Venäjällä elävien suomensukuisten kansojen ja niiden kielten nimiä, jotka olivat jo vakiintuneet suomeen, on muutettu ”omakielisiksi” eli kyseisen kansan itsestään käyttämäksi tai sitä muistuttavaksi sanaksi, esimerkiksi tšeremissi → mari.
NSK:ssa tšeremissi on varsinaisena hakusanana, ja mari on vain viittauksena siihen: ”tšeremissien omakielinen nimitys”. PSK:ssa suhde on jo toisin päin, ja KSK esittää, että tšeremissi on ”marin aiempi nimitys”. Välimuotoista kantaa edustaa vielä Kielikellon 3/1989 artikkeli Kielten nimet:
Muista etäsukukielistä [kuin unkarista] suositetaan käytettäväksi kielen puhujien omakieliseen nimitykseen pohjautuvaa nimeä. Kuitenkaan eri alkuperää olevia, jossakin määrin tuttuja kielten nimiä ei ole pidettävä virheellisinä. – –
Etäsukukielistä käytettävät suositettavat nimiasut hyväksyttävine synonyymeineen ovat seuraavat:
saame – lappi
mordva ja sen murteet erzä eli erzämordva (mahdollinen myös ersä) ja mokša eli mokšamordva
mari – tšeremissi
udmurtti – votjakki
komi – syrjääni
hanti – ostjakki
mansi – voguli
nenetsi – jurakki(samojedi)
enetsi – jeniseinsamojedi
nganasani – taugi(samojedi)
selkuppi – ostjakkisamojedi.
Luettelon hyväksyttävistä synonyymeista seuraavat ovat KSK:n mukaan ”aiempia nimiä”, siis vanhentuneita: tšeremissi, votjakki, syrjääni, ostjakki, voguli; nimeä jurakki ei edes mainita, vaikka vastaava suositettava nimi nenetsi on hakusanana.
Samanlaisia muutoksia on tehty myös kaukaisempien kansojen (ja kielten) nimiin. Erikoistapauksen muodostaa nimiryhmä inuitti, inuiitti, inuit ja eskimo. Eräästä Afrikan eteläosassa elävän kansan jäsenestä (ja kielestä) käytettiin vakiintuneesti englannista lainattua nimeä bushmanni tai bušmanni tai busmanni. Vielä PSK:ssa on näistä kaksi jälkimmäistä ilman viittausta mihinkään muuhun nimeen. KSK:ssa ne on ilmoitettu vanhentuneiksi, ja nykyinen nimi on sen mukaan sani.