Keskeiset normilähteet

Suomen kielen normit ovat sääntöjä, jotka koskevat ensi sijassa asiatyylistä yleiskieltä. Nämä normit voidaan luokitella virallisuutensa mukaan seu­raa­vas­ti, virallisimmista alkaen:

• Suomen kielen lautakunnan kannanotot. Niitä on suhteellisen harvoista asioista.
• Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) kannanotot, siis lausumat, joita Kotus virastona on esittänyt. Niitäkin on melko vähän.
• Virallisiksi katsottavat sanakirjat, joita kuvataan jäljempänä.
• Kotuksen kielenhuoltoa käsittelevät muut kirjat, lehdet ja verkkojulkaisut, kuten edellä mainitut KKOO, KOKO ja KOP sekä Kielikello-lehti.
• Kotuksen neuvonnan antamat ohjeet ja Kotuksen järjestämillä kurs­seil­la annettu opetus.
• Kielenhuolto-oppaat, joita eri tahot ovat julkaisseet. Niiden tekijöinä on myös Kotuksen henkilökuntaa. KKOO mainitsee, että sen esitys­tapaan ja sisältöön ovat vaikuttaneet aiemmat kieli­oppaat, joista ”tärkeimmät ovat Osmo Ikolan Nykysuomen käsikirja ja Terho Itkosen Kieliopas. Vanhemmista oppaista E. A. Saarimaan Kielen­opas oli aikoinaan laajasti arvostettu, joskin myös liian rajoittavaksi sanottu.
• Kirjoitetun kielen vallitsevat käytännöt. Esimerkiksi ilmaisutyypin vaikutus toi­min­nal­le hyväksyminen ei ehkä ole vastoin mitään aiemmin erikseen esitettyä normia, mutta aiemmin lienee aina käytetty täl­lai­sis­sa rakenteissa illatiivia, vaikutus toi­min­taan.

Sanaa voidaan pitää norminmukaisena, jos sana kuvataan viralliseksi katsottavassa sana­kirjassa ilman merkintää arkisuudesta tms. Tämän perusteella voidaan uusien sanojen ottamista sana­kirjaan ja sanojen kuvausten muutoksiakin pitää normin­muutoksina. Tässä esityksessä on kuitenkin tältä osin rajoituttu sellaisiin tapauksiin, joissa sanan merkitystä on muutettu jossain mielessä ongelmallisella tavalla, ja niitäkin on mukana lähinnä esimerkin­omaisesti. Ongelmana voi olla esimerkiksi se, että syntyy sekaannuksia, kun sana voidaan tulkita joko vanhan tai uuden merkityksen mukaan. Merki­tyksen­muutok­sia kuvailee yleisesti, joskin lähinnä vain esimerkein, muun muassa Kielikellon 3/1994 artikkeli Karvomista kaukalossa – Merkityksen­muutoksia Nykysuomen sanakirjasta Suomen kielen perussanakirjaan.

Sanakirjojen käyttäminen normeina voidaan kuitenkin kyseen­alaistaa. KSK:n päätoimittaja esittää kirjoituksessaan Sanakirjoja nykysuomesta (Kielikello 4/2015) jopa hyvin korostetusti seuraavan:

Sanakirja ei ole ”hyväksyttyjen” tai ”virallisten” sanojen luettelo.

Hän jatkaa selittämällä, että ”tyylimerkinnät eivät ole suosituksia, vaan ne kuvaavat sitä, millaisissa yhteyksissä sanoja yleisimmin käytetään ja miten ne sen vuoksi tekstissä helposti tulkitaan”.

Toisaalta Kotuksen verkkokaupassa julkaisujen esittelyssä KSK:aa koskeva kohta alkaa ”Nyky­suomen yleis­kieltä kuvaava ja normittava Kieli­toimiston sana­kirja”.