Kielikellon 4/2012 kirjoituksessa Syntaktisen niin-sanan iästä ja alkuperästä Jussi Pahikkala käsittelee jos–niin-rakenteen esiintymistä vanhassa kirjasuomessa, tarkemmin sanoen Kristoffer-kuninkaan maanlain (1442) suomennoksessa, joka on tehty 1500-luvun loppupuolella ja julkaistu myöhemmin nimellä ”Talonpoikain laki”. Hän kirjoittaa:
Voisi ajatella Talonpoikain lain ruotsintaitoisen suomentajan käyttäneen niin-sanaa ruotsin så-sanan vastineena. Syntaktista niin-sanaa esiintyy kuitenkin jo Agricolan suomennoksissa, jotka hän teki muista kielistä – –.
Niin-topiikinmerkitsintä kuulee joka päivä esimerkiksi radio-ohjelmien vapaassa, valmistelemattomassa puheessa, mutta miksei sitä esiinny kirjoitetussa kielessä juuri muulloin kuin topiikin ollessa sivulause ja kommentin tämän jälkilauseena, eikä silloinkaan aina (esim. Jos jossakin on roskaista, niin ihmiset heittelevät yleensä vielä enemmän roskia)? Siihen antaa osittaisen vastauksen Maria Vilkuna. Modernin kirjasuomen standardiin otettiin hänen mukaansa aikoinaan ensin ”lauseita yhdistävä niin”, mutta myöhemmin tämä käytäntö katsottiin epäsuotavaksi ja se karsittiin miltei kokonaan. Muutoksen syystä ja toteutuksesta ei ole dokumentteja.
Ilmeisesti siis jossain vaiheessa on otettu sellainen kanta, että jos-lausetta (tai mikäli, ellei-, jollei- tai kun-lausetta) seuraavaa lausetta ei pitäisi aloittaa niin-sanalla. Tällöin on kai ajateltu, että esimerkiksi virkkeessä Jos huomenna sataa, niin en tule sana niin on turha. Epäselvää on, missä ja milloin tällainen kanta on otettu ja miten vahvasti, samoin kuin se, miten se on muuttunut.
Terho Itkosen ja Sari Maamiehen Uusi kieliopas (4. painos, 2011) ottaa (hakemiston kohdassa niin) aiheeseen kantaa melko lievästi, mutta tavalla, josta voisi päätellä, että tiukempiakin kantoja on otettu:
niin: – – 2. aloittamassa sivulauseen jälkeistä hallitsevaa lausetta. Erityisesti puhekielelle ominainen käyttötapa; kirjakielessä paikallaan varsinkin jos sivulause ei ala predikaattiverbillä ja lauseiden raja muuten voisi jäädä epäselväksi: jos tämä olisi ollut tiedossani, (niin) olisin menetellyt toisin; jos seinissä on kunnollinen eristys, n. lämpöhäviö ja lämmityskustannykset pysyvät pieninä (ei kernaasti »– – eristys, lämpöhäviö ja lämmityskustannykset pysyvät pieninä»).
Suhtautuminen jos–niin-rakenteeseen on kirjassa siis varauksellinen, vaikka sitä pidetään jopa suotavana joissakin tapauksissa.
Toisaalta NSK:ssa ei näytä olevan varauksellisuutta. Siinä sanan niin kuvauksen kohta A III kuvailee sen käyttöä ”liittämässä edellä olevaa sivulausetta hallitsevaan lauseeseen” ilman mainintaa puhekielisyydestä. Alakohdassa 4, joka käsittelee käyttöä konditionaalilauseen jäljessä, on useita esimerkkejä, myös sellaisia kuin Jos tietäisin, niin sanoisin, jossa niin-sanalla ei ole mitään erityistä selventävää merkitystä. Uudemmissa sanakirjoissa sanan niin kuvaus on suppeampi, mutta KSK toteaa (ilman tyylilajimainintaa), että sitä käytetään muun muassa ”toteamusta, seurausta t. päätelmää ilmaisemassa edellä sanottuun viitaten, us. konjunktion tapaan”.
Toisaalta niinkin tuore kirja kuin Katleena Kortesuon ja Liisa-Maria Patjaksen ”Pilkun paikka – Kielioppia kaikille” (2011) ottaa varsin tiukan linjan (s. 35–36):
Jos ei tarvitse niiniä
Puheessa usein kuulee, kuinka sanomaa sidotaan niin-sanan avulla: ”Jos tämä olisi tapahtunut silloin kun olin nuori ja vielä upea, niin olisin varmasti päässyt missiksi.”
Tämä johtunee siitä, että puhuja on katkaissut oman ajatuksensa pitkähköllä väliasialla, joten kokoava niin johdattaa lukijan takaisin alkuperäisen asian yhteyteen.
Kirjoitetun kielen säännöt ja käytänteet ovat toisenlaiset kuin puhekielen, sillä erilaiset äänenpainot ja rytmitykset korvataan muun muassa välimerkeillä. Siksi sama asia sanottaisiin kirjoitetussa kielessä hieman toisin:
Jos tämä olisi tapahtunut silloin kun olin nuori ja vielä upea, olisin varmasti päässyt missiksi.
Virallisimpana nykyisenä kantana voitaneen pitää KKOO:ssa (s. 305–306 otsikon ”Päälauseen alussa niin tai verbi” alla olevaa esitystä, jonka tiivistelmänä on seuraava:
Kun päälause on jos-, kun- tai vaikka-lauseen jäljessä, se alkaa joskus niin-sanalla. Niin toimii tällöin lauserajaa selventävänä merkkinä: Jos tulos on tänä vuonna positiivinen, niin ensi vuonna se saattaa muuttua huonommaksi. Tavallinen tällainen on puhutussa kielessä, mutta se on mahdollista myös yleiskielisessä asiatekstissä. Kirjoitetussa kielessä lauseen rajaa osoittavan niin-sanan maneerimainen käyttö kuitenkin häiritsee tekstin sujuvuutta.
Joskus päälauseen voi vaihtoehtoisesti aloittaa verbillä: Jos tulos on tänä vuonna positiivinen, saattaa se ensi vuonna muuttua huonommaksi.
KKOO:n linja on siis salliva. Siinä on kuitenkin jäänteitä sellaisista aiemmista linjauksista, joiden mukaan jos–niin-rakenne on puhekielinen, vaikka tämä onkin puettu maneerimaisuudesta varoittamiseen. Tiivistelmän jälkimmäinen kappalekin lienee ymmärrettävä lähinnä vihjeeksi yhdestä tavasta välttää niin-sanan käyttö.