Ääntymättömät konsonantit

Monien kielten kirjoituksessa esiintyy konsonantteja, joita ei lausuta. Yleensä tällaiset tapaukset johtuvat siitä, että sanassa on aiemmin ollut konsonantti. Ääntäminen on muuttunut, mutta kirjoitusasu säilynyt.

Suomessa sellaiset ”mykät” konsonantit ovat harvinaisia, ja tapaukset ovat jossain määrin kiistanalaisia. Vakiintunut kirjoitusasu nimittäin ohjaa ihmisiä ajattelemaan, että sanassa ääntyy konsonantti. Lisäksi ääntämyksessä esiintyy vaihtelua, ja konsonantti saattaa ääntyä eriasteisesti heikentyneenä.

Seuraavissa tapauksissa saattaa esiintyä mykkä konsonantti:

• Sanan hiha toinen h. Vertaa ääntämystä esimerkiksi sanaan piha. Murrekartaston tietojen mukaan hia esiintyy laajasti länsi­murteissa.
• Vokaalin i jälkeinen j sellaisissa sanoissa kuin sija ja lukija. Ks. kohtaa Kauas, kauvemmas vai ihan kauvvimmas?

Vastakkainen ilmiö on melko harvinainen, mutta suomessa se esiintyy monien sanojen lopussa: siellä ääntyy konsonantti, jota ei nykysääntöjen mukaan merkitä kirjoituksessa. Ilmiön ymmärtämistä häiritsee, että siitä on käytetty kummallisia ja harhaanjohtavia nimityksiä kuten ”loppuhenkonen”; asiallisempiin nimityksiin kuuluu ”loppukahdennus”, mutta sekään ei kuvaa kirjoitus- ja äänne­asun ristiriitaa.