Sanakirjoissa (KSK, PSK ja NSK) kuvataan sanojen taivutus viittaamalla numeroituihin taivutuskaavoihin. Jossain määrin tätä kuvausta täydennetään sanallisilla huomautuksilla.
Eri sanakirjoissa esitetyt taivutuskaavat ja niiden numerointi poikkeavat toisistaan monin tavoin. Siksi esimerkiksi se, että sanaan liittyy eri sanakirjoissa sama taivutuskaavan numero, ei välttämättä merkitse, että sanakirjojen kanta taivutukseen olisi samanlainen.
Taivutusnormien muutosten selvittäminen on näin ollen hankalaa. Vaikuttaa siltä, että suurin osa muutoksista on sellaisia, joissa aiempi, usein muita harvinaisempi taivutustapa on poistettu.
Nominien taivutukseen on tullut varsin paljon muutoksia. Yleensä kyse on joidenkin vaihtoehtojen poistamisesta monikon genetiivin tai partitiivin muodostuksessa.
Esimerkiksi sanan lemmikki taivutus on NSK:n mukaan sellainen, että monikon partitiivi voi olla tai lemmikeitä tai lemmikkejä (tässä järjestyksessä mainittuina, mutta käyttöesimerkeissä näistä on jälkimmäinen). PSK:ssa ja KSK:ssa on vain lemmikkejä. Tämä merkitsee norminmuutosta, jonka mukaan lemmikeitä ei enää ole norminmukainen. Vastaava koskee sanan lennokki taivutusta.
Missään ei liene julkisesti perusteltu näitä muutoksia, joissa on erikoista se, että vaihtoehdot kokonaan poistettiin sen sijaan, että ne olisi merkitty harvinaisiksi. Kyse ei edes ole erityisen harvinaisista muodoista; varmasti lemmikeitä ja lennokeita ovat yleisempiä kuin esimerkiksi monikon genetiivi omenain, joka on säilytetty sanakirjoissa.
Toinen esimerkki on sanan etana monikon partitiivi: PSK:n (ja KSK:n) mukaan vain etanoita, NSK:n mukaan myös etanoja ja harvinaiseksi merkittynä etania.
Sana kypärä kuuluu NSK:ssa taivutustyyppiin 12, mallisanana matala, joten sillä on useita mahdollisia monikon genetiivejä ja partitiivissakin kaksi eri muotoa, kypäriä ja kypäröitä. PSK:ssa se siirrettiin eri tyyppiin (10), jossa monikon genetiivi on vain kypärien ja harvinainen (käytännössä ei enää nykykielessä esiintyvä) kypäräin ja monikon partitiivi vain kypärä. Tämä vaikuttaa muihinkin monikkomuotoihin: esimerkiksi adessiivi on KSK:n mukaan vain kypärillä, NSK:n mukaan myös kypäröillä, jonka myös ISK mainitsee (§ 70).
Sanan piano monikon partitiivi ja genetiivi ovat PSK:n ja NSK:n mukaan vain pianoja ja pianojen, mutta NSK:n mukaan sana taipuu kuten arvelu, joten mahdollisia ovat myös partitiivi pianoita ja genetiivit pianoiden ja pianoitten (ja sulkeisiin pantuna pianoin, joka tuskin on ollut käytössä). Pois jätetyt muodot ovat olleet harvinaisempia, mutta niitä on esiintynyt. Tämä normien muutos on viety jopa ISK:oon, vaikka se on periaatteessa kuvaileva, ei normatiivinen. Sen mukaan (§ 90) ”Monitavuisten O-vartaloisten substantiivien genetiivi on en- ja partitiivi A-päätteinen – –. mO-, lO- ja rO-loppuisilla sekä kkO-loppuisilla on vaihtelua”. Siis esimerkiksi huoltamo : huoltamoja ∼ huoltamoita, mutta vain piano : pianoja.
Tätä selittää ehkä osaksi se, että § 20 kuvaa, että piano taipuu ”tavallisesti kuin kaksitavuiset sanat”. Selityksenä siis olisi, että ia ääntyy diftongina, joten piano taipuu kuten hieno. Todellisuudessa kuitenkin muutakin taivutusta esiintyy.
Periaatteessa hyvin laaja-alaisia ovat sellaiset muutokset, että NSK:n taivutuskaavan 1 (tyyppisanana valo) monikon genetiivi on PSK:n ja KSK:n mukaan vain valojen, vaikka NSK mainitsee myös vaihtoehdon valoin, joskin se on jo siinä pantu sulkeisiin eli osoitettu normaalityyliin kuulumattomaksi tai harvinaiseksi. Samanlainen muutos on NSK:n taivutuskaavassa 8 (PSK:n ja KSK:n taivutuskaavassa 7): esimerkiksi sanan lovi monikon genetiivinä on nyt vain lovien, vaikka NSK:ssa oli sulkeissa myös lovein.
Sanan taivas monikon genetiivi on PSK:n ja KSK:n mukaan taivaiden tai taivaitten. NSK:ssa on lisäksi taivasten ja sulkeissa (siis harvinaisena t. normaalityyliin kuulumattomana) taivahien. Käytännössä taivasten taitaa elää lähinnä vain uskonnollisen kielen ilmauksessa taivasten valtakunta, joka jostain syystä tuli käyttöön 1930-luvun raamatunsuomennoksessa (siihen asti Agricolan mukaisesti taiwaan waltakunta; kirjoitusasu hiukan vaihteli). Erikoista kyllä muoto taivasten säilytettiin vuoden 1992 raamatunkäännöksessä.
Sanan tuli monikon genetiivi on PSK:n ja KSK:n mukaan vain tulien, mutta NSK:ssa myös tulten on mahdollinen. Vaikka tulten on itsenäisenä muotona harvinainen, yhdyssanoissa voi olla toisin: revontulten on suunnilleen yhtä yleinen kuin revontulien. Tuli kuuluu NSK:ssa taivutustyyppiin 32, jota KSK:ssa vastaa pääosin tyyppi 23, erona se, että jälkimmäisestä puuttuu ‑ten-loppuinen monikon genetiivi. Tähän tyyppiin kuuluvat KSK:ssa myös sanat jouhi, lohi, moni, riihi, syli, tiili, tuohi, uuhi, joten muutos merkitsee, että muodot jouhten, lohten, monten, riihten, sylten, tiilten, tuohten, uuhten eivät nekään enää ole yleiskielen mukaisia. (Tosin lohi ja uuhi kuuluvat NSK:ssa tyyppiin 33, jossa ‑ten on merkitty sulkeisiin.) Esimerkiksi tiilten on käytännössä melko yleinen. Se vieläpä mainitaan oikeaksi muodoksi Kielikellon 2/2013 artikkelissa Kehysriihtä ja irtoripseä ihmetellessä, vaikka jo PSK:n mukaan monikon genetiivi on vain tiilien.
Verbien taivutuksen normeja ei juuri liene muutettu. Yhden poikkeuksen muodostavat väräjää-tyyppiset verbit. Jonkin verran on muutoksia siinäkin, mitä muotoja kuvataan harvinaisiksi. Esimerkiksi verbille vuotaa NSK esittää menneen ajan muodoiksi vuoti ja vuosi, ja PSK:ssa ja KSK:ssa vuosi mainitaan harvinaiseksi. Sana hoitaa kuuluu NSK:ssa samaan tyyppiin kuin vuotaa, joten hoisi on siinä mahdollinen muoto, kun taas PSK:ssa ja KSK:ssa se on tyypissä, jossa menneen ajan muotona on vain hoiti. Muutosta ei ole perusteltu. Kielikellon 4/2013 kirjoitus Juoksija kiisi voittoon – vai kiitikö hän? vain selittää muodon hoisi ja muutamat vastaavat murteellisiksi. Vaihtelun taustaa kuvaa myös Kielikellon 3/1988 kirjoitus Miksi ylti ja ylsi mutta ei tieti ja tiesi.
NSK:n mukaan verbit paistaa ja virkkaa kuuluvat taivutustyyppiin 11, jossa imperfekti voi olla o:ton (esim. paisti eikä vain paistoi), joskin tämä on pantu sulkeisiin. PSK:ssa ja KSK:ssa ne kuuluvat tyyppiin, jossa tämä ei ole mahdollista. Kuitenkin sanan virkkaa kuvauksessa ne erikseen mainitsevat, että sillä on myös vanhentunut muoto virkki.