Esitys perustuu LaTeXin versioon 2e. Se tukee hyvin eri kieliä, myös suomea. Vanhempia versioita, varsinkaan niiden erilaisia "suometettuja" viritelmiä (esim. SLaTeX) ei enää kannata käyttää. Esitys on kirjoitettu Unix-ympäristöä ajatellen, mutta tällä on (toivottavasti) merkitystä vain sen kannalta, missä muodossa eräät komennot annetaan.
\documentclass[a4paper]{xxx}
\usepackage[T1]{fontenc}
\usepackage[latin1]{inputenc}
taikka, jos teksti on suomea,
\documentclass[a4paper,finnish]{xxx}
\usepackage[T1]{fontenc}
\usepackage[latin1]{inputenc}
\usepackage{babel}
Edellä xxx tarkoittaa haluttua dokumenttityyppiä, joka
on jokin seuraavista:
article
\maketitle-rakenteella, niin otsikko
tulee ensimmäisen sivun yläreunaan eikä erilliselle
sivulle kuten muissa tyyleissä
report
book
letter
slides
\pagestyle{empty}
\setlength{\textwidth}{140mm}
\setlength{\textheight}{240mm}
\setlength{\parindent}{0mm}
\setlength{\parskip}{3mm plus0.5mm minus0.5mm}
Nämä määrittelyt aiheuttavat seuraavan:
\begin{document}
ja lopetetaan rakenteella
\end{document}
Dokumentin sisällön rakennetta tarkastellaan
seuraavassa luvussa. Siinä käytetään määrittelyjä, jotka
kuvaavat dokumentin jakautumisen osiin kuten lukuihin ja
alalukuihin.
Kirjasinkoko on LaTeXissa oletusarvoisesti
10 pistettä, joka on melko pieni. Jos kokoa halutaan muuttaa,
kirjoitetaan komentoon
\documentclass
valitsimeksi 11pt tai 12pt. Esimerkki:
\documentclass[a4paper,finnish,12pt]{article}
LaTeX tukee
dokumentin peruskokona vain
mainittuja kolmea peruskokoa 10, 11 ja 12 pistettä.
Eksoottisempia kokoja saa aikaan kirjoittamalla itse dokumentin alkuun,
siis rakenteen
\begin{document}
perään, seuraavantapaiset määrittelyt:
\fontsize{12pt}{13pt}\selectfont
Tässä esimerkissä asetetaan kirjasinkooksi 12 pistettä siten, että
rivinväli vastaa 13 pisteen kirjasinkokoa. (Tulos on tällöin
ilmavampi kuin jos toinenkin argumentti olisi 12pt.)
\begin{document}
ja
\end{document}
väliin, jäsennetään osiin erityisten määrittelyjen avulla.
Tällöin LaTeX huolehtii (haluttaessa) mm. osien numeroinnista,
sisällysluettelon tuottamisesta ja osien otsikoiden tuottamisesta
sopivalla tavalla (lihavalla, normaalia isommalla kirjasinlajilla tms.).
Käytettävissä ovat seuraavat rakenteet, jotka vastaavat dokumentin rakenteen eri tasoja ylimmältä tasolta alkaen:
\part \chapter \section \subsection \subsubsection \paragraph \subparagraphNäistä kuitenkaan
\chapter ei ole käytettävissä, jos
dokumentin tyyppi on article. (Tästä rajoituksesta on
omat etunsa. Se tekee helpommaksi sijoittaa article-tyyppinen
dokumentti osaksi report-tyyppistä laajempaa dokumenttia.)
Yleensä \part-rakennetta ei käytetä paitsi hyvin isoissa
dokumenteissa.
Muutoin kunkin em. rakenteista tulee olla sitä lähinnä ylemmän
rakenteen sisällä; dokumenttia ei siis voi esim. aloittaa
\subsection-rakenteella.
Toisaalta alimman tason rakenteita ei yleensä kannata
käyttää, sillä hyvä nyrkkisääntö on, että dokumentissa pitäisi olla
enintään kolme eri jäsennystasoa. Näin ollen suositeltava
menettely on, että
article-tyyppinen dokumentti, se
jäsennetään rakenteilla
\section,
\subsection ja
\subsubsection, joista viimeksi mainittu tai kaksi
viimeksi mainittua voi jättää pois, jos dokumentti on pienehkö
\chapter,
\section ja
\subsection,
joista viimeksi mainittu voidaan jättää tarvittaessa pois.
\documentclass[a4paper,finnish]{article}
\usepackage[T1]{fontenc}
\usepackage[latin1]{inputenc}
\usepackage{babel}
\begin{document}
\section{Perusteita}
\subsection{Rakenteet}
Article-tyyppinen dokumentti jäsennetään lukuihin (sections)
ja luvut tarvittaessa alalukuihin (subsections) ja nämä ehkä
vielä alemman tason yksiköiksi (subsubsections).
\subsection{Rakenteiden käyttö}
Rakenteen alku osoitetaan sitä vastaavalla määrittelyllä,
jossa myös ilmoitetaan, mikä tulee rakenteen otsikoksi.
Rakenteen loppua ei erikseen osoiteta, vaan rakenne loppuu,
kun tulee vastaan samantasoisen tai ylemmäntasoisen rakenteen
alku tai koko dokumentin loppu.
\section{Tyylistä}
\subsection{Rakenteiden koko}
Dokumentin rakenne ja sitä vastaava otsikointi auttavat
lukijaa jäsentämään dokumentin. Jotta tämä toimisi, ei rakenne
saa olla kovin lyhyt, esim. vain muutaman rivin mittainen,
mutta ei myöskään kovin pitkä. Sopiva nyrkkisääntö voisi olla,
että alimman tason rakenne on yhden tai enintään parin sivun
mittainen paperilla.
\subsection{Rakenteiden loogisuus}
Usein menetellään niin, että luvun alkuun tulee yleistä tekstiä
aiheesta ilman alaotsikkoa ja vasta sitten ensimmäinen alarakenne,
jolla on oma otsikkonsa.
Monet tyylioppaat pitävät tätä kuitenkin huonona, koska silloin
lukijan on vaikea jäsentää kokonaisuutta, varsinkin, jos
yleinen teksti on kovin pitkä.
Lyhyt motto tai parin rivin selostus luvun sisällöstä voitaneen
kuitenkin sallia.
\end{document}
Kun tämä tiedosto käsitellään LaTeXilla, saadaan
tulokseksi dokumentti, jossa
\section-rakenteiden tekstit ovat pääotsikoita ja
\subsection-rakenteiden tekstit alemman tason
otsikoita, ja otsikot on numeroitu rakenteen mukaisesti.
--), ovat sellaisia, että niitä tulee
harvoin kirjoittaneeksi tavalliseen tekstiin.
Toinen, tärkeämpi seikka on, että eräät merkit toimivat
LaTeXissa erikoismerkkeinä, jonka takia niitä ei voi sellaisinaan
kirjoittaa tekstiin.
Tavallisessa tekstissä yleisimmät tällaiset merkit lienevät
prosenttimerkki % ja lainausmerkki ".
Erikoismerkkien tarve johtuu tietenkin siitä, että LaTeX-tiedostoon
on voitava kirjoittaa varsinaisen tekstin lisäksi muotoiluun
vaikuttavia ohjeita, ja jollakin tapaa nämä ohjeet on erotettava
varsinaisesta tekstistä.
LaTeX-tiedoston perustamiseen voidaan käyttää mitä tahansa editoria - tai muuta sopivaa ohjelmaa, kunhan sillä voidaan tallettaa tiedosto tekstimuotoisena (Text Only) eikä jossakin ohjelman omassa sisäisessä esitysmuodossa.
Vinkkejä niille, jotka käyttävät editorina Emacsia (hyvä valinta!):
.tex-tyyppistä tiedostoa)
Emacs menee automaattisesti TeX-moodiin.
Tämä merkitsee eräitä lisätoimintoja, joista saat Emacsin
sisällä (TeX-moodissa oltaessa) tietoja käskyllä control-h m.
.emacs.
Hyödyllinen on komentojen väritys, jonka tekee paketti hilit-19,
jonka saa käyttöön lisäämällä .emacs-tiedostoon seuraavan:
(if window-system (require 'hilit19))Myös paketti auctex tuo paljon hyödyllisiä lisäominaisuuksia Emacsin alkuperäiseen TeX-moodiin. Se otetaan käyttöön lisäämällä
.emacs-tiedostoon
rivi
(require 'tex-site)
M-x ispell.
! " # $ % & ' ( ) * + , - . / 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 : ; < = > ? @ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z [ \ ] ^ _ ` a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z { | } ~(eikä näistäkään ihan kaikkia sellaisinaan, ks. jäljempää) sekä skandinaavisia kirjaimia å, ä ja ö. Muut merkit kannattaa esittää symbolisessa muodossa eikä sellaisinaan.
Erikoisasemassa ovat seuraavat merkit, joilla on LaTeXissa oma erityismerkityksensä ja joita ei pidä kirjoittaa sellaisinaan, jos niitä haluaa sisällyttää dokumenttiin:
\symbol{'42}.
Kirjallisessa esityksessä normaalit lainausmerkit, kuten
suomen kielen mukaiset lainausmerkit, saa aikaan
kirjoittamalla kaksi peräkkäistä
heittomerkkiä eli
puolilainausmerkkiä, siis ''.
(Käytetty editori saattaa automaattisesti tuottaa sellaisen
merkkiparin, kun kirjoitat näppäimistöltä Ascii-lainausmerkin; esim.
Emacs tekee niin TeX-moodissa.)
LaTeX tuottaa yhdistelmästä ''
yhden lainausmerkin, joka on sen tyylinen, kuin käytetty kieli vaatii.
#
\#
(kenoviiva ristikkomerkki).
\$
(kenoviiva dollarimerkki).
\%
(kenoviiva prosenttimerkki).
\&
(kenoviiva et-merkki).
\
\symbol{'134} (tai
\textbackslash)
\^{}
\_
(kenoviiva alaviiva).
\{
(kenoviiva alkuaaltosulku).
\}
(kenoviiva loppuaaltosulku).
\~{}
LaTeXissa voi esittää suuren määrän erilaisia erikoismerkkejä, muitakin kuin ISO-Latin-1:een kuuluvia. Esitystavoista on kuvaukset käsikirjoissa. Seuraavassa muutamia esimerkkejä usein tarvittavista erikoismerkeistä:
-- yhden yhtenäisen,
yhdysmerkkiä pidemmän
viivan (ns. n-viiva, engl. en dash)
ja merkkijonosta --- yhden vielä pidemmän viivan
(ns. m-viiva, engl. em dash).
Kielitoimiston kannan mukaan suomen kielessä
voidaan
ajatusviivana käyttää kumpaa tahansa, joko m-viivaa tai n-viivaa.
\'{o} tuottaa ó:n, siis o-kirjaimen, jonka
päällä on akuutti aksentti.
Muita vastaavia keinoja:\`{o} tuottaa o:n, jonka päällä on graavi aksentti (ò)\^{o} tuottaa o:n, jonka päällä on sirkumfleksi (ô)\"{o} tuottaa o:n, jonka päällä on treema (ö)\~{o} tuottaa o:n, jonka päällä on tilde (õ)\={o} tuottaa o:n, jonka päällä on vaakaviiva\.{o} tuottaa o:n, jonka päällä on piste\copyright tarkoittaa copyright-merkkiä ©.
Lisäksi on monia muita vastaavia merkintöjä, joita voidaan
LaTeXissa kuitenkin käyttää vain
matematiikkamoodissa,
vaikka ne eivät olisikaan luonteeltaan erityisen
matemaattisia, esim. kreikan kirjainten nimet kuten
\alpha.
Jos välttämättä halutaan pakottaa rivinvaihto johonkin kohtaan - mikä
yleensä ei ole hyvä ajatus - voidaan käyttää merkintää \\.
Tällöin LaTeX jättää rivin vajaaksi
LaTeX-tiedostossa sanoja ei saa jakaa eri riveille.
Jos tiedostossa on esimerkiksi yhden rivin lopussa
kirja- ja seuraavan rivin alussa kauppa,
niin LaTeX ei suinkaan tulkitse niitä yhdeksi sanaksi
kirjakauppa
vaan
kahdeksi eri sanaksi, joiden väliin tulee tyhjää ja joista ensimmäisen
loppuun jää yhdysmerkki.
LaTeXia voi kieltää jakamasta tekstiä eri riveille kahden sanan välistä
käyttämällä LaTeX-tiedostossa niiden välissä välilyönnin asemesta
tildeä. Monien mielestä ei esim. ole tyylikästä, että sentapainen ilmaisu
kuin s. 42, kuva 5,
J. K. Paasikivi tai 120 000
jakautuu kahdelle
riville. Jaon voi estää kirjoittamalla
s.~42, kuva~5,
J.~K.~Paasikivi tai 120~000
Muotoiluun sisältyy myös se, että LaTeX tuottaa erisuuruisia sananvälejä tarpeen mukaan tasatakseen tekstin oikean reunan. Sillä, miten monta välilyöntiä sanojen välissä on LaTeX-tiedostossa, ei ole vaikutusta lopputulokseen.
Englanninkielistä tekstiä käsitellessään LaTeX pyrkii tuottamaan virkkeen perään suuremman välin kuin normaaleihin sananväleihin. LaTeX kuitenkin tunnistaa virkkeen lopun melko kaavamaisella tavalla, joka melko usein johtaa virheellisiin tuloksiin. Virheiden vaikutukset ovat lähinnä esteettisiä, mutta jos tuloksen tyylikkyys on tärkeää, kannattaa tietää seuraava. LaTeX olettaa, että piste (tai kysymysmerkki, huutomerkki tai kaksoispiste), jota seuraa välilyönti (tai rivinvaihto), lopettaa virkkeen, paitsi jos sitä edeltää iso kirjain. Oletus on virheellinen mm. silloin, kun piste kuuluukin lyhenteen loppuun; tällöin siis lopputulokseen tulee harhaanjohtavan iso väli. Ongelmia voidaan ehkäistä tai korjailla seuraavasti:
esim.\ näin, jolloin lopputulokseen siis tulee
sanojen esim. ja näin väliin
normaali sananväli.
Jos pisteen jälkeen tulee loppusulku, kirjoitetaan kenoviiva
sulkumerkin perään: (esim.)\ näin.
\@, esimerkiksi
Hintaan lisätään ALV\@., jolloin siis LaTeX tietää
tuottaa pisteen perään tavanomaista pidemmän välin.
LaTeX osaa yleensä tavuttaa melko hyvin. Tunnetuista yhdyssanaongelmista
se ei kuitenkaan selviä, vaan se saattaa tavuttaa
kansa-nedustaja. Tällaisista ongelmista selviää
kirjoittamalla LaTeX-tiedostoon tavukohtavihjeen, jollaisena
käytetään merkkiparia \-, siis esim.
kansan\-edustaja.
Jos suomenkielisessä tekstissä
esiintyy sanoja, joihin kuuluu yhdysmerkki, esimerkiksi
kuu-ukko tai Unix-tietokone, kannattaa
yleensä
kirjoittaa ne LaTeX-tiedostoon käyttäen yhdysmerkin tilalla
merkkiparia "-, esimerkiksi
kuu"-ukko tai Unix"-tietokone.
Tulokseen tällä ei ole muuta vaikutusta kuin se, että LaTeX osaa
tavuttaa sanan tarvittaessa muustakin kohdasta kuin yhdysmerkin
kohdalta.
Jos itse tekstin joitakin osia halutaan korostaa, voidaan käyttää mm. seuraavanlaista rakennetta:
\textbf{teksti}
jolloin teksti näkyy lopputuloksessa lihavoituna (boldface).
Kursivointi (italics) saadaan aikaan vastaavasti näin:
\textit{teksti}
Niin sanottua teletype-tekstiä, jossa kaikki merkit ovat samanlevyisiä ja joka soveltuu etenkin tietokoneen tulostamien tekstien esittämiseen, saadaan näin:
\texttt{teksti}
Useita rivejä pitkät tietokonetulosteet kannattaa esittää
toisella tavalla: käyttäen verbatim-ympäristöä:
\begin{verbatim}
tuloste
\end{verbatim}
jolloin tuloste näkyy teletype-tekstinä ja lisäksi juuri sillä tavalla rivitettynä, kuin se on LaTeX-tiedostossa. (Tämä siis on poikkeus siihen perussääntöön, että LaTeX-tiedoston rivityksellä ei ole vaikutusta lopputulokseen.)
Matematiikkamoodissa käytetään merkinnän
\textbf asemesta merkintää \mathbf jne.
Monia muitakin kirjasinlajeja on käytettävissä. Kannattaa kuitenkin välttää kovin monien lajien käyttöä ja muutenkin noudattaa kohtuutta korostusten ja kirjasinlajien käytössä.
Suomessa esiintyy kolmea joutsenlajia:
\begin{itemize}
\item laulujoutsen
\item kyhmyjoutsen
\item pikkujoutsen.
\end{itemize}
Vaikka näin saatavan luetelman ulkoasu
poikkeaakin konekirjoitustekstin luetelmasta (ranskalaisen
viivan tilalla on pallukka), on syytä soveltuvin osin
noudattaa luetelmia koskevia kielenhuollon suosituksia.
Vastaavalla tavalla mutta käyttäen itemize-sanan tilalla
sanaa enumerate saadaan aikaan
numeroitu luetelma.
\tableofcontents saadaan LaTeX tuottamaan
dokumentin sisällysluettelo kyseiseen kohtaan.
Normaalipaikka on tietysti dokumentin alussa, kohdan
\begin{document} jälkeen ja ennen ensimmäistä
otsikkoa.
Sisällysluettelon tekeminen on siis varsin helppoa. LaTeX poimii
rakenteissa \chapter, \section ym.
olevat otsikot ja selvittää itse, mille sivuille ne tulevat sekä
tekee sisällysluettelon näiden tietojen perusteella.
Tähän kuitenkin sisältyy teknisiä ongelmia, joiden takia
usein täytyy suorittaa latex-komento kahdesti,
jotta sisällysluettelo tulisi oikein. Näin pitää joka tapauksessa
tehdä ainakin, kun dokumenttia ensin kerran käsitellään
latex-komennolla, ja myöhemmin aina, kun sen sisältöä
on muutettu niin paljon, että sivujako olennaisesti muuttuu.
Menettely on seuraava:
\documentclass
ja
\begin{document}
väliin, kirjoitetaan\usepackage{makeidx}\makeindex
\printindex\end{document}.)
\index{hakusana}Seuraavassa kerrotaan Emacsin\index{Emacs} peruskäskyt.
latex-ohjelmalla.
Jos dokumentti on vaikkapa tiedostossa dippeli.tex,
annetaan siis komento latex dippeli.
makeindex-komento, jossa argumenttina
on dokumenttitiedoston nimi ilman .tex-päätettä, siis
esimerkkitapauksessamme makeindex dippeli.
latex-ohjelmalla, esim.
latex dippeli.
LaTeX tulostaa hakemiston siten, että se alkaa uudelta sivulta ja että sillä on otsikko Hakemisto (tai vastaava ilmaisu muulla kielellä, sen mukaan, mikä kieleksi on määritelty).
Hakemisto ei tule mukaan sisällysluetteloon. Jos se halutaan mukaan,
tarvitaan erityisiä temppuja. Esimerkiksi article-tyyppisen
suomenkielisen dokumentin osalta tällainen temppu on lisätä
\printindex-käskyn eteen seuraavat:
\newpage
\addcontentsline{toc}{section}{Hakemisto}
\begin{multicols}{2}kaksipalstaiseksi haluttu osa\end{multicols}
$a+b$
\[ ja \]
väliin, esim. \[c=\sqrt{a^2+b^2}\]
LaTeX tulostaa matemaattisissa kaavoissa esiintyvät kirjaimet
oletusarvoisesti kursiivilla, kuten matematiikassa yleensä on tapana.
Tästä seuraa, että jos kaavassa esiintyy
funktionnimiä, jotka
matematiikassa on tapana esittää normaalilla kirjasinlajilla,
ne esitetään tyyliin \exp ja sin.
Tavallisimmille matemaattisille funktioilla on siis määritelty
omat erityiset merkintätapansa LaTeXissa.
Kirjasinlajien eron ansiosta ei funktion argumenttia tarvitse
kirjoittaa sulkuihin, jos argumenttina on esim. yksi muuttuja,
vaan voidaan kirjoittaa esim. vain \cos x.
Alaindeksi muodostetaan alaviivan _ avulla.
Indeksi on syytä varmuuden vuoksi kirjoittaa aaltosulkujen sisään
tähän tapaan: x_{5}.
(Aaltosulut eivät tule näkyvään tulokseen, vaan ne vain kertovat
LaTeXille, mikä kaikki kuuluu alaindeksiin.)
Yläindeksi ja eksponentti (joiden välillä LaTeX ei
tee eroa) muodostetaan vastaavasti sirkumfleksin ^ avulla,
esim. (a+b)^{2}.
Murtolauseke voidaan muodostaa vinoviivan eli
jakoviivan / avulla, esim. (m+n)/2.
Tällöin tuloksessakin on jakoviiva, ja jaettava ja jakaja ovat
samalla rivillä. Jos halutaan, että jaettava on jakajan yläpuolella
ja vaakasuora jakoviiva niiden välissä, käytetään hieman monimutkaisempaa
rakennetta:
\frac{jaettava}{jakaja}
Kolme pistettä, joita matematiikassa yleisesti
käytetään, voidaan tuottaa rakenteella \ldots, esim.
x_{1}, \ldots, x_{n}
Sigma-merkillä esitetty summa voidaan rakentaa seuraavaan tapaan:
\sum{i=1}^{n} x_{i}
jossa siis summausrajat (i=1 ja n)
ajatellaan ala- ja yläindeksiksi, vaikka LaTeX latookin ne
eri tavalla (sigman alle ja päälle) kuin tavalliset ala- ja
yläindeksit.
Varsin monilla matemaattisilla ja muillakin merkeillä on LaTeXissa omat symbolinsa. Seuraavassa on vain muutamia tyypillisiä esimerkkejä mahdollisuuksien havainnollistamiseksi:
\delta \Delta \infty \pm \rightarrow tai \to
\heartsuit Matematiikkamoodista on huomattava, että
\^{o} tuottaa ó:n) eivät
toimi suoraan matematiikkamoodissa, vaan sellaiset
rakenteet on sijoitettava \mbox-rakenteisiin
(esim. \mbox{\^{o}}).
\mbox-rakenteissa, joille on monenlaista
käyttöä LaTeXissa, ei olla matematiikkamoodissa, vaikka
kyseinen rakenne olisikin dollarimerkkien tai merkkiparien
\[ ja \] välissä!
Jos siis jostain syystä käytät matemaattisen kaavan sisällä
\mbox-rakennetta ja sen sisällä tarvitset matematiikkamoodin
rakenteita, joudut vielä \mboxin sisällä
erikseen ottamaan käyttöön matematiikkamoodin (esim.
\mbox{$\Omega$}