Adjektiivi kelpo on vanhastaan ollut taipumaton, esimerkiksi Se on nyt kelpo kunnossa. Tällä kannalla on vielä PSK.
Kielikellon 3/2009 artikkelin Saitko kelvon selkäsaunan? mukaan kelpo-sanaa käytetään taipuvana adjektiivina ainakin lehtikielessä. Siinä kerrotaan:
Kielitoimiston sanakirja (2006) – – pitää kelpo-sanan taipumista mahdollisena: sanakirjassa on tyylisävyltään arkisehko esimerkki vaikutti ihan kelvolta kaverilta.
– –
Kuitenkin myös Kielitoimiston sanakirjassa taipumismahdollisuus on esitetty vain sulkeissa, siis harvinaisena, ja sana-artikkelin muut esimerkit edustavat taipumattomuutta.
KSK:n vuoden 2014 versiossa kelpo-sanan taivuttaminen on jo hyväksytty ilman rajoituksia. Siitä kyllä sanotaan ”(tav. taipum.)”, mutta taivutuksesta on esimerkki, jota ei ole merkitty arkiseksi: Ihan kelvolta vaikuttava lopputulos. Tällainen käyttö edustaa aiemmasta poikkeavaa kielenkäyttöä myös sikäli, että kelpo esiintyy adverbiaalina, jolloin sitä on käytännössä pakko taivuttaa.
Vrt. vastakkaissuuntaiseen muutokseen aimo-sanan taivutuksessa.