Suomen kielen normien muutoksia, luku 12 Siirtokirjoitus:

Japanin sanojen siirtokirjoitus – geisha ∼ geiša

Muodollisesti voimassa on kielilautakunnan vuonna 1957 antama suositus, jonka mukaan käytetään siirtokirjoitusta, joka poikkeaa kansainvälisestä Hepburnin jär­jes­tel­mästä eli hebonshikista seuraavasti: ch:n tilalla on tš, j:n tilalla dž, sh:n tilalla š, w:n tilalla v ja y:n tilalla j tai i.

Käytännössä kyseistä suositusta tuskin missään enää noudatetaan ainakaan järjes­tel­mäl­li­sesti. Se kuitenkin mainitaan muun muassa Uuden kielioppaan 1. painoksessa, joka julkaistiin vuonna 2000. Tosin se toteaa, että suositusta ”voidaan edelleen noudattaa” ja että ”tuntuu mahdolliselta käyt­tää rin­nak­kais­jär­jes­tel­mä­nä hebonshikiakin”. Vuoden 2007 painoksesta kuvaus japaninkielisten sanojen kirjoittamisesta on poistettu, mut­ta hake­mis­tos­sa on mm. vanhat suosituksen mukaiset asut Hirošima, Honšu ja Jokohama (vielä 4. pai­nok­ses­sa v. 2011).

Kielikellon 1/2007 artikkeli Uusien vierassanojen kirjoitusongelmia viittaa sekin hebonshikin noudattamisen suuntaan: ”Esimerkiksi Japanin paikannimissä ovat eläneet rinnan hattu-s ja sh: saaren nimi Kiušu ja Kyushu; nykykäytäntö on kuitenkin sh:n kan­nalla.” Esimerkki­nimi olisi kuitenkin jäljempänä mainittavan ohjeen mukaan kirjoitettava pituusmerkkejä käyttäen: Kyūshū.

Toisaalta japanista lainattuja sanoja voidaan käsitellä joko sitaatti­lainoina, jotka kir­joi­te­taan siirto­kirjoi­tet­tui­na, tai varsinaisina lainasanoina, jotka kirjoitetaan suomen jär­jes­tel­män mukaan. Tämä selittää sellaiset vaihtelut kuin geishageiša ja teriyaki ∼ terijaki. Kieli­toimis­ton sana­kirjassa geisha ja teriyaki ovat varsinaisina hakusanoina; geiša ja terijaki mainitaan rinnakkais­muotoina. Edellä mainittu Kielikellon artikkeli näyttäisi esittävän, että hebonshikia voidaan käyttää ajattelematta, onko kyseessä sitaattilaina vai varsinainen lainasana: ”Kansainvälisistä syistä japanilaislainoihin voisi siis suosittaa englannin oikein­kirjoitukseen pohjautuvaa kirjoitustapaa, ns. Hepburnin translitteraatiota (hebon­shiki), jonka mukaisesti sh olisi suositeltava hattu-s:n ohessa tai sijasta. Samoin voi kirjoittaa y:n j:n sijasta esimerkiksi sanoissa teriyaki (terijaki, ’eräs marinointikastike ja sitä sisältävä ruokalaji’) – –.”

Myös joissakin erisnimissä on vastaavaa vaihtelua, esimerkiksi Yokohama ∼ Jokohama.

KOP:n sivu Japaninkieliset nimet sisältää yksi­selitteisen ohjeen eikä edes mainitse mui­ta vaihto­ehtoja: ”Japanilaiset nimet kirjoitetaan Hepburn-järjestelmän mukaisesti, esi­mer­kik­si Michiko Shoda, Hayao Miyazaki, Shinzō Abe.” Tosin tarkemmassa kuvauksessa tähän liittyy sana ”tavallisesti”.

Kuten viimeisestä esimerkistä ilmenee, KOP:n ohjeen mukaan pitkä o merkitään o-kirjai­mel­la, jonka päällä on pituusmerkki eli vaakaviiva (ō). Se on yksi monista pitkän o:n merkintä­tavois­ta Hepburnin järjestelmän eri muunnelmissa, ja se on ollut melko har­vi­nai­nen; useam­min käytetään tavallista o-kirjainta. Ohjekaan ei yksi­selitteisesti vaadi pituus­merkkiä, vaan se vain kuvaa: ”Pitkä vokaali merkitään yleensä vokaalin ylisellä pituus­merkillä. Pitkää e:tä merkitään sen sijaan tavallisesti kirjain­yhdistelmällä ei.”

Ohje mainitsee seuraavat sovinnaisnimet, tavalla, joka voidaan tulkita jopa niin, että vain ne ovat käytössä: Iwo Jima, Japani, Jokohama, Kioto, Riukiusaaret, Tokio.

Kielikellon 4/2015 artikkelissa Japanilaisten nimien kirjoittaminen ja ääntäminen vii­ta­taan edellä mainittuun KOP:n ohjeeseen. Artikkelissa sanotaan: ”Suomen kielessä, kuten useim­mis­sa muissakin eurooppalaisissa kielissä, nimet latinaistetaan Hepburnin järjes­tel­mäl­lä.” Se on täysin sama kuin KOP:n ohjeen virke ilman tavallisesti-sanaa.