Aiempien ohjeiden mukaan oli mahdollista, ehkä jopa suositeltavaa, käyttää heittomerkkiä tavurajan osoittamiseen kolmen eri vokaalin yhdistelmissä. Myöhemmissä ohjeissa sellainen esitetään poikkeuksellisena tai jätetään kokonaan esittämättä.
Aarni Penttilän kirjassa Suomen kielen äänne- ja oikeinkirjoitusoppi (1948) esitetään:
Jos kolmen tai neljän vierekkäisen vokaalimerkin yhtymässä on olemassa, varsinkin nopeasti lukiessa, mahdollisuus diftongittaa tavalla, jota ei tarkoiteta, on heittomerkin tavurajalla käyttäminen paikallaan. Esim. (haku:) ha’uissa, (hauki:) hau’issa, (hyöky:) hyö’yissä, (ruko:) ru’oissa, (ruoka:) ruo’issa ( ∼ ruuissa), (täky:) tä’yillä. Sensijaan aion, auennut, huoistuu, huoistaa, kaiun, kieuin, kiuas, leuan jne., joissa mainittua mahdollisuutta ei juuri ole, kirjoitetaan ilman heittomerkkiä.
Hyvin samanlainen esitys oli jo Knut Cannelinin kirjassa Kieliopas (3. painos 1924). Esimerkit heittomerkillisistä sanoista ovat suunnilleen samat; Cannelinilla on myös nä’yissä. Cannelinin mukaan luetelluissa tapauksissa ja niiden kaltaisissa ”on — oikean ääntämyksen osoittamiseksi — heittomerkin käyttö täysin paikoillaan”.
Esitys voidaan ymmärtää niin, että ei lainkaan pitäisi kirjoittaa hauista tai ruoissa ilman heittomerkkiä, koska ne ovat kaksitulkintaisia. Ensimmäinen on jopa kolmitulkintainen, koska se voi olla myös sanan hauis partitiivi. Sen sijaan hyöyissä ja täyillä ovat yksitulkintaisia; heittomerkki voi kyllä auttaa hahmottamista. Kirjassa ei siis esitetä yksiselitteistä yleistä säännöstöä siitä, missä tapauksissa heittomerkkiä tulisi käyttää.
NSK ei varsinaisesti käsittele aihetta, mutta siinä on sanan ruko kuvauksessa esimerkissä muoto ru’oille, ja sanan ruoka kuvauksessa on maininta ”mon:n heikkoasteisissa muodoissa voidaan i:n edelle kirjoittaa heittomerkki: ruo’issa”. Hakusanoina ovat ruo(’)ikko ja ruo(’)isto näin kirjoitettuina.
Sanojen huoistaa ja huoistua kirjoitusasut ovat NSK:ssa j:lliset: huojistaa ja huojistua. PSK ja KSK mainitsevat molemmat asut, mutta suosittavat j:llisiä. Yleisesti vokaalien välisen siirtymä-äänteen merkitseminen kirjaimella j tai v poistaa kolmen vokaalin yhdistelmän hahmottamisongelman. Niin on känyt myös, kun sanakirjoihin on otettu kirjoitusasut ruovikko ja ruovisto, vaikka tässäkin poiketaan yleisestä periaatteesta k:n astevaihtelun merkitsemisessä.
Esimerkiksi sana hauissa voi olla joko sanan haku tai sanan hauki muoto. Tämä vaikuttaa myös ääntämykseen, koska tavuraja sijaitsee eri paikoissa. Kielikellon 2 (1969) heittomerkkiohjeessa sanotaankin:
Heittomerkkiä käytetään – – joskus selvyyden vuoksi muutenkin, esim. ru’oissa (ruko), ha’uissa (haku).
Kielikellon 3/1998 heittomerkkiohje esittää saman ajatuksen:
Selvyyden vuoksi voi joskus olla tarpeen merkitä kahden eri vokaalinkin väliin osuva tavuraja.ha’uissa (< haku)
hauissa (< hauki)
Uusimmat viralliset ohjeet eivät mainitse tällaista heittomerkin käyttöä. Kielikellon 2/2006 heittomerkkiohje ei sisällä sellaista mainintaa, ei myöskään standardi Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen (SFS 4175), KOKO eikä KOP:n heittomerkkiohje. Kuitenkin Osmo Ikolan Nykysuomen käsikirja esittää (3. painoksessa v. 1992 s. 195) selventävän heittomerkin jopa suositeltavana:
Selvyyden vuoksi on syytä käyttää heittomerkkiä lisäksi sellaisissa harvinaisehkoissa muodoissa kuin haku : ha’uista (vrt. hauki : hauista) ja ruko : ru’oilla (vrt. ruoka : ruoilla).
Ikolan ja nykyisten ohjeiden linja siis ilmeisesti on, että kahden eri vokaalin välissä käytetään heittomerkkiä vain harvoin: muutamissa harvinaisissa sanoissa erottamassa ne tavallisemmista sanoista. Tosin nykyisin ei sanan haku muoto hauista ∼ ha’uista ole mitenkään harvinainen, koska puhutaan paljon Internet-ha’uista, tietokantaha’uista yms.