Sivistyssanojen tavutusta koskevat säännöt ovat sikäli yksinkertaistuneet, että suomen kielen mukainen tavutus on aina sallittu, esimerkiksi konf-likti. Tosin tämä on tulkinnanvaraista. Tavutusta koskevassa KOKO:n kuvauksessa on yleinen lausuma ”Vierassanojen tavutuksessa voi noudattaa joko vierassanan yhdysosien mukaista tavujakoa tai suomen kielen mukaista tavutusta”, mutta jälkeen on seuraava huomautus: ”Huom. Nykysuomen sivistyssanakirjaan – – on tavutusongelmia aiheuttaviin hakusanoihin merkitty, voiko sanan jakaa tavuihin vain yhdellä tavalla vai sekä alkukielen että suomen mukaan.”
Epäselvää on, onko NSSK siis ymmärrettävä normatiiviseksi tavutusasioissa ja onko tulkittava niin, että koska NSSK:ssa on esimerkiksi kon|flikti, ei saa tavuttaa konf-likti, vaan kon-flikti (tai konflik-ti).
Toinen tulkinta on, että viittaus tarkoittaa vain, että NSSK:ssa on tietoja siitä, missä sanoissa ja missä kohdissa on mahdollista taivuttaa myös alkukielen mukaan. Joka tapauksessa ilmaus ”alkukielen mukaan” lienee tulkittava vain sitä koskevaksi, että sana jaetaan osiin sen mukaan, miten alkukielen sana jakautuu yhdysosiin, esimerkiksi latinan conflictum sisältää etuliitteen con. (Esimerkiksi sana monstrumi johtuu latinan sanasta monstrum, jonka tavutus latinassa on mon-strum, mutta joka ei ole yhdyssana, ja NSSK esittää vain suomen mukaisen tavutuksen monst-rumi.)
Myös KOP:n sivu Tavutus vierassanoissa ja vieraskielisissä nimissä esittää saman yleisen lausuman ja sitten samanlaisen viittauksen NSSK:aan.
Epäselvyys ei ole uutta. Kielikellon 1/2003 artikkelissa Tavun rajat kerrotaan:
– – kielilautakunta päätti jo 1968, että vierassanat voidaan tavuttaa samoin kuin kotoiset sanat: a-bort-ti, ark-tinen, dokt-riini, emb-ryo.
Lautakunta teki päätöksensä Kielitoimistossa tuolloin tekeillä ollutta Nykysuomen sivistyssanakirjaa varten (1. p. 1973). Tavutusongelmia aiheuttavien hakusanojen tavutus on kirjassa merkitty yhdellä pystyviivalla silloin, kun sanan voi määräkohdasta jakaa tavuihin vain yhdellä tavalla (an|aerobinen, hiero|glyfi, eks|pansio) ja kahdella lyhyellä pystyviivalla silloin, kun sana voidaan jakaa sekä alkukielen että suomen mukaan: konˌstˌruoida, absˌtˌrakti, demoˌkˌratia, konˌgˌressi, mikroˌsˌkooppi, perˌsˌpektiivi.
Yllä olevaan lainaukseen on korjattu oikeasti lyhyiksi ne pystyviivat, jotka mainitaan lyhyiksi. Kielikellon verkkoversiossa viivat ovat yhtä pitkiä.
Kuvaus vaikuttaa ristiriitaiselta, sillä NSSK siis ei ole sillä linjalla, että aina voidaan tavuttaa saoin kuin kotoiset sanat, vaikka kannanotto esitettiin nimenomaan NSSK:aa varten. Luultavasti NSSK:ssa ei kuitenkaan poikettu lautakunnan linjasta, vaan linjan kuvaus Kielikellossa johtaa harhaan. NSSK:ssa sanotaan:
Yleislainoissa noudatetaan kotoisten sanojen tavutusta (esim. kont-rolli, korp-raali, maist-raatti, sak-ramentti, väls-käri).
Erikoislainoissa noudatetaan yleensä samanlaista tavutusta kuin kotoisissa sanoissa (a-bort-ti, dokt-riini, emb-ryo, ark-tinen). Tieteen piiriin kuuluva erikoissanasto jaetaan kuitenkin usein tavuihin yhdysosittain, varsinkin milloin osat ovat selvästi tajuttavissa (esim. an-aerobinen, hiero-glyfi, pro-gnaattinen, dis-kriminoida, asko-spori, arkki-traavi, post-operatiivinen).
Vieraiden nimien ja sitaattilainojen tavutuksessa on yleisohjeena, että ne voidaan tavuttaa suomen kielen sääntöjen mukaan. Aiemmin muun muassa M. Airilan kirjanen Vierasperäiset sanat (1945) oli alkuperäkielen mukaisen tavutuksen kannalla. Yleisohjeeseen on kuitenkin poikkeus: yhden äänteen merkkinä toimivaa kirjainyhdistelmää (kuten sh ja th englannissa) ei tulisi jakaa, joten esimerkiksi jako Was-hington ei käy; sen sijaan Wa-shington on periaatteessa sallittu. Lisäksi yhdyssana voidaan jakaa yhdysosiinsa.
Näihin poikkeuksiin sisältyy paljon tulkinnanvaraisuutta. Oppaissa esitetyistä esimerkeistä voidaan päätellä, että kaksoiskonsonanttia ei pidetä yhden äänteen merkkinä, vaikka se alkuperäiskielessä ääntyisi yhtenä konsonanttina, joten voidaan jakaa esimerkiksi Wel-lington.
Alkuperäiskielen ääntämyksen mukaista olisi myös se, että venäjänkielisissä nimissä käsitellään yhdistelmiä ts, tš ja štš yhden äänteen merkkeinä. Kuitenkin Kielikellon 4/2006 kirjoituksessa Vielä venäläisistä nimistä sanotaan: ”Jos pidetään affrikaatan määritelmänä sitä, että se on konsonanttiyhtymä, jonka muodostavat klusiili ja samaan tavuun kuuluva homorgaaninen frikatiivi, esimerkiksi ts, tš, voidaan suomen kielen kannalta hyvinkin sanoa, että esimerkiksi affrikaatassa tš on kaksi eri äännettä.” (Tämä on vastauksesta lukijan palautteeseen, jota ei julkaistu.) Tämän mukaisesti voitaisiin perustella esimerkiksi tavutusta Gorbat-šov venäjän ääntämystä vastaavan tavutuksen Gorba-tšov sijasta. Kuitenkin KOKO esittää esimerkkinä siitä, että yhden äänteen merkkiä ei jaeta, tavutuksen Man-chester, jossa siis englannissa ch-yhdistelmällä merkitty affrikaatta käsitetään yhdeksi äänteeksi.
Edellä mainittu KOP:n sivu Tavutus vierassanoissa ja vieraskielisissä nimissä esittää myös seuraavan tavutusmahdollisuuden:
Konsonanttiyhtymiä esiintyy vierassanojen tavujen alussa myös jäljempänä sanassa: eks-tra, es-pla-nadi, hams-traa-ja.
Tämä poikkeaa aiemmasta käytännöstä, sillä tavutuksia eks-tra, es-planadi, hams-traaja ei voi perustella yhdysosiin jakamisella. Yleisesti suomen perustavutussääntö on kuvattu niin, että tavuraja on sanansisäisen konsonanttiyhtymän (yksi tai useampia peräkkäisiä konsonantteja vokaalien välissä) viimeisen konsonantin edellä. Tämä johtaa esimerkiksi tavutuksiin ekst-ra, esp-lanadi, hamst-raaja. NSSK:ssa on tämän mukaiset nimenomaiset tavutusohjeet kahdesta ensin mainitusta sanasta sekä verbistä hamstrata. On epäselvää, mihin KOP:n toisenlainen kanta perustuu ja miten sitä on tulkittava: onko kyseessä vaihtoehtoinen tavutus, vai käykö myös vanhempien ohjeiden mukainen, ja mitä sanoja muutos koskee?
Kielikellon 1/2003 artikkelissa Tavun rajat on huomautus ng-yhdistelmän käsittelystä tavutuksessa. Aiemmissa kielenhuollon ohjeissa sitä ei liene mainittu. Yhdistelmän jakamista ei varsinaisesti kielletä, mutta sitä pidetään häiritsevänä:
Esimerkiksi sanassa aurin-ko, aurin-gon esiintyvän äng-äänteen tavunraja on n:n ja k:n tai g:n välissä, mutta jälkimmäisen jakaminen eri riveille ”aurin- gon” on myös häiritsevää (yhdistelmällä ng kun kuvataan yhtä äännettä).