Sanalle viive suositeltiin aiemmin nimenomaan sellaista taivutusta, jossa on astevaihtelu, esimerkiksi viipeen, koska sen sanotaan olevan johdettu verbistä viipyä. Tällainen taivutus ei koskaan ole ollut tavallinen. Vuonna 1993 suomen kielen lautakunta hyväksyi myös astevaihteluttoman taivutuksen, esimerkiksi viiveen.
Muutosta on käsitelty Kielikellon 3/1994 artikkelissa Sanoja, merkityksiä, ohjeita – Eräs näkökulma Perussanakirjaan. Sen mukaan sana viive on aiheuttanut kielenhuoltajille päänvaivaa 1960-luvulta alkaen. Artikkeli mainitsee myös lautakunnan ottaneen kannan, jonka mukaan sana viive on ”kelvollista nykysuomea”. Kielikellon 2/1995 artikkelissa viive esitetään, että ”lautakunta katsoi, että molemmille taivutustavoille on perusteet ja että taivutuksessa on paras esittää ensin astevaihtelulliset, sitten astevaihteluttomat muodot”. Kun tällainen asia erikseen sanotaan, se lienee tulkittava kannanotoksi astevaihtelullisen taivutuksen viive : viipeen ensisijaisuudesta.
Sana viive on uudehko, eikä sitä ole NSK:ssa. Uudissanasto 80:ssä se on mukana, ilman mainintaa taivutuksesta, mutta sanaan liittyy huomautus: ”paremmin: viivästys, viivästymä, viipymä tms.”. Aiemmin oli Kielikellossa 10 (1977) otettu kanta, jonka mukaan viive-sanaa ei tarvita, vaan ”ilmaisutarpeen riittävät täyttämään sanat viipymä ja viivästys”. PSK:ssa on vielä maininta siitä, että ilmaukset valmistui huomattavalla viipeellä ja vaikuttaa lyhyellä viipeellä olisi parempi korvata muilla, mutta KSK:ssa ei enää ole mitään tällaisia huomautuksia. Normi on siis muuttunut useaan kertaan senkin osalta, tulisiko tätä sanaa lainkaan käyttää.
Toisaalta Kielikellon 3/1994 artikkelissa Taivutuksen osoittaminen Perussanakirjassa todetaan, että sellainen taivutus kuin viipeen ”on monen kielitajussa mahdoton”.