Monet kertovat oppineensa, että sanan ruoka heikkoasteisiin muotoihin pitää kirjoittaa uo, vaikka lausutaan uu, esimerkiksi ruoan [ruuan], ruoissa [ruuissa]. Tällaista on ilmeisesti laajasti opetettu kouluissa.
Ei ole selvää, milloin on päätetty, että pitää kirjoittaa ruoan. Kielenhuollon juurilla ‑kirjassa kerrotaan (s. 379) SKS:n kielivaliokunnan kokouksesta 18.2.1931:
Ruoka : ruoan (pitäisikö hyväksyä myös ruuan?) Päätöstä siirrettiin. Taivutus ruoan ~ ruuan hyväksyttiin kielilautakunnassa 1954 ja uudelleen 1978 – –.
Vuonna 1931 siis pidettiin normina sitä, että kirjoitetaan ruoan, ja keskusteltiin normin väljentämisestä. Epäselvää on, milloin kirjoitusasu ruoan olisi päätetty tai muodostunut normiksi. Selvää kuitenkin on, että vuodesta 1954 alkaen myös ruuan on ollut sallittu.
Vanhin suomen kielen sanakirja, jossa kuvataan sanojen taivutusta, on Jusleniuksen sanakirja (1745), ja siinä ruoka-sanan kuvaus alkaa ”Ruoka, ruan”. Lönnrotin sanakirjassa (1866–1880) kuvauksen alku on ”Ruoka, ruuan (ruo’an, ruwan)”, ja sen esimerkeissä on järjestelmällisesti uu: ruualle, ruualta, ruuille, ruuassansa, ruuassa. Samoin on Erwastin sanakirjassa (1888).
Vuosina 1909–1922 julkaistu Tietosanakirja käyttää asua ruuan. Siinä on sana ruoansulatus vain viittauksena laajaan artikkeliin ruuansulatus. Vuosina 1925–1928 julkaistussa Pienessä tietosanakirjassa hakusanana on ruoansulatus, eikä asua ruuansulatus edes mainita.
Epäselvää siis on, missä vaiheessa ja miksi ruoan-tyyppiset kirjoitusasut hyväksyttiin, vieläpä yksinomaisiksi sillä tavoin kuin vuoden 1931 käsittelyssä on ajateltu. Tietosanakirjojen perusteella muutoksen voisi ajoittaa 1910-luvun loppupuolelle tai 1920-luvun alkupuolelle.
Ruoan-tyyppisten asujen hyväksymiseen ja suosimiseen on saattanut merkittävästi vaikuttaa Knut Cannelinin Kieliopas (1. painos 1916), jossa hän esitti, että ruoan on suositeltava, ruuan rinnakkaismuoto. Hän perustelee tätä lyhyesti: ”Ruoan-asun suhteen vrt. huoahtaa, huoata, luo’os ja tuo’os”; tämä tarkoittanee, että kun muissakin sanoissa kirjoitetaan vokaalin edellä uo, vaikka ehkä äännetäänkin uu, niin menetellään samoin ruoka-sanan taivutuksessa. Sen 2. ja 3. painoksen (3. painos 1924; 2. painoksen julkaisuvuodesta ei tietoa) esipuheessa hän selittää:
Muutamiin suosittelemiini muotoihin ja äänneasuihin nähden, jotka arvostelijoissa ovat herättäneet epäilystä (esim. auder, muudan, hehun, ruoan), pyytäisin huomauttaa, että tässä suhteessa — mikäli olen katsonut sen vielä käyvän päinsä ja erittäinkin kouluopetusta silmälläpitäen — olen koettanut supistaa äänne‑ ja sanaopilliset poikkeustapaukset mahdollisimman vähiin.
Cannelinin mainitsemissa muodoissa on kyse astevaihtelun säännöllisyydestä. Asuissa auder ja muudan (vallitseva käytäntö ja nykynormit: auer ja muuan) on taivutusvartaloiden autere‑ ja muutama‑ t:n vastineena d kuten yleensä yleiskielessä, ja hehun (sanan hehku muotona) johtuu siitä, että Cannelin kuvasi yleiseksi säännöksi astevaihtelun hk : h. Muodossa ruoan ei ole kyse astevaihtelusta sinänsä (k:n vastineena on joka tapauksessa kato), vaan siitä, miten suhtaudutaan k:n kadon aiheuttamaan muutokseen vokaaleissa. Cannelinin tässä mainitsemissa muissa tapauksissa hänen kantaansa ei ole hyväksytty normeihin, mutta jostakin syystä ruoan hyväksyttiin.
Edellä mainitut muodot ruuan, ruan tai ruwan (ruvan) heijastavat vanhojen murteiden kantoja. Niissä esiintyy muuan muassa yleisesti v-äänne k:n heikkoasteisena vastineena, mutta silti aina uu perusmuodon uo:n tilalla (ruuvan); uu esiintyy laajasti myös lyhentyneenä (ruvan, ruan). Yleiskieleen otettu ääntämys ruuan perustuu lähinnä itämurteisiin, ja aluksi sen mukaisesti myös yleensä kirjoitettiin.
Lönnrot mainitsee asun ruo’an (jossa heittomerkki osoittanee vain tavurajaa, ei mitään äännettä) sulkeissa. Sille ei ole siis perustetta missään murteessa, ja kyseessä saattaakin olla teoreettinen muodoste: jos vartalossa ei taivutuksessa tapahtuisi muita muutoksia kuin k:n kato, saataisiin tällainen muoto. Tähän viittaa se, että Renvallin sanakirjassa (1826) oli taivutusta kuvattu näin: ”Ruoka, ruwan l. ruan l. Sav. ruuan (pro ruoan)”.
Vuosina 1931 ja 1957 tehtyjen päätösten välisenä aikana kielenoppaissa esiintyi eri kantoja. Esimerkiksi Aarni Penttilän kirjassa Suomen kielen äänne- ja oikeinkirjoitusoppi (1948) esitetään (s. 38) seuraava:
Eräin kerroin kirjoitus horjuu tarkan merkinnän ja etymologisen, sanan eri muotojen keskinäistä yhteyttä osoittavan kirjoitustavan välillä. Esim. ruoka sanan eräissä muodoissa säilytetään usein kirjainyhtymä uo huolimatta ääntämyksestä ū (ruoalla, tavallisin ääntämys: rūalla, jonka mukainen kirjoitusasu ruualla myös on käytännössä.)
Toisaalta E. A. Saarimaan Kielenopas esitti ilmeisesti kaikissa painoksissaan sallivan kannan:
Huomattakoon eräiden heikkoasteisten muotojen oikeinkirjoitus: ruoan (äännettävä ruuan; tämä kirjoitustapa myös hyväksyttävä) – –. Kalevalaa luettaessa huomattakoon: tieän = tiiän, tuoa = tuua.
Maininta Kalevalan muotojen lukemisesta merkinnee sitä, että Lönnrotin ajatellaan valinneen ääntämyksen vastaisen kirjoitusasun, ehkä siksi, etteivät asut liiaksi poikkeaisi yleiskielen mukaisista tiedän, tuoda jne.
Toisaalta Timo Nurmen Suuri suomen kielen sanakirja esittää vielä vuoden 2003 painoksessa ruoan-tyyppisen kirjoitusasun ainoana: ”ruoka : ruoan [ru:an] : ruoissa [ru:issa]”.
NSK (jonka osa O–R ilmestyi vuonna 1956) esittää sanan ruoka kuvauksen alussa sulkeissa seuraavan:
heikkoasteiset muodot ruoan jne. äännetään rūan jne. ja us. kirjoitetaankin ruuan jne.
Kuitenkin muutosta pidettiin pikemminkin rinnakkaisasun jonkinlaisena sietämisenä kuin varsinaisena hyväksymisenä. Kielikellon 2/1983 artikkeli Ruoka-alan sanaongelmia – Ruokasanoja suomalaisemmin selostaa muutosta näin:
Ruoka-sanassa tuottaa edelleen päänvaivaa se, onko parempi kirjoittaa ruoan vai ruuan. Vaikka yleisen ääntämyksen mukaiselle, tosin muuten kielenvastaiselle, ”ruuan”-asulle annettiin periksi 50-luvulla, on ainakin painetussa tekstissä suositeltavampaa kirjoittaa ruoan. Näin jo senkin tähden, että muuten myös vuoka-sanan taivutus ryöstäytyy ”vuuan”-asuun, niin kuin on jo näkynyt.
KSK:n mukaan edelleenkin vain taivutus vuoka : vuoan on mahdollinen. Ääntämisestä ei ole mainintaa, joten ilmeisesti normit vaativat myös ääntämystä vuoan, vaikka se olisi foneettisesti hankala ja vaikka vallitseva ääntämys lienee vuuan. Kielikellon 4/1997 artikkeli Fileetä vai ”filettä” – ruoka-alan sanojen taivutuksesta kuvaa kannan näin: ”Hieman harvemmin esiintyvää sanaa vuoka taivutetaan kuitenkin vain vuoan, vuoassa jne. (siis ei ’vuuassa’). Sanassa on astevaihtelu, joten sellaiset muodot kuin ’vuokassa’ eivät ole kirjakielen mukaisia.” Tämä on toistettu Kielikellossa 1/2007. Vrt. kohtaan Lieassa- ja vuoassa-tyyppisten sanojen ääntämys.
Ääntämyksen mukaisen kirjoitusasun kuvaaminen ”kielenvastaiseksi” on erikoista. Kysehän on siitä, että sanassa on tapahtunut äänteellinen muutos, jossa hankala äänneyhdistelmä uoa on yksinkertaistunut.
Kielenhuollon linjan voidaan siis sanoa lieventyneen 1950-luvulta alkaen niin, että ruuan hyväksytään ehkä hiukan paremmin, mutta ei kuitenkaan kunnolla eikä varsinkaan ensisijaiseksi saati ainoaksi. Esimerkiksi Kielikellon 2/1992 artikkeli Lääketieteen termejä asiantuntijoille ja muillekin kommentoi paheksuvaan sävyyn kirjoitusasua ruuansulatus. Kuitenkin jo Kielikellon 4/1997 ruokasanastossa esitetään:
ruoka taivutusmuodot ruoan, ruoassa, ruoissa jne.; äännetään ja voidaan myös kirjoittaa ruuan, ruuassa, ruuissa jne.
Tässä siis jo selvästi puhutaan yksinkertaisesti ääntämyksestä eikä vain ”yleisestä” ääntämyksestä. Saman lehden kirjoituksessa Fileetä vai ”filettä” – ruoka-alan sanojen taivutuksesta toistetaan tämä ajatus hiukan toisin sanoin, tosin esittäen ruoan ”säännöllisenä” taivutuksena, ja lisätään johdonmukaisuussuositus:
Tämä [sana ruoka] on niitä harvoja suomen sanoja, joissa ääntämys poikkeaa selvästi kirjoitusasusta, ja säännöllisen taivutuksen ruoan, ruoassa jne. rinnalla ovat mahdollisia myös ääntämykseen perustuvat kirjoitusasut ruuan, ruuassa. Yhteen tekstiin kannattaa valita vain toinen oikeista muodoista.
Suositusta johdonmukaisuudesta kyllä vesittää Kielikellon 4/2008 kirjoituksessa Etsi ja korjaa: oikeinkirjoitusongelmia olevan toteamuksen sana usein: ”Samassa tekstissä on tietysti usein tyylikkäämpää käyttää vain jompaakumpaa.”
Kirjoitusasua ruoan on perusteltu johdonmukaisuudella: halutaan säilyttää sanan asu taivutuksessa. Johdonmukaistahan olisi kuitenkin jättää astevaihtelukin merkitsemättä ja kirjoittaa ruokan. Syynä siihen, että asu ruoan otettiin käyttöön ja sitten ensisijaiseksi, välillä jopa ainoaksi hyväksytyksi, lienee se, että sanassa tapahtunut äänteenmuutos on niin harvinaista laatua, toisin kuin astevaihtelu. Ainoat muut sanat, joissa uo on yleiskielessä muuttunut uu:ksi sen jälkeisen konsonantin kadottua, lienevät sanan vuoka heikkoasteiset muodot ja verbin huoata (: huokaa) ja sen johdosten tietyt muodot, eikä muutos ole niissä ehkä ollut yhtä täydellinen kuin paljon tavallisemmissa ruoan-tyyppisissä sanoissa. Toisaalta tällainen muutos on ilmeisesti itämurteissa tapahtunut myös silloin, kuin uo:n ja vokaalin välistä on kadonnut t:n heikkoa astetta edustanut konsonantti, esimerkiksi juua, yleiskielen juoda (vrt. Saarimaan edellä lainattuun kuvaukseen).
Niinpä kielen muoto-oppi (morfologia) saatiin näennäisesti yksinkertaisemmaksi, kun tällainen tapaus siirrettiin ”oikeinkirjoitussääntöihin”. Näitä sääntöjä on ilmeisesti koulussa opetettu niin paljon, että monet pitävät asua ruoan oikeana ja asua ruuan jotenkin sivistymättömänä tai muuten huonona. Opetusta siitä, että ruuan on väärin ja ruoan oikein, on ilmeisesti annettu vuosikymmeniä sen jälkeen, kun normia muutettiin 1950-luvulla.
Tämän koosteen ensimmäinen versio on kirjoitettu 8.11.2015. Koostetta on muutettu viimeksi 29.4.2026.
Tämä sivu kuuluu Jukka ”Yucca” Korpelan avoimeen tietosivustoon Datatekniikka ja viestintä, osaan Ihmisten kielet.