Lause- ja virketyypit

Lauseiden tyypit ja tunnistaminen

Kieliopissa lauseita luokitellaan monin tavoin. On päälauseita ja erilaisia sivulauseita, ja toisaalta on väitelauseita, kysymyslauseita ja huudahduslauseita.

Oikeakielisyyteen pyrittäessä on pystyttävä tunnistamaan lauseet, jotta osataan tarvittaessa kirjoittaa pilkut lauseiden väliin. Tätä käsiteltiin kohdassa Lauseiden tunnistaminen.

”Vajaat lauseet”

Varsinkin puhe­kieles­sä käytetään lauseen tilalla usein niin sanottua vajaata lausetta eli elliptistä lausetta, josta on jätetty pois jotain kieliopillisesti olennaista, ennen muuta predikaatti, esimerkiksi ”Samapa tuo!” tai ”Syömään?”

Vajaat lauseet eivät yleensä sovi huoliteltuun asiatekstiin. Kyse ei ole vain kieliopin ja tyylin säännöistä, vaan myös siitä, että puhutun kielen kuulija voi tulkita vajaan lauseen mm. asiayhteyden, esittämistilanteen ja äänensävyn perusteella. Kirjoitetussa kielessä vajaat lauseet ovat paljon vaikeammin tulkittavissa.

Esimerkiksi ”Samapa tuo!” voidaan tulkita niin, että siitä puuttuu sana ”on”. Sen sijaan ”Syömään?” tulkitaan eri tilanteissa eri tavoin, esimerkiksi ihmettelyksi ”Lähtikö hän syömään?” tai kysymykseksi ”Lähdetäänkö syömään?”.

Asiatekstissä eivät vajaat lauseet yleensä ole hyväksyttäviä kuin erikoistapauksissa. Käy­tän­nön syistä etenkin otsikot ovat hyvin usein elliptisiä. ”Eduskunta vihdoin lomille” sopii ot­si­kok­si, mutta normaalitekstissä lauseeseen tarvitaan verbi: ”Eduskunta jäi vihdoin lomille”.

Kysymyslauseet

Kysymyslauseen tavallisimmat tyypit suomessa ovat

• kysymysliitteen ‑ko sisältävä lause, johon odotetaan myöntävää tai kieltävää vastausta; normaalisti tällainen lause alkaa sanalla, jossa ‑ko-liite on
• myös kysymysliitteen ‑ko sisältävä lause, jossa on vai-sanalla erotettuja vaihtoehtoja, ja vastaukseksi odotetaan jompaa-kumpaa tai jotakin niistä
• kysyvän pronominin, kuten mikä, sisältävä lause, johon odotetaan vastaukseksi jotain muuta, kuten substantiivi, adjektiivi tai pitempi ilmaus, jopa useita virkkeitä; normaalisti tällainen lause alkaa kysymys­pronominilla.

Puhekielessä esiintyy seka­muoto, jossa lauserakenne on 1. tyyppiä, mutta siinä on kysymys-sana myöhemmin lauseessa. Merkitykseltään lause on tällöin 3. tyyppiä. (Iso suomen kieli­oppi: Puhutussa kielessä: Onko teillä mikä auto?)

Rakenne ei ole kielen normien mukainen, eikä sitä juuri esiinny asia­tyylissä. Puheessakin se hämmentää tai ärsyttää monia.

Jos–niin-rakenteet ja vastaavat

Monet kertovat oppineensa, ettei jos-lauseen jäljessä saa kirja­kielessä käyttää niin-sanaa. Virallinen kielen­huolto ei ole koskaan ollut sillä kannalla. Nyky­suomen sana­kirjassa on lukuisia esi­merkkejä siitä, että niin-sanaa käytetään ”liittämässä edellä olevaa sivu­lausetta hallitsevaan lauseeseen; voidaan lauseen merk[itykse]n muuttumatta tav[allisesti] jättää poiskin”.

Myöhemmin on ohjeissa ja oppaissa jonkin verran varoitettu tarpeettomasta tai maneeri­maisesta niin-sanan käytöstä. Ne voi ottaa huomioon niin, ettei niin-sanaa käytetä silloin, kun virkkeen rakenne on muutenkin selvä.

Esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankin sivu Sana­järjestys: pää­lauseen alussa niin sanoo: ”Kun päälause on jos-, kun- tai vaikka-lauseen jäljessä, se alkaa joskus niin-sanalla. Niin toimii tällöin lause­rajaa selventävänä merkkinä”. Se kuitenkin lisää, että kirjoitetussa asia­tyylissä pelkkä pilkku on tavallisempi keino osoittaa lauseen­raja.