Tavurajan osoittaminen vokaalien välillä

Heittomerkki identtisten vokaalien välissä

Heittomerkin käyttöä sellaisissa sanoissa kuin ruo’on voi perustella sillä, että se osoittaa tavurajan. Tavurajaa ei kuitenkaan yleensä osoiteta kirjoituksessa, paitsi sikäli, että yhdys­sanassa yhdys­merkki voi osoittaa osien rajan, joka on tietysti samalla tavu­raja.

Miksi tavuraja osoitetaan kahden identtisen vokaalin välissä, mutta ei muutoin? Sana ruo’on ei voisi sekoittua mihinkään muuhun sanaan, vaikka tavuraja jätettäisiin mer­kit­se­mät­tä. Sen sijaan tavurajaa ei useinkaan osoiteta sellaisissa sanoissa kuin hauista, joissa tavurajan sijainnilla on erotteleva vaikutus eli foneemin luonne: kyseessähän voi olla joko hauki- tai haku-sanan muoto. (Toki se voi olla myös hauis-sanan muoto, mutta silloin ääntämys ei kai eroa hauki-sanan muodosta.)

Laajempi heittomerkin käyttö

Säännöt ovat vaihtelevin sanamuodoin ja sävyin sallineet heitto­merkin käytön kahden eri vokaalinkin välillä. (Ks. Suomen kielen normien muutoksia, kohta Heitto­merkki vokaali­yhdistelmää selventämässä: ha’uissa.)

Selkein menettely olisi, että tavuraja osoitetaan aina heittomerkillä, jos sanassa on peräkkäin kolme vokaalimerkkiä, olipa niiden joukossa keskenään samanlaisia tai ei. Kirjoittaisimme siis hau’ista tai ha’uista ja toisaalta ka’oottinen. Tämä kuitenkin vaikuttaisi moniin tavallisiin sanoihin, joissa tuskin on hahmotus­vaikeuksia; kirjoitus­asut kau’an ja ai’on varmaan oudoksuttaisivat.

Selvyyden vaatimat heittomerkit

Vaihtoehtoinen, mutkikkaampi, mutta ehkä käytännöllisempi ratkaisu olisi seuraava: Jos sanassa on peräkkäin kolme vokaalimerkkiä, niin heittomerkkiä käytetään tavurajan osoittamiseen, ellei tilanne ole jokin seuraavista:

• jos kaksi ensimmäistä ovat samanlaiset, ne muodostavat pitkän vokaalin ja kolmas kuuluu eri tavuun (esi­mer­kik­si kaaos)
• jos kaksi viimeistä ovat samanlaiset, ne muodostavat pitkän vokaalin ja ensimmäinen kuuluu eri tavuun (esi­mer­kik­si kaoottinen)
• jos kaikki vokaalit ovat samanlaisia, niin kaksi ensimmäistä muodostavat pitkän vokaalin ja kolmas kuuluu eri tavuun (esi­mer­kik­si vaaan)
• muissa tapauksissa kaksi ensimmäistä muodostavat diftongin ja kolmas kuuluu eri tavuun (esi­mer­kik­si kauas).

Tällöin tavurajan sijainti olisi aina pääteltävissä yksin­kertaisten sääntöjen mukaan.

Täten siis käytettäisiin heittomerkkiä esimerkiksi sanoissa ko’oissa ja ruo’on kuten nykyistenkin sääntöjen mukaan, mutta järjestelmällisesti myös sellaisissa sanoissa kuin ha’uissa, ra’oissa ja li’oissa.

Tämäkin on melko epärealistinen ajatus, mutta mahdollista olisi ehkä lisätä sääntöihin se, että heitto­merkkiä käytetään tavu­rajan osoittamiseen kolmen kirjaimen yhdistelmässä, jos sana (myös sen ääntämys) olisi muutoin kaksi­selitteinen. Tämä koskisi melko harvoja tapauksia, kuten edellä mainittu ha’uista, hau’ista.

Neljän vokaalin yhdistelmät

Jos peräkkäin on neljä vokaalimerkkiä (esi­mer­kik­si liioissa, ruo’oissa ), niin tilanne lienee aina se, että kaksi ensimmäistä kuuluvat keskenään samaan tavuun (ja ääntyvät pitkänä vokaalina tai diftongina), samoin kaksi jälkimmäistä. Tavurajaa ei siis tarvitsisi merkitä ollenkaan.

Mistä kolmen vokaalin yhdistelmiä syntyy?

Useimmat kolmen konsonantin yhdistelmät johtuvat k:n aste­vaihtelusta ja siitä, että puheessa tällöin usein esiintyvää j- tai v-äännettä ei merkitä, kuten kohdassa Kauas, kauvemmas vai ihan kauvvimmas? kuvattiin. Jos ne merkittäisiin, tavurajasta ei olisi epäselvyyttä eikä heitto­merkkiä tarvittaisi, vaan esimerkiksi asun rei’issä sijasta kirjoitettaisiin reijissä.