Suomen kielen normien muutoksia, luku 14 Ääntämys:

G-kirjaimen ääntämys gn-yhdistelmässä

G-kirjain ääntyy kirjainparissa gn ääntyy tavallisimmin äng-äänteenä [ŋ] (esimerkiksi sanassa magneetti), mutta joissakin sanoissa g-äänteenä (usein esimerkiksi sanassa diagnoosi ja aina sanan alussa, esimerkiksi gneissi ja gnu). Näin lienee ollut alusta alkaen, koska se vastaa lähimmän lainanantajakielen ruotsin ääntämystä. Kieliopeissa, sana­kirjois­sa (kuten NSK) ja tietosanakirjoissa ei aluksi kuvattu tällaista asiaa.

NSSK:aan otettiin kuitenkin seuraavantapaisia merkintöjä: ”magneetti [tav. maŋn-]”. Samantyyppisiä merkintöjä otettiin PSK:aan, mutta sikäli epäjohdonmukaisesti, että äng-ääntämyksen tavallisuus on merkitty sanalle magneetti, mutta ei sen johdoksille eikä sillä alkaville yhdyssanoille. Tämä epäjohdonmukaisuus osittain on korjattu KSK:ssa, mutta siinäkään ei ääntämystä ole merkitty esimerkiksi yhdyssanoihin, joissa gn-yhdistelmä esiintyy jälkiosassa, esimerkiksi radiosignaali.

Yleislinjan voi sanoa pysyneen samana ainakin NSSK:n ajoista alkaen, mutta yksittäisiä sanoja koskevia muutoksia on paljonkin. Osittain ohjeita voi pitää risti­riitaisinakin. Esi­mer­kik­si sana kognitiivinen ääntyy

KOP:n sivu Kirjoitus- ja ääntöasu: ranka, rangat, magneetti sanoo yleisesti vain, että ”kirjain­jono gn sanan sisällä ääntyy joko äng-äänteen ja n:n yhdistelmänä tai gn-yhdis­tel­mä­nä”. Sen sanan kognitiivinen ääntämystä koskeva tieto siis kuitenkin poikkeaa muista kuvauksista.

Sana magnitudi ääntyy NSSK:n mukaan tavallisesti [maŋnitudi], kun taas KSK:ssa tämä on ainoa ääntämys. Toisensuuntainen muutos on sanassa magnum, joka on NSSK:ssa sitaattilainana, jonka ääntämys on [maŋnum], kun taas PSK:ssa ja KSK:ssa on sana magnum­pullo, ääntämyksen selityksenä ”[tav. -ŋn-]”.

Yhdistelmän gn ääntämystä ei siis ole yleisesti normitettu, mutta KSK:n linjan voidaan todeta olevan seuraavanlainen: