Vierasperäisten sanojen loppukonsonantin kahdentuminen

Kielenhuollon vanha kanta on, että vierasperäisen sanan lopussa oleva konsonantti useissa tapauksissa kahdentuu taivutusmuodoissa, esimerkiksi beatnik : beatnikkeja, mutta tätä ei merkitä kirjoituksessa. Tämä kanta on edelleen voimassa, paitsi sanan pop osalta (ks. koh­taa Pop : poppia ∼ popia). Muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, milloin kah­den­tu­mi­nen kuvausten mukaan esiintyy tai saa esiintyä ääntämyksessä.

Kielikellon numerossa 1 vuonna 1968 Matti Sadeniemi kirjoitti artikkelissa Vieras­peräis­ten sanojen asu:

Beatnikeja – beatnikkeja?

Useiden k-, t-, p-loppuisten vieraiden nimien taivutuksessa esiintyy puheessa aste­vaihtelua, jota ei oikeinkirjoituksessa osoiteta: Falk : Falkin : Falkia ääntyy falk : falkin : falkkia, Finnpulp : Finnpulpin : Finnpulpia ääntyy finpulp : finpulpin : fin­pulp­pia, samoin Tiibet : Tiibetin : Tiibetiä ääntyy tiibet : tiibetin : tiibettiä. Muutakin poik­kea­mis­ta kirjoituksen mukaisesta ääntämyksestä esiintyy. Nimenloppuinen s ään­ne­tään soinnillisen äänteen jälkeen usein kahdentuneena: Hus : Husin (hus : hussin), Mars : Marsissa (mars : marssissa), mutta sen sijaan esim. Burgos : Burgosin. f:n kah­den­tu­mis­ta esiintyy niin ikään: Lifea (laiffia), Tšehovia (tšeehoffia tai tšeehovia). Myös soinnillinen konsonantti kahdentuu usein lyhyen pääpainollisen tavun jälkeen: Mumia (mummia), Lavalin (lavállin). – Ääntämys kuitenkin horjuu, ja kir­joi­tuk­sen mukaistakin ääntämystä esiintyy.

Tämä vaihtelu ei siis ilmene erisnimien eikä niiden johdosten oikeinkirjoituksessa (esim. newyorkilainen kirjoitetaan yhdellä k:lla). Mutta miten yleisnimissä? Kir­joi­te­taan­ko cis : cisin vai cissin, pop : popia vai poppia, beatnik : beatnikeja vai beatnikkeja, jne.? Käytäntö vaihtelee. Kielitoimisto suosittelee samaa menetelmää, joka on käy­tös­sä erisnimissä, siis vaihtelun merkitsemättä jättämistä (cisin, popia, beatnikeja).

Sanakirjoissa ja kielenoppaissa esitetty konsonanttiloppuisten vieraiden sanojen taivutus on noudatellut edellä esitettyä linjaa. Toisaalta on todettu, että tällainen sana on joissakin tapauksissa mukautettu suomen kieleen. Käytännössä tällöin on kahdennettu loppuvokaali ja lisätty loppuun i, joten esimerkiksi englannin sanasta net on saatu suomen sana netti.

Edellä esitetty kuvaus lienee tulkittava niin, että vierasperäisen sanan perusmuodon lopussa oleva konsonantti kahdentuu puheessa, mutta ei kirjoituksessa, seuraavasti

• lopussa oleva k, p tai t kahdentuu aina aste­vaihtelun mukaisesti (ikään kuin sanan loppu olisi kki, ppi tai tti)
• muu loppukonsonantti saattaa kahdentua varsinkin painollisen vokaalin jäljessä (lähinnä silloin, kun perusmuoto on yksitavuinen); tämä tapahtuu kaikissa taivutusmuodoissa, mutta sitä ei toisaalta esiinny kaikissa sanoissa eikä kaikkien puheessa.

KOKO:ssa on kuitenkin osittain eri linja. Sen mukaan myös p, t ja k voisivat jäädä kah­den­tu­mat­ta puheessa. Lisäksi se ei puhu muiden konsonanttien kahdentumisesta mitään, vaan kuvaa seuraavasti (s. 235):

Konsonanttiloppuisten sitaatti­lainojen taivutus­muodoissa voi ääntyä pitkä konso­nantti. Tämä kertoo, että sanat ovat jo osittain mukautuneet suomen äänne­raken­tee­seen. Jos tekstissä kuitenkin käytetään sanan perus­muotona sitaatti­lainaa (wok, market), ei kaksois­konso­nant­tia merkitä kirjoituksessa myöskään taivutus­muotoihin:

wok, wokia (luetaan : wokia ∼ wokkia

gallup, gallupeja (luetaan: gallupeja ∼ gallupeja

intranet, intranetiin (luetaan: intranetiin ∼ intranettiin

market, marketeihin (luetaan: marketeihin ∼ marketteihin)

KSK esittää edellä esimerkeissä mainituille sanoille vain sellaisen taivutuksen, jossa loppu­konso­nantti ei kahdennu. Se ei viittaa mitenkään siihen, että loppukonsonantti saattaisi kahdentua puheessa.

Esimerkeissä mainittu gallup on virheellistä kieltä, koska Gallup on rekisteröity tavaramerkki. Kieli­toimis­ton teksteissä ja aineistoissa kuitenkin käytetään tätä ja muita tavaramerkkejä vir­heel­li­ses­ti yleis­nimi­tyk­si­nä.