Aakkostus
Aakkostuksesta on useita erilaisia, osittain ristiriitaisia
normeja ja käytäntöjä:
- Suomen kielen lautakunnan suositus vuodelta 1980. Se on kuvattu
Kielikellon 2/1980 artikkelissa
Aakkostus.
Epäselvää on, onko suosituksen katsottava edelleen
olevan voimassa.
Suosituksen mukaan
pääperiaatteena on kirjaimittainen, ei sanoittainen aakkostus, joten
sananväliä ei oteta huomioon, poikkeuksena henkilönnimet.
- Kansallinen standardi
Aakkostaminen ja siihen liittyvä ryhmittely
(SFS 4600:2000).
Se suosittelee sanoittaista aakkostusta (esim.
kevyt sinko on ennen sanaa kevytpaino).
Sisältää lukuisia erikoissääntöjä mm. sukunimien etuliitteiden
käsittelystä. Ks.
standardin SFS 4600 selitystä.
- Kansallinen standardi
Bibliografinen lajittelu (SFS 5050).
- Eurooppalainen ja Suomen kansallinen standardi
European Ordering Rules. Ordering of characters
from Latin, Greek, Cyrillic, Georgian and Armenian
scripts
(SFS-EN 13710).
Sen mukainen lajittelu on merkeittäistä niin, että
kaikki merkit (myös erikoismerkit ja välilyönnit) ovat
merkitseviä.
- Omana erikoisuutenaan oli
NSK:n käytäntö
hattukirjainten aakkostuksessa:
š on omana kirjaimenaan
(mm. š-alkuiset sanat ovat s-alkuisten jälkeen).
Standardin SFS 4600
noudattamista suositellaan mm. KOP:ssa
ja Kielitoimiston nimioppaassa.
Jälkimmäisessä itsessään ei kuitenkaan noudateta sitä.
Kirjain w lajitellaan vanhan käytännön mukaisesti kuten
v,
joten järjestys on esimerkiksi
Valta, Waltari, Virta.
SFS 4600 on tällä linjalla, mutta se sallii w:n
käsittelyn omana kirjaimenaan monikielisessä aineistossa,
jolloin
järjestys on esimerkiksi
Valta, Virta, Waltari.
SFS-EN 13170:n mukaan w on oma kirjaimensa.