Eri ohjeissa on käsitelty eri tavoin sitä, voidaanko yhdyssanan osien välissä käyttää yhdysmerkkiä sanan selventämiseksi myös tapauksissa, joissa mikään ohje ei vaadi sitä. Voidaanko esimerkiksi kirjoittaa pii-levä sen selventämiseksi, että kyseessä on tietty levien tyyppi eikä piillä-verbin partisiippi?
Lyhyissä ohjeissa on usein jätetty kokonaan mainitsematta tällaiset kysymykset. Tähän on voinut vaikuttaa se, että tapaukset on arvioitu harvinaisiksi; ehkä on myös ajateltu, että epämääräisen poikkeuksen esittäminen hämmentäisi esimerkiksi oppilaiden mieltä koulussa. Niinpä kansalaisten kannanotoissa oikeinkirjoitusasioihin saatetaan esittää jokainen sellainen yhdysmerkki virheelliseksi, jota mikään sääntö ei vaadi.
Kielikellon 1/2010 artikkelissa Yhdysmerkin käytön ja paikannimien oikeinkirjoituksen vaiheita viitataan E. N. Setälän Suomen kieliopin (1898) esitykseen yhdysmerkin käytöstä. Kirjaa lainataan artikkelissa osittain puutteellisesti. Kirjan (1. painoksen) yhdysmerkkiä käsittelevä kohta on kokonaisuudessaan seuraava:
60 § Yhdysmerkkiä (-) käytetään:
1. Sanoja jaettaessa kahdelle riville.
2. Kun yhdistetystä sanasta jätetään toistamatta se osa, joka sillä on yhteinen edelläkäyvän tai seuraavan sanan kanssa, esim. luku- ja kirjoitustaito, syntymäpaikka ja -aika.
3. Yhdistettyjen sanojen yhdysosien välillä selvyyden vuoksi: a) jos yhdistyksen eri osat ovat yhdenarvoiset (rinnastettu yhdistys), esim. saksalais-suomalainen sanakirja, Helsingin suomalais-ruotsalainen seurakunta, historiallis-kielitieteellinen osasto; b) jos edellisen yhdysosan loppuvokaali on sama kuin jälkimäisen alkuvokaali, esim. esi-isä, raha-asia; c) joskus muutenkin, etenkin jos yhdistys on harvinainen tai satunnainen, jos yhdistys tulee kovin pitkäksi tai jos muuten selvyys sitä vaatii, esim. lakitta-olija, 7-vuotinen, sananlennätin-virkamies, maa-ilma (vrt. maailma).
1 muist. Yhdistetyssä sanassa, joka ei ole rinnastettu yhdistys, ei koskaan saa olla muuta kuin yksi yhdysmerkki ja se oikealla paikalla yhdysosien välillä (vrt. 169 §, 2), esim. rahaasiain-toimituskunta (vrt. yllä 3 kohta, b); väärin: raha-asiaintoimituskunta ja vielä enemmän: raha-asiain-toimitus-kunta).
2 muist. Useat käyttävät yhdysmerkkiä runsaammalti, kuin mitä yllä on esitetty; yleensä ei sen runsaampi käyttäminen kuitenkaan ole tarpeellinen.
Setälän esityksen 1. muistutus edustaa linjaa, josta luovuttiin virallisesti v. 1942, kuten Kielikellon kirjoitus kuvaa.
Myöhemmin siis kannanotot ovat vaihdelleet. Esimerkiksi Aarni Penttilän kirjassa Suomen kielen äänne- ja oikeinkirjoitusoppi (1948) oleva yli kuusi sivua pitkä selostus yhdysmerkin käytöstä esittää tässä tarkastellusta aiheesta seuraavan:
Yhdysmerkkiä käytetään yhdyssanoissa myös milloin yhdyssana pituutensa tai epätavallisuutensa vuoksi kaipaa lukuosviittaa taikka milloin grafeemin yhdyssanan luonne ei ilman yhdysmerkin osoitusta ole selvä. Esim. kuolemavaravakuutus-maksu, laulu-ilta (vrt. lauluilta), pii-levä (vrt. piilevä), valo-itu, huolto-alue, ei-jäsen, ei-ruotsalainen, ei-kenenkään-maa, se-on-niinkuin-sakki-päättää-henkeä, vihjaava ei-nyt-näin-lasten-läsnä-ollessa-katse, kahvi-ja-leipäannos, niin-tai-näinkanta, vesi-ja-leipä-rangaistus, antaa-mennä-periaate, koivu-luomi-haapa-pihlajalehto. Tällaiset tapaukset ovat verraten harvinaisia.
Esimerkeissä on mukana sanoja, jotka nykyisten sääntöjen mukaan kirjoitetaan toisin (esimerkiksi antaa mennä ‑periaate) tai joita koskevat erityiset säännöt (kuten viimeinen esimerkki, jossa on rinnasteisia määriteosia).
Tosin Penttilä mainitsee myös, että yhdysmerkkiä käytetään ”sellaisissa yhdyssanoissa, joiden ensimmäisenä osana on nominatiivissa oleva vieras sana tai erisnimi ja jotka ovat suhteellisen outoja”, esimerkksi douglas-kuusi.
Toisaala varsin minimalistisen säännön esittää Kielikellossa 2 (1969) julkaistu välimerkkiohjeisto. Sen yhdysmerkkiä koskeva osuus on melko laaja, mutta esittää puheena olevan poikkeussäännön hyvin tiiviinä (ellei sen alaan lueta myös sääntöä, jonka mukaan yhdysmerkkiä käytetään ”joskus yhdyssanoissa, joiden alkuosa on sitaatinluonteinen vieras sana: bébé-tyyppinen”): ”Tarpeen mukaan yhdysmerkkiä voidaan muutenkin tilapäisesti käyttää selvyyttä lisäämään, esim. perus-lauseenmerkitsijä.” Esimerkissä on siis varsin erikoinen kolmiosainen yhdyssana, ja siinä yhdysmerkin ilmeinen tarkoitus on ohjata jäsentämään se oikein (eikä osista peruslauseen ja merkitsijä koostuvaksi).
Kirjassa Kielenhuollon juurilla kuvataan (s. 258–), miten ohjeisiin lisättiin erityisiä sääntöjä siitä, millaisissa sanoissa on käytettävä yhdysmerkkiä. Tällöin ohjeiden c-kohta siirtyi myöhemmäksi, mutta säilyi ajatukseltaan samana.
Myöhemmin asia on esitetty vaihtelevilla tavoilla, usein sävynä se, että kyseessä ovat harvinaiset poikkeustapaukset. Setälän kuvauksesta saa kuitenkin sen käsityksen, että esimerkiksi pitkässä, etenkin moniosaisessa yhdyssanassa selventävä yhdysmerkki voisi useinkin olla tarpeen.
Nykyisten sääntöjen sisältöä selostetaan Nykyajan kielenoppaan kohdassa Yhdysmerkki yhdyssanaa selventämässä.