Suomen kielen normien muutoksia, luku 15 Muita muutoksia:

Huikoa ∼ hiukoa ja huikopala ∼ hiukopala ∼ hiukapala

Yleiskieleen on vanhastaan kuulunut sana hiukoa. Sanaa huikoa ei ole mainittu yleis­sana­kirjois­sa edes murteellisena, vaikka se on kyllä esiintynyt murteissa. KSK:aan on kuitenkin otettu myös huikoa. Tosin se on hiukan lapsipuolen asemassa: hiukoa ja hiukaista on linkitetty toisiinsa, mutta ei sanaan huikoa, joka viittaa vain yksisuuntaisesti sanaan hiukaista.

NSK:ssa ja PSK:ssa on hiukapala, joka esiintyy murteissa lähinnä Hämeessa vaihtelevissa muodoissa. Sen ottamiseen NSK:aan vaikutti ehkä se, että se esiintyy Lönnrotin sana­kirjassa ja juuri asussa hiukapala. KSK:ssa sen synonyymeina ovat hiukopala, joka on yksi hiukapalan murre­asuista, ja huikopala, jota Suomen murteiden sanakirja ei tunne, mutta joka silti otettiin KSK:aan pää­haku­sanaksi.

Voisi ajatella, että huikoa on syntynyt sanasta hiukoa siten, että äänteet i ja u ovat vaih­ta­neet paikkaa. Ne kuitenkin perustuvat sanoihin hiuka ja huika, jotka ovat eri alku­perää ja alkujaan varsin erimerkityksisiä (Suomen etymo­loginen sana­kirjan mukaan). On mah­dol­lis­ta, että hiuka-sana­pesyeen nälkää tarkoittava merkitys on vaikuttanut siihen, että huika-sana (alkujaan ilmeisesti ’kylmä tuuli’) on saanut myös nälkään viittaavan merkityksen.