Kielikellon 3/1990 artikkeli Selkokieli selostaa sanan syntyä seuraavasti:
Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta kysyi syksyllä 1978 kielitoimistolta sopivaa vastinetta ruotsin ilmaukselle lättläst litteratur (LL-litteratur). Suomen kielen lautakunta suositti kokouksessaan 25.9.1978 vastineeksi sanaa selkokirjallisuus. Sana tuli ilmeisesti suureen tarpeeseen ja synnytti ympärilleen muita sanoja, mm. selko¤kielen. Moni tuntuu luulevan, että selkokieli tarkoittaa samaa kuin selkeä yleis¤kieli. Samasta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys.
Sana selkokieli siis kehitettiin tarkoittamaan erityistä kielimuotoa, tarkemmin sanoen sellaista, joka on yksinkertaistetumpaa ja helppolukuisempaa kuin tavallinen yleiskieli. Selkokieli on tarkoitettu muun muassa eri vammaisryhmille, lukihäiriöisille ja suomen kieltä opetteleville.
Käytännössä sana selkokieli tuli nopeasti aivan muunlaiseen käyttöön: sillä tarkoitetaan ymmärrettävää yleiskieltä, vastakohtana esimerkiksi vaikeatajuiselle kielelle, jota usein käytetään hallinnossa, politiikassa ja tieteessä.
Jo PSK:ssa on kuvattu ilman kommentteja tämä merkityksen hämärtyminen: sanan selkokieli ensimmäisenä merkityksenä esitetään edellä sanottua vastaava, toisena ”= selväkieli”. Selväkieli on tarkoittaa PSK:n mukaan toisaalta tavallista kieltä salakielen, koodin tms. vastakohtana (esimerkiksi kääntää salakirjoitus selväkielelle), toisaalta näin selitettynä: ”ymmärrettävästä kielenkäytöstä, selkokieli (2). S:llä sanottuna ministeri tarkoitti, että – –”.
Tämä ilmenee KSK:ssa niin, että vaikka selkokieli-sanan varsinainen kuvaus on ”sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä yksinkertaisempi, mukautettu kielimuoto”, tätä seuraa lisäys: ”Laajemmin Selkokielellä [= selväkielisesti, selkeästi] sanottuna meillä ei ole siihen varaa.
Tämän koosteen ensimmäinen versio on kirjoitettu 8.11.2015. Koostetta on muutettu viimeksi 25.5.2026.
Tämä sivu kuuluu Jukka ”Yucca” Korpelan avoimeen tietosivustoon Datatekniikka ja viestintä, osaan Ihmisten kielet.