Sanan sydän taivutuksesta (ja johdoksista) on usein esitetty sellainen ohje, että pitää kirjoittaa vain yksi m, vaikka lausutaan kaksi, siis kirjoitetaan sydämen, vaikka sanotaan sydämmeen. Hokema ”Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää” on esitetty kirjoitusta koskevana.
Kirjoitussääntö on hyvin vakiintunut. Vielä Virittäjä-lehden numerossa 1/1897 s. 113 referoitiin kirjoituksessa Sydämen vai sydämmen Kotikielen seuran v. 1879 tekemää päätöstä, jonka mukaan suositettiin sydämmen-tyyppisiä muotoja, ja uudempaa, v:n 1897 päätöstä, jossa se asetti sydämen-tyyppiset muodot suotavammiksi ”tuomitsematta kumpiakaan muotoja ehdottomasti poistettaviksi suorasanaisestakaan kirjakielestä”. Sen jälkeen on kielenhuolto kuitenkin asettunut varsin yksituumaisesti sille kannalle, että kirjoituksessa sydämen on oikein ja sydämmen väärin.
Ääntämisen osalta tilanne on ollut paljon kirjavampi. Edellä mainittu kannanotto lienee tarkoitettu myös äänneasua koskevaksi, mutta opetuksessa on painotettu kirjoitussääntöä. Koska yleisesti lausutaan sydämmen, ohje on usein koettu kirjoitusta koskevaksi poikkeussäännöksi: nämä muodot kirjoitettava toisin kuin lausutaan.
NSK ei mainitse mitään sanan sydän ääntämyksestä, joten ilmeisesti on tarkoitettu, että myös lausutaan sydämen. PSK:ssa ja KSK:ssa on kuitenkin maininta, että taivutusmuodoissa äännetään ”-m- t. -mm-”. Samanlainen merkintä on PSK:ssa monissa johdoksissa ja yhdyssanoissa (esim. sydämellinen, sydämenahdistus), mutta ei kaikissa (esim. sydämenlyönti); KSK:ssa se on kaikissa paitsi sanassa sydämenmuotoinen.
Oppaissa on ollut kirjavuutta. Joissakin koko asia on jätetty mainitsematta tai se on esitetty vain taivutusesimerkeillä ilman tietoa ääntämisestä. Aarni Penttilän ”Suomen kielen äänne- ja oikeinkirjoitusoppi” vuodelta 1948 esittää (kohdassa 59.5), että ”sydän sanan eräissä taivutusmuodoissa ja johdannaisissa oleva m luetaan yleisesti geminaataksi”.
Kieli-ikkunassa Mitä sydämeen mahtuu? Maija Länsimäki kirjoittaa:
Sellaiset sanat kuin sydämensiirto, sydämellinen ja sydämetön kirjoitetaan siis yleiskielessä yhdellä m-kirjaimella. Ne myös äännetään niin kuin kirjoitetaan. Ääntämystä ”sydämmensiirto”, ”sydämmellinen”, ”sydämmetön” ei kuitenkaan pidetä virheenä. Tällaisen suosituksen suomen kielen lautakunta on antanut vuonna 1979.
Suosituksesta ei ilmeisesti ole muutoin kerrottu julkisuudessa.
Kielikellon 1/2012 artikkelissa Hiha repesi poikkiommaan Heikki Hurtta kirjoittaa m:n kahdentumisesta eräissä sanoissa ja sitten laajentaa tarkastelua:
Tällaista m:n kahdentumista esiintyy murteissa muissakin sanoissa, esimerkiksi morsiammen, kirjaimmen. Samantapaisesta ilmiöstä on kyse myös laajalevikkisessä sydän-sanan murteellisessa taivutusmuodossa sydämmen.
Tämä voidaan tulkita niin, että ääntämys sydämmen on murteellinen, mutta laajalevikkinen. Toisaalta kirjoittaja saattaa murteellisuudella tarkoittaa vain murteissa esiintyvää, ei välttämättä yleiskielen vastakohtaa.
Toisaalta KOP:n sivu Kirjoitus- ja ääntöasu: sydämen vai "sydämmen"? ei ota kantaa eri ääntämysten paremmuuteen, ellei otsikossa olevia lainausmerkkejä tulkita kannanotoksi. Tekstissä se esittää näin:
Joissakin sanoissa tai sanojen taivutusmuodoissa voi puheessa kuulua pitkä m-äänne, vaikka kirjoitettaisiinkin vain yksi m, esimerkiksi:sydämen
morsiamella
avoimuus
Tämä toisaalta voidaan tulkita niin, että myös ääntämykset morsiammella ja avoimmuus olisivat hyväksyttäviä. Sellaiseen ei missään aiemmissa ohjeissa viitattane.