Suomen kielen normien muutoksia, luku 17 Mitä tarkoitetaan suomen kielen normeilla:

Standardit, lainsäädäntö ja viranomaisten päätökset

On olemassa erityisiä normeja, myös kansallisia standardeja, joissa on myös suomen kielen käyttöön vaikuttavia ohjeita erityis­kysymyksistä. Tällaisia ovat muun muassa standardit Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen (SFS 4175) sekä trans­lit­te­roin­nin ja transkription standardit. Näiden suhde edellä mainittuihin yleisiin normeihin ei aina ole ongelmaton; Kotuksen ja Suomen Standardi­soimis­liiton (SFS) kannan­ottojen välillä on ristiriitojakin.

Myös lainsäädäntöön ja viranomaisten päätöksiin viitataan usein kieltä koskevina nor­mei­na. Voidaan esimerkiksi perustella jotain kirjoitus­tapaa sillä, että sitä käytetään laissa. Lait ovat kyllä normeja, mutta eivät (juuri koskaan) kieltä koskevia normeja. Laeissa olevat termien määritelmätkin ovat lain sisäisiä: niissä sanotaan, että tässä laissa se ja se sana tarkoittaa sitä ja sitä. Lakitekstien pitäisi noudattaa kielen normeja enemmänkin kuin asettaa niitä. Käytännössä lainsäädännön kielen­käyttöä on kuitenkin usein tarpeen pitää ohjeena, etenkin viran­omaisten teksteissä.

Nykyisin huomattava osa lainsäädännöstä on EU:n säädöksiä, jotka julkaistaan EU:n virallisilla kielillä, siis myös suomeksi. EU:n toimielinten yhteiset tekstinlaadinnan ohjeet (julkaisukäsikirja) on tarkoitettu EU:n hallinnon sisäiseen käyt­töön, mutta ne tietysti vaikuttavat direk­tii­vien yms. kielenkäytön kautta muuhunkin kie­len­käyt­töön varsinkin hallinnossa. Lisäksi ohjeista voi ottaa mallia monissa tilanteissa, kos­ka ne ovat osittain varsin yksityis­kohtaisia ja ottavat kantaa asioihin, joista ei ole virallista suo­ma­lais­ta suositusta. Toisaalta niissä on jopa ohjeita, jotka ovat kansallisten standardien vastaisia.