottaa huomioon merkkikoodeissa ja fonteissa. Suomen­kieli­ses­sä kirjallisuudessa käytettiin aie­mmin yleisesti pitkää ajatus­viivaa. Se oli kirjoissa tavallinen, ja lyhyt ajatus­viiva alkoi yleistyä il­mei­ses­ti vasta muutama vuosikymmen sitten. Vielä PSK käytti pitkää ajatus­viivaa muun muassa ajatus­viiva-artikkelissa, mutta kuitenkin pois­jätön merkkinä kahta lyhyttä ajatus­viivaa (– –). Sen sijaan KSK:n ajatus­viiva-artikkeli esittää ajatus­viivana vain lyhyen ajatus­viivan.

Kielikellon 2/2006 kohdassa Ajatusviiva – kaikki ajatusviivat ovat lyhyitä, ja siinä sanotaan:

Standardissa SFS 4175 Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen suositetaan kahdesta eripituisesta ajatusviivasta lyhyempää (–).

Tämä liittyy vuonna 2006 vahvistettuun standardin SFS 4175 versioon, johon otettiin nimenomainen kannanotto ajatusviivan pituudesta.

Samanlainen viittaus on KOKO:ssa ja Kielitoimiston ohjepankin kohdassa Ajatusviiva. Voidaankin sanoa, että kahden erilaisen ajatusviivan sallimisesta on asiallisesti ottaen luovuttu. Kielen­huollon normit eivät kuitenkaan yksi­selit­tei­ses­ti määrittele suomen kielen ajatus­viivaa lyhyeksi.

Täysin johdonmukainen kielenhuollon linja ei kuitenkaan ole. Kielikello-leh­des­sä käytettiin aiemmin sekä lyhyttä että pitkää ajatusviivaa, jopa niin, että sivuhuomautuksen ympärillä olevista ajatus­viivoista toinen on lyhyt ja toinen pitkä. Vuoden 1999 jälkeen pitkä ajatusviiva kuitenkin kävi harvinaiseksi, ainakin sikäli kuin Kielikellon verkkoversiosta voi päätellä. Se mainitaan Kielikellossa 3/2001 artikkelissa Ajatusviiva ja yhdysmerkki, joka kuitenkin käyttää kaikissa esimerkeissään lyhyttä ajatusviivaa. Lisäksi pitkää ajatus­viivaa käytetään johdon­mukai­ses­ti Kielikellon 2/2004 artikkelissa Anagrammi, palindromi ja sananmuunnos. Muutoin kielenhuollon uudehkoissa kirjoituksissa käytetään lyhyttä ajatusviivaa.

Kielikellon 4/2007 artikkeli Seksistinen suomi on erityyppinen: siinä tekstin ajatusviivat ovat lyhyitä, mutta pitkää ajatusviivaa on käytetty lähdeluettelossa tekijän nimen toistamisen sijasta. Tämä on typografinen käytäntö, jota esiintyy muuallakin, mutta jota suomen kielen normeissa ei kuvata. (Ks. kuvausta Pitkä ajatusviiva kirjallisuusviitteissä.)

Kun teksteissä oli alkanut esiintyä yleisesti sekä lyhyttä että pitkää ajatusviiva, saattoi herätä kysymys, pitäisikö ne eriyttää eri tehtäviin, kuten amerikan­englannissa on tehty. Ehdotuksia tehtiin kuitenkin vain vähän, eivätkä ne herättäneet mainittavaa huomiota. Aihetta on käsitelty verkkosivulla Onko viivoissa ajatusta ja pituutta?