Edellä kuvatulle konsonanttien kahdentumiselle vastakkainen ilmiö on se, että monissa sanoissa kirjoitetaan kaksoiskonsonantti, mutta äännetään yleensä yksöiskonsonantti: penisilliini [penisiliini], satelliitti [sateliitti], renessanssi [renesanssi], assistentti [asistentti].
Ilmiötä kuvattaessa esitetään yleensä, että se on ruotsin kielen vaikutusta; ruotsissahan kirjoituksen kaksoiskonsonantti ääntyy painottomassa asemassa yksöiskonsonanttina. (Esimerkiksi sanassa assistent ss-yhtymä on painottomassa asemassa, koska paino on sanan lopputavulla.) Osuvampaa olisi sanoa, että sanat ovat lainautuneet ruotsista suomeen toisaalta puhutussa, toisaalta kirjoitetussa muodossa, joiden suhde on lainanantajakielen mukainen. Tältä kannalta on omituista, että kirjoitusasun korjaamista suomen kielen kirjoitusjärjestelmän mukaiseksi on vastustettu ”ruotsinvoittoisuutena”.
Nykysuomen sivistyssanakirjan alussa olevassa kirjoituksessa ”Vierasperäisten sanojen asu” sanotaan, että ilmiö on ”rajoittunut vain yleislainoihin ja niitä läheneviin sanoihin”. Tämä toki pitää jossain määrin paikkansa ja kuvastaa sitä, että mitä yleisempi jokin sana on, sitä hankalampaa on säilyttää sen kirjoitusasu kielen normaalista järjestelmästä poikkeavana.
Sanan kirjoitusasusta ei voi päätellä varmasti, kuuluuko se tässä käsiteltävään tyyppiin. Sitä varten pitää nimittäin tietää, millä tavulla on pääpaino vastaavassa ruotsin sanassa. Asioita mutkistaa vielä se, että jotkin sanat ovat vakiintuneet ääntämystä vastaavaan kirjoitusasuun. Kirjoitetaan esimerkiksi diletantti eikä ruotsin kirjoitusasua jäljitellen dilettantti.
Jos esimerkiksi penisilliini lausuttaisiin kirjoitusasun mukaisesti, pitäisi sivupainon asettua sil-tavulle eikä lii-tavulle. Kun ll lausutaan yksöiskonsonanttina, sanan kolmas tavu on lyhyt, si, joten yleisten painosääntöjen mukaan sivupaino asettuukin sitä seuraavalle tavulle lii. Ääntämyksen mukauttaminen nykyisen kirjoitusasun mukaiseksi vaatisi siis melko huomattavan muutoksen ääntämistottumuksiin.
Entä renesanssi – renessanssi? Ranskan sanassa renaissance on kyllä kaksois-s, mutta ei ääntämyksessä. Kun kirjoitamme ai:n asemesta ääntämyksenmukaisen e:n, olisi loogista kirjoittaa vastaavasti ensimmäisen kaksois-s:n asemesta vain yksi s. Jos taas pitää noudattaa ruotsin kirjoitusasua, niin miksi ei kirjoiteta renässanssi? Suomen kirjoitusjärjestelmän kannalta e:n merkitseminen ä:llä ei olisi sen suurempi poikkeus kuin kaksois-s:n merkitseminen yhdellä s:llä.
Tässä kuvattu kirjoitusasun ja vallitsevan ääntämyksen välistä ristiriitaa ei kuvata sanakirjoissa eikä kieliopeissa. Niinpä ei voida esittää listaa siitä, mitä sanoja se koskee ja miten. Ilmiö on myös muunteleva. Esimerkiksi vaikka lausutaan [penisiliini], saatetaan sana assistentti lausua kirjoitusasun mukaan.