Piilevät pii-levät ja sivupainokysymys

Sivupainon vaihtelevuus

Vaikka sivupainoa on eriasteista, merkitään seuraavassa yksinkertaisuuden vuoksi sivupainolliset vokaalit graviksella, esimerkiksi à, silloin kun sivupainon merkitseminen on tarpeen.

Suomen kielen säännöissä ei esitetä mitään tapaa osoittaa sivu­painon sijainti. Tarvetta siihen on lähinnä kielen kuvailussa, mutta joskus voisi olla aiheellista kuvata erityisesti sellainen sivu­paino, joka on jotenkin poikkeuksellinen. Tällöin graviksen käyttö on ehkä käytännöllisin ratkaisu; se tuskin sekoilluu graviksen esiintymiseen sitaatti­lainoissa ja nimissä.

Suomen kielen kuvauksissa sivupainosta esitetään yleensä enintään seuraavat säännöt:

• Yhdyssanoissa on sivupaino jälkimmäisellä osalla, sen alkutavulla. Esimerkki: kivitàlo.
• Neli- ja useampitavuisissa sanoissa on sivupaino kolmannella, viidennellä, seitsemännelle jne. tavulla. Sanan viimeinen tavu on kuitenkin painoton. Esimerkki: valmistàutumàton. Kuitenkin jos kolmas tavu on lyhyt eli loppuu lyhyeen vokaaliin, niin sivupaino siirtyy neljännelle, kuudennelle, kahdeksannelle jne. tavulle. Esimerkki: sivistynèisyys.

Edellä oleva vastaa E. N. Setälän esittämää ja kieliopeissa usein kuvattua näkemystä. Ison suomen kieliopin § 13 esittää kuitenkin toisenlaisen kannan: sivupaino siirtyy seuraavalle pitkälle tavulle (siis myös hypäten neljännenkin tavun ohi, jos se on lyhyt). Kumpikaan näistä kuvauksista tuskin pitää paikkaansa yleisesti. Myös sanan rakenne vaikuttaa asiaan.

Säännöt voitaisiin esittää hiukan selkeämminkin. Jälkimmäinen sääntö koskee vain yhdis­tä­mät­tö­miä sanoja. Toisaalta se pätee yhdyssanan osien sisällä. Esimerkiksi sanassa kirjoitus­kone ei ole sivupainoa kolmannella tavulla, kuten olisi, jos sana olisi yhdistämätön. Se, onko kyseessä yhdyssana, on siis ensisijainen kysymys sivupainon määräytymisen kannalta.

Joissakin esityksissä kerrotaan lisäksi, että

• jos yhdyssanan osa on yhdyssana, niin koko sana painottuu sen rakenteen mukaan siten, että ylemmän tason osalla on vahvempi sivupaino kuin alemman tason osalla; esimerkiksi sanassa viinimàrjamèhu jälkimmäinen sivupaino on vahvempi
• yhdistämättömien sanojen sivupaino ei aina noudata edellä mainittuja sääntöjä; poik­keuk­sia ei kuitenkaan tarkemmin kuvata.

Yhdistämättömien sanojen sivupainossa on ilmeisesti ainakin seuraavat poikkeukset:

• Liitepartikkelit kuten -pa, -kin ja -han eivät vaikuta sivupainoon. Esimerkiksi sana olivatpa ääntyy sivupainottomana eikä säännönmukaisesti olivàtpa. Pitäisiköhän ilmiö tulkita niin, että liitepartikkelit ovatkin itsenäisiä sanoja?
• Sivupainoon ei myöskään vaikuta sellainen sanan lopputavu, joka koostuu pelkästä lyhyestä vokaalista. Esimerkiksi sanat vokaalia ja anarkia ovat tietysti nelitavuisia mutta ääntyvät kolmitavuisen sanojen tapaan sikäli, että niissä ei ole sivupainoa. Epäselvää on, koskeeko poikkeus kaikkia mainitunlaisia sanoja vain onko esi­mer­kik­si sanassa laulajia sivupaino. Ainakaan painotus laulajìa ei kuulosta yhtä kielenvastaiselta kuin vokaalìa. Yhdestä vokaalista koostuva tavu voi muutenkin jäädä vaikutuksetta sivupainon määräytymisessä; esi­mer­kik­si sanassa konstruktionìsmi lienee vain yksi sivupaino. Tosin tällaiset ilmiöt voidaan selittää myös seuraavan kohdan mukaisesti.
• Sanan ensimmäinen sivupaino voi olla myöhemmällä tavulla, kuin edellä mainittu sääntö edellyttäisi, jos sanassa on selvästi erottuva taivutus- tai johdinaines. Painotetaan esimerkiksi suunnittelemìnen eikä suunnittelèminen, koska -minen on selvästi erottuva ja tavallinen johdinaines. Tällaisissa tapauksissa voisi sanoa, että sana käyttäytyy osittain yhdyssanan tavoin, siis ikään kuin taivutus- tai johdinaines olisi yhdyssanan jälkiosa. Voi jopa olla, että tämä pätee niin pitkälle, että painotus on suunnittèlemìnen, jolloin ilmeisesti se mielletään koostuvan osista suunnittele- ja -minen . Kun sana painotetaan yhdyssanan tavoin, niin alkuosassa sivupaino tulee kolmannelle tavulla eikä siirry neljännelle, koska tämä on viimeinen; alkuosasta voi sivupaino myös jäädä kokonaan pois. Selvästi erottuvia aineksia ovat ilmeisesti ainakin -minen, -(s)oida (esi­mer­kik­si liberalisòida tai liberàlisòida), -teetti (esi­mer­kik­si kuriòsitèetti) ja -(s)aatio (esi­mer­kik­si sosialisàatio tai sosiàlisàatio).

Viimeksi mainituista tapauksista ne, joissa on kyseessä vieraan kielen johdinaines, voitaisiin tulkita myös toisella tavalla, ja ehkä tämä tulkinta olisi oikeampi: vierasperäisessä sanassa on yleensä sivupaino sillä tavulla, jolla on pääpaino lainanantajakielessä. Tämä ei kuitenkaan koske tapauksia, joissa sivupaino tulisi toiselle tai viimeiselle tavulle. Sivupainollista tavua edeltävä sanan osa painottuu ikään kuin se olisi yhdyssanan alkuosa taikka jää kokonaan vaille sivupainoa. Lainanantajakielen pääpainon matkiminen sivupainolla tuntuu hyvin luonnolliselta ajatukselta.

Yhdyssanasta yhdistämättömäksi sanaksi

Yhdistämättömien sanojen tapaan painotetaan joitakin sellaisia sanoja, jotka ovat alkuperältään ja ehkä yleisessä kielentajussakin vielä yhdys­sanoja, esi­mer­kik­si maailma (mailma), sellainen.

Erityisesti sanassa maailma on virallinen kirjoitusasu pikemminkin alkuperää kuin ään­tä­mys­tä kuvaava, sillä useimmiten sana ääntynee kaksitavuisena mail-ma. Murteissa sana esiintyy eri muodoissa, mutta missään tuskin esiintyy yhdys­sana­ääntämystä, jossa esiintyisi sivu­painollinen tavu il.

Toisentyyppinen yhdyssanaluonteen keino­tekoi­nen säilyttäminen kirjoitusasussa esiintyy sanassa tällainen, joka useimmiten on ään­tä­myk­ses­sä mukautunut vokaalisointuun: tällänen (tai paperista luettaessa tälläinen).

Uudehkojen lainasanojen tulkitseminen yhdyssanoiksi ja painottaminen yhdyssanoina on erittäin vaihtelevaa. Usein tilanne on se, että oppinut puhuja tuntee sanan alkuperän ja siksi luulee kohtelevansa sitä yhdyssanana, mutta painotus on paljastava: tuskinpa sellainenkaan suomenpuhuja, joka tavuttaa pro-gnoosi, ääntää sanan siten, että toisella tavulla eli ”jäl­kim­mäi­seń yhdys­osan” alku­tavulla" on sivupaino.

Onko sivupaino erilainen yhdyssanassa?

Onko yhdyssanan jälkiosan sivupaino erilainen kuin yhdistämättömän sanan sivupaino? Eräissä kielen kuvauksissa annetaan ymmärtää, että yhdyssanoissa on vahvempi sivupaino. Jos näin on, niin silloinhan esimerkiksi yksiö-sanan monikon elatiivi ja yhdyssanan yksiöinen ’yhden yön vanha’ yksikön partitiivi ovat äännettyinä erilaiset, mutta kirjoitettuina sama: yksiöistä. Tällöin yhdys­merkin käytöllä voitaisiin ilmaista ääntämisen ero kirjoituksessa.

Jos taas kyse onkin saman­laisesta sivu­painosta, niin yhdys­merkin käyttö merkitsisikin poikkeamista kirjoituksen ja ääntämyksen vastaavuudesta. Kirjoitettaisiinhan samoin ääntyvät sanat eri lailla, yksiöistä ja yksi-öistä.

Sivupainon erottavuus

Joka tapauksessa sillä, että sana on yhdyssana, voi olla sanojen merkityksiä erottava vai­ku­tus. Toissijaista on, ajatellaanko tällöin, että yhdysosien välissä on jonkinlainen foneemin­luontei­nen raja, vai ajatellaanko, että yhdyssanan jälkiosan sivupaino on foneemiin verrattava ilmiö.

Teoriassa ehkä ihanteellisinta olisi, jos sivupaino aina osoitettaisiin jollakin jär­jes­tel­mäl­li­sel­lä tavalla, koska sivupainolla voi olla foneeminluonteinen merkitys. Käytännössä sellaiseen ratkaisuun liittyisi monenlaisia ongelmia:

• Olisi luultavasti hyvin hankalaa saada kielenkäyttäjät lisäämään kirjaimiin hipsukoita, koska äidinkieleltään suomalaiselle on useimmissa tapauksissa aivan selvää, mihin sivupaino tulee.
• Sivupainon osoittaminen esi­mer­kik­si jollakin aksenttimerkillä asettaisi lisävaatimuksia ohjelmille, ja aksentillisten merkkien tuottaminen olisi yleensä työlästä, mikä lisäisi edellä mainittua haluttomuutta.
• Sivupainoja on eritasoisia, kiistattomasti ainakin yhdyssanoissa, joten tarvittaisiin ainakin kaksi erilaista aksenttimerkkiä.
• Sivupainon merkitseminen voisi kyllä antaa vihjeen siitä, että kyseessä on yhdyssana, mutta kirjoitusasu piilèvä ei ole silmälle lainkaan yhtä selkeä yhdyssanarakenteen osoitin kuin pii-levä. Myönnettäköön, että sanojen rakenteen osoittaminen on foneemi­peri­aattee­seen kuulumaton ja joissakin tapauksissa sille vastakkainen menettely, mutta sille olisi vahvat käytännölliset perustelut. Eihän foneemiperiaatekaan ole itsetarkoitus, vaan käytännöllisistä tarpeista johdettu.

Yhdysosien rajan merkitys

On mahdollista, että yhdyssanan osien rajan sijainti vaikuttaa sen merkitykseen. Tosin tällaiset tapaukset ovat yleensä keksittyjä ja enemmänkin vitsien aiheita kuin todellinen ongelma. Tällainen on esimerkiksi sana tulosilta, joka voidaan jäsentää tulos-ilta tai tulo-silta.

Epäselvää on, voiko tällainen ero vaikuttaa ääntämykseen. Esimerkki­tapauksessa sivu­painollinen vokaali on joka tapauksessa i. Onko kuultavissa eroa sen mukaan, aloittaako sivu­painollisen tavun i vai sitä edeltävä s? Ehkäpä intensiteetin nousun voidaan kokea alkavan jo konsonantista.

Toisaalta jos halutaan selventää, mitkä ovat yhdys­sanan osat, voidaan pitää pieni tauko osien välissä. Käytännössä yhdys­sana tällöin ääntyy sana­liittona, kuten tulos ilta tai tulo silta.