Aiemmin käytettiin melko laajasti heittomerkkiä vieraan nimen taivutuksessa osoittamaan nimen perusmuoto varsinkin, jos se loppuu konsonanttiin. Silloinhan perusmuodon ja päätteen väliin tulee yleensä sidevokaali i, jolloin voi syntyä epäselvyyttä siitä, kuuluuko i nimen perusmuotoon, esimerkiksi onko sana Paulin nimen Pauli vai nimen Paul muoto. Knut Cannelinin Kieliopas (3. painos 1924) sanoo: ”Konsonanttiin päätyvien muukalaisasuisten erisnimien taivutusmuodoissa käytetään hyvin yleisesti heittomerkkiä osoittamassa, että nimiä taivutettaessa tarvittava i ei kuulu itse nimeen”. Se esittää tästä esimerkit Lönnrot’ille ja Snellman’illa sekä Paldanille ja Paldan’ille, joista voidaan päätellä, että jos heittomerkkiä ei ole, i:n on ajateltava kuuluvan nimen perusmuotoon.
Aarni Penttilän Suomen kielen äänne- ja oikeinkirjoitusoppi (1948) suosittaa toista tapaa: heittomerkki kirjoitetaan tarvittaessa sellaiseen nimeen, jonka perusmuoto on i-loppuinen. Tosin se esittää yleisenä ohjeena, että heittomerkkiä käytetään ”vieraiden nimien taivutusmuodoissa nimen ja suomalaisen taivutusaineksen välissä, sikäli kuin nimen perusasun erityinen osoittaminen on suhteessa tai toisessa lukijalle hyödyksi”. Esimerkeissä kuitenkin käytetään heittomerkkiä i:n jäljessä: ”Pauli’n (erotukseksi Paul nimen vastaavasta muodosta). Paldani’n (vrt. Paldan nimen genetiiviin Paldanin), Stefani’n.”
E. A. Saarimaan Kielenopas taas esittää, että heittomerkkiä voidaan käyttää sekä i:n jäljessä että edellä (6. painoksessa v. 1964 s. 144): ”Heittomerkkiä käytetään vieraita sanoja taivutettaessa osoittamaan sanan nominatiivia, milloin muutoin saattaisi syntyä epäselvyyttä, esim. Papini’n, Papin’in (edellinen nimi on Papini, jälkimmäinen Papin), Benghasi’ssa.”
Kielikellon 2 (1969) välimerkkiohjeiden heittomerkkiä koskeva kohta esittää yksinkertaisen ohjeen, joka on Penttilän linjalla: ”Joskus selvyyden vuoksi vieraissa i-loppuisissa nimissä, esim. Gustav Pauli’n. Normaalisti tätä ei tarvita, esim. Mussolinille.”
Kielikellon 3/1993 heittomerkkiä koskevissa ohjeissa ei lainkaan käsitellä tätä aihetta. Siinä kuitenkin viitataan Kielikellon 2/1985 artikkeliin Vieraiden nimien taivuttaminen, jossa sanotaan alaviitteessä: ”Joskus heittomerkkiä voi käyttää muutenkin selvyyden vuoksi, esimerkiksi silloin kun i‑loppuisen nimen rinnalla on tuttu nimi, joka eroaa siitä vain loppu-i:n puuttumisen takia, esim. Paul : Paulin, Pauli : Pauli’n, tai joka on samanasuinen, esim. Toini : Toinin, Toini : Toini’n (ital.).” KOP:n sivu Nimien taivutus: vieraskieliset nimet esittää lähes saman kuvauksen, jossa on erikoista se, että tapauksessa Toini’n käytettäisiin heittomerkkiä vain nimen vieraskielisyyden takia. Samoin voi kyllä ajatella myös esimerkistä Pauli’n, koska tuskin on ajateltu, että suomalaisen etunimen Pauli muotoja kirjoitettaisiin näin.
Kielikellon 3/1998 heittomerkkiohje ja Kielikellon 2/2006 heittomerkkiohje esittävät asian lähes samoin sanoin. Jälkimmäisen kuvaus on seuraava:
Puolilainausmerkillä voi osoittaa, mikä on vierasperäisen sanan tai nimen perusmuoto, jos on epäselvää, onko kysymyksessä i-loppuinen sana tai nimi vai onko taivutusmuodon i taivuttamisen helpottamiseksi lisätty sidevokaali.
Häntä sanottiin Sir’iksi. (Vrt. Häntä sanottiin Siriksi.)Meidät esiteltiin johtaja Maria Martini’lle. (Vrt. Martinille.)
Esimerkeistä ilmenee, että heittomerkkiä voi käyttää i:n edellä tai jäljessä. Ajatuksena lienee, että heittomerkitön asu tulkitaan tavallisemman vaihtoehdon mukaan, esimerkiksi sana Martinille sanan Martin mukaan, koska Martin on tavallisempi kuin Martini.
KOP:n kohta Heittomerkki ja vierasperäiset sanat antaa luvan varsin väljästi: ”Heittomerkillä voi tarvittaessa osoittaa, mikä on vierasperäisen sanan tai nimen perusmuoto, jos se on taivutusmuodon perusteella epäselvää”. Ainoa esimerkki tästä on kuitenkin Sir’iksi.