E. N. Setälän kirjassa Suomen kielen äänne‑ ja sana-oppi (1898) kuvataan epäsymmetriset lainausmerkit (aloittava merkki on erilainen kuin lopettava) niin, että aloittava lainausmerkki on rivin peruslinjalla ja lopettava lainausmerkki ylhäällä, mutta toisin päin kuin nykyisin suomessa, esimerkiksi „näin“. Tämä vastaa saksan kielen käytäntöä.
Vuosina 1909–1922 julkaistussa Tietosanakirjassa käytettiin myös epäsymmetrisiä lainausmerkkejä, mutta siten, että lopettava lainausmerkki on samanlainen kuin suomessa nykyisin, esimerkiksi „näin”. Lainausmerkit-hakusanassa kuitenkin mainittiin toinenkin vaihtoehto, symmetriset kulmalainausmerkit, esimerkiksi »nain». Sama koskee vuosina 1925–1928 julkaistua Pientä tietosanakirjaa.
Aarni Penttilän esittää kirjassa Suomen kielen äänne- ja oikeinkirjoitusoppi (1948) symmetriset kaarevat lainausmerkit, ”näin”, ja symmetriset kulmalainausmerkit, »näin». Hän mainitsee kuitenkin kolmantena vaihtoehtona epäsymmetriset kulmalainausmerkit, jotka osoittavat lainattuun tekstiin päin, esimerkiksi »näin«. Tällaista käytäntöä on jossain määrin esiintynyt, mutta harvinaisena. Penttilä esittää, että ”‑merkkejä käytetään tavallisesti ”kirjoituksessa”, jolla tarkoitetaan käsin kynällä kirjoittamista, ja »‑merkkejä painotekstissä. Saman hän esittää kirjassa Suomen kielioppi (1957).
Kielikellon numerossa 2 vuonna 1970 annetuissa välimerkkiohjeissa käytetään lainausmerkkeinä vain symmetrisiä kulmalainausmerkkejä, »näin». Kielikellon 3/1998 ohjeissa taas käytetään vain symmetrisiä kaarevia lainausmerkkejä, ”näin”. Kielikellossa 2/2006 ohjeen otsikkona on Lainausmerkit ”, mutta siinä kuvataan muunkinlaisia lainausmerkkejä:
Kun puhutaan lainausmerkistä, tarkoitetaan kokolainausmerkkiä. Suomenkielisessä tekstissä käytettävät kokolainausmerkit ovat samanmuotoiset lainatun jakson alussa ja lopussa (”_”). Kirjoissa ja lehdissä käytetään toisinaan myös kulmalainausmerkkiä (»). Myös tämä merkki on samanlainen lainauksen alussa ja lopussa. Jos ei saa tuotettua kaarevia lainausmerkkejä (nk. ysiysi-merkkejä), voi käyttää suoraa lainausmerkkiä (").
Ohje vielä erikseen varoittaa ohjelmista, jotka voivat tuottaa vääränlaisia lainausmerkkejä, ja opastaa, miten oikeanlaisia voi tuottaa.
Tällaiselle kannalle ohjeet ovat vakiintuneet, myös KOP:n lainausmerkkiohjeet. Niissä tosin sanotaan erisävyisesti: ”Tyylisyistä voidaan käyttää myös kulmalainausmerkkiä (»).”
Aiemman vaihtelun syynä on ehkä ollut se, että on ajateltu erilaisten lainausmerkkien olevan vain typografista vaihtelua. Nykyisin niitä kuitenkin pidetään selvästi eri merkkeinä, joille on eri paikat merkistöstandardeissa.
Vielä vuonna 1970 vahvistetussa standardissa SFS 2545 (Suomalainen kirjakelajitelma. Kirjakkeiden suhteellinen esiintymistaajuus), joka kumottaneen muodollisesti vasta vuonna 2025, kuului perusvalikoimaan lainausmerkeistä vain kulmalainausmerkki (»). Siinä on esimerkkejä lisämerkeistä, joita tilataan erikseen, niiden joukossa Tietosanakirjan kuvaamat alkulainausmerkki ( „) ja loppulainausmerkki (”). Osittain tämä lienee johtunut varautumisesta muiden kielten latomiseen.
Tämän koosteen ensimmäinen versio on kirjoitettu 8.11.2015. Koostetta on muutettu viimeksi 29.4.2026.
Tämä sivu kuuluu Jukka ”Yucca” Korpelan avoimeen tietosivustoon Datatekniikka ja viestintä, osaan Ihmisten kielet.