Suomen kielen lautakunta päätti 13.5.2016, että aiemmin suositellun kirjoitusasun evankelisluterilainen lisäksi hyväksytään myös yhdysmerkillinen evankelis-luterilainen. Päätöstä on selostettu Kielikellon 2/2016 artikkelissa Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? ja sen taustaa Kielikellon 1/2016 artikkelissa Evankelisluterilainen: suosituksen taustaa.
Yhdysmerkillinen asu on ainoana asuna NSK:ssa, ja se on myös evankelis-luterilaisen kirkon käyttämä asu. Sitä käytetään myös perustuslaissa ja kirkkolaissa. Sana on vanhastaan tulkittu rinnasteiseksi yhdyssanaksi, jollaiseen yleensä kuuluu yhdysmerkki.
Lautakunnan aiempi, vuonna 1986 tekemä kannanotto merkitsi siis selvää muutosta normiin. Kannanottoa on selitetty Kielikellon 3/1998 välimerkkisuositusten kohdassa Yhdysmerkki sillä, että kyseessä on yhdyssana, jossa ”osat eivät ole rinnasteiset vaan toinen määrittää toista”. Sama ajatus on Kielikellon 2/2006 yhdysmerkkiohjeissa, joissa erikseen mainitaan, että kyseessä on suomen kielen lautakunnan suosittama asu. Aiemmissa välimerkkisuosituksissa vuonna 1993 selitettiin erikseen: ”ei ole evankelinen ja luterilainen vaan evankelisesti luterilainen”. Ajatuskulku on varsin outo.
Käytännössä kyse ei ole mistään evankelisesta luterilaisuudesta vastakohtana jollekin muulle luterilaisuudelle, vaan siitä, että uskonsuuntaa kutsutaan kaksoisnimellä. Alkuosa korostaa evankeliumikeskeisyyttä, toinen taas suunnan syntyyn keskeisesti vaikuttanutta henkilöä. Jos sana evankelinen tulkitaan laajasti niin, että se tarkoittaa yleisesti ns. uskonpuhdistuksessa syntyneitä käsityksiä ja uskonsuuntia, niin looginen nimitys olisi oikeastaan luterilaisevankelinen!
Vuoden 1985 kannanotto on vaikuttanut lainsäädäntöön niin, että lakiteksteissä esiintyy molempia kirjoitusasuja – säädöksiin tehtyjen muutosten takia jopa saman säädöksen sisällä, esimerkiksi kirkkojärjestyksessä.
Vuoden 2016 kannanotto muutti normia uudelleen, mutta ei siis vanhalle kannalle.