Huikoa ∼ hiukoa ja huikopala ∼ hiukopala ∼ hiukapala

Yleiskieleen on vanhastaan kuulunut sana hiukoa. Sanaa huikoa ei ole mainittu yleis­sana­kirjois­sa edes murteellisena, vaikka se on kyllä esiintynyt murteissa. KSK:aan on kuitenkin otettu myös huikoa. Tosin se on hiukan lapsipuolen asemassa: hiukoa ja hiukaista on linkitetty toisiinsa, mutta ei sanaan huikoa, joka viittaa vain yksisuuntaisesti sanaan hiukaista.

NSK:ssa ja PSK:ssa on hiukapala, joka esiintyy murteissa lähinnä Hämeessa vaihtelevissa muodoissa. Sen ottamiseen NSK:aan vaikutti ehkä se, että se esiintyy Lönnrotin sana­kirjassa ja juuri asussa hiukapala. KSK:ssa sen synonyymeina ovat hiukopala, joka on yksi hiukapalan murre­asuista, ja huikopala, jota Suomen murteiden sanakirja ei tunne, mutta joka silti otettiin KSK:aan pää­haku­sanaksi.

Voisi ajatella, että huikoa on syntynyt sanasta hiukoa siten, että äänteet i ja u ovat vaih­ta­neet paikkaa. Ne kuitenkin perustuvat sanoihin hiuka ja huika, jotka ovat eri alku­perää ja alkujaan varsin erimerkityksisiä (Suomen etymo­loginen sana­kirjan mukaan). On mah­dol­lis­ta, että hiuka-sana­pesyeen nälkää tarkoittava merkitys on vaikuttanut siihen, että huika-sana (alkujaan ilmeisesti ’kylmä tuuli’) on saanut myös nälkään viittaavan merkityksen.

Tämän koosteen ensimmäinen versio on kirjoitettu 8.11.2015. Koostetta on muutettu viimeksi 15.2.2026.

Tämä sivu kuuluu Jukka ”Yucca” Korpelan avoimeen tietosivustoon Datatekniikka ja viestintä, osaan Ihmisten kielet.