Tieto on valhetta

Tieto on eri asia kuin data. Molemmat ovat tärkeitä. Mutta jos dataa sanotaan tiedoksi, hämärtyy käsitys siitä, mitä tieto on. Tämä juttu pyrkii sanomaan tämän tarkoituksellisen provosoivasti.

"Tietoyhteiskunta" on digitaalisessa muodossa jaettavan viihteen yhteiskunta, jossa valtio turvaa viihdettä tuottavien yritysten toiminnan edellytykset. Sellaista tuotantoa tarvitaan jonkinlaisen työllisyyden ja talouskasvun turvaamiseksi, kun tavarantuotanto ja kuljetuskin automatisoidaan ja palveluammatteja rationalisoidaan pois. Maanviljelijöistä, tehdastyöläisistä, rahastajista ja pankkineideistä on jo suureksi osaksi hankkiuduttu eroon. Nyt pitää sitten järjestää työpaikkoja, joissa tavalla tai toisella palvellaan hömpän jakelemista bitteinä. Muutamat sitten puhuvat "sisällöntuottamisesta", abstraktina käsitteenä tietenkin vain, sen peittämiseksi, että sisältö ostetaan monopolisoituvilta viihdemarkkinoilta.

Uskomattominta "tietoyhteiskunnassa" on se helppous, joilla kaikki kansankerrokset on saatu puhumaan tietoyhteiskunnasta, tietokoneista, tietoliikenteestä, tietotekniikasta ja ATK:sta eli automaattisesta tietojenkäsittelystä. Ei ole liioittelua väittää, että tähän liittyy uskonnollista hartautta ja palvontaa. Vain harvoin kuuluu, tyypillisesti emeritusprofessorin suusta, huomautus siitä, että kyse ei ole tiedosta: "tieto" on hyvin perusteltu tosi uskomus, ja tätä klassillista määritelmää täsmännettäköön tarvittaessa, älköön sotkettako.

"Tietoyhteiskunnan" humanistinen kritiikki on hovinarrin puuhastelua, koska se ei lainkaan kosketa asian ydintä. On tietenkin niin, että suuri osa siitä, mikä tietona levitetään, on epätotta tai epäolennaista. Mutta sen sanominen on harmitonta. Niin on ollut aina. Se ei ole mitenkään "tietoyhteiskunnalle" ominaista. Nykyisin olisi jopa paljon helpompi kuin ennen tarkistaa ja vertailla asioita; valitettavasti useimmat tekevät niin kovin harvoin.

"Tietoyhteiskunnan" perusvalhe on siinä, että se samaistaa tiedon ja datan. Tämä ei johdu vain siitä, että suomen kielessä ei ole kansan suuhun sopivaa sanaa datalle. Englannin kielessäkin iskusana on "information", ei "data". Tämä jo riittää kumoamaan sen vastaväitteen, että puhe "tiedosta" olisi vain mukavuusseikka, tutun sanan käyttöä vierassanan asemeasta.

Mitä on data? Tavallisesti se kuvataan "tiedon esitykseksi" jossakin käsittelykelpoisessa muodossa. Toki data voi tietenkin jossain mielessä "kantaa" tai "kuljettaa" tietoa. Paperillekin voi kirjoittaa tietoa, mutta emme silti sano paperia tiedoksi. Ja datan siirto, käsittely ja tallennus voidaan hoitaa "tietokoneilla" aivan siitä riippumatta, esittääkö data tietoa, jotain muuta tai ei mitään. "Tietokone" laskee käskettäessä lukujen keskiarvon kiinnittämättä vähintäkään huomiota siihen, ovatko ne satunnaislukugeneraattorilla tuotettua dataa vai jotain muuta.

Jos rajoittuisimme digitaaliseen dataan, voisimme määritellä datan yksinkertaisesti nollien ja ykkösten jonoiksi. Se, onko sellaisilla jonoilla jonkin tulkinnan mukaan jokin merkitys tai vaikutus, on sitten kokonaan toinen juttu. Mutta dataa toki on muunkinlaista, olipa sitten kyse paperilla olevista merkeistä, analogiseen laitteeseen - esimerkiksi vanhanaikaiseen äänilevyyn - tallennetusta aineistosta tai vaikkapa "tietokoneesta", jossa datan perusyksikkönä on kaksitilaisen bitin asemesta vaikkapa suure, jolla on 42 mahdollista tilaa. Ja vaikka datan esitystavoilla on suuri tekninen merkitys, huomion kiinnittäminen niihin tässä yhteydessä johtaisi harhaan.

Kun Internetiä käytetään vaikkapa siihen, että musiikkiteos pannaan, yleensä laittomasti, yleisön saataviin, "imuroitavaksi", niin olennaisinta asiassa ei ole musiikin esityksen digitaalisuus vaan kopioitavuus. Musiikin esittämisen kannalta tämä on vain yksi askel, joskin erittäin iso askel, ketjussa, jossa musiikki irtautuu välittömästä esitystilanteestaan. Aluksi vain läsnä ja lähellä olevat kuulivat musiikin ja sellaisena, kuin se ainutkertaisesti esitettiin. Historiallisesti katsoen varsin myöhään opittiin toisaalta tallentamaan musiikkiesitys ja toistamaan se, toisaalta kopioimaan tallenteita ja lähettämään niitä. Sellaisten tekniikoiden täyttä merkitystä ei vielä kovinkaan hyvin ymmärretä. "Tietoyhteiskunnassa" on kyse sellaisten tekniikoiden edelleenkehittämisestä sekä käytön laajentamisesta ja kaupallistamisesta. Tiedon kanssa sillä on suhteellisen vähän tekemistä. Missään tapauksessa varsinaisena substanssina, tavarana, ei ole tieto vaan data; ei esimerkiksi musiikkia koskeva tieto, vaan musiikkiesitys datana.

Kun tekstien, kuvien, äänien, filmien ja muun aineiston tallennus, jakelu ja esittäminen perustuvat nopeasti lisääntyvässä määrin datatekniikkaan, tällä on syvällisiä vaikutuksia yhteiskuntaan ja taloussuhteisiin. Vanhanaikaisessa konsertissa soittajan ja kuulijoiden välinen suhde ei yleensä ole kovin persoonallinen, mutta se silti ovat fyysisesti samassa tilassa ja kuulijan saama kokemus on välittömästi riippuvainen hänen läsnäolostaan. Käytännössä tämä merkitsee, että kuuntelusta voitiin haluttaessa rahastaa tavalla, jota kontrolloidaan yksinkertaisin keinoin: pääsymaksulla. Äänilevyt eivät vielä ratkaisevasti muuttaneet tilannetta, koska rahastus perustui äänilevyistä maksamiseen. Digitaalinen kopiointi on uhkaa romuttaa tämän, koska dataa voidaan nopeasti ja halvalla kopioida ja jaella. Aika näyttää, pystytäänkö tätä ongelmaa hoitamaan teknisten kopiointisuojausten ja rangaistusuhan avulla vai mullistuvatko viihdetuotannon taloudelliset kuviot. Tätä aihetta pohdiskelen lisää kirjoituksessani Tekijänoikeudet verkossa - umpikujassa?