NSK kuvaa sanan isoinen adjektiivina ja toissijaisesti substantiivina monin esimerkein ja sanan isonen kansanrunouden kieleen kuuluvana substantiivina:
isoi|nen⁶³ a. -sesti adv. iso, suuri, suurellinen, ylhäinen, mahtava, rikas, hieno, ylpeä, komeileva, | I. talo. I. isäntä, herra. Meillä kävi i:sia vieraita. I. ilme, käytös. I:set pidot. Viettää, elää i:sta elämää. Elellä i:sesti. Eivät ole i:set olomme. Tosin palveli hän vuoden Helsingissä ja joteskin i:sta herrasväkeä KIVI. Astelee hän i:sesti / ahol armaal edestakaisin KIVI. - - linnan piha täynnä - - i:sten herrojen palkollisia KALLAS. -- en katso itseäni missään suhteessa noita i:sia apostoleja huonommaksi UT. — S:sesti, tav. mon. mahtavasti, komeasti, suurellisesti elävästä, ylpeämielisestä henkilöstä; myös halv. | Antautua i:sten almuille. Kyllä i:sten elää kelpaa! Voi i:sten itsekkyyttä. Ne ovat niin ylpeitä ne i:set, ettei köyhä saisi puhua mitään ALKIO. Lahja avartaa alat ihmiselle ja vie hänet i:sten pariin VT.
– –iso|nen⁶³ dem.s. kansanr. isä, iso. | Villainen emosen vitsa, / ruokoinen i:sen ruoska KANT.
PSK:sta isonen puuttuu kokonaan, ja isoinen kuvataan vain substantiiviksi, jonka aiempi merkitys esitetään aiempaa suppeammin ja sen lisäksi kuvataan uusi merkitys:
isoinen³⁸ subst., tav.mon. vars. tärkeistä, vaikutusvaltaisista henkilöstä, isokenkäinen; myös rippikoululeirin tm. ryhmänjohtajasta.
KSK:ssa on taas isonen, mutta selityksenä vain ”rippikoululeirin tm. ryhmänohjaaja”. Sana isoinen esitetään toisaalta sen synonyyminä, toisaalta kuten PSK:ssa, mutta vanhentuneeksi merkittynä.
Muutosten taustaa selittää osittain Kieli-ikkuna Isonen vai isoinen? (26.8.2007). Sen mukaan isonen tuli rippikouluissa käyttöön 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Sanakirjoihin otettiin kuitenkin asu isoinen, koska sitä pidettiin oikeammin johdettuna. Myöhemmin tästä siis on luovuttu.