Suomen kielen normien muutoksia, luku 5 Taivutusmuotojen muodostus:

Amyä vai Amya – vieraiden nimien päätevokaali

Vieraiden nimien taivutuspäätteissä valinta a:n ja ä:n välillä riippuu useimmiten siitä, kir­joi­te­taan­ko pääte ään­tä­myk­sen vai sanan kirjoitushahmon mukaan. (Kohdassa Arkkitehtiä ∼ arkkitehtia – yhdyssanamaisten sivistyssanojen päätevokaali käsiteltävä hah­mot­ta­mi­nen yhdys­sanaksi voi joskus vaikuttaa erisnimiinkin, esimerkiksi Budapestissa ∼ Budapestissä, josta KOP:n sivu Nimien taivutus: vieraskieliset nimet mainitsee ensim­mäi­se­nä ä:llisen vaihtoehdon.)

Esimerkiksi koska sana Amy ääntyy [eimi], se saa ääntämyksessä etuvokaaliset päätteet, kuten [eimillä], mutta kirjoitetaanko Amyllä vai Amylla? Jälkimmäiseen päädytään, jos kat­so­taan sanan asua ja ajatellaan ”visuaalista vokaali­sointua”. Pääte siis kirjoitetaan ikään kuin nimen kirjaimilla olisi suomen kielen mukainen äännearvo.

Suomen Akatemian kieli­lauta­kunta päätti vuonna 1960 ohjeista, jotka julkaistiin artik­ke­lis­sa Vieraskielisten nimien taivutuksesta suomenkielisessä esityksessä (Virittäjässä 2/1961). Siinä sanottiin:

Vokaalisointutapauksissa yleensä ääntämys ratkaisee vieras­kieliseen ni­meen liittyvän päätteen äänneasun, mut­ta myös alku­kielen kirjoitus­asun mukai­nen päätteen taka­vokaalisuus (t. etu­vokaalisuus) on mahdollinen. Esim. Mas­sutäMassuta, Maryltä = mēriltä ∼ Marylta, Anneä = änniä t. änneä ∼ Annea, Shakespearellä = šeikspīrillä ∼ Shakespearella, jne.

Tämä kuitenkin lienee jäänyt aika vähälle huomiolle, eikä asiaa useinkaan mainitty ohjeissa. Toi­saal­ta ääntämyksen mukaan noudattaminen on yleinen peri­aate, joten asiaa ehkä pi­det­tiin itsestään selvänä. Esimerkiksi E. A. Saarimaan ”Kielenopas” käsittelee (6. pai­nok­ses­sa v. 1964 s. 34–35) sitä, kirjoitetaanko Cambdridge’issä vai Cambdridgessä, mutta vaihto­ehtoa Cambdridgessa ei edes mainita.

Kielikello 1:n (1968) artikkelissa Vierasperäisten sanojen asu otetaan kuitenkin salliva kanta, joskin rivien välistä voi ehkä lukea, että ääntämyksen mukaista pidetään luon­nol­li­sem­pa­na. Itse kannanotto on yksinkertainen:

Etuvokaalisena äännettyyn, mutta takavokaalisena kirjoitettuun nimeen voidaan päätteet merkitä takavokaalisina: Voltaireä tai Voltairea, Blakestä tai Blakesta.

Sitä seuraa kuitenkin pitkä selitys, joka tosin ei liity vain tähän kannanottoon, vaan viiden kohdan säännöstöön, jossa on myös mm. kohta illatiivin päätteen merkitsemisestä ään­tä­myk­sen mukaan (esim. Bordeaux’hon, ei Bordeauxiin).

Pelkkään kirjoitusasuun perustuvaa päätteiden merkitsemistä perustellaan sillä, että se on kirjoittajalle helppoa. Ääntämyksen mukainen päätteen merkintä taas edel­lyt­tää, että kirjoittaja tietää nimen ääntämyksen – ja se on joskus vaikeata. Kaikkein useimmissa tapauksissa kirjoittaja kuitenkin tietää tai voi riittävän tarkasti saada selville käyttämänsä nimen ääntöasun. Ja kun esim. venäjän kielessä voidaan nou­dat­taa sitä tapaa, että jokainen vieras nimi siirretään kyrilliseen kirjoitukseen ääntö- eikä kirjoitusasunsa mukaan, niin varmaan voidaan suomessa merkitä nimiin niiden todelliset päätteet. Jos silloin tällöin jokin outo nimi jääkin väärin taivutetuksi, se merkitsee vähemmän kuin se, että yleisesti tunnettuja nimiä aina ja tieten tahtoen taivutetaan päättein, jotka ovat olemassa vain paperilla. Myös sukukielissämme virossa ja unkarissa kirjoitetaan vieraisiin nimiin ääntämyksen mukaiset päätteet. Toiseksi ääntämyksen mukaista päätteiden merkintää heitto­merkkeineen moititaan kankean näköiseksi. Kuitenkaan esim. genetiivi Shaw’n ei ole merkinnältään sen mutkikkaampi kuin englannin Shaw’s, ja se on ”šoon”-äännöksen kuvaajana ver­rat­to­mas­ti parempi kuin Shawin. Kolmanneksi sanotaan, että ääntämyksen mukainen pääte ei kuitenkaan tietämättömälle lukijalle osoita nimen ääntämystä. Tähän on huomautettava, että päätteen merkinnällä ei ole tarkoituskaan osoittaa miten nimi ääntyy, vaan mikä on pääte. Kuitenkin päätteen merkintä tapauksissa, joissa pääte on toinen kuin kirjoitusasun mukainen, saattaa asianomaista kieltä jonkin verran tun­te­val­le antaa tärkeän vihjeen.

Myöhemmin kanta alkoi siirtyä ”visuaalisen vokaalisoinnún” sallimisesta sen suosimiseen. Kielikellossa 2/1985 julkaistut taivutusohjeet sanovat:

Vokaalisointu merkitään samoin kuin kotoisissa sanoissa: etuvokaalisessa kir­joi­tus­asus­sa sijapääte on etuvokaalinen (Münchenissä) ja taka­vokaa­li­ses­sa kir­joi­tus­asus­sa takavokaalinen (Ober­ammer­gau­hun). Jos nimi kirjoitetaan taka­vokaa­li­se­na mut­ta äännetään etuvokaalisena, pääte liitetään tavallisesti takavokaalisena, esi­mer­kik­si Lake Placidia [leik pläsidiä] ja Thamesia [temziä]. Jos pai­nol­li­nen loppu­vokaa­li on äännettäessä ä, ö tai y, mahdollisia ovat sekä etu- että taka­vokaa­li­nen asu, esi­mer­kik­si Camus’ta ∼ Camus’tä [kamyytä], Richelieuhon ∼ Richelieuhön [rišəljööhön].

Ohje ei ole täysin yksiselitteinen. Sana ”tavallisesti” voidaan tulkita niin, että etu­vokaa­li­nen­kin pääte on mahdollinen, mutta harvemmin käytetty. Toinen tulkinta on, että päätteen pitää olla takavokaalinen muissa ta­pauk­sis­sa kuin erikseen mainitussa poikkeuksessa, joka on ohjeen seuraavassa virkkeessä.

Tiukka tulkinta esiintyy eräiden yliopistojen suomen kielen opettajien vuosina 2003–2006 tekemässä verkko­aineis­tos­sa Kirjoittajan ABC-kortti, osassa Vierassanat:

Takavokaalisina kirjoitettaviin sanoihin liitetään myös takavokaalinen pääte: Baker : Bakeria (ei: "Bakeriä"), Lake Placid : Placidia (ei: "Placidiä").

Kielikellon 3/2006 artikkelissa Suomen kielen lautakunnan kootut toimet 2000–2006 kerrotaan lautakunnan toiminnasta vuonna 2003 seuraava: ”Käsiteltiin vieraskielisten nimien taivutusmuotojen vokaalin valintaa (ääntöasun vai kirjoitusasun mukaan: esim. Marya vai Maryä?). Päätös siirrettiin myöhemmäksi.” On epäselvää, onko päätöstä tehty, mutta suunta on taas hiukan muuttunut; ainakin ääntämyksen mukainen asu on nyt selvästi sallittu. KKOO:ssa esitetään (s. 249) yleisesti: ”Päätteen voi kuitenkin merkitä myös etuvokaalisena ääntämisen perusteena.” Esimerkkeinä esi­te­tään edellä mainittujen tapausten (Camus ja Richelieu) lisäksi Casey [keisi] : Caseyä [keisiä].