Etuliitteet

Etuliitteiden käyttö on yleensä eksponenttiesitystä kätevämpää sekä kirjoituksessa että varsinkin puheessa, mutta aivan aina se ei ole mahdollista, koska etuliitteet eivät aina riitä esim. ydinfysiikassa tai tähtitieteessä.

Seuraava taulukko esittää SI-järjestelmän etuliitteet. Potenssiin korotusta on merkitty sirkumfleksilla (^), jotta esitys olisi luettavissa mahdollisimman monenlaisilla laitteilla.

Etuliitteistä kaksi ensin ja kaksi viimeksi mainittua otettiin käyttöön vasta v. 1991, ja ne ovat vielä suhteellisen tuntemattomia ja harvoin käytettyjä. Englanniksi niiden nimet ovat yocto, zepto, zetta ja yotta. Yllä olevat suomenkieliset ovat Kielikello-lehden numerossa 4/2000 mainitut; niitä on käytetty myös mittayksikköasetuksessa ja standardissa SFS-ISO 80000-1.

Jos etuliitteitä ei käytetä, olisi siis kymmenen eksponentin oltava kolmella jaollinen. Esimerkiksi muunnoskaava, jolla elektronivoltit muutetaan SI-järjestelmän mukaisiksi yksiköiksi, esitetään yleensä muodossa 1 eV = 1,6022×10^(−19) J, mutta parempi olisi siis esitysmuoto 160,22×10^(−21) J taikka 0,16022×10^(−18) J tai 0,16022 aJ. Yhtenä syynä siihen, että tätä sääntöä ei noudateta, on se, että tavallisimmissa tietokoneiden ohjelmointi­kielissä ei ole kovinkaan helppoa määrätä, että luvun eksponenttiesityksessä tulee eksponentin olla kolmella jaollinen. Onneksi Fortran-90-kielessä on tähän välineet, ns. EN-muotoilukoodi (engineering notation). Ks. myös dokumenttia Printing floating-point numbers in C using "engineering notation" and SI prefixes, jossa on C-koodi tällaiseen tarkoitukseen.

Useiden suositusten mukaan etuliitteiden sentti (c), desi (d), deka (da, aiemmin D) ja hehto (h) käyttö ei ole suositeltavaa. Nehän poikkeavat edellä esitetystä periaatteesta, jonka mukaan käytetään kolmella jaollisia kymmenen potensseja, mikä yhtenäistää esitysasua ja helpottaa suureiden vertailua. Esimerkiksi senttimetristä olisi syytä kokonaan luopua. Joskus se voi tuntua kätevältä yksiköltä – mikäpä yksikkö ei joskus tuntuisi kätevältä! – mutta esim. arkkitehdit ovat perinteisesti ilmaisseet keittiökalusteiden leveydet millimetreinä ilman mitään vaikeuksia. Joskus em. etuliitteiden käyttöä puolustellaan sillä, että mittauksen tarkkuus tulee samalla ilmaistuksi:’ ilmaisu 85 cm antaa ymmärtää, että on mitattu senttimetrin tarkkuudella, kun taas 850 mm olisi millimetrin tarkkuudella oikea, mikä ei ehkä pidä paikkaansa. Jos kuitenkin halutaan ilmaista mittaustarkkuus täsmällisesti, se on tehtävä aivan eri tavalla kuin mittayksiköiden valinnalla. – Luopuessamme sentti- ja dekametreistä yms. teemme muuten samalla tarpeettomaksi kysymyksen, pitäisikö käyttää lyhennettä cm vai sm ja pitäisikö englannissa kirjoittaa deca vai amerikkalaisittain deka.

Etuliitteitä c, d, da ja h ei pitäisi käyttää ainakaan sellaisissa yhteyksissä, joissa se ei ole vanha tapa. Esimerkiksi newtonista (N) voi periaatteessa muodostaa kerrannaisen senttinewton (cN), mutta sitä ei juuri käytetä. Esimerkiksi ilmauksen 1 cN sijasta sopii kirjoittaa 10 mN (kymmenen millinewtonia). Vastaavasti kirjoitaan 100 g tai 0,1 g eikä 1 hg.

Eksponenttiesitys ja etuliitteet ovat siis keskenään vaihtoehtoisia; etuliite-esitys on oikeastaan vain lyhennysmerkintä, joskin siinä kerroin liitetään mittayksikköön eikä lukuarvoon kuten eksponentti- esityksessä. Muunnokset esitystapojen välillä ovat varsin vaivattomia. Mutta näitä esitystapoja ei saisi käyttää tarpeettomasti sekaisin, ja erityisesti pitäisi välttää sitä, että saman arvon esittämisessä käytetään molempia yhdessä. Esimerkiksi valon nopeuden arvo esitetään yleensä tähän tapaan: 300 000 km/s. Tämähän ei ole mitenkään suositeltavaa. Lukuarvo ei ole välillä 0,1 – 1000. Jos se taas esitettäisiin muodossa 300 × 10³ km/s, käytettäisiin yhdessä sekä eksponenttiesitystä että etuliitettä, mikä on aivan epäloogista. Suositeltava esitys on sellainen kuin 300 Mm/s, joka on kaiken lisäksi lyhyempi kirjoittaa ja lukea (kolmesataa megametriä sekunnissa).

Johdannaisyksiköt on muodostettu muiden yksiköiden tuloina tai osamäärinä. Tällöin mahdollinen etuliite kuuluu aina ensimmäisen yksikön eteen, jolloin tietysti voidaan yhtä hyvin ajatella sen määrittävän koko yksikköä.