Yöpyä-verbin merkitys on PSK:n ja KSK:n mukaan ’nukkua yönsä, olla yötä jossakin’, ja tämän mukaisesti niiden esimerkeissä on olosijainen määrite: ”Yöpyä hotellissa, teltassa.” Kuitenkin NSK:ssa verbillä on toinenkin merkitys, ja se esitetään ensimmäisenä:
yöpy|ä – – 1. asettua yöksi (jhk). | Taivasalle y:minen. Mökkiin y:nyt matkalainen. [Ajeli] asemiehiä ja airuita alituiseen - - usein Hämeenlinnassa y:en ɪᴠᴀʟᴏ. [Kun] kuljin otusta hakemassa, yövyin usein tähän järven rantaan ᴋᴀᴛᴀᴊᴀ. - -- se tuskalla täytti mun tuntehein / ja unteni vieraaks y:i ʟᴇɪɴᴏ.
Esimerkeissä on merkitystä vastaavasti tulosijassa oleva määrite (taivasalle, rantaan), Eino Leinon runosta otetussa esimerkissä kuitenkin translatiivi (vieraaks), jolla usein muutenkin on tulosijaa vastaava merkitys.
1930-luvun raamatunsuomennoksessa yöpyä-verbi esiintyy 17 jakeessa, useimmiten tässä kuvatussa merkityksessä, esimerkiksi Korkeassa veisussa (nyk. Laulujen laulu) säkeissä ”Tule, rakkaani, lähtekäämme maalle, kyliin yöpykäämme”. Vuoden 1992 suomennoksesta sellainen käyttö puuttuu; jonnekin yöpyminen on korvattu jossakin yöpymisellä tai muunlaisella ilmauksessa, kuten mennä yöksi jonnekin.