Nimien kirjoitusasussa on usein paljon vaihtelua, ja englanninkielinen tiedonvälitys yleisesti karkeistaa ja muuten muuntaa erikielisiä nimiä. Vieraan nimen oikea kirjoitusasu ei anna useimmille lukijoille tarkkaa tietoa nimen ääntämyksestä, koska he eivät tunne kyseisen kielen kirjainten ja kirjainyhdistelmien äännearvoja. Toisaalta oikea ääntämys olisi usein outo, koska ihmiset ovat tottuneet kuulemaan tavanomaisen väärän ääntämyksen.
Kun siis yleisesti kirjoitetaan Walesa ja (Suomessa) äännetään [valesɑ], niin onko järkevää vaatia, että pitäisi kirjoittaa Wałęsa? Tiedämmehän, että tämä kirjoitusasu on vaikeampi tuottaa – joskin nykyisin vain vähän vaikeampi – ja että alkukielen mukainen ääntämys [vaˈwẽsa] hämmästyttäisi kuulijoita eikä nimeä ehkä edes tunnistettaisi siitä.
Vieraiden nimien oikea kirjoitusasu on kuitenkin tärkeä muutenkin kuin kohteliaisuuden takia. Juuri alkuperäinen kirjoitusasu on nimessä muuttumattominta. Ääntämys voi vaihdella, mutta asiakirjoissa ja yleensä kirjoitetussa kielessä asu on vakaa. Sen perusteella tiedot ovat löydettävissä, ja tämän asian merkitys on korostunut, kun tiedonhaku tietokoneella on muodostunut keskeiseksi.
Tieto saattaa olla löydettävässä väärää kirjoitusasua käytettäessäkin. Tietotekniikassa on toteutettu hakutoimintoja, jotka etsivät ”suunnilleen” annettua sanaa vastaavia sanoja. Tämä on olennaista senkin takia, että tietoaineistossa nimi saattaa olla väärin kirjoitettu, vieläpä usealla eri tavalla väärin kirjoitettu. Tällöinkin oikea asu on keskeinen, koska siihen vertaamalla tiedonhakija voi arvioida, mitkä sanat ovat todennäköisesti sen vääriä kirjoitustapoja ja mitkä vain satunnaisesti samannäköisiä.
Alkuperäisaineistossa kirjoitusasu on yleensä alkuperäinen. Vakavassa tiedonhaussa on tarvittaessa mentävä alkuperäislähteisiin. Vaikka englanninkielisessä tiedonvälityksessä kirjoitusasu Walesa on vallitseva, puolankielisissä alkuperäisemmissä tietolähteissä asu on varmaankin lähes aina Wałęsa.
Tästä seuraa, että oikean asun käyttäminen auttaa lukijaa etsimään tietoa ja lisäksi luo luotettavuuden vaikutelmaa. Tottuminen oikeiden asujen käyttöön johtaa myös siihen, että automaattisesti kirjoitamme nimet oikein virallisissa yhteyksissä, liikekirjeenvaihdossa yms., jolloin asun oikeellisuus on tärkeää kohteliaisuuden ja vaikutelman vuoksi.
Nimet kannattaa kirjoittaa oikein senkin takia, koska pienetkin virheet saattavat aiheuttaa suurta ärtymystä. Jos yksi lukija sadasta ärsyyntyy, hän saattaa olla erityisen tärkeä lukija, usein päättäjä, joka ei pidä siitä, että hänen nimensä on kirjoitettu väärin. Erityisesti tämä koskee ihmisten nimiä, mutta myös mm. laitosten, yritysten, tavaramerkkien ja paikkojen nimiä. Vielä nykyaikanakin elää vahvana ajatus, että nimi on paljon enemmän kuin vain sovinnainen tapa viitata johonkin. Jos kirjoituksen koetaan loukkaavan nimeä, vaikkapa vain kirjoitusvirheellä, sen saatetaan kokea loukkaavan nimen kantajaa. Silloin selitys, ettei nimen tarkistamiseen ollut aikaa, saattaa jopa pahentaa tilannetta.
Kirjoitusasun oikeellisuus on siis myös tyylikysymys. Pohjimmiltaan se kertoo kirjoittajan yleisestä taustasta. Hiukan kärjistäen voisi sanoa, että kirjoitusasu kielii, mitä kirjoittaja lukee. Yleensä ihmisen kirjalliset tuotokset ovat asultaan hiukan sen tason alapuolella, jolla hänen päivittäin lukemansa tekstit ovat. Oikeinkirjoitusasioiden opiskelulla ja huolellisuudella (tärkeitä tekstejä kirjoitettaessa) voi tasoa jonkin verran nostaa.
Usein henkilönnimen kirjoitusasu on tarkoituksellisesti valittu poikkeavaksi, jotta ihminen tai sukuhaara erottuisi muista, joiden nimi lausutaan samalla tavoin. Käytetään ehkä asua Wirtanen tai Anderson (eikä Andersson) tai Browne (eikä Brown) tai Bronté (eikä Brontë). Silloin, kun kyseessä on asianomaisen virallinen nimi, on tietysti syytä noudattaa sen mukaista kirjoitusasua.
Nimillä myös tehdään politiikkaa sanan laajassa merkityksessä. Ihminen saattaa ottaa uuden nimen merkiksi kääntymyksestään tai elämäntilanteensa muutoksesta. Valtioiden ja paikkojen nimiä on muuteltu, jotta annettaisiin viesti tilanteen muuttumisesta. Usein tämä on merkinnyt sitä, että siirtomaa-ajasta muistuttavaksi koettu nimi on korvattu toisella. Myös pelkkä poliittisen vallan vaihtuminen halutaan usein kruunata uudella maannimellä. Esimerkiksi Burman sotilashallitus on ottanut maan nimeksi Myanmar, ja sen tahtoa on ruvettu noudattamaan monissa maissa.
Nimiä todellisuudessa pidetään monella tavoin pyhinä. Tämä asenne esiintyy nykyisin yleensä verhoutuneena erilaisiin järkiperusteisiin tai muodollisiin perusteisiin kuten jonkin asun virallisuuteen. Kirjoittajan kannattaa ottaa tämä huomioon, olipa hänen oma suhtautumisensa miten käytännöllinen tahansa.
Vieraat nimet ja muut vieraat sanat kirjoitetaan yleensä tarkasti alkukielen mukaan. Jos alkukieltä ei kirjoiteta latinalaisin aakkosin, sovelletaan sopivaa siirtokirjoitusmenettelyä (translitterointia tai transkriptiota).
Usein kuitenkin kirjoitusasua yksinkertaistetaan mukavuussyistä. Nykyisten sääntöjen mukaan sellainen ei ole hyväksyttävää suomen kielessä: vieraissa sanoissa on säilytettävä kaikki niihin kuuluvat tarkkeet ja (latinalaisen merkistön) vieraat kirjaimet, esimerkiksi Dalí (ei Dali) ja Møller (ei Möller). Käännöstyössä on kuitenkin varauduttava siihen, että esimerkiksi englanninkielisessä tekstissä ei erikielisiä nimiä useinkaan ole edes pyritty kirjoittamaan oikein.
Erisnimet tulisi siis kirjoittaa mahdollisimman oikeassa muodossa, sellaisina kuin ne ovat vakiintuneet ja ehkä jopa virallisesti rekisteröity. Niinpä käytössä on yhä sanomalehden nimi Hufvudstadsbladet, vaikka kirjoitusasu hufvud on ruotsissa korvattu asulla huvud.
Alkuperäisestä kirjoitusasusta kuitenkin poiketaan, jos kyseessä on niin sanottu sovinnaisnimi. Tällä tarkoitetaan asua, jonka nimi on saanut jossain muussa kielessä kuin siinä, mistä se on peräisin. On tavallista, että eri kielissä sovinnaisnimiä mm. naapurimaille, niiden paikoille, tunnetuille rakennuksille jne. Joskus sovinnaisnimestä käytetään (varsinkin paikannimistä puhuttaessa) nimitystä eksonyymi.
Esimerkiksi Ruotsin pääkaupungin nimi on ruotsiksi Stockholm mutta islanniksi Stokkhólmur, liettuaksi Stokholmas, espanjaksi Estocolmo jne.
Useimmiten sovinnaisnimi on muodostunut alkuperäisestä nimestä sen sopeutuessa toisen kielen äännejärjestelmään, sanojen rakenteeseen ja kirjoitustapaan. Esimerkiksi Stockholm-sanan alussa on konsonanttiyhdistelmä, joka on hankala monien kielten puhujille. Espanjalaiset ovat ratkaisseet asian lisäämällä alkuun e-vokaalin, suomalaiset taas pudottamalla s:n pois.
Joskus sovinnaisnimi on peräisin jostain aivan muualta kuin alkuperäinen, esimerkiksi jonkin maan valtaväestön maastaan käyttämä nimi. Tunnettu tapaus on Saksa, saksaksi Deutschland, jota eri kielissä kutsutaan hyvin erilaisilla nimityksillä kuten Germany tai Allemagne.
Sovinnaisnimet heijastavat vanhoja historiallisia ja kulttuurisia yhteyksiä. Käytämme esimerkiksi Aleksanteri-nimeä Venäjän tsaareista, joiden venäjänkielisen nimen translitterointi on Aleksandr. Vastaavasti tulisi Etelämantereen lähellä olevaa saarta, jonka nimi on venäjäksi Zemlja Aleksandra I ja englanniksi Alexander island, kutsua suomeksi nimellä Aleksanteri I:n saari tai lyhyemmin Aleksanterinsaari, ei siis Alexanderinsaari. Ukrainan pääkaupungin nimi on suomeksi Kiova, vaikka venäjänkielinen nimi on Kijev ja ukrainankielinen Kyjiv; Kiev taas on englantia.
Vieraan nimen käytössä olennaisin valinta on, käytetäänkö alkukielen mukaista asua sellaisenaan vai suomeen mukautunutta asua eli ns. sovinnaisnimeä. Oikeastaan mukautumisessa ei useinkaan ole kyse vain kirjoitusasusta, vaan suomalaistunut asu saattaa sekä ääntämykseltään että kirjoitusasultaan poiketa suurestikin alkukielisestä. Esimerkiksi Ranskan Ludvig-kuninkaiden ranskankielinen nimi on Louis, lausuttuna suunnilleen [luíi]. Jos päädytään käyttämään alkukielistä asua, on yleensä pyrittävä kirjoittamaan se mahdollisimman tarkoin juuri siten kuin alkukielessä; ks. kohtaa Sitaattilainan kirjoitusasu. Tosin esimerkiksi vietnamilaisten nimien kirjoittaminen tämän mukaisesti on sekä hankalaa että harvinaista, koska niissä pitäisi käyttää monia, usein vaikeasti tuotettavissa olevia tarkkeita.
Sovinnaisnimiä on vanhastaan käytetty tutuimmista paikoista, alueista ja muista maantieteellisistä kohteista. Lisäksi niitä on jossain määrin käytetty henkilöistä: sovinnaismuoto on ollut lähinnä hallitsijoiden ja paavien nimillä (esim. Kustaa Vaasa, Johannes Paavali II) ja suomalaisten suurmiesten etunimillä, joiden alkuperäinen asu on ruotsinkielinen (esim. Sakari Topelius). Muut sovinnaisnimet ovat harvinaisuuksia eikä niitä edes yleensä mainita kielenoppaissa, esimerkiksi Venäjän historiassa merkittävän sota-aluksen nimi Aurora (oik. Avrora).
Kielenhuollon linja vieraiden nimien suhteen on esitetty viimeksi (Kielikello 1/2004) seuraavasti (käytännössä paikannimiä käsitellen, mutta ilmeisesti yleisemmäksikin kannanotoksi tarkoitettuna):
Ulkomaisten nimien nykyiset kirjoitussuositukset
YK:n paikannimikonferenssit ovat suosittaneet paitsi kansallisten paikannimien saamista kansainväliseen käyttöön myös kansallisten sovinnaisnimien määrän harkittua karsimista eli palaamista alkuperäisten nimien käyttöön. Tämä on helpointa nimiasuissa, jotka eroavat toisistaan vain vähän. Suomen kielessä sellaisia muutoksia ovat esim. Upsala → Uppsala; Vermlanti → Värmlanti ∼ Värmland ja Skoone → Skåne.
Ilmeisesti suositusta on tulkittava niin, että vakiintunut joennimi Amazon olisi korvattava nimellä Amazonas, jota on vanhastaan käytetty Amazonin alueesta (joka tosin nykyisin tunnetaan tavallisimmin nimellä Amazonia). Asu Strasbourg on ranskankielinen muoto. Suomessa on usein käytetty saksankielistä asua Strassburg. Paikannimikonferenssien päätöksistä kannattaa huomata, että ne ovat todellisuudessa melko huonosti tunnettuja. Kansainvälinen tiedonvälitys soveltaa monia, usein niistä poikkeavia erilaisia käytäntöjään.
Suomen kielessä on vanhastaan mukautettu -land-loppuisia nimiä -lanti-loppuisiksi. Hiukan epäjohdonmukaisesti on tällöin usein säilytetty kirjoitusasu muuten alkukielen mukaisena, siis esimerkiksi Shetlanti. Nykyisin siis kehotetaan käyttämään alkukielistä asua kuten Shetland tai ilmeisesti pikemminkin sen sisältävää yhdyssanaa Shetlandsaaret. Toisaalta muutosta ei ainakaan toistaiseksi uloteta vakiintuneisiin yhdyssanoihin kuten shetlanninlammaskoira ja shetlanninponi. Tämä on yhdenmukaista sen kanssa, että esimerkiksi kissarodun nimi burmankissa on edelleen käytössä, vaikka maannimi Burma olisi korvattu nimellä Myanmar.
Henkilönnimistä esittää kielitoimiston verkkosivu Charles vai Kaarle? sen periaatteen, että vanhoja suomen kieleen mukautettuja asuja käytetään edelleen, mutta uusia mukautuksia ei enää tehdä. Kuten sivulla mainitaan, historiantutkijat ovat kuitenkin ryhtyneet käyttämään hallitsijoiden nimiäkin niiden alkukielisessä asussa. Esimerkiksi kansallisbiografia sisältää ruotsinmukaisen asun Ulrika Eleonora eikä vanhaa ja hakuteoksissa edelleen useimmiten esiintyvää asua Ulriika Eleonoora. Historioitsijat käyttävät usein ruotsinmukaisia asuja jopa tutuimmista suomalaisista suurmiehistä.
Sovinnaisnimien käyttöön on toisaalta joka tapauksessa tehtävä tärkeä poikkeus: jos alkukielinen nimi on osa laajempaa vieraskielistä nimeä tai sitä käytetään muussa kuin alkuperäisessä merkityksessä, käytetään suomessa yleensä alkuperäistä nimeä eikä sovinnaisnimeä. Jos esimerkiksi jonkin venäläisen tuotteen nimi on Moskva, käytetään tätä nimeä eikä kaupungin nimen suomalaista asua Moskova. Hiukan tulkinnanvaraisempi on esimerkiksi Tromsø Tromssasta kotoisin olevan joukkueen nimenä. Jos merkitys on selvästi ’joukkue, jolle on annettu nimi…’ eikä ’Tromssan joukkue’, on alkukielisen nimen käyttö perusteltua.
Vanhoja sovinnaisnimiä on melko vähän, ja kielenhuolto siis suhtautuu nykyisin torjuvasti niiden lisäämiseen. Ollaan jopa vaatimassa suomen kieleen vakiintuneiden nimien (esimerkiksi Sakari Topelius ja Skoone) palauttamista alkukieliseen muotoon (esimerkiksi Zachris Topelius ja Skåne). Usein tähän liittyy ns. poliittista oikeaoppisuutta: etenkin vieraiden maiden nimiä halutaan herkästi muutella niiden kulloistenkin vallanpitäjien tahdon mukaan. Niinpä vanha tuttu Ceylon on nykyisin (ainakin valtiona) yleensä jo Sri Lanka, ja Burma on usein Myanmar.
Toisaalta käyttöön on tullut suuri määrä uusia sovinnaisnimiä, joiden perusta ei ole suomen kieleen mukautumisessa vaan englanninkielisessä (tai ranskankielisessä) kansainvälisessä tiedonvälityksessä. Kun nimet tulevat Suomessa tunnetuiksi käännetyistä uutisteksteistä, ne vakiintuvat yleensä englannin mukaiseen asuun. Uutisten kääntäjät eivät useinkaan ehdi, osaa tai viitsi tarkistaa, mikä on nimen alkukielinen asu ja miten se pitäisi suomalaisen järjestelmän mukaan siirtokirjoittaa, jos sitä ei kirjoiteta latinalaisin aakkosin.
Niinpä tunnemme esimerkiksi kirjoitusasut Aristoteles Onassis ja Omar Sharif. Niitä myös on syytä käyttää, vaikka kirjoittamalla alkuperäiset nimet suomalaisen siirtokirjoituksen mukaan päädyttäisiin eri tuloksiin. ”Oikeita” asuja kummasteltaisiin, tai niitä ei lainkaan ymmärrettäisi. Asiaan vaikuttaa sekin, että usein julkisuuden henkilö tunnetaan maailmalla aivan yleisesti englannin mukaisella nimensä asulla. Lisäksi hän on saattanut asettua asumaan esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja ottaa kyseisen nimiasun käyttöönsä virallisesti.
Maailmassa laajasti tunnetut nimien (etenkin henkilönnimien) asut on siis syytä ajatella sovinnaisnimiksi. Rajanveto on kuitenkin vaikeaa. Pitäisikö esimerkiksi urheilutuloksissa käyttää urheilijoiden nimistä niitä asuja, joita uutissähkeet ja ehkä kilpailunjärjestäjien tiedotteetkin sisältävät? Nimethän eivät enimmäkseen ole laajasti tunnettuja. Tässä on lähinnä kysymys käytännöllisistä edellytyksistä. On parempi kirjoittaa kaikki nimet samoilla periaatteilla väärin (siis englannin mukaan) kuin sekavasti milloin oikein, milloin väärin ja usein vielä tavalla, joka ei vastaa mitään käytäntöä vaan johtuu epäonnistuneesta pyrkimyksestä noudattaa alkuperäistä asua.
Kun sovinnaisnimeä ei ole käytössä, on ratkaistava, minkä kielen mukaista nimiasua käytetään. Usein vastaus on selvä, koska alueella, johon nimi liittyy, on yksi hallitsevassa asemassa oleva kieli. Euroopan ulkopuolella eivät valtioiden rajat kuitenkaan ole selviä kansallisuus- ja kielirajoja. Tosin silloin voidaan ehkä pitää maan virallista kieltä kielenä, jonka mukaan paikannimet kirjoitetaan suomenkielisessä tekstissä. Lisäksi Euroopassakin on alettu tunnustaa monia alueellisia kieliä, jotka on ennen leimattu kansalliskielen murteiksi. Lisäksi valtioiden rajat saattavat muuttua.
Aivan mahdottomuuksiin päädytään, jos esimerkiksi joen eri kohdista pitäisi käyttää eri nimiä sen mukaan, minkäkielisen alueen halki se missäkin virtaa. Kuitenkin kielitoimisto aivan tosissaan esittää Nimistöneuvonnan kysytyimmät -sivuillaan: ”Vltava yhtyy Pohjois-Tšekissä jokeen, jonka nimi on tšekiksi Labe. Kun joki virtaa valtakunnan rajan yli Saksan puolelle, sen nimi on Elbe. Saksassa Dresdenissä siis tulvii Elbe.” (Vltava on joki, joka Suomessa vanhastaan tunnetaan Moldau-nimellä.) Tonava ja Veiksel sentään katsotaan vakiintuneiksi sovinnaisnimiksi.
Käytännössä nimien muuttelu on seurannut enemmän rajojen ja poliittisten järjestelmien kuin kieliolojen muutoksia. Esimerkiksi Danzigin vaihtaminen Gdanskiksi (oikeastaan Gdańsk) suomenkielisessäkin tekstissä johtui ennen muuta kaupungin siirtymisestä Puolalle. Vanhoja nimiä, kuten Königsberg (nyk. Kaliningrad), käytetään tietysti historiallisissa esityksissä, mutta nykyajasta puhuttaessa ne epäilemättä koettaisiin oudoiksi, jopa paheksuttaviksi. Tämä on kuitenkin osittain hiukan vinoutunutta; esimerkiksi italiasta peräisin oleva nimi Nizza on hyväksytty ja suositeltu, vaikka kaupunki on nykyisin Ranskaa ja sen ranskankielinen nimi on Nice.
Neuvostoliiton hajoamisen myötä on ruvettu käyttämään paikoista mm. niiden ukrainan- tai valkovenäjänkielisiä nimiä. Niinpä ennen Lvov-nimellä tunnettua ukrainalaista kaupunkia ovat jotkut ruvenneet kutsumaan ukrainankielisellä Lviv-nimellä. Ei liene virallista yleistä kannanottoa siihen, missä määrin venäjästä tulleet nimien muodot voidaan katsoa suomen kieleen vakiintuneiksi. Kuitenkin esimerkiksi Valko-Venäjän pääkaupunki on virallisesti suomeksi Minsk kuten venäjässä, ei Mensk kuten valkovenäjässä. Pienemmille ja vähemmän tunnetuille paikoille ruvettaneen kuitenkin käyttämään alueen valtakielen mukaisia nimiä, vaikka ne mm. vanhoissa kartoissa esiintyvät venäjänkielisillä nimillä.
Mitä tärkeämmästä tekstistä on kyse, sitä olennaisempaa on tarkistaa nimien kirjoitusasu hakuteoksista tai muista luotettavista lähteistä. Erityisen tärkeitä tekstejä ovat oppikirjat ja käsikirjat sekä uutisluonteiset lehtikirjoitukset, koska niiden kautta nimien asut leviävät yleiseen käyttöön.
Usein nimelle on vahvistettu virallinen kirjoitusasu. Vieraiden nimien osalta tämä tarkoittaa yleensä alkukielen mukaista asua. Virallinen tai vahvistettu nimiasu on yleensä laitoksilla ja yrityksillä mutta myös tuotteilla
Tunnetun paikan, organisaation, henkilön tms. nimen asun tarkistaminen kannattaa usein aloittaa tietosanakirjasta. Suomessa on vahva hyvien tietosanakirjojen perinne. Niissäkin on toki virheitä. Tavallisempi ongelma on, että nimeä ei löydy, koska se ei ole ollut riittävän tärkeä silloin, kun tietosanakirja tehtiin. Eihän tietosanakirjassa voi luetella esimerkiksi kaikkien yhdistysten tai tavaramerkkien nimiä.
Hyvä vaihtoehto painetun tietosanakirjan rinnalle tai tilalle on cd-tietosanakirja. Etenkin jos tyytyy muutaman vuoden takaiseen versioon, hankinta on edullinen. Suomenkielisen lisäksi tai ohella voi hankkia englanninkielisen. Siinä tosin erisnimien asu voi poiketa alkukielisestä ja suomen kielessä käytetystä, mutta tämä koskee suhteellisen pientä osaa nimistä.
Laaja kooste erisnimien alkuperäisiä asuja, englannin kielessä yleisesti käytetyn asun mukaan järjestettyinä, löytyy O. T. Fordin verkkosivulta Multilingual glossary to native forms . Sivun hyödyllisyyttä heikentää mm. se, että siinä käytetyt nimien siirtokirjoituksen menetelmät poikkeavat monelta osin standardien mukaisista, joskin ne on sivustossa dokumentoitu (Transcription protocols).
Wikipedia verkkosivusto on perimmäisestä epäluotettavuudestaan (muutoksia siihen voi tehdä ”kuka tahansa”) huolimatta usein hyödyllinen lähde, kun etsitään vieraan nimen oikeaa asua. Wikipediaan on nimittäin saattanut kirjoittaa myös joku, joka puhuu kyseistä kieltä ja joka muutenkin oikeasti tuntee asiaan. Esimerkiksi hyvästäkin suomalaisesta hakuteoksesta saattaa löytyä sellainen turkkilainen nimi kuin Ismet Inönü, mutta Wikipediasta löytynee ainakin turkinkielisestä osasta asu İsmet İnönü, jossa siis on pisteet I-kirjainten päällä. Tämä sattuu olemaan oikein, oletettavasti siksi, että joku turkkilainen on kirjoittanut sivun tai korjannut sitä. Wikipedian sivulta ehkä myös löytyy linkki johonkin viralliseen tai muuten luotettavaan sivustoon, josta tiedon voi tarkistaa.
Myös kielenkäytön oppaissa on usein luetteloita nimien asuista, jotka olivat (ainakin jonkun mielestä) oikeita, kun opas kirjoitettiin. Nykyisin nimiä muutetaan niin usein, että sellaiset luettelot eivät ole kovin luotettavia.
Maantieteelliset nimet kuten maiden ja kaupunkien nimet ovat usein poliittisestikin kiistanalaisia. Eri tahoilla on erilaisia käsityksiä siitä, mikä on oikea asu ja kuka sen päättää. Varsin virallisena tietolähteenä voidaan pitää kielitoimiston koostetta Maat, pääkaupungit ja kansalaisuudet”. Lisätietoja maiden nimistä löytyy sivun Maailman maat – nimet, koodit, kuvauksia kautta.
Vaikka esimerkiksi maannimistä siis on saatavilla normeja, maantieteelliset nimet yleisesti ovat varsin ongelmallisia. On selvää, että kaikille nimille ei voida vahvistaa virallisia suomessa käytettäviä asuja. Yleiset säännöt ovat osittain varsin tulkinnanvaraisia. Vanhan hyvän Nykysuomen sivistyssanakirjan liitteenä on tavallisimpien maantieteellisten nimien luettelo, mutta se on osittain vanhentunut. Laajahko kooste nimistä on Kerkko Hakulisen Maailman paikannimet: oikeinkirjoitusopas (toinen, uusittu painos 1996), mutta sekään ei kaikessa ole uusimpien suositusten mukainen.
Myös uusia karttoja voi käyttää tietolähteenä, joskin karttojen laatutaso vaihtelee suuresti tässäkin suhteessa. On hyvä käyttää tunnetun kustantajan julkaisemaa varsinaista karttakirjaa. Verkossakin on monia kartastoja, joissa on tietoja (ulkomaidenkin) kadunnimien tasolle asti, joskin taso ja luotettavuus vaihtelevat melkoisesti.
Seuraavassa on joitakin tärkeitä tapauksia esimerkkeinä siitä, mitä erilaisia poliittisiakin ongelmia maantieteellisiin nimiin saattaa liittyä.
Ahvenanmaa ∼ Åland. Suomenkieliseen tekstiin kuuluu normaalisti suomenkielinen asu, siitä riippumatta, mikä alueen valtakieli tai virallinen kieli on. Ruotsinkielisen asun käytöllä saatetaan kuitenkin haluta korostaa, että Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi.
Alankomaat ∼ Hollanti. Näistä Alankomaat on virallisempi nimi.
Burgundi ∼ Bourgogne. Näistä Burgundi on vanhastaan käytetty nimitys, joka perustuu alueen saksankieliseen muotoon. Kielenhuolto tuntuu suosittelevan ranskankielistä Bourgogne-muotoa, koska alue kuuluu nykyisin Ranskaan. Kuitenkin kannanoton mukaan Burgundi-nimeä ”voi käyttää mm. historiaa koskevissa teksteissä” (Kielikello 1/2004).
Burma ∼ Myanmar. Maan vanha nimi on Burma (tai Birma), mutta sotilashallitus antoi v. 1989 maalle nimen Myanmar. Tämä nimi esiintyy yleensä myös virallisissa valtioiden nimien luetteloissa, mutta monilla tahoilla se liitetään sotilashallitukseen ja sen tilalla käytetään Burma-nimeä.
Elsass ∼ Alsace ja Lothringen ∼ Lorraine. Aiemmin käytettiin saksankielisiä asuja, ja historiankirjoissa edelleenkin saattaa esiintyä Elsass-Lothringen. (Elsass oli itse asiassa sikäli mukautettu asu, että ennen 1990-luvulla aloitettua saksan oikeinkirjoituksen uudistusta nimi kirjoitettiin saksaksi Elsaß.) Koska alue kuuluu pääosin Ranskalle, on ranskankielisiä asuja ruvettu pitämään oikeina, ja käytännössäkin näyttää jo olevan tavallisempaa kirjoittaa Alsacesta ja Lorrainesta. Kielenhuolto on erikseen ottanut kannan, jossa suositellaan Lorraine-nimeä (Kielikello 1/2004).
Georgia ∼ Gruusia. Suomen kielessä käytettiin aiemmin Gruusia-nimitystä, mutta sitä on pidetty vältettävänä, koska se perustuu maan venäjänkieliseen nimeen (Gruzija). Tilalle on enimmäkseen tullut Georgia-nimitys ainakin virallisessa kielenkäytössä.
Kiova ∼ Kiev. Aikoinaan pidettiin eräissä piireissä poliittisista syistä vanhaa suomalaista nimiasua Kiova sopimattomana ja sen tilalla käytettiin asua Kiev. Kuitenkin Kiev on englanninkielinen asu, ei venäjänkielinen (Kijev) saati maan virallisen kielen ukrainan mukainen (Kyjiv).
Kongo. Entisen Belgian Kongon ja entisen Ranskan Kongon itsenäistyttyä on ollut sekaannuksia, kun molemmat ovat käyttäneet Kongo-nimitystä, joskin toinen käytti välillä Zaire-nimeä. Yleensä pelkkä Kongo-sana riittää viittaamaan maista suurempaan (ent. Belgian Kongo), ja toisesta voidaan käyttää nimitystä Brazzavillen Kongo pääkaupungin mukaan. Virallisimpia tekstejä varten on tarkistettava kulloisenkin tilanteen mukainen virallisin nimikäytäntö.
Peking ∼ Beijing. Kiinan pääkaupungin nimi on suomeksi vanhastaan Peking. Asu Beijing on Kiinan nykyisin virallisen transkriptiojärjestelmän (pīnyīnin) mukainen asu, ja monet pitävät sitä oikeana. Käytännössä Peking-muoto on edelleen tavallinen, ja se voitaisiin tulkita vakiintuneeksi suomenkieliseksi asuksi, johon transkription muutokset eivät vaikuta. Tällainen kanta otetaan myös kielitoimiston verkkosivulla Peking ja Beijing.
Portugal ∼ Portugali. Useimmissa kielissä nimessä ei ole i:tä lopussa, mutta suomenkieliseen nimeen se kuuluu vanhan käytännön ja kielitoimiston kannan mukaan. Kuitenkin i:tön asu lipsahtaa aika virallisiinkin teksteihin.
Viro ∼ Eesti. Näistä Viro on suomessa vanhastaan käytetty ja mm. kielitoimiston suosittama.
Soul ∼ Söul. Suomen kielen lautakunta päätti jo v. 1986 suosittaa suomen kieleen asua Soul.
Yhdistynyt kuningaskunta ∼ Iso-Britannia ∼ Britannia ∼ Englanti. Yhdistynyt kuningaskunta on maan virallisen nimen lyhyt muoto. Pitkä muoto, jota käytetään virallisimmissa yhteyksissä, kun puhutaan valtiosta valtio-oikeudellisena toimijana, on Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Iso-Britannia on siis varsinaisesti vain osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Englanti taas Ison-Britannian osa, ja Britannia on epävirallinen lyhentymä nimestä Iso-Britannia. Näitä kaikkia kuitenkin yleisesti käytetään myös Yhdistynyttä kuningaskuntaa tarkoittamassa. Jaakko Anhava on perustellut (Kielikellossa 3/2006), miksi etuliite ”Iso-” on asiallisesti turha: se on vain kaikua ranskasta, jossa on todellinen tarve erottaa toisistaan Bretagne (tietty Ranskan alue) ja Grande-Bretagne (Britannia). Virallisissa yhteyksissä on hyvä kuitenkin ottaa huomioon, mitä EU:n tekstinlaadinnan ohjeissa sanotaan EU:n jäsenvaltioiden nimistä: Jäsenvaltiosta tulee käyttää nimeä Yhdistynyt kuningaskunta.
Useissa maissa on paikkoja nimetty uudestaan erilaisista poliittisista syistä. Usein on haluttu korvata vanhoja siirtomaavallan antamia nimiä omakielisillä, osittain taas on. Jos käytetään jotakin tällaista uudehkoa nimeä, on yleensä syytä mainita vanha nimi sulkeissa, jos kyseessä on alue tai paikka, joka laajasti tunnetaan tällä nimellä. Muutoinhan suuri osa lukijoista ei ymmärrä, mitä tarkoitetaan. Esimerkkejä: Sri Lanka (Ceylon), Mumbai (Bombay), Kolkata (Kalkutta). Jos pelätään, että tällainenkin koetaan epäkorrektiksi, voidaan erikseen mainita vanha nimi entiseksi: Sri Lanka (ent. Ceylon). Ceylon-nimeä on joka tapauksessa perusteltua käyttää saaren nimenä esimerkiksi luonnonmaantieteessä, vaikka valtiota kutsuttaisiin Sri Lankaksi. – Kalkutta-nimeä kielitoimisto pitää suomeen vakiintuneena sovinnaismuotona, joka on taivutukseltaankin sopeutunut suomeen (Kalkutta : Kalkutassa).
Henkilönnimet tulisi yleensä kirjoittaa mahdollisimman tarkoin alkukielen mukaisesti. Tässä kuitenkin tehdään paljon virheitä, pieniä ja isoja. Markus Lång on koonnut laajahkon kokoelman henkilönnimiä, jotka yleisesti kirjoitetaan väärin: Oops… you did it again! ”http://www.elisanet.fi/markus.lang/oops.html”.
Vain joukkoa hyvin tunnettuja tai muuten merkittäviä vieraita henkilönnimiä käytetään suomalaistetussa asussa, ja suomalaistaminen koskee yleensä vain etunimeä. Aiemmin sellaisia asuja käytettiin paljon useammista nimistä (esim. Yrjö Washington). Tilanne on osittain epävakaa muun muassa siksi, että kielilautakunta on päättänyt, ettei uusia hallitsijannimiä enää suomalaisteta. Jos kielenkäyttäjät hyväksyvät tämän, voi syntyä outoja tilanteita, koska vanhojen nimien asuja ei muuteta. Nykyisin suomeen mukautettuja asuja käytetään seuraavien henkilöiden nimistä:
Henkilönnimien mukauttaminen on tavallista muissakin kielissä. Esimerkiksi englannissa se on varsin yleistä. Tästä aiheutuu noloja virheitä, jos esimerkiksi kääntäjän yleissivistys tai tarkkaavaisuus ei ole riittävä. Jos englanninkielinen teksti käsittelee henkilöä nimeltä John Calvin, pitää kääntäjän selvittää, onko kyseessä kuuluisa uskonpuhdistaja, jolloin suomen kielessä on käytettävä alkuperäistä, ranskankielistä asua Jean Calvin. Noloa on myös, jos suomenkieliseen tekstiin lipsahtaa Plato, kun tarkoitetaan muinaisen Kreikan filosofia (Platon).
Henkilönnimissä on otettava huomioon, että vieraiden kulttuurien nimikäytännöt voivat poiketa suomalaisesta paljonkin. Esimerkiksi unkarissa kirjoitetaan sukunimi ennen etunimeä (esimerkiksi Nagy Imre), mutta unkarilaisetkin vaihtavat nimien järjestyksen, kun kirjoittavat muulla kielellä. Muissa kielissä unkarilaiset nimet kirjoitetaan niin, että etunimi on ensin (esimerkiksi Imre Nagy). Niinpä jos nimen asu tarkistetaan unkarinkielisestä lähteestä, saatetaan päätyä väärään järjestykseen, ellei oteta huomioon nimikäytäntöjen eroa. Erilaisia käytäntöjä kuvaa mm. Kotuksen julkaisema kirjanen Sukunimi? Etunimi? Maahanmuuttajien nimijärjestelmistä.