Vaikka säännöt vokaalin pituudelle sivistyssanoissa pääosin vakiintuivat jo 1950- ja 1960-luvulla, ‑ia-loppuisiin sanoihin on jäänyt kirjavuutta. NSSK esittää: ”‑ia-loppuisissa sanoissa (ja niiden johdoksissa) tämän aineksen edellinen vokaali on kauempana sanassa lyhyt, esim. Australia, armenialainen, akasia, araukaria, gloksinia”. Se lisää, että tämän ulottaminen maan ja kansallisuuden nimien ulkopuolelle on uutta. Näin siis vuonna 1973; maantieteellisten nimien osalta sääntö oli muodostettu jo vuonna 1930. Käytännössä sääntöä nykyisin noudatetaan yleisesti maiden ja alueiden nimissä, mutta yleisnimissä on horjuntaa; esimerkiksi akaasia on teksteissä edelleen selvästi yleisempi kuin akasia, ja puheessa ero lienee vielä selvempi.
Sääntö esitetään usein ilman ilmausta ”kauempana sanassa” vastaavaa rajoitusta, joka käytännössä sulkee pois säännön soveltamisen sanan ensimmäisessä tavussa eli kolmitavuisissa sanoissa kuten aaria, Aasia, freesia. Kuitenkin maantieteellinen nimi Nubia on vakiintunut lyhytvokaaliseksi, paitsi sanassa nuubiankissa. Lisäksi monissa yleisnimissä on lyhyt vokaali ensi tavussa ‑ia-lopun edellä, esimerkiksi fobia, gloria, kemia, mafia, mania, media, rupia, stevia, trivia. Monissa niissä kyseinen vokaali ei ole ruotsissa painollinen (vaan paino on sanan loppu-i:llä, esimerkiksi kemi, mikä osittain selittää asiaa, mutta tämä merkitsee sitä, että sääntöjen soveltaminen vaatii vertaamista ruotsiin. KOP:n sivu Ensimmäisen tavun vokaalin pituus: bonus vai boonus? sanookin: ”Erikoislainoissa ensimmäisen tavun vokaalin pituus vaihtelee sanoittain, ja siksi suositeltava kirjoitusasu kannattaa tarkistaa sanakirjoista.”